Luukku 10 – Tauti, lukijat ja pohdintaa

Mun flunssat/räkätaudit on nykyään tosi paljon rasittavampia kun mitä ne on aikasemmin ollut. Ne ei nimittäin koskaan osaa päättää, että tuleeko ne vaiko eikö ne tule. Olikohan se pari päivää taaksepäin kun sanoin, että nyt on tauti iskemässä päälle, mutta sen jälkeen parannuin taas täysin. Tänään tauti on taas kovasti ollut tulossa päälle, mutta en tiedä onko oikeesti..

Mun silmiä polttaa, mun kurkku on nyt tullut iltaa kohden kipeäksi, mua sattuu nielaseminen ja ehkä tämmönen yleinen kylmyyden tunne. Räkää vuotaa ja sit se ei vuodakkaan. Nenää on alkanut polttelemaan, koska räkä on pelleillyt koko päivän..

Tää olis vaan todella, todella huono ajankohta tulla pahasti kipeeksi. Meiän kun pitäisi puskea teatteritoimintaa talvilomatelakalle ja muuta mukavaa. Huomenna ja ylihuomenna olis mahdollisesti tarpeiston roudaamista ja siirtelyä luvassa, ja mun panosta varmasti kaivattaisiin siellä. Tällä hetkellä siis jännittää vahvasti sen puolesta, koska mä en tosiaan haluais jättää muita pulaan.

Ja muutenkin, hmph, mulla alkaa kohta joululoma ja loppuu sopimus, niin olisi tosi kiva hoitaa tää ihan kunnialla loppuun. Mutta niin, sairastelu ei paljoo lupia kysele. Oon koittanut kyllä vetää kaikenlaisia lääkkeitä, jotta saisin sen pidettyä poissa. Voi olla, että jos tää olo ei tästä huomiseksi parane, niin pitää puskea vaikka särkylääkkeiden voimalla sitten.. Kuumetta kun mulla ei (ainakaan vielä) ole, niin ehkä pari päivää menee vaikka päällään seisten.


Aiheesta kukkaruukkuun; tutkiskelin tänään hieman noita blogin tilastoja, kävijämääriä ja sellasia. Totesin, että mun joulukalenteri ei ilmeisesti kiinnosta hirveen montaa. Ensimmäistä luukkua on käynyt katsomassa ennätykselliset 25 ihmistä ja siitä on sitten alkanut tasainen lasku. Toinen luukku 18 lukijaa, kolmas luukku 16 lukijaa, neljäs luukku 14 lukijaa, viides luukku vain 9 lukijaa. Siitä eteenpäin järjestyksessä 14, 10, 12 ja 11.

Noi luvut aina pakottaa vähän miettimään, että pitäisikö jotain tehdä toisin.. Mut sit mä taas muistan, että mä kirjotan lähinnä aika päiväkirjamaisesti tätä, niin minkä takia kaikkia maailman ihmisiä edes kiinnostaisi? Joulukalenterin lukijoiden keskiarvon mukaan mulla on kuitenkin 14,33(...) ihmistä, joita kiinnostaa miten mulla milloinkin menee, ja se on jo ihan kiva määrä.

Hmm, olikohan mulla tähän joku pointti? Miksi mä ryhdyin käymään tätä nyt läpi? Ehkä mä halusin kiittää teitä 14 kokonaista ja sitä yhtä kolmasosan kokoista ihmistä siitä, että teitä kiinnostaa. Te olette kovasti tärkeitä henkilöitä, myös sinä pikkuruinen. Kiitos!


Ja, ja.. Tämä luukku ei nyt lähde tämän kummallisemmin käyntiin, mutta sanottakoon tähän loppuun, että mä haluaisin tulla tänne tarjoilemaan teille joku päivä reseptin valkosuklaa-pannacotasta. Tai en tiedä, koska haluaisin kyllä tehdä sitä, mutta en haluaisi tarjota teille samaa reseptiä minkä löytää jo netistä..

Voi siis olla, että kokeilen ensin tehdä oikeella ohjeella ja lähen sitten tekemään siitä omanlaistani.. Ehkä jopa heittäydyn niin hurjaksi, että korvaan valkosuklaan Fazerin punaisella, koska sillä mä aina kaikkia reseptejä muokkaan ja omin itselleni.. No, tää ei onneks ollut lupaus, tämä oli silkkaa pohdintaa. Toki jos joku teistä oikein hurjaksi heittäytyy, niin laittaa mulle kommenttia asian tiimoilta ja kertoo, että "kyllä meitä kiinnostaa Fazerin punaisesta tehty suklaa-pannacotta".


Tähän luukkuun ei enempää sisältöä irtoa, joten jatketaan huomenna. Hitto! Muistin itseasiassa juuri yhden aiheen, jota pohdin tänään kovasti ja olen pohtinut sitä useasti aikaisemminkin.. Pakko varmaan jakaa se nopeasti teidän kanssa:

Mä oon pohtinut tän blogin tulevaisuutta siltä kannalta, että pitäisikö mun luopua nimimerkin käytöstä? Pitäisikö mun siirtyä esimerkiksi käyttämään nimeä Terveisin Vesku tai Terveisin Vesa-Matti? Oon niitä joskus käyttänyt vähän henkilökohtasemmissa merkinnöissä, mutta pitäisikö jompi kumpi virallistaa?

Mulle iski joku kolmenkympin kriisi ja pohdin, että kuuluisko mun tässä iässä jo luopua tommosen ns. salanimen käytöstä? Tekko-nimimerkillä kumminkin on aika kiva syntytarina, joten tavallaan siitä olisi kovin surullista luopua.. En tiedä, jään pyörittelemään asiaa ja toivon, että joku kertoisi mitä mieltä tästä kelasta.


Tämä on jo kolmas kerta kun lopetan tän merkinnän, ja nyt se myös tapahtuu.

Terveisin,
Tekko

Luukku 9 – Aiheesta toiseen

Kokeillaas pitkästä aikaa taas tämmöstä, että mulla ei ole ainuttakaan ideaa mistä tulen kirjoittamaan nyt. Jos joku ajatus tulee ja lähtee viemään tätä, niin hyvä, se on tarkoituskin. Mä laitoin kuulokkeet päähän ja niihin soimaan itseäni rauhoittavaa sateen ropinaa ja huminaa. Näihin ääniin on yleensä mukava nukahtaa.

Aihe, aihe, aihe.. Hmm, mikähän se voisi olla? Okei, lähetääs semmosella aiheella kun työt. Katsotaan lähteekö se siitä sitten jotenkin eteenpäin vaiko eikö.


Elikkäs, mun tarinani nuorisoteatterin talonmiehenä alkaa olemaan loppusuoralla. Tämä viikko kokonaisuudessaan (huominen tietenkin pois, koska pidän ylityötunnit pois) ja seuraavan viikon keskiviikkoon mulla vielä on töitä. Sen jälkeen mun joululomani alkaa ja siltä en enää palaa nuorisoteatterin riveihin.

Täytyy sanoa, että en oo kyllä yhtään kerennyt tätä aihetta käsitellä, joten musta tuntuu edelleen, että tulen palaamaan sinne vielä loman jälkeen.. En jotenkin nyt vaan saa päähäni sitä, että se on sitten siinä. Mä olen kaiketi viihtynyt liian hyvin, eikä poislähtö tunnu todelliselta.

Eikä asiat oikeesti niin huonosti vielä ole, että tulisin jäämään ihan tyhjän päälle. Toki niinkin voi käydä, mutta mulla on suuri luotto tänä perjantaina tapahtuvaan tapaamiseen, jossa toivottavasti selviää mitä tapahtuu tammikuussa. Toivon ainakin kovasti, että selviää jotain ja jonkinlaista jatkoa olisi luvassa johonkin suuntaan.

Ehkä huonoin tilanne olisi se, että mitään ei ilmene perjantaina ja mun yksi sähköposti ei saa vastakaikua. Koska siis, huonoin tilanne olisi jäädä täysin työttömäksi taas. Mä voisin kuvitella, että se olisi mun kehitykselle tosi paha takaisku, jota ei tulisi tapahtua.

Toki mä olisin voinut tässä kokoaika kirjotella työhakemuksia ja soitella ympäriinsä, mutta kuten sanottu, tämä loppu tuli mulle "yllätyksenä". Tiesin sen tulevan, mutta olin sulkenut sen täysin pois ajatuksistani. Ei saisi niin tehdä, mutta mä jotenkin halusin vielä nauttia näistä viimeisistä viikoista ilman sen suurempaa stressiä. Nyt kun edellinen stressi ja romahtaminen on takana, niin olisi ollut tosi tylsää päätyä siihen tilanteeseen taas.


Ja joo, kyllä, mä koen, että mun synkkä ajanjakso on taas takana. Huh. Mieli on toistaiseksi taas vallan korkealla, vaikka nyt täytyykin miettiä elämää nuorisoteatterin jälkeen. Tavallaan haluaisin pitää kaiken stressin pois nyt ainakin joulun ajan ja palata arkeen vasta tammikuussa, mutta en usko asioiden toimivan niin. Jos vasta tammikuussa palaa työnhakuun ja ihmettelemään miten sinne työelämään taas päästäänkään, niin se on hieman myöhäistä. Mulla melkeinpä pitäisi jo tässä kohtaa olla tammikuuksi jotain, mutta niin.. Mä nyt ilmeisesti jankutan.

Mutta niin, piti jatkaa siihen, että mun mieli on taas suhteellisen korkealla. Mä oon taas saanut nukuttua suhteellisen hyviä yöunia ja vielä ihan oikeeseen aikaan. Illalla nukkumaan ja aamulla ylös, täydellistä. Sen myötä mun kaikki päivät ei oo tuntunut vaan siltä, että pitää selviytyä nukkumaan. Nyt tästä ajasta, mikä on unien välissä, osaa jopa nauttia.

Hyvästä mielestä huolimatta mulla on semmonen olo, että en jotenkin saa mitään aikaseksi. Ehkä takaraivossa on pieni tiedostamaton stressi, joka puskee vielä hieman maahan. Väittäisin, että vaikka mä olen pyrkinyt olemaan ajattelematta tota työllisyysasiaa, niin on se varmasti tällä hetkellä se pääpiru.

Koskahan asiat ois niin selviä ja kivasti, että osais nauttia täysillä? Kai semmosia tilanteita sentään tulee vielä? Tahtoisin ainakin uskoa. En pistäisi yhtään pahakseni, jos pääsisin edes jouluksi kaikkea stressiä täysin karkuun..


Hmm, mä olisin halunnut, että aihe kuljettaa toiseen ja näin, mutta nyt tuli pysähdys. En tiedä miten tuosta enää jatkaa, joten.. Hei, mä sain tänään kaksi lahjaa! Ihan varoittamatta yhtäkkiä mun luokse saapui ihminen, voidaan varmaan käyttää myös sanaa kaveri/ystävä, lahjapaketti käsissään ja sanoi paketin olevan minulle. Hämmennyin täysin. Osasin lopulta myös kiittää.

