3. | Kolmasko?

Ensimmäiset kunnon kalenteriluukut tulee vasta sitten, kun veronpalautukset tulee. Nyt mulla ei ole oikein varaa toteuttaa mitään sen kummempaa.

Nyt mennään vaikka sillä yhdellä aiheella minkä eilen sain: onneks joulu on vain kerran vuodessa.


Mähän alustin sitä sillä, että en kyllä pysty ajatukseen samaistumaan täysin, koska olen jouluihminen. Mun mielestä joulu vaan on ihan ykkösjuttu.

Toisaalta jos sitä ajattelee siten, että jouluja olisikin kaksi vuodessa, niin ei siitä ehkä pystyis nauttimaan niin paljon kun nyt. Jouluunhan liittyy – ainakin mun mielestä – odottaminen. Ensin odotetaan koko vuosi, että se joulu tulee. Sitten odotetaan, että saa jouluruokaa. Sitten odotetaan lahjojen avaamista (kyllä, lahjat on kivoja, vaikka ei niin oleellisia. Niitä on kiva odottaa).


Kaikista tärkeintä joulussa kuitenkin on se perheen kanssa oleminen. Sitä fiilistä mikä siihen jouluna tulee, ei oikein saa mistään muualta. Siksi on harmillista, että joulu on vain kerran vuodessa.

Joulutunnelma saisi olla kyllä ihan ympärivuotista. Se tekee ihmiset iloiseksi – tai ainakin se mut tekee.


Rahan kannalta on hyvä, että joulu on vain kerran vuodessa. Se tuo sen omanlaisensa paineen siihen koko touhuun kun pitää kuluttaa. Tai ei pidä, mutta on sekin osa sitä joulua nykyihmisille.

Lahjoja on kiva antaa ja saada. Se on kuulunut aina mun jouluihin, joten en siitä kyllä voisi missään tapauksessa luopua. Vaikka paketissa olisi "vaan" kasa sukkia, niin se ajatus lämmittää aina. Ja kyllä kai ne sukatkin. Ja tietää, että toinen ihminen on "joutunut" ajattelemaan juuri sinua sen lahjan ostohetkellä.


Jouluruoan suhteen on todella huono, että joulu on vain kerran vuodessa. Jouluruoka on vaan aina niin täydellistä. Harvoin pääsee lautaselleen kasaamaan niin monista eri vaihtoehdoista unelma annostaan. Mulla alkaa melkein ihan kuola valumaan kun ajattelen jouluruokaa nyt.

Toisaalta tähänkin liittyy se, että oisko se sitten niin hyvää jos sitä syötäisiin ympäri vuoden? Luulen, että se odottaminen parantaa sen ruoan makua huomattavasti.


No siinä oli vähän eriteltynä asioita, joiden tahtoisin olevan ympärivuotisia ja mitkä taas kuuluu sinne jouluun vaan. Eikai siitä sitten sen kummempia. Huomiseen!

Iloista joulun odotusta,
Tekko

2. | Toinenko?

Mahtavaa! Ensimmäisen luukun kommenttiosioon oli tullut kommentti, jossa "haastettiin" tekemään itse joitain jouluruokia. Tartun tähän haasteeseen aivan varmasti, koska en oo itse niiden tekemiseen koskaan osallistunut.

Kaikkia juttuja saa ehdottaa, ja mä katson mihin mä kykenen ja mihin en. Näin tästä saadaan mielenkiintoisempaa!


Laitoin meiän yhteen ryhmäkeskusteluun Facebookissa viestin, missä kyselin ideoita tälle päivälle. Sieltä tippui ihan mahtavia ehdotuksia, mutta nekin tulee vain "kiusaamaan" teitä tähän merkintään. Se onkin sitten tämän luukun idea. Mulle ehdotettiin:

Suomi 100
– Tän toteutan todennäköisesti itsenäisyyspäivänä. Mun omia ajatuksia ja näkemyksiä asiasta.

Joulushittiä
– Ajatuksena varmaankin se, että kirjotan tänne asioita joulusta, joulun odotuksesta ja muutakin jouluun liittyvää. Tulee varmasti tapahtumaan, mutta ei varmaankaan tuon otsikon kanssa.

Kasaa talo
– Oletan, että tällä haettiin piparkakkutaloa ja musta tämä oli ehkä yks loistavimmista ideoista. Sitäkään mä en oo koskaan itsenäisesti tehnyt, ollut lähinnä vaan auttamassa. Tänä vuonna tuntuu olevan Youtuben puolella suosittua rakentaa suklaasta taloja, mutta mä veikkaan sen olevan mun budjetille vähän liian kallista. Mutta jonkinlaisen talon aion kasata!

Maistele jouluoluita
– Mun mielestä tämäkin on hyvä idea. Maistella joitain sesonkioluita ja tehdä niistä arvosteluja. Harvemmin sitä olutta tulee maun takia nautittua, mutta voihan sitä aina tehdä poikkeuksen sääntöön. Tulee varmasti tapahtumaan.

Mietteitä jouluhössötyksestä
– "Mitä se oli silloin kun olit lapsi ja mitä se on nyt". Kyllä, tästäkin tulen aivan varmasti kirjoittamaan. Onhan ne fiilikset kumminkin muuttunut tässä vuosien saatossa jotenkin.

Onneks joulu on vain kerran vuodessa

– Tähän ajatukseen mun on vaikea samaistua, mutta vaikka se ei ehkä ollutkaan ehdotus niin tartuin siihen silti. Kyllä mä tästäkin jotain aivan varmasti saan irti.

