Painaisitko nappia jos.. | Osa 3

Vielä ainakin yksi tätä nappileikkiä tähän putkeen, vaikka tavallaan mulla on vieläkin mielenkiintoa tehdä jostain uudesta aiheesta lisää. Tänään käsitellään vähän ystävyyttä – minälainen ystävä on Vesa-Matti?

Kertokaa mulle, että miksi tää on jotenkin liian kivaa? Mä voisin tehdä näitä vaikka työkseni! Pyydän personoituja painaisitko nappia jos -kysymyksiä tekoälyltä ja vastaan niihin mahdollisimman rehellisesti, ja olen täällä avoin kuin avonainen iltapäivälehti.

Tällä kertaa pyysin personoituja kysmyksiä aihealueelta "ystävyys". Näiden pitäisi olla alkuun helppoja ja mennä aste asteelta kohti vaikeampaa, mutta katsotaan osaako Gemini pitää kiinni vaatimuksistani. Mennään eteenpäin, koska tämähän on; Painaisitko nappia jos..

1. Painaisitko nappia, jos voisit varmistaa, ettei yksikään ystäväsi koskaan puhu pahaa sun selän takana, mutta hinta on se, ettet voisi enää koskaan kuulla heidän rehellisiä, ehkä kriittisiäkin mielipiteitään susta suoraan päin naamaa?

    – Mulle on periaatteessa ihan sama mitä kukakin puhuu mun selän takana. Jos on saavuttanut statuksen "Veskun ystävä", niin mä henkilökohtaisesti suosittelen pitämään siitä kiinni. Selän takana puhumisessa on aina se riski, että se kantautuu mun korviin ja sitten se ystävyys voidaan punnita uudelleen. En mä estä ketään puhumasta pahaa mun selän takana, joten nappi jää painamatta. Mulle saa sanoa suoraan, koska vain sillä tavalla mun on mahdollisuus muuttaa tai olla muuttamatta sitä miten olen.

2. Painaisitko nappia, jos saisit kyvyn tietää aina tasan tarkalleen, milloin ystävälläsi on hätä (vaikka hän yrittäisi peittää sen), mutta sä et voisi enää koskaan kysyä heiltä "mitä kuuluu" ilman, että he aistivat sun jo tietävän vastauksen?

    – Mä haluaisin pysyä "mitä kuuluu" -linjalla, vaikka tuon kysymyksen esittäminen minulle vaikeaa onkin. Vaikka mua kiinnostaa miten sulla ja sulla menee, niin en mä vaan ole koskaan oppinut sitä kysymään. Tavallaan olisi helpotus, että tietäisin etukäteen jo vastauksen, mutta toisaalta; voisin myös opetella vain kysymään kuulumiset. Mutta.. Tässä mä ehkä kuitenkin teen poikkeuksen järkeäni vastaan ja painaisin nappia. Mä osaisin olla paremmin paikalla silloin kun mua eniten tarvitaan. Riskit on silleen aika pienet, koska he oppisivat nopeasti, että "Vesku tietää". Silti, tää jää mietityttämään mua vielä..

3. Painaisitko nappia, jos voisit palauttaa yhden menetetyn ystävyyden sellaiseksi kuin se oli parhaimmillaan, mutta yksi nykyinen, ehkä vasta alkamassa oleva ystävyys lakkaisi etenemästä ja jäisi pelkäksi hyvänpäivän-tuttavuudeksi?

    – En painaisi nappia. Tähän ollaan tavallaan jo vastattu edellisessä osassa. Mä arvostan nykyisyyttä enemmän kuin historiaa, joten mä arvostan tätä nykyistä kuplaani paljon korkeammalle kuin mitään edeltävää versiota siitä. Mun ystävät on tässä hetkessä mun vierellä ja sitä mä arvostan todella korkealle, vaikka en sitäkään ääneen osaa sanoa.

4. Painaisitko nappia, jos voisit poistaa parhaan ystäväsi elämästä yhden suuren häpeän tai epäonnistumisen, mutta maailma uskoisi sen olleen sun moka ja sä joutuisit kantamaan sen häpeän hänen puolestaan julkisesti?

    – Mulle ei ole kerrottu mitään niin suurta häpeää, että mä osaisin miettiä tätä kokemuksen pohjalta mitenkään. Mutta jos kuvitellaan tilanne, jossa ystäväni epäonnistuu jossain niin pahasti, että jää siihen pyörimään, niin kyllä, kyllä mä voisin sen häneltä ottaa pois ja kantaa omanani. Painaisin nappia, jos sillä pystyisin auttamaan ystävääni eteenpäin elämässä.

5. Painaisitko nappia, jos voisit taata ystävällesi täydellisen unelmaelämän (menestystä, onnea ja terveyttä), mutta se vaatisi häntä muuttamaan toiselle puolelle maailmaa, etkä sä näkisi häntä enää koskaan kasvotusten?

    – Kyllä mä tässä tapauksessa voisin nappia painaa. Kyllä mä uskon, että se näkemättömyys jäisi harmittamaan, koska ei mulla noita ystäviä nyt ihan jaettavaksi asti löydy, mutta tässä tapauksessa hyöty on toiselle sen verran suurempi, että pakko sanoa hyvästit ja soitellaan tai jotain. Ehkä se lähettelisi mulle sieltä sitten kivoja kuvia ja viettäisi huippuelämää. Tosin, olisiko se huippuelämää ilman minua?

6. Painaisitko nappia, jos saisit ystäväsi luottamaan suhun 100-prosenttisesti kaikissa tilanteissa (hän ei koskaan epäilisi sun sanaasi), mutta sä et voisi enää koskaan luottaa häneen samalla tavalla, vaan joutuisit aina epäilemään hänen motiivejaan?

