17082017 | Pajakuulumisiako? (2)

Mä en taaskaan oo pitkään aikaan jaksanut/kerennyt kirjottaa mitään. Mä elän muka kiireistä elämää nykyään? No en oikeestaan. Ehkä mä en vaan ole jaksanut.

Mä tuun pajalta kotiin, lysähdän sohvalle ja nukahdan. Nukun hetken päiväunet, jonka jälkeen oon niin täynnä energiaa, hetkinen.. En ole. Musta tuntuu et se nukkuminen väsyttää vaan enemmän.


Jotenkin tuntuu, että mulla oli joku alkuinnostus ton pajan kanssa. Olin alkuun siellä aina puoltuntia etukäteen ja nykyään lähempänä myöhästymistä. Pari kertaa jopa myöhässäkin, hyi.

Mä tykkään silti käydä siellä, älkää sitä epäilkö. Se on iso osa mun arkea. Mitä mä muka muuten tekisin? Makaisin himassa ja olisin ihan hitokseen väsynyt kokoaika.


Palatakseni nyt niihin kuulumisiin, niin ihan ensimmäinen asia: mä olen ehkä alkanut oppia sosiaalista elämää. Mun paniikkihäiriö ei todellakaan ole niin paljon läsnä enää mun elämässä kun mitä se on aikasemmin ollut. Mä osaan jopa avata välillä suuni, vaikkei multa kysyttäisikään mitään!

Mä veikkaan, että se johtuu tosta porukasta mitä tuolla pajalla on. Siellä ei oo kukaan myrkyttämässä ilmapiiriä. Kaikki tulee toistensa kanssa jotenkin toimeen ja siitä johtuen mäkin uskallan tulla ihmisten kanssa toimeen.


Siitä päästäänkin hyvin siihen, että pajaporukka on käynyt jonkinlaisessa englanninopetuksessa nyt parina keskiviikkona. Mä vaan jouduin jättämään toisen kerran väliin, koska en vaan kyennyt. Mua ahdisti se ensimmäinen reissu sillon jo ihan hirveesti. Mä alan pikkuhiljaa oppia tulemaan toimeen ihmisten kanssa suomeksi, mutta kun olisi pitänyt päivä tulla toimeen pelkällä englanninkielellä niin mä menin ihan lukkoon.

Mä ymmärrän englantia, pystyn hyvin kuuntelemaan sitä ja lukemaan, mutta mä en todellakaan rupee puhumaan sitä tai muodostamaan minkäänlaisia lauseita. Silleinhän sitä olisi kyllä varmasti oppinut, mutta mä en ollut valmis siihen.


Mutta onneksi! Onneksi on olemassa myös parempia asioita. Mun taiteellisuuteni huomioidaan nykyään pajalla! Mä saan aika paljon tehtäviä liittyen juuri graafiseen osaamiseeni. Ja mun mielestä se on erittäin mukavaa! Se on juuri sitä mitä mä haluan ammatikseni joskus tehdä. Mun pitäis vaan jotenkin saada ajatus kasaan siitä, että mitä kaikkea mä osaan ja miten hyvin.

Mun on vaikeeta esimerkiksi esitellä mun osaamistani, koska en ole itsekään ihan varma, että mitä osaan. Mä osaan tehdä tietokoneella kaikenlaista grafiikkaa, mutta se ei ole kovin informatiivinen itsensä esittely potentiaaliselle asiakkaalle.

Pitää joku päivä oikeesti ottaa ja tutkia tää oman koneen sisältö. (Tai jos totta puhutaan, niin mun olisi pitänyt se jo käydä läpi, koska olen kokoomassa portfoliota nettiin. vaan siinäkin on tullut se jaksaminen vastaan, tai ehkä se on vaan omaa saamattomuuttani.) Täältä löytyy kaikkea mun tekemää kuvankäsittelyä yms. jokaiseen lähtöön. Kyllä sillä selviäisi mitä mä osaan.


Hmm, mitähän muuta.. Okei, tämä vielä. Vaikka mun graafinen osaamiseni huomioidaankin tuolla, niin on se silti hyvä, ettei kaikki hommat painotu siihen. Tuol on nyt tälläkin viikolla ollut mm. puskien leikkaamista, joka oli taas sitä ihan täysin pois omalta mukavuusalueelta -juttua. Tai no ei se alkuun, mutta siinä kohtaa kun alkoi taas tulla ton selän kanssa ongelmia niin se muuttui typeräksi – eli toisinsanoen tehtävässä itsessään ei ollut vikaa. Mitähän mä taas höpötän?

Työtehtävien vaihtuvuus ja monipuolisuus on kyllä ihan toimiva homma. Silleenhän sitä voi löytää itsestään uusia puolia, eikä kangistu kaavoihin. Jotkut tekee koko ikänsä samaa hommaa, miten ne kykenee siihen? Mulle viikkokin samaa hommaa alkaa olee tuskaa..

Ilman sen kummempia loppupuheita, jatketaan harjoituksia!

Terveisin,
Tekko

26072017 | Näyttelykö?

Noin, mun ihka ensimmäinen ns. näyttely on ohi. Periaatteessa vähän jäi harmittamaan ihmisten vähyys, mutta kokemuksena erittäin kannustava. Uskalsin jopa avata pariin otteeseen suuni kun multa kysyttiin asioista. Se olis ollut entiselle meikäläiselle aika haastava paikka.

Mun ois vaan ehkä pitänyt olla vielä rohkeempi. Käydä kertomassa ihmisille siinä sen tilan oviaukolla, että "täällä olis tämmönen vanhojen valokuvien restaurointi näyttely, tulkaa katsomaan." Siinä vaan on vieläkin mun päälle hieman liian iso kynnys. Vaikka sitä sosiaalisten tilanteiden pelkoa hieman oon saanutkin kuriin, niin en mä edelleenkään uskalla tuoda itseäni esille.


Mä tilasin itselleni sitä näyttelyä varten käyntikortteja, 250 kpl, olettaen, että kaikki tottakai menee. No, sanotaanko, että mulla on vielä noin 200 kpl itelläni. Pieni osa niistä kävi kaupaksi ja yhen osan pakasta jätin sinne näyttelytiloihin siinä toivossa, että ne sieltä löytää itselleen uuden kodin.

Ja jatkossa tuun varmaan unohtelemaan noita kortteja vahingossa jonnekin. Kai ne silleenkin saavuttaa kiinnostuneita.

Sanotaan näyttelytilasta vielä sen verran, että se on vähän semmosen näkönen paikka (omaan silmään), että sinne ei ole kellään mitään asiaa mennä. Se ei ehkä ole kaikista houkuttelevin paikka. Mä siitä joskus aikoinaan kävelin ohi ja kattelin, että "mikäs se tää tämmönen paikka on", mutta ei mulla sillon syntynyt mitään tarvetta tutustua paikkaan tarkemmin.