Oon aina inhonnut avata lahjoja ihmisten edessä, joten piilouduin paketin kanssa. Avasin sen ja ilahduin kyllä. Sisällöstäkin, mutta aina enemmän ajatuksesta. Vaikka en suoranaisesti nyt osaa sanoa, että mitä teen kultaisilla roskapusseilla, mutta ehkä se oli "vuoden talonmies"-palkinto. Oli siellä myös hassu Kimble, Kimble Twist. Uskoisin, että joskus jonain hauskana peli-iltana sillekin tulee käyttöä. Mitä kerkesin siihen tutustua, niin peli vaikuttaa kyllä kaverisuhteiden rikkojalta.. Niin paljon kaikkea mitä pystyy toiselle tekemään estääkseen sen voiton.. Silti, vaikutti kiinnostavalta.

Toinen lahja tulikin sitten työpaikan, hmm, joulukalenterista? Meillä on tuolla semmonen joulukalenterisysteemi, että arvottiin pari nimeä ja pari päivämäärää, ja näiden perusteella tuodaan lahja. Mä sain tänään lahjan, enkä osaa yhtään edes arvata keltä. Se on jännää, koska ei tiedä ketä kiittää..

Ja mä haluaisin kiittää, koska se lahja oli aika yllättävä ja kiva, semmonen mitä en ehkä olisi itse koskaan löytänyt, mutta kyllähän minä tuollaisen nyt tarvitsen! Se oli piirrospäiväkirja ja mä jotenkin inspiroiduin siitä heti.

Mä en hirveen usein piirrä mitään käsin, mutta tota mä haluan kokeilla! Siellä on tosiaan päivämääriä, olettaen yhdelle kokonaiselle vuodelle, ja sitten siinä on alue johon piirretään ja alue johon voidaan kirjoittaa. Mä tuun varmasti ens vuonna piirtämään sinne mahdollisimman useasti. Mä odotan tammikuuta ton takia nyt vähän suuremmalla mielenkiinnolla. Joten jos tämä kyseinen lahjanantaja tätä sattuu lukemaan, niin kiitos! Ja kiitos vielä toisellekin lahjanantajalle, koska sekin oli kiva!


Hmm, oliskohan tässä jo tarpeeksi taas yhdelle luukulle? Kyllä mä vähän luulen näin. Palataan taas huomenna!

Terveisin,
Tekko

Luukku 8 – Vähän kuulumisia

Meneepäs tää kuukausi nyt jotenkin vauhdikkaasti.. Vastahan oli ensimmäinen päivä ja ensimmäinen luukku. Hämmentävää.

Tänään tulin kirjottaa ihan nopeesti vaan jotain, koska.. No, mulla on väsy. Haluaisin vaan takaisin nukkumaan, vaikka en oo tehnyt tänään muuta kun maannut ja katsonut videoita YouTubesta. Eilen kun tosiaan oli firman pikkujoulut, niin.. No, varmaan osaatte arvata syyn väsymykseen.


Käytiin siis työporukan kanssa syömässä ravintola Graniitissa, joka on siis ravintola täällä Riihimäellä. Söin siellä härkää. Härkä oli hyvää, mutta ei se mitään hirveetä säväystä tehnyt. Sanotaanko näin, että halvemmallakin saa vatsansa täyteen (ja ehkä maullisesti säväyttävämpää), vaikka ei siinä ruoassa oikeesti mitään moitittavaa ollut. Eli; kyllä sillä mahansa täyttää.

Alkuruoka oli jotain punajuurikeittoa, joka ei oikeestaan maistunut miltään. Se oli ikäänkuin punajuurella värjättyä hieman paksumpaa vettä. Ja jälkiruoka (olikohan se joku vanilja-pannacotta?) taas oli se koko ruokailun huippuhetki, koska se oli oikeesti hyvää. Jos jonkinlainen arvosana pitäisi siitä kokonaisuudesta ainaa, niin ehkä jälkiruoan ansiosta 3/5.

Ruokailun jälkeen kiivettiin rappuset yläkertaan, koska siellä sijaitsee Graniittiteatteri, ja meille oli hommattu liput sinne yhteen näytökseen, joka ilmeisesti kantaa nimeä "Klassikko jo syntyessään". Mulla ei ollut mitään odotuksia siltä, koska mä en jotenkin missään vaiheessa edes tajunnut, että me ollaan menossa katsomaan jotain.. Ja näin ollen en lukenut siitä mistään mitään. Ja ehkä hyvä niin, koska se oli yllättävän kivaa kun ei ollut mitään odotuksia.

Ja se esitys oli hyvä! Pidin kyllä siitä huumorista siinä ja olihan näyttelijätkin lahjakkaita. Oli oikein mainio päätös pikkujoulujen, voiko sanoa, viralliselle osuudelle.


Ja mitä pikkujoulut olisi ilman humaltumista? Eikö se nimenomaan kuulu siihen hyvin oleellisena osana? Kyllä, luulisin. Jatkettiin teatterista pyörähtämään yhessä keskustan kuppilassa ja siirryttiin siitä muun työporukan perään toiseen kuppilaan, jossa sitten vierähtikin loppuilta. Olutta, karaokea ja ihmisiä. Kaiken kaikkiaan ihan mukavanlainen reissu.

Mä saavutin "uskallan laulaa karaokea"-tason ja kerkesin käymään "olen tosi sosiaalinen ihminen"-tasollakin, mutta sitten iski liian kauhea väsymys. Lähdin marssimaan kotiin, ja kotona muistaakseni simahdin aikalailla samantien kun vaan pääsin sänkyyn.


Heräsin tähän päivään ihan hyvillä mielin. Ei ollut mitenkään paha krapula ja sain jopa aikaan käydä kaupassa. Sit vaan jotenkin iski tämä väsymys ja nyt ei ole jaksanut enää mitään. Vähän paistoin tossa pakastimesta sulattamiani kalkkunan fileepihvejä ja söin niitä muutaman, sit palasin takasin sänkyyn ja meinasin nukahtaa. Sit muistin, että pakko tulla kirjottamaan jotain ja tässä sitä ollaan.


Hmm, ehkä pakko paljastaa teille, että käytin taas tohtori Googlea apunani ja selvitin, että mulla on jonkinlaiset sylkikivet vasemmalla puolella sylkirauhasessa. Toki ennen tämän diagnoosin saantia mulla oli kasvain, syöpä, amputoitu jalka, maksakirroosi ja huono kuulo oikeassa silmässä. Sitten löysin taudin nimeltä sylkikivet ja kuvaus osui kun nenä päähän.

Ruokailun yhteydessä, tai lähinnä sen jälkeen, mun vasemman puolen sylkirauhanen tossa leuan alla turpoaa. Vähän myös kipeytyy, mutta ei pahasti enää kun lakkasin räpeltämästä sitä. Ärsytin sen eilen jossain vaiheessa tosi kipeeks ja sit jo vähän pelotti. Tänään se on ollut kivuton, mutta turpoillut jokaisen ruokailun yhteydessä kylläkin. Kokeilen tätä itsehoitoa ensin, ja jos se ei auta, niin menen kyllä lääkäriin. Toistaiseksi nautitaan tulehduskipulääkekuuri.


Jes, tämä oli tältä päivältä tässä. Ihmetellään huomenna lisää.

Terveisin,
Tekko

Luukku 7 – Kysymyksiä ja vastauksia | 4/4

Ihan alkajaisiksi haluaisin toivottaa hyvää syntymäpäivää Eiralle!

Sitten haluaisin palata siihen eilen väkertämääni kakkuun, koska pääsin sitä tossa äsken maistamaan. Se oli, hmm, jännä. Hyvä, mutta jännä.

Pala kakkua.

Mä epäilen, että mä olen ton täytteen kanssa jotenkin mokannut. Tai sitten toi oli vaan vääränlainen resepti, koska mä olisin halunnut, että toi täyte on tosi kuohkea. Nyt se oli ikäänkuin, hmm, taikinamainen.

Tai siis yleensä kun olen juustokakkuja syönyt, niin ne on ollut semmosia ilmavia.. Tiedättekös mitä tarkoitan? Toi oli jokseenkin liian kiinteä omaan makuun.

Maullisesti tossa oli selkeesti semmonen teema, että toi pohja dominoi liikaa (vaikka ei ollut edes Dominoa..). Oreon cool mint ei ehkä olekaan se oikea pohja-aines. Toki jos tykkää lähinnä mintun mausta, niin toi on oikein tosi hyvä. Jos haluaa maistaa tota täytettä kunnolla, niin sitä pitää maistaa ilman pohjaa; ja silloin täytekin on oikein hyvän makuista!

Eli tästä opimme sen, että täytettä on kokeiltava uudestaan ja noudatettava ohjeita tosi tosi tarkasti, koska vain siten sadaan tietää, että tuleeko siitä aina noin kiinteä. Pohjan suhteen opittiin se, että ei Oreon cool minttiä, vaan pitää ettiä joku miedompi.

Pieninä paloina toi kakku on varmasti tosi miellyttävä, joten annan arvosanaksi 3/5. Tykkäsin, mutta paranneltavaa on.


Mähän sain aika paljon tekstiä jo tosta kakusta, mutta nyt vasta oikeestaan alotetaan kirjottaminen. Meillä on vielä niistä neljästäkymmenestä kysymyksestä kymmenen jäljellä, joten käydään niiden kimppuun!

Ja kysymykset on tosissaan napattu semmoselta sivulta kun hidastaelamaa.fi. Käydääs nyt suoraan niiden kimppuun:


1. Onko mahdollista tietää varmasti, ilman epäilyksiä, mikä on hyvä ja mikä paha?

– Ei, en usko.. Tai.. Tai siis esimerkiksi ihmiset; niistä ei voi koskaan tietää. Voi toki luottaa, että ihminen on hyvä, ja siihen kai kaikki perustuukin. Ja sitten voidaan ottaa toiseksi esimerkiksi liikunta; se on aika varmasti hyvä, tai ainakin hyväksi. Liikunta tuskin on pahaksi kenellekään, joten se on ilman epäilyksiä hyvä. Mutta heti kun tämä kysymys on esitetty, niin alkaa epäilemään kaikkea. Voiko liikunta sittenkin olla paha? 

2.Milloin viimeksi marssit pimeään vain heikon valon kanssa, joka lähti ideasta johon todella uskoit?

– Kelpaako vastaus, en ikinä? En ehkä ymmärrä kysymystä. Vai haetaanko tässä sitä, että milloin lähdin kohti jotain tavoitetta hyvin hatarista lähtökohdista, mutta uskoin tavoitteen olevan hyvä ja haluni saavuttaa se oli vahva? Tähän vastaukseni on se hetki, kun halusin oikeesti pois henkilökohtaisesta montustani.

Eli sillon joskus Mun Maailma -teatterityöpajan alkuaikoina. Mä päätin, että mä suhtaudun kaikkeen erilailla kun aikaisemmin ja pyrin oikeesti olemaan joskus oikea ihminen. En enää se kaikkea pelkäävä ja kotona lahoava tyyppi. Mä en uskonu alkuun, että mä pystyn muuttumaan mihinkään, mutta toisin lopulta kävi. Olen nykyään aika eri ihminen kun silloin. Nyt ollaan siis aika heikon valon kanssa saavuttu suhteellisen valoisaan paikkaan.

