Mä olen nyt jo niin nähnyt tämän talven. Mä olen ottanut jonkinlaisen vetovastuun meidän lumitöistä, koska ne on ihan kivoja, eikä Eiran tarvitse nyt rasittaa itseään yhtään ylimääräistä. Kuitenkin alan olemaan jo täysin kyllästynyt kaivamaan samoja väyliä auki päivästä toiseen ja jopa monia kertoja päivässä. Lumi siis yksinkertaisesti jo riittää. Sen sataminen riittää, sen näkeminen riittää ja varsinkin sen kolaaminen todellakin riittää.
Muistatteko ennen Valtteri-myrskyä kun oli pari suhteellisen lämmintä päivää? Pyörittiin nollassa tai ihan hitusen plussan puolella. Maassa ei ollut mitenkään hirveesti lunta. Silloin ilmassa oli ikään kuin kevään tuntua, ja mä olin totisesti innoissani! Sitten kun tuli tuo myrsky, joka pakkasi meidänkin pihalle todella paljon lunta.. Jotenkin romahdin takaisin todellisuuteen, että tätä talvea ja lunta tulee kestämään vielä parikin kuukautta. Miksi? Ideaaleinta olisi, että lunta tulisi jouluksi ja uudenvuodenaatoksi ja se on sen jälkeen hei hei lumi. Ei saisi toivoa ilmastonmuutosta, koska se on paljon enemmän kun lumien sulaminen tai sen satamatta jääminen, mutta kyllä ihan mielelläni antaisin pari talvikuukautta pois alkuvuodesta. Marras-, joulu- ja tammikuu voisi mun puolesta olla lumisia kuukausia, mutta sitten pitäisi kyllä jo ehdottomasti palata lumettomuuteen.
Kiukuttelinko jo tarpeeksi lumesta? Hyvä.
Mä ajattelin, että kun kuitenkin viimeisimmästä blogimerkinnästä on jo se 10 päivää, että hyvä päivittää teille vähän jotain kuulumisia. Taas periaatteella; blogi auki, tyhjä sivu eteen ja annan vaan sormien näpyttää. Kaikki mitä saan ulos on kauhea kiukuttelu lumisateesta, vau.
No ei tossa oikeesti ole kaikki. Onhan mulla vielä jotain takataskussa. Haluatteko kuulla vaikka miten se elämä noin muuten? No, siitäkin huolimatta alan sitä nyt tähän kirjoittamaan.
Me mennään nyt lauantaina Porvooseen. Se on kyllä semmonen kaupunki, että jos en olisi niin sidoksissa Hyvinkääseen (on muuten jotenkin typerä taivutus), niin asuisin ehdottomasti Porvoossa. Ja ehdottomasti vielä jossain siellä Vanhassa Porvoossa.
Tällä kertaa mennään sinne oikeastaan kylpylälomalle. Mä olen niin hyvä unohtamaan ja sekoittamaan asioita, että en osaa nyt aivan 100% varmaksi sanoa mennäänkö me Haikon Kartanoon vai jonnekin muualle.. Mutta ehkä voisin sanoa noin 95% varmuudella, että meillä on Haikon Kartanosta huone, jossa tullaan yöpymään. Eira oli suunnitellut reissua ensin jonnekin muualle, mutta sitten taas Porvooseen, sitten taas jonnekin muualle ja taas Porvooseen.. Niin tämän takia mä olen hitusen kujalla.
Meillä oli tossa 29. elokuuta 2021 seurustelun 10-vuotispäivä, mutta ei remontin takia sitä keretty mitenkään viettämään. Se jäi silloin harmittamaan. Jotenkin vaikutti vielä, että Eiralle se oli ihan ok, että rempataan vaan ja hemmettiin tommoset hömpötykset. Melkein puoli vuotta siihen sitten meni, ennen kun Eira sen itse otti taas asiaksi ja alkoi järjestämään tämmöstä. Eli ei se ehkä sittenkään ole sille hömpötys, se ei vaan osannut keskittyä siihen silloin kun oli remontissa niin paljon purtavaa. Ja sitten tuli kaikki raskausajan väsymykset ja muut.
