27 kesäkuuta 2019

Araknofobia

Joskus aikanaan kun sain diagnoosin paniikkihäiriöstä ja sosiaalisten tilanteiden pelosta, sain samalla myös lääkkeen jolla hoidan niitä, tai pidän niitä ainakin kurissa. Lääkkeen sivuoireissa oli maininta siitä, että saattaa vahvistaa jotain muuta pelkoa.. Mun mielestä se oli kovin hauska juttu, koska onko ihmisen pelot muka jotenkin vakio? Otat vähän toisesta pylväästä pois ja toinen pylväs kasvaa?

Aikani jaksoin sille hihitellä, mutta sitten koitti se päivä: säikähdin ihan mielipuolisesti hämähäkkiä; hyppäsin oman sänkyni päälle ja kipitin mahdollisimman syvälle huoneen nurkkaan samalla hieman huudellen/kirkuen jotain.


Mä muistan hyvin, vaikka siitä aika ajoin muistutellaan muutenkin, kuinka lapsena kerättiin kaikenmaailman ötököitä purkkeihin. Minä, pikkuveli ja serkku oltiin aina kääntelemässä kiviä ja keräilemässä niiden alta löytyviä öttiäisiä. Koppakuoriaiset, muurahaiset ja hämähäkit, kaikki samaan purkkiin vaan, paljain käsin.

Vaikka niiden keräilyt aikanaan loppuikin, niin mulle jäi kaikkiin ötököihin hyvin neutraali suhtautuminen. Suomessa kun ei pahemmin mitään myrkyllisiä ötököitä ole, niin miksi niitä pitäisi jotenkin muka pelätä?


Järjenvastainen pelko on oikeesti hyvin jännä asia. Mä ajattelen ja tiedän edelleen, että hämähäkitkään ei Suomessa myrkyllisiä ole, joten miksi niitä tarvitsisi pelätä? En pelkää, en pelkää! Vaan kun näen hämähäkin, tuon itse pirun, kipittelemässä esimerkiksi meidän kotona lattialla, multa meinaa pahimmillaan lentää oksennus.

Kyllä, oksennus. Mulla pyörähtää todella pahasti mahassa ja hetken aikaa tuntuu siltä, niinku oksennus olis pyrkimässä ulos. Hämähäkin takia! Pieni otus, joka ei ole mitenkään vaarallinen ihmiselle! Käsittääkseni hämähäkki vielä implikoi sitä, että talossa ei ole hometta, joten hämähäkki on hyödyllinen heppu.

Miksi minun pitää järjenvastaisesti pelätä hyödyllistä heppua? Miksi sen mahan muljahtamisen jälkeen musta tuntuu, että mun iholla kävelee joka puolella hämähäkkejä? Miksi en uskalla ottaa askelia, jos hämähäkki on kävellyt juuri lattialla?


Olin äsken aamusuihkussa ja huomasin kuinka seinällä kiipeili, kukas muukaan muka, kuin herra hähähäkki (kyllä, hähähäkki, koska se ihan varmasti hähätteli mulle). Tein sille pienen vesipuiston suoraan viemäriin ja jähmetyin sen jälkeen paikalleni. Tutkailin kaikki seinät ja halusin vaan pois suihkutilasta. Kun olin vakuuttunut siitä, että seinillä ei ollut ainuttakaan hämähäkkiä, eikä herra hähähäkki ollut tullut ylös viemäristä, hypähdin äkkiä pyyhkeelleni ja pakenin suihkutilasta.

Nyt istun tässä tietokoneella ja tarkkailen vähän väliä, että mua ei ole seurattu..


Vaikka siis olen hyvin onnellinen siitä, että aikanaan sain paniikkihäiriön jotenkin kuriin, niin on tämä araknofobia jotenkin aika raskas myös. Ei onneksi ihan niin raskas ja siis mun mielestä vaihto oli ihan ok. Mutta mä en vaan jotenkin jaksaisi pelätä asiaa, jota mä en järjelläkään pelkää.. Raskainta on ehkä siis "jälkioireet", jotka hämähäkin näkemisestä tulee. Vainoharhaisuutta ja kutinaa.


Mä haluaisin vaan, että ihmiset ymmärtäis sen, että mä en leiki. Mulle ihan tahallaan näytellään hämähäkkien kuvia ja katotaan mun reaktiota. Onneksi kuvat ei vaikuta niin pahasti, mutta mun mielestä on silti hyvin ikävää, että sitä pitää testailla. Varsinkin, kun se tosiaan on järjenvastainen pelko, jolle en oikeestaan voi mitään..

Ei lisättävää.

Terveisin,
Tekko

26 kesäkuuta 2019

Alle 2000 kcal – Vaikeuksia?

Tää mun projekti on vähän niinku aikanaan oli tupakoinnin lopettaminen. Mä luulin jo tovin, että mullahan menee jo hyvin ja kaikki vaikeudet on jo takana päin. Luulin, että olen tottunut jo tähän.

Väärin. Tänään on ollut ehkä pahin päivä tän suhteen. Jotenkin ehkä toi huijausviikonloppu toi tätä takasinpäin tai jotain. Hassua ajatella tästä tälleen, ku tää olis ku jonkin asian lopettamista.. Vaikka onhan tää; lopetin napostelun.

Huomaan kokoaika eksyväni jääkaapille ja jotenkin tuntuu, että kokoaika olisi taas nälkä. Mulla on 3 ateriahetkeä tänään jo takana, kohta saan syödä taas, mutta oon viimesen safkaamisen jälkeen käyny ainakin 2 kertaa jääkaapilla kattomassa jotain mutustettavaa.. Toistaiseksi olen kylläkin voitolla vielä siinä, että olen tosiaan käynyt siellä jääkaapilla, mutta en ole ottanut sieltä mitään.


Se oli 1.6. kun alotin seuraamaan omaa syömistäni. Ensimmäiset viikot meni hyvin, ilman mitään ongelmia. Nälkä tietenkin oli tosi usein, mutta sen kanssa kyllä pärjäsi. Nyt kun päiviä on takana 25 niin jotenkin tuntuu, että alkaa tulemaan seinä vastaan; haluais vaan palata siihen vanhaan mistään piittaamattomaan ruokailutyyliin. Todellisuudessa en siis oikeasti halua palata vanhaan, ja siksi piti tulla kirjottamaan blogia (ja vahvistamaan omaa uskoa pystymiseen).

Tää muistuttaa onneks tosi paljon sitä tupakoinnin lopetusta, joten tiedän tän olevan vaan vaihe. Vaikea vaihe.. Elänhän kuitenkin nykyään tupakatta, enkä oikeestaan edes ajattele sitä enää, joten vaikeat vaiheetkin on mahdollista ylittää. Miksei se sama vaiheen ylitys voisi muka siis tapahtua tässäkin? Jossain vaiheessa tää tuntuu ihan luontevalta ja oudolta tuntuu se, miten on ennen vaan napostellut kokoaika jotain ja syönyt kunnolla vaan kerran päivässä.

Tää on siis tämmönen "jaksaa, jaksaa"-päivitys. Ei ehkä kiinnosta teitä, mutta itselleni oikein hyvä muistutus. Vaikkakin jos joku tosissaan seuraa tätä mun projektia täällä, niin tietenkin tämmösistä kiusaushetkistäkin on varmasti kiva lukea. Ettei ole ihan vaan ruusuilla tanssimista tämäkään.

Uskoisin, että pari kuukautta kun jaksaa tätä rytmiä ylläpitää, vaikka sitten itseään pakottaen, niin sitten alkaisi olemaan pahimmat vaikeudet jo takana. Mikään kun ei tapahdu itsestään.. Ainakaan jos puhutaan oman elämänlaadun parantamisesta.


Jotenkin mua silti huvittaa tää koko skenaario; ihminen tekee hirveän numeron siitä, että haluaa oppia syömään "normaalisti". Mutta tää on melkein mun ainut toimiva tapa; kirjoittaa muistiin kaikki tärkeät hetket. Edelleenkin painotan sitä itselleni, että se toimi tupakan kanssa, joten se toimii myös tän kanssa!

Vaikkakaan tää ei oo tosiaan mun eka kerta kun yritän tämmöstä täydellistä kelkan kääntöä. Oon siitä aikasemmin kirjotellutkin, joten sitä tuskin tarvii kertailla. Tällä toisella kerralla vaan tiedän paljon enemmän kiusauksista ja muista kuopista, ja voi olla, että olen ehkä jotenkin vahvempi ihminen nykyään.


Tämmöset paasaukset täältä tällä kertaa. Wish me luck, tai jotain.

Terveisin,
Tekko

23 kesäkuuta 2019

Juhannus 2019

Se olis nyt tän vuoden juhannus hoidettu pois alta.. Huh! Hauska reissu oli, täytyy kyllä sanoa. Saatiin kasaan hyvä porukka ja löydettiin (Eira löysi siis) tähän mennessä ehkä paras vuokramökki, missä ollaan ikinä oltu. Oli puusaunat ja paljut!

Meitä oli siellä yhdeksän henkeä. Kaikkien kanssa vietetty joskus aikasemminkin jonkinlaista juhannusta jossain, joten porukan osalta ei löytynyt kyllä mitään valittamista. Mökistä itsestään mä löysin yhden ikävän puolen: saunan pitäisi melkein olla erillinen rakennus, jos nukkumatilat on parvella. Siellä tuli jossain vaiheessa tosi kuuma ja jouduin mennä etsimään uutta uinumispaikkaa; se löytyi nyt jo viilenneestä saunasta.


Paljuhan ei ollut mulle kokemuksena vielä tuttu. Oon nähnyt ja kuullut puhuttavan paljuista, mutta en ollut vielä ikinä ollut moisessa. Nyt tuli siihenkin asiaan muutos, ja voisin melkein väittää, että mä olin siellä paljussa enemmän kun muut. Haaveilen jo omasta paljusta.. Se oli yllättävän kiva kokemus. Tokana iltana meillä oli 40 asteista vettä, joka oli ehkä vähän liikaa, mutta hyvin siellä silti viihtyi kun kävi välillä lätäkössä pulahtamassa kylmään veteen.