3. Jos tietäisit, että kaikki tuntemasi ihmiset kuolisivat huomenna, kenet tapaisit tänään?

– Hyi. En haluais ees lähteä miettimään tämmöstä kysymystä, mutta mä lupasin alussa itselleni vastata kaikkeen ja rehellisesti. No; Eira, vanhemmat ja sisarukset olis varmasti listan kärkipäässä. Nyt tämmöset kysymykset pois, koska tämä ei ole kiva.

4. Milloin on aika lopettaa riskien ja palkintojen laskeminen, ja tehdä sitä, mikä tuntuu oikealta?

– Riskejä ja palkintoja en ole oikeestaan koskaan laskeskellut, joten hmm.. En tosiaan tee asioita sen takia, että saavuttaisin jotain maallista mammonaa. Mä teen yleensä asioita siksi, että ne tuntuu hyvältä siinä hetkessä. Eli eikö se ole juuri ns. sitä mikä tuntuu hyvältä? Uskoisin siis, että teen juuri nyt sitä mikä tuntuu oikealta.

5. Jos opimme virheistämme, miksi pelkäämme tehdä virheitä?

– Koska kaikkea tyhmää ei ole pakko kokeilla, uskoisin. Pieniä virheitä on turha pelätä, koska ne ei välttämättä satuta ketään. Mutta ei varta vasten kannata lähteä ajamaan autoa ojaan vain siksi, että oppisi olemaan tekemättä niin. Mokaamiselle kylläkin kannattaa opetella nauramaan, jotta ne pienet virheetkään ei tuntuisi enää niin hirveiltä.

6. Mitä tekisit eri tavalla, jos tietäisit että kukaan ei tuomitse?

– Tää kysymys on tavallaan sama kun mihin jo vastasin..? Luukku 4 ja kysymys 2; Minkä asian tekisit eri tavalla kuin useimmat ihmiset? Pitääkö tähän siis vastata uudestaan?

Jos kukaan ei tuomitsisi, niin kyllä mä lähtisin mahdollisimman monia asioita tekemään eri tavalla kun muut. Koska siis tottakai mä pelkään sitä, että liian erilaiselle ihmiselle voi käydä tosi ikäviäkin asioita. Ihmiset kun ei jotenkin hyväksy erilaisuutta. Jos siis tuomitseminen olisi pois, niin kaikki voisi olla niin erilaisia kun ikinä tykkää.

7. Milloin viimeksi huomasit hengityksesi äänen?

– Yleensä sillon kun mä laitan nappikuulokkeet korviin ja niissä ei sillä hetkellä soi musiikki. Mä en tiedä miksi, mutta musta tuntuu, että se vahvistaa kaikkia kehon ääniä. Ja vielä rehellisemmin vastatakseni tähän kysymykseen, niin kuulin sen heti kun luin tän kysymyksen; lähin nimittäin keskittymään siihen.

8. Mitä rakastat? Onko mikään viimeaikaisista toimistasi ilmaissut tätä rakkautta?

– Mitä rakastan, ei tarkoiteta siis ihmisiä. No, mä rakastan kirjottamista, kokkaamista ja materialistista puoltani esiintuodakseni, koruja. No, mä kirjotan blogia tälläkin hetkellä, joten eikö tää vähän ilmaise mun rakkauttani tätä harrastetta kohtaan? Ruokaa laitan lähes päivittäin, välillä toki kausia kun ehkä kerran viikossa, mutta yleensä päivitäin, ja yleensä se ilmaisee rakkauttani ruoanlaittoa kohtaan. Koruja mä taas pidän jatkuvasti, ja jos multa puuttuu yksikin sormus omalta paikaltaan, niin mä huolestun ja mietin missä se on..

9. Muistatko viiden vuoden päästä, mitä teit eilen? Entä toissa päivänä? Päivää ennen sitä?

– Ilman blogia mä tuskin muistaisin melkein mitään. Mulle jää hyvin huonosti asiat päähän, joten ihan arkisia asioita en todellakaan muista. Tai en ainakaan osaa sanoa, että "tasan 5 vuotta sitten tänä päivänä, mä maistoin sitä mun tekemää suklaa-juustokakkua.." enkä tosiaan, että "5 vuotta ja 1 päivä sitten mä leivoin semmosta suklaa-juustokakkua.." Eli ei, mulle ei jää ihan perus asiat ihan niin hyvin päähän.

5 vuotta sitten tästä päivästä.. Hmm.. Osaan sanoa vain, että silloinkin Eira täytti vuosia, mutta vain 5 vuotta vähemmän kun tänään.. En esimerkiksi muista mitä olen antanut Eiralle sillon lahjaksi, enkä muista yhtään mitä me ollaan silloin syöty. Osaan sanoa, että "joku vuosi me tehtiin näin", mutta harvemmin osaan sitä sen kummemmin tarkentaa. Ja se ei ole sitä, ettäkö se olisi mulle ihan sama, mutta mulle ei jää vuosiluvut mieleen. Mulla menee ihan liian kauan oppia ihmisten syntymäpäivätkin, joten ette voi olettaa multa paljoa.

10. Päätökset tehdään tässä hetkessä. Teetkö ne itse vai annatko toisten tehdä ne puolestasi?

– Kyllä mä aika vahvasti teen päätökset itse, ihan omatoimisesti. Tietenkin on asioita, joista ei voi vain itse itsekseen päättää, koska ne koskee muitakin ihmisiä, mutta tässä taidettiinkin kysyä minua koskevia päätöksiä ja kyllä; niistä minä vastaan itse.

Näin on kysymyksetkin saatu pois alta. Jos näitä haluatte vielä jatkossa lisää, niin mulle saa laittaa kysymyksiä. Mielellään kerrallaan paljon, koska en mä yksittäisistä kysymyksistä saa omaa luukkua tehtyä.

Ja mä varmasti tulen etsimään näitä lisää sikälimikäli multa taas loppuu ideat ihan täysin kesken. Nää vastailumerkinnät on mun omia lemppareita, joten siksi näitä tulee aika helposti. Nää haastaa silleen aika kivasti miettimään asioita ja jos vielä päättää, että aikoo vastata kaikkiin, niin on pakko miettiä niitäkin asioita, joita ei normaalisti miettisi.

Ja se olisi sitten huomiseen!

Terveisin,

Tekko

Luukku 6 – Suklaa-juustokakku

Luulitte varmaan, että tää tylsäpää ei osaa kirjottaa enää muuta kun kysymyksiä ja vastauksia, mutta ehei! Tänään mä poikkeen kaavasta.

Ensinnäkin, hyvää itsepäisyys.. Itsenäisyyspäivää koko Suomen kansa! Tänä vuonna ei kuitenkaan lähdetä paneutumaan siihen sen kummemmin, koska muistaakseni olen joskus kirjottanut, että mitä itsenäisyys mulle merkkaa.. Voi toki olla, että en ole.. Mun on ollut ainakin joskus tarkoitus. Mahdollisesti joltain edelliseltä vuodelta voi löytyä joulukuun kuudennen päivän kohdalta, jos siis olen sen joskus kirjottanut.

Aina vaan sekavampia selityksiä, mutta ei anneta sen haitata. Tän päivän luukku kun käsittelee (no, te luitte sen jo otsikosta) juustokakkua. Tarkemmin suklaa-juustokakkua. Toi linkki vie siis alkuperäiseen reseptiin, mutta! Mä olen semmonen kokki, että mä sävellän. En siis musiikkia, mutta sävellän ruoanlaitossa ja muussakin kokkauksessa aina siten, että otan ohjeen, mutta teen sen silti jotakuinkin omaksi.

Niin kävi tässäkin, koska musta on tylsää tehdä jotain minkä joku on selvästi jo joskus tehnyt. Reseptiä on muokattava! Ja tänään jaan mun muutokset teille.

Pohja

n. 175 g Oreo Cool Mint -keksejä (1 paketti ja 2 keksiä seuraavasta..)

50 g voita sulatettuna (itse en sulattanut, koska se oli kerennyt pehmetä pöydällä tovin ja se meni aika kivasti sinne silleenkin.. Unohdin lukea tän sulatusvaiheen kokonaan..)

Täyte

4 liivatelehteä

300 g Fazerin vaaleaa maitosuklaata

1 rasia (200 g) Valio Viola maustamatonta tuorejuustoa

1 dl sokeria

2 tl valijasokeria

1 rkl Ice double espressoa (ehkä laitoin loppujen lopuksi 3 rkl..)

3 dl kuohukermaa

Koristelu (en ole vielä ite tehnyt)

Jotain pinkkejä nompparelleja

n. 100 g Fazerin vaaleaa maitosuklaata raastettuna

Aloitetaan murskaamalla keksit. Kaada keksit pussiin ja yritä kaulimella hakata niitä hetki, totea huonoksi. Laita kulhoon ja möyhennä nyrkein ja sormin, totea huonoksi. Kaiva esiin blenderi ja pyöräytä pari kertaa vain todetaksesi, että tarvitsee nesteen – totea huonoksi. Muista, että taloudessa on kätevä käsikäyttöinen blenderisysteemi ja kaiva se esille – toimii! Jos teillä ei semmosta ole, niin jatka jollain huonolla tavalla tai keksi uusi.

Todella kätevä laite keksien mylläämiseen!

Keksit on kivasti lähes pölynä kulhon pohjalla, niin lisää huoneenlämmössä oleillut voi, jonka unohdat sulattaa. Näprää se sormien kanssa keksipölyn sekaan ja saa aikaiseksi pohja, joka varmasti näyttää siltä kun kuuluukin. Litsaa tai lätsää se irtopohjavuokaan.

Kivan synkkä pohja siellä.

Laitappa sit seuraavaks liivatelehden runsaaseen kylmään veteen hengailemaan. Älä kysy minulta, että miksi, vaan tottele. Hyvä siitä tulee.

Sit hella päälle, kattilaan vettä ja levylle, sit joku hauska metallinen kuppi sinne veteen ja anna lämmetä sen siinä kivasti. Heitä sinne yksi suklaalevy (eli vain 200 g, toi 100 g käytetään sit myöhemmin) ja kannattaa muistaa pistää se sinne paloina. Melkeinpä mitä pienempänä, ni sitä nopeemmin se on sulaa.

Suklaa sulailee siellä rauhassa ja sit kun se on semmonen, että siellä ei oo paloja eikä paakkuja, niin lisätään se tuorejuusto. Lisätään myös sokeri ja vaniljasokeri. Ne sekotetaan vaan sinne joukkoon. Tässä kohtaa lue reseptiä hieman eteenpäin ja aiheuta itsellesi paniikki, vaikka siihen ei oikeasti ole syytä (tämä siis jos haluat tehdä tän just niinku mä).

