Eilen aamulla alottelin tätä projektia. Mulla oli tietokoneella auki mun blogi ja naaman edessä 2kpl oppimispäiväkirjaa ja mun kotivihko, se sama josta puhuin alkuvuodesta. Kirjotin semmoset, hmm, ehkä itseäni kiinnostavimmat asiat ylös. Tekstiä tuli yhteensä 3 A4-sivullista, joka on ehkä aika vähän loppujen lopuksi yhdeltä vuodelta? Tai saattaa se olla paljonkin, en tiedä kun en tämmöstä ole aikasemmin tehnyt.
Nyt, jotta teidän mielenkiinto säilyy, aloitetaan heti. Tässä on jaariteltu jo liiankin kanssa. Eli nyt käydään läpi mun vuosi 2018!
● Tammikuussa mä olen blogin puolella puhunut sitä, kuinka haluaisin tälle vuodelle oppia hieman rutiineja. Hampaiden peseminen ja veden juonnin lisääminen elämään tuntui sopivan pieniltä askelilta, mutta kuitenkin tärkeiltä. Rutiinit ei ole vieläkään täysin uponneet arkeen, mutta toimii vaihtelevasti.
● Olen myös kirjoittanut tahtovani jo vihdoin oikeaan duuniin! Silloin vielä isoimpina toiveina oli, että työ sisältäisi joko grafiikkaa tai kirjoittamista. Iso toive se on vieläkin, mutta nyt olen hyvin lähellä sitä, että olen töissä hyvässä työyhteisössä, joka siis on aika iso asia nykyään.
● Ostin tammikuussa itselleni vihkon, tarkoituksenani onnistua pitämään kirjaa vuoden tapahtumista. Maksetut laskut yms. yksien kansien välissä. Kätevä apuväline kaikkeen, mutta on toiminut hieman vaihtelevasti. Oikeastaan se on toiminut hyvin koko alkuvuoden, mutta olikohan se syyskuu kun mä aloin ikäänkuin unohtamaan sen. Sen jälkeen siellä on hyvin vähän tekstiä, joka on tietty harmi. Ensi vuonna kokeillaan uudestaan.
● Mun oli tarkotus tammikuussa lähteä laivalle nettituttujen kanssa, mutta siitä ei tullut mitään. Yksi reissu kumminkin tammikuussa onnistui, kun pääsin mökille vanhempien ja isoveljen kanssa. Mukava reissu kaikenkaikkiaan, jos oikein muistan.
● Helmikuussa kävin blogin puolella läpi vain omaa nimeäni. Kuinka sitä on vuosien saatossa väännelty ja käännelty. Siihen mulla ei oikeestaan ole nyt mitään palaamista, koska sitä ei nyt oo tänä vuonna hirveesti tapahtunut. Mua on lähinnä kutsuttu ihan väärillä nimillä, mutta ei sen kummempaa.
● Helmikuussa kävin työkkärissä ja sain sovittua siellä, että ollaan yhteydessä Riihimäen Nuorisoteatterissa alkavaan Mun Maailma-teatterityöpajaan. Ajatus teatterityöpajasta oli silloin kyllä jotakuinkin, että "ei ole mun juttu". Toisin kuitenkin ehkä kävi.
● Kävin Mun Maailmaa koskevassa haastattelussa ja sovittiin siellä samalla myös alkamisajankohta. Jos mun päivämäärät ei hirveesti heitä, niin ensimmäinen Mun Maailma päivä oli 8.3.2018. Mun odotukset teatterityöpajan suhteen oli jostain kumman syystä korkealla ja olinkin kirjoittanut johonkin, että "haluan päästä tekemään siellä julisteita". Jotenkin kai oletin, että meen sinne tekemään kaikki esitteet ja näin. Ei se kuitenkaan ihan niin mennyt, mutta pääsin kuitenkin tekemään niitä aina silloin tällöin.
● Mä yritin ottaa elämääni uuden asenteen Mun Maailman alkamisen jälkeen. Yritin suhtautua kaikkeen positiivisemmin, jotta saisin asioista enemmän irti. Kiusallisuus oli silti liian usein läsnä ja mun positiivisuus kärsi siitä todella paljon. En kuitenkaan antanut sille liikaa sijaa, joten aika hyvin pääsin eteenpäin. Jossain kohtaa opin sen, että mokaaminen tekee asioista vaan hauskempaa ja sillä on ollut hyvä jatkaa elämässä eteenpäin. Poistaa sen kiusallisuuden monesta asiasta kun vaan ajattelee sen toisella tavalla.