Veikkaan sen johtuvan siitä, että se käytävä on vähän semmonen "kävelempä tästä tonne toiselle puolelle"-tyylinen ratkaisu muutenkin. Siinä on vaan pari pientä liikettä ja jonkinlainen info-tila tai joku vastaava, missä vartijat hengaa. Ei ole tarvetta pysähtyä. En tiedä, mutta kai se fiilis on sitten monella muullakin kun ei siihen kukaan oikein uskaltanut pysähtyä.


Mä kyllä tiedän miten toi näyttely oltaisiin saatu paremmin toimimaan. Tai no, ei se silloin olisi ollut näyttely, vaan mun kuvat olisi vaan ollut näytillä.

Siinä pitäisi olla jonkinlainen pieni vitriini, johon olisin saanut kuvat sinne käytävän puolelle. Ihmiset olisi aivan varmasti pysähtynyt katsomaan ja miettimään, että "mitäs ne nämä tällaiset on?" Ja siihen jonkinlainen pieni astia, jossa olisi ollut mun käyntikortit.

Tämän minä visioin siellä kun mietin, että missä kaikki ihmiset on. Oliskohan mulla siinä pieni markkinarako? Vien sinne Willan käytäville pieniä vitriinejä, joita vuokraan kaikenlaisille taiteilijoille näkyvyyden saamiseksi. Just tommosiin tylsiin "vaihdan rakennusta"-käytäviin semmoset ois tosi mahtavia.


Mutta joo, tosiaan, tiivistettynä: Kokemuksena aivan mahtava mahdollisuus. Sijainti mahdollisesti hieman kehnohko, mutta pääasia, että edes oli. Ja kuvat sai pääosin vain hyvää palautetta, josta olen erittäin innostunut! Motivoi! Tää koko juttu motivoi, vaikka vähän meinasi usko mahdollisuuksiin mennä.

Nyt se on koettu ja tästä pääsee vaan eteenpäin. Mitään mä en menettänyt.

Terveisin,
Tekko

02072017 | Jännittääkö?

Mä oon samaan aikaan hyvin peloissani ja innoissani. Mä olen tänne kirjottanut siitä, kuinka haluisin tehdä mun harrastuksista ammatin itselleni. Nyt alan olemaan askeleen lähempänä sitä.

Menin perjantaina pajalle kuten tavallista. Toivottelin huomenet siinä ja sit sain jossain vaiheessa kuulla vielä "hyvää syntymäpäivää"-laulun ohjaajien toimesta. Se oli vähä semmonen tilanne, että en tienny miten päin olla. Kiusallinen hetki, vaikka siinä mitään kiusallista oikeestaan ehkä ollutkaan.

Sit sainkin kuulla, että jään lähes ainoana pajalle, koska kaikilla muilla on jotain muuta keikkaa ja oli aika paljon poissaolevia. Sain semmosia pikkuhommia sitten, joita muut on yleensä hoitanut – tai jättänyt hoitamatta. Tein ainakin uuden hienon läsnäololistan.

Sitten tuli se kahdenkeskeinen juttelutuokio ihmisen kanssa, jolla on yhteyksiä. Hetki jota mä olin ehkä jopa hieman odottanut. Vaikka sosiaalisilta taidoiltani edelleenkin aika kehno olen, niin kyllä mä yritin tuoda ajatukseni mahdollisimman selkeästi ulos. Ja saatiinkin jonkinlainen tulos. Ja se tulos on nyt semmonen, mitä odotan kauhunsekaisin tunnelmin. Vaikka oon samalla aivan järjettömän innoissani.

Hyvinkään Willassa on jonkinlainen tila, jossa on aina välillä kaikkia pajalaisten(?) asioita esillä. Taidenäyttelyitä ja joitain itsetehtyjä korujakin siellä on myyty kuulema. No, mä pääsen nyt edustamaan itseäni kyseiseen tilaan.

Mä saan sieltä ilmeisesti jonkinlaisen nurkkauksen, jossa voin esitellä valokuvien restaurointi töitäni. Mun pitää jotenkin selkeyttää nyt itsellenikin, että miten mun projektit yleensä etenee ja kirjoittaa se ylös. Kyetä esittämään ihmisille se, että miten teen työni. Kauanko menee ja mitä tarvitsee.

Mun päässä tää kaikki on kyllä aika selkeetä, mutta kun yritän purkaa sitä pois sieltä, niin en saa aikaiseksi mitään muuta kun jaarittelua. Luojan kiitos mulla ei vielä ihan jumalaton kiire ole. Tosin mitä itseäni tunnen, niin mulla tulee vielä olemaan kiire.

Lyötiin kiinni semmonen päivä kuin keskiviikko 26.7. Jos asiat nyt menee niinkuin toivotaan, niin mua voi tulla Willaan sillon moikkaamaan ja ehkä kyselemään mun kyvyistäni kuvien editoinnissa.

Jännittää, mutta mä nyt tosissani haluan tätä! 

Terveisin,

Tekko

26062017 | Lihava pyöräkö?

Mulla alkoi tulemaan mun vanhan pyörän kanssa liikkumisongelmia. Talvi teki ilmeisesti hallaa vaihteistolle ja pyörällä oli tosi vaikeeta päästä eteenpäin.

Rullaluistimien laakerit ilmeisesti tuli tiensä päähän siinä kaatumisessa, ja niillä eteenpäin pääseminen alkoi olemaan tuskaa.


Jouni kävi täällä tässä joku viikonloppu omalla Fatbikellään ja pääsin ekaa kertaa kokeilemaan semmosta – se liikkui niin kevyesti! Mulla heräs heti ajatus, että semmosen haluun! Mainitsin asiasta Eiralle, joka oli sitä mieltä, että "ei nyt kannata kun on niin huono rahatilanne ja muitakin laskuja.." 

Tottakai sisäinen pikkupoikani heräsi ja rupesin jotain tiuskimaan – vaikka tottahan Eira puhui. Semmonen mä vaan oon. Vaikka tiedän, että elämässä ei aina saa sitä mitä haluaa, niin aina mulla tulee kiukku.

Kuitenkin! Eira oli jutellu mun äitin kanssa ja olivat yhdessä päässeet jonkinlaiseen sopimukseen raha-asioista. Ja mitä minä sainkaan? Ikioman Fatbiken synttärilahjaksi (etukäteen)!


Ennen Juhannusta se saapui, mutta vasta tänään pääsin tekemään sillä hieman paremman lenkin. On toi Fatbike ihan uskomattoman kova menopeli.

En mä sillä tosin tänäänkään mennyt vasta kun pajalle ja takaisin (n. 6 km), mutta oon jo täysin myyty. En malta odottaa parempia kelejä, että vois lähtee vetää jotain pidempääkin lenkkiä.


