Tää mun blogi on tallentanut tässä vuosien aikana paljon mun mielipiteitä ylös. Paljon mielipiteitä, jotka voin vieläkin jakaa itseni kanssa, mutta myös hyvin paljon sellaista, jota en nykypäivänä voi enää allekirjoittaa ja ihmettelen, että olenko mä tosissani ollut joskus tuollaista mieltä?
Tätä on tehty kuitenkin jo 16 vuotta. Olisi ihme jos mun mielipiteet ei olisi tässä aikojen saatossa yhtään vaihtunut. Mä olen kasvanut ja yrittänytkin kasvaa mahdollisimman paljon, että en olisi se sama ahdasmielinen minä. Isoin muutos mitä olen tehnyt on kaiketi se, että yritän olla mahdollisimman neutraali – pyrin välttämään kaikkea, mistä joku voisi triggeröityä. Ja samalla tulen välttäneeksi sen, että en 10 vuoden päästä lue taas jotain hölmöä mielipidettäni täältä, jonka kohdalla taas ihmettelisin, että olenko tosiaan ollut joskus tuota mieltä? Mutta toisaalta onhan noita vanhoja mielipiteitään tavallaan kiva lukea, koska siinä huomaa sen kasvun ehkä parhaiten.
Viimeisin tämmöinen oli juuri ennen kun aloin tätä kirjoittamaan. Se itseasiassa aktivoi mut kirjoittamaan. Tuli siis vastaan joku 11 vuotta vanha merkintä homoudesta ja kirkosta. Mä olin silloin vallan kärkäs, koska mun kaveripiiriini kuului ihminen, joka istutti muhun hyvin herkästi semmosen epäilevän asenteen. Jos olinkin jostain jotain mieltä, niin tämä silloinen kaveri saattoi kertoa oman mielipiteensä ja minä saatoin sen sitten ostaa ja ruveta epäilemään omaa näkökulmaani. Ja tuohon aikaan saatoin usein kirjoittaa tänne ihan tarkoituksella provosoidakseni, vaikka en kyllä muista koskaan tykänneeni ihmisten tahallisesta suututtamisesta. Kai se oli jotain nuoremman meikäläisen halua tulla kuulluksi ja nähdyksi.
Nyt tekisi mieli jättää linkki laittamatta tähän, koska en ehkä halua kenenkään sitä tekstiä löytävän, koska se teksti on jotenkin niin, hmm, ei niin minua enää. Mutta koska se on osa minun ja varsinkin blogini historiaa, niin mun on pakko se tähän laittaa, jotta saatte kiinni kontekstista.
12.12.2014 // Joulukuun kahdestoista
Se on siis hyvin, hyvin.. En edes tiedä. Kai se on tullut selville, että en pidä siitä enää juuri ollenkaan.
Mutta miksi mä halusin nyt kirjottaa tämmösen jutun? No, koska mun harrastus on nykyään hyvin ns. julkinen ja tämä blogikin on kaikkien näkyvillä, niin mulle tuli vaan semmonen olo, että haluan puolustaa itseäni. Ja puolustuksekseni voin vaan todeta, että hyvin monet noin vanhat mielipiteeni ovat muuttuneet (yleensä hyväksyvämpään suuntaan). Suosittelen täällä blogissa seikkaillessanne kiinnittämään huomiota päivämääriin. Eihän se varmasti poista mun vastuuta kirjoituksistani, mutta mulle vanhat merkinnät on vain ajankuvaa, eikä monesti tosiaan edusta mitään mitä olen nykyään.
Olenko jo jaaritellut tarpeeksi? Haluatteko, että kerron nykyisen mielipiteeni kyseisistä asioista? Hmm, uskallankohan? Toisaalta, en mä varmasti huonompaan suuntaan ole tullut.
Nykyajassa mua ei siis juurikaan kiinnosta mitä mieltä kirkko on mistään ja mun mielestä kaikkien ihmisten pitäisi saada olla juuri sellaisia kuin he ovat. Kyllä, olen nykyään vallan väritön hahmo. Ajattelen, että kaikkien pitäisi saada tehdä juuri niin kuin tahtoo, kunhan se on edes jollain tavalla lain sisällä. Kirkolla ei pitäisi olla päätäntävaltaa siitä, että kuka saa ja kuka ei saa rakastaa. Tai siis, että kirkolla ei pitäisi olla päätäntävaltaa siitä, että kuka saa näyttää rakkautensa. Tavallaan ymmärrän mitä olen tuohon aikaan miettinyt, koska pohja-ajatuksena varmasti on "jokin on aina ollut näin, joten ei sitä kuulu muuttaa".
Mutta tuo on se ahdasmielisyys, jonka olen saanut itseltäni riisuttua. Tai en tokikaan vielä kokonaan, mutta olen hyvällä matkalla kohti elämää, jossa ahdasmielisyydelle ei ole sijaa. Tämä on vaan hidas prosessi, koska on niin paljon asioita, jotka on iskostettu selkärankaan jo hyvin nuorena. Siis juurikin niitä asioita, jotka on aina ollut niin, eikä niiden tulisi koskaan muuttua. Yritän pyrkiä ajattelemaan, että minkä tahansa asian voi – ja se pitääkin – muuttaa jos se vaan auttaa yhtäkään yksilöä elämään elämäänsä paremmin.
Se ei kuulu mulle mitä muut ihmiset tekee. Se ei ole mun päätettävissä mitä muut ihmiset tekee. Joten, mikä minä olen tuomitsemaan ketään mistään? Jos mä olen kärkkäästi jotain vastaan, joka ei edes kosketa mun elämää, niin kuka siitä hyötyy? Kaikkeen sitä on joskus jaksanut energiaansa tuhlata.
Tämän minä vain halusin sanoa. Nyt voin ehkä jatkossa itsekin lueskella vanhoja blogimerkintöjäni rauhassa ilman, että tarvitsee ajatella kuinka hoopo olenkaan joskus ollut. Ehkä siis nyt pystyn ajattelemaan itsekin niin, että ne on vain ajankuvaa, historiaa, jotain mitä olen ehkä joskus ollut, mutta mitä en ole enää tässä hetkessä. Tämä merkintä ikään kuin antaa mulle – juuri mulle – luvan hyväksyä se tosi asia, että olen saattanut joskus olla väärää mieltä.
Terveisin,
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kirjoitelkaa mielummin omalla nimellä kun Anonyymina. Ihan vain varmuuden varalta. :)