● Maaliskuussa olen jo oivaltanut sen, että Mun Maailma on lääkettä mun paniikkihäiriöön. Kun jouduin kohtaamaan mulle ennestään hyvin vaikeita sosiaalisia tilanteita, niin mä aloin nousta mun kuopasta. Tämän pohjalta me sovittiin lääkärin kanssa, että mä alan tiputtamaan mun paniikkihäiriölääkeannosta asteittain. Olin kirjoittanut, että en tiedä olenko kuitenkaan valmis vielä olemaan ilman lääkkeitä?
● Olin myös kirjottanut yhden mulle tosi tärkeen blogimerkinnän siitä, kuinka mulla on ikävä erästä ihmistä. Ihminen tunnisti itsensä ja alettiinkin hieman vaihtelemaan kuulumisia mm. Whatsappin puolella. Jossain kohtaa sovittiin ihan näkemisestä (ei tapahtunut maaliskuussa) ja olihan se nyt aivan mahtavaa. Mun yhteydenpitotaidot on vieläkin tosi huonot, joten edelleen täytyy jatkaa opettelua sen suhteen. Kiva kuitenkin tietää, että kaikki on kuitenkin pääosin hyvin.
● Oppimispäiväkirjassa olin miettinyt mm. epäonnistumisiani teatterilla, jotka vaikutti muhun todella paljon alkuun. Halusin pystyä olemaan enemmän kun mitä olin, ja kun se ei sitten aina onnistunut, niin menin rikki. Olin myös kirjottanut siitä, että mä olen hidas vastaamaan. Pätee edelleen. Liian nopeasti tai väärässä tilanteessa esitetyt kysymykset lyö mut ihan lukkoon ja mä en saa suustani ulos mitään. Tätä käy liian usein ja siitä pitäisi päästä jo irti.
● Huhtikuussa mä aloin sitten pudottamaan sitä lääkeannosta.
● Oltiin käyty katsomassa teatteria ja mä tajusin niiden mahtavuuden. Elokuvat sai siirtyä sijalle kaksi, koska näytelmistä tuli mulle todella tärkeitä. Mä en oo vielä tähänkään päivään mennessä nähnyt yhtäkään huonoa näytelmää.
● Mä oon vieläkin ollut tosi epäröivä uusien asioiden kanssa. Mä en oo uskaltanut osallistua kaikkeen ja se on painanut mun mieltä todella paljon. Mä muistan kuinka pelkäsin ulkopuoliseksi jäämistä sen takia. Kaikki kuitenkin meni loppujen lopuksi paremmin kun kukaan olisi osannut ajatella.
● Mun arki oli vaan ylä- ja alamäkeä. Mä kaipasin sitä onnistumisen fiilistä, minkä sain siitä kun heittäydyin ensimmäistä kertaa pitkiin pitkiin aikoihin, mutta kun en sitä joka päivä voinut kokea, niin koin ne päivät silloin tosi huonoina. Hyviä päiviä oli vain ne kuin onnistuin jossain. Tämä on myöhemmin johtanut siihen, että mä haluan kehittää itseäni paljon suuremmalla innolla kun ennen. Kun huomaa, että joku asia menee paremmin, niin elämäkin tuntuu paremmalta.
● Oppimispäiväkirjassa olen pohtinut sitä kuinka vihaan "myöhäisiä aamuja". Mä oon vähän semmonen ihminen, että mä haluan kaiken ns. pakollisen pois mahdollisimman nopeasti. Sen takia yritän aina varata lääkäriajatkin mahdollisimman aamuun. Mun Maailma ei ollut mulle pakote, mutta mä halusin sinne heti aamulla, enkä vasta kello 12. Kaikki tunnit ennen jonkun asian alkamista on vaan turhaa pyörimistä, koska mihinkään ei kerkeä tai halua tarttua.