Testaa valmislaatikot

– Mä olen kai joskus sen kertonut, että mä en voi sietää valmisruokia. Tämä oli siis jonkinlainen kuittaus siihen. Ehkäpä minun tulee silti testata jouluruokavalmisruoat ja tuottaa jonkinlainen arvostelu tänne. Voihan..

Tässä ihan hyvä lista siitä, että mitä luukut tulevat pitämään sisällään. Jännitettäväksi jää siis vain se, että milloin ja missä muodossa ne tulee. Tää oli vähän tämmönen täyteluukku, koska mihinkään noista en oikein tänään kerkeä paneutumaan.

Ideoita saa silti antaa lisää. Eihän nämä vielä riitä kaikkiin luukkuihin! Ja hieman pahoittelen tätä köyhää aloitusta.

Iloista joulun odotusta,

Tekko

1. | Ensimmäinenkö?

Tän vuoden blogijoulukalenteriin mulla ei ole mitään kaavaa kehitettynä. Mulla on ollut tässä aikaa suunnitella ja stressata tätä vaikka kuinka kauan, mutta mitään tajunnanräjäyttävää ei ole syntynyt.

Pidän tän tänä vuonna vaan 24 päivän blogiputkena. Sekalaista tekstiä, mahdollisesti ruoanlaittojuttuja ja ehkä jotain grafiikkaa? Ihan sillä periaatteella, että miltä milloinkin tuntuu. Jos teillä arvon lukijat on ideoita, niin otan niitä mielihyvin vastaan.


Tää päivä kiteytettynä: Mun paja-aika loppui.

Luultavasti jouluun asti pidän jonkinlaista "helppoa elämää" yllä ja viimeistään vuodenvaihteessa aloitan rankan duunipaikkojen seulonnan – vaikkakin aion käydä kyllä avoimet työpaikat läpi myös tämän ns. "helpon elämän" aikana.


Tän päivän kalenterin salaisuus on siinä, että suunnittelen tälle joulukalenterille kansikuvateeman. Sen te olette kyllä jo huomanneet kun luette tätä, mutta jokatapauksessa; se on se, minkä eteen ponnistelin tänään.

Tämä on se idea tosiaan. Auennut luukku, josta näkyy päivään liittyvä/liittyviä asioita. Idea on viime vuodelta kylläkin, mutta pienellä kasvojenkohotuksella. Oranssi kun on jostain syystä vallannut mun blogin värimaailman, niin jatketaan sillä siitäkin huolimatta.

En tiedä meneekö noi varjot ihan oikein, koska mä en oo koskaan oppinut hahmottamaan varjoja ja valoja. Mä en vaan ymmärrä, että miten se voi olla mulle niin vaikea asia oppia? No, ehkä mä vielä joskus.

Tää tulee olemaan sinällään mulle taas uuden opiskelua, kun pitää miettiä miten saa asiat "kurkkaamaan" tuolta luukusta. Pitää oppia hahmottaa asioita vähän erilailla.


Jos teillä on jotain toivetta huomiselle luukulle, niin otan avosylein tosiaan vastaan. Jätetään tää nyt tältä päivältä ja palaillaan huomenna.

Iloista joulun odotusta,
Tekko

22112017 | Pajakuulumisiako? (3)

Ihan alkuun pitää kysyä, että eikö täällä toi kommentointi toimi? Vai onko mun lukijat oikeesti vaan sitä mieltä, että kaikki tekstit on niin täydellisiä, että ei tarvitse mitään lisättävää? Rakentava palaute – kuten kaikki muukin palaute – on aina tervetullutta, mä olen oppinut ottamaan sitä vastaan.

Mun paja-aika alkaa lähenemään loppuaan. Pelottavaa, ehkä, mutta mä olen viihtynyt tuolla todella hyvin. Jos mä jostain onnistuisin löytämään työpaikan, jossa on samallainen henki kun tuolla, niin mä olisin ihan valmis tekemään melkein ihan mitä vaan.


Aluksihan mun mielikuva tosta pajasta oli semmonen, että "rahallinen korvaus jonka siitä saa, on aivan liian pieni siihen nähden, mitä joudun tekemään". Väärin. Toi on antanut mulle muutaman tosi hyvän mahdollisuuden ja toivottavasti yhdellä niistä saan jalan jonkinlaisen oven väliin.

Pääsin siis suunnittelemaan logoa Hausjärven Kansalaisopistolle. Se meni läpi ja toivottavasti – peukalot ja pottuvarpaat ylös – se saa mun nimen edes vähän esille johonkin. En malta odottaa, että siitä tulee julkinen ja sähköposti alkaa laulamaan erilaisia työtarjouksia. Odottavin fiiliksin siis.


Kaikkihan vaan on kiinni siitä, että uskaltaa tarttua uusiin haasteisiin, eikö? Pois omalta mukavuusalueelta, jotta mukavuusalueella on mahdollisuus laajentua?

Mä en oikeesti ennen tota pajaa tiennyt, että mitä mä tulen täältä Riihimäeltä saamaan. Nyt mä oon aika hyvin päässyt selättämään mun paniikkihäiriötä ja sosiaalisten tilanteiden pelkoa. Mä olen saanut mahdollisuuden tarttua työtehtäviin, jotka on aikasemmin ollut mulle lähinnä vaan harrastus.