Alkuperäinen resepti ei tosiaan missään vaiheessa pyytänyt vaahdottamaan kuohukermaa, joten tästä aiheutui itselle suuri hätä. Oletin, että kaikkien komponenttien tuli olla tässä kohtaa valmiina. Anna kerman vaahdottaminen kaverin työksi, tai kasvata pari lisäkättä. Voi toki olla, että ei tässä oikeesti mitään kiirettä ole, mutta jotenkin pelkäsin kaiken vaan jähmettyvän.

Puristele liivatelehdet kuiviksi, tai ainakin enimmät vedet niistä pois. Huomaa, että ohjeessa pyydetään kuumaa kahvia ja sulla on toi kahvi mikä "nautitaan kylmänä". Heitä kahvi mikroon ainakin 4 minuutiksi, koska 2 minuuttia ei riittänyt. Ole edelleen hädissäsi ja häslää.

Sekota liivatelehdet kahvitilkan sekaan ja saa aikaan jotain. Tajua, että se valmiskahvi on pahaa ja kaada loppu litku viemäriin – hyödyllinen ostos, kannattaa varmasti korvata oikeella kahvilla jos mahdollista.

Liruta liivatelehtikahviliemi sen suklaa-juustomössön (eli täytteen) sekaan kokoajan sekoittaen. Tajua, että sulla on liukas kulho, etkä voi mitenkään tehdä tätä yksin. Keskeytä kaverin kerman vatkaaminen ja pyydä sitä liruttamaan se neste samalla kun itse sekoitat kädet puuduksissa täytettä kokoajan.

Anna kaverille tässä kohtaa vispilän sijasta sähkövatkain, koska on se kummallisen hidas tyyppi. Tajua, että kiire on loppu ja jatka kermavaahdon tekemistä itse.

Sit nosteletkin sen kermavaahdon sinne täytteen sekaan ja sekotat oikein kunnolla taas. Maista täytettä ja totea se tosi hyväksi, mutta haluat siihen vielä jotain. Ota toinen suklaalevy, nappaa siitä noin puolet (100 g) ja raasta se lautaselle. Lisää sitten lautaselta se sinne täytteen sekaan, niin siihen täytteeseen tulee vähän luonnetta – tai ainakin toivot niin.

Ja nyt kun sulla ei ole enää mihinkään kiire, niin voit vihdoin taas jatkaa kuvien ottamista.

Tämän näköinen se on sen jälkeen kun kiire on loppunut.

Laita siihen sitten folio päälle ja heitä jääkaappiin. Jää odottamaan huomista, koska joku voi silloin täyttää vuosia ja olet valmistanut kakun häntä varten. Tai ainakin itse olen valmistanut tämän kakun Eiralle, joten minun tapauksessani tämä viimeisin vaihe pitää paikkansa. Saa tätä valmistaa varmaan ilman synttäreitäkin..

Ja lopuksi muuten suhteellisen huolellinen siivous, koska suklaata ja keksiä on tyyliin kaikkialla.


Näin, tämmönen luukku tänään ja luultavasti huomenna lisään tänne kuvan vielä valmiista tuotteesta, ja kerron, että oliko se edes hyvää.. Huomenna voi käydä myös niin, että pitää taas aika aikasin kirjotella (ja luultavasti kysymyksiä ja vastauksia), koska huomenna on firman pikkujoulut.

Hmm, toivottavasti en unohtanut mitään? Oli toi suhteellisen tarkka ohje.. Joo. Loppuun haluan sanoa sen, että kyllä, jos mä muutan paria raaka-ainetta niin saan omia reseptin omiin nimiini!

Terveisin,
Tekko

Luukku 5 – Kysymyksiä ja vastauksia | 3/4

Nyt mun luotto alkaa palaamaan siihen, että osaan jossain kohtaa varmasti vielä nukkua oikein. Nyt on nukuttu n. 23-06, ja se on ihan hyvä merkki. Enkä tainnut edes herätä yöllä kertaakaan!

Aamupalaa syödessäni tossa äskettäin aloin miettimään, että mä en luultavasti tänään kerkeäis hirveen paljoa myöhempää kirjottaa tätä blogimerkintää, joten se on pakko tehdä nyt. Meen tänään töihin klo 12, ja en osaa vielä sanoa koska oon pääsemässä kotiin. Tänään pitää siivota vähän isommin, koska illalla on nuorisoteatterin puurojuhla. Ja en tiedä, että tarvitaanko mua siellä puurojuhlissa muuten, mutta pitäähän siihenkin varautua.

Ja koska en jaksa alkaa näin aamusella muuta miettimään, niin mietitään noita kysymyksiä taas. Kattelin, että sieltä on tulossa ihan mielenkiintoisia kyssäreitä, joten saadaan aivot varmasti käyntiin niiden parissa – toivottavasti ainakin. Sen pidemmittä puheitta:


1. Menettäisitkö mieluummin kaikki vanhat muistosi kuin menettäisit kykysi luoda uusia muistoja?
– Mä en todellakaan halua luopua mun vanhoista muistoista, joten tähän ei ole kun yksi oikea vaihtoehto. Vaikka ei sekään kuulosta mitenkään hyvältä ajatukselta.. Silti, arvostan mun muistoja ja haluan pitää niistä kiinni.

Ja mä olen aika varma, että olen vastannut tähän kysymykseen jotakuinkin ihan samalla tapaa ehkä viime vuoden joulukalenterissa. Jotenkin olisi semmoset muistikuvat.

2. Onko mahdollista tietää totuutta ennen totuuden haastamista?

– Nyt täytyy sanoa, että en täysin ymmärrä kysymystä. Hmm. Kyllä kai maailmassa on totuuksia, joita ei tarvitse mitenkään haastella? Vai onko? Tää oli ehkä ihan liian monimutkainen ajatus näin aikaiseen aamuun. Vastaan; Kanada.

3. Onko pahin pelkosi koskaan toteutunut?

– Mä väittäisin, että mun pahin pelkoni on ihan pienestä asti ollut murtovarkaat. Ja näitä mä en ole koskaan tavannut, joten mun pahin pelko ei ole toteutunut. Ja hyvä niin. Ja sit mun pahin pelko on myös korkeet paikat ja hämähäkit, mutta ne on mun mielestä järjenvastaisia pelkoja ja niihin ei tarvitse mennä.

Ja toki se pahimmista pahin pelko on oikeesti menettäminen, mutta siihen mä en taas halunnut mennä. Ja koska en voinut mennä ns. helpoimman kautta, niin piti tehdä mahdollisimman monimutkainen vastaus.

4. Muistatko sen hetken viisi vuotta sitten, kun olit todella järkyttynyt? Onko sillä enää väliä?

– Mä en usko, että sillä on enää mitään väliä, koska mä en muista mitään järkytystä 5 vuoden takaa.. Mutta tämmösenä blogikonkarina mä voin avata tuolta sivulta vuoden 2014 ja katsoa mitä olen sinne kirjottanut..

Ja mä kävin vähän tutkimassa, mutta ei siellä ollut mitään järkytyksiä. Ehkä mä en ole järkyttynyt 5 vuotta sitten mistään.

5. Mikä on onnellisin lapsuuden ajan muistosi? Mikä tekee siitä niin erityisen?

– Mä en todella osaa vastata tähän mitään yhtä tiettyä, mutta mä väitän, että mä olin onnellisimmillani sillon kun asuttiin koko perhe omakotitalossa aika kaukana kaikesta hälinästä. Mä muistan sen tosi värikkäänä ja onnellisena aikana, joten se on mun onnellisin lapsuuden muisto.

Sieltä poismuutto sitten jotenkin muutti kaiken, vaikka ei se elämästä yhtään sen huonompaa tehnyt (kyl se vähän). Se vaan oli yhden ajanjakson loppu ja uuden alku.

6. Millaisena hetkenä olet viimeksi tuntenut olevasi liekeissä?

– Näitä tilanteita ei ole paljoa.. Ehkä väittäisin, että viimesin tilanne menee johonkin vuoden taakse ja Mun Maailma-teatterityöpajaan. Joskus oli joku harjotus, jossa mä vaan yhtäkkiä päätin luopua mun kaikista rajoista ja lähteä täysillä mukaan. Se oli niin mahtava fiilis, mutta en ole sen jälkeen sitä taas oikein osannut tehdä..

7. Jos ei nyt, milloin?

– Miksi tehdä tänään mitään semmosta, minkä voi hyvin jättää huomiselle? No eikai, ei tietenkään saisi ajatella noin. Jos ihan totta puhutaan, niin tällä hetkellä mulle juurikin toi nyt voisi olla ihan oikea vaihtoehto. Paljon on asioita tekemättä ja pitäisi saada aikaan. Eli just nyt, eikä myöhemmin.

8. Jos et ole vielä saavuttanut sitä, mitä sinulla on menetettävää?

– Nyt nää kysymykset menee hieman oudoiksi.. Pitääkö tässä itse päättää mitä tällä haetaan? Ehkä pitkäaikaisin unelmani on vielä toteutumatta joo, ja tottakai se aina pelottaa, että se ei jostain syystä toteudu edes tavalla tai toisella..

9. Oletko koskaan ollut jonkun kanssa puhumatta mitään ja silti tuntenut, että olet juuri käynyt elämäsi parhaan keskustelun?

– En. Hmm.. Tai siis kyllä on ollut tilanteita kun hiljaisuus on ollut paljon parempi vaihtoehto kun sanoa jotain, mutta eikai ne.. Tai no joo, miksei ne voisi olla myös elämän parhaita keskusteluita. En vaan oo koskaan ajatellut asiaa, joten ehkä pysyttelen vastauksessani; en.

10. Miksi uskonnot, jotka tukevat rakkautta, aiheuttavat niin paljon sotaa?

– Pitäiskö mun selvittää tämä asia tässä ja nyt? Hmm.. Uskonnot on siitä jänniä asioita, että jos voisin ne poistaa silleen, ettei kukaan kärsi, niin tekisin sen heti. Ja tavallaan mä silti tahtoisin itse uskoa johonkin. 

Mutta jos uskonto aiheuttaa sotaa, niin en usko sen missään vaiheessa tukevan rakkautta.. Sillon priorisoidaan ihan väärin ja se ei voi olla hyvän ja rakastavan uskonnon perusta. Asiat voi tehdä oikein ja ne voi tehdä väärin, ja väkivaltaiset asiat on aina väärin.

Siinäpä ne. Siellä oli mukana kyllä hyvin hämmentäviä kysymyksiä näin aamuun, mutta kaikkeen tuli vastattua mahdollisimman hyvin. 

Hmm.. Mä huomaan nyt olevani ehkä enemmän jumissa kun mitä olin alottaessani tämän. Ehkä tämmönen kysymys/vastaus-tehtävä ei ole vastaheränneenä se kaikista paras ratkaisu.. Vaikka mä ajattelin, että tää herättäis tai ainakin virkistäisi aivot jotenkin.. Mutta ei, nyt tuntuu lähinnä jumiselta. Ehkä kysymykset oli vääränlaisia.

Ja ennen kun unohdan, niin pitää taas lisätä linkki sinne mistä kysymykset on peräisin; hidastaelamaa.fi.