Tänään kun poljin sitä ekaa kertaa julkisella paikalla, niin mä jotenkin pikkupoikamaisesti katoin kaikkia ihmisiä ja mietin, että "kattookohan ne mun uutta hienoa pyörää..?"

Olen aika onnellinen pyörästä ja siitä, että mun ainut toive toteutettiin.

Terveisin,
Tekko

15062017 | Hupsistako?

Just kun kirjotin, että voin antaa hevostallille mahdollisuuden, koska tiedän ihmisiä jotka siitä pitää.. Miten kävikään? Tänään aamulla olin lähössä pajalle, keräsin kamppeeni kasaan ja lähin tonne tien viereen laittamaan rullaluistimia jalkaani.

Ihan perus aamu siis. Rullaluistimet meni jalkaan ja pääsin tien päälle. Ensimmäinen suojatie meni helposti, vaikka ne välillä tuottaa mulle pienilaatuisia ongelmia. Vähän matkaa suojatiestä, mun toisen rullaluistimen renkaat jäi tiessä olevaan rakoon ja sitä seurasi ilmalento.

Yleensä ihminen ottaa käsillä vastaan jos kerkeää ja mä kerkesinkin puoliksi. Mun oikea käsi meni kyllä aika kammottavaan kuntoon. Mutta hei, pisteet Riihimäelle! Mun kohdalle pysähty naishenkilö kyselemään, että onko kaikki kunnossa ja ojensi mulle vielä paperia kun näki mun verta vuotavat haavat.


Mun olis tässä kohtaa ollu helppo vaan kääntyä kotiin, koska en ollu vielä edes pitkällä, mutta mä päätin jatkaa pajalle. Ei siinä, matka meni suhteellisen hyvin, mutta sitten oli yhtäkkiä vastassa salakavala tieremontti ja meinasin kaatua uudelleen – sen mä onneks vältin kumminkin.

Pajalle kun pääsin ni äkkiä vaan sisään ja kyselemään "jotain lääkärilaukkua tai jotain". Mut ohjattiin huuhtelemaan mun kättäni ja mietittiin, että lähdetäänkö mua viemään päivystykseen. Mun mielestä se ei ois ollu niin välttämätön, mutta mentiin silti.


Siellä sit käsi putsattiin aika huolellisesti ja paketoitiin. Putsattiin myös mun jalka, joka oli ottanu hieman naarmua kaatumisessa. Annettiin hoito-ohjeita ja vielä loppuviikko saikkua. Ei sitä ois varmaan muuten annettu, mutta kyseessä on kumminkin oikee käsi, jota tarviin aika paljon saadakseni jotain aikaan.


Mitä halusin sanoa? No, vaikka Riihimäki sai pisteet ystävällisestä ihmisestä, niin miinuspisteitä ropisee aika vahvasti teiden kunnosta. Mäkin melkein joka aamu kuitenkin ton reitin meen ja osaan melkein jo varoa kaikkia kuoppia – niitä on paljon – ja muita, mutta joskus se kolahtaa silti. Jalkakäytävät olis ihan hyvä kunnostaa välillä.

Tähän loppuun vielä muutama kuva mun vaurioista, koska pitäähän ne nyt jakaa. Muistaa sit itekki:

Eihän noi pahoilta näytä, aika perus ruhjeita, mutta täytyy kyl sanoa, että kämmen oli tunnottomassa tilassa hyvin pitkään.

Se siitä sitten.

Terveisin,
Tekko

14062017 | Pajakuulumisiako?

Mä olen ehkä hieman häkeltynyt siitä, että kuinka mielelläni mä aamulla herään ja lähden pajalle. Se on tuonut omanlaistaan sisältöä mun elämään.

Vaikkakin aina pajapäivän jälkeen oonkin aika väsynyt. Ehkä se on totuttelu kysymys ja täähän on vasta mun toinen viikko siellä.


Harmittaa vaan, etten osaa missään tilanteessa avata suutani siitä "haaveesta ammatti"-asiasta, josta aikasemmin muistaakseni tänne jotain kirjotin. Siellä olis varmasti hyvät lähtökohdat lähteä sitä toteuttamaan, koska on niin paljon yhteistyöpaikkoja, joilla on yhteyshenkilöitä – tai näin mä sen olen käsittänyt.

Kyllä mä uskon, että jos vaan tulee mahdollisuus kahdenkeskiseen keskusteluun jonkun ohjaajan kanssa, niin mainitsen asiasta.


Nyt oon vaan toitottanut siellä sitä osaamistani puu- ja maalaushommissa ja niihinhän mut sitten laitetaan. Mutta en valita. Pidän mä niistäkin hommista vielä, mutta ei ne enää ole semmonen "unelma" – vai onko koskaan ollutkaan? Puualan kävin aikoinaan lähinnä siksi, että se kiinnosti mua yläasteella. Pintakäsittelyalan kävin sen takia, koska pari kertaa tunsin sen olevan työtä joka vie mut mukanaan.


Eksyin sivuraiteille. Mun piti kirjottaa mun näistä pajapäivistä jotain. Alotetaan rohkeesti viime viikosta, eli ensimmäisestä pajaviikosta:

Ihan alkuun mua ihan vähän jännitti mennä sinne, mutta se kai oli vaan ihan normaalia jännitystä. Nopeesti siihen sit kumminkin tottui. Ihmiset on vieläkin vieraita, mutta ei ne pelota mua enää. Kaikenkaikkiaan väki on lepposaa – ohjaajat ja ohjattavatkin. Siellä on hyvä meininki.

Työtehtävät ei ole loppupeleissä niin puutyöpainotteisia kun aluksi ajattelin. Sieltä aika paljon reissataan erilaisiin kohteisiin tekemään erilaisia hommia. Ohjaajat pitää kai lausetta "pois omalta mukavuusalueelta" mottonaan. Eikä sekään ole yhtään huono asia. Nää hommat mitä oon saanut tehdä, on ollut ihan mukavia siitäkin huolimatta, että olen tehnyt niitä ensimmäistä kertaa.

Ekalta viikolta jäi päähän akvaarion puhdistaminen Riihimäen uimalalla. Se oli melko vieras asia, mutta nopeesti siihen pääsi sisälle kun oli toinen pajalainen, joka osasi tehdä sen. Hyvällä tuurilla osaisin nyt puhdistaa akvaarion suodattimen omatoimisesti.


Tältä viikolta mulle on jäänyt päähän keittiö. Hyvinkäällä oli joku Rollouinnit(?) tapahtuma ja siellä tarvittiin keittiöapulaisia. Lupauduin viime viikolla maanantain aamuvuoroon, koska silleen ei mee koko päivä hukkaan odotellessa vuoron alkua. No, parin tunnin keittiövuoro. 7-9. Se oli aika kiireistä hommaa ja täytyy sanoa, että ajatusmaailma koki muutoksen. Keittiötädit tekee erittäin paljon hommia kiireisinä aikoina, eikä vaan istu jauhamassa takahuoneessa läpyskää, niinkun mä ennen ajattelin. Sitä hommaa osataan arvostaa aika vähän.