No, nyt jotain tapahtuu kuitenkin. Mennään kylpemään, syömään hyvin ja toivottavasti vielä nukkumaan hyvin. Max jää Eiran äitin kanssa kotiin ja me päästään siis ihan kaksin viettämään meidän yhteistä aikaa. Ei sitä tässä silleen mitenkään turhan paljon ole ollutkaan..
Nyt jos tuntuu, että tässä kohtaa vaihtuu kirjottaja, tai ajatukset on muuten jotenkin rikkonaisia, niin johtunee siitä, että pidin tässä muutaman tunnin tauon. Eira ja Max tuli reissultaan ja mä kävin sitten olemassa niiden kanssa tossa. Nyt Max on päiväunilla, päiväruoka on hautumassa ja mulla on taas pieni hetki aikaa kirjoittaa. Ja mulla on myös kuppi kahvia, ah.
Hmm, mistähän sitä sitten jatkaisi? No, mä joskus kaiketi kirjottelin teille siitä, että mä kokeilen olla ilman lisättyä sokeria? Se on tapahtunut, mutta en ole huomannut, että se olisi vaikuttanut mihinkään mitenkään. Ehkä mun sytytys ei ole enää ihan niin pitkä.. Hyvin vahva ehkä. Siihen mä yritin sillä vaikuttaa, mutta kovin huomattavaa muutosta ei ole siis tapahtunut suuntaan tai toiseen.
Täydellinen sokerittomuus on mahdotonta. Ainakin mulle. Lähinnä sen takia, että haluan pystyä syömään samoja ruokia kun Eira, koska meillä on nykyään ruokabudjetti. Mä en kuitenkaan enää syö karkkia, imeskele jugurtteja, lutkuttele mehuja tai limujakaan. Semmonen turha rahanhassaus ja sokerin kanssa lotraaminen on jäänyt. Eikä se tunnu vaikealta. Annan itelleni luvan syödä asioita, joissa lukee "ei lisättyä sokeria". Mutta niitäkin vain, jos muka mitään muuta ei ole tarjolla.
Mä kuitenkin jatkan tätä tältä pohjalta, koska säästäähän tässä ainakin rahaa. Eikä ihminen tarvitse sitä ylimääräistä sokeria kaikesta ylimääräisestä. Eikö tämä ole puhdasta voittoa siispä?
Mainitsin ruokabudjetista, haluatteko kuulla siitä lisää? Koska tämä on kokonaisvaltainen kuulumispäivitys, niin pakkohan mun on sekin teille siispä avata.
Meillähän on siis semmonen tilanne, että Eira tienaa rahaa ja minä vain.. No, minä saan työttömyyskorvaukset. Vuoteen 2022 mentiin aikalailla sillä tyylillä, että ruokaa ostettiin lähinnä Eiran rahoilla, mutta toki mäkin aina silloin tällöin maksoin kun kävin itsekseni kaupassa tai jotain. En siis ihan siivellä tässä ole mennyt. Jotenkin vaan sitten tän vuoden alussa mä ajattelin, että eihän se nyt mene ihan oikein..
Ehdotin Eiralle, että luodaan uusi tili, jonne molemmat laittaa joka kuukausi tietyn summan rahaa. Ruokarahaa, siispä. Meinattiin ensin, että kyllä me pärjätään 400€/kk, mutta minä nostin sen viime hetkellä 500€/kk. Eli 250€ molemmilta. Ensimmäinen kuukausi alkaa olemaan tässä taputeltuna, mutta vähän vaikuttaisi siltä, että 500€/kk ei riitä meidän budjetiksi. Pitää kyllä kokeilla vielä toinen kuukausi, mutta sitten sitä pitää muutella johonkin suuntaan. Mulla ei kyllä ihan mahdottomasti ole enää mahdollisuutta ruokabudjettiin laittaa, koska muuten jää laskuja maksamatta. Vaan jos tää ei ota toimiakseen tällä määrällä, niin sitten se on nostettava sinne 600 euroon. Se 300 euroa on vaan puolet mun kuukauden rahoista..