● Toukokuussa mua oli blogin puolella puhuttanut "mitä sitten"-asiat. Eli siis kaikki "mitä sitten jos joku kuolee" tms. Ne asiat on vielä nykyäänkin liian usein mielessä. Yöajat on ne kaikista pahimmat edelleen ja varsinkin, jos olen yksin. Ne ottaa välillä liiankin pahasti valtaansa.
● Toukokuussa laitettiin vissiin hieman meiän pihaakin kuntoon. Mä muistan kuinka raadoin tuolla pihalla yksien rappusten parissa, mutta se kannatti. Olin myös huomannut sen, kuinka fyysisestä työstä voi tulla hyvä olo. Se kun pääsee rankan hikoilun jälkeen suihkuun ja siitä sitten levolle, se on mahtava fiilis.
● Lääkeannosta pudotettiin taas.
● Olen toukokuussa kokenut olevani tyytyväinen elämääni. Mulla oli kaikki asiat kuitenkin loppujen lopuksi aika hyvin; parisuhde, yhteinen asunto, lemmikit, sukulaiset.. Uutena asiana siihen Mun Maailma, joka kasvatti mua ihmisenä tosi paljon, ja antoi mulle syytä olla vain enemmän onnellinen elämästä.
● Olen todennut useaan otteeseen sen, kuinka teatteri teki mulle niin paljon. Tai se mahdollisti mulle sen, että mä oon osannut antaa uusille asioille mahdollisuuden. Pelkästään jo se on tuonut mun elämään paljon.
● Käytiin toukokuussa katsomassa myös ihan "isoa teatteria". Riihimäen Teatterilla pyöri Virkavalta-niminen näytelmä ja päästiin katsomaan se. Se oli aivan mahdottoman hyvä! Mä taisin siitä kirjottaa johonkin niin, että mä jotenkin hukuin siihen näytelmään. Mä seurasin sitä niin suurella intohimolla, että en tajunnut istuvani teatterin katsomossa, vaan olin siinä hetkessä jotenkin muka mukana. Se oli hieno kokemus.
● Oppimispäiväkirjassa olin käynyt läpi kevätfestareita, joissa paistoin makkaraa noin kahdeksan tuntia ja sain tarjota jopa Aku Hirviniemelle makkaran, huh. Oltiin myös ilmeisesti alettu jo pyörimään Risto Räppääjän lavasteiden parissa.. Oltiin käyty katsomassa erinäisiä näytelmiä ja kaikki oli olleet hyviä.
● 3.6. lopetin paniikkihäiriölääkkeet puolivahingossa kokonaan.
● Koin sen jälkeen takapakkia teatterilla asioiden suhteen, mutta olen myös kirjannut ylös sen, että olen saanut ohjaajalta tukea asioissa ja se on tuonut taas takaisin ylöspäin. Oon kai yrittänyt jatkaa liian rajusti itseni kehittämistä, mutta vierotusoireet yms. on vähän jarrutellut.
● Lääkkeen lopetuksesta seurasi paljon uusia vanhoja tunteita. Mä muistan kun itkin ensimmäistä kertaa selvinpäin n. 11 vuoteen. Koin erilaisia pelkotiloja ja paljon muutakin. Jotenkin ne on nykyään jo rauhottunut, joten ehkä se oli vaan jotain vieroitusoiretta. Tosin siis, kyllä nykyään on paljon helpompi tuntea surua ja iloa, ja näyttää niiden ääripäät.
● Blogin puolelle olin kirjottanut unesta, jota en tahdo nähdä uudelleen. Se oli kyllä hirveä, eikä ole onneksi enää sen jälkeen palannut, vaikka oli sitä aiemmin ollut hieman toistuvaa.
● Juhannukseksi päästiin taas mökille. Apianlahti Camping oli paikka ja siellä oli ihan kivaa. Vaikkakin yksi kaveri kokoajan muistuttelee siitä, kuinka meistä kaikista on tullut vanhoja. Mentiin mökillä ilmeisesti liian aikaisin nukkumaan ja ei jakseta nykyään enää mitään. Mun mielestä kuitenkin reissu oli oikein onnistunut ja sain levättyä.
● 30.6. täytin 29-vuotta ja samaisena päivänä oli Risto Räppääjän ensi-ilta, jossa oltiin siis paikalla. Päästiin jopa ensi-iltabileisiin! Se oli ihan hauska projekti kokonaisuudessaan. Vaikkakin usein meinas mennä hermot lavastehommien parissa, tai oikeestaan niissäkin vaan sen takia, että mikään aikataulu ei koskaan pitänyt paikkaansa. Siihenkin tottui jossain kohtaa.