Ensimmäisen illan hieman humalaiset ihmiset (minä siellä ehkä pääkehittäjänä siis) keksi paljuleikin; viemäri. Kaikki pyörii vaan ympäri paljua (sisäpuolella siis) ja vesi lähtee sen myötä pyörimään siellä myös aika villisti, joten kun itse lopettaa pyörimisen niin se paljun vesi jatkaa ihmisten heittelyä siellä ja se oli ilmeisesti tosi kivaa. Mutta jostain kumman syystä seuraavana päivänä sitä ei saanut enää harrastaa.. Pöh, tylsää. Tehtiin sitä silti pari kertaa salaa.


Meillä oli harvinaisen hyvä ruokatilanne tänä vuonna. Me ollaan Eiran kanssa haalittu tässä aina noilta ilta-aleilta vähän lihaa meiän pakastimeen. Otettiin niitä sitten sieltä nyt reissulle mukaan ja siis pikasella matematiikalla jo pelkästään meillä oli ainakin 11 kiloa lihaa mukana. Ne ei onneks jäänyt meiän kahden syötäväksi, vaan siitä tuli semmonen oma hetkensä siellä kun keskityttiin meiän lihojen tuhoomiseen. Pöytä oli täynnä lihoja laidasta laitaan ja kaikki asettui pöydän ääreen niitä pureksimaan. Kaikki meidän tuoma liha vaan hävisi.

Tosiaan, viime aikoina kirjotellut tosta mun alle 2000 kcal -projektista, ja tolle mökkireissulle se ei lähtenyt mukaan. Tää oli semmonen huijausviikonloppu. Samsung Health sai olla kiinni ton reissun. Huomenna palataan taas takaisin arkeen ja jatketaan sitä fiksummin syömistä.


Siellä oli myös soutuvenemahdollisuus. Ja voin nyt fiksumpana sanoa, että sitä ei kannata lähteä kokeilemaan kun tuulee mahdottomasti. Lähettiin Tomin (yksi kavereista siis) kanssa meinaan sitä koittamaan ja kyllä molemmilta meinasi usko loppua. Tuuli puhalsi ja aallot kuljetti meitä kokoajan vaan kauemmas meidän laiturista ja minkäänlainen soutaminen ei tuottanut haluttua tulosta päästä takaisin rantaan. Jossain vaiheessa iski melkein paniikki päälle ja aloitin apinan raivolla soutamisen, joka jossain vaiheessa auttoi meidän takaisin omaan rantaan, onneksi.. Pelastuttiin. Mun puhelimen latausaukko hörppäsi jossain vaiheessa vettä ja puhelin valitteli oman tovinsa, että pitäisi tarkistaa.. Ei se ilmeisesti kuitenkaan rikki ole.

Veneily ei kuulunut kyllä ton reissun kohokohtiin mitenkään, mutta siitä kerrotut tarinat grillikodassa oli yllättävän hauskoja muiden mielestä. Miksi pitää aina muiden ahdingolle nauraa? Voi kyllä olla, että ihmiset nauroi lähinnä sen takia, että Tomi on niin hyvä tarinankertoja..


Hmm, mitäs vielä.. Eikai mitään? Tässähän tätä tarinaa oli jos jonkinlaista. Kerron vielä pari lyhennettä, jotka kaikkien tulisi tietää: PPM ja KKM. Nää oli tän juhannuksen hitti. Lyhenteethän tarkottaa siis paina paina muurahainen ja kärsi kärsi muurahainen. Jos näistä joskus tulee viraaleja, niin muistakaa, että ne on lähtöisin Tomilta. Näitä viljeltiin kokoaika ja hymyiltiin. "Ja hymyilee"-juttu oli toinen hyvin paljon käytetty juttu, joka jaksaa naurattaa kerta toisensa jälkeen. Nää ei ehkä aukee lukijoilleni silleen kun nää aukes meille tuolla mökillä, mutta tää voi olla ihan kiva muisto kuitenkin kirjottaa ylös.

Nyt tää lopettaa ja hymyilee. Oli mahti reissu ja haluaisin vaan takasin!

Terveisin,
Tekko

15 kesäkuuta 2019

Jokaiselle jotakin (Touko-Kesäkuu)

Mä nykyään niin harvoin jaksan käynnistää tätä mun blogisivua, koska siis mitä ilmeisemmin mun koneen muisti alkaa olemaan tiensä päässä. Kone on ollut jo kauan hidas, mutta näin hidas se ei vielä ole koskaan ollut.

Selaimen käynnistäminen vie itsessään jo puolesta minuutista minuuttiin, vaikka sen pitäisi tapahtua heti!

Olisipa jossain päin maailmaa suomenkieltä ymmärtävä miljonääri, joka haluaisi tukea kirjoitusharrastustani ja ostaa minulle uuden nopeamman koneen. Vink vink. Ei se sen pussissa olisi iso lovi, mutta minulle se olisi suuri apu.


Nyt kuitenkin kun olen tämän blogisivun saanut auki ja päättänyt alkaa kirjoittamaan, niin kirjoitan kaiken nyt tähän. Putkeen. Yhtäsoittoa. Kaikki mitä on tapahtunut viime merkinnän jälkeen.


Töistä: Allekirjoitin menneellä viikolla palkkatukisopimuksen. Olen siis heinäkuun alusta vähän oikeammin töissä, kun mitä nyt olen ollut. Mä olen aika innoissani tästä! Se tuo mulle kokonaisen työviikon ja mahdollistaa nyt sen, että jopa torstaina voi alottaa jotain isompaa, eikä se jää viikonlopuksi kesken (välttämättä).

Oon perushommien lisäksi ollut lähinnä muiden apuna. Tehnyt asian tuolla ja toisen jossain muualla. Kesän töiden isoin osa tulee olemaan toi kesäteatteri, olen siellä paistelemassa makkaraa. Kaikissa esityksissä tietääkseni. Nyt ollaan oltu aika vahvasti kesäteatterin tarpeiston kimpussa, oon auttanut sen minkä olen kerennyt/osannut. Vähän vaihtelua siis talonmiehen arkeen. On ollut semmosta hauskaa näpertämistä ja oon päässyt jopa leikkimään taidemaalaria!

Sanonkin siis vielä tähän kohtaan, että kaikkien kannattaa tulla kesällä katsomaan Heinähattu, Vilttitossu ja Rubensin veljekset Riihimäen Allinnan montulle. Kyseessähän on siis Riihimäen Nuorisoteatterin tämänvuotinen kesäteatteriesitys. Mä olen nähnyt yhden läpärin nyt ja voin sanoa sen olevan hyvä! Ensi-ilta 29.6.2019, eli päivää ennen kun minä täytän 30v..


Seuraavaksi otetaan käsittelyvuoroon "Alle 2000 kcal"-nimeä kantava projektini. Olen aika kekseliäs nimien kanssa, eikö?

Eli tosiaan, hommat on mennyt mahtavasti eteenpäin. Oon oppinut tulemaan toimeen paljon vähemmällä ruoalla, kun mitä siis aikaisemmin. Aikaahan se otti, että vatsa tottui, mutta nyt aletaan olemaan jo voiton puolella.

Kuten nimestä voi päätellä, niin olen pyrkinyt pitämään päivän kalorit alle 2000 kcal, jotta saisin vatsalaukkuani vähän pienemmäksi, että tulisin helpommin täyteen ja ei tarvitsisi syödä liikaa. Mitä mä olen nyt siis oppinut tässä, niin moni ruoka mun "edellisestä elämästä" sisälsi aivan jäätäviä määriä kaloreita, joten olen poistanut ne elämästäni.

Samsung Health kertoo mulle myös päivässä saadut vitamiinit, kalsiumit, rasvat ja suolat yms. Oon siis yrittänyt syödä niin, että saisin päivittäin kaikki pykälät näyttämään vihreää.. Se on vaikeeta, enkä ole onnistunut vielä kertaakaan. Vaatii tuotteiden opettelua. Se päivä kuitenkin tulee, uskokaa pois. Pääasia on toistaiseksi ollut se, että punaselle ei asioita päästetä, tai jos pääsee, niin sitten opitaan siitä.

Ajatelkaa tätä; aikasemmin mä olen paistanut 400g tai yleisemmin jopa 800g (valmiiksi marinoitua) kanaa, syönyt ne yhdeltä istumalta ja ollut just ja just täynnä. Tyytyväinen elämään. Nyt mä paistan ton 400g (naturel) kanaa (on lautasella seurana sitten myös riisiä, tomaattia, kurkkua ja raejuustoa yms.) ja syön siitä 4 kertaa, ellei Eira syö myös, mutta muutoin siis 4 kertaa siten, että nälkä on poissa sen noin 3 tuntia ja sitten on hyvä syödä taas. Aineenvaihdunnan kannalta siis fiksummin. "Edellisessä elämässä" toi kerralla naamaan hotkaistu määrä oli päivän lähes ainoa ruoka ja muun ajan vaan napostelin kaikkea. Nyt syön 5-6 kertaa päivässä ja napostelulle ei ole oikein tarvetta, vaikka jääkaapin oven saranoita edelleen kulutan jatkuvasti kun on tottunut sen oven availuun.

Enemmän aikaahan tää tosiaan päivästä vie kun joutuu pohtimaan syömisiään, mutta oon todennut sen ihan hyväksi myös päivän rytmin kannalta. Päivä jakaantuu nykyään selvemmin osioihin, eikä ole vaan yksi pötkö.


Toukokuun silmäilyt: Tämäkään ei nyt omaa merkintäänsä saa, koska kerkesin jotenkin katsomaan tosi tosi vähän leffoja viime kuussa. Tää on helppo laittaa tähän perään siis.

Ensimmäinen, ja oikeestaan "viimeinenkin" leffa kantaa nimeä The World's End. Tykkäsin, tykkäsin todella. Tää meni taas kastiin "Ronin kanssa katsotut random elokuvat", mutta ehdottomasti kannatti. Leffa oli hauska ja välillä vähän jopa yllättävä. Snadisti semmonen, öö, fantasia/scifi(?), kun oli yliluonnollisia asioita mukana, mutta silti jotenkin "arkinen": Kiva semmonen sekotus, ja siis oli tosissaan omaan makuun joo.