    – En halua keneltäkään 100-prosenttista luottamusta ilman, että olen ansainnut sen. Mä luulen, että mulla on yksi ystävyyssuhde, jossa prosentit menee aika tasan molempiin suuntiin. Se riittää mulle. Mulla ei ole tarvetta painaa tätä. Luottamuksen täytyy virrata molempiin suuntiin ja siksi tämä oli ehkä aika helppo kysymys.

7. Painaisitko nappia, jos voisit estää ystävääsi tekemästä elämänsä suurinta virhettä (esim. tuhoisa suhde, taloudellinen katastrofi tai terveyden vaarantaminen), mutta hän vihaisi sua loppuelämänsä, koska sä jouduit estämään häntä "kovin ottein"?

    – Jos mä pelastaisin sillä hänen henkensä, niin painaisin nappia, mutta kun kyseessä on jokin, josta voi selvitä ihan ajan kanssa, niin en painaisi. Jos ei ole käynyt selväksi, niin mä arvostan sitä, että elämää eletään elämänä. Elämässä kuuluu kaatua ja nousta uudelleen jaloilleen. En mä ota kenenkään vihaa niskaani sen takia, että hän ei oppisi jostain tekemästään virheestä.

8. Painaisitko nappia, jos saisit tietää, että ystäväsi on tehnyt jotain todella kyseenalaista (mutta ei laitonta), ja sä voisit pyyhkiä sen teon pois historiankirjoista niin, ettei kukaan – ei edes hän itse – muistaisi sitä, mutta se teko siirtyisi sun omiin nimiisi "kohtalon kirjoissa" ja painaisi sun omaa omaatuntoasi loppuelämän?

    – Tää menee nyt vähän samaan kastiin ton edellisen kanssa. Vain, jos tässä olisi henki kyseessä, niin voisin nappia painaa. Mutta tässä kohtaa enemmän painaa se mitä itse koen ja tunnen. Siis siinä mielessä, että en mä rupea toisten virheistä makselemaan. Ei se ole mun mielestä edes mitään ystävyyttä suoranaisesti. Mä teen virheen, mä kärsin siitä. Ystävä tekee virheen, ystävä kärsii siitä. Silleen se elämä toimii, enkä mä näe sitä varsinaisesti vain hyvänä vaihtoehtona ottaa sitä syytä itselleni, varsinkaan kun en sen kanssa mahdollisesti pystyisi elämään samanlaista elämää kuin nyt.

9. Painaisitko nappia, jos voisit varmistaa, että ystäväsi löytää "sisäpiirin", joka on yhtä tiivis, luotettava ja merkityksellinen kuin sun nykyinen piirisi on sulle, mutta sä et voisi enää itse kuulua siihen piiriin?

    – Jos saisin varmuuden siitä, että se sisäpiiri on ystävälleni jollain tavalla parempi vaihtoehto, niin painaisin nappia. Mutta jos kyseessä olisi samat arvot, samat kiinnostuksen kohteet ja siis kaikki samaa kun minun sisäpiirissäni, niin nappi jäisi painamatta, koska en näe mitään syytä vaihtoon. Pieni korjaus vielä; jos ystäväni itse kokisi sen toisen sisäpiirin paremmaksi, niin siinäkin tapauksessa nappia painaisin. Mutta jos ajatellaan, että se vaihtaisi sitä vain vaihtamisen ilosta ja mä en kuuluisi siihen, niin sitten nappi jäisi painamatta.

10. Painaisitko nappia, jos voisit poistaa jokaisen ystäväsi elämästä heidän suurimman murheensa ja varmistaa heille ikuisen mielenrauhan, mutta sä itse pyyhkiytyisit kokonaan pois heidän muistoistaan?

    – Painaisin. Jos mä voisin ystäväni elämästä poistaa suurimman murheen, mutta mä katoaisin hänen muistoistaan, niin kyllä. En siksi, että haluaisin kadota ystävieni muistoista, vaan siksi, että mua sattuu niin paljon nähdä joku läheinen rikkinäisenä. Jos pystyisin auttamaan tavalla tai toisella, niin ottaisin sen murheen pois. Lohdullisen tästä tekee se, että mä vaan pyyhkiytyisin pois, enkä jäisi mitenkään katkerana muistona. Ystävä saisi mielenrauhan, mutta ei edes osaisi kaivata minua. Mä varmasti jäisin kaipaamaan, mutta ainakin mä olisin antanut suurimman mahdollisen avun.


Tämmöistä tekstiä tuli sitten tänään. Mitä se sitten kertoo minusta ystävänä? No, jokainen saanee sen päätellä itse. Yks asia mulla nousee näissä aika usein esille ja se on se, että mä en jostain syystä halua varsinaisesti ottaa toisten kolhuja vastaan tai tarjota mitään täydellistä elämää. Ja mä ajattelenkin sen tosissaan näin, koska mun mielestä elämää kuuluu oppia. Jos ihmiselle tarjotaan vaan polku, että kulje tuosta ja sulla on kaikki koko aika vaan hyvin, niin onko se edes elämää? Siinä voisi helposti nousta jonkinlainen neste pääkoppaan, tai näin ainakin itse ajattelen. Ja jos sitä nestettä nousee sinne pääkoppaan, niin onko se ihminen sitten enää sen ystävyyden arvoinen? Vai ajattelenko tämänkin asian vain ja ainoastaan pahasti yli?

Niin tai näin. Nämä blogimerkinnät ei kerää paljoakaan lukijoita, mutta kuten ehkä olen jo sanonut: tämä on vallan hyvää itsetutkiskelua. Selviää itselleni ainakin paremmin mun arvomaailma. Suosittelen kaikkia joskus kokeilemaan vähän napin painamista tai sen painamatta jättämistä.

Terveisin,
Vesa-Matti