No kumminkin. Aamuvuoron jälkeen olisin siis päässyt kotiin, mutta pihalla satoi ja mä olin rullaluistimilla liikenteessä. Jäin odottamaan, josko keli paranisi. Hetken siellä istuskelin, kunnes ohjaaja ilmottaa, että seuraavasta vuorosta joku oli ilmoittanut olevansa sairas. Hetken kuuntelin sitä kun ihmisiä yritettiin saada siihen hommaan, mutta ei kukaan suostunut. Ilmottauduin vapaaehtoiseksi ja niinhän se sitten menikin. Uusi matka kohti Hyvinkäätä ja keittiöhommia.

Loppujen lopuksi olinkin kotona vasta joskus 14-15 maissa. Täytynee keskustella ohjaajien kanssa mahdollisesta vapaapäivästä, koska tein tuplavuoron ja muut juoksenteli jo vapaalla. Ja eikä siinä vielä kaikki; toinen pajalainen innostui keittiöhommista ja puhui meille vielä tiistainkin keittiöapulaisuutta. Se oli onneksi vaan yksi vuoro, koska mä en päässyt tiskikoneen tyhjentäjäksi. Se oli se mun lempparihomma siellä.


Tänään sit rupesin tekemään pajalla jotain maalinpoistourakkaa. Se on suhteellisen lepposaa kun voi vaan kuunnella musiikkia ja tehdä työtä omaa tahtiaan. Sain sen ihan hyvälle mallille jo ekana päivänä, mutta työtä siinä vielä riittää.

Ennen

Jälkeen

Ja huomenna lähdetään sitten johonkin hevostalleille ja voin sanoa, että se on todellakin sitä "pois omalta mukavuusalueelta"-touhua. Tiedän ihmisiä, jotka siitä tykkää, joten annan sille mahdollisuuden.

Ja ei mulla oikeestaan tässä muuta. Jos tässä tekstissä on järkeenkäymättömiä asioita paljon, niin mun täytyy sanoa, että en pysynyt ihan täysin sormieni perässä. Hieman löi apinat lautasia yhteen mun aivokopassa, mutta se annettakoon anteeksi.

Terveisin,
Tekko

Pikkuveli

Se olis pikkuveli taas tänään vuoden vanhempi. Mitähän mä nyt sitten keksisin? Josko vaikka kirjottaisin yhden kokonaisen blogimerkinnän siitä?

Mistähän sitä alottaisi?


No joo, oltiin sillon muksuina aika erottamaton kaksikko – pikkuveli oli mun paras kaveri. Ihan alkuajoista mun on vaikee muistaa, mutta niin pitkältä kun muistan niin näin on ollut.

Ehkä semmonen päälimmäisin muisto sieltä ihan lapsuudesta on se kun aiheutin sille arven naamaan. Meillä oli jonkinlainen miekkatappelu ja mulla oli semmonen joku putki aseena. Pyörittelin sitä siinä sitten kuin ninja (ainakin mä itse muistan sen näin), yhtäkkiä se lipes mun käsistä ja lens suoraan pikkuveljeä naamaan. Hirveen parkumisen saattelemana tikattavaksi (vai riittikö liimaus vaan?).

Ei se mikään hauskin muisto ole, mutta se on vaan jotenkin jäänyt mieleen aika hyvin. Onhan siitä arpikin muistuttamassa.


Siitä päästään hyvin pienen aasinsillan kautta siihen, kuinka mun piti aina olla "lääkäri". Jos leikeissä sattui jotain, niin pikkuveli aina ensimmäisenä kysyi multa: "onko tää vakavaakin?" ja minä siihen tietenkin aina, että "ei, ei ole." ja pikkuveli oli taas aivan rauhallinen ja voitiin jatkaa leikkiä.

Ehkä se oli isoveljen rooli tietää sattuuko pikkuveljeä oikeesti vai ei.


Hyvinkäälle muuton jälkeen mä en saanu mistään omia kavereita, mutta onneksi mulla oli pikkuveli. Mä en tiedä miten mä oisin ilman sitä jaksanut. Ja kun aikamme pyörittiin kahdestaan niin löytyihän niitä muitakin kavereita lopulta, mutta kaveripiirit oli yhteiset – voitiin olla kavereiden kanssa, mutta silti myös toistemme kanssa.

Kuuluihan niihin aikoihin tietenkin myös se, että syrjittiin kaikkia jossain kohtaa jollain tapaa ja muistankin kuinka sain pikkuveljen useasti itkemään. "Nämä on mun kavereita" tai jotain vastaavaa ulkopuolelle jättämistä. Siitä en erityisen ylpeä ole, mutta kai se kuului siihen ikään.


Ja muutenkin kun ikäeroa on se 3 vuotta, niin kyllähän siinä itelle ehti tulla murrosiät ja kaikki ensin. Mutta mä en koskaan muista hyljänneeni pikkuveljeä. Yläasteelle kun aikanaan siirryin uuteen kouluun ja aloin vihdoin myös saamaan kavereita koulun puoleltakin, niin mä tutustutin kaikki lähimmät kaverit myös pikkuveljeen. Tai siis ainakin niin, että jos olin kavereiden kanssa niin pikkuveli oli aika usein mukana vielä siinäkin vaiheessa – vaikka silläkin oli omat kaverit, joiden kanssa me taas oltiin sitten aina kun ei oltu mun kavereiden kanssa.

Voitaisiin siis puhua aika vahvasta pikkuveli-isoveli-suhteesta kun kaikki kaveritkin on ollut yhteisiä vaikka kuinka pitkään.


Jotenkin se sitten alkoi rikkoutua siinä kohtaa kun tietokoneet astui elämään mukaan enenevissä määrin. No, siis tehtiinhän me koneellakin aina aika paljon asioita yhdessä, mutta se ei ollu enää sitä semmosta leikkimistä, mistä ihmisen pitää jonkin säännön mukaan jossain kohtaa kasvaa yli.

Muistan kun meille saapui netti ja saatiin ihan omat koneet. Pelattiin samoja pelejä ja jaettiin netissäkin aikapitkälti samat kaverit.


Tottakai se sitten jossain kohtaa meni siihen, että "irtaannuttiin" toisistamme. Mahdollisesti siinä kohtaa kun pikkuveljestä kasvoi teini-ikäinen. Se viipotti menemään vähän enemmän kun minä. Sillä alkoi olemaan jo joitain ihan omia kavereitakin, joiden kanssa se meni ilman mua.

Minä jäin enemmän kiinni tietokoneeseen. Voi olla, että pikkuveli ois mua monet kerrat pyytäny mukaansa, mutta mä olin mielummin näytön orja.