Ja sitten meidän yökatselut. Meiltä loppui toi Ihmeidentekijät ja siirryttiin katsomaan Uuno Turhapuro-leffoja, kyllä. Ne on tosiaan leffoja joo, mutta en jaksa eritellä niitä tähän. Kaikki Uunot on hyviä, on ollut aina. Lapsena jo heitin ilmoille lentävän lauseen "Uunoa on kiva katsoa karkki suussa". Muistakaa se!


Muuta mukavaa: Mun kesä ei oo oikeestaan vieläkään alkanut. Mä oon ollut vaan kotona ja töissä. Mun kesä vaatii mökkiä, jotta voi alkaa kunnolla! Tai jotain arjesta poistumista.. Harmaa kaupunki pitäisi jättää kerran taakse, jotta saa sen kesäfiiliksen kunnolla. Ensimmäinen mökkireissu tapahtuu ilmeisesti vasta juhannuksena, joka siis on keskikesän juhla, ja mun kesä alkaa vasta siiitä..

En mä muista toista kesää kun olisi ollut näin vähän kesäfiilistä.. Ehkä tää kaikki muu tapahtuma tässä ympärillä on jotenkin ollut tänä kesänä niin paljon tärkeämpää, että ei ole kerennyt ollenkaan tajuamaan edes, että on kesä. On kuitenkin jo kesäkuun puoliväli.. Pää ei vaan tajua, että siinä lukee KESÄkuu..

Kevättä eletään ja odotetaan kyllä todella tota tulevaa mökkireissua. Kaverit kasaan ja taas jollekin random mökille, koska se on se mistä juhannus on tehty. Enkä mä usko, että vaikka kesä alkaisikin vasta Juhannuksen jälkeen, että se olisi muka jotenkin myöhäistä.. Lämpimiä kelejä toivottavasti riittää vielä sittenkin!


No, nyt tää on aika venähtänyt teksti, joten on aika pistää se purkkiin. En tiedä koska jaksan seuraavan kerran taas avata selainta, joten en yhtään tiedä koska tulee lisää tekstiä. Nauttikaa tästä sitten useampaan otteeseen tai jotain. Olipas törkeästi sanottu.. Kuitenkin, nyt loppu!

Terveisin,
Tekko

07 kesäkuuta 2019

Alle 2000 kcal

Tää mun projekti on lähtenyt ihan kivasti käyntiin! Otin sen viime kirjotuksen jälkeen käyttöön ruokapäiväkirjan. Se on toi Samsungin oma Samsung Health-sovellus, joka siis on palvellut mua aikaisemminkin; kertoo esim. mun päivittäiset askeleet yms.

Mä oon sinne todella tunnollisesti kirjottanut kaiken mitä oon syönyt, kaiken. Kaiken sen takia, että mä nään oikeesti mikä on "terveellistä" ja mikä ei. Oon pyrkinyt välttämään lähinnä hirveen kaloripitoisia asioita ja niitä on siis paljastunut "vanhasta elämästä" nyt muutamia. Esimerkiksi Rainbowin Tonnikala currykastikkeessa, yksi pieni purkillinen 334 kcal! Mä oon pyrkinyt pitämään päivän kalorit alle 2000, joten tommonen määrä vie ison osan siitä, eikä se täytä edes niin pitkäksi aikaa kun haluaisin. Aikasemmin pidin noita hirveen terveellisinä ja ne oli kevyt välipala, pah!

Toinen yllättäjä, niinikään tonnikalaa, Pirkan Chili tonnikala.. Olin ihan varma, että tää on ees parempi vaihtoehto kun currykastike, mutta ei.. Yksi pieni purkillinen pitää sisällään 357 kcal! Okei, yksinään noi varmasti täyttäis hyvin jonkun välipalan tunnusmerkit, mutta mä haluan tonnikalan kanssa aina raejuustoa, jolloin aterian kalorit nousee ~506 kcal. Se on neljäsosa päivän kaloreista!

Oon koittanut jakaa syömistä silleen, että syön noin 3 tunnin välein. Se on tuntunut ihan hyvältä ratkasulta. Päivään mahtuu siis semmonen 5-6 ruokailua, riippuen mihin aikaan herää. Kalorimäärät oon koittanut jakaa tasan, mutta yleensä mulla jossain tulee kevyempiä ja joissain tuhdimpia, mutta se on vielä tää opettelu. Yks ateria olis ok jos se olis joku 333-400 kcal. Näin oon siis itse pähkäillyt, ei mulla tässä mitään valmentajaa ole.. Mutta aika usein tosiaan jotkut lounaat jää paljon pienemmiksi kun taas itse päiväruoka ja tämmöset kasvaa isommiks. Mä uskon, että ei sekään vakavaa ole.


Mä voin olla aika rasittava sillon kun mä "sekoon" tämmösistä asioista, koska mä huomaan jatkuvasti sanovani jotain kaloreihin liittyvää. Jäätelöä ei voi syödä, koska se vie yhen aterian kokonaan.. Herkkuja ei voi syödä muutenkaan, koska ne sotkee päivän meiningit täysin. Mut onneks osaan olla myös pidättäytyväinen, koska muuten tää vois olla aika haastavaa.

Sillon kun mä jostain tosissani innostun niin se on silloin menoa. Noin viikko tätä rumbaa takana ja mä oon ihan koukussa siihen, että kalorit pitää pitää alle 2000 joka päivä (alkuun ainakin näin, koska haluan kutistaa mun vatsalaukkua). Ja oon rakastunut tosi tummaan Reissumieheen.. Siis siihen leipään! Mikään ei voita sitä kun saa aamupalaksi kaksi puolikasta tosi tummaa Reissumiestä (~172 kcal) sulatejuustolla päälystettyinä (tätä en oo itseasiassa laskenut), siihen päälle Balkan-makkaraa (~73 kcal) ja päälle vielä kurkkua (3 kcal) ja 1 tomaatti (22 kcal). Leipä ei oo oikeestaan ehkä ikinä ollut niin hyvää!

Mä sanoin Eiralle tossa eilenköhän se oli, että "mä en varmaan oo koko elämäni aikana syönyt niin paljon tomaattia kun olen syönyt tällä viikolla." Ja mä luulen, että se on vielä kaikenlisäksi totta. Mä luulin, että mä en tykkää tomaatista, mutta tykkäänhän minä! Jopa niin paljon, että joskus saatan syödä semmosen ihan sellaisenaan, huh!


Mut mä haluun myös oppia semmosen asian, että kaikesta ei oo oikeesti kieltäydyttävä. Että välillä on ok syödä vaikka jäätelö, koska muuten siitä tulee jonkinlainen kummitus, joka estää etenemisen. Jos jotain tekee mieli, niin sitä saa syödä, mutta kohtuudella, eikö?

Kohtuus, mitä aikaisemmin ei ole siis oikeestaan ollut, pitää löytää. Ja sitä tässä ehkä harjotellaankin. On niin monta kertaa käynyt mielessä tommosen aamupalaleivän jälkeen, että "olipa hyvää, voisin tehdä toisen!" aikasemmin olisin tehnyt, koska se oli niin hyvää.. Nyt oon osannut välttää, koska se olisi pois jostain toisesta ruokailusta ja rikkoisi kaavan.


Ja täs muistaa taas sen kuinka paljon tää oikeesti vaatii aikaa. Aamupalakaan ei ole sitä, että jääkaapista leivän päälle vaan kaikkea, vaan mä joudun valmistamaan sen herkkuleivän vähän pidemmällä kaavalla. Ja tälleen jää ehkä vähemmän semmosia tyhjiä kohtia taas päivään, jolloin mä yleensä kävin vaan hakemassa jääkaapista jotain nakkia tms. ja popsin huvikseni. Alkaa siis hahmottamaan myös sen nälkään syömisen ja huvikseen syömisen eron, joka aikasemmin oli kyllä ihan hukassa.


Anteeksi kovasti jos tää teksti on ollut ajoittain epäselvää, mutta mun keskittyminen on ollut osittain jossain muualla. Oon selaillut tota Samsung Health-sovellusta samalla ja käyttänyt laskinta ja muuta tämmöstä, ja sen takia välillä kadottanut sen langan jota piti seurata. Ehkä tästä kuitenkin jotain saa irti.

TL;DR: Projekti etenee hienosti, tosi tumma Reissumies on hyvää ja huvikseen syöminen alkaa olemaan historiaa. Ja tää kaikki tuntuu ihan kivalta. Kiitos.

Terveisin,
Tekko

01 kesäkuuta 2019

Kaksi viikkoa blogitta, nyt vaihtuu suunta?

Jotkut on siellä varmaan jo miettinyt, että missä Tekko luuraa? No, ei se enää luuraa missään, koska tässähän minä.

Mun kirjotusmotivaatio on vaan taas ollut jokseenkin hävyksissä. Pari viikkoa jäänyt blogista pois, mutta eikai se niin suuri menetys ole? Ja siis työn suhteen mä voin kirjottaa teille pari viimestä viikkoa aika helposti, ja teen sen nyt:

Mä olen mennyt töihin, tehnyt omat perusasiani ja sen jälkeen auttanut apua tarvitsevia.

Näin viimeset pari viikkoa. Meiltä loppui tuolta toi, hmm, kevätkausiko se nyt on, sillon pari viikkoa sitten ja mun työnkuva muuttui paljon ykstoikkosemmaksi.


Mitäs mä olen sitten tehnyt nää pari viikkoa sitten noin muuten? No, viimesimpänä täytyy ainakin mainita Minecraft. Siihen on uponnut nyt jostain syystä ihan liian paljon aikaa. Kuten oon aina sanonut, niin mun asiat menee kausiluonteisesti ja nyt on ollut Minecraft-kausi. Silloin ei paljon muuta mahdu mukaan.

Mut jos tää on taas jotain opettanut, niin sen, että pitkät pelailukaudet ei vaan sovi mulle. Mun fiilikset vaan jotenkin laskee tosi alas ja oon sitten jotenkin tosi allapäin. Jatkuvastihan mä siis pelaan puhelimella yms. mutta jos mun päivät menee siihen, että vaan istun koneen ääressä pelaamassa jotain, niin se alkaa vaikuttamaan epätoivotulla tavalla.