Nyt aivojumisena on hyvä lähteä tähän päivään.. Eh.. Pitää kyllä jatkossa pyrkiä etsimään aamuihin vähän kevyempiä kysymyksiä.

Terveisin,

Tekko

Luukku 4 – Kysymyksiä ja vastauksia | 2/4

Neljäs luukku ja tänään jatketaan eilisestä. Mä en kyllä tahtois, mutta jotenkin se tuntuu nyt kaikista luontevimmalta. Tai siis, pään mielestä se on paras ratkaisu, joten sillä mennään.

Kyllä mulla alkaa silleen olee jo aika hyvät fiilikset ja tuntuu, että kyllä tästä vielä ihan toimiva joulukuu rakennetaan. Mutta vielä toistaiseksi siis mennään aikalailla sieltä, missä ei sitä aitaa tunnu olevan.

Mä en tiedä miksi mä moitin itseäni jatkuvasti siitä, että nää asiat ei nyt kelpaa tänne ja pitäisi olla enemmän ja suurempaa.. Vaikka siis koko tän mun blogin joulukalenterin tarkoitus on olla vain 24 päivää kirjottamista.. Jos tarkkoja ollaan, niin ei tää oikeestaan vaadi mitään hirveen suurta panostusta. Jotenkin vaan haluisin tarjota lukijoilleni jotain enemmän.. Eikai se väärin ole? Tai on se väärin siinä tapauksessa, että haluan hirveesti tehdä jotain, mutta en saa aikaiseksi ja lupailen vaan.

Nyt mä kuitenkin otan ehkä tän viitan pois harteiltani, enkä lähe lupailee teille enää mitään. Sori. Tulee sit jos on tullakseen. Tämmönen järjestely voi ehkä auttaa mun päätäkin vähän paremmin, koska ei tarvitse aiheuttaa itselleni lisää stressiä. On meillä vielä paljon jäljellä, joten kyllä tänne varmasti tulee muutakin.

Nyt kuitenkin, kysymyksiin ja vastauksiin. Ja kysymyksen on tosiaan osoitteesta hidastaelamaa.fi ja mainitsen tämän siksi, että mun mielestä se on ihan reilua. Ei voi ottaa toisen laatimia listoja ja pitää omanaan, uskoisin. En ainakaan haluais, että kukaan tekis mulle niin. Nyt:


1. Oletko koskaan nähnyt hulluutta jossakin, jossa olet myöhemmin nähnyt luovuutta?

– E-en? Mä oon lukenut tän kysymyksen nyt monia monia kertoja, mutta en silti saa yhtään semmosta tilannetta päähäni. En siis ilmeisesti ole kovin hyvä hulluuden/luovuuden näkijä. Mä voisin väittää, että mä en osaa nähdä asioita näin, koska mä olen liian rauhallinen ihminen. En osaa pitää asioita hulluina, ehkä..

2. Minkä asian tekisit eri tavalla kuin useimmat ihmiset?

– Jos kaiken vois tehdä eri tavalla kun toiset, niin tekisin. Mä siis inhoon kaavamaisuutta, mutta sitä on mahdotonta päästä karkuun. Esimerkiksi musiikissa on se, että jos jostain tulee liian valtavirtaa, niin mä en osaa enää pitää siitä. Mä en arvosta pukeutumisessa muotia, koska se on tylsää kun kaikki pukeutuu samalla tavalla.. Jos mä vaan osaisin ja uskaltaisin, niin mä olisin varsin eriskummallinen kaveri ja tekisin kaiken eri tavalla.. Mutta kun en ole vielä tarpeeksi tasapainoinen ihminen tuomaan itseäni esille, niin pyrin aikalailla olemaan harmaata massaa. Iso peukalo kaikille tosi erilaisille.

3. Mitä yhtä asiaa et ole tehnyt vaikka haluaisit? Mikä pidättelee sinua?

– Tähän mun on pakko vastata, että mä en ole käynyt Lontoossa, vaikka haluisin. Tai no, missään päin Englantia, vaikka haluisin. Mä en oikeesti halua edes matkustaa mihinkään, mutta mä haluaisin päästä joskus käymään Englannissa. Eli mikä mua pidättelee? No ainakin se, että en halua vaikka haluan. Mä en tiedä miksi, mutta mä olen jotenkin aina kuvitellut sen luonnon siellä jotenkin niin erilaiseksi ja tosi hienoksi, ja haluaisin päästä sitä joskus katsomaan. Mutta haluan päästä katsomaan sitä siten, että mun ei tarvitse olla siellä, mutta silti se ei olisi vain kuvien/videon kautta. Tää on varmaan jonkinlaista hulluutta nyt, mutta en voi sille mitään. Ja jos joskus päättäisinkin haluta päästä sinne, niin en varmasti mene lentokoneeseen, joten se pidättelee myös.

4. Pidätkö kiinni jostakin, josta tulisi päästää irti?

– E-ehkä? Tai siis, että on jotenkin tosi vaikeeta silleen siirtyä elämässä eteenpäin tietynlaisten asioiden jälkeen. Ei niistä kaikista asioista nyt varmasti kuuluisikaan päästää irti, mutta niiden olisi hyvä jäädä vahvasti taka-alalle, koska niihin ei voi itse enää mitenkään vaikuttaa. Voisin ihan mielelläni päästää irti liiallisesta ajattelusta ja asioiden pyörittelystä, koska se ehkä aiheuttaa eniten vaivaa. Mun pää on vaan semmonen, että se haluaa käsitellä asioita ihan liian pitkään (vaikka siis mitään oikeeta käsittelyaikaa ei olekaan, mutta silti). Oman mielenterveyden säilyttämiseksi olisi hyvä lakata ajattelemasta.

5. Jos sinun tulisi muuttaa uuteen kaupunkiin tai maahan, mikä se olisi ja miksi?

– Jos pitäisi valita ihan uusi kaupunki, eikä saisi valita sitä helpointa (eli Hyvinkäätä), niin.. Ei mulla ole mitään paikkaa mihin haluaisin? Mulla on ollut hyvä täällä ja mulla oli hyvä Hyvinkäällä (aika runollista). Öö.. Vastaan Rovaniemi, eikä mulla ole sille muita perusteita kun se, että se olisi ainakin ihan erilainen ratkaisu kun mitä päässäni ikinä tekisin.

Ja jos toiseen maahan pitäisi lähteä, niin arvaattekos? Vastaukseni on Englanti. Ja jos mulla olis kaikkea mitä ihminen tarvitsee, niin asuisin jossain todella kaukana kaikesta, siellä kauniin ja sateisen luonnon keskellä, koska siitä on muodostunut mun päähän jokin pinttymä.

6. Painatko hissin nappia useammin kuin kerran? Luuletko todella, että se saa hissin liikkumaan nopeammin?

– Jos oon joskus rämpännyt sitä nappia, niin se on kyllä tullut jostain alitajunnasta, koska siihen ei tosiaankaan liity mitenkään ajatus siitä, että se vauhdittaisi hissiä. Kuulostaa nimittäin todella typerältä ajatukselta.. Oon saattanut rämpyttää sitä nappia, koska olen nähnyt jonkun muun tekevän niin..? Huh, ekaa kertaa edes ajattelen, että joku voisi ajatella noin.

7. Olisitko mieluummin huolestunut nero vai iloinen typerys?

– Musta on ihan kiva olla minä, eli iloinen typerys. Okei, en mä myönnä olevani typerys, mutta jos nämä tittelit on kahlittu näihin adjektiiveihin, niin mielummin iloinen kun huolestunut. Ja loppu on sitä, mitä tämä adjektiivi mukanaan tuo. Miten voi vastata näin sekavasti, vaikka tässä ei ole kun yksi miellyttävä vaihtoehto? TL;DR: iloinen typerys.

8. Miksi sinä olet sinä?

– Vau. Mä uskon vahvasti kasvatukseen. Ja myöhemmällä iällä ehkä enemmän omiin valintoihin. Minä olen minä, koska mut on kasvatettu minuksi ja loput mä olen tehnyt valinnoillani, ja valintoihin on varmasti vaikuttanut se miten mut on kasvatettu. Eli kasvatus tekee minusta minut. Piste.

9. Oletko ollut sellainen ystävä, jonka haluaisit itsellesi?

– En viime vuosina ehkä. Toisaalta ehkä muutamalle ihmiselle joo, mutta vanhoille ystäville mä oon ollut kyllä semmonen, että mä en haluaisi olla mun ystävä. En halua uskoa siihen, että ollaan vielä ihan kasvettu erillemme toisistamme, mutta yhteydenpito on joissain tapauksissa tosi vähäistä ja se harmittaa. Mä voin vaan taas todeta sen, että mä olen yrittänyt kaiken muun kustannuksella kasvaa ihmisenä semmoseks ku mä haluaisinkin olla, mutta pitäisi saada siitä vielä toi ystävyyssuhteiden laiminlyönti pois.

10. Mistä olet eniten kiitollisin?

– Olen eniten kiitollinen siitä, että minä olen minä – tai ehkä kaikesta mikä siihen on johtanut. Asiat vois olla niin paljon pahemminkin, jos sitä haluaa ajatella, mutta mulla on ollu pitkälti oikein maittava elämä.

Ja tänäänkin käsiteltiin vaan 10 kysymystä, koska se tuntuu olevan semmonen aika sopiva yhelle istunnolle. Jos vastaisin näihin lyhyemmin, niin voisin vastata varmasti useampaan, mutta mä haluun jotenkin käsitellä nää kysymykset parhaani mukaan ja vastata tarpeeksi hyvin. Toivottavasti ette kerkeä pitkästymään mun vastauksien kanssa kuitenkaan..

Ja nyt kun päätin oikeesti laittaa tän blogiputken kulkemaan lähinnä omalla painollaan, niin en lähde tähän loppuun lupailemaan mitään. Sain tehtyä tästä oikeesti yhen päänvaivan itselleni lisää, ja se ei todellakaan ollut se mihin pyrin. Nyt kokeillaan tätä uutta stressitöntä tapaa.

Oikeestaan mä en tiedä miten solmussa mun aivot on, koska yhtäkkiä en edes muista luvanneeni kirjottaa oikeestaan edes mistään? Oon lähinnä vaan pyöritellyt.. Mä en ehkä edes tiedä missä mennään..? Onpahan harvinaisen sekava tilanne.

Terveisin,

Tekko

Luukku 3 – Kysymyksiä ja vastauksia | 1/4

Yritin tänään kysellä Facebookissa seuraajiltani ideaa tälle päivälle, mutta koska olen kovin malttamaton, niin kehitinkin sellaisen itse. Ehtihän se kysymys olla ehkä 10 minuuttia esillä jo.. Jos siihen myöhemmin vastauksia tulee, niin ammennetaan niistä sitten tulevina päivinä.

Mua on kiinnostellut vastata tohon kysymyspatteriin minkä löysin, mutta koska se käsittelee kuluvaa vuotta, niin en jotenkin haluaisi käyttää sitä vielä.. Entä jos sen täyttämisen jälkeen tapahtuukin jotain mikä muuttaa tän vuoden rakenteen täysin? Ideaalein tilanne olisi varmaan täyttää toi vasta ensi vuoden alussa, mutta mä tulen sen täyttämään tän kalenterin aikana, koska se kuumottelee mua paljon.