Ja ihan siihen asti kunnes mä muutin pois kotoota parikymppisenä, niin me jaettiin pikkuveljen kanssa yhteinen huone. Se oli lähinnä vaan järjestelykysymys. Toinen on poissa kun toinen haluu olla kavereidensa kanssa – jos ei ollu kyse yhteisestä kaverista. Se toimi ihan hyvin, mutta ehkä se itsenäistyminen tuli ihan hyvään kohtaan. Olikohan mahdollisesti niin, että melkein heti kun mä olin muuttanut pois vanhempien luota, niin pikkuveli muutti myös. Heti piti matkia.

Tottakai siihen saattoi vaikuttaa se, että pikkuveli sai lapsen. Nykyään se lapsi on sen ikäinen kun muistan pikkuveljen olleen silloin kun meistä tuli parhaat kaverit. Ja nykyäänhän pikkuveljen lapsella on jo pikkuveli ja -sisko. Toivottavasti siinä jatkuu se luja rakkaus sisaruksiin.


Eiköhän siinä ole tarpeeksi tekstiä.

Hyvää syntymäpäivää pikkuveli!

Terveisin,
Vesa-Matti 

02062017 | Tekstiäkö?

Nyt täytyy kyllä myöntää tappionsa: en mä oo saanu samaa vauhtia päälle kuin viime kesänä. Jotenkin täällä asuessa se kynnys lähteä rullailemaan tai pyöräilemään muuten vaan on liian suuri. Eikä täällä ole edes kavereita lähettyvillä.

Lakkaan siis ottamasta paineita siitä ja odotan, että saadaan joskus tonne yläkertaan jotain urheiluaktiviteettejä. Toisin sanoen siis kuoppaan heti alkuun "Nälkäkö?"-merkinnät.


Muutenkin, mun on ollut täällä vaikea tarttua kirjoitushommiinkin. Välillä tekis mieli kirjottaa blogiin jotain, mutta jotenkin vaan.. Jäädyn. Toivon, että tää on vaan taas joku kausiluonteinen juttu.


Mutta hei, jotain ihan hyvääkin. Vaikka mä oon vastustanut jo pitkään noita kaikkia pajatoimintajuttuja, niin mä lähden taas semmoseen mukaan. Täällä Riihimäellä toimii joku tommonen puutyöpaja ja mun ensimmäinen päivä siellä on maanantaina 5.6.

Toivon vaan, että se on edes hauskaa, koska rikastumaan siinä ei pääse. Ja toisaalta mä lähen sinne osittain sen takia, että kun siellä on näitä ohjaajia, jos ne osais neuvoa mulle oikeet reitit lähtee toteuttaa ammatillisia haaveitani.

Ois kyl niin hienoo, jos siellä joku osais opastaa mut tekemään kirjotus- tai graafikkojuttuja työkseni. Jotain linkkejä joihinkin työpaikkoihin tai jotain.

Näen tämän ihan kannattavaksi kokeiluksi. Ja saan samalla karenssin pois.


En muista oonko tänne tosta karenssista koskaan kirjottanut, mutta mun mielestä toi oli kyllä ihan pohjat. Me muutettiin ja mulle oli niihin aikoihin lähetetty työhönosoitus. Mä en sitä koskaan saanut/nähnyt ja sain ilmotuksen karenssista. Tein siitä sitten mahdollisimman laajan sel(v)ityksen ja ainut mitä sain takaisin oli, että "muutto ei ole peruste työstä kieltäytymiselle". Se ei ehkä ollutkaan se mun ensisijainen syy sille.

Joo, olisin sen osotuksen nähnyt netistä, mutta arvatkaapa kävikö edes mielessä muuton/remontin keskellä? No, ehkä se sen takia on sitten ihan oma syy. Ajattelin vaan, että ihmisen olisi hyvä näinä päivinä osata ajatustenlukua yms. muita älymystön taitoja, että osais varautua.


No, mutta ei mulla tässä sen kummempia. Tässä vaan oon taas koko aamun pyöriny ja miettinyt, että mitähän sitä tekisi.. Nyt saan tän blogin valmiiks ja sitten voin jatkaa taas pyörimistä ja miettimistä.

Terveisin,
Tekko

Nälkäkö? | Rullaluistimet jalkaan!

Vaikka mä viimeisimmässä Nälkäkö?-merkinnässäni mainitsin, että nyt loppuu mässäily, niin olin väärässä. En kai sillon vielä ollut sisäistänyt sitä, että kuinka iso homma tästä muuttamisesta tulee.

Okei, muutto oli suhteellisen kivuton, mutta sen jälkeen kaikki on lähtenyt käyntiin. Tätä remppaa on ollut ja ei tosiaankaan ole kerennyt siinä sivussa pitää kiinni mistään ruokatottumuksien opettelusta. Ollaan syöty vähän sitä sun tätä, tai no sitä mitä on on ollu tarjolla. Ja jos ei oo ollu mitään tarjolla, niin ollaan tilattu ruoka – pizza tai kebab – kotiin.


Eilen mä sitten havahduin ajattelemaan, että olin lupaillut itselleni jotain parannusta elämäntapoihin. Menin siis ostamaan smoothietarvikkeita kaupasta ja nautin pitkästä aikaa välipalaksi smoothien. Sitten sanoin Eiralle, että se voi ostaa mulle taas noita Nutrilett-juttuja jos käy semmosessa kaupassa missä ne on halpoja – ja Eira osti.


Mun täytyy kyllä sanoa, että en vielä tänäänkään ole osannut muuttaa ruokalutottumuksia täysin, mutta mä luulen, että tässä pikkuhiljaa opetellaan taas. Pitää totutella taas pieneen näläntunteeseen näin alkuun.

Musta tuntuu, että mun maha keksii kokoaika uusia tekosyitä olla pitämättä kiinni mistään rajoista. Tänään en päässyt herättyäni keittiöön tekemään Nutrilett-juomaa, ja jääkaapissa oli Eiran ostamia valmiiksi täytettyjä patonkeja: "Tää on nyt helpompi kun tässä on niin paljon kaikkea hälinää".

Ja nyt kun toi keittiö on muutenkin rempassa, niin pitää vaan opetella se, että vessan hanastakin saa juomakelpoista vettä.


Mutta mistä mulle tuli taas ajatus kirjoittaa? No, kaivoin tänään rullaluistimet esille. Mulle tähän (ilmeisesti kohta perinteeksi muodostuvaan, kerran vuodessa tapahtuvaan) elämäntaparemonttiin kuuluu vahvasti myös liikunnan lisääminen, ja tänään sitten kävin hieman rullaamassa. En todellakaan saanut tänään vielä oikein mitään aikaiseksi (oliko peräti noin 3 kilometrin lenkki), mutta jostainhan se on aloitettava.