Eilen yöllä, kyllä, paha aika miettiä asioita, rupesin miettimään taas vakavissani sitä, että pitäis varmaan tehdä itelleen taas jotain. Ottaa itteään niskasta kiinni ja keskittyä mm. siihen mitä syön ja siihen miten paljon liikun.

Mua harmittaa hyvin paljon se, että sillon viime vuoden lopussa innostuin lenkeistä, jopa juoksinkin hieman, että sitten se vaan taas läsähti. Ne oli kivoja reissuja kuitenkin ja ne piti mielen virkeänä. Miksi sitä oli niin vaikea jatkaa? Tai siis eihän se nytkään olisi myöhäistä, joten miksi sitä on niin vaikea jatkaa?

Mä alan aina illalla miettimään sitä, ja muutenkin koko olemassaoloa. Aamulla oon taas sama vanha minä, vaikka olisin illalla päätynyt päätökseen, jossa päätän alkaa tekemään jotain. Ainut asia oikeestaan mitä voin tehdä ja mikä on ennenkin auttanut; luvata blogilleni.

Jos mä tänne lupaan jotain, niin yleensä mun pää tahtoo pitää sen päätöksen huomattavasti pidempään.


Pitäisikö mun siis nyt vaan luvata tänne, teille ja itselleni, että nyt alkaa tapahtumaan? Jokin ruokapäiväkirja ja jotain liikuntaa? Huomaatteko kuinka vieläkin jahkailen, vaikka päätin luvata. Olenkohan laiskistunut? Vai onkohan se vaan tää pelikauden jättämä aikaansaamattomuuden tunne? Tekis mieli vaan kirjottaa, että lupaan sen kyllä huomenna..

Ryhdistäydy mies! Pfffhhh.. Noin! Lupaan ruveta tarkkailemaan syömistäni! Noin, nyt se on tehty, ei muuta kun makkaraa ja pekonia hakemaan jääkaapista. Ja vaikka aattelitte ton olevan vitsi, niin ei se ole. Ostin juuri alakulopäissäni makkaraa ja pekonia, koska ne on helppoa ruokaa. Mutta niiden jälkeen loppuu, tai siis alkaa ruoka-asioiden parantaminen! Se on nyt luvattu. Ja siis kaikki vaan alkaa siitä, että laitan ruoka-asiat kuntoon, sitten lisätään muuta mukavaa.

Pidän blogin taas kartalla siitä, että miten tää lähtee etenemään. Olis hienoa saavuttaa se tilanne ja fiilis mikä mulla oli vuonna 2016. Mä nautin urheilusta ja ruoka-asioiden tarkkailusta. Siitä tuli hetkessä kuin jonkinlainen huume. Ja se onnistui silloin blogin kautta, joten miksei se onnistuisi nyt? Silloin kaiken sotki talvi ja alamäki oli valmis, mutta nyt mä tiedän sen kuopan, joten osaan kai varautua siihenkin?

No, kokeilemallahan siitä selviää. Haluan painottaa vielä itselleni tähän loppuun, että tämä ei ole mikään laihdutustempaus, tämä ei ole mikään laihdutustempaus.. Tän on tarkoitus olla hetki, jolloin käännän kelkan parempaan suuntaan!

Toivottakaa mulle onnea!

Terveisin,
Tekko

19 toukokuuta 2019

Viikko 19

Mä mietin ihan, että kannattaakohan mun edes kirjottaa tällä viikolla tätä viikkoa nippuun.. Mennyt viikko oli meinaan todella ykstoikkonen ja sain jotenkin tosi vähän ylimäärästä aikaseks. Mutta kun tähän on ryhdytty, niin tämä hoidetaan kunnialla.

Maanantaina, ja taas huti.. Eli siis tiistaina alotin viikon, koska muuten mulla olisi ollut vaan yhden päivän mittainen viikonloppu ja sehän ei käy. Eli tiistaina lähinnä vaan perussiivous ja työpaikkapalaveri.

Keskiviikkona perussiivouksien jatkamista ja.. Niin, ja vein mä hieman ensiaputarvikkeita paikasta a, paikkaan b.

Torstaina taas perushommia. Siivosin ensin toisella paikalla ja sit siirryin toiseen paikkaan, jossa hieman jatkoin maalivarastohommaa, tai oikeestaan sen suunnittelua.. Sit keskustelin hetken aikaa Janne Katajan kanssa siitä, että hän on saunonut joskus saunassa, johon olen maalivarastoa väsäämässä.


Noin, viikko paketissa. Mä tajusin hyvin pitkän pohdinnan jälkeen, että viime lauantai oli mulle tuplavuoro, ja että se oli muutenkin ylimääränen päivä sille viikolle. Joten siitä tuli 10 tuntia ylitöitä, joista olin ottanut 5 tuntia pois jo sitä edeltävällä viikolla ja tän lopun 5 tuntia otin nyt perjantaina.

Joo, hmm, silleen. Onpas minulla tässä lyhyt blogimerkintä..


No mä voin kertoa teille yhen jutun! Mä siis työskentelen paikassa, jossa mä törmään Janne Katajaan lähes jatkuvasti. Se on teeveestä tuttu ja kaikkea, joten se näyttää tutulta. Mä oon yrittänyt välttää sitä tilannetta, että moikkaisin sille randomisti jossain, vaan sen takia, että se on tutun näkönen. Kerran mä sen sitten tein, mutta ei se onneks ollu niin paha kun olin ajatellu. Mitä pahaa vois seurata ihmisen tervehtimisestä?

Nyt mä oon moikannut sille randomisti ja keskustellut hetken sen kanssa saunasta, joten mä voin varmaan luopua vahinko morjestamisen pelosta? Eiks me olla jo ihan tuttuja?

No joo, tommosta täytetekstiä vaan.


Mitenköhän mä tätä vielä vähän venyttäisin? Tai onko se enää tarpeellista? Alkaahan tää olemaan jo ihan tämmösessä "kannatti avata linkki"-pituudessa. Sisältö on vaan vähän eri asia. Kyllä mä siis yritän nykyään miettiä paljon sitäkin, että jos joku tän linkin aukasee, niin onko tää ollut sille kannattavaa.. Harvemmin saan kaikkia kriteerejäni täytettyä, mutta pituutta voi onneks aina venyttää tavalla tai toisella. Huomaatteko? Edelleen te vaan luette tätä, vaikka mä vaan jaarittelen pidentääkseni tätä merkintää.

Tähän tämmönen väli, koska sit te ajattelette, että nyt alkaa tulla jotain oikeesti mielenkiintosta luettavaa, mutta ei, tää on tätä samaa. Aika hauskaa vai mitä? Miks mä edes tein näin? Tää karkas ihan lapasesta ja nyt mä lopetan tän oikeesti.

Vai tuleeko tähän vaan uusi väli ja sama jatkuu? No ei, tää merkintä laitetaan nyt purkkiin. Vaan minkälaiseen purkkiin tää olis hyvä laittaa? Hmm, mietitääs sitä hetki. Ei vaan, mä oon ihan liian väsynyt, mä heräsin joskus viiden aikoihin ja tekis mieli mennä jo takasin nukkumaan. Ja tää vaan jatku vahingossa vielä lisää. Nyt, heippa!

Terveisin,
Tekko

12 toukokuuta 2019

Viikko 18

Pitäis jaksaa kirjottaa viime viikko tänne jotenkin.. Jos mä nyt vaan alotan tän, ni ehkä tää tulee joskus valmiiksi. On meinaan hieman väsynyt ja uupunut olo. Käydään suoraan kimppuun, jottei tää ainakaan veny turhan takia.


Maanantai, eipäs kun tiistai; alotin vähän isommalla siivouksella. Tein siis perusasiat vaan vähän isommin. Jokainen mahdollinen nurkka piti putsata, koska tiedostin tulevan isomman tapahtuman, joka tulee vetämään asiakkaita paikanpäälle katsomaan tilojen siisteyttä. Joo, vain sitä. Sit toiselle työmaalle vähän alottelemaan senkin siivoamista, koska tämä isompi tapahtuma kattaa kaikki tilat. Kerkesin jossain vaiheessa ajattelemaan taas sitä maalivarastoakin, mutta siitä myöhemmin lisää.

Keskiviikkona jatkoin mun suursiivousta. Molemmissa paikoissa. Jaksan yhä tänäkin päivänä ihmetellä sitä, että miten paljon pölyä kertyy ihan hetkessä. Ainakin tuolla. Joka päivä sais olla imuri kourassa, koska aina sieltä jostain pöllähtää pölypalloja, vaikka olis kuinka tarkasti imuroinut. Sit pidettiin vielä päivän päätteeksi palaveri tulevasta tapahtumasta.

Torstaina jatkoin taas siivoamista. Tiistaina kun teki sen isomman siivouksen, niin nää muut päivät oli lähinnä sen puhtauden ylläpitoa. Tai no sitähän mun työ muutenkin on.. No, kuitenkin. Sit pyysin Eiraa hieman avuksi ja käytiin kaupassa. Piti pistää kaikki paperi/käsisaippua/yms. varastot kuntoon, jottei tule yllätyksiä tapahtuman aikana. Kannoin myös toiselta työmaalta pari asiaa pääkallopaikalle, jotta jos jotain tapahtuisi, niin olisi asioita, joilla tilanne voitaisiin hoitaa.

Perjantaita en alottanut siivoamisella, vaan toisella työmaalla suunnittelemalla sitä maalivarastoa uusiksi. Oliko toi järkevä lause? Ehkä. Torstaina oli tosiaan työpaikkapalaveri, jota en maininnut torstain kohdalla, mutta kysyin siellä, että voinko siirtää maalivaraston toiseen paikkaan, johon se mun mielestä sopisi paremmin. Sain luvan. Aloinkin siis suunnitella sitä uutta maalivarastoa ja sainkin jonkinlaista piirustusta tehtyä. Sit kannettiin vähän asioita, jotka liittyi siihen lauantaiseen tapahtumaan. Kannettiin vähän lisääkin. Sit vielä päivän päätteeksi jatkoin tilojen puhtauden ylläpitoa.