Mutta koska mä olen aina rakastanut näitä kysymyksiä, tai lähinnä niihin vastailua, niin tänään etsin uudet kysymykset. Ihan yksinkertaisuudessaan siis kirjoitin Googleen "Kysymyksiä", nappasin sieltä toisena olleen otsikon auki ja lähden nyt vastaamaan sen otsikon alta löytyviin kysymyksiin.

Löysin siis tosiaan itseni semmosesta osoitteesta kuin hidastaelamaa.fi ja tää on mulle ihan uusi tuttavuus. Siellä on 40 kysymystä joihin tosiaan lähden nyt vastaamaan. Mahdollisimman rehellisesti vieläpä.

1. Kuinka vanha olisit, jos et tietäisi oikeaa ikääsi?

– Mieleltäni mä oon jotenkin aina ajatellut olevani tosi nuori.. Mieli ei halua kasvaa aikuiseksi niin millään, mutta sekin on kai ihan hyväksyttävää. Ihan sen perusteella mä olisin varmaan jotain.. Mä näpyttelin tähän jo 16-18, mutta ehkä mä kumminkin olisin vähän vanhempi.. Sanotaan, että 21. 21 on vielä semmonen, että se haluaa olla lapsi, mutta silti joutuu olemaan jo vähän aikuinen.

2. Kumpi on pahempi, epäonnistuminen vai yrittämättä jättäminen?

– Ilman tätä pätkää nuorisoteatterissa, mä olisin  vastannut, että epäonnistuminen. Mä olin sillon ennen tosi paljon epävarmempi itsestäni ja epäonnistuminen oli tosi hirveetä. Ja en lähtenyt kokeilemaan, koska en halunnut epäonnistua. Kaikki teatteriharjotukset on opettanut siihen, että yrittämättä jättäminen on nykyään paljon pahempi vaihtoehto. Ei voi onnistua jos ei yritä, ja epäonnistumiselle voi myös nauraa.

3. Jos elämä on niin lyhyt, miksi teemme asioita joista emme pidä, ja jätämme tekemättä asioita joista pidämme?

– Tää kysymys on nyt ollut tosi lähellä mua, koska mä olin ton marraskuun harvinaisen allapäin ja tein lähinnä asioita, jotka vaan kulutti mun aikaa. Ei ne ollut sellasia asioita, joita olisin varsinaisesti halunnut tehdä. Itellä tähän siis liittyy vahvasti taipumus masentuneisuuteen. Se, että on pakko tehdä jotain, jotta ei kokoaika vaan velloisi.. Sit se usein on sitä kaikista helpointa tekemistä. Ja varsinkaan ton tommosen kauden aikana on lähes mahdotonta innostua edes niistä asioista, joita oikeesti haluais tehdä.. Se on aikalailla hukkaan heitettyä aikaa, mutta näin kai ihminen sitten vaan toimii. Ei tää kai varsinaisesti vastannut kysymykseen, koska kysymykseen on mahdoton vastata yksiselitteisesti.

4. Mikä on se yksi asia, jonka haluaisit muuttaa maailmassa?

– Oon joskus aikasemmin vastannut saman tapaiseen kysymykseen, että raha. Se ei ole vieläkään muuttunut mihinkään. Mä jotenkin haluaisin, että raha vaan lakkaisi olemasta ja ihmiset tulis toimeen jotenkin toisella tapaa. Raha aiheuttaa niin paljon pahaa, ihan lähtökohtaisesti jo lapsesta lähtien. Se kasvattaa lapsen tietynlaiseen elämään. Mä oon ollut silleen onnekkaassa asemassa, että mun lapsuudessa ei sitä rahaa liiemmin ollut – silleen, että pärjättiin. Mun lapsuuden viikkorahan suuruudelle on naurettu niin monta kertaa, että ei tosikaan, mutta mä olen ollut ihan onnellinen siitäkin. Tai oikeestaan, ehkä nykypäivänä mä olen onnellinen siitä. Ja varsinkin nykypäivänä sen huomaa, että rahakasvatus on mennyt aikalailla nappiin.

5. Jos onnellisuus olisi rahaa, millainen työ tekisi sinusta rikkaan?

– Mä olisin aika rikas jos mä saisin kirjottaa tai tehdä grafiikkaa työkseni. Ne on ollu mulle kauan jo tosi rakkaita harrastuksia, niin niiden parissa varmasti viihtyisi töissäkin. Tää on vaan jotenkin tosi oudosti muotoiltu kysymys, ja olisin halunnut vastata tähän ensin, että kaikkien läheisten lähellä oleminen voisi olla mun työ, ja sitä kautta mä voisin olla aika rikas mies.

6. Teetkö sitä mihin uskot vai tyydytkö vain tekemääsi?

– Luultavasti tällä hetkellä mennään aikalailla vaan tyytymällä tekemääni. Mä en haluais toitottaa tota huonoa marraskuuta, mutta tällä hetkellä on aika vaikeeta ajatella muulla tavalla. Mä toivon kyllä, että voin taas pian tehdä sitä mihin uskon; eli kehittämään itseäni. Mä uskon, että jonain päivänä mä olen ihan ok ihminen, joka ei hirveesti paineen alla murru.

7. Jos ihmisen keskimääräinen elinikä olisi 40 vuotta, eläisitkö elämäsi toisin?

– En usko. Olishan tässä vielä 10 hyvää vuotta. Se olis vaan tosi surullista, että just kun on saanut hyvän määrän kokemusta ja olisi ikäänkuin vasta lähdössä käyntiin, niin pitäisi jo mennä arkkuun..  Se olisi sääli ja onneksi tämä onkin vain kysymys.

8. Oletko enemmän huolissasi siitä, teetkö asiat oikein vai teetkö oikeita asioita?

– Nyt mä olen pyrkinyt tekemään asiat oikein, jotta joskus voisin tehdä oikeita asioita. Ja toi oli itseasiassa mun mielestä aika täydellinen vastaus tähän kysymykseen, vaikkakin joku voisi ajatella, että mun olisi pitänyt tehdä näin jo aikoja sitten. Joskus mä en tehnyt asioita oikein, enkä oikeita asioita (taas voitaisiin viitata myös hieman edelliseen kuuhun..). Viittaan tällä lähinnä niihin vuosiin, kun lojuin kotona tekemättä mitään ja vaan kulutin ajan johonkin. Johonkin, jota en edes välttämättä enää muista. Surullista.

9. Jos voisit antaa vastasyntyneelle lapselle yhden neuvon, mikä se olisi?
– Ehkä se liittyis jotenkin muihin ihmisiin. Jotain, että haalii ympärilleen ihmisiä, jotka tekee itsensä onnelliseksi. Ja, että pitää niistä kiinni. Ja, että rehellinen täytyy olla.. Anteeksi, tulipas nyt hirveesti neuvoja. Ja, että vaikka elämä ei aina tunnu kivalta, niin silti se on sitä kuitenkin.

10. Rikkoisitko lakia, pelastaaksesi sinulle rakkaan ihmisen?

– Tähänkin olen joskus vastannut ja vastaus on, että ehdottomasti. Lisäten vielä sen, että tekisin sen ihan niin monta kertaa kun on pakko. Ja pakko on aina kun joku läheinen on pahassa tilanteessa ja selviäisi vain lakia rikkomalla.

Jätän tähänkin tämmösen cliffhangerin, koska mä olen vastaillut näihin kysymyksiin jo noin tunnin ajan ja alan olla ihan tyhjä. Kysymyksiä olisi ollut vielä 30 lisää.. Eli 3 tuntia vielä? Ei kiitos. Ja näin me saadaan ainakin muutama takaportti siltä varalta, että joku päivä meinaa jäädä tyhjäksi – aina voi palata näihin!

Mä jotenkin haluaisin toivoa, että saisin tällä viikolla aikaan jotain kivaakin, mutta mä jotenkin epäilen sitä.. Mun on jotenkin vaikee ajatella, että saisin yhtäkkiä jostain niin paljon virtaa, että jaksaisin ponnistella sen kummemmin. Mun pitäis kumminkin jostain vielä saada senkin verran virtaa, että pääsisin lahjaostoksille ja muuta mukavaa. Tuntuu jotenkin tosi vaikeelta tää joulun käynnistäminen kunnolla..

No, päivä kerrallaan ja näin. Eihän tässä oikein muuta voi. Toivottavasti jaksatte silti olla mukana päivittäin, tai edes joka toinen päivä!

Terveisin,

Tekko

Luukku 2 – Täytemerkintä

Nyt tää kansikuvan "kehittyminen" näkyy. Kaikki läpikäydyt päivät muuttuu harmaiksi.. Mä olisin halunnut tehdä sen siten, että noi aukeis noi päivät jotenkin ja sen alta paljastuis jotain mikä liittyis siihen päivään.. Mut sit mä halusin tosiaan tänä vuonna panostaa siihen selkeyteen, en niinkään siihen kaikkeen muuhun härpäkkeeseen. Jos mun marraskuu olis ollut yhtään erilainen, niin tottakai mä olisin panostanut kaikkeen enemmän, nyt ei vaan jaksanut.

Ehkä tää kansikuva-asia on nyt käsitelty loppuun. Kiitos siitä yhdestä kommentista, joka hyväksyi kansikuvan tälläisenään. Eikä edes vaadittu mitään härpäkkeitä.


Tänään tulee taas aikalailla vaan täytemerkintä.. Tää on pakko (tottakai mä tykkään tehdä tätä, mutta kun ei oo mitään suunniteltua, niin tää tuntuu vähän pakotetulta) tehdä ja mulla ei nyt oikeesti ole jaksamista panostaa hirveesti. Edellinen yö on kyllä nukuttu harvinaisen hyvin, mutta silti mulla on energiat jotenkin tosi vähissä. Vaatii varmaan aikaa palautua tästä, jos tää edes on vielä ohi tää kaikki stressi ja ahdistus.

Kaiken muun hauskan lisäksi musta tuntuu, että mulle olis jonkinlainen tauti tulossa. Ihan yhtäkkiä saatan pärskäyttää pari kertaa ja heti sen jälkeen mun nenät (käytin tätä termiä sieraimista lapsena) alkaa vuotaa. Nää oireet on kyl semmosia mitä mulla on jatkuvasti, mutta nyt mulla on myös jotain kummaa väreilyä pitkin kroppaa. Kylmää ja kuumaa vuoronperään. Vaihdevuodetko ne on?


Mitähän sitä kirjottelis sitten.. No kerron eilisestä päivästä kalenterin kirjottamisen jälkeen; luin kirjaa. Mä tein semmosen jutun mitä en ole eläessäni koskaan tehnyt, ja ehkä siitä saa vähän olla ylpeä. Mä nimittäin luin yhden kokonaisen kirjan yhden päivän aikana.

