Kuten epäilinkin: ei musta ollut ylläpitämään "koulujuttu"-merkintöjä. Sen viikon verran melkein sitä jaksoin. Siitä tuli vaan sitten semmonen outo tunne koulupäivän jälkeen. "Pitäisi tehdä, mutta en kyllä millään jaksa".
Ja kun ei jaksanut, niin tuntui että laiminlyön jotain. Aiheutin itselleni ylimääräistä stressiä. Joten päädyin siihen lopputulokseen, että en ryhdy siihen.
Toi koulussa istuminen on oikeesti todella puuduttavaa ja väsyttävää puuhaa. Vaikka se ei oo kun maksimissaan sen 7 tuntia päivässä, niin silti mä olen ihan puhki aina koulun jälkeen. Ajatus siitä, että "kun pitäisi vielä kirjoittaa vähän ylös" sai vaan olon todella vaivautuneeksi.
Kyllä mä varmaan tulen tänne välillä päivittämään jotain koulustakin, koska onhan se nyt osa mun tämänhetkistä elämää. Se vaan ei tapahdu itseäni pakottamalla.
Mutta ei paasata siitä sen enempää. Tai siis sen vielä kerron, että suoritin menneellä viikolla taas EA1-kurssin. On pakollinen osa koulutusta, joten niin, hmm, oli pakko.
Muutapa mulla ei tule tähän hätään mieleen mistään, joten ei pitkitetä tahanomaisesti tätä lopetusta.
Terveisin,
Tekko
07 lokakuuta 2016
28 syyskuuta 2016
KOULUASIOITA #3
Jahas, ja päivän muistiinpanot.
Tältä päivältä ei oikeestaan tule hirveesti tekstiä, mutta on yksi asia ainakin mikä täytyy opetella.
Tämä taulukko on kuulema semmonen mikä pitäisi oppia ulkoa. Jossain tutkintotilaisuudessa tms. asiasta kysytään ja sillon ne pitää tulla kuin kaupan hyllyltä.
Ja toinen asia minkä halusin ylös kirjata liittyy rahtikirjaan.
Tämä ei käsittääkseni ollut niin oleellista ulkoa opetella, mutta musta silti tuntuu, että tää on ihan tärkee muistaa. Eli jos bruttopaino on vaikka 1000 kg ja rahdituspaino olisi 999 kg, niin rahdituspainoksi merkataan käsittääkseni 1000 kg. Tai jotakuinkin näin.
Mutta tosiaan, siinä ne oleellisimmat. Pääosin vaan kertailtiin asioita ja kuunneltiin opettajan tarinointia erilaisista tapauksista. Jostain syystä en kuitenkaan osannut tänään siihen keskittyä, niin mä vaan piirtelin papereihini.
Sen pidemmittä puheitta.
Terveisin,
Tekko
P.S. Miettikää sitä, että sain koulupäivän tiivistettyä kahteen kohtaan.
Tältä päivältä ei oikeestaan tule hirveesti tekstiä, mutta on yksi asia ainakin mikä täytyy opetella.
Tilavuuspaino - 333 kg/m³
FIN-lava - 925 kg/m³
EUR-lava - 740 kg/m³
Myymälälava - 370 kg/m³
Rullakko - 420 kg/m³
Lavametri - 1850 kg/m³
Tämä taulukko on kuulema semmonen mikä pitäisi oppia ulkoa. Jossain tutkintotilaisuudessa tms. asiasta kysytään ja sillon ne pitää tulla kuin kaupan hyllyltä.
Ja toinen asia minkä halusin ylös kirjata liittyy rahtikirjaan.
Jos todellinen paino on enemmän kun rahdituspaino → todellinen paino käyttöön.
Tämä ei käsittääkseni ollut niin oleellista ulkoa opetella, mutta musta silti tuntuu, että tää on ihan tärkee muistaa. Eli jos bruttopaino on vaikka 1000 kg ja rahdituspaino olisi 999 kg, niin rahdituspainoksi merkataan käsittääkseni 1000 kg. Tai jotakuinkin näin.
Mutta tosiaan, siinä ne oleellisimmat. Pääosin vaan kertailtiin asioita ja kuunneltiin opettajan tarinointia erilaisista tapauksista. Jostain syystä en kuitenkaan osannut tänään siihen keskittyä, niin mä vaan piirtelin papereihini.
Sen pidemmittä puheitta.
Terveisin,
Tekko
P.S. Miettikää sitä, että sain koulupäivän tiivistettyä kahteen kohtaan.
27 syyskuuta 2016
KOULUASIOITA #2
Nää on aika kivoja nää kello 15 asti kestävät koulupäivät ku oon kotona hieman yli 14. Hmm, no joo, meillä on aika vikkelä luokka maikan mukaan muutenkin, että kai me ollaan sitten etuoikeutettuja pääsemään kotiin ajoissa.
Tänään oli toinen päivä tota eilen alkanutta jaksoa, eli "tavaran vastaanotto ja säilytys". Tänään käytiin läpi yksiköintiä. Jaa, että mitäkö se on vai? No sen verran olen paperiini merkannut, että se helpottaa tavaroiden koneellista käsittelyä ja tehostaa varastoinnin ja kuljetuksen tilankäyttöä. Muistakaa yksiköinti!
Sitten mulla on tämmönen pätkä:
Mä en tiedä olenko mä hidas kirjottamaan, mutta tekstiä tuli niin paljon ja sain poimittua vaan noi kohdat. Nyt kun tässä yritän pohtia noiden tarkoitusta, niin tavallaan ymmärrän. Eli mitä ilmeisemmin yleisin pahvilaatikko koko on 600x400mm ja näitä kun lapataan tietylle lavalle, niin ne menee tasan lavan kanssa. Ja esim. voidaan käyttää myös 300x200mm kokoisia laatikoita kaksi, jolloin se on kai sama asia?
Jotakuinkin kai noinkin.
FIN-, EUR-, CEN10- ja CEN08-lavat on korkeudeltaan 144mm. Myymälälava vain 100mm. Tärkeitä tietoja. Näistä tosin tärkeimmät on FIN ja EUR, koska ne on yleisimmässä käytössä. Kolmas muistamisen arvoinen lava on myymälälava, ja se taisi olla nimeltään TEHO-lava.
Sitten on olemassa puolilavoja, jotka on puolet FIN-lavan koosta, mutta nämä ei ole standardeja. Eli niitä ei mitä ilmeisemmin käytetä normaalisti.
Seuraava kohta käsitteleekin sitten lavojen rikkoutumista. Jos lava menee rikki niin se menee käyttökieltoon. Rikkinäistä lavaa (ei minkään arvoinen) ei siis saa käyttää, vaan se on heti korjautettava. Korjattuun FIN-lavaan tulee K-kirjain FIN-logon perään, joka tarkoittaa "korjattua".
Tämä luulis nopeesti iskostuvan päähän, koska nuo numerot ei ole kovinkaan vaikeita muistaa.