Ja sitten koittaa se tapahtuma. Lauantaina menin 7:15 töihin ja alotin taas pienellä siistimisellä. Jossain vaiheessa paikalle alkoi tulla väkeä ja alkoi tavaroiden kantelu; piti siis saada festarialue kasattua ennen kello kymmentä. Onneks meitä oli siellä paljon ja kaikki oli ennalta sovittua. Kaikki auttoi toisiaan ja alue tuli kuntoon ihan ajallaan. Mun vastuualuetta olisi ollut vahtia pomppulinnaa tapahtuman aikana, mutta jotenkin kummallisesti ajauduin grillivastaavaksi. Lähes koko päivä jalkojen päällä, grillaten. Jossain vaiheessa tapahtuma sitten loppui ja alettiin pistämään paikkaa pakettiin. Ja sekin meni yllättävän hienosti. Purkuun ei ollut oikein mitään hirveen tarkkoja ohjeita, mutta kaikki auttoi taas toisiaan ja kaikki sujui suhteellisen loistavasti. Joskus siinä kello 17 jälkeen mä olin sitä mieltä, että tää oli tässä ja voisi lähteä matkaamaan kotiin.

Käytiin kuitenkin parin kaverin kanssa yksillä lonkeroilla ennen kotiin lähtöä. Mä olisin voinut nukahtaa sen tuopin äärelle, mutta vältin sen just ja just. Kotona, sain vaihdettua päälle kuivat vaatteet, kaaduin sohvalle ja katoin hetken aikaa Youtubea ja huomasin, että mulla lipsuu silmät kiinni. Siirryin sänkyyn. En oo varmaan aikoihin nukahtanut niin nopeesti.

Piti kyllä katsoa Suomen pelikin, mutta se vähän jäi.. Onneksi se ei ollut mikään ratkaiseva ottelu.


Viikko oli aika toiminnantäyteinen ja välillä vähän raskaskin. Festarit on nyt kuitenkin takana ja voi alkaa taas keskittymään muihin asioihin. Esimerkiksi maalivarastoon. Ja mun on pakko kertoa se, että mulla on vielä se mun kaappi työn alla. Sen oli joku käynyt kaatamassa sen väliaikaisessa sijainnissa ja se pitää nyt ruuvata kasaan. Se oli siis pihalla, pressun alla, mutta yks päivä se oli nurin siellä ilman mitään suojaa. Ensiksi ajattelin, että tuuli, mutta sitten kun nostin sen kaapin pystyyn, niin olin vakuuttunut sen olleen joku ihminen. Se on sen verran painava, ettei tuuli olisi saanut sitä heitettyä nurin, tai vaikka olisi saanutkin, niin ei ainakaan käännettyä siihen asentoon missä se oli.

No, ihan kun se ei olisi muutenkin ollut ikuisuusprojekti.. Ehkä se vielä joskus. Ja nyt voi olla aikaa keskittyä siihen vähän paremmin.


Haluun takasin makuuasentoon, joten lopetan tän tähän. Tänään olisi kumminkin vielä hyvä päästä hieman liikenteeseen, koska on kuitenkin äitienpäivä. Hyvää äitienpäivää äitit (erityisesti oma äiti, joka siis on maailman paras!) ja muut, mä menen tästä nyt lepäämään vielä hetkeksi.

Terveisin,
Tekko

06 toukokuuta 2019

Ajatusvääristymät (2019)

Olisko tää taas pitkästä aikaa semmonen päivä, että saan ulos peräti kaksi merkintää? Vaikka edellisessä jo valittelinkin motivaation puutetta, niin nyt mulla sitä jostain kumman syystä on? Kummallista.

Kiinnostus kirjottamiseen heräsi kun tohon "Suosituimpiako?"-kohtaan nousi mun yks aika vanha blogimerkintä ajatusvääristymistä. Oon tän meinannut joskus aikasemminkin tehdä, koska toi blogimerkintä aina välillä pomppaa tonne suosituimpien joukkoon.. Oon aikasemmin vaan alottanut sen ja todennut sen kovin tylsäksi. Katsotaan tapahtuuko taas niin, vai tuleeko tästä ihan kunnollinen blogimerkintä?

Käydäänkö suoraan asiaan? No mikäpä jottei! Mä teen tän vielä siten, että mä en lue noita kohtia mitä oon silloin kirjottanut. Mä oon aika hyvin unohtanut mitä olen sinne kirjottanut, joten tässä nähdään olenko valehdellut vai onko asiat muuttunut. Katotaan sit lopuksi vielä sitäkin sitten, ja nyt siis itse asiaan!


Mustavalkoajattelulla tarkoitetaan sitä, että nähdään vain kaksi ääripään vaihtoehtoa. Esimerkkinä tästä on ajatus: "Kaikki tai ei mitään" tai niin sanotut "joko-tai-lauseet".

– Kyllä mä osaan nähdä asiat niin, että on myös vaihtoehtoja ääripäiden väliltä. Oman työnlaadun suhteen tilanne on vain vähän jännä, koska jos en ole tyytyväinen johonkin niin silloin se on automaattisesti huono. Jos teen jotain grafiikkaa esimerkiksi, niin jos se ei ole mun mielestä hyvä, niin ei sitä voi kenellekään näyttää ja useimmiten ne joutuu vain unholaan. Eli jos asiat kohdistuu muhun itseeni, niin silloin osaan ajatella vain ääripäitä. Hmm. Se kai sitten liittyy taas huonoon itseluottamukseen tai jotain, mutta aikalailla senkin kanssa on tultu ylöspäin.

Väärät yleistykset sisältävät sanoja "aina, ei kukaan, koskaan, yleensä". Esimerkkejä vääristä yleistyksistä: "Aina sataa.", "Kukaan ei välitä minusta.", "Pilaan aina kaiken."

– Ainakaan esimerkit ei osunut mun kohalla oikeaan. En mä ajattele, että aina sataa tai ettei kukaan välitä musta. Eikä siis ainakaan muistu mieleen nyt ainuttakaan tilannetta, jossa olisin yleistänyt tahallisesti vääriä asioita. Yleensä se menee vahvasti vitsilinjalle, mutta jos se lasketaan, niin olen syyllinen. Tai siis minulla on ajatusvääristymä.

Ajatusten lukeminen on yritystä "lukea" toisten ajatuksia tulkitsemalla niitä pienten ja epäselvien vihjeiden avulla. Esimerkkinä ihmissuhde, jossa molemmat luulevat tietävänsä mitä toinen haluaa vaivautumatta kysymään toiselta.

– Voin sanoa, että olen aikoinani kärsinyt tästä todella hyvin paljon. Mä ajattelin aina muiden aivoilla ja aina vaan negatiivista musta itsestäni. Ja mä teen sitä toisinaan vieläkin, mutta hyvin harvoin! Voin antaa tästä ihan esimerkin; jos joku tuttu ei moikkaa mulle. Se on mulle aina aika paha paikka, koska ajattelen heti, että oon tehnyt jotain väärin ja se pitää mua nyt todella huonona ihmisenä. Mä oon ite ihminen joka ei paljon puhu, mutta jos joskus puhun niin mulle pitää puhua mahdollisesti takaisin, tai sitten on käsillä tilanne, jota mun pääni ei ymmärrä.

Liiallisella korostamisella dramatisoidaan elämää. Kielteisistä asioista suurennellaan ylitsepääsemättömiä. Niiden perusteella tehdään pitkäaikaisia johtopäätöksiä. Pienestä ärtymyksestä saattaa kehittyä vuosia kestävä kauna.

– Kyllä mä syyllistyn tähän itseasiassa aika paljon. Mussa välillä on pientä tarinankertojan vikaa, mutta oon suhtautunut siihen aina ikäänkuin vitsillä. Tai siis tehnyt sitä vitsipainotteisesti. Huumorihan on defenssi. Ja sitten on niitä ihan oikeita tilanteita, kuten se mun työstressi mikä mulla oli vielä pari viikkoa sitten. Se meni semmosessa samantyyppisessä sumussa kun mitä mun masennuskaudet (eihän mulle masennusta ole diagnosoitu, mutta oon diagnosoinut itse) on aikanaan ollut, ja mä saatoin korostaa kaikkia mun juttujani hieman. Kaikki tuntui niin ylitsepääsemättömältä, että olis tehnyt liian usein mieli vaan jäädä kotiin.

Katastrofiajattelussa "tiedetään" etukäteen kaiken päättyvän kuitenkin huonosti. Tulevalle katastrofille ei ole olemassa perusteluita tai vaihtoehtoja.

– On loppunut mun mielestä multa ihan täysin. Tiedän joskus ajatelleeni, että jos johonkin ryhdyn, niin se ei tule menemään hyvin. Sekin on varmaankin ajalta, jolloin mulla oli vielä paljon huonompi itseluottamus. Nykyään ei tunnu niin pahalta esimerkiksi vaikka mokata jossain. Ajattelen sen enemmänkin niin, että virheiden kautta voittoon. Eli saatan siis ajatella, että mahdollisuus katastrofille on, mutta sen jälkeen voi vielä yrittää. Onko se sitten jotenkin laimeampi versio tästä katastrofiajattelusta?

Henkilökohtaistamisessa toisten käyttäytymisen ajatellaan aina liittyvän itseen.

– Kuinka hyvin muistankaan ne ajat, kun kaikkien ihmisten puheet liittyi muhun jollain tavalla. Ei tarvinnut kun kuulla sana jostain ja ajattelin heti, että nyt siellä haukutaan mua ihan täysillä. Ei tapahdu oikeestaan nykyään enää, vaikkakin musta tuntuu, että toi mitä kirjotin tohon "ajatusten lukeminen"-kohtaan, on ehkä kuitenkin enempikin juuri tätä henkilökohtaistamista.

Emotionaalisessa päättelyssä johtopäätökset tehdään tunteista käsin. Esimerkiksi: "Tunnen itseni tyhmäksi, olen siis tyhmä."