● Oppimispäiväkirjassa olinkin näköjään pohtinut sitä, kuinka en olisi enää tahtonut osallistua Risto Räppääjän lavasteiden rakentamiseen. Se oli siis kokonaisuudessaan ihan kiva homma, mutta me jouduttiin niin usein vaihtamaan päivän suunnitelmia. Mä en tykkää semmosesta, että meen aamulla innoissani tekemään jotain ja sit yhtäkkiä se muuttuu. No, kuten sanottu, siihenkin tottui jossain vaiheessa.
● Kuukausi ilman lääkkeitä! Mua oltiin peloteltu vierotusoireilla, ja aika vaikeetahan se elämä niiden kanssa oli. Lääkkeiden lopetus oli silti ehkä hienointa hetkeen! Pärjää ilman jotain mihin on tukeutunut ainakin viimeiset 11 vuotta.
● Ja heinäkuussa taas olen hehkuttanut Mun Maailmaa. Sitä kuinka se on ollut suuri apu kaikessa. Viimeisimpänä siis myös se kaikki tuki mitä sain lääkkeen lopetukseen liittyen. Ne ihmiset oli vaan ihan mahtavia.
● Ja sitten koitti sekin päivä kun heräsin kuolemanpelkoon, jonka yhteydessä kehitin itselleni kipuja, joita ei oikeasti ollut. Jossain kohtaa se muuttui sitten ihan vaan sekoamisenpeloksi ja siitä melkein paniikkikohtaukseksi. Se kuitenkin onneksi vältettiin, mutta oli se silti hirveä yö.
● Heinäkuussa työskenneltiin aika paljon Risto Räppääjän esityksissä. Paistelin siellä makkaraa ja näin sen näytelmän siinä sivussa todella moneen otteeseen. Ei siinä, se oli tosi hyvä.
● Blogin puolella olin käynyt läpi turvavaatteet (vaatteet, joista saa turvaa) ja olin tehnyt persoonatestin, jonka mukaan olen puolustaja.
● Mun Maailma tuli päätökseensä. Olin puhunut yksilövalmentajan kanssa siitä, että mun olisi hyvä jatkaa vielä toinen pätkä uuden porukan kanssa, jotta pääsisin näkemään onko kehitys pysyvää, vai vaan jotain väliaikaista.
● Oppimispäiväkirjaan olin kirjannut sen, että olen täysin kyllästynyt Risto Räppääjän asioiden kanssa työskentelyyn. Ei koskenut niitä esityksiä, vaan kaikkea sitä mitä oltiin tehty ja tehty tekemättömäksi ja näin. Se oli vähän semmosta tuskallista koheltamista jossain välissä. Heinäkuussa oli myös puvuston muutto, jossa pyrin tekemään itsestäni tarpeellisen. Mä kannoin siellä tavaraa kuin hullu!
● Elokuussa käytiin Virossa. Se oli ihan erilainen reissu kun mitä olen koskaan aikaisemmin Viroon tehnyt. Se ei ollut juopottelua, eikä se ollut pitkää ajomatkaa kesäasumukselle, vaan se oli lähinnä kiertelyä. Käytiin ihmettelemässä Viron hienoja nähtävyyksiä. Se oli kyllä mahti reissu, tai ainakin itse tykkäsin.
● Mun oli tarkotus taltioida Virossa paljon asioita mun puhelimeen, se ei tosin onnistunut. Mun puhelin oli niihin aikoihin päättänyt luopua akun kestosta. Se saattoi heittää prosentit nollaan, vaikka olisi ollut 80% akkua jäljellä. Päätin siispä ostaa uuden puhelimen! Se on ollut oikein mainio vempain.
● Blogin puolella olin lähinnä vaan käynyt läpi kaikenlaisia muistoja, hajumuistia ja itsetuntoa. Olin kokenut kasvattaneeni itsetuntoani paljonkin, mutta edelleen se oli ollut huono. Ei se vielä tänäkään päivänä mikään paras ole, mutta toistaiseksi olen pärjännyt. Mikään ei ole antanut takapakkia kehitykselle.
