Mulla on siis tullut nyt paljon vastaan semmosia lyhytvideoita, joissa kerrotaan yleensä yhdeksän peliä, jotka on vaikuttanut eniten elämään. Mä olen pelannut koko ikäni kaikenlaisia pelejä, joten tää on ihan täydellinen aihe itsellekin kirjoittaa. Eihän tää välttämättä kiinnosta niitä, jotka ei itse pelaile, mutta mulla on teillekin koukku: mä en vaan näytä pelejä, joita oon pelannut, vaan mä myös kirjoitan niistä jonkinlaisen tarinan. Ehkä jotain siitä pelistä, ehkä jotain siitä ajanjaksosta tai ehkä jotain, mitä se on mulle opettanut. No, ehkä vähiten tätä viimeistä, mutta jotain tarinaa lupaan jokaisesta elämäni pelistä kirjoittaa.
En vielä tiedä, että otanko tähän jonkun järjestyksen, vai mietinkö vain, että mitä tulee ensimmäisenä mieleen? Olisihan se tavallaan kiva aloittaa sieltä jostain ensimmäisestä pelistä, mutta muistanko mä sitä tähän hätään? Hmm... No, katsotaan. Voihan se olla, että kirjottelen näitä ensin satunnaisessa järjestyksessä ja lopuksi vielä laitan ne johonkin järjestykseen. Tai ehkä en? Aloitetaan äkkiä, tai tää lähtee ihan käsistä.
Warcraft
En muista ihan tarkalleen, että onko tää niitä ihan ensimmäisiä semmosia säväyksen tehneitä pelejä, mutta tähän mulla ainakin tällä hetkellä kytkeytyy varhaisimmat muistot. Mä rakastin strategiapelejä, vaikka en osannut tuota peligenreä silloin edes lausua. Ja se toisinaan ärsytti isoveljeäni Artoa. Arton kautta tuli paljon samankaltaisia pelejä, ainakin KKnD ja Command & Conquer: Red Alert -pelisarja.
En mä näissä peleissä ollut hyvä. Mä vaan pelasin. Joskus pääsin jotain läpi, mutta yleensä en. Silti mä jatkoin, jatkoin ja jatkoin. Aina kun Arto oli kuullut jossain, että on uusi samantapainen peli, niin se kaivoi sen jostain ja toi mun kokeiltavaksi. Yleensä tykkäsin, mutta muistaakseni kuitenkin aika usein palasin alkuperäisen Warcraftin pariin silti.
Tää on semmonen peli, josta mulla on lapsuudesta varmaan eniten pelitunteja. Peli, jossa pitää päivittää omaa linnaa ja samalla tuhota vastustajia ja vallata niiden linnoja. Seikkaillaan kartalla ja kerätään resursseja ja näin päin pois.
En muista missä ja miten sain ensikosketukseni tähän, mutta tästä tuli heti mulle tärkeä peli. Sit kun tähän tuli jotain lisäosia, niin mä olisin halunnut ostaa ne kaikki, mutta eihän mulla silloin ollut rahaa sellaiseen luksukseen. Nautin sitten vain tätä alkuperäistä ja yhtä jotain lisäosaa, jossa tuli muistaakseni joku metsälinna mukaan. Voi muuten olla, että ne lisäosat oli ihan itsenäisiä pelejä, eikä varsinaisesti mitään lisäosia, mutta kuitenkin.
En edes osaa selittää, että miksi tämä on niin hyvä. Tää on tavallaan tosi nopeesti pelattu ja kun sitä miettii, niin mistä se uudelleenpelaamisarvo siihen tulee? Ehkä siitä, että seuraava kierros ei ole samanlainen kun edeltäjänsä. Itseasiassa luulenkin, että se pelin viihdyttävyys mulle tuli siitä, että sai päivittää asioita. Mä oon aina nauttinut siitä, että näen minkälainen jonkun hirviön seuraava muoto on. Sen takia Pokémonitkin on varmaan ollut aina kovin mielenkiintoisia.
Kaiken muun hyvän lisäksi mä olin tässä pelissä vielä kertakaikkisen huono. En mä pärjännyt niille tietokonevastuksille ilman, että mä olin kikkaillut jotain kartan tai jonkun kanssa, joka helpottaa mun peliä. Mutta vaikka olin huono ja tarvitsin kaiken mahdollisen helpotuksen, niin silti mä pelasin tätä aivan uskomattoman paljon.
Tän täytyy olla mun ensimmäinen sellainen peli, jonka pelaamiseen mä vaan katosin. Mä olisin voinut pelata tätä tunti tolkulla, päivä tolkulla ja silti vielä jatkaa. Mulla on semmonen muistikuva, että Arto olisi tän pelin joskus mulle infonnut. Mulla on jotenkin sellainen muistikuva, että se tuli joku päivä kotiin jostain ja kertoi, että on olemassa peli, jossa sä voit tehdä käytännössä ihan mitä vaan! Mä innostuin heti. Pyysin sitä lahjaksi, koska mun täytyi saada se jotenkin kun ei omaa rahaa kamalasti ollut. Mä sainkin, mutta sain ensimmäisenä jonkun lisäosan. Jos en ihan väärin muista, niin se oli The Sims: Livin' Large -lisäosa. Ja koska se oli lisäosa, niin enhän mä pystynyt sillä alkaa pelaamaan! Sitten alkoi kinuaminen siitä, että mä haluan sen alkuperäisen! Mun täytyy päästä pelaamaan sitä!