– Tähän en jotenkin osaa samaistua. Mä voin tuntea itseni joskus tyhmäksi, niin tekee varmaan kaikki, mutta en mä ajattele sen perusteella olevani tyhmä. Mä itseasiassa pidän itseäni ihan pätevänä ihmisenä, joka toisinaan ajattelee itseään tyhmäksi jos on tehnyt jotain tyhmää. Eli kai mä lukeudun tässä kohtaa ihan normaaliksi ihmiseksi?

Valikoivassa havaitsemisessa keskitytään kokonaisuuden sijasta yhteen asiaan, joka on yleensä kielteinen. Myönteisiä asioita ei huomata, vaan niiden olemassaolo kielletään.

– Tää on itseasiassa asia, josta on nyt viime aikoina puhuttu aika paljon. Tää on kai sitä kun ei pitäisi mennä itse ongelman ytimeen vaan katsella sitä avarammin. Ja tää on kai nimenomaan se, mikä ajoi mut tilanteeseen, jossa olin enemmän stressaantunut kuin koskaan ennen. Olin siellä ongelmassa, koska olin antanut kaikkien asioiden kerääntyä mun päälle, enkä pyytänyt apua. Jos olisin katsonut ongelmaa ikäänkuin ulkopuolelta, olisin ymmärtänyt, että enhän mä nyt noiden kaikkien asioiden kanssa pärjää. Ongelma olinkin siis minä, eikä muita ollut, koska en ollut osannut pyytää apua. Vau, olipas jotenkin filosofista.

Jalostava kärsimys on ajatusvääristymä, joka kääntää kärsimyksen hyveeksi ja huonovointisuuden takeeksi myöhemmästä palkkiosta. "Taivaassa palkitaan.", "Kärsi, kärsi, kirkkaamman kruunun saat."

– Mä olen ihminen, joka tykkää elää enemmänkin tässä hetkessä. En tosiaankaan jaksa odottaa, että taivaassa palkitaan. Kaikenlisäksi koen olevani ateisti, joten en muutenkaan tosta taivas-hommasta perusta.. Musta on kuitenkin tärkeää se, että nyt kaikki on hyvin ja tulevaisuus on sitten tulevaisuudessa. Miksi kukaan ajattelisi niin, että paha olo nyt on jotenkin tae hyvästä huomisesta tai jotain? Ehkä tää on näistä ajatusvääristymistä se, mihin en osaa samaistua yhtään.


Ne oli ikäänkuin siinä! Mä tein sen! Vaikkakin siis meinasin kahden ensimmäisen jälkeen pyyhkiä kaiken taas pois, koska musta tuntui, ettei näistä saa oikein mitään irti. Nyt kun katselee, niin kyllä musta tuntuu, että sain ihan hyvin irti kuitenkin. Ja jotenkin ehkä opin jotain myös omasta elämästä samalla. Ei asioita jotenkin ehkä tajua, jos niitä ei osaa/tajua käydä läpi.

Ja kun sanoin, että verrataan näitä sitten jotenkin niihin vanhoihin vastauksiin, niin en aio tehdä sitä kovinkaan isosti ainakaan. Mä tossa kirjotellessani tein niin, että kävin kopioimassa ton ajatusvääristymän, tulin kirjottamaan ajatukset siitä ja katsoin sen jälkeen, että mitä mä aikasemmin olin kirjottanut. Nyt siis käydään läpi ihan vaan nopeasti semmoinen havainto, että olin viimeksi jättänyt kaikki jotenkin tyngiksi.

Mä nään noista omista vanhoista kirjotuksistani sen, että mitä oon tarkottanut, mutta se kaikki ei selvästikään tullut silloin ulos siinä muodossa kun olisin oikeasti halunnut. Ehkä tää uusintaottelu on siis nyt kaikinpuolin ihan hyvä? Luultavasti nyt asiat tuli paljon laajemmin ulos kun mitä silloin viimeksi. Että ehkä tää ei ollutkaan niin "uusintaottelu" vaan tää oli "jatko-osa", joka paljasti asiat hieman syvemmin ja vähän uudelta kannalta.

Ehkä siellä on vieläkin asioita, jotka ymmärrän väärin tai jotain, mutta jos katellaan uutta jatko-osaa sitten taas, hmm, 2012, 2019.. Eli 2026. Ehkä mä silloin taas olen hieman viisaampi, mutta mikä varmaa, niin ainakin 7 vuotta vanhempi.

Terveisin,
Tekko

Viikko 17 (pahasti myöhässä)

Mun kirjotusmotivaatio on ollut hävyksissä, joten tää tulee vasta nyt. Viime viikon työhommien läpikäyminen siis, vaikka se todennäkösesti selvis otsikosta jo. Käydään itse asiaan.


Maanantain alotin perushommilla. Sit mä huomasin, että yhdestä salista on rikki noin 5 loisteputkea. No joo, osa niistä on ollut rikki jo vaikka kuinka kauan, eikä siis täysin ole mun syy, että siellä on niin paljon niitä rikki.. Tai no oikeestaan on, koska mä olisin voinut hoitaa sen heti kun mun hommat alkoi, mutta.. No joo, mun syyhän se on. Aloin kuitenkin tutkimaan netistä, että mistä löytää oikeenlaisia loisteputkia. Netin mukaan kaikista lähipaikoista juuri kyseiset loisteputket oli loppu, joten homma joutui sivuun. Jatkoin toiselle työmaalle, arvaattekos jo minkä kimppuun? No tietenkin maalivaraston. Ihan ensitöikseni löysin sieltä taas kerran pesemättömiä maalausvälineitä! Niitä löytyy kokoaika ja niitä ei todellakaan ole niin paljon, että niitä voisi tuhota noin vain.. Sain sen pelastettua, mutta vain siten, että lyhensin sitä tupsua. Päivän päätteeksi työpaikkapalaveri ja poljin vielä äkkiä hakemaan uuden työkokeilusopimuksen, toin sen täytettäväksi ja vein vielä takaisin työkkäriin, koska tiistai olisi muuten ollut viimeinen työpäivä. Ja tosiaan, maalivarasto ei vieläkään edennyt, koska ilmeni kaikkea muuta tekemistä, hmm..

Tiistain alotin taas perushommilla. Ja oikeestaan lopetinkin perushommiin, koska mulla oli taas kertyneitä ylityötunteja ja halusin ottaa ne pois vielä siitä sen hetkisestä sopparista. Olin töissä 10-13 ja lähdin siitä vapun viettoon.

Vapun vietto oli siis sitä, että pistettiin Eiran kanssa meiän pihaa vähän kuntoon. Poksautettiin meidän vanha grilli ja väsättiin uusi vähän sivumpaan. Tallattiin meiän vanha kompostialue semmoseksi grillauspaikaksi. Siitä ehkä joskus oma blogimerkintä. Keskiviikkona grillattiin siellä ja autoin Eiraa autotallin katon pesussa. Ja siis tosiaan, keskiviikkona pidin vapaapäivän, koska kaikki muutkin teki niin.

Torstaina taas perushommat ja siitä sitten toiselle työmaalle etsimään muutamaa asiaa. Asioita en löytänyt, mutta hetken päästä työkaveri tulikin ja nappasi mut mukaan kauppareissulle. Kauppareissun jälkeen rakennettiin semmonen graffitiseinä ja sprayattiin tähän kyseiseen seinään uhkaus. Tätä me tehdään työksemme. Siinä menikin mukavasti päivä loppuun, tai mukavasti ja mukavasti.. Kokoajan tuli vettä niskaan. Mä olin oikeesti uskomattoman ärtynyt kun pääsin lopulta kotiin litimärkänä. Ei siinä muuten mitään, mutta pyöräileminenkin oli uskomattoman paljon raskaampaa märissä vaatteissa..

Torstaina illalla makasin tapani mukaan olkkarin lattialla, kai kaikki tekee niin? Mä ainakin tykkään välillä maata lattialla, joten saan tehdä niin. Mutta siitä kun nousin ylös niin mun oikea jalka ei oikein enää tahtonut toimia. Se kesti painoa ja seisomista, mutta jos otin vähänkään vääränlaisia askelia (tarkotan siis, että ihan oikeanlaisia askelia, mutta kivulle ne oli vääränlaisia), niin siihen sattui.

Perjantaina en sitten voinut lähteä töihin, koska jalkaan sattui vieläkin. Mutta toisaalta ne tunnit tulee kyllä tulevana lauantaina takaisin, joten en usko sen olevan mikään ongelma. Jalka oli kipeenä vielä lauantainakin, mutta sunnuntaina se alkoi jo helpottaa. Nyt on maanantai ja mä olen taas kotona, miksi? No, loppuviikoksi täytyy nyt varata mahdollisimman paljon tunteja, koska meillä on taas tärkeä tapahtuma.


Noin. Tää kirjottaminen on hyvin jännä juttu, koska siis mulla ei ollut oikeestaan vieläkään yhtään mielenkiintoa kirjottaa, mutta kun alotin kirjottamisen niin nyt haluaisin kirjottaa vielä lisääkin. Oikeestaan ehkä kaikki asiat on semmosia, että kunhan niihin vaan tarttuu niin asiat kyllä hoituu. Oon vaan aina vihannut kirjottamisen suhteen sitä, että pakotan itseäni siihen. Mutta ehkä sen voi pari kertaa tehdä, hmm, jos on oikein paha motivaatiopuute.

Tää olkoon nyt tämmönen, eikä yhtään mitään muuta.

Terveisin,
Tekko

02 toukokuuta 2019

Huhtikuun Silmäilyt

Olihan jotenkin uuvuttava päivä tänään, huh. Päivän touhut sijoittui aika vahvasti pihalle, jossa sitten tuli sateentakia kastuttua ihan kunnolla. Oli ikävää olla märissä vaatteissa toista tuntia ja polkea ne päällä vielä kotiinkin.

Pääsin himaan, vaihoin kuivat vaatteet, ruokin koiran ja päästin sen käymään ulkona, jonka jälkeen mentiin vaan sohvalle ja nukahdettiin. Siis minä ja koira. Heräsin noin tunnin päästä, koira jatkaa uniaan vieläkin, ja mua vähän kiukuttaa se, että tuli nukuttua. Oon muutenkin huono nukkumaan öisin, ni nää päiväunet ei ainakaan edesauta sitä mitenkään.