Tämä seuraava kohta mulle jäi vielä hieman hämäränpeittoon, koska en kerennyt kirjottaa paljoo.
Mitä mä siis ymmärsin, niin jos sulle tulee varastolle lava, niin siinä tapauksessa varasto omistaa sen. Mutta kaiken järjenkin mukaan se on pistettävä kiertoon uudelleen, eikä sitä saa jäädä hautomaan. Näin ne menee tasapuolisesti eikä jatkuvasti tarvitse tehdä uusia. Ja sitten siihen ei mene paljoa rahaa, joten se on se taloudellinen puoli koko järjestelmässä.
Sitten on olemassa se jokin ISPM 15-standardi, joka meinaa jotain, että lava pitää olla tehty oikeesta materiaalista ja sitten se uunikuivataan (56 astetta) 30 minuutin ajan, jolloin siitä lähtee kaikki ötökät pois ja lava on valmis käytettäväksi.
Tämän jälkeen mulla on pitkä viiva ja sen alla otsikko: Säilytyskalusto.
Ihan ensimmäisenä haluan kirjottaa ylös ainakin seuraavat kaksi lyhennettä:
Ja kuten englannintaitoiset jo sen suomensikin päässään, niin FIFO-menetelmä on ensin sisään tullut tavara lähtee ensimmäisenä uloskin. LIFO:ssa se menee niin, että viimeisenä tullut tavara lähtee ensimmäisenä ulos.
Ja sitten mulla olis pitkä litania tekstiä erilaisista hyllytyypeistä, mutta mitä luultavammin en niitä tänne lähde kirjoittamaan. En usko sen olevan tietoa, jonka pitää jäädä ehdottomasti päähän.
Mutta esimerkkinä FIFO:sta ja LIFO:sta annan seuraavat:
Ja:
Mä en tiedä pitäisikö mun noista mun muistiinpanoista oikeesti oppia jotain. Se on vaan se mitä kerkesin kirjoittamaan.
Mulla on oikeesti noissa lapuissa paljon paljon enemmän tietoa kun tänne kirjotin, mutta mä oletan näiden olevan semmosia asioita, mitkä olis hyvä oppia näin alkuun ainakin. Ja ei ne tän päivän informaatiot todellakaan rajoitu noihin papereihin mitkä sain kirjoitettua. Saatiin 4-5 pientä lehtistä, missä oli tekstiä kyllä ihan omiin tarpeisiin.
Iltapäivällä tehtiin sitten vielä pari tiedonhakutehtävää ja mä ehkä jopa pienestä epätoivosta huolimatta selvisin niistä ihan ilman sen suurempia ongelmia.
Ja mitä tohon epätoivoon tulee, niin mä olin oikeesti todella epätoivonen niitten lappujen kanssa. Ensin tuli lyhyt tehtävä ja olin silleen, ettei millään kyllä jaksais. Sen sain sit kumminkin tehtyä siinä, huh. Sitten se maikka marssii uusien tehtävien kanssa luokkaan, "huh, 2 sivua vaan", mutta! Hemmetti kun ne laput oli jokaiselta mahdolliselta puolelta täytetty kysymyksillä.
No joo, hetken sen parissa touhuttuani totesin, että nää vastauksethan jopa löytyy näistä vihkosista, joten ei se sit loppupeleissä ollu niin iso juttu.
Mutta tässä taas tältä päivältä. Oli kiva opettaa teitä - tai siis mua. Itsellenihän näitä pääosin kirjotan, jotta ne jäis jollain tapaa edes päähän.

Peruspakkausmoduuli 600 x 400 mm
- Menee tasan lavojen kanssa
- Voidaan jakaa

Hyvä lavakuorma
- Max korkeus 1100mm
- Max paino 1000kg
- Tavara kuormattu tasaisesti (painojakauma tasainen)
Tämä luulis nopeesti iskostuvan päähän, koska nuo numerot ei ole kovinkaan vaikeita muistaa.
Tämä seuraava kohta mulle jäi vielä hieman hämäränpeittoon, koska en kerennyt kirjottaa paljoo.
FI-2002 Puupakkausjärjestelmä
- Järjestelmällä pyritään puupakkausten tehokkaaseen ja sujuvaan käyttöön, sekä taloudelliseen ja tasapuoliseen toimintaan.
Mitä mä siis ymmärsin, niin jos sulle tulee varastolle lava, niin siinä tapauksessa varasto omistaa sen. Mutta kaiken järjenkin mukaan se on pistettävä kiertoon uudelleen, eikä sitä saa jäädä hautomaan. Näin ne menee tasapuolisesti eikä jatkuvasti tarvitse tehdä uusia. Ja sitten siihen ei mene paljoa rahaa, joten se on se taloudellinen puoli koko järjestelmässä.
Sitten on olemassa se jokin ISPM 15-standardi, joka meinaa jotain, että lava pitää olla tehty oikeesta materiaalista ja sitten se uunikuivataan (56 astetta) 30 minuutin ajan, jolloin siitä lähtee kaikki ötökät pois ja lava on valmis käytettäväksi.
Tämän jälkeen mulla on pitkä viiva ja sen alla otsikko: Säilytyskalusto.
Ihan ensimmäisenä haluan kirjottaa ylös ainakin seuraavat kaksi lyhennettä:
FIFO - First in first out
LIFO - Last in first out
Ja kuten englannintaitoiset jo sen suomensikin päässään, niin FIFO-menetelmä on ensin sisään tullut tavara lähtee ensimmäisenä uloskin. LIFO:ssa se menee niin, että viimeisenä tullut tavara lähtee ensimmäisenä ulos.
Ja sitten mulla olis pitkä litania tekstiä erilaisista hyllytyypeistä, mutta mitä luultavammin en niitä tänne lähde kirjoittamaan. En usko sen olevan tietoa, jonka pitää jäädä ehdottomasti päähän.
Mutta esimerkkinä FIFO:sta ja LIFO:sta annan seuraavat:
Läpivirtaushyllyt (FIFO-menetelmä toteutuu)
- Lavat liikkuu kallistetulla radalla
- Melko syviä
- Pieneen tilaan paljon tavaraa
- Toisesta päästä sisään ja toisesta ulos
Ja:
Syväkuormaushyllyt (LIFO-menetelmä toteutuu)
- Kuormalavahyllytekniikka
- Massatavaran säilytykseen
- Yhtä tavaraa yhteen väliin
Mä en tiedä pitäisikö mun noista mun muistiinpanoista oikeesti oppia jotain. Se on vaan se mitä kerkesin kirjoittamaan.
Mulla on oikeesti noissa lapuissa paljon paljon enemmän tietoa kun tänne kirjotin, mutta mä oletan näiden olevan semmosia asioita, mitkä olis hyvä oppia näin alkuun ainakin. Ja ei ne tän päivän informaatiot todellakaan rajoitu noihin papereihin mitkä sain kirjoitettua. Saatiin 4-5 pientä lehtistä, missä oli tekstiä kyllä ihan omiin tarpeisiin.