Mutta mä olen nyt skeptinen jatkon suhteen. Vaikka mä haluan uskoa, että toi logo-homma tuo mulle uusia työtehtäviä, niin en mä oikein tiedä uskonko. Mä olin sillon valokuvarestaurointinäyttelyäkin ennen sitä mieltä, että nyt tulee työtehtäviä ovista ja ikkunoista. Ei tullut. Se hieman latisti fiilistä, kun oli itseensä niin vahva luotto, mutta kukaan ei ottanut kontaktia.

Jos mä katson vielä tämän kortin? Mutta mitä sitten? Oikeesti mä haluisin nyt vihdoinkin töihin – tai oon kyllä halunnu jo pitkään, mutta "nyt" oon löytänyt mun kutsumuksen. Luovaan ammattiin; kirjoittamaan, suunnittelemaan tai piirtämään. Vaikka kaikki yhdessä.


Täytyy kyllä sanoa, että pajalta saamillani eväillä, mulla on silti suurempi luotto itseeni. Kyllä mä pystyn mihin vaan, kunhan viitsin. Tiedostan paremmin mun heikkouksiani (siitä tulossa varmaan joskus ihan oma blogipäivitys) ja kykenen laittamaan niitä nyt paremmin kuntoon.

Ja tämä ei ole mikään pajan maksama blogimerkintä – olispa – mutta antakaa pajalle mahdollisuus jos elämässä tulee semmonen vaihe eteen. Tämä skeptikko on monet kerrat yllättynyt positiivisesti. Tarttukaa avoimemmin uusiin asioihin. Se on kääntänyt mulle nyt jonkinlaisen uuden sivun elämään.

Terveisin,
Tekko

11112017 | Kehyttynytkö?

Mä väittäisin, että pitkä harjottelu Gimp 2-ohjelman kanssa on tuottanut jonkinlaista tulosta. Mä pystyn nykyään olemaan paljon tyytyväisempi mun grafiikkaan. Mä ajattelin tehdä tämmösen täytemerkinnän mun vanhoista grafiikoista.

Nää grafiikat tulee nyt tuolta blogin Facebook-sivulta: Terveisin Tekko.

Tää oli vissiin ihan ensimmäinen kansikuva tuolla. Yksinkertanen, mutta tylsä. Yleensä tykkään simppeleistä asioista, mutta toi ei tee muhun oikein minkäänlaista vaikutusta enää. Tossa oli kai ajatuksena joku nimilappu? Vaikee muistaa.

Tää oli sitten kehittynyt versio tosta ensimmäisestä. Mä rupesin löytämään jo jotain suuntaa sille, että miten tehdään asioista omaperäisiä. Käännetty K-kirjain kun on omaperäisyyden huipentuma. Tykkään kuitenkin. Aloin kokeilla vähän jotain teemaväriä mun blogiin.

Tässä jatkettiin tolla samalla värillä ja kokeiltiin jotain uutta. Hävitin sen käännetyn K-kirjaimen, koska se oli jo niin nähty. Ei se loppujenlopuksi ole kovin omaperäinen keksintö. Tää on ehkä oma suosikki tuolta ihan alkupäästä.

Sit mä kadotin taas sen väriteeman. Innostuin jossain tosta horisontista, ja mun oli pakko kokeilla sitä heti kansikuvassa. Mut täytyy myöntää, että tästä en tykkää ollenkaan. Toi ton aikanen Tekko-teksti oli kyllä tosi kekseliäs – noi väliin jäävät kirjaimet "ei ole", vaan noi näkyvät kirjaimet luo ne sinne. Se on yks mun parhaista ideoista.

Täs välissä oli pari tosi tylsää, joita en edes viitsi ottaa tänne esille.

Tässä kohtaa aloin löytää blogilleni logoa. Kekseliäs T-kirjain. Siitäkin tykkäsin, mutta tää muu ajatus tässä kansikuvassa on kyllä järkyttävä. Miten oon joskus kehdannu pitää tämmöstä? Huono värimaailma ja jotenkin tosi epäselvä.

Ja taas kokeiltiin uutta väriteemaa. Tästä oli parikin versiota tuolla, mutta otin tän pelkistetymmän tänne. Hukkasin taas ajatuksen logosta ja säädin tekstiä muka hienompaan suuntaan. Ei kyllä kuulu suosikkeihin.

Taas kekseliäisyys kehitti mulle uuden logoidean. Toi blogin nimi muodostaa T-kirjaimen. Ihan simppeli ja toimiva idea, mutta oli jokseenkin vaikee käyttää muissa tilanteissa. Logon pitää toimia joka paikassa ja jokaisessa värissä. Toi ei toiminu.

Ja sit tää mun lyhytaikaisin logoajatus. Tykkään tosta kyllä tosi paljon, mutta ton jälkeen tuli toi mun nykyinen logo ja se vakiinnutti paikan mun blogissa. Simppeli idea, tai siis tosi simppeli, mutta tässä se "yksinkertainen on kaunista"-ajatus toteutuu.

Tää ei mun mielestä ole ensimmäinen kansikuva, missä on toi mun uusin logo, mutta tää on kyllä toimiva. Kokeilin tässä kohtaa lisätä noita osotteita tohon kansikuvaan, mutta sit tajusin; ihmiset voi luulla, että noista voi painaa.. Joten luovuin siitä ajatuksesta. Jätetään ne linkit muualle.