Jaarittelen niitä näitä, vaikka huomasitte jo otsikosta, että vuorossa olisikin kuukauden silmäilyt. Siirrytään siis itse asiaan!


Huhtikuun ensimmäinen elokuva oli Friday. Ihan semmonen kelvollinen elokuva, mutta ei nyt mitenkään ihmeellinen. Saihan siinä nauraa ja näin, mutta jotenkin se oli aika pitkäveteinen loppujen lopuksi. Istutaan yhdessä ja samassa paikassa koko elokuvan ajan ja ei siinä oikein sitten mitään tapahtunutkaan. Kyllä sen kertaalleen jaksaa katsoa, mutta ei todellakaan mitään suosikkileffa-ainesta.

Friday kun on semmonen pössyttelyelokuva, niin siitä mulle tuli mieleen elokuva, joka katottiinkin sitten seuraavana: How High. Tosiaan, katottiin sekä Friday, että myös How High Ronin kanssa. Ja oikeestaan mitä nyt tota listaa tässä katoin, niin kaikki tän viime kuun leffat on katottu Ronin kanssa. Hmm. No, itse siihen elokuvaan! How High on semmonen leffa, mihin törmäsin ekan kerran joskus teini-ikäisenä broidin leffakansiossa. Se oli jo sillon aika toimiva, ja tulin katsoneeksi sen sitten suhteellisen usein. Nyt en ollut leffaa moneen vuoteen nähnyt, mutta se toimi edelleen! Nyt siitä on ilmeisesti tulossa/tullut jatko-osa, joka on siis pakko päästä katsomaan mahdollisimman pian. Jotenkin ainakin ykkösessä toi juoni on vaan kaikessa yksinkertaisuudessaan toimiva.

Kolmas elokuva, joka vie meidät pois noista pössyttelyelokuvista, on Little Man. Mul on ollu kokoaika semmonen fiilis, et haluun nyt kattoo vaan jotain lähes päätöntä komediaa, ja Little Man oli siihen oikein hyvää jatkoa. Mä olin tänkin joskus aikoinaan nähnyt, mutta olin jo unohtanut lähes kaiken ja tuntui nyt ihan uudelta elokuvalta. Sen takia mä sen varmaan jaksoin nyt katsoakin. Jotkut elokuvat vaan pitää unohtaa ensin, että ne voi katsoa uusiks. Vain näin ne säilyttää huumoriarvonsa. Ei Little Man silti huono ole, mutta ei liian hyväkään.

Neljäs elokuva, tää olikin muuten hauska, Haunted House. Mä halusin edelleen jatkaa lähes päättömien komediaelokuvien läpikäymistä ja ehdotin Ronille tätä. Mä olin itekin unohtanut miten huono tää leffa todellisuudessa on.. Vaikka siis jos joku on päätön komedia, niin tämä on sitä. Roni väitti, että kyseessä olisi oudoin elokuva mitä hän on nähnyt.. Voihan se olla sitäkin. Leffassa tapahtuu liikaa ja liian vähässä ajassa, mutta silti tuntuu, että elokuva on ihan liian pitkä. Mä nauroin muutamassa kohdassa ihan makeesti, mutta Roni näytti lähinnä järkyttyneeltä koko elokuvan ajan. Todellisuudessa siis en voi suositella tätä elokuvaa kenellekään, ei se ehkä ihan ansaitse sitä. Ellei sitten vaan satu tykkäämään tosi tyhmistä elokuvista..

Viidentenä leffana katseltiinkin Kick-Ass. Viime kuu meni näköjään lähinnä kattellessa siis päättömiä, joskus nähtyjä komediaelokuvia. Koska siis Kick-Ass kuuluu aikalailla samaan kastiin. Muistin elokuvasta jotain, mutta aika pitkälti se oli melkein kuin uusi elokuva. Ja siis tää oli yllättävän hyvä! Sekotin tätä välillä Superhero Movieen, koska oli tosiaan aika samaa kaavaa noudattava, ja odotin siis joitain tiettyjä kohtauksia, jotka olikin siis tässä toisessa elokuvassa, eikä tässä mitä nyt katsottiin.. Huh, typerän pitkä lause! Tykkäsin siis silti kyllä paljon ja olisin halunnut katsoa Kick-Ass 2:sen samantien! Mutta ei, ei liikaa elokuvia yhdelle illalle. Mutta...

...Kuukauden kuudes elokuva oli Kick-Ass 2. Katottiin se vissiin seuraavana viikonloppuna. Yleensä jatko-osat on surkeampia kun edeltäjänsä, mutta mun mielestä tässä ei tullut semmosta efektiä. Nää oli molemmat hyviä! Tää jatko-osa oli mulle vielä täysin uusi. Ja kyllä, on hyvin paljolti katsomisen arvoinen, jos joku miettii vielä, että kannattaako sitä katsoa.


Siinä oli elokuvaosasto. Seuraavaksi voitaisiin vähän käydä läpi kaikkea muuta sälää. 

Viime kuussa siis vilkuilin Putousta, kyllä, kyllä minä katson sitä. Vaikka siis on todettava, että meneillä on kaikista surkein kausi kaikinpuolin. Sketsihahmot oli toinen toistaan huonompia ja se ei todellakaan johdu siitä, että minä olen vain vanhentunut. Tota sarjaa vissiin vaan yritetään kokoaika pakottaa nuoremmille ja nuoremmille unohtaen sen, että seassa voi olla meitä, jotka on katsonut Putousta ihan ensimmäisestä kaudesta alkaen. Voi olla, että jos seuraavalla kaudella onnistutaan vielä alittamaan rima, niin minä putoan myös siinä vaiheessa pois.

Yökatselussa meillä on vieläkin Ihmeidentekijät, mihin siitä nyt pääsisi? Eiran yövuorot vaan sotki sen katselemisen taas jotenkin ihan täysin ja vaihettiin siihen, että katotaan illalla ennen nukahtamista vähän Possea. Posse on, hmm, ihan ok. Mä en vaan ole kovinkaan suuri niiden stunttien fani, joten tää Posse-kausi on vähän taas pitkästyttävä. Mutta mitä mä voisin katsella hyvinkin mielelläni, on ne kaikki sätkyukot, suihku-/biisirallit ja muut jekkuilut. Ne uppoo meikäläiseen, ja mun puolesta kaiken muun voisi karsia pois siitä ympäriltä aikaa viemästä.

Hmm, Netflixiä ei ole tullut katseltua.. Tai pakko kai se on myöntää, että vilkuilen sieltä aina välillä Pokemonia. En mitenkään säännöllisesti! En! Ehkä.. Se on enempikin niin, että jos mulla on joku oikein tylsä ja hiljanen hetki, niin voin hetken sitä katsella, pari jaksoa vaikka. Minkä mä voin sille, että se on joskus aikoinaan ollut yks mun ihan lempparijuttu ja en vieläkään ole päässyt siitä yli! Ja siis kun vieläkin sitä vaan jatketaan, niin tottakai mä tahdon tietää miten juoni etenee! Vaikka nyt kun ajattelee.. Mä olen kohta 30v.. Mitä sitten! Ite keräätte muumimukeja, nönnönnöö.

Oho, karkas. Ei muumimukeissa mitään vikaa ole, älkää suuttuko.


Ja siinä taisi olla se kuukauden silmäilyt! Ei kaiveta yhtään syvemmälle enää tätä kuoppaa tässä. Se on sitten seuraavaan merkintään ja näinpäinpois!

Terveisin,
Tekko

26 huhtikuuta 2019

Viikko 16

Nyt ollaan tultu siihen tilanteeseen, että on aika käydä läpi viime viikko. Nyt kun pahin työstressi on saatu karistettua olkapäiltä, on ollut taas helpompi hengittää.


Maanantai, ei. Mä ajattelin koko sunnuntain, että mulla on maanantaina ihan normaali työpäivä ja näin, mutta sitten kuulinkin, että maanantai taitaa olla aika yleinen vapaapäivä, eikä töissä olisi ollut mun lisäkseni muita. Ajattelin siispä siirtää sen viikon pakotetun arkivapaan maanantaille ja olla täten siis perjantaina töissä. Eli:

Tiistaina mä alotin ihan mun perushommilla. Menin nappaamaan työpaikalta roskapussit mukaani (laitoin tietenkin uudet tilalle) ja kannoin ne roskahuoneeseen, tai mikä ikinä se onkaan. Siitä sitten menin toiselle työmaalle tutkimaan meidän maalivarastoa, huh.. Mun pitäis järkeistää se jossain vaiheessa.. Mutta sen maalivaraston näkeminen vaan aina aiheuttaa semmosen "ei herranjestas.."-fiiliksen. Jätin sen vielä hautumaan ja siirryin hieman siivoilemaan.

Keskiviikkona alotin taas perushommilla; kävin imuroimassa, tarkistin roska- ja paperitilanteen kaikkialta, jonka jälkeen jatkoin taas toiselle työmaalle. Tästä on alkanut tulla tämmönen tapa. Aikasemmin vietin kaikki päivät melkein tuolla "pääkallopaikalla", mutta nykyään huomaan, että oon enemmän toisella työmaalla tekemässä omia pikku askareitani. Kävin taas vilkasemassa maalivarastoa ja nähtyäni sen, käänsin sille selän – äkkiä muihin hommiin! Olin haistanut aamulla saapuessani, että paikassa haisee terva. Mä en jotenkin kiinnittänyt siihen silleen huomiota, mutta päivän päätteeksi siellä tutkittiin hajun lähdettä. Se löytyi ja "ongelma" oltiin saatu pois päiväjärjestyksestä. Ja vaikka sanoin päivän päätteeksi, niin todellisuudessa päivän päätteeksi kantelin hieman maaleja maalivarastoon.