Iltapäivällä tehtiin sitten vielä pari tiedonhakutehtävää ja mä ehkä jopa pienestä epätoivosta huolimatta selvisin niistä ihan ilman sen suurempia ongelmia.
Ja mitä tohon epätoivoon tulee, niin mä olin oikeesti todella epätoivonen niitten lappujen kanssa. Ensin tuli lyhyt tehtävä ja olin silleen, ettei millään kyllä jaksais. Sen sain sit kumminkin tehtyä siinä, huh. Sitten se maikka marssii uusien tehtävien kanssa luokkaan, "huh, 2 sivua vaan", mutta! Hemmetti kun ne laput oli jokaiselta mahdolliselta puolelta täytetty kysymyksillä.
No joo, hetken sen parissa touhuttuani totesin, että nää vastauksethan jopa löytyy näistä vihkosista, joten ei se sit loppupeleissä ollu niin iso juttu.
Mutta tässä taas tältä päivältä. Oli kiva opettaa teitä - tai siis mua. Itsellenihän näitä pääosin kirjotan, jotta ne jäis jollain tapaa edes päähän.
Terveisin,
Tekko
26 syyskuuta 2016
KOULUASIOITA #1
Ihan vaan lisätäkseni omaa oppimistani, ajattelin, että voisin tänne alkaa mahdollisesti päivittäin kirjottamaan vähän koulussa opittuja asioita. Ei se varmaan teitä kiinnosta, mutta mahdollisesti mulla jää asiat paremmin mieleen ja mun on sit helppo täältä päntätä asioita.
En mä tiedä miten mä tän tulen tekemään, mutta se nähdään sitten.
Mutta jos joku mun lukijoista joskus päätyy opiskelemaan logistiikkaa, ja on lukenut mun merkintöjä aiheesta, niin on sitten askeleen edellä - ehkä.
Tänään siis meillä oli tuon lukujärjestyksen mukaan "tavaran vastaanotto ja säilytys", joka on siis yksi alan pakollisista osista. Tosin jos tiedätte mun suhtautumisen maanantaihin, niin mulla ei kyllä hirveesti ole muistikuvia tunneilta, joten ihan senkin vuoksi on hyvä kerrata vähän papereita.
Pääosin käytiin aika perusteellisesti läpi rahtikirjaa. Mitä siihen tulee merkitä ja mitä sieltä ei todellakaan kannata unohtaa. Hieman vastuun siirtymisestä lähettäjältä kuljettajalle ja kuljettajalta vastaanottajalle.
Yritin sitä jo koululla takoa päähäni - siinä onnistumatta - joten merkitsen nämä pari lyhennettä tänne ja yritän oppia niiden merkityksen. Nää on periaatteessa niin yksinkertasia, mutta ei nää tälläsenään koskaan tuu tarttumaan mun päähän jos en yritä enempi.
FINNTERMS 2001
Koitappa oikeesti opetella noi ulkoo. Ehkä ne täytynee opetella englannin kautta, koska en mä osaa mitenkään yhdistää FCA-merkintää vapaasti kuljettajalla-juttuun muuten. Tosin en edes löydä kaikkiin englanninkielistä vastinetta, koska osahan noista on tosiaan vaan Suomen sisällä käytettäviä. Jos siis oikein ymmärsin.
Ja vaikka mä noi lyhenteet oppisin ja niiden tarkotukset, niin silti siinä on vielä paljon vajaata. Pitäisi vielä tietää missä kohtaa loppuu kenenkin vastuu. Mahdollisesti niihin on joku erittäin helppo muistikikka, mutta en näin maanantaina vaan keksi sitä.
Seuraava tärkeä kohta, mikä tulee siis muistaa, on noin lavojen koot.
LVM tarkoittaa siis lavametrejä. Ja lavametrit oli.. Hmm, jotenkin se liitty siihen loogiseen pakkaamiseen. Kuinka paljon tavaraa mahtuu yhdelle lavametrille ja jotain sinne päin. No, näin ainakin selvitän itsellenikin vielä asiat, joita en ole oppinut. Mutta yksi lavametri mahdollistaa siis 1850 kg kuormituksen = Voit tunkea yhelle lavametrille siis ainakin 2 kpl FIN-lavoja - kai.
Sitten oli vielä joku näihin kiloihin liittyvä asia, mikä pitäisi ainakin oppia kuulema ulkoa. Hmm, mistähän mä löydän sen paperilappusen? Jaa, se taisikin olla niin, että käytiin se läpi vaan tietokoneelta ja saadaan aineisto käsiimme vasta huomenaamulla.
Ja vielä yksi juttu pitää kirjoittaa ylös! Jos saapuva tavara on erittäin vahingoittunutta, niin silloin toimitaan näin:
Huh, näillä tiedoilla pärjää ainakin jonnekin asti. Vielä kun nämä oppisi sisäistämään ja joitain asioita muistaisi ulkoa.
Jos olet päässyt tänne asti ja olet sitä mieltä, että tämä sisältö ei kuulu tänne niin ilmoita. Mä tiedän, että tää eroaa niin paljon siitä mitä yleensä tänne laitan, joten jos tää mahdollisesti häiritsee osaa teistä niin voin koittaa kirjottaa näitä ylös johonkin muualle. Tosin, mä tulen nimeemään nää silleen, että lukija tietää, että käyn taas koulujuttuja läpi niin ei vaivaudu lukemaan jos mielenkiinto ei riitä.
Näillä kuitenkin eteenpäin jos se ei teitä häiritse.

NOL - Noudettuna lähettäjältä
FCA - Vapaasti kuljettajalla (Free Carrier)
CPT - Kuljetus maksettuna (Carriage Paid To)
CIP - Kuljetus ja vakuutus maksettuna (Carriage and Insurance Paid to)
DDU - Toimitettuna
TOP - Toimitettuna perille
Koitappa oikeesti opetella noi ulkoo. Ehkä ne täytynee opetella englannin kautta, koska en mä osaa mitenkään yhdistää FCA-merkintää vapaasti kuljettajalla-juttuun muuten. Tosin en edes löydä kaikkiin englanninkielistä vastinetta, koska osahan noista on tosiaan vaan Suomen sisällä käytettäviä. Jos siis oikein ymmärsin.
Ja vaikka mä noi lyhenteet oppisin ja niiden tarkotukset, niin silti siinä on vielä paljon vajaata. Pitäisi vielä tietää missä kohtaa loppuu kenenkin vastuu. Mahdollisesti niihin on joku erittäin helppo muistikikka, mutta en näin maanantaina vaan keksi sitä.
Seuraava tärkeä kohta, mikä tulee siis muistaa, on noin lavojen koot.