Ja vaikka toi logo onkin mulle tosi tärkeä, niin en saanut sitä upotettua tähän mitenkään. Sain vaan inspiraation blogin ja näppäimistön yhteydestä ja loin itelleni uuden kansikuvan. Logo näkyy nykyään niin monessa muussakin paikassa, että en viittinyt tehdä tosta yhtään tukkosempaa lisäämällä sitä siihen. Oranssi väriteema taitaa olla nyt suhteellisen pysyvä, ainakin ite tykkään siitä.

Sit lisätään vielä noita profiilikuvia tuolta Facebookista:

On sitä aikalailla paljoa kokeiltu. Viimesin vaan on vienyt mun sydämen. Jos se ei ole jollekin auennut, niin siinä on ikäänkuin mun naama. Mulla oli joskus semmonen "kesähattu" mitä tykkäsin käyttää ja se pääs mukaan tohon logoon. Aurinkolasit, huuliparta ja parta. jotkut luulee, että siinä näkyy suu jossain, mutta ei. Tosin, ehkä sen saa kaikki tulkita miten tahtoo. Siitähän taiteessa on kyse.

Tää näppäimistö idea sytytti mut täysin ja halusin lisätä sen vielä mukaan tohon.


Mutta tämmönen kuvapäivitys tähän väliin.

Terveisin,
Tekko

31102017 | Leipäkö?

Täydellisyyteen pyrkiminen, hmm, ei. Ehkä kumminkin täydelliseen itsensä miellyttämiseen pyrkiminen. Jos jokin asia ei ole omasta mielestä hyvin, niin se on erittäin todella huonosti. Ja ne on yleensä erittäin pieniä asioita, jotka on erittäin suuresti huonosti.

Mulle yksi asia, joka tuottaa suurta tuskaa, on leipien tekeminen. Nyt mä kirjoitan teille täydellisen leivän ohjeen!


Kun otat leivät pussista:
1. Ei kantapalaa, se ei ole muiden palojen kanssa samanlainen.
2. Jos leivät ovat toiselta reunalta tasaisia ja toiselta pyöreitä, niin leipien tulee ehdottomasti olla kaikkien samoinpäin pöydällä. pyöreät reunat samaan suuntaan.

Kun leivät (oletetaan vaikka, että 3 kpl) on täydellisesti pöydällä ja on aika aloittaa leipien täyttäminen:
1. Voitele leivät rivissä joko vasemmalta oikealle, tai oikealta vasemmalle. Älä missään nimessä aloita keskeltä, koska sitten voit edetä vain yhden leivän verran toiseen suuntaan ja yksi leipä jää ilman levitettä.
2. Sitten tulee mahdollinen leikkele. Miten sinä teet lämpimät voileivät? En usko, että juusto tulee niissäkään leikkeleen alle, eikä kaavaa voi muuttaa missään tapauksessa. Ei käy järkeen. Leikkele tulee asetella leivälle niin, että mahdollisimman vähän tulee yli leivän reunoista, mutta koko leipä peittyy. Ja sitä leipää ei siis saa näkyä yhtään!
3. Nyt tulee se juusto. Juustoa höylätessä tulee olla hyvin tarkka siitä, että laskette ne höylätyt siivut. Riippuen kuinka paljon juustoa käytät, niin ne asetellaan symmetrisesti. Jos käytätte yhden siivun / leipä, niin se tulee keskelle. Jos tulee kaksi, niin sen on muodostettava jokin symmetrinen kuvio. Ja jos siitä lähetään vielä lisäämään niin siinä kohtaa huomioidaan seuraava asia: Leikkele ei saa näkyä.

Muuta huomioitavaa:
1. Ei ole tilannetta, jossa tehdään vain yksi leipä.
2. Leipää voidellessa leipä ei saa mennä rikki. Jos se kuitenkin menee = pahoita mielesi, ja pahimmassa tapauksessa heitä leipä roskikseen sen epämiellyttävyyden takia.
3. Jos leikkelepaketti on lähes tyhjä ja pystytte laskemaan jäljelle jäävän määrän, niin epätasaluvun kohdalla syökää se ylimääräinen pois. Se tulee haittaaamaan teitä jatkossa.
4. Leikkelettä ei saa vaihtaa välissä! Ei yhteen leipään kinkkua ja toiseen meetwurstia – eikä varsinkaan sekaisin.
5. Juusto pitää höylätä ehjänä. Repaleiset siivut ovat jätettä. Ne ei voi mitenkään maistua suussa samalta.
6. Jos meinaat laittaa leivälle jotain muuta vielä.. Älä laita! Se sotkee kaiken ja joudut miettimään kaiken uusiksi.


Leivän tekemisestä saa ihan täyspitkän reseptin tehtyä, jos omistaa liian monimutkaiset aivot. Miettikää tätä sit suurempaan mittakaavaan. Tää oli taas tätä, että kuinka paljon mä käytän aivoistani turhaan.

Eikä sitten oteta liian vakavasti siellä. En aio osallistua keskusteluun: "juusto tulee leikkeleen alle", koska tiedätte itsekin olevanne väärässä. Jos käyttäisin hymiöitä blogissani, niin tähän loppuun tulisi se semmoinen, joka iskee silmää.

Terveisin,
Tekko

29102017 | Kuulumisiako?

Mä tässä rupesin miettimään, että mä olen laiminlyönyt monia asioita nyt. Ja mikä siihen on syy? Se, että mä olen koittanut saada kavereita täältä Riihimäeltä.

Mä en oo esimerkiksi pystynyt kirjottamaan tänne blogiin mitään pitkään aikaan, mä en ole myöskään pitkään aikaan jaksanut tehdä mitään graafista ja siihen päälle vanhat kaverisuhteet on jäänyt vähän unholaan.