● 23.8. poltin viimeisen tupakkani. Me istuttiin Eiran kanssa tupakalla tossa meiän kuistilla ja juteltiin aiheesta. Tupakan jälkeen mä vaan pohdin, että olisko toi ollut mun viimeinen tupakka? Ja kyllä, se oli mun viimeinen tupakka. Tällä hetkellä savuttomana 4 kuukautta, 5 päivää ja 12 tuntia. Ei ole ikävä.
● Tupakan lopettamisesta jäi ylimääräistä aikaa, joka täytettiin sitten katselemalla televisiota. Nykyään ei ole mitään niinkään täytettä, koska arki on aikalailla vakiintunut. Niitä ylimääräisiä tunteja ei niinkään enää ajattele ylimääräisinä.
● Mun Maailma alkoi uudella porukalla.
● OPK (oppimispäiväkirja) sisälsi murinaa Risto Räppääjän lavasteiden purusta ja oli siellä ehkä muutamia hyviä sanoja uudesta porukastakin. Kaikenkaikkiaan osasin tulla uusienkin ihmisten kanssa juttuun, mutta ikävästi se jäi jotenkin taka-alalle.
● Olin blogin puolella pohtinut sitä, että mimmoista on olla masentunut. Tai siis kai se oli enemmänkin sitä, että mimmoista se on ollut itsellä sillä hetkellä.
● Käytiin Riihimäen Teatterilla katsomassa Täti ja Minä-niminen näytelmä, ja siis uskokaa tai älkää, se oli aivan mahtava! Näytelmä oli tavallaan tosi yksinkertainen, mutta siitä oltiin tehty kyllä uskomattoman mielenkiintoinen. Tykkäsin tosi paljon.
● OPK:hon olin kirjoittanut jostain alkoholin aiheuttamasta morkkiksesta, joka oli siis aika pysäyttävä hetki itselle. Aloin ehkä sillä hetkellä oivaltaa sen, että se pitää priorisoida toisella tapaa. Olin myös kirjoittanut jotain univaikeuksista.
● Uniongelmat oli ilmeisesti saapunut jäädäkseen. Ne ei kyllä vielä tuolloin lokakuussa ihan mahdottomia ollut, eikä ne ole sieltä asti tähän päivään olleet samanlaisia. Se on ollut hyvinkin vaihtelevaa.
● RENT!-näytelmä saapui suurelle yleisölle. Mä itse kävin sen katsomassa toistuvasti, koska mun mielestä se vaan oli paras näytelmä mitä olen koskaan nähnyt. Okei, ei mulla ole kokemustakaan kuin tämän vuoden varrelta, mutta se oli silti paras ikinä.
● Blogin puolella olin pohtinut leluosaston kakka-ongelmaa ja liiallisen ajattelun hyötyjä ja harmeja. Olin myös silloin vähän kirjotellut mun vanhasta OPK:sta asioita yleisölle nähtäväksi.
● OPK:hon olin kirjoittanut kokevani jonkinlaista kummallista ikävää, koska Eira oli ollut Dubaissa. Ne pätkät kun Eira on jollain lomamatkalla, on mulle aina semmosia ryhdistäytymisen hetkiä, koska pitää pitää koti kunnossa ja huolta eläimistä enemmän.
● Käytiin muuten tosiaan Hovimuusikko Ilkan keikalla kavereiden kanssa! Keikka oli hieno kokemus, mutta jotenkin se alkoholi pisti mietityttämään taas. En saanut siitä silloin sitä samaa, mitä olen siitä joskus saanut. Pohdin sitä mahdollisuutta, että ehkä mä alan vaan aikuistumaan?
● Se, että pohdin aikuistumisen mahdollisuutta, pamahti marraskuussa sitten naamalle kunnolla. Koin jonkinlaisen ikäkriisin. Totesin olevani vanhempi kun eräs lapsuudesta tuttu tv-hahmo. Tai oikeestaan moni lapsuudesta tuttu tv-hahmo..
● Marraskuussa julkaisin viidennensadannen (kirjotetaankohan se edes noin?) blogimerkintäni. Hirveesti sitä on siispä tullut kirjoitettua tänne.
● Blogin puolella olin sitten pohtinut tulevaa joulukalenteria ja tehnyt vuoden ensimmäisen ruokablogin (tortillalasagne).