Ja koska tämä kaupunki on mulle vielä silleen vieras, että en tiedä missä on hyväkuntoisia teitä, niin suuntasin ensimmäiseen mieleen juolahtaneeseen paikkaan – keskustaan. Jos olette koskaan käynyt rullaluistimilla Riihimäen keskustassa niin tiedätte, että rullaluistimet ei sovellu sinne yhtään.


Ihan ok alun jälkeen olin tosiaan eksynyt sinne keskustaan ja siitä alkoi sitten rullaluistimia ja nilkkoja uuvuttava pätkä. Mihin tahansa suuntaan katsoin, niin näin vaan erittäin epätasaista maata – laattaa, tiiltä tai mitä ikinä se materiaali onkaan. Sitä varmaan joku 10 minuuttia ja mun jalat oli ihan täysin väsyneet koko hommaan. Kun vihdoin pääsin hyvälle maalle, niin mun jalat ei meinannu jaksaa yhtään mitään. Olin koko keskustassa vieraillun ajan jännittäny jaloillani niin paljon.

Menin kuitenkin vielä pienen matkan, mutta pysähtelin kokoajan pyörittelemään nilkkojani. En päässyt lähellekään kotia, mun oli vaan ehdottomasti saatava ne rullaluistimet jalasta. Otin ne pois jossain tuolla kaupungilla ja kävelin kotiin kipein nilkoin ja pettyneenä suoritukseeni.


Mutta jos huonoa alkua seuraisi parempi menestys? No, se jäänee nähtäväksi. Hommat on kuitenkin nyt pistetty aluilleen!

Terveisin,
Tekko

08042017 | Kuulumisiako?

Oho, pitkä tovi on vierähtänyt viimeisimmästä blogimerkinnästä – sekin käsitteli Putousta. No, nyt tässä saunaa odotellessa kerkeän kirjoittamaan pienen pätkän.

Mikä mut sitten on pitänyt niin kiireisenä, että en oo kerennyt mitään kirjottelemaan? No, tosiaan, muutettiin tänne Riihimäelle ja tässä on nyt yritetty laittaa asuntoa "omannäköiseksi". Kaikesta tästä asunnon laittamisesta tulee kyllä aikanaan ihan oma merkintänsä.


Ajattelin nyt vaan ihan joutessani kirjotella vähän, jotta ette luule mun lopettaneen kokonaan. Ei, en ole, enkä ole lopettamassakaan. Kirjottaminen kun kumminkin on mulle paras tapa puhdistaa päätään. Oon tässä pitkään yrittäny etsiä semmosta aukkoa, että saisin kirjotettua pienen tekstinpätkän tänne, mutta en vaan oo yksinkertasesti löytänyt aikaa tai jos oon, niin oon ollu jo siinä vaiheessa aivan puhki.

Rankkaa tää tämmönen remonteeraus.


Tähän vielä loppuun voisin ujuttaa semmosen jutun, että uskokaa tai älkää, mutta mä olen viihtynyt täällä. Alkuun kun täällä kävi vielä ihmisiä välillä kattelemassa tätä, niin tuli semmonen fiilis, että kyllä niitä ihmisiä vielä näkee. Mutta alun jälkeen on kyllä jo vähän hiljentynyt toi vieraiden kahvittaminen. Ihan tiedoksi vielä, että täällä saa käydä ihan ilman pätevää syytäkin kylässä.

Ja kuhan toi kesä nyt oikeesti tulee, niin mä aion toteuttaa sen monta vuotta sitten keksityn ajatuksen: Riihimäki-Hyvinkää-Riihimäki-pyörälenkki (okei, se oli alkuun Hyvinkää-Riihimäki-Hyvinkää-lenkki, mutta on tullut muuttujia). Joillekin se voi olla arkipäivää, mutta mulle se ois kyllä semmonen tavote, että sen jälkeen varmasti tuntee saavuttaneensa jotain. Täältä Hyvinkäälle on todennäkösesti helpompi toteuttaa, koska on syitä mennä käymään siellä.


Jeps, no, ei mulla tässä sen kummempia. Menen ihmettelemään saunan lämpömittaria, josko se siten nousisi sopiviin lukemiin.

Tekstiä tulee kyllä lisää heti kun löydän sopivan kolon toteuttaa sen mun kaikenkattavan remonttimerkinnän.

Terveisin,
Tekko

Putous sketsihahmot 2017 | Viimeinen jakso – oikea voittaja!

Mä pahoittelen, että tää viimeinen Putous-merkintä venähti tänne asti, mutta siihen on ihan pätevä syy. Me ollaan nyt muutettu. Nyt mulla on tässä semmonen pienimuotoinen ongelma, että mulla ei ole mun omaa tietokonepöytää ja jouduin vähän soveltamaan. Tietokone on nyt semmosessa paikassa, että mä joudun kattomaan tätä ruutua todella läheltä. Se voi teettää kirjotusvirheitä, tai vaihtoehtoisesti en kykene hirveän pitkään tässä istumaan. Kokeillaan nyt silti, että saadaan Putous pakettiin.

Ja ihan ensimmäisenä joudun vielä palauttamaan mieleen viimeisen lähetyksen tapahtumat. Joten Youtubeen tai jos sieltä ei löydy niin MTV:n sivuille.

Pronssille jäi Isä Nitro. Mä kyllä olisin halunnut, että tää hahmo saa hopeasijan. Viimeinen showkin oli mun mielestä oikein maistuva. Siinä oli ihan hauskoja piiloviittauksia asioihin ja kirkonhenkilön suusta tuli sinne sopimatonta tekstiä – sehän on aina hauskaa!

En tosin niin paljoa innostunut, että voisin nostaa arvosanaa. Show oli hyvä, mutta lyhyt. Ei tuonut oikein mitään uutta hahmolle. Joten loppuarvosana on 7/10.

Luojan kiitos Abdul Tuisku ei voittanut. Sai se kuitenkin hopeeta ja se vähän ehkä harmittaa. Viimeinenkään show ei ollut edes kovin hyvä. No, ehkä se on mun suhtautuminen tähän hahmoon mikä aiheuttaa sen, että en osaa arvostaa noita sen "läppiä".

Eli, viimeinen lähetys ei muuttanut Abdulin arvosanaa mihinkään suuntaan. Se saa pitää sen yhden pisteensä, joten loppuarvosana on 1/10. Ja Anssi Kelan Puistossa -biisiä ei saisi tuolla lailla häpäistä.

Ja voittaja, ehdottomasti koko kauden paras hahmo, ehkä jopa yksi kaikkien aikojen kovimpia hahmoja – Aina Inkeri Ankeinen. Tää hahmo oli myös siitä loistava, että se kehitti tarinaansa alusta aina ihan loppuun asti. Ikäänkuin tää oli ainut hahmo, joka sai ympyrän sulkeutumaan. Vei tarinan loppuun.

