Ei siinä auttanut kun itsekin nousta ja aloittaa päivän askareet. Vaipan vaihto, päivävaatteisiin vaihto, hieman televisiota, aamupala (ei suostu Max syömään heti herättyään, niin pitää aina odottaa hetki) ja autoleikkejä. Päiväunille meni suhteellisen kivuttomasti siinä 9:30 jälkeen. Sieltä sitten noustiin vasta lähempänä yhtä.. Taisin sanoa Eiralle valheellisesti, että nukkui johonkin yhteen asti, mutta ei nyt sentään ole nukkunut yli kolmea tuntia, ei. Tosin, mulle on ihan sama katsonko mä kelloa vai en, koska mä unohdan kellonajatkin usein ihan salamana, joten on voinut mennä nukkumaankin vasta lähempänä kymmentä. Mä muistan just ja just tasatunnit.
Päiväunilta heräsikin sitten ihan hyvillä mielin ja siinä sitten taas hieman televisiota ennen lounasta. Mä rupesin siinä sitten kokkailemaan jonkinlaista päiväruokaa, koska Eirakin oli kohtapuoliin tulossa kotiin. Max touhuili omassa rauhassaan television ja lelujen parissa.
Eira tuli kotiin ja toivotteli hyvät isänpäivät ikään kuin Maxin suulla, koska ei Max osaa vielä ihan niin pitkiä lauseita.. No okei, ei se osaa vielä sanoa muuta kun "tättä" ja se tarkoittaa ei mitään, mutta kaikkea. Sen tarkoitus määrittyy sen mukaan millä äänensävyllä se sanoo sen. Se voi olla iloinen tättä tai äkäinen tättä.
Sitten Eira vielä kaivoi kortin ja paketin kaapin uumenista, Eira antoi mulle paketin ja Maxin piti ojentaa kortti, mutta se lähtikin riepottamaan sitä ympäri kämppää. Sain mä sen siltä sitten lopulta, huh.
Mä salaa ehkä toivoin, että Eira ei mene ostamaan mulle mitään. Mulle on, uskokaa tai älkää, todella iso ja riittävä lahja jo se, että mä saan olla noin mahtavan poikasen isä. Se kun ei ollut mikään itsestäänselvyys. Ja kun mä sitten vielä avasin sen lahjan, niin.. Voi ei. Aivan liikaa kaikkea. Toki lahjat on aina iloinen asia, mutta kun ei olisi oikeasti tarvinnut..
Eira jossain vaiheessa kyseli, että mitä tarviin joululahjaksi ja en osannut nimetä kun tuon kirjan (Uuno on numero yksi!). No, nyt sain sen isänpäivälahjaksi, joten en tiedä saanko jouluna mitään.. Vaikka ei sekään ole niin oleellista.
Boxereita, partatuotteita ja kirja, vaikka en toivonut tai odottanut mitään. Kortti olisi vallan hyvin riittänyt. Uskokaa jo. Siihen kylkeen vielä superhyvä geishakakku!
Tosta kortista mun on pakko vielä puhua, koska siis.. Huh. Mulla olisi itku tullut jos siihen kykenisin. Mulla siis nousee vissiin ne kyyneleet tonne silmiin asti, mutta ne ei pääse sieltä jostain syystä ulos. Ne aiheuttaa semmosen ikävän paineen, mutta ei ne vaan ulos tule. Tässä on ennen tätäkin päivää pari kertaa ollut itku tulossa, mutta se vaan jää jumiin.. Ehkä ne sieltä vielä joku päivä löytää tiensä ulos, ja toivottavasti tämä ei ole mikään vaarallinen tauti.
Eira on kirjottanut tonne kortin sisään niin jotenkin kauniisti, että aina kun sen luen niin tulee se paine tonne silmiin ja kyyneleet yrittää ulos. Ihan vaan siis onnesta tai siitä, että on kovin liikuttunut.
Olet paras isä! Kiitos kun olet ja rakastat! Rakkaudella, Max
Toki pakko myöntää, että mulla on vieläkin paljon kausia kun olen vähän poissaoleva. Tuhlaan aikaa puhelimeen, vaikka pitäisi olla enemmän läsnä. Herkästi menee itellä toi pää semmoseen harmauteen, lievään masennukseen, kun on ollut tässä enemmän tai vähemmän stressaavia ja ikäviäkin asioita. Haluaisi vaan jotenkin, että kaikilla alkaisi olemaan asiat hyvin kaikesta huolimatta, jotta voisi itsekin yrittää olla enemmän tässä hetkessä.
Mutta ei noi lievät masennuskaudet kyllä ole poistanut sitä, ettenkö rakastaisi. Todellakin rakastan. Se vaan näkyy toisinaan paljon huonommin. Mutta siis miettikää, tämä kortti, pieni teko, toi mun päivään ja elämään taas paljon valoa ja haluan yrittää taas paljon enemmän olla poissa sieltä synkästä, aikaa tuhlaavasta mielentilasta, minkä tällä kertaa pääosin tämä vallitseva vuodenaika aiheuttaa.
Seuraavaksi laitan omalle isälleni tekstiviestin, koska erinäiset syyt aiheuttaa sen, että ei oikein sovi käydä paikan päällä tervehtimässä. Mua on jotenkin tosi paljon ahdistanut yhden tekstiviestin laittaminenkin, enkä tiedä miksi.. Mä tiedän, että siinä missä toi kortti toi mun päiviini valoa, niin pieni tekstiviesti voi tuoda sitä samaa valoa myös mun iskälle.
Okei, kyllä mä tiedän miksi mua ahdistaa tekstiviestin laittaminen.. Mä haluaisin mielummin nähdä ja onnitella ihan kasvotusten. Mä en ole tekstiviestinlähettäjäihminen, vaikka en myöskään yleensä ole ihmisennäkijäihminenkään. Onnitteluissa ja tämmösissä tärkeissä asioissa yleensä olen mielummin läsnä kuin etänä. Ja tämä etäisyys tässä ahdistaa niin paljon, että en meinaa osata laittaa sitä tekstiviestiäkään.
En osannut laittaa syntymäpäivänäkään ja sitä olen pyöritellyt mielessäni paljon.. Miksi pitää olla niin vaikeaa oman pään kanssa? Ne erinäiset asiat tässä on aiheuttanut kaikenlaisia pelkotiloja, joidenka takia pitäisi olla jopa enemmän yhteydessä kun vaan syntymä- tai isänpäivänä. Tai ei tietenkään pitäisi, vaan enemmänkin haluaisi. Mutta sitten kun ei saa nähdä, niin sitten sitä ollaan vaan aivan jumissa. Mun pää toimii jotenkin päinvastoin kun haluaisi enemmän tehdä jotain, niin sitten sitä ajautuu vaan kauemmaksi siitä. Typerää.
Siinä missä mä yritän olla Maxille paras isä maailmassa, niin mun isä on mulle paras isä maailmassa! Nyt tosiaan tekstiviestiä kirjoittamaan ja blogimerkintää lopettelemaan. Oikeastaan toisessa järjestyksessä, koska ensin lopetan tämän ja vasta sitten kirjoitan viestin.
Terveisin,
Vesa-Matti
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kirjoitelkaa mielummin omalla nimellä kun Anonyymina. Ihan vain varmuuden varalta. :)