No okei, kirjassa on vaan 199 sivua, joten ei se kai ole suoritus eikä mikään.. Mutta mulla meni siihen koko loppu ilta. En mä tiedä miten nopeesti ihmisten kuuluis lukea, mutta 199 sivua ja mulla meni siihen aikaa, hmm.. Varmaan joskus 12 aikaan alottelin sitä ja sain sen loppuun ehkä joskus 19 aikaan, se tekee niinkin paljon kuin 7 tuntia. Oonko hidas? No toki tohon lasketaan ruoka- ja vessatauot.

Kirjana toimi Juha Vuorisen kirjoittama Kristianin nuoruusvuodet. Tää Kristian-sarja taitaa olla yks mun suosikkeja Juha Vuoriselta. Ei oo montaa viikkoa/kuukautta kun luin tän kirjan jatko-osan.. En tiedä miksi luen näitä tässä järjestyksessä, mutta näin nyt pääsi käymään. Eli alotin toisesta kirjasta, jatkoin ensimmäiseen kirjaan ja nyt ois tarkotus siirtyä kolmanteen.. Toisaalta, onko sillä niin väliä missä järjestyksessä nämä lukee (kun on lukenut ne jo pariin kertaan)? Eikai.


Hei muuten, mä sain yhden mielenkiintosen kommentin Facebookin puolella tätä kalenteria koskien. Tulen sen luultavasti jossain vaiheessa jotenkin toteuttamaan, koska se oli idealtaan aika kiva. Eli ajatus oli semmonen, että olisin joka päivä, tän kalenterin loppuun, jonkun kaverin kanssa ja kirjottaisin siitä.

Niin paljon kun mä haluaisinkin toteuttaa sen juuri tässä muodossa, niin mun on kyllä otettava siitä pois se, että se tapahtuisi joka päivä. Mä tuun luultavasti toteuttamaan sen joissain luukuissa, mutta sekin ihan oman jaksamisen mukaan.. Enkä mä edes tiedä onko mulla 23 (tai edes 22) kaveria, joiden kanssa hengailisin.. Toisaalta siin ois se kiva, että se pakottais valitsemaan jonkun, jonka kanssa ei välttämättä olis koskaan hengaillut.. Ja sekös vasta kiusallista olis, mutta siitä varmasti saisi mielenkiintoisen tekstin.

Ja siis mitä mä nyt olen itse kerennyt tätä ideoimaan, niin luultavasti tulen tekemään aika paljon samoja juttuja kun edellisvuosina. Ruokia, kysymyksiä ja vastauksia, öö.. No niitä mitä nyt on aikasempinakin vuosina ollut. Oon jopa kaivanut valmiiksi yhden kysymyspatterin, johon tulen vastaamaan tässä jossain kohtaa. Ne kysymykset koskee kulunutta vuotta ja mun mielestä ne oli oikein mielenkiintoisia.. Olisin halunnut niihin vastata jo tänään, mutta päätin tänään tehdä tämmösen cliffhangerin: nyt te joudutte tulemaan joka päivä lukemaan, koska teitä kiinnostaa ne kysymykset, ja varsinkin se mitä niihin vastaan.

Hmm.. Alan olla tyhjä sanoista.


Toisaalta, olihan tätä tässäkin.. Mitä sitä suotta venyttämään jos juttua ei tule? Pitää kuitenkin muistaa, että mulla on vielä runsaasti päiviä jäljellä ja kaikille pitäisi riittää jotain. Jos kirjottaa yhtenä päivänä kaiken niin lopuista päivistä tulee tyhjiä, ja sitähän me ei haluta..

Nyt loppu! Jatketaan huomenna.

Terveisin,
Tekko

Luukku 1 – Alustus

Se olis kuulkaas ihmiset semmonen aika vuodesta, että pitää ihan täysillä aktivoitua tän blogin kanssa. Tarkotushan olisi siis saada taas aikaiseksi 24 päivän blogiputki, eli mun oma panokseni joulukalenterimarkkinoille.

Ja nyt on itseasiassa semmonenkin aika, että saa ihan luvan kanssa laittaa joululaulut soimaan! On ollut ihan mahdotonta välttää niitä tähän asti, mutta aika vähälle ne on jäänyt, onneks. Ei oo päässyt joulumieli rapisemaan pois. Joulumielestä tulikin mieleen se, että nyt kun katsoo ulos, niin saa kyllä oikein jouluisen mielen. Siellä on lunta ja kivan kirkasta – semmosta kun sen pitäisi joulukuussa ollakin!

Ja vaikka mä nyt hirveesti yritän nostaa omia fiiliksiä, niin ei.. En mä ole vieläkään täysin pois sieltä mun montusta. Mä en oo varmaan ikinä nukkunut niin huonosti kun mitä nukuin koko marraskuun.. Ja kun uni on ollut tosi epävakaata, niin on ollut vaikeeta pitää mieltäkään kovin vakaana.

Oon herännyt joka yö vähintään yhen kerran turhaan, alkuun se oli sitä, että sen jälkeen ei kyllä enää edes nukuttu.. Sit se vaihtu siihen, että saatoin vielä saada unta sen jälkeen, mutta heräsin silti tosi aikasin. Ja tän unen vähyyden takia monet päivät on menny jonkinlaisessa usvassa, tehden kaikkea turhaa, jotta päivä vaan menisi ohi nopeasti ja pääsisi taas nukkumaan.

Jossain vaiheessa mua suunnattomasti alkoi suututtamaan se, että edes pitää mennä nukkumaan.. Ihan vaan siksi, että tiesin herääväni jossain vaiheessa turhaan ja sen jälkeen on turha edes haaveilla hyvin nukutusta yöstä.

Ja niin.. Ei se ole vieläkään ohi, mutta ehkä jo parempaan suuntaan menossa? Josko toi ulkona oleva kirkkaus toisi jonkinlaista lisävirtaa päivään ja sitä kautta sitten oikein makoisat yöunet.. Saahan sitä toivoa.


Ja sitten tämä joulukalenteri/blogiputki.. Mulla ei ole tän varalta mietitty mitään. Mä en oo saanu pidettyä mun ajatuksia kasassa niin hyvin, että olisin kerennyt pahemmin miettimään. Luultavasti mennään aika samalla kaavalla kun viime vuonna, eli katsotaan ihan päivän mukaan.

Mua kyl kiinnostais semmonen, että olis jotain suunniteltua seuraavalle päivälle, mutta sitä ei nyt toistaiseksi ole.. Te voitte siinä kyllä auttaa; kaikenlaisia vinkkejä tän blogiputken toteuttamiseen otetaan vastaan.

Mä oon aikasempina vuosina tehnyt muun muassa: makutestejä, ruoanlaittojuttuja, vastaillut moniin satoihin kysymyksiin ja kirjottanut joskus ihan vaan fiilispohjalta. Kaikkea uuttakin saa tietenkin ehdotella, koska olen aika avoimin mielin tän putken kanssa ja kaikkea uutta on tietenkin kiva kokeilla.

Jos haluutte vaikka jotain ruokajuttuja, niin mulle saa laittaa reseptejä, jotka mä siis käyn läpi ja yritän jotenkin fiksata sitä reseptiä ja tehdä ns. oman version. Tai oikeestaan ei ole pakko olla ees reseptiä, keksikää vaikka päästänne joku ihan uus ruoan nimi, ni mä keksin siihen sit vaikka reseptin.. No tää tais olla aika liikaa luvattu, mutta voihan sitä kokeilla aina.

Tarkotus siis lähinnä sanoa, että kaikkea uutta haluan kokeilla! Mutta myös vanhat edellisvuosilta tutut jutut tullaan varmasti ottamaan käyttöön päivinä, jolloin ei muuta keksitä.


Ja täähän on tosiaan ensimmäinen luukku ja tää ei sisällä oikein mitään fiksua, mutta näin mä olen tän kai aina alottanut. Alustus on hyvä olla ja siihen on aina hyvä tuhlata yksi luukku. Nyt ei ole enää kun 23 luukkua jäljellä! Ei muuta kun sisältöä ideoimaan ja toivottavasti saisin nää unijutut kuntoon, koska tää alkaa olemaan jo tosi raskasta. Siis tosi, tosi raskasta.

Mutta niin.. Pakolliset joulukalenterin kommenttien kinuamiset, koska vain siten me saadaan tästä kiva; eli, laittakaahan sitä kommenttia tulemaan, joko täällä tai Facebookissa. Katellaan sitten, että mihin suuntaan tää lähtee kehittymään. Ja joo, siis ei ne kommentit ole pakollisia, aina mä jotain itsekin keksin, mutta tietenkin ois kiva kun olisi jonkinlaista osallistumista myös lukijoilta. Se olis kivaa mulle ja vois olla jotain varmuutta tuleviin luukkuihin.


Vaikka mä tätä jo vähän niinkuin lopettelinkin, niin pakko vielä mainita tästä kansikuvasta. Nää on ollu mulla nyt noin kuukauden valmiina ja mä tulen näitä nyt käyttämään, vaikka en hirveen tyytyväinen niihin ole – aika tylsiä kun ovat. Tää on vaan ehkä fiksuin tapa tehdä tää. Mä oon lukenut nyt paljon edellisvuosien joulukalentereita, ja todennut, että ne kuvat ei aina kerro sitä, että mikä päivä on kyseessä.. Ja jotenkin koen sen tarpeelliseksi, joten nyt näkyy. Voitaisiin siis sanoa, että nää tän vuoden kansikuvat on monen vuoden kehittelyn työtä, vaikka tosiaan tylsiä ovatkin.

Kiitos. Ihmetellään lisää huomenna (toivottavasti ootte siihen mennessä kommentoinu ainaki sata kommentia).

Terveisin,
Tekko

Lisää unta, kiitos

Kello 04:47 ja juon aamukahvia täällä. Mä en oo pitkään aikaan taas osannut nukkua kunnolla kokonaista yötä. Vähän alkaa jo uuvuttaakin, mutta ehkäpä tämä tästä. On se ennenkin mennyt ohi jossain vaiheessa.

Nää on taas näitä stressiheräämisiä. Saatan nukahtaa illalla ihan vaikka vaan tunniksi ja herätä täysin virkeänä kuin uuteen päivään. Virkeyttä jatkuu noin 5-6 tuntia, jonka jälkeen energia taas loppuu ja haluan vain takaisin nukkumaan.

Nyt on niinkin hurja tilanne, että saatoin nukkua illalla n. 2 tuntia. Nukahdin suhteellisen aikasin, koska väsymys oli kova, ja heräsin sitten siinä 22-23 välillä. Ja koska tää on nyt ollut aika toistuva teema, niin kyllä mä herään aika kiukkuisena, koska tiedän unensaannin olevan mahdotonta enää. Yritetty on.

Olenkin siis tehnyt niin, että kun voin aika hyvin itse määritellä omat työaikani, niin olen mennyt heti aamulla töihin, joka tarkoittaa mun päässäni menemistä kello kuuteen. Ja koska mulla on vain 5 tuntia töitä päivässä, niin pääsenkin kotiin jo 11 aikaan ja silloin on oikein hyvä nukkua päikkärit. Päikkärit tosin ei oo koskaan ollut mua varten, vaan yleensä olenkin oikeestaan vielä paljon väsyneempi niiden jälkeen. Väsyneempi ja ärtyneempi.