Ei tälle voi antaa pienempää arvosanaa kun 10/10. Tää hahmo teki tän kauden.


Noniin, nyt kun minäkin olen saanut ympyrän suljettua, niin voin luvata lukijoilleni, että Putous-merkintöjä ei tule enää – paitsi sitten kun alkaa uusi kausi.

Terveisin,
Tekko

Putous sketsihahmot 2017 | Nyt putosi oikea!

Mä oon koko päivän pienessä flunssassa näperrellyt puhelintani ja nyt mun silmät on ihan sumeena, joten en vastaa kirjoitusvirheistä. Tai no, osaanhan mä kirjottaa jopa silmät kiinni, joten ei niitä pitäis hirveesti tulla. Varoitin nyt kumminkin tähän alkuun.

Tän viikon Putous oli itseasiassa aika hauska. Ja pettymykseltä vältyttiin! Vaikkakin yksi asia mua aika paljon ärsyttikin: Jenni Vartiainen. No se yksinomaan siitä syystä, että mä inhoon Jenni Vartiaisen musiikkia. Kuitenkin, asiaan.

Vihdoinkin niitä oikeita putoajia. Vaikka mä olin ihan varma, että väärä henkilö tippuisi taas tälläkin viikolla, mutta luojan kiitos näin ei käynyt. Kiitos tamperelaiset, että lakkasitte äänestämästä huonoa sketsihahmoa.

Amurin Enkelin show oli kaikenlisäksi vielä huonokin, joten putoaminen sattui juuri oikeaan kohtaan. Tai no, oikea kohta olisi ollut monta viikkoa sitten, mutta annan sen anteeksi. Loppuarvosana on kaikilla jo varmasti tiedossa: 1/10.

Isä Nitro ja Jenni Vartiainen.. No, en anna miinuspisteitä artistivieraista. Mutta mun täytyy sanoa, että jos antaisin, niin tämän viikon pisteissä ei tapahtuisi mitään muutosta. Isä Nitro teki showstaan hauskan! Musta oli hauskaa ne kaikki Nitron eleet, kun Vartiainen lauloi biisinsä oikeilla sanoilla. Onneksi siinä oli kuitenkin ne Isä Nitronkin sanoitukset, joten se ei periaatteessa mennyt ohi.

Eli jos päättelitte oikein, niin mä nostan Isä Nitron pisteitä tällä viikolla yhdellä. Tää show vaan yksinkertaisesti toimi. 7/10 pisteillä mennään viimeiseen lähetykseen.

Uskotteko jos sanon, että Aina Inkeri Ankeisen show sai mulle oikeita fiiliksiä? Se ei ollut enään vaan hauskaa, koska tämä hahmo melkein onnistui liikuttamaan mua. Siis joo, mä oon kai liikaa uskotellut itselleni, että tämä on oikea ihminen. Se oli vaan jotenkin niin herkistävä juttu. No, syytän myös tätä mun flunssaa, että oon ollu herkässä tilassa.

Mutta koska Ankeinen toi tohon vielä tommosenkin tunteen mukaan, niin mitä ihmettä mä voin tehdä? Arvosanaa ei voi nostaa, eikä varsinkaan laskea.. Joten mun pitänee vaan sanoa, että pisteet on 10/10 ja siihen päälle papukaijamerkki.

Ajatelkaa ihmiset, vaikka mä olin viime viikolla jo täysin turhaantunut tähän hahmoon, niin mun täytyy sanoa, että nyt muuttui jokin. Okei, hahmo on edelleen todella surkea, mutta ehkä mä alan hiljalleen oivaltamaan, että vanhoissa afrikkalaisissa sanonnoissa on jonkinlainen hauskuus. Se on ainut pelastus.

Annetaan Abdul Tuiskulle vielä kuitenkin se piste takaisin, vaikka show ei itsessään ollut oikein mistään kotoisin. Hahmo menee viimeiselle viikolle arvosanalla 1/10.


Eli kaikkihan osaa tulkita tämän niin, että finaalissa selviää, että Aina Inkeri Ankeinen on vuoden sketsihahmo. Seuraavana on Isä Nitro ja pronssille jää Abdul Tuisku. Ja jos se ei näin mene niin en puhu teille enää ikinä – tosin saatan vielä joskus jotain kirjottaa.

Katellaan, että miten nappiin mun lista menee.

Terveisin,
Tekko

01032017 | Seuraanko?

Mun on tehnyt jo pitkään mieli kirjottaa tämä tänne, mutta en vaan ole saanut aikaiseksi. Eli, ohjemia joita seuraan.

Ja vaikka meillä televisio onkin, niin se on lähinnä vaan pelikäytössä. Jotenkin vaan yksinkertaisesti vihaan katsoa televisiota, koska siellä pyörii niin jumalattomasti mainoksia. Samat ohjelmat voi kattoa puhelimelta myöhemmin vähän lyhyemmillä mainoskatkoilla. Ja vaikka puhelimen ruutu on huomattavasti pienempi kun telkkari, niin ei se mua haittaa.


Alotetaan ihan rohkeesti vaan siitä, että mitä mä tv-ohjelmia mä seuraan. Mulla on puhelimella sovellukset: Yle Areena, Ruutu, FOX Play ja MTV Katsomo.

Yle Areenalta ei nykysin tule kyllä katsottua mitään – paitsi välillä vanhoja Pasilan jaksoja.

RUUTU | Erikoisliikemiehet
Tästä on tullut mun yks lemppariohjelma. Ja koska mä en oikein vieläkään ole sisäistänyt sitä, että mikä päivä tämä tulee, niin melkein joka toinen päivä tarkistan, että onko tullut uutta jaksoa. Joo, ei ne niin nopeesti tule, mutta mä olen vähän hölmö. Sarjassa parasta on ehkä toi Peteliuksen ja Perälän yhteys – hauskoja erikseen, yhdessä lähes täydellisiä. Jokaisen jakson aikana on tullut hymyiltyä, mutta sitten siinä on vielä se vakavakin puoli. Mahtava sarja, suosittelen.

RUUTU | Kaikki vastaan 1
Tää on oikeestaan vähän semmonen ohjelma mitä en odota, mutta tää on hyvä täydennys jos ei keksi muutakaan tekemistä. Ohjelma on jotenkin pitkäveteinen, mutta siinä on ihan hauskoja testejä. Kilpailen itsekseni ja täytyy sanoa, että oon aika hyvä arvioimaan asioita. Jos et keksi muuta tekemistä, niin pistähän pyörimään.

FOX Play | The Walking Dead
Tän täytyy olla se mitä mä kaikista eniten odotan. Aina kun jakso loppuu, jään jo odottamaan seuraavaa jaksoa. Aikasemminhan mä en ollut kiinnostunut koko ohjelmasta, mutta kun annoin sille tilaisuuden niin se on vienyt mut kyllä ihan täysin mukanaan. Mulla on kaudet 1-6 DVD:illä, ja varmasti tulen hankkimaan loputkin. Tää on aivan mahtava pläjäys kaikkea!