FIN-lava - 1,2m x 1,0m - 925 kg (0,5 LVM)
EUR-lava - 1,2m x 0,8m - 740 kg (0,4 LVM)
Teho-lava - 0,8m x 0,8m - 370 kg (0,2 LVM)
Rullakko - 0,68m x 0,8m - 420 kg (0,22 LVM)
LVM tarkoittaa siis lavametrejä. Ja lavametrit oli.. Hmm, jotenkin se liitty siihen loogiseen pakkaamiseen. Kuinka paljon tavaraa mahtuu yhdelle lavametrille ja jotain sinne päin. No, näin ainakin selvitän itsellenikin vielä asiat, joita en ole oppinut. Mutta yksi lavametri mahdollistaa siis 1850 kg kuormituksen = Voit tunkea yhelle lavametrille siis ainakin 2 kpl FIN-lavoja - kai.
Sitten oli vielä joku näihin kiloihin liittyvä asia, mikä pitäisi ainakin oppia kuulema ulkoa. Hmm, mistähän mä löydän sen paperilappusen? Jaa, se taisikin olla niin, että käytiin se läpi vaan tietokoneelta ja saadaan aineisto käsiimme vasta huomenaamulla.
Ja vielä yksi juttu pitää kirjoittaa ylös! Jos saapuva tavara on erittäin vahingoittunutta, niin silloin toimitaan näin:
1. Estetään lisävahingot
2. Otetaan valokuvat mahdollisimman monipuolisesti, jotta nähdään vaurio
3. Tehdään varauma.
- Yksinkertaisimmillaan: Kolleja rikki - määrää ei voitu todentaa
- Kaikki allekirjoitukset
4. Puretaan lasti
- Eritellään hyvät ja huonot paketit
5. Tehdään reklamaatio
6. Soitto vakuutusyhtiöön
7. Hyväkuntoiset tuotteet järjestelmään
8. Korvaushakemus (korvaus 25 € / kg)
- Liitteenä mm. valokuvat, kopio rahtikirjasta, kopio reklamaatiosta ja kopio ostolistasta (multa mahdollisesti jäi jotain uupumaan, mutta kai tässä kaikki oleellinen on)
Huh, näillä tiedoilla pärjää ainakin jonnekin asti. Vielä kun nämä oppisi sisäistämään ja joitain asioita muistaisi ulkoa.
Jos olet päässyt tänne asti ja olet sitä mieltä, että tämä sisältö ei kuulu tänne niin ilmoita. Mä tiedän, että tää eroaa niin paljon siitä mitä yleensä tänne laitan, joten jos tää mahdollisesti häiritsee osaa teistä niin voin koittaa kirjottaa näitä ylös johonkin muualle. Tosin, mä tulen nimeemään nää silleen, että lukija tietää, että käyn taas koulujuttuja läpi niin ei vaivaudu lukemaan jos mielenkiinto ei riitä.
Näillä kuitenkin eteenpäin jos se ei teitä häiritse.
Terveisin,
Tekko
25 syyskuuta 2016
Joulu on jo ovella...
Musta on aina siistiä kuulla, että joku oikeesti lukee tätä mun blogia. Tehnyt siitä itselleen jopa pienen rutiinin. Siitäpäs minä motivoidun ja koitan alkaa taas kirjoittamaan edes hieman aktiivisemmin kun tässä viime aikoina.
Jos aivan totta puhutaan, niin mä olen tässä jo muutaman viikon, tai mahdollisesti puhutaan jo kuukausista, miettinyt tulevaa joulukuuta. Kun on ollut vähän semmonen tapa, että kirjottelen tänne ns. joulukalenteria.
Mä olen tässä vuosien mittaan kokeillut kaikenlaisia tapoja tehdä siitä mahdollisimman viihdyttävän, mutta palautteiden puuttuessa on vaikea tietää mitä te haluatte. Ja kun on käynyt niin monia tapoja läpi, niin on vaikea enää keksiä uusiakaan.
Viimevuotinen kysymys/vastaus-idea oli mun mielestä ehkä paras ikinä. Tai siis silleen, että mä viihdyin sen parissa. Mä jouduin näkee paljon vaivaa miettiessäni vastauksia. Ja kun keksin vastauksen, niin te saitte tietää musta taas vähän enemmän. Sillon sain kyllä jonkinverran palautetta siitä, että pari lukijaa ainakin tykkäsi ideasta.
Vaan kun vastasin niin erittäin todella moneen kysymykseen jo viime vuonna, niin mä en usko, että löydän mistään enää kysymyksiä mihin en olisi jo vastannut. Joten ehkä kysymys/vastaus-idea on pakko kuopata tältä vuodelta.
Voisin heittää ilmoille kysymyksen: Mitä te haluaisitte tulevalta joulukalenterilta?
Teillä on vielä hyvää aikaa miettiä ja pohtia asiaa jos teitä kiinnostaa osallistua. Jos jotain hyviä ideoita kuitenkin herää, niin ehdottomasti otan vastaan ja olisin jopa hieman kiitollinenkin niistä.
Ajatella kuinka mä stressaan joulua. No joo, ei tää mitään stressiä oikeasti ole, vaan ihan puhtaasti sisällöntuottajan vaikeus keksiä uutta. Silloin on pakko aloittaa aikaisin, että saa mahdollisesti jotain joskus aikaan.
Tämä kuitenkin on pyörinyt aika vahvasti mielessä, joten ajattelin sen tänne raapustaa muistiin.
Terveisin,
Tekko
21 syyskuuta 2016
Kun idea iskee
Nyt se tuli taas. En tiedä onko teille normaali tunne, mutta mulle tulee välillä semmonen fiilis, että jostain asiasta mun on kirjoitettava. Ehkä se on joku blogaajan kirous tai jotain vastaavaa.
Sillon kun se iskee, se vaan pyörii ja pyörii mun mielessäni kunnes saan sen kirjoitettua ylös. Se hylkää kaiken muun ajattelun ja jättää vain itsensä mun pieneen pääkoppaan.
Mä pääsin tänään koulusta tossa vähän jälkeen kahden ja samalla sekunnilla kun astuin kotiovesta sisään, se ajatus aiheesta iski. Vaihdoin kotivaatteet päälle ja menin keittämään kahvia, jolloin se vain voimistui.
Rutiini. Tiedättehän, asia joka toistuu päivittäin / johon olette tottuneet.
Mä rupesin tässä miettimään sitä, että kuinka mä olenkaan oikeasti kaivannut jonkinlaista arkirytmiä elämääni. No joo, yli vuosi työttömänä ja kaikki päivät lähes erilaisia keskenään. Kyllä siinä alkaa ihminen kun ihminen kaipaamaan muutosta.
En mä työttömänä muistanut miten herätyskello kiusaa just sillon, kun nukuttais parhaiten. Aamuherääminen on opiskelijoille/työssäkäyville yhdenlainen rutiini. Se toistuu ja toistuu. Seuraavaksi useille aamuherääjille iskee pakollinen tarve saada kahvia - ja kahvin kanssa aamutupakka. Ilman näitä ei esimerkiksi allekirjoittaneen päivä lähde mitenkään käyntiin. (Toki jossain vaiheessa pitää muistaa laittaa myös mahdollinen lääkitys kuntoon.)