● Marraskuussa aloin opetella aamupalan syömistä. Aluksi ihan vain puurolla, jossa voisilmä. Sitten puurolla, jossa on voisilmä ja vaniljarahka. Nykyään se on puuro, ilman voisilmää, mutta vaniljarahkalla ja hillolla. Lähes joka aamuista! Välillä unohtuu ja sit meinaa unohtua useamminkin, mutta pakottaminen toimii.
● Jossain kohtaa aloin arvostamaan viikonloppua ihan uudella tasolla. Mä en kokenut millään tavalla tarvitsevani melkein joka viikonloppuista alkoholiannostani. Tarvitsin viikonloppua ihan vaan rauhottumiseen ja olemiseen. Se toimii ihan hyvin niinkin.
● Ensimmäinen kävelylenkki! Ehkä huutomerkki sen takia, että se ei jäänyt vain tuohon yhteen lenkkiin. Se on vaihtelevasti ollut kyllä mukana nyt ekasta lenkistä asti.
● Ensimmäinen kävelylenkki! Ehkä huutomerkki sen takia, että se ei jäänyt vain tuohon yhteen lenkkiin. Se on vaihtelevasti ollut kyllä mukana nyt ekasta lenkistä asti.
● OPK:ssa olin pohtinut Riihimäellä vietettyjä Saksalaisia Joulumarkkinoita, erästä näytelmää, jossa mun työpanoksella olisi iso rooli ja myös sitä, että mulla alkaa oma pakka hajoomaan tosi helposti jos joku asia ei ole niinkuin ennen. Tai jos jotain asiaa lähetään liikaa muuttamaan, niin meikäläisen pää ei pysy välttämättä kasassa.
● Joulukalenteri alkoi.
● Pelko tyhjän päälle jäämisestä, koska uusi Mun Maailmakin oli aika loppusuoralla jo. En tiennyt onko mun mahdollista jatkaa siellä, koska ei ollut löytynyt muutakaan.. Jäänkö Mun Maailman loputtua vaan kotiin olemaan? En tiedä miksi, mutta olin OPK:hon kirjottanut: "Lähdenkö opiskelemaan kokiksi?"
● Ohjaajan avustuksella taas selvisin pelosta! Keskusteltiin mulle mahdollinen työkokeilupaikka nuorisoteatterilta, josta mahdollisuuksien mukaan palkkatuelle ja näin! Talonmiehen pestistä ainakin alkuun oli kyse.
● Toinen pätkä Mun Maailmassa tuli päätökseensä. Meillä oli pikkujoulut ja tällästä siinä viimesinä päivinä ja hauskaa oli. Ikävä jäi tota toistakin porukkaa, vaikka se ei niin hyvin hitsautunut yhteen kun ensimmäinen. Ehkä mä tutustuin niihin ihmisiin ns. liian myöhään.
● Joulukalenteri, eli blogiputki tuli päätökseensä. Päivääkään ei jäänyt uupumaan, mutta en itse ollut kovinkaan tyytyväinen kaikkiin luukkuihin. Tehty se on nyt joka tapauksessa.
● Joulu! Se vaan on aina niin hienoa aikaa. Siitä kirjotinkin jo hieman aikaisemmin, joten ei sitä sen kummemmin käydä tässäkään läpi.
● Tämä hetki.
Huh! Nyt se on tehty. Siis mulla meni tän kirjottamiseen vähän päälle kaksi tuntia! Toivottavasti olette siispä lukenut tänne asti, jottei mennyt ihan hukkaan toi aika. Ei vaan, tossa just Eira kysy, että "ootko tehny ton joka vuosi?" ja mua alkoi vähän harmittamaan. Miksen mä ole tehnyt tätä joka vuosi? Tää niputtaa aika hyvin kuluneen vuoden ja on helpompi muisto kun kaikki irralliset merkinnät.
Ehkäpä mä nyt otan tämän tavaksi? Ei voi tietää. Ja nyt tästä jää puuttumaan kysymykset ja vastaukset, mutta ehkä mä saatan senkin vielä tehdä. Ehkä!
Terveisin,
Tekko
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kirjoitelkaa mielummin omalla nimellä kun Anonyymina. Ihan vain varmuuden varalta. :)