Ja nukuin mä päikkärit tai en, niin illalla saattaa stressiherääminen taas tapahtua. Todella raskasta se on siinä kohtaa jos ei ole edes niitä päikkäreitä ottanut, vaan joutuu menemään toisen päivän melkein samoilla silmillä.

Viime viikollakohan se oli kun nukuin kahden päivän aikana kolmesti, mutta unta tuli maksimissaan 4 tuntia. Sen toisen päivän kun vielä selvisi, niin unta taisi tulla semmonen 11-12 tuntia yhtäsoittoa, joka on itseasiassa myös hyvin väsyttävää..

Mutta mä olen kokenut tän ennenkin ja tiedän, että ei tämä loputtomiin kestä. Jossain vaiheessa ne tietoiset ja tiedostamattomat stressit sieltä pääkopasta hälvenee ja elämä on taas paljon mukavampaa.

Jos tätä tämänhetkistä tilaa lähdettäisiin patterin kuvalla määrittelemään, niin oltaisiin vissiin aikalailla samassa kun mitä viime merkinnän kansikuva näytti. Eli voitaisiin sanoa, että laturi lähti irti ja ollaan jotenkin jumissa tässä parissa pykälässä. Pääasia kuitenkin, että ei olla ainakaan enää alaspäin menty. Siellä kun ei kertakaikkiaan ollut kovin kivaa.

Olettaisin kuitenkin, että se laturi saadaan vielä takaisin kiinni ja ehkä jo viimeistään joulukuussa olisi isoimmat stressitekijät takana, ja voitaisiin keskittyä iloisin mielin joulukalenteriin.

No, kello alkaa olemaan jo 05:13 ja mun pitäisi ihan kohta lähteä etenemään työpaikalle. Jotenka päätetäämpä tämä merkintä tähän. Johan tässä tuli tämänhetkinen tilanne ihan hyvin selitettyäkin.

Terveisin,

Tekko

Täältä noustaan vielä

Otin viikon lomaa töistä ja se alkaa olla lusittu, mutta mä ainakin tunnen voivani nyt hieman paremmin. Jospa olisin vaan osannut koko viikon olla miettimättä mitään, niin voisin vielä paljon paremmin.

Tottakai mä stressasin työjuttuja, vaikka kotona olinkin. Ei sitä pääse pakoon mitenkään. Oon halunnu antaa tolle työpaikalle kaiken, joten viikko irti sieltä on myös aika kuormittavaa. Pääosin oon kuitenkin onnistunut olemaan miettimättä sitä liikaa.

Oon yrittänyt myös käsitellä kaikkia asioita, jotka on multa aikanaan jäänyt käsittelemättä kunnolla. Niiden kanssa nyt ei hirveitä harppauksia otettu, mutta niitä on kuitenkin käsitelty. Oon vähän vuodatellut kyyneliä salassa, joten kai mä olen vähän surutyötäkin tehnyt.


Tää oli vaan jotenkin uus ja vaikee tilanne. On mulla kerran aikasemminkin ollut tilanne, jossa olin tosi hädässä, mutta tää oli jotenkin se vielä kertaa kaksi. Saattohan tässä olla vielä edellisenkin melkein hajoamisen taakka harteilla, joka silloin viimeksi siis vaan käsiteltiin nopeasti ja siirrettiin sivuun.

Liikaa padottuja asioita ja naps. Mä oon aina kokenut olevani vahva ihminen ja pystyväni kantamaan paljon asioita harteillani – näin varmasti on vieläkin, mutta nyt ehkä tiedostan omat rajani vielä paremmin. Niin vahvaa ihmistä ei olekaan, joka jaksaisi kasata kaiken ja olla kun ei olisikaan. Se murtuminen tulee väistämättä joskus ja ehkä olisi helpompi, jos sitä käsiteltävää tavaraa ei olisi niin paljoa. Sen mä tästä nyt ainakin opin siis.


Kävin moikkaamassa vanhempianikin ja se oli ehkä viikon kohokohta. Vaikka me ei oikeestaan muuta tehty kun istuttiin olohuoneessa, kateltiin tv:tä ja välillä keskusteltiin jostain, niin oli sillä silti jokseenkin parantava vaikutus.

Mä voisin jatkossa kyllä yrittää käyttää mun vapaa-aikaa fiksummin ja lähteä vaikka ihan junalla Hyvinkäälle moikkaamaan ihmisiä. Se kumminkin tuo itselle hyvää mieltä ja auttais jaksamaan paremmin.


Mulla vaan on isoja ongelmia ajanhallinnan kanssa. Mä koen, että jos mun työpäivä loppuu vaikka kello 13, niin en kerkeä tekemään enää mitään fiksua. Valetta. Mulla on silleen aika ideaali tilanne, että mun työt yleensä päättyy suhteellisen aikasin verrattuna muihin, joten mulla jos jollain olisi aikaa.

Liian helposti se vaan on sitä, että tuun kotiin ja lösähdän sohvalle. Siinä on loppu päivän pysyvä lokaatio. Siihen pitäis alkaa kiinnittää enemmän huomiota, ja tehdä asialle jotain. Välillä teenkin ja sillon yleensä lähen iltalenkille, mutta mun pitäis tehdä se useammin. Eikä sekään oikeestaan edes riitä; jos pääsen kello 13 ja menen iltalenkille kello 20, niin välissä olisi 7 tuntia, jotka voisi käyttää fiksusti.


Iltalenkistä tuli mieleen, että kävin yks päivä heittää 10 kilometrin lenkin. Havaitsin vain, että se on toistaiseksi liikaa. 5 kilometrin lenkit on vielä itelle parempia, koska mä jaksan ne tosi hyvin ja siinä on helpompi keskittyä omiin tavotteisiin. 10 kilometrin lenkillä huomasin ihan liian usein pohtivani turhia asioita, vaikka olisin halunnu käsitellä asioita päästäni. Se jotenkin sotkee, en tiedä miksi.

Jatkossa siis pysyttelen vielä 5 kilometrin lenkeissä ja jos jossain vaiheessa mielenkiinto kasvaa pidempiä lenkkejä kohtaan, niin katotaan sitten uusiksi. Ja voihan sitä lisätä vaikka kilometri kerrallaan, eihän sitä ole heti pakko tuplata. Etsii sieltä semmosen hyvän pituuden ja pysyttelee sitten siinä.


No, mutta.. Voin jo vähän paremmin ja mulla on nyt uutta energiaa, joten eiköhän nää asiat tästä vielä hyväksi muutu. Näitä rajoja on hyvä välillä opetella, vaikka se ei saisi ihan näin pitkälle mennä, että meinaa ihan rikki mennä koko ukko. Ihmetellään sitten jatkossa lisää.

Terveisin,
Tekko

Kytke laturi

Toistaiseksi ainakaan tässä kuussa ei ole tulossa "Jokaiselle jotakin"-merkintää. Johtuen oikeestaan viime merkinnässä kertomastani ongelmasta. Pää tuntuu olevan jotenkin niin jumissa, että en tiedä saanko sieltä mitään fiksua ulos.


Mä voin tässä pikkusen avata näitä asioita, jotta ette vain pidä mua liian laiskana.

Viimeset pari vuotta oikeestaan mä oon pyrkinyt kehittymään ihmisenä niin paljon kun mahdollista, kuten ootte varmaan voineet lukea täältä mun blogista. Mä oon oikeestaan keskittynyt vaan siihen, joten oon laiminlyönyt aika paljon kaikkea muuta.

Tän viikon tiistaina tai keskiviikkona (en edes osaa päiviä enää..) mä tapasin yhden henkilön, joka opastaa ja auttaa mua työnhaussa – palkkatuki kun ei voi jatkua ikuisesti, eikä ole mahdollista työllistyä pestiin ihan virallisesti. Me lähettiin puskee tota mun työnhakua aika vauhdilla eteenpäin ja mä huomasin, että mulla alkaa mennä aivot vaan lähinnä solmuun.

Mä tajusin, että mä en oo oikeestaan pysähtynyt hetkeksikään tässä parin vuoden aikana. Joo, mulla on paljon vapaa-aikaa ja joo; mä keskityn sillon lähinnä vaan olemaan, mutta siinä on se, että mä mietin silloinkin. Mä pyörittelen työasioita, mä pyörittelen kehittymistä ja samalla mä yritän myös keskittyä jotenkin olemaan kotona niinkuin kotona kuuluu olla.

Oon aikalailla vaan padonnut asioita mun sisään. En oo kerennyt edes suremaan, vaikka kyyneleitä olenkin vuodattanut. Sekin suru mitä oon kerennyt jossain vaiheessa käsittelemään on ollut muiden ihmisten puolesta, eikä oikeestaan omaa.. En oo kerennyt mitään, paitsi työtä ja itseni kehittämistä ihmisenä, jonka huomaan nyt jotenkin epäonnistuneen. Oon yrittänyt viedä itteeni eteenpäin, joka on joiltain osa-alueilta onnistunut, mutta samallahan mä oon vienyt itseäni myös taaksepäin.


En oo näiden parin vuoden aikana kerennyt näkemään ees sukulaisia hirveesti, vaikka se oli aikoinaan mulle erittäin tärkeä asia. On vieläkin, "en vain kerkeä". Tässä on se suurin syy siihen, että minkä takia mä odotan joulua.. Se on hyvä – ja melkein ainoa – hetki pysähtyä ja olla sukulaisten kesken.

Eira on multa monta kertaa kysynyt, että "haluutko lähteä Hyvinkäälle?" ja mä oon yleensä sillon ollut tosi uuvuksissa enkä oo jaksanut. Mä oikeestaan oon uuvuksissa ihan liian paljon nykyään.


Mulla ei siis ole hirveen raskas työ ja mä tykkään siitä, mä vaan jotenkin.. Annan sille liikaa aivoistani? Mä oon jatkuvasti sitä mieltä, että mun täytyy kehittyä – ja kehittyä lisää! Kehittyä talonmiehenäkin.. Tiedän mun perushommat ja osaan ne jo, miten voin kehittyä vielä? Tuhlaan siihen ihan liikaa kapasiteettiä aivoistani, joka sit taas uuvuttaa mua lisää.


Alan olemaan vähän sillä fiiliksellä, että voisin mennä jo hakemaan vaikka sairaslomaa.. Hetkeksi ihan täysin irti arjesta ja varmasti helpottaisi, uskoisin näin. Vaan kun se on sitten sitä, että olen poissa töistä, enkä sitä haluaisi..

Mä en ihan varmaksi tiedä mitä on burn out, mutta mulla on aika loppuunpalanut olo tällä hetkellä..


No, nytpähän ainakin tiedätte enemmän. Tätä mä yritän tässä nyt järkeistää mun päässäni, mutta oikeestaan tuntuu, etten pääse mihinkään fiksuun lopputulokseen koskaan..

Terveisin,
Tekko