Ikäkriisi on semmonen asia, millä on tavallaan leikkinyt koko ikänsä. Täytti 20 ja oli muka hirveä ikäkriisi, täytti 25 ja oli muka hirveä ikäkriisi. Nyt kun ens vuonna tulee täyteen 30, niin mä olen jo nyt jotenkin ihan rikki siitä.
Mä oon nyt ihan liian usein miettinyt tota ikäjuttua tässä viime aikoina, ja mä vaan alan jotenkin olemaan jo ihan kypsä siihen. Mä en jaksa ajatella sitä, mutta se pomppaa mun mieleen jatkuvasti.
Mietitään tätä tämmösestä kulmasta; Tiedättehän Futuraman? Se piiretty tv-ohjelma? Se kaiketi julkaistiin joskus 1999, jolloin sarjan päähenkilö Fry oli 25-vuotias. Mä olin vuonna 1999 10-vuotias. En muista katoinko Futuramaa ekoja kertoja sillon, vai vasta joskus 2000-luvulla, mutta pointti on kai aika selvä. Ei se ole mullekaan – vielä.
Fry on siis vieläkin 25-vuotias, koska eihän piirroshahmot vanhene, ja mä olen 29-vuotias. Mä olen nyt vanhempi kun Fry ja sen miettiminen jotenkin tekee olon tosi vanhaksi..
Otetaan vielä toinen. Vesa-Matti Loiri oli 28-vuotias kun ensimmäinen Uuno Turhapuro-elokuva tuli.. Eli voidaan kai olettaa, että Uuno Turhapurokin oli alle 30-vuotias..
Ja siis pointtihan tässä kai nyt on se, että tuntuu jotenkin hassulta kasvaa ohi aikuisista joita on telkkarista lapsesta asti tuijottanut. Ja näiden asioiden ajattelu luo jonkinasteisen ikäkriisin.
Tää tietenkin sitten luo ihan omanlaisiaan pelkotiloja, joita ei tietenkään tarvitsisi edes käydä läpi. Ei ihminen voi ikääntymiselle mitään. Jotenkin sitä vaan on sitten alkanut ajatella joitain asioita ihan uudella tavalla, ja ehkä se kuuluu asiaan. En tiedä, koska en ole tätä ennen kokenut.
"Mun täytyy nyt muuttua täysin, koska ei tän ikänen voi käyttäytyä enää näin!" on pyörinyt mielessä. Mutta tottakai ihminen voi käyttäytyä niinkuin ihminen haluaa käyttäytyä, tai siis silleen.. Että ei kai kannata ottaa paineita? "Kuolema on joka päivä lähempänä", mutta faktahan se on ollut jo syntymästä asti.
Mä en saa tätä nyt fiksusti ulos, koska tää kaikki on mun päässä jotenkin hyvin absurdia. Mä pystyisin elämään tän kanssa ja se kai olisi tarkoituskin, mutta mun liialliseen ajatteluun taipuvainen pääkoppani haluaa painia asian kanssa ihan kyllästymiseen asti. Tai no se kyllästymiseen asti on ylitetty jo aikoja sitten. Se jauhaa sitä silti.
Heti kun kaikki on muuten ihan hyvin, niin pää keksii: "Sä oot saman ikänen kun sun isoveljesi oli 2 vuotta sitten. Ja se on siis sun isoveli. Miltä nyt tuntuu kun oot saman ikäinen kun sun isoveli oli 2 vuotta sitten?" Näin absurdia se on.
Kaikki tää kuulostaa siltä kun mun pääkopassa olisi joku pieni piru. Oikeestihan siis syyllinen tähän kaikkeen olen vaan minä itse, ei kukaan muu. Minähän nää kaikki ajatukset päähäni jostain saan. Pää ei ole mikään irrallinen asia joka syöttää mulle kaikkea tätä jostain.. Nyt tää alkaa menee jo liian paljon sivuraiteille, että ehkä olisi jo korkea aika lopettaa.
Ihan lopuksi vielä se, että kirjotin tän lähinnä vaan siksi, että toivon tän vähentävän tätä liiallista ajattelua asian tiimoilta. En jaksa enää ajatella sitä, kuinka epäluonnollista on, että minäkin vanhenen. Nyt asia on täällä, ja toivottavasti pois mielestäni.
Mulla on asiat kuitenkin ihan hyvin. Turha stressi pois, koska se on turhaa.
Terveisin,
Tekko
P.S. Kävi muuten ilmi, että tämä on mun 500. blogimerkintä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kirjoitelkaa mielummin omalla nimellä kun Anonyymina. Ihan vain varmuuden varalta. :)