Kun pakolliset aamutoimet on suoritettu ja on aika lähteä päivän askareisiin, niin aika usein asiat tehdään samallatavalla kun edellispäivänä. Itse hyppään pyörän selkään ja poljen itseni aikuiskoulutuskeskukselle. Päivä etenee mahdollisesti siten, että vain käsiteltävät asiat ovat erilaisia kun edellispäivänä.
Päivä tauotetaan. Kahvipaussi, ruokatunti ja kahvipaussi. Rutiininomaisesti kävellään suhteellisen zombeina hakemaan sitä pahvista kahvikuppia ja palataan takaisin opiskelemaan tupakan jälkeen.
Tänään koulun jälkeen tein jotain mitä en oo aikoihin päässyt tekemään: keittämään kahvia koulupäivän jälkeen. Nauttimaan siis ihan kaikessa rauhassa vielä muutaman kupin kahvia. Mä tulin siitä hieman jopa onnelliseksi. Tuntui, että rikoin kaavaa, mutta samalla mietin, että tuotinko itselleni juuri uuden rutiinin?
En mä siis yleensä ees tykkää juoda paljon kahvia päivässä, mutta nyt oli vaan pakottava tarve saada sitä ja tehdä siitä mielessään todella iso numero.
Ehkä tämä kaikki ajaa juttua siihen suuntaan, että ihminen voi olla myös pienistä asioista hyvinkin onnellinen. Toiselle työ- tai koulupäivän jälkeinen kahvikupillinen on normaali asia, mutta joku muu voi saada siitä isomman ilon pelkän ajatuksenkin kautta.
Ehkä tänään on päivä, kun oivalsin jotain. Ehkä liian myöhään, mutta eikö sitä niin sanota, että "parempi myöhään kun ei milloinkaan"?
Olkaa onnellisia pienistäkin asioista. Älkää olko kyynisiä muiden tekemisiä kohtaan. Ihmiset saa aiheensa iloon eri asioista, joten muita on turha tuomita.

20 syyskuuta 2016
Takaisin kouluun
Pitkästä aikaa jaksoin painaa "uusi teksti"-painiketta. Tosin ei mulla tässä sen kummemmin asiaa ole. Ajattelin vain hieman päivittää tännekin pienestä elämänmuutoksesta.
Hmm, ehkä elämänmuutos on loppupeleissä turhan liioitteleva sana. Tarkotin nyt kumminkin vaan tota koulupaikkaa. Toisaalta, muuttaa se loppuelämäksi ton mun opiskeluhistorian.
Jos joku ei mahdollisesti vielä tiennyt, niin olen kouluttautunut puusepäksi ja pintakäsittelijäksi (tai perinteisesti ihan vaan maalariksi). Nyt tässä taas noin vuoden katselin työpaikkoja, mutta aina nousi seinä vastaan. Vitsikkäästi jos sanotaan, niin "kaipaamme 20-vuotiasta työntekijää, jolla on 30 vuoden työkokemus". Eli työkokemus oli yleensä este ja toinen on ajokortin puuttuminen.
Päädyin siis takaisin opiskelemaan. Tällä kertaa käyn sen aikuiskoulutuskeskuksessa ja se kestää sen 2½ vuotta vähemmän kun nuorisopuolella. Eli siis toisinsanoen puolenvuoden koulutus.
Ainiin ja tosiaan! Ala on tälläkertaa logistiikka. Eli toisinsanoen varastonhoitajaksi pitäisi puolenvuoden päästä valmistua. Ja siitä sitten mahdollisesti myös työllistyä, koska tahdon alkaa tienaamaan palkkatyöllä jo vihdoinkin elämässäni.
Sen pidemmittä puheitta päätän merkinnän tähän. Ehkä vielä jatkoa ajatellen voisin tokaista sen, että tämä on ollut nyt todella epäaktiivinen blogi ja tulee sitä varmaan vielä olemaankin. En tiedä. Jos mä vaan löydän sen inspiraation aktiivisempaan kirjotteluun, niin kyllä te sen sitten huomaatte.
Ainakin edes välillä päivitän hieman kuulumisiani.

16 elokuuta 2016
Valitsen vokaalit E ja I
Mä haluan nyt kirjottaa tämän. Ja tää saattaa tulla pienesti satiirina, jos osaan omaksua sen tavan kirjoittaa. Ei siis mitään nyt täysin raivotosissaan kirjoitettua, mutta ei myöskään aivan täysin kieli poskellakaan.
Suomi ja tupakoivat ihmiset. Joo, mä muistan hyvin ajan kun olin itse täysin tupakkia vastaan. Mä en siis sietänyt yhtään ja mulla palo jopa usein hermot tupakansavuun.
Kuitenkin sitten kaikesta huolimatta eksyin erään kerran kokeilemaan tupakkaa, koska hermoni olivat täysin riekaleina ja tahdoin vain jotain lievittävää. Kyllähän se tietenkin omalla tavallaan toimi ja sitten siitä syntyi tapa. Ehkä myöhemmin riippuvuus.
Nyt tupakoivana ihmisenä en näe siinä mitään pahaa. Jokainenhan täältä joskus joutuu lähtemään ja turha kieltää itseltään elämistä. Kyllä, mulle tupakoiminen on nykyään osa elämää ja en mä sitä rupea kieltämään. En näe tarpeeksi hyviä syitä lopettaa, joten jatkan.
Suomi vaan alkaa tekemään siitäkin niin vaikeaa. Joo, ei mua ne tulevat uudistukset haittaa periaatteessa yhtään, mutta haittaa silti. Mä näen paljon asioita, joita mun tekisi mieli kieltää vaan sen takia, että mä en itse harrasta niitä. Niinhän tässäkin todennäköisesti on käynyt. Asioista päättää ihmiset, jotka ei todennäköisesti itse tupakoi.
Ihan ensimmäisenä käsitellään hampurilaisravintolat. Mä en itse niistä pidä ja ne on myös terveysriski. Silti ne vaan porskuttaa eteenpäin. Ehkä hampurilaispaketteihin pitäisi saada myös varoituskuvia ylipainoisista ihmisistä, tukkeutuneista verisuonista ja mitä näitä vielä on.
Ja toisaalta mun mielestä ei pitäis olla mitään erillisiä liikkeitä mitkä myy hampurilaisroskaruokaa. Ne pitäs saada normaaleista kaupoista jostain tiskin takaa erikseen pyytämällä.
Eikä mun mielestä ole oikein, että näitä paikkoja edes mainostetaan missään. Siinä missä epäterveellistä tupakkaa ei saa mainostaa, ei pitäisi myöskään epäterveellistä ruokaa mainostaa. Ihminen harhautetaan ostamaan sapuskaa, joka pikkuhiljaa tuhoaa ihmisen.