Mä oon ehkä jo liiankin usein toistanut täällä sitä, että olen kausi-ihminen. Ja olen toistanut jopa sitä, että olen toistanut olevani kausi-ihminen (mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan). Mutta se mä olen. Mun viimesin kausi on ollut siis se, että olen pistänyt kaikki voimavarani siihen, että löytäisin täältä "uudesta kaupungista" itselleni kavereita.

Mä en ole edes nähnyt omia sukulaisiani pitkään aikaan, koska multa ei ole löytynyt jaksamista kulkeutua Hyvinkäälle.


Olen siis kyllä viihtynyt täällä. Mä useimmiten herään hyvin mielelläni pajalle, koska siellä olen oppinut sosiaaliseksi. Mä saatan puhua pälpättää pajalla koko päivän ja sitten tuun kotiin ja olen vaan aivan umpiväsynyt ja tylsä ihminen.

Mä toivon, että tää sosiaalisuus nyt ei vaan katoa mihinkään. Sosiaalisten tilanteiden pelko saa nyt siirtyä unholaan. Mutta mä haluun kuitenkin jotain lisää. Mä en halua, että mun kaikki voimavarat menee siihen, että korjaan mun pelkoani. Mä haluaisin, että mä kykenisin vielä sen jälkeen olemaan kiva ihminen kotona. En se ihminen joka tulee kotiin, läsähtää sohvalle ja räpeltää puhelintaan loppupäivän, koska ei vaan yksinkertasesti jaksa muuta.


Mä luulen, että mun on pakko tehdä blogista taas itselleni suurempi harrastus. Täällä kirjoitetut asiat yleensä pysyy mun mielessä paremmin ja osaan toimia siten ehkä fiksummin. Lisää sisältöä elämään harrastamalla taas kirjoittamista. Multa on puuttunut se. Ehkä mä jaksan taas paremmin kun pääsen purkamaan ajatuksiani tänne, enkä jää niiden kanssa vaan lahoamaan.

Pieniä asioita ehkä joillekin, mutta mulle jonkinlainen suunnanmuutos. Voimavarojen keskittäminen laajemmalle. Se jotenkin lamauttaa ihmisen kun keskittyy vaan yhteen asiaan.


Mulla olis ollut tossa monia hyviä ajatuksia mitä mun olis pitänyt kirjottaa ylös, mutta ainakun tulin tietokoneelle niin tän blogin avaamisen välissä oli jokin suuri muuri. Nyt mä olen vellonut omien ajatuksieni kanssa koko viikonlopun ja päätin, että nyt riittää. Mä oon koko aamun miettinyt, että mitä mä tänne kirjotan, mutta ne ei jotenkin tullut siten kun halusin – kirjotin sittenkin aikalailla vaan tunnepohjasesti.


"Kohta" on joulukin ja mä olen suuri jouluihminen, joten tää lievä masentuneisuus saa nyt siirtyä syrjään. Nyt on aika ruveta jo suunnittelemaan tulevaa joulukalenteria! Ja lahjoja.. No, periaatteessa mulla on yks mun mielestä ihan hauska juttu Eiralle, joten sen toteuttaminen saa nyt myös alkaa. Mä yks ilta nimittäin havahduin siihen, että stressasin jo joululahjoja! Tosin se johtuu puhtaasti siitä, että Eira on hoitanut lahjahommat jo omalta osaltaan purkkiin. Itelle tulee "kiire".


Aika alkaa lopettelemaan nyt. Jatkoa ajatellen, mä tosiaan toivon iteltäni vaan sitä, että löydän motivaation kirjottamiselle (ja muulle) helpommin, eikä se ole muurin takana – vaan tulisi ikäänkuin itsestään. Ja että osaan keskittää tosiaan noita mun voimavarojani laajemmin – vähän pois toisesta ja paljon lisää toisiin.

Toivottavasti tää ei ollu kovin epäselvää tekstiä, sillä tää tosiaan vaan tuli. Vaikka asiat oli miettinyt omasta mielestään hyvin, niin ei ne nyt välttämättä tullut siinä muodossa ulos. Ehkä tää on jopa parempi näin? Kuka tietää.

Terveisin,
Tekko

20092017 | Kiirekkö?

Mä oon pitkään miettinyt semmosta asiaa kun "kiire". Lähinnä kohdistan tän tohon liikennekäyttäytymiseen kiireessä.


Monet kerrat kun ollaan tultu tota Radanvarsitietä Hyvinkäältä Riihimäelle, niin ihmiset ohittaa, vaikka ajettais rajotusten mukaan. Okei, se pääsi meistä ohi, mutta kumminkin saadaan se kiinni sit seuraavissa liikennevaloissa, vaikka ajettiin rajotusten mukaan. Kuka siitä hyötyi? Tälläset tilanteet saa vaan miettimään, että mitä järkeä?

Jos olis tullut kiltisti meiän perässä liikennevaloihin, niin olisi kulunut silti sama aika ja mahdollinen riski liikenneonnettomuuksille olisi vältetty. Onko ihmiset oikeesti vaan niin tyhmiä, vai mikä ajaa siihen, että on pakko kiirehtiä ihan turhan takia?