Käydään nyt silleen ainakin kerran viikkoon vähän isommin kaupassa ja ostetaan semmosia perustarvikkeita. Jauhelihaa, kanaa, nakkeja.. Tämmösiä, mistä nyt saa tehtyä ruokaa koska tahansa. Tätä on nyt jatkunut siis tosiaan yhden kuukauden ja tämä tulee tästä varmasti kehittymään johonkin suuntaan. Toivottavasti ainakin tajutaan mihin meillä menee turhaan rahaa ja osataan karsia semmosia tuotteita sitten pois. Kyllä meidän pitäisi pystyä pärjäämään 500 eurolla kuukausi.. Ei ruokailu nyt niin kallista voi olla.
Toki tosta meidän ruokabudjetista kuluu iso osa myös Maxin pakollisiin kuluihin, kuten vaippoihin ja muuhun semmoseen. Ne on kuitenkin aika kalliita ne. Vessapaperit, talouspaperit ja tämmöset menee myös tuolta. Eli ehkä ruokabudjetti on vähän huono sanavalinta. Ehkä se on enemmänkin budjetti melkein neljän ihmisen elämässä selviämiseen.
Koska puhuttiin ruoasta ja tosta sokerittomuudesta, niin eiköhän siitä voida kevyesti siirtyä puhumaan vähän painonpudotuksesta? Tai no, ei se enää ole painonpudotus. Oon mä kai aikasemminkin väittänyt, että tää ei ole mikään projekti, vaan tää on enemmänkin elämänmuutos. No, elämänmuutoksesta ei pidetä kesä- tai talvilomia, joten ehkä mä kuitenkin olen vielä vähän väärällä polulla.
Mikä nyt kuitenkin on muuttunut niin se, että mua ei kiinnosta mun paino. Mä en ole käynyt vaa'alla, enkä aiokaan. Mä en halua, että mun tekeminen menee taas siihen, että mä joka päivä merkkaan ylös paljonko painan ja mistä se koostuu. Mä haluan oikeesti mennä enemmän sitä kohti, että tämä muutos ois pysyvä, enkä pyri mihinkään tuloksiin. Tai siis tottakai mä pyrin tuloksiin, on mulla tavotteita, mutta en halua mitenkään orjallisesti mennä niitä kohti. Tekemisen täytyy pysyä semmosena miellyttävänä, jotta se jää elämään.
Eli siis mä edelleen pätkäpaastoan. Se on mulle ihan helppoa ja se on ihan täysin osa mun eämää. Viikonloppuisin on huijauspäivä tai kaksi, mutta arkena pysytään vahvasti raamien sisällä. Paastojen välissä syöminen on hallittua, eikä tuota enää minkäänlaisia vaikeuksia.
Ainut mikä välillä tuottaa vaikeuksia on se, että Eiran ruokarytmi on se, että se syö viimeisen kerran vielä sängyssä kun aletaan katsomaan televisiota. Television katsominen ja syöminen on joskus ollut ihan mun lempipuuhaani. Sitä ei kerkeä päivällä harrastamaan, enkä minä enää illalla syö. Siksi mulla on ne huijauspäivät, tai ainakin yksi. Mun on pakko saada joskus syödä sängyssä katsellen televisiota, koska se se on mukavaa. Se pitää hyvin tasapainon ja on jotain mitä odottaa. Joo, odotan viikonloppua sen takia, että saan tehdä jotain mättöruokaa, maata sängyssä ja katsoa televisiota.. Kaikilla on huvinsa.
Mä edelleen pyörittelen ajatusta siitä, että sinne salille olisi mentävä.. Ja menenkin, odottakaa vaan! Olen