Seuraavana asiana päässäni on pyörinyt naisten hajuvedet. Kyllä, vain naisten. Niissä mitä ilmeisemmin käytetään jotain vahvempia myrkkyjä, koska saan niistä päänsärkyä. Mun mielestä meitä hajuaistiltaan yliherkkiä ihmisiä ei pidä, eikä saa altistaa haistelemaan aineita, joista tulee päänsärkyä. Ehdottomasti pois yleisiltä paikoilta.
Tai ainakin nämä myrkyt olisi hyvä siirtää johonkin eristettyyn tilaan ja tosiaan kieltää yleinen käyttäminen. Laivan käytävillä käveleminen muunmuossa on yksi pahimmista. Laivoissa kun on aika usein hajuvesiputiikki. Sieltä leviää semmonen päänsärkypommi, että mun mielestä se on vaan yksinkertaisesti väärin. Pitäisi kieltää.
Ainiin ja myös sen takia pitäisi kieltää lailla, että en itse käytä naisten hajuvesiä.
Itseasiassa kaikkeen pitäisi saada varoituskuvat. Tai vähintään edes semmonen, missä kerrotaan, että "Tähän tuotteeseen voi tukehtua". En mä voi tietää sitä, ellei siitä ole mainintaa tai varoittavaa kuvaa. Niinkun en ilmeisesti tupakoivana henkilönä ole koskaan osannut tiedostaa tupakan aiheuttamia riskejä.
Mitään asioita ei myöskään pitäisi mainostaa. Ihan vaan sillä periaatteella, että ihminen voi periaatteessa kuolla mihin asiaan vaan. Esimerkiksi vaatekappaleet voi aiheuttaa toisissa ihmisissä reaktion, että "tuohonhan voi hirttäytyä". Partateriä mainostetaan, vaikka niillä voi viiltää ranteet auki. Ja jopa paljon mainostetuilla autoilla voi saada paljon pahaa aikaan - paljon pahempaa jälkeä kun tupakkaa polttamalla.
Ja autoissa on myös se paha, että ne saastuttaa - hyi!
Mutta eiköhän asiani nyt tullut ilmi. Mä nauran holhoamiselle, koska sitäkään ei osata tehdä täällä Suomessa edes oikein. Jos holhotaan, niin ei puututa vaan yhteen asiaan, vaan kaikki pitää ottaa huomioon - kieltää kaikki, tai ainakin varottavia kuvia.
Terveisin,
Tekko
15 elokuuta 2016
Kesä 2016: Mökkireissu
Mutta kuitenkin, nyt on aika jatkaa tätä kesän purkamista tekstiksi - ja kuviksi. Nyt käsittelyyn otetaan kesän toinen reissu, joka suuntautui mökille.
Ehkä helpointa taas lähteä purkamaan kuvien kautta tätäkin, koska silleen muistaa itsekin parhaiten asioita.
Tossa siis on mökki, johon leiriydyttiin. Ollaan käyty tuolla aikasemminkin ja tiedettiin aika hyvin, että se on mukava ja leppoisa paikka. Meitä oli mökillä siis minä, Eira, veljenpoika Aleksi ja mun porukat, eli äiti ja iskä - ainiin, ja Nella.
Ikävän harvoin sitä tulee tämmösellä porukalla lähdettyä, mutta onneksi edes joskus.
Kuvia selailtuani tulin siihen tulokseen, että purettuamme tavarat, vietimme mitä ilmeisemmin kahvihetken...
... Jonka jälkeen kaljahetken.
Mä kyllä nautin näistä kauniista maisemista sen verran paljon, että mun oli pakko vähän väliä ikuistaa niitä. Kattokaa nyt tätäkin kuvaa ja miettikää miten hienolta se on näyttänyt livenä. Laiturin nokasta sai kyllä parhaat kuvat.
Sitten löyty joku meikäläisen muka-taiteellinen otos laiturista. No, onhan tämäkin tavallaan hieno ja herättäähän tämäkin jonkinlaisia muistoja kesältä.
Illemmalla sitten vähän lämmiteltiin makkaraa ja... No, tuo olut oli tuossa vain luomassa kuvaan vähän jännitystä.
En muista mikä päivä se oli, mutta mun oli aivan pakko kokeilla tehdä grillattua kananmunaa. Aikaahan se vaati aivan tolkuttomasti ja täysin turhaan. Olihan se tietenkin syötävää, mutta ei se kyllä maultaan ollut mitenkään erilainen kokemus.
Tää neiti viihtyi siellä ilman talutushihnaa. Se jopa pysy kokoajan näköpiirissä ja totteli kun komennettiin takaisin jos vähän eksyi. Varmaan ihan rentouttava viikko siis koirallekin.
Käytiin siinä lähellä sijaitsevassa kaupassa ja mun näköpiiriin taas osui tämmönen. Ja kun mä olen tämmönen Juha Vuorinen-fani, niin mun oli pakko ostaa toi mitä olin jo pitkään himoinnut. Juoppohullun päiväkirjojen uusin osa. En mä tota kokonaan saanu mökin aikana luettua, mutta kyllä sen parissa tuli kulutettua aikaa.
Mulla on näitä liekkikuvia toi yks kansio lähes pullollaan, koska musta liekin kuvaaminen vaan on yksinkertasesti hauskaa. Niistä harvemmin tulee samallaisia otoksia. Kaikki niin hienoja ja erilaisia.
Sit viimesenä päivänä mä aivan itse omin pikku kätösin kääräsin herkkusienet pekoniin. Täydellinen kruunaus hienolle viikolle. Nam.
Mutta joo, en mä sitä sen tarkemmin lähe nyt purkamaankaan. Kuvat kertoo enemmän kun tuhat sanaa ja tässä niitä kuvia nyt sitten oli. Onhan nää sinällään aika vähän viikolta, mutta kyllä niistä kivan pikku merkinnän sai aikaiseksi.
Terveisin,
Tekko
27 heinäkuuta 2016
Pokemon GO
En tiedä miksi, mutta mulla on ollut hirveä hinku kirjottaa tästä vähän.
Ihan ensimmäisenä otetaan alta pois se, että onhan tämä peli nyt hyvä idea. Jos tahdot edetä pelissä vauhdilla sinun pitää olla itse aika menevä ihminen. Eli se tosiaan pakottaa jonkinasteisiin liikunnallisiin suorituksiin. Se on ehdottomasti hyvä asia.
Et voi vaan jäädä kotiin, ellet asu hyvin vilkkaassa pokemonympäristössä. Meillehän tätä kunniaa ei ole suotu. Meille ei tule kotiin ainuttakaan Pokemonia ilman minkäänlaisia houkuttimia - ja niidenkin kanssa hyvin vähän.
Sitten tulee se melkein jokaisen pelin kirous. Internet on täynnä kaikenlaisia oppaita, joissa opetetaan "pelaamaan peliä ammattilaisen tavoin". Se vie vähän pohjan koko touhulta. Jos sä itse tahdot pelata sitä "opin kaiken itse"-periaatteella, niin et enää koskaan tule pärjäämään.