Tähän liittyen oon huomannut myös sen, että pyöräilijät tekee myös paljon typeriä ratkaisuja. Mä oon pari kertaa ollut pysähtyneenä punaisiin valoihin ja odotellut siinä ihan rauhassa kun joku paahtaa ihan täysiä ohi välittämättä valoista. Kun ne taas vaihtuu vihreeksi, niin mä pääsen ihan rauhassa polkemaan ja saan sen kiirehtijän yleensä kiinni normaalilla vauhdilla. Kuka siitä taas hyötyi? Riskeeraa oma ja mahdollisesti jonkun muun henki, että saat ajaa punaisia päin ilman mitään hyötyä. Kannattiko?

Kiirehtiä kerkiää helposti liikennevalojen jälkeenkin, eikä ne pari menetettyä sekuntia voi niin pahalta tuntua.


Mietin vaan, että kuinka moni on oikeesti kuollut turhaan kiirehtimiseen? Uskoisin luvun olevan aika suuri.

Ei mulla tässä muuta, mutta miettikää seuraavan kerran liikenteessä, että miten typerästi osa ihmisistä käyttäytyy – tai miten itse käyttäydytte. Ja loppuhuomautukseksi vielä: ne puhelimet pois ajaessa. Siihenkin varmasti löytyy aikaa jostain muualta. Yksinkertaisia asioita joita kaikki ei vaan tajua.

Terveisin,
Tekko

13092017 | Rahako?

Sanotaan: "ei raha tee ketään onnelliseksi".

Mutta mä olisin ihan hitsin tyytyväinen, jos mulla olis niin paljon rahaa, ettei mun tarviis miettiä paljonko mikäkin maksaa.

Mä en olis siitä rahasta onnellinen, vaan siitä, että mun ei tarviis ajatella sitä. Mä vihaan sitä, miten jotkut numerot voi vaikuttaa kaikkien sivistyksen keskellä elävien ihmisten elämään niin vahvasti.

Itseasiassa mä vihaan koko asiaa, mä vihaan rahaa.

No se saa maailman pyörimään, joo. Kukaan ei tee mitään ilman sitä, mutta kaikki tekee kaikkensa sen eteen.

Rahasta riidellään, tapellaan ja tapetaan.

"Tili tuli, tili meni"-päivä, ei mulla muuta.

Terveisin,

Tekko

11092017 | Vahvat persoonatko?

Mä oon nyt muhitellut yhtä asiaa päässäni jokusen viikon ja oon nyt ehkä valmis kirjottamaan siitä. Tai no, nyt mulla on semmonen rako almanakassa, että sopii kirjottaa. (Oikeesti oon taas vaan ollut uskomattoman saamaton)

Mä en tiedä kuuluuko tämä jotenkin jollain tapaa mun paniikkihäiriöön, mutta uskoisin. Te tiedätte ihmiset; niitä on joka lähtöön. On hiljaisempia yksilöitä, niinkuin minä. Sitten on niitä puheliaampia yksilöitä, esim. kaikki muut ku minä. Niin, tämä mun tän päivänen asia on kai jonkinlaista lokeroimista, mutta en tee sitä tarkoituksella.


Kun mä alotin pajalla sillon joku noin 3 kk sitten, niin siellä oli tietenkin ne jotka oli käynyt siellä pidempään. Mä pistin itseni jotenkin mielessäni johonkin alempaan kastiin. Ajan kanssa sieltä on pudonnut näitä vanhoja naamoja pois ja luonnollisesti tilalle tullut uusia naamoja. Mä olen noussut mun omassa päänsisäisessä hierarkiassa ylemmäs.

Mä olen alkanut puhumaan pajalla enemmän. Huomasin sen viime perjantaina. Siellä ei ole enää niin voimakkaita persoonia, jotka vaikuttaa mun omaan käyttäytymismalliin. Joko oon vaan tottunut ihmisiin siellä, tai sitten alan olemaan yksi pisimpään siellä olleita ja oman hierarkiani kärkipäässä.


Mutta siis, te tiedätte voimakkaat persoonat. Ne, jotka ottaa tilan haltuun vaan olemalla paikalla. Tai en tiedä tiedättekö, mutta minä tiedän. Persoona, joka tulee tyyliin kaikkien kanssa toimeen ja omaa omia mielipiteitä ja näinpäinpois. Mä nään ne henkilöt ja niiden kanssa mä en vaan kykene tulemaan toimeen. Tai siis voisin tulla, mutta ne persoonat pistää mut olemaan hiljaa ja kunnioittamaan vaan niiden läsnäoloa. Jonkinlainen alistuminen, en tiedä mistä se juontaa juurensa.

Meillä tuolla pajalla ei enää ole semmosia henkilöitä ja huomasin heti niiden hävittyä, että mä kykenen suhteellisen normaaliin kanssakäymiseen ihmisten kanssa. Mietin vaan, että voinko mä olla yksin tämmösen ongelman kanssa?


Tää samahan tietenkin vaikuttaa ihan missä vaan. Jos tulee vastaan vahva persoona, minä alistun semmoseen puhumattomuuteen. Jos taas ihminen ei vaikuta liian vahvalta persoonalta – Tai olen oppinut tuntemaan ihmisen – niin multa putoaa aikalailla kaikki defenssit ja osaan olla aika avoimesti oma itseni. Ja vaikka olisi tuttu ryhmä, niin liian vahvan persoonan saapuminen paikalle palauttaa mut aina takasin sinne mun omaan kuoreen.

Enkä edes tiedä mikä on vahva persoona, mutta mun päänsisäinen hierarkia tekee omat ennakkopäätelmänsä ja siihen mun on vaikee koittaa vaikuttaa. Ihminen ja ensitapaaminen, se tekee sen vaikutuksen.