Katsomo | Kokkisota
Muistan kuinka mä jo pienenä tykkäsin tästä ohjelmasta. Kun kuulin, että tää on tulossa takaisin niin mä oikeesti odotin tätä. Vaikka mä vähän väittäisin, että ei tää oo samallainen enää kun joskus silloin ennen, niin mä tykkään tästä silti. Hauskaa seurata mitä kokit saa tehtyä vieraan tuomista raaka-aineista. Sit siitä saa jatkuvasti semmosen fiiliksen, että jotain niiden tekemistä ruoista on joskus pakko kokeilla. Katson aina heti kun mahdollista, joten kyseessä ihan odotettu sarja.

Katsomo | Putous
No tämä nyt ei ehkä tullut kenellekään enään yllätyksenä. Tää on tullut telkkarista niin pitkään jo, että tähän on vaan kasvanut jotenkin kiinni. Vaikka se alkaa vaikuttamaan siltä, että kausi kaudelta tullaan alaspäin, mutta kyllä mä jotenkin silti jaksan seurata sitä aktiivisesti. Kai mä vaan odotan sitä hetkeä kun se on superhauska. Ehkä turhaan, ehkä ei? Kuka tietää. Sinällään tuntuu välillä todella pitkältä jos sinne ei ole saatu mitään oikeesti hauskaa mukaan, mutta tylsänäkin ihan katsottava ohjelma.


Tuollahan ois ollut vielä paljon tommosia sarjoja, joista mä odotan innolla uusia kausia, mutta en niitä rupea tässä läpi käymään. Koska ne tuotantokaudet mitä todella odotan on tuolla Netflixin puolella. Ja seuraavaksi käydäänkin vähän niitä läpi.


iZombie
Tää tais olla ensimmäinen sarja mitä rupesin Netflixissä kattomaan. Ensimmäinen sarja, mikä ei antanut tilaa tauoille. Suurin valhe: Katson vielä yhden jakson. Mä en oikeesti hirveesti valehtele jos sanon, että katoin ton melkein niin nopeesti kun toi on mahdollista katsoa. 2 kautta melkein yhteen pötköön. Ei ihan, mutta melkein. Mä muistan joskus nuorempana seuranneeni Bonesia telkkarista, ja mä löysin tosta semmosia samanlaisia piirteitä ja olin myyty. Sarja on loistava ja haluun uusia kausia lisää!

The Returned
Aivan mahdottoman kova sarja on myös tämä. Harmittaa suuresti, että tästä ei ole kun tuo yksi kausi tuolla. Ensimmäinen kausi vielä päättyi sellaseen kohtaan, että haluis vaan lisää ja lisää! Joo, mä tiedän, tosta on tuolla toinenkin versio, joka jatkuu pidemmälle, mutta mä katsoin tätä ensin ja haluun nähä tätä eteenpäin näillä näyttelijöillä. Hemmetin mukaansa tempaava. Suosittelen.

Peaky Blinders
Okei, sanottakoon alkuun, että tää oli semmonen sarja mitä mä aikoinaan Yleltä seurasin. Mä olin aivan täysin koukussa. Toisen kauden loputtua mulle jäi täydellinen tyhjyys – mitä mä nyt teen? Mä oisin halunnut nähdä lisää, mutta kun sitä ei ollut. Ja edelleenkin mä odotan tota kolmoskautta kuin kuuta nousevaa. En tiedä mistä ja koska se ensimmäisenä tulee ulos, mutta mä tahdon sen heti! Ehkä näistä mitä mä oon tähän nyt Netflixin puolelta kirjotellut, niin tää on semmonen mitä odotan eniten. Oon tätä myös hehkuttanut ihmisille ja yrittänyt saada niitäkin katsomaan, mutta tiedettävästi kukaan ei ole ottanut työkseen näitä katsoa. Katsomaan ihmiset, nyt! Tää on paras.

Orange Is The New Black
Ennen kun katsoin tästä sarjasta jaksoakaan, pidin tätä jotenkin naisten sarjana. Ehkä se myös on sitä, mutta silti mä odotan uutta kautta. Henkilöt on jotenkin samaistuttavia ja niiden elämä vankilassa vaan kiinnostaa. Vaikkakin tämä taitaa olla yksi niitä harvoja sarjoja, joiden ns. päähenkilöä inhoan. Kaikki sivuroolit yms. on huomattavasti parempia kun päähenkilön. Oikeestaan, mä inhoon koko sitä pääjuonta tossa. Jos tää olis peli, ni mä pelaisin vaan sivutehtäviä, koska ne vaikuttaa paljon hauskemmilta. Silti ja siitäkin huolimatta, loistava sarja, jota suosittelen myös miehille.

Surkeiden Sattumusten Sarja
Tää on viimesin sarja mitä oon tuolta seurannut ja täytyy sanoa, että tämä on ihan hyvä. Ei ehkä ihan semmonen mihin niin hirveesti jatkoa odottelisin, mutta odottelen silti vähän. Tää on vähä semmonen "laastarisarja". Kun hyvät sarjat on katsottu loppuun, niin tällä on ihan ok paikkailla sitä sisällötöntä aukkoa elämässä. En hirveesti suosittele tätä, mutta suosittelen silti vähän. Katsokaa vaan.

Black Sails
Mä olin tän sarjan kanssa sitä mieltä, että en tule katsomaan. Mä en oo koskaan tykännyt mistään meriaiheisista elokuvista tai sarjoista, jota luulin tämän sarjan edustavan. Ei tää onneks mene veden pinnan alle kovinkaan usein. Tässä sarjassa vaan tuli vastaan joku seinä. Katselu loppui joskus kauden 3 jaksoon 7, enkä oo saanu sitä siitä eteenpäin jatkettua. Se vaan alkoi ehkä tuntumaan hieman tylsältä. Mä tiedän, mä tiedän, siellä on kauden päätös tulossa ihan muutaman jakson päässä, ja se varmasti jättää mut sitten odottamaan lisää. Mutta tohon se tyssäs sillon ja kun saan taas mielenkiinnon kohdilleen niin katson kauden loppuun.


Huh, tulipahan tekstiä. Mä en oo varma sainko mä tohon nyt kaikkia, mutta pääpiirteittäin joo. Jos teillä on jotain suosituksia niin kommentoikaa ihmeessä. Mulla on nyt tässä vähän sarjatonta aikaa menossa kun en oo keksinyt mitään katottavaa. Ei mielellään Breaking Badia, Pakoa tai Game of Thronesia – ne on edelleenkin mun EHKÄ-listalla.

Eipä siitä sen enempää.

Terveisin,
Tekko