Olen nimennyt nämä nettioppaat nimellä "näin et pelaa itse"-oppaiksi. Toki se olet sinä joka juokset niiden Pokemonien perässä, mutta et sä oikeestaan yritä kun suorittaa jonkinlaista "näin tulet samallaiseksi kuin muut "ammattilaiset""-järjestelmää.
Me jotka pelataan peliä oikein ei tulla koskaan valtaamaan saleja - eli me jäädään siinäkin nyt huomattavasti jalkoihin. Ne ihmiset, jotka on oppaiden avulla saavuttanut sen ylivoiman, tulee nyt jatkossa aina olemaan yksinkertaisesti vaan aivan mahdottomia vastuksia.
Tässä täytyy vaan jatkaa itsenäisesti pohjamudissa niin kauan kun peli-intoa riittää.
Sitten päästään näihin kaikenlaisiin tapahtumiin. Toki kaikille kaupoille hyödyllistä, jos on sattunut joskus perustamaan liikkeensä jonkin muistomerkin läheisyyteen, koska kaikilla tommosilla pisteillä yleensä on "Pokestop" - paikka jonne kouluttajat hakeutuu. Moni on jo keksinyt niiden hyödyn siten, että ostaa sinne "luren" (huokuttimen), jonka tarkoitus on houkutella Pokemoneja. Pokemonit taas houkuttaa kouluttajia. Kouluttajat taas yleensä on ihmisiä, jotka ostavat liikkeistä asioita.
Tietenkin markkinoinnissa nerokasta. Mun mielipiteeni siitä vaan on, että erittäin laimeeta. Markkinoinnissa tosin mikään ei varmasti ole huonoa, mutta jotenkin silti en vaan nää sitä semmosena, että "vau miten neroja ihmiset on, hyödyntää pelin luoman mahdollisuuden".
Ja sit on tietenkin nää massatapahtumat, joita mainostetaan tuolla internetin syövereissä ja paikalle tulee aina tuhatpäisiä laumoja ihmisiä. No joo, ne on muille, ei tosiaankaan mua varten. Nään nää tapahtumat jollainlailla noloina. Kasa ihmisiä menee puhelimet (ja mahdollisesti matkalaturit) kourassa kilpaa oikeaan silmään näkymättömien otusten perässä. Jokseenkin järjetöntä ajatella, että siinä olisi mitään järkeä.
Tosin, eikai kaikessa tarvitse ollakaan. Antaa lasten leikkiä - vaikkakin isoin osa pelaajista varmasti koostuu aikuisista.
Eli toisinsanoen: Mä olen itse vaan niin laiska ja saamaton ton pelin suhteen, että mä tuomitsen kaiken oheistoiminnan. Mä oon kyllä aina ollut vähän semmonen, että en tykkää mennä massan mukana. Massaan kuuluminen on epämiellyttävää. Epämiellyttävät asiat on noloja.
Kunhan ton pelin alkuvillitys loppuu niin toivottavasti maailma palaa taas ennalleen.
Itseasiassa oli mulla vielä pari valittua sanaa takataskussa. Kun seikkailette niiden taskuhirviöiden perässä, niin muistakaa katsoa myös eteenne. Siitä on nyt ikävän paljon saanut lukea, että ihmiset on päättömästi juossut autojen ja muiden kulkuneuvojen alle vaan jonkinlaisen virtuaaliötökän takia. Onko se sen arvoista? Ei varmasti.
Liikennekäyttäytymistä ja muitakaan ohjeita ei kannata jättää noudattamatta vaikka tahtoisit olla "paras kouluttaja ikinä".
Terveisin,
Tekko
25 heinäkuuta 2016
Kesä 2016: Viro
Täytyy aivan pohtimalla pohtia, että mistähän sitä alottaisi, hmm. Kukaan ei taaskaan sanonut mitään, joten joudun aivan yksin tekemään vaativia päätöksiä.
Aloitetaan ihan rohkeasti kuitenkin nyt siitä Viron reissusta - ja aloitetaan se kuvilla, joista lähen sitten selittelemään asioita jos näen sen tarpeelliseksi. Joku näitä kuvapostauksia aina kaipailee, joten tässä juuri sinulle sopiva merkintä!
Ihan se ensimmäinen asia aina kun Viroon saavutaan. Hodari kahdella makkaralla - kyllä, makkaralla. Toi on kyllä semmonen herkku, että jos noita saisi jostain lähempää niin olisin aika onnellinen mies. Ensin on kuori mihin tursutetaan sinapit, ketsupit ja majoneesit, sitten survastaan makkarat paikoilleen ja herkku on valmis. M-mm!
Perillä meitä odotti aika tukkoon kasvanut piha. Toisessa kuvassa taka-alalla näkyy toi ihmeellinen autiotalo, jonka pihaa ne siellä hoitaa hienosti. Siitä on lähes aina nurmikko leikattuna ja muutenkin niin vimpan päälle. Sisällepääsy on estetty uusilla lankuilla, vaikka siellä tuskin on mitään varastettavaa.
Siinä oli meiän projekti. Piti laittaa vähän kattoa paikoilleen. Tolta se näytti kun päästiin perille. Rakennettiin se jotakuinkin loppuun, mutta en nyt vaan mitenkään löydä kuvaa lopputuloksesta. Kyllä mä sen muistaakseni otin, mutta puhelimentyhjennyskansiosta sitä ei vaan löytynyt, hmm. No, mielikuvitustehtävä: Kuvitelkaa noi kehikot paneelien alle niin ootte lähellä sitä mitä siitä tuli.
Käytiin tommosessa paikassa syömässä. Tosin mä kyllä veikkaan, että toi "Kohvik" tarkottaa kahvilaa tai jotain, että ei se ehkä ollut ton paikan nimi? Voin olla väärässäkin. Mutta hyvät ruoat oli. Tien toisella puolella sitten kauppa, joka alemmassa kuvassa näkyykin. Tarkkasilmäisimmät voi huomata lipun puolitangossa.
Sitten on pari "taidekuvaaja-Tekko"-kuvaa. Mun mielestä siellä oli tosi hienon näköstä melkein mihin vuorokaudenaikaan tahansa. Ei se hirveesti Suomen menosta eroo, mutta siellä on jotenkin paljon vehreempää. Ja tosiaan ihmiset pitää pihoistaan niin hyvin huolta, että se on hienon näköstä. Vaikka kaikki olis muuten todella hylätyn ja kolkon näköstä, niin pihat on aina huoliteltu.
Tämmösiä kissakavereita siellä pyörii pilvin pimein. Tosin, "kissakaveri" on aivan väärä termi tässä tapauksessa, koska noi on kyllä niin villikissoja, että ei niitä ihmisten huomio voisi vähempää kiinnostaa. Tää sama kissa oli viime kerrallakin siellä, joten jostain ne ilmeisesti ruoan saa ja joku paikkahan niillä on oltava talvea varten.