Ja vaikka väitinkin, etten itse siihen voi vaikuttaa.. Niin kuka muu muka? Nyt kumminkin tiedostan sen itsessäni ja voin lähteä sitä kehittämään toiseen suuntaan. Kaikenlainen ihmisten lokerointi on väärin, niin miksi mä sitten ite teen sitä jatkuvasti päässäni? No, luojan kiitos vaan päässäni.

Terveisin,
Tekko

24082017 | Taidenäyttelykö?

Pajalta pari etäpäivää ja saatiin etätehtävä. Ei mikään perinteinen: "Täytä tämä lappu ja olet suoriutunut etätehtävästä."

Meiän piti nähdä vähän enempi vaivaa: meiän piti mennä käymään taidenäyttelyssä. Okei, koska mä olen aika skeptinen, niin alkuun se oli mulle vähän semmonen "pitää mennä", mutta nyt kun siellä kävi, niin olihan se periaatteessa "pääsin käymään".

Taidenäyttely oli siis ihan positiivinen yllätys.


Näyttely oli suhteellisen laaja ja tästä syystä tietenkään kaikki teokset ei herättäny ajatuksia. Tilat oli mun mielestä suhteellisen ankeen oloset, mutta kun sitäkin ajattelee tarkemmin, niin se itseasiassa sopi siihen. Ei noita taideteoksia näkis missään vitivalkosessa näyttelytilassa. Ne vaatii semmosen raffimman tilan, että ne pääsee "oikeuksiinsa".


Päälimmäisenä mulle jäi mieleen sieltä semmonen taideteos kun "Työttömät". Ehkä siinä oli se samaistumisen mahdollisuus. Ensin sitä ajatteli omilla aivoillaan ja lopuksi saatiin vielä tietoa siitä asettelusta: siinä olikin paljon laajempi tarina. Sit se vasta jotenkin aukes täysii ja pisti kunnolla ajattelemaan.

Siinä taideteoksessa oli työkalupakki, jonka sisään oltiin aseteltu pieniä ihmisiä – niitä työttömiä. Työkalun voi laittaa työkalupakkiin ja ottaa sieltä sillon kun joku sitä tarvitsee. Samahan toimii myös työttömien kohalla. Johtajat voi ottaa ihmiset käyttöönsä niin pitkäksi aikaa kun tarvitsee ja sen jälkeen laittaa takas työkalupakkiin. Vou, aika filosofista.


Toinen teos, mikä mulle aukes vasta siinä vaiheessa kun meille esiteltiin niitä taideteoksia vähän paremmin, oli nimeltään "Lumipallokauppias". En ajatellu sitä ekaks niin syvällisesti. Mutta ihan faktahan se on, että meille ihmisille myydään kaikkea vaan siksi, että me ostetaan mitä vaan mikä on siistiä. Jos lumipallot tulis muotiin niin ihmiset ostelis niitä sillon kun niitä ei voi enää itse tehdä. Mihin me tarvitaan esimerkiks muotia? Vaan siihen, että ihmisiä voidaan lokeroida. "Jos sä et pukeudu viimesen muodin mukaan niin oot huonompi ihminen". Rahalla voidaan näyttää muka jotenkin sitä omaa paremmuuttaan.. Ei sen kyllä niin pitäis mennä.

Vaikka mä oon ollu aina oman tieni kulkija ja ajatellut ennenkin aikalailla näin, mutta pisti se silti ajattelemaan asiaa vielä enemmän.


Mun täytynee koittaa luopua mun skeptisestä ajattelutavasta ja lähtee vähän useemmin positiivisella ajattelulla mukaan asioihin. Näitäkään asioita en olis näin suuren pohdinnan alle ottanut jos tänään olisin vaan jääny himaan lojumaan.

Ehkä tässä oli myös jonkinlainen opetus mulle siis.

Terveisin,
Tekko

22082017 | Näppäimistökö?

Ostin uuden näppäimistön. Edellisen näppäimistön mentyä jostain kummallisesta syystä rikki, päädyin ostamaan led-valollisen näppäimistön ja siirryin nykyaikaan.

Täytyy sanoa, että tällä on vaikea kirjottaa. Tai no, ei kirjoittaminen tuota periaattessa ongelmaa, mutta sormet hakee vielä vähän paikkojaan. Mulle näppäimistön hankkiminen on aina vähän vaikee operaatio. 

Mä en hae pelinäppäimistöä, niinkuin suurinosa nykyään hakee. Mä en hae mitään hassunmuotoista, millä olisi muka paljon helpompi kirjoitella. Mä en hae mitään extrapientä, joka säästää tilaa. Mä haen semmosta mihin mä olen tottunut. Ikäänkuin mun käsille luotua. Kun mulla on erittäin tylsän muotoinen, vanhanaikainen (tosin nyt on ledit!) ja iso näppäimistö edessä, niin mä kirjoitan suhteellisen vikkelään.

Tällä näppäimistöllä testasin näin alkuun mun kirjotusnopeuden, ja se näyttää tältä:

59 WPM (sanaa minuutissa)
Keystrokes (296 | 10) 306
Accuracy 90.52%
Correct words 40
Wrong words 1

En muista mitä se oli vanhalla näppäimistöllä, koska siitä testistä on paljon aikaa. Veikkaan, että se on kuitenkin aika paljon enemmän. Nyt haetaan vähän tuntumaa ja ehkä parin viikon jälkeen vois kokeilla tota testiä uudelleen.