Torstaina suoraan toiselle työmaalle, koska mulla oli yksi tehtävä siellä, joka siis oli stressannut mua jo pitkään. Se oli annettu mulle, ja mä olin antanut sen eteenpäin, koska se ei lähtenyt mulla itellä käyntiin ja mua muutenkin pyydettiin antamaan työssäoppijalle jotain askaretta. Tässä välissä sitten väärinkäsityksiä, ja homma seisoi vieläkin. Ja koska sitä ei oltu tehty, niin mä tein sen sitten ensitöikseni niin pitkälle kun kykenin. Etsin asioita, kannoin asioita, etsin lisää asioita, kannoin asioita pois, etsin asioita ja kannoin taas.. Se oli ihan mielenkiintoinen show, vaikka siis työtehtävänä se ei ollut ollenkaan semmonen mitä haluan tehdä. Tän shown jälkeen kävin taas kääntymässä maalivaraston ovella ja otin sen nyt kunnolla aivotyökseni – puhelu keskeytti aivotyön. Kävin toisella työmaalla keskustelemassa asioista, ja se aukaisi paljon mun omia lukkoja. Päivän päätteeksi oli sitten vielä yksi palaveri ja siitä sitten kotiin.

Tänään, perjantaina, menin työpaikalle ja tein mun perushuollot siellä taasen. Siitä sitten taas toiselle työmaalle ja kerkesin hetken pohtimaan taas maalivaraston tilaa, kunnes päätin ottaa ylityöt taas pois. Aivotyötä mä voin tehdä kotonakin ja mä koen edelleenkin niin, että ylityöt mahdollisimman nopeasti pois. Viime viikolta jäi tunti vielä ylimääräistä ja tällä viikolla oli kertynyt toinen mokoma. Ja jos mulla nyt viikonlopun aikana iskee jossain vaiheessa hirveä stressi sen maalivaraston suhteen, niin mä järkeistän sen sitten siltä istumalta (tai missä asennossa nyt ikinä olenkin).


Semmonen viikko se sitten oli. Ja taas kerran mä olen oikeestaan hieman häkeltynyt siitä, että kuinka huomioiva työpaikka toi on. Mä oon hehkuttanu sitä aika usein, mutta aina se jotenkin vaan silti yllättää uudestaan ja uudestaan. Työporukka on ehkä maailman parasta.

Mun pitää vaan laittaa se vielä toimimaan mun omalta osaltani; mun pitää oppia puhumaan mun ongelmat ja pyytää apua kun sitä tarvitsen. Se ei vaan jotenkin meinaa onnistua. Siihen nyt onneksi saan apua, joten ehkä tää tästä!

Mun tekis kyllä hirveesti kokoaika puolustella itseäni sillä, että "tää on mun ensimmäinen kunnon työ ja kaikki tää on mulle uutta", mutta oon ollu siellä kumminkin jo 16 viikkoa. Perusasiat multa sujuu mun mielestä jo hyvin, mutta sit kuitenkin melkein jokainen uusi työtehtävä osaa pysäyttää jotenkin. Mut mä uskon kyllä, että tähän kaikkeen tottuu vähän pidemmässä mittakaavassa, joten siis 16 viikkoa ei kerro vielä mitään.


Ja oon jotenkin nyt miettinyt sitäkin, että mun pitäis jotenkin oppia hieman spontaanimmaksi ihmiseksi muutenkin. Jokainen työtehtävään tarttuminen tapahtuu pohdinnan jälkeen. Mä ajattelen kaiken aina etukäteen ja tartun vasta sitten hommiin. Sama se on mulla oikeestaan kaikessa. Hyvä esimerkki on siinä, että jos joku kysyy multa jotain, niin mun pitää kysyä "mitä?" vain, jotta saisin hieman lisää mietintäaikaa.

Elämä on pelkkää oppimista, hmph.

Terveisin,
Tekko

24 huhtikuuta 2019

10-vuotias Terveisin Tekko!

Ajatelkaapas hetki sitä, että oon kirjottanut tätä blogia tänä kyseisenä päivänä jo 10 vuotta! Ehkä yks mun isoimmista saavutuksista. Tai ainakin internetin saralla voitaisiin kai väittää, että suurin saavutukseni.

Kellonajallisesti mä olen hieman myöhässä tän blogimerkinnän suhteen, koska ihan ensimmäinen blogimerkintä on julkaistu tänne tarkalleen 24.4.2009, kello 18:45.


Mä oon ollut 19-vuotias, kun oon löytänyt tän Bloggerin, ja mä muistan kyllä hyvin miten se tapahtui. Oon siis tosiaan kirjottanut jo ennen Bloggerin löytämistä, paljonkin, mutta eri sivuille. Kirjottelin mun kuulumisiani varmaan kolmelle eri sivustolle samaan aikaan ja mietin, että pitäis saada tehtyä tää jotenkin fiksummin.

Hetken googlettelun (mun tekis kovasti mieli kirjottaa toi isolla G-kirjaimella, mutta musta tuntuu, että se on enemmän oikein pienenä?) jälkeen löysin tänne. Myönnettäköön, että tää oli ihan ensimmäinen sivu minkä klikkasin auki, eli "hetken googlettelu" oli hieman liioiteltu. Rekisteröidyin ja huomasin heti, että täällä voi tekstiä editoida paljon vapaammin kun muualla, joten mitä sitä sitten suotta muita enää tutkimaan.

Hyvä sivu oli löytynyt ja jatkossa kaikki olisi yhdessä ja samassa paikassa. Täytyy ikäväkseni kyllä todeta, että lukijat ja kommentit hävis kyllä sillä sekunnilla, mutta mulla oli silti uusi hieno blogi.. Ja jatkoin kyllä ehkä hetken vielä toisessa paikassa, koska en viitsinyt vain kadota yhtäkkiä, mutta pääsääntöisesti aloin tuottamaan kaiken sisältöni tänne.


Mä olen tän kymmenen vuoden aikana kirjottanut tänne aika paljon kaikkea. Pääosin omaa elämää, mutta on täällä joitakin "mielipide"-kirjoituksiakin ja jotain muuta mukavaa. Semmosia testejä lähinnä, joilla siis etsitty sitä miten haluan tätä tehdä.

Eniten kommentteja sain kyllä sillon kun esitin kärkkäästi omia mielipiteitäni täällä. Sitten kun taas vaihdoin pelkästään oman elämän kertomiseen, niin paikalle löytäneet kommentoijatkin katosivat.. Ei ihmisiä kiinnosta jonkun random ihmisen elämä. Miksi kiinnostaisi?

Mun suosituimpia merkintöjä on semmoset, mitä mä itse ehkä vähän "häpeilen". Kirjottelin aikoinaan Putouksesta. Kävin läpi sketsihahmoja ja pistin niitä jonkinlaiseen suosikkijärjestykseen. Tavallaan mun tekis mieli tehdä niitä vieläkin välillä, mutta jotenkin ne ei vaan enää sovi tänne. Olen siis vieläkin jollain asteella Putous-fani, mutta tyydyn arvostelemaan sketsihahmoja vain päässäni. Internetissä ei kyllä taida olla paikkaa, jossa niitä arvosteltaisiin, joten siinä olisi kyllä "markkinarako".. (Ja siis alaspäinhän se Putouksen taso on tullut roimasti, mutta kai mä olen jotenkin kasvanut siihen kiinni.)


Jossain vaiheessa jaksoin aina itkeä kommenttien perään, koska mun olisi ollut helpompi viedä tätä kaikkea eteenpäin, jos joku olisi kommentoinut jotain. Sitten totuin siihen, että kaikki on oikeesti ihan vaan mun omissa käsissä, joten jatkoin kirjottelemista ihan vaan itselleni.

Lukijoita mun merkinnät saa nykyään 10-25 / merkintä. Se ei oo internetin mittakaavassa hirveesti, mutta en mä niitä oikeestaan enempää mihinkään tarvitsekaan. Tää blogihan on mulle ja niille, joita mun elämä kiinnostaa (edes hiukan). Jos mun merkintä saa edes 10 lukijaa, niin mun elämä on kiinnostanut edes kymmentä ihmistä sillä hetkellä, ja olen onnellinen jokaisesta!


Tää on ollu mulle oikein mukava harrastus jo siis pitkään, ja uskoisin, ettei tää tuu mun elämästä mihinkään häviämäänkään. Mä tykkään tästä. Eikä ainoastaan se, että mä tykkään tästä, vaan tää myös avaa mun omaa päätä todella hyvin, eli tämä on myös mun oma terapeutti.

Jokainen lukija ja kommentti on silti aina tervetullut mukaan, vaikka tää on vaan mun elämää. Saa toki toivoa, että tekisin jotain muutakin, koska erilaiset asiat on omalla tavallaan kiehtovia. Kaikki erilainen ehkä vaan parantaisi mun omaa tapaani kirjoittaa.. Hmm, pitäisköhän sitä alkaa oikeesti kokeilemaan kaikkea erilaista? Esimerkiksi oon joskus yrittänyt alottaa blogimerkintää hieman dekkarimaisesti, ja se oli ihan kiva kokeilu..

Jos liian kaavamaisesti aina kirjottaa vaan lähes samallailla kun edellisellä kerralla, niin sitä ei kehity mihinkään suuntaan. Ja mä haluan kehittyä kirjottamisessa. Mä haaveilen edelleenkin työstä kirjottamisen parissa ja omasta kirjastakin, joten jo näidenkin takia olisi vielä hyvä kehittyä. Joskus vielä, joskus!


Nyt ei kuitenkaan tämän enempää. Pitäisköhän mun lopettaa tää merkintä siten miten tein lopetukset alkuaikoina? Se ei ollut pelkkä terveisin Tekko, vaan se oli aina jotain tyyliin "Terveisin tätä tervehdystä kirjoittava Tekko" tai "Terveisin hyvää ruokaa syönyt Tekko". Jaksoin sitä aikani, mutta lyhensin sen lopulta, koska se ei tuntunut enää omalta. Lyhyt ja ytimekäs, mitään selittelemätön "Terveisin Tekko" sen olla pitää.

Teen kuitenkin nyt poikkeuksen.

Terveisin,
Tänä päivänä 10 vuotta tätä blogia kirjoittanut Tekko, joka ei enää jatkossa tule tekemään tälläistä lopputervehdystä, koska tämä on kauhea ja kauhean pitkä, enkä osaa lopettaa tätä enää, apua apua