Ja toinen perinteeksi muodostunut "Näin selviät Virossa"-ravintola tuli taas käytyä testaamassa. Sijaitsee tuolla "Port Artur"-nimisen kauppakeskuksen sisätiloissa. Ja voi hitto siel on vaan niin jumalattoman hyvät ruoat. Mä en nyt tarkalleen muista, mutta mulla on tossa jonkinlaista BBQ-kanaa, riisiä ja naan-leipää. Noita kaikkia vähän suuhun ja makuelämys on taivaallinen. Hitto, mä tahdon annoksen tota NYT! Vaan pitää tyytyä katsomaan kuvaa.. Jos joskus eksytte sinne päin, niin ehdottomasti käykää kokeilemassa!
Nää oli sitten viimeisen päivän maisemat jos en aivan väärin muista. Onneks ees alkuun oli todella hyvät säät, niin ei se niin paljon haitannut kun loppua kohden heikenty. Silti oli nasta reissu. Ehdottomasti parhaiten jäi mieleen kaikki ruokailut. Mä vaan tykkään ruoasta ja kun saan hyvää ruokaa naamani eteen niin se jää kyllä mieleen kristallinkirkkaasti.
Mutta siihen päättyikin tämä reissu. Toivottavasti tykkäsitte tästä tämmösestä kuvamerkinnästä. Varmasti mukavampi lukea, vaikka sisältääkin ehkä vähän vähemmän tekstiä. Tai ehkä juuri siksi, hmm. En tiedä.
Eipä mulla muuta.
Terveisin,
Tekko
23 heinäkuuta 2016
Blogilomalta paluu?
No mutta nythän meillä on tässä ollut oikein pitkänlainen tauko. Ihan vaan yksinkertaisesti siitä syystä, että mä olen koittanut kehitellä itselleni jatkuvasti tekemistä, jotta ei tarvitsisi muka hirveesti koneella lojua. No, toisinaan se on onnitunut ja toisinaan taas ei.
Mistähän sitä oikein alottaisi, hmm. Viimeisin blogimerkintä on 9. kesäkuuta ja sen jälkeen on kyllä kerennyt tapahtumaan sitä sun tätä.
Tällein pikaisesti kerrottuna: Ensin oltiin Virossa viikko. Sitten oltiin mökillä viikko. Sen jälkeen ollaan eletty aikapaljolti hetkessä ja menty minne milloinkin. Kuten sanottu, vältelty koneella istumista - Suomen kesä kun kuitenkin on lyhyt, harmaa ja vähäluminen.
Hitsi kun en osaa alkaa perkamaan noita asioita yksitellen, koska nyt kun avasin blogin ja rupesin kirjottamaan niin kaikki asiat paukahti samalla hetkellä päähän. Ja kun kaadatte yhden ajatuksen päälle toista ajatusta niin ne menee sekaisin, tai että kaadatte niitä isoon boolimaljaan noin kymmenen kerrallaan - ei saa selvää.
Mun pitänee varmaan koittaa lähtee perkamaan noita reissuja yksitellen kunnolla ajatus kerrallaan - mutta se ei tapahdu tässä. Tämä oli vaan ilmoitusluontoinen merkintä siitä, että blogi ei ole täydellisesti kuollut.
Jos teillä on jotain erityistoiveita sen suhteen, että mitä lähdetään tässä ensimmäisenä purkamaan, niin ilmoittakaa kommenttiosioissa. Mulla on joiltain reissuilta kuviakin ja voin niitäkin sitten alkaa tänne lisäilemään jos jotain kiinnostaa. Täytyy vaan toivoa, että tämä into kirjoittaa tulee toisenkin kerran tässä lähiaikoina.
Seuraavana kaikki ajatukset mitä pyörii nyt tätä kirjoittaessa päässä samanaikaisesti:
- Reissu Viroon
- Juhannusviikko mökillä
- Mitä kaikkea sitä on tehty kesällä?
- Pokemon GO
- Menisinkö hakemaan lisää kahvia?
- Menisinkö tupakalle?
- Miksi olen hereillä lauantaiaamuna kello 5:45?
- Miksi minun työpöytäni on täynnä tavaraa?
- Miksi Satu meni saunaan?
Ja niin edespäin. Toi kai selventää sitä, että minkä takia en lähe purkamaan ainuttakaan ajatusta vielä. Menis niin pahasti sekasin, että kohta kirjoittaisin: "Viroon mökille kesällä GO kahvia tupakalle kello 5:45 työpöytä ja sauna".
Palaillaan kunhan saan lokeroitua ajatukset ja hieman selkeyttä niihin.
Terveisin,
Tekko
09 kesäkuuta 2016
Lievä masennusvaihe?
En tiedä osaanko taas sanoiksi pukea tätä olotilaa, mutta kokeilen silti.
Mahdollisesti joku lievä masennusvaihe käynnissä, koska tuntuu, että eläisin jossain pienessä "usvassa". En oikein oo taas osannut liikuntaan tarttua samalla innolla kun vielä ennen tota sairastumista. Se vetäs jotenkin maton alta.
Päivät matelee ja melkein mikään ei jaksa innostaa. Yöt menee valvoessa ja pyöriessä - enkä mä vaan osaa nukkua.
Pahin sairastelu on onneks jo takana päin, mutta jäljellä on ärsyttävä yskä ja tämä kummallinen saamattomuus. Vaikka mä kuinka oon yrittäny miettiä sitä, että lähtisin pyöräilemään ihan vaan vaikka pieniä lenkkejä, niin ajaudun silti vaan sohvan pohjalle makaamaan.
Eniten nyt kuitenkin toivon, että tää on joku tosi pieni vaihe, koska en todellakaan tykkää tästä. Yritän kumminkin pitää ajatukset positiivisina ja koittaa tsempata itteäni liikkeelle. Pois "usvasta".
Luojan kiitos en koskaan ole sairastanut mitään syvää masennusta, koska nää tämmöset pienet vaiheetkin on jo aika synkkiä. Parhaiten tätä mun fiilistä nyt oikeesti pystyn kuvaamaan sillä, että musta tuntuu kun käsitys maailmasta ois kutistunut korttelin kokoseks. Kotoota lähteminen johonkin pidemmälle kuin pihalle on kuin ulkomaanmatka - sitä joutuu suunnittelemaan ja sen toteuttaminen ei edes aina onnistu.
Sitten siihen päälle se jo useasti mainitsemani "usva". Oikea usva heikentää tai pahimmillaan estää näkyvyyden, mutta tämä "usva" tekee saman ajatuksille. Ajatukset ikäänkuin käy päässä, mutta katoaa usvan taakse pikapuoliin ja jäljelle jää vaan fiilis, että ei se ois kiinnostanutkaan.
Tosi vaikee selittää, mutta ehkä te tosta nyt saitte jotain irti.
Ei tämä ole mulle ensimmäinen kerta ja siksi pystyn pitämään mielen suhteellisen positiivisena sen suhteen, että kyllä tämä tästä. Kunhan vaan saa taas sen otteen jostain, niin kyllä täältä noustaan.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)