Linkki testiin on tässä.

Mikä mulla tuottaa kaikista eniten päänvaivaa on se, että tässä on erilainen enter kun mun vanhassa näppäimistössä. Mä huomaan painavani kokoajan tässäkin näppäimistössä vanhan entterin aluetta, joka läväyttääkin mulle kummallisen yläpilkun tekstin perään. '

Täytynee jatkaa harjoituksia, jotta saa sormet uskomaan.

Terveisin,

Tekko

17082017 | Pajakuulumisiako? (2)

Mä en taaskaan oo pitkään aikaan jaksanut/kerennyt kirjottaa mitään. Mä elän muka kiireistä elämää nykyään? No en oikeestaan. Ehkä mä en vaan ole jaksanut.

Mä tuun pajalta kotiin, lysähdän sohvalle ja nukahdan. Nukun hetken päiväunet, jonka jälkeen oon niin täynnä energiaa, hetkinen.. En ole. Musta tuntuu et se nukkuminen väsyttää vaan enemmän.


Jotenkin tuntuu, että mulla oli joku alkuinnostus ton pajan kanssa. Olin alkuun siellä aina puoltuntia etukäteen ja nykyään lähempänä myöhästymistä. Pari kertaa jopa myöhässäkin, hyi.

Mä tykkään silti käydä siellä, älkää sitä epäilkö. Se on iso osa mun arkea. Mitä mä muka muuten tekisin? Makaisin himassa ja olisin ihan hitokseen väsynyt kokoaika.


Palatakseni nyt niihin kuulumisiin, niin ihan ensimmäinen asia: mä olen ehkä alkanut oppia sosiaalista elämää. Mun paniikkihäiriö ei todellakaan ole niin paljon läsnä enää mun elämässä kun mitä se on aikasemmin ollut. Mä osaan jopa avata välillä suuni, vaikkei multa kysyttäisikään mitään!

Mä veikkaan, että se johtuu tosta porukasta mitä tuolla pajalla on. Siellä ei oo kukaan myrkyttämässä ilmapiiriä. Kaikki tulee toistensa kanssa jotenkin toimeen ja siitä johtuen mäkin uskallan tulla ihmisten kanssa toimeen.


Siitä päästäänkin hyvin siihen, että pajaporukka on käynyt jonkinlaisessa englanninopetuksessa nyt parina keskiviikkona. Mä vaan jouduin jättämään toisen kerran väliin, koska en vaan kyennyt. Mua ahdisti se ensimmäinen reissu sillon jo ihan hirveesti. Mä alan pikkuhiljaa oppia tulemaan toimeen ihmisten kanssa suomeksi, mutta kun olisi pitänyt päivä tulla toimeen pelkällä englanninkielellä niin mä menin ihan lukkoon.

Mä ymmärrän englantia, pystyn hyvin kuuntelemaan sitä ja lukemaan, mutta mä en todellakaan rupee puhumaan sitä tai muodostamaan minkäänlaisia lauseita. Silleinhän sitä olisi kyllä varmasti oppinut, mutta mä en ollut valmis siihen.


Mutta onneksi! Onneksi on olemassa myös parempia asioita. Mun taiteellisuuteni huomioidaan nykyään pajalla! Mä saan aika paljon tehtäviä liittyen juuri graafiseen osaamiseeni. Ja mun mielestä se on erittäin mukavaa! Se on juuri sitä mitä mä haluan ammatikseni joskus tehdä. Mun pitäis vaan jotenkin saada ajatus kasaan siitä, että mitä kaikkea mä osaan ja miten hyvin.

Mun on vaikeeta esimerkiksi esitellä mun osaamistani, koska en ole itsekään ihan varma, että mitä osaan. Mä osaan tehdä tietokoneella kaikenlaista grafiikkaa, mutta se ei ole kovin informatiivinen itsensä esittely potentiaaliselle asiakkaalle.

Pitää joku päivä oikeesti ottaa ja tutkia tää oman koneen sisältö. (Tai jos totta puhutaan, niin mun olisi pitänyt se jo käydä läpi, koska olen kokoomassa portfoliota nettiin. vaan siinäkin on tullut se jaksaminen vastaan, tai ehkä se on vaan omaa saamattomuuttani.) Täältä löytyy kaikkea mun tekemää kuvankäsittelyä yms. jokaiseen lähtöön. Kyllä sillä selviäisi mitä mä osaan.


Hmm, mitähän muuta.. Okei, tämä vielä. Vaikka mun graafinen osaamiseni huomioidaankin tuolla, niin on se silti hyvä, ettei kaikki hommat painotu siihen. Tuol on nyt tälläkin viikolla ollut mm. puskien leikkaamista, joka oli taas sitä ihan täysin pois omalta mukavuusalueelta -juttua. Tai no ei se alkuun, mutta siinä kohtaa kun alkoi taas tulla ton selän kanssa ongelmia niin se muuttui typeräksi – eli toisinsanoen tehtävässä itsessään ei ollut vikaa. Mitähän mä taas höpötän?

Työtehtävien vaihtuvuus ja monipuolisuus on kyllä ihan toimiva homma. Silleenhän sitä voi löytää itsestään uusia puolia, eikä kangistu kaavoihin. Jotkut tekee koko ikänsä samaa hommaa, miten ne kykenee siihen? Mulle viikkokin samaa hommaa alkaa olee tuskaa..

Ilman sen kummempia loppupuheita, jatketaan harjoituksia!

Terveisin,
Tekko