Ja kun sen sitten aikanaan sain, niin sittenhän se oli menoa. Mikään ei tulisi pysäyttämään mua ja The Simsiä. Ei mikään. Eikä ole pysäyttänytkään, koska siis... No, siitä lisää vielä tämän blogin aikana.
Mulla oli hyvin monta tämän ensimmäisen The Simsin lisäosia lopulta ja jokainen lisäosa toi peliin lisää kerroksia, joita piti tutkia ja tutkia. Mä olisin voinut vaan elää tuolla maailmassa. Mä en ehkä ihan rehellisesti voinut edes kuvitella, että mikään voisi olla parempaa kuin The Sims.
Mä uskallan väittää, että mä olen ollut The Sims -fani ihan sieltä vuodesta 2000 asti.
Tää on semmonen pelisarja, että mä en todellakaan osaa tai voi valita vain yhtä. Mä olen tykännyt jokaisesta! Tää peli ei sillä tavalla muutu julkaisujen välissä, tulee vaan uusia kohteita, parempaa grafiikkaa ja pelimekaniikkoja. Käytännössä siis kun pelaisi vaan samaa peliä, joka menee vähän vaan eteenpäin seuraavassa osassa. Siksi sen voi niputtaa yhteen.
Tutkin noita kansikuvia ja jos joku silverballer mun ohimollani käskisi mun valita vain yhden, niin ehkä eniten nostalgiaa ja kaikkea muuta nostatti Hitman: Contracts. Se osuu johonkin sellaiseen aikakauteen kun olen tykännyt Hitman-peleistä ihan liikaa. Tässäkin on pakko tehdä sellainen paljastus, että mä en ole tässä pelissä erityisen hyvä, koska mä inhoan kaikkea missä pitää hiippailla. Miten kukaan, joka inhoaa hiippailua, voi tykätä Hitmanista? Niin, en tiedä. Tää vaan on yksi mun elämäni peleistä.
En ole pitänyt siitä suunnasta mihin pelisarja lähti Hitman: Absolution -pelin jälkeen. Tarina putosi pelistä kokonaan pois ja keskityttiin vain palkkamurhaamaan joitain hahmoja ilman sen suurempaa ideaa. Tai minulle se ainakin esittäytyy ideattomana, koska mä olen pitänyt Hitman -pelisarjan tarinasta.
Mä olin ihan kahden vaiheilla, että laitanko tätä tänne, koska mä olin Habbo Hotelissa juuri se kaveri, joka sanoi, että "ei tää mikään peli ole..." Eikä se tavallaan ollutkaan. Mulle se oli enemmän keskustelualusta, joka varasti lopulta mun elämästä aivan hirvittävän pitkän pätkän. Tai no, ei varastanut, mutta siis, tiedättekös? Mä vietin siellä uskomattoman pitkään.
Mä en muistaakseni koskaan kerennyt käymään Habbossa siihen aikaan kun se oli vielä Kultakala, että en ihan mikään OG siellä ole. Mun aloituksen aikaan se oli Habbo Hotel, mutta nykyään se taitaa olla ihan vaan Habbo. Mun vanhin mahdollisesti vielä olemassa oleva hahmo siellä taitaa tänä vuonna täyttää tai on täyttänyt 23 vuotta.
Mulla on edelleen kaverisuhteita siltä ajalta olemassa. Musta onkin hauskaa, että olen tuntenut yhden kaverin sieltä varmaan yli 15 vuoden ajan, mutta en ole koskaan nähnyt kyseistä ihmistä livenä. Ja siis me kyllä nykyäänkin vielä keskustellaan, ei ehkä niin usein, mutta silti. Se on semmonen kaveri, jolle mun on jotenkin tosi helppo kertoa jos mulla on vaikeeta. Onkohan se salaisuus juuri siinä, että on tuntenut toisen niin kauan, mutta ei ole koskaan nähnyt toista?
No, se ei kuulu tähän blogiin. Mutta Habbo, vaikka en ole koskaan sitä pelinä pitänyt, niin nyt päästän sen tälle listalle ansaitusti. Oli aivan mahtava paikka aikoinaan ja siellä tuli kyllä oltua luultavasti siihen kuuluisaan kyllästymiseen asti. Ja vähän sen jälkeenkin. Nykyään saatan pyörähtää siellä ehkä 1-5 kertaa vuodessa vain katsahtamassa, että onko siellä vielä jotain. Eipä siellä enää nykyään ole mitään sellaista, joka saisi sinne jäämään yhtä iltaa pidemmäksi ajaksi.
Mikä voisi olla parempaa kuin The Sims? No, The Sims 2! Mun lempipelille kävi se, mistä tykkäsin HoMM-pelissä: se kehittyi paremmaksi! Mulla oli The Sims -peliin varmaan lähes kaikki lisäosat ja nyt mun piti ostaa kokonaan uusi peli, joka kuitenkin vie kaiken ihan uudelle tasolle! Ehdottomasti otan vastaan tämän päivityksen!
Mä väittäisin, että olen ollut siinä ensimmäisessä aallossa ostamassa tätä peliä. Mä oon ollut jo 15-vuotias, mutta edelleen The Sims -pelien vanki. Ja tämä peli vei taas mukanaan. Tunteja, päiviä, kuukausia ja lopulta vuosia tuli vietettyä tämän pelin seurassa. Jotenkin mulla on kyllä tässä kohtaa semmoinen muistikuva, että tähän en tullut hankkineeksi kaikkia tai edes läheskään kaikkia lisäosia. Mä olin iältäni ehkä vähän semmosessa siirtymäkohdassa, että vaikka peli kiinnosti, niin oli myös muita kiinnostavia asioita. Kuten nyt esim. internetissä ajan viettäminen ja toisinaan myös kavereiden näkeminen. The Sims 2 oli semmonen peli, että sitten kun ei ollut muuta, niin tämän pariin oli aina turvallista ja mukavaa palata. Tavallaan siis vähän semmonen, että palasi tavallaan kotiin kun tämän pelin sai auki.
Tähän en osaa nostaa vain yhtä Fable-peliä, koska mä tykkäsin niistä kaikista. Tää oli aivan uskomattoman hyvä peli, tai siis ne kaikki oli uskomattoman hyviä pelejä. Se, miten sä ohjaat hahmoa ja sä voit omilla teoillasi vaikuttaa siihen, että miltä hahmo tulee näyttämään lopulta. Oletko sä pelannut hyvän tyypin roolia vai ollut täysi ilkimys, vaikutti siis suoraan siihen miltä sä aloit näyttämään. Mä jotenkin vaan rakastin tätä ominaisuutta näissä peleissä. Vaikka se oli aika semmonen suoraviivainen peli muuten, niin tässä oli muistaakseni semmoisia jotain perheenmuodostamis-juttuja mukana myös. Siitä on ihan liian pitkä aika kun olen näitä pelannut, joten muistikuvat on vain hatarat.
Jostain Fablesta mä olen joskus kirjoittanut yhdelle kaverin kaverin verkkosivuille peliarvostelunkin. Se oli elämäni ensimmäinen ja samalla ainakin toistaiseksi viimeinen peliarvostelu. Muistaakseni se oli lähes pelkkää positiivista palautetta vain. Ja siis muistan mä tästä pelistä senkin, että olin joskus tosi väsynyt, mutta halusin silti pelata tätä hieman. Joten peli päälle ja menoksi. Jossain vaiheessa huomasin, että mä havahdun vähän väliä hereille ja mun hahmo juoksee siellä jotain aitoja päin. En malttanut lopettaa, joten hetken päästä taas havahduin hereille nojatuolilla ja hahmo juoksee jotain obstaakkelia päin. Jossain vaiheessa luovutin ja menin nukkumaan.
Mutta niin hyvä pelisarja kyseessä, että oli se pakko nostaa tänne mukaan. Vaikka yhden pelin sijaan tässä onkin kolme, mutta mä en vaan osaa nostaa sieltä sitä yhtä parasta
Ja siinä missä esim. Hitman, WWE ja Fable niputettiin yhteen, niin The Sims -pelisarjalle en voi sitä tehdä. Nää kaikki The Sims -pelit on vaikuttanut muhun erittäin vahvasti. Ja tarkkasilmäisimmät voi huomata, että hypättiin suoraan The Sims 2 -pelistä The Sims 4 -peliin. Sille on se syy, että The Sims 3 oli kyllä hyvä peli, aivan eri luokkaa kuin mitä edeltäjänsä, mutta sen pelin parissa mulle kertyi kaikista vähiten pelitunteja. Mä olisin halunnut sitä pelata enemmänkin, mutta mä olin ehkä sellaisessa elämänvaiheessa siihen aikaan, että mua ei kiinnostanut pelaaminen niin paljoa.
Vaan kun tuli The Sims 4, niin mua alkoi taas kiinnostamaan. Ja kiinnostaa vielä tänäkin päivänä. Mun on pakko myöntää, että olen tähän peliin, tai sen lisäosiin, upottanut tällä hetkellä useamman satasen tässä vuosien varrella. En ole ostanut yhtäkään lisäosaa muistaakseni edes normihinnalla, vaan odottanut aina tarjouksia, mutta silti siihen on uponnut kiitettävä summa rahaa. Ja uppoaisi vieläkin, mutta toistaiseksi on ollut pidempi "simsitön" kausi.
Tää on ihan siis mahtava peli. Se matka minkä itse olen tullut sieltä The Sims 1-pelistä tähän on ollut upea. Vaikka se kolmonen jäi vähemmälle, niin paluu neloseen oli ihan kuin uusi maailma taas. No, sitähän se tavallaan olikin. Kaikki oli mennyt eteenpäin. Hahmot näytti jo ihan oikeilta ihmisiltä (no, ehkä sekin ajatus on vanhentunut huonosti).
EA-sovelluksen mukaan mulla on The Sims 4:n parissa 2363 pelituntia. Se ei ole ehkä täysin rehellinen, koska joskus on ollut myös kausia kun olen jättänyt pelin vaikka yöksi auki, jotta on helppo taas aamulla jatkaa. Uskaltaisin väittää, että jos mietitään tuosta aktiivisia tunteja niin se on ehkä joku 1600-1800. Niin, on se silti aika monta tuntia. Aika monta päivääkin, jos miettii, että se olisi tuo 1800, koska se olisi päivissä 75. Mutta 12 vuodessa jos on pelannut 75 päivää yhteensä, niin eihän se ehkä kuulosta ihan kamalalta. Eihän?
Jos joskus tulee The Sims 5, niin mä olen mukana. Mä olin joku 11-vuotias kun rakastuin The Sims -pelisarjaan ja nyt vielä 37-vuotiaana, miehenä, voin todeta rakastavani kyseistä pelisarjaa edelleen.
En mä näissä peleissä ollut hyvä. Mä vaan pelasin. Joskus pääsin jotain läpi, mutta yleensä en. Silti mä jatkoin, jatkoin ja jatkoin. Aina kun Arto oli kuullut jossain, että on uusi samantapainen peli, niin se kaivoi sen jostain ja toi mun kokeiltavaksi. Yleensä tykkäsin, mutta muistaakseni kuitenkin aika usein palasin alkuperäisen Warcraftin pariin silti.
Heroes of Might and Magic III
Tää on semmonen peli, josta mulla on lapsuudesta varmaan eniten pelitunteja. Peli, jossa pitää päivittää omaa linnaa ja samalla tuhota vastustajia ja vallata niiden linnoja. Seikkaillaan kartalla ja kerätään resursseja ja näin päin pois.
En muista missä ja miten sain ensikosketukseni tähän, mutta tästä tuli heti mulle tärkeä peli. Sit kun tähän tuli jotain lisäosia, niin mä olisin halunnut ostaa ne kaikki, mutta eihän mulla silloin ollut rahaa sellaiseen luksukseen. Nautin sitten vain tätä alkuperäistä ja yhtä jotain lisäosaa, jossa tuli muistaakseni joku metsälinna mukaan. Voi muuten olla, että ne lisäosat oli ihan itsenäisiä pelejä, eikä varsinaisesti mitään lisäosia, mutta kuitenkin.
En edes osaa selittää, että miksi tämä on niin hyvä. Tää on tavallaan tosi nopeesti pelattu ja kun sitä miettii, niin mistä se uudelleenpelaamisarvo siihen tulee? Ehkä siitä, että seuraava kierros ei ole samanlainen kun edeltäjänsä. Itseasiassa luulenkin, että se pelin viihdyttävyys mulle tuli siitä, että sai päivittää asioita. Mä oon aina nauttinut siitä, että näen minkälainen jonkun hirviön seuraava muoto on. Sen takia Pokémonitkin on varmaan ollut aina kovin mielenkiintoisia.
Kaiken muun hyvän lisäksi mä olin tässä pelissä vielä kertakaikkisen huono. En mä pärjännyt niille tietokonevastuksille ilman, että mä olin kikkaillut jotain kartan tai jonkun kanssa, joka helpottaa mun peliä. Mutta vaikka olin huono ja tarvitsin kaiken mahdollisen helpotuksen, niin silti mä pelasin tätä aivan uskomattoman paljon.
The Sims
Tän täytyy olla mun ensimmäinen sellainen peli, jonka pelaamiseen mä vaan katosin. Mä olisin voinut pelata tätä tunti tolkulla, päivä tolkulla ja silti vielä jatkaa. Mulla on semmonen muistikuva, että Arto olisi tän pelin joskus mulle infonnut. Mulla on jotenkin sellainen muistikuva, että se tuli joku päivä kotiin jostain ja kertoi, että on olemassa peli, jossa sä voit tehdä käytännössä ihan mitä vaan! Mä innostuin heti. Pyysin sitä lahjaksi, koska mun täytyi saada se jotenkin kun ei omaa rahaa kamalasti ollut. Mä sainkin, mutta sain ensimmäisenä jonkun lisäosan. Jos en ihan väärin muista, niin se oli The Sims: Livin' Large -lisäosa. Ja koska se oli lisäosa, niin enhän mä pystynyt sillä alkaa pelaamaan! Sitten alkoi kinuaminen siitä, että mä haluan sen alkuperäisen! Mun täytyy päästä pelaamaan sitä!
Ja kun sen sitten aikanaan sain, niin sittenhän se oli menoa. Mikään ei tulisi pysäyttämään mua ja The Simsiä. Ei mikään. Eikä ole pysäyttänytkään, koska siis... No, siitä lisää vielä tämän blogin aikana.
Mulla oli hyvin monta tämän ensimmäisen The Simsin lisäosia lopulta ja jokainen lisäosa toi peliin lisää kerroksia, joita piti tutkia ja tutkia. Mä olisin voinut vaan elää tuolla maailmassa. Mä en ehkä ihan rehellisesti voinut edes kuvitella, että mikään voisi olla parempaa kuin The Sims.
Mä uskallan väittää, että mä olen ollut The Sims -fani ihan sieltä vuodesta 2000 asti.
Hitman -pelisarja
Tää on semmonen pelisarja, että mä en todellakaan osaa tai voi valita vain yhtä. Mä olen tykännyt jokaisesta! Tää peli ei sillä tavalla muutu julkaisujen välissä, tulee vaan uusia kohteita, parempaa grafiikkaa ja pelimekaniikkoja. Käytännössä siis kun pelaisi vaan samaa peliä, joka menee vähän vaan eteenpäin seuraavassa osassa. Siksi sen voi niputtaa yhteen.
Tutkin noita kansikuvia ja jos joku silverballer mun ohimollani käskisi mun valita vain yhden, niin ehkä eniten nostalgiaa ja kaikkea muuta nostatti Hitman: Contracts. Se osuu johonkin sellaiseen aikakauteen kun olen tykännyt Hitman-peleistä ihan liikaa. Tässäkin on pakko tehdä sellainen paljastus, että mä en ole tässä pelissä erityisen hyvä, koska mä inhoan kaikkea missä pitää hiippailla. Miten kukaan, joka inhoaa hiippailua, voi tykätä Hitmanista? Niin, en tiedä. Tää vaan on yksi mun elämäni peleistä.
En ole pitänyt siitä suunnasta mihin pelisarja lähti Hitman: Absolution -pelin jälkeen. Tarina putosi pelistä kokonaan pois ja keskityttiin vain palkkamurhaamaan joitain hahmoja ilman sen suurempaa ideaa. Tai minulle se ainakin esittäytyy ideattomana, koska mä olen pitänyt Hitman -pelisarjan tarinasta.
WWE SmackDown!- & WWE 2K-pelisarja
Jossain vaiheessa ruvettiin televisiosta seuraamaan showpainia. Naapurin poika sai sitten SmackDown! Here comes the pain -pelin ja mä olin siitä aivan pähkinöinä: siis voin itse ohjata showpainijaa!? Mä sain tän pelin jossain vaiheessa lainaan naapurista ja muistan kuinka tätä tuli pelattua yömyöhään, vaikka taisin olla iältäni vasta jotain kolmentoista? Sarjan ja pelin liikkeitähän ei saisi tehdä kotona, mutta ihan oikeasti; onko kukaan koskaan noudattanut sitä ohjetta? Väitä mitä väität, mutta mun lapsuuteen se kokeileminen kuului.
Tämän pelin jälkeen aloin itsekin ostelemaan painipelejä. Sen takia mun oli pakko laittaa tähän pelisarja, eikä mikään yksittäinen peli. Se on käytännössä joka vuosi sama peli, mutta sitä on aina jollain tavalla viety eteenpäin. Alkusysäys tuli kuitenkin muistaakseni juuri tuosta Here comes the pain -pelistä, ja viimeisin omistamani WWE-peli taitaa olla WWE 2K24.
Eihän tää lista olisi rehellinen, jos en olisi tätäkin tänne nostanut. Tää on kuitenkin ollut aika isossa roolissa loppujen lopuksi, vaikka showpainia ei ole tullut seurattua enää pitkiin pitkiin aikoihin. Sanotaanko tähän vielä näin, että Rey Mysterio ja Eddie Guerrero on päähahmot siltä aikakaudelta kun itse showpainia seurasin.
Tämän pelin jälkeen aloin itsekin ostelemaan painipelejä. Sen takia mun oli pakko laittaa tähän pelisarja, eikä mikään yksittäinen peli. Se on käytännössä joka vuosi sama peli, mutta sitä on aina jollain tavalla viety eteenpäin. Alkusysäys tuli kuitenkin muistaakseni juuri tuosta Here comes the pain -pelistä, ja viimeisin omistamani WWE-peli taitaa olla WWE 2K24.
Eihän tää lista olisi rehellinen, jos en olisi tätäkin tänne nostanut. Tää on kuitenkin ollut aika isossa roolissa loppujen lopuksi, vaikka showpainia ei ole tullut seurattua enää pitkiin pitkiin aikoihin. Sanotaanko tähän vielä näin, että Rey Mysterio ja Eddie Guerrero on päähahmot siltä aikakaudelta kun itse showpainia seurasin.
Habbo
Mä olin ihan kahden vaiheilla, että laitanko tätä tänne, koska mä olin Habbo Hotelissa juuri se kaveri, joka sanoi, että "ei tää mikään peli ole..." Eikä se tavallaan ollutkaan. Mulle se oli enemmän keskustelualusta, joka varasti lopulta mun elämästä aivan hirvittävän pitkän pätkän. Tai no, ei varastanut, mutta siis, tiedättekös? Mä vietin siellä uskomattoman pitkään.
Mä en muistaakseni koskaan kerennyt käymään Habbossa siihen aikaan kun se oli vielä Kultakala, että en ihan mikään OG siellä ole. Mun aloituksen aikaan se oli Habbo Hotel, mutta nykyään se taitaa olla ihan vaan Habbo. Mun vanhin mahdollisesti vielä olemassa oleva hahmo siellä taitaa tänä vuonna täyttää tai on täyttänyt 23 vuotta.
Mulla on edelleen kaverisuhteita siltä ajalta olemassa. Musta onkin hauskaa, että olen tuntenut yhden kaverin sieltä varmaan yli 15 vuoden ajan, mutta en ole koskaan nähnyt kyseistä ihmistä livenä. Ja siis me kyllä nykyäänkin vielä keskustellaan, ei ehkä niin usein, mutta silti. Se on semmonen kaveri, jolle mun on jotenkin tosi helppo kertoa jos mulla on vaikeeta. Onkohan se salaisuus juuri siinä, että on tuntenut toisen niin kauan, mutta ei ole koskaan nähnyt toista?
No, se ei kuulu tähän blogiin. Mutta Habbo, vaikka en ole koskaan sitä pelinä pitänyt, niin nyt päästän sen tälle listalle ansaitusti. Oli aivan mahtava paikka aikoinaan ja siellä tuli kyllä oltua luultavasti siihen kuuluisaan kyllästymiseen asti. Ja vähän sen jälkeenkin. Nykyään saatan pyörähtää siellä ehkä 1-5 kertaa vuodessa vain katsahtamassa, että onko siellä vielä jotain. Eipä siellä enää nykyään ole mitään sellaista, joka saisi sinne jäämään yhtä iltaa pidemmäksi ajaksi.
The Sims 2
Mikä voisi olla parempaa kuin The Sims? No, The Sims 2! Mun lempipelille kävi se, mistä tykkäsin HoMM-pelissä: se kehittyi paremmaksi! Mulla oli The Sims -peliin varmaan lähes kaikki lisäosat ja nyt mun piti ostaa kokonaan uusi peli, joka kuitenkin vie kaiken ihan uudelle tasolle! Ehdottomasti otan vastaan tämän päivityksen!
Mä väittäisin, että olen ollut siinä ensimmäisessä aallossa ostamassa tätä peliä. Mä oon ollut jo 15-vuotias, mutta edelleen The Sims -pelien vanki. Ja tämä peli vei taas mukanaan. Tunteja, päiviä, kuukausia ja lopulta vuosia tuli vietettyä tämän pelin seurassa. Jotenkin mulla on kyllä tässä kohtaa semmoinen muistikuva, että tähän en tullut hankkineeksi kaikkia tai edes läheskään kaikkia lisäosia. Mä olin iältäni ehkä vähän semmosessa siirtymäkohdassa, että vaikka peli kiinnosti, niin oli myös muita kiinnostavia asioita. Kuten nyt esim. internetissä ajan viettäminen ja toisinaan myös kavereiden näkeminen. The Sims 2 oli semmonen peli, että sitten kun ei ollut muuta, niin tämän pariin oli aina turvallista ja mukavaa palata. Tavallaan siis vähän semmonen, että palasi tavallaan kotiin kun tämän pelin sai auki.
Fable 1-3
Tähän en osaa nostaa vain yhtä Fable-peliä, koska mä tykkäsin niistä kaikista. Tää oli aivan uskomattoman hyvä peli, tai siis ne kaikki oli uskomattoman hyviä pelejä. Se, miten sä ohjaat hahmoa ja sä voit omilla teoillasi vaikuttaa siihen, että miltä hahmo tulee näyttämään lopulta. Oletko sä pelannut hyvän tyypin roolia vai ollut täysi ilkimys, vaikutti siis suoraan siihen miltä sä aloit näyttämään. Mä jotenkin vaan rakastin tätä ominaisuutta näissä peleissä. Vaikka se oli aika semmonen suoraviivainen peli muuten, niin tässä oli muistaakseni semmoisia jotain perheenmuodostamis-juttuja mukana myös. Siitä on ihan liian pitkä aika kun olen näitä pelannut, joten muistikuvat on vain hatarat.
Jostain Fablesta mä olen joskus kirjoittanut yhdelle kaverin kaverin verkkosivuille peliarvostelunkin. Se oli elämäni ensimmäinen ja samalla ainakin toistaiseksi viimeinen peliarvostelu. Muistaakseni se oli lähes pelkkää positiivista palautetta vain. Ja siis muistan mä tästä pelistä senkin, että olin joskus tosi väsynyt, mutta halusin silti pelata tätä hieman. Joten peli päälle ja menoksi. Jossain vaiheessa huomasin, että mä havahdun vähän väliä hereille ja mun hahmo juoksee siellä jotain aitoja päin. En malttanut lopettaa, joten hetken päästä taas havahduin hereille nojatuolilla ja hahmo juoksee jotain obstaakkelia päin. Jossain vaiheessa luovutin ja menin nukkumaan.
Mutta niin hyvä pelisarja kyseessä, että oli se pakko nostaa tänne mukaan. Vaikka yhden pelin sijaan tässä onkin kolme, mutta mä en vaan osaa nostaa sieltä sitä yhtä parasta
The Sims 4
Ja siinä missä esim. Hitman, WWE ja Fable niputettiin yhteen, niin The Sims -pelisarjalle en voi sitä tehdä. Nää kaikki The Sims -pelit on vaikuttanut muhun erittäin vahvasti. Ja tarkkasilmäisimmät voi huomata, että hypättiin suoraan The Sims 2 -pelistä The Sims 4 -peliin. Sille on se syy, että The Sims 3 oli kyllä hyvä peli, aivan eri luokkaa kuin mitä edeltäjänsä, mutta sen pelin parissa mulle kertyi kaikista vähiten pelitunteja. Mä olisin halunnut sitä pelata enemmänkin, mutta mä olin ehkä sellaisessa elämänvaiheessa siihen aikaan, että mua ei kiinnostanut pelaaminen niin paljoa.
Vaan kun tuli The Sims 4, niin mua alkoi taas kiinnostamaan. Ja kiinnostaa vielä tänäkin päivänä. Mun on pakko myöntää, että olen tähän peliin, tai sen lisäosiin, upottanut tällä hetkellä useamman satasen tässä vuosien varrella. En ole ostanut yhtäkään lisäosaa muistaakseni edes normihinnalla, vaan odottanut aina tarjouksia, mutta silti siihen on uponnut kiitettävä summa rahaa. Ja uppoaisi vieläkin, mutta toistaiseksi on ollut pidempi "simsitön" kausi.
Tää on ihan siis mahtava peli. Se matka minkä itse olen tullut sieltä The Sims 1-pelistä tähän on ollut upea. Vaikka se kolmonen jäi vähemmälle, niin paluu neloseen oli ihan kuin uusi maailma taas. No, sitähän se tavallaan olikin. Kaikki oli mennyt eteenpäin. Hahmot näytti jo ihan oikeilta ihmisiltä (no, ehkä sekin ajatus on vanhentunut huonosti).
EA-sovelluksen mukaan mulla on The Sims 4:n parissa 2363 pelituntia. Se ei ole ehkä täysin rehellinen, koska joskus on ollut myös kausia kun olen jättänyt pelin vaikka yöksi auki, jotta on helppo taas aamulla jatkaa. Uskaltaisin väittää, että jos mietitään tuosta aktiivisia tunteja niin se on ehkä joku 1600-1800. Niin, on se silti aika monta tuntia. Aika monta päivääkin, jos miettii, että se olisi tuo 1800, koska se olisi päivissä 75. Mutta 12 vuodessa jos on pelannut 75 päivää yhteensä, niin eihän se ehkä kuulosta ihan kamalalta. Eihän?
Jos joskus tulee The Sims 5, niin mä olen mukana. Mä olin joku 11-vuotias kun rakastuin The Sims -pelisarjaan ja nyt vielä 37-vuotiaana, miehenä, voin todeta rakastavani kyseistä pelisarjaa edelleen.
The Binding of Isaac: Rebirth
Tarkkasilmäisimmät varmaan huomasivatkin, että tähämän on jo kymmenes! Kyllä, tämä on kymmenes. Mä en olisi voinut elää itseni kanssa, jos en olisi saanut nostaa tätä myös tänne. Steamin mukaan mulla on tämän parissa 969 pelituntia ja se on aika lähellä totuutta. Tätä en ole kovinkaan montaa kertaa jättänyt yöksi päälle, joten varmaan joku 900 pelituntia on todella lähellä totisinta totta.
Tää on peli, joka sai mut rakastumaan roguelike-peleihin. Peleihin, joissa aloitetaan peli ja jos pelissä kuolee, niin sitten menettää kaiken sen mitä sillä kierroksella sai. Mutta jokainen uusi peli voi aukaista uusia tavaroita tai hahmoja. Tää on täydellistä itsensä haastamista, koska koskaan ei tiedä mitä seuraava peli, eli runi, tuo tullessaan.
Mä en oo koskaan pelannut tän pelisarjan ensimmäistä osaa. Hyppäsin mukaan vasta tässä Rebirth -vaiheessa. Tämän jälkeen olen tykännyt tosi paljon monista samankaltaisista peleistä, joista pakko nostaa tähän ainakin Megabonk, joka on nyt uusin villiintymiseni kohde. Mä uskaltaisin väittää olevani tässä peligenressä jo aika hyvä. Toinen nosto on pakko tehdä tämän Isaacin alla, koska siis oon seurannut sellaisen pelin kehitystä kuin Tape to Tape. Se on roguelike-elementeillä varustettu jääkiekkopeli ja mä olen aivan myyty sille kun se juuri julkaistiin kokoversiona. Pelasin sen kaikkia demoversioita ja olin aivan pähkinöinä.
Ja olen ollut aikoinaan pähkinöinä myös Isaacista. Sekin on päivittynyt matkan varrella paljon ja olen aina ollut tosi innoissani, kun on tullut uusia esineitä, hahmoja tai mitä vaan. Kun onnistuu luomaan jonkun itselleen uuden synergian, niin silloin peli tarjoaa parastaan. Tää peligenre taistelee melko hyvin semmoista metapelaamista vastaan, koska koskaan ei tiedä mitä seuraava runi tuo mukanaan. Tykkään. Todella tykkään.
Sellainen pelaaja minä olen. Ei siinä ole kaikki pelit mitä olen elämäni aikana pelannut, mutta siinä on semmoiset mitkä muistui mieleen. Voi olla, että myöhemmin muistan vielä jonkun ja haluaisin sen tähän mukaan, mutta ehkä mä lukitsen nyt tämän kymmenen pelin listan tällaisenaan. Jos joku olisi muka vaikuttanut muhun jotakin enemmän, niin miksi en muistaisi sitä tässä ja nyt? Hitman oli ainut mikä meinasi unohtumalla unohtua listalta (joo, se on tuolla aika alkupäässä, mutta yritin lisätä sen jotenkin kronologisesti oikeaan paikkaan), mutta se oli ihan ehdottomasti pakko lisätä sinne. Olin aloittamassa kirjoittamaan Isaacista kun yhtäkkiä vaan tuli sellainen välähdys: miten olen voinut unohtaa Hitmanin? Kumpi on tärkeämpi, Isaac vai Hitman? Onko joku, jonka voin poistaa ja lisätä Hitmanin? Ei, ei, ei... Siksi mun oli pakko tehdä 10 pelin lista. Mun blogi, mun säännöt!
Heti tuli mieleen esimerkiksi Tony Hawk's -pelisarja, josta olen aikoinaan nauttinut todella paljon. Ja GTA -pelisarja, jota olen pelannut ihan sieltä Grand Theft Auto (tunnetaan siis kai myös nimellä GTA I tai 1) -pelistä asti, joka. Mutta jotenkin mä en vaan koe, että ne pystyisi korvata tuolta nykyiseltä listalta mitään. Postal, Fallout... No, nyt näitä taas lähti tulemaan, mutta vaikka ne on vaikutuksen aikoinaan tehnyt, niin ei ne vaan listalle yllä.
Niin, jos mietittäisiin vielä kännykkäpelejä, niin olisihan mulla tähän yksi nosto myös sieltä. Mä olen ihan liian kauan pelannut sellaista peliä kuin Mobile Legends: Bang Bang. En oo ihan hirveen suuri MOBA-pelien fani, mutta tämä on kyllä vienyt mukanaan aikoinaan ihan täysillä. Uskaltaisin väittää, että olen kyseisessä pelissä aika hyvä. Tankkina tai supportina olen omasta mielestäni aika kova.
No, eipä tähän enää lisättävää.
Tää on peli, joka sai mut rakastumaan roguelike-peleihin. Peleihin, joissa aloitetaan peli ja jos pelissä kuolee, niin sitten menettää kaiken sen mitä sillä kierroksella sai. Mutta jokainen uusi peli voi aukaista uusia tavaroita tai hahmoja. Tää on täydellistä itsensä haastamista, koska koskaan ei tiedä mitä seuraava peli, eli runi, tuo tullessaan.
Mä en oo koskaan pelannut tän pelisarjan ensimmäistä osaa. Hyppäsin mukaan vasta tässä Rebirth -vaiheessa. Tämän jälkeen olen tykännyt tosi paljon monista samankaltaisista peleistä, joista pakko nostaa tähän ainakin Megabonk, joka on nyt uusin villiintymiseni kohde. Mä uskaltaisin väittää olevani tässä peligenressä jo aika hyvä. Toinen nosto on pakko tehdä tämän Isaacin alla, koska siis oon seurannut sellaisen pelin kehitystä kuin Tape to Tape. Se on roguelike-elementeillä varustettu jääkiekkopeli ja mä olen aivan myyty sille kun se juuri julkaistiin kokoversiona. Pelasin sen kaikkia demoversioita ja olin aivan pähkinöinä.
Ja olen ollut aikoinaan pähkinöinä myös Isaacista. Sekin on päivittynyt matkan varrella paljon ja olen aina ollut tosi innoissani, kun on tullut uusia esineitä, hahmoja tai mitä vaan. Kun onnistuu luomaan jonkun itselleen uuden synergian, niin silloin peli tarjoaa parastaan. Tää peligenre taistelee melko hyvin semmoista metapelaamista vastaan, koska koskaan ei tiedä mitä seuraava runi tuo mukanaan. Tykkään. Todella tykkään.
Sellainen pelaaja minä olen. Ei siinä ole kaikki pelit mitä olen elämäni aikana pelannut, mutta siinä on semmoiset mitkä muistui mieleen. Voi olla, että myöhemmin muistan vielä jonkun ja haluaisin sen tähän mukaan, mutta ehkä mä lukitsen nyt tämän kymmenen pelin listan tällaisenaan. Jos joku olisi muka vaikuttanut muhun jotakin enemmän, niin miksi en muistaisi sitä tässä ja nyt? Hitman oli ainut mikä meinasi unohtumalla unohtua listalta (joo, se on tuolla aika alkupäässä, mutta yritin lisätä sen jotenkin kronologisesti oikeaan paikkaan), mutta se oli ihan ehdottomasti pakko lisätä sinne. Olin aloittamassa kirjoittamaan Isaacista kun yhtäkkiä vaan tuli sellainen välähdys: miten olen voinut unohtaa Hitmanin? Kumpi on tärkeämpi, Isaac vai Hitman? Onko joku, jonka voin poistaa ja lisätä Hitmanin? Ei, ei, ei... Siksi mun oli pakko tehdä 10 pelin lista. Mun blogi, mun säännöt!
Heti tuli mieleen esimerkiksi Tony Hawk's -pelisarja, josta olen aikoinaan nauttinut todella paljon. Ja GTA -pelisarja, jota olen pelannut ihan sieltä Grand Theft Auto (tunnetaan siis kai myös nimellä GTA I tai 1) -pelistä asti, joka. Mutta jotenkin mä en vaan koe, että ne pystyisi korvata tuolta nykyiseltä listalta mitään. Postal, Fallout... No, nyt näitä taas lähti tulemaan, mutta vaikka ne on vaikutuksen aikoinaan tehnyt, niin ei ne vaan listalle yllä.
Niin, jos mietittäisiin vielä kännykkäpelejä, niin olisihan mulla tähän yksi nosto myös sieltä. Mä olen ihan liian kauan pelannut sellaista peliä kuin Mobile Legends: Bang Bang. En oo ihan hirveen suuri MOBA-pelien fani, mutta tämä on kyllä vienyt mukanaan aikoinaan ihan täysillä. Uskaltaisin väittää, että olen kyseisessä pelissä aika hyvä. Tankkina tai supportina olen omasta mielestäni aika kova.
No, eipä tähän enää lisättävää.
Terveisin,
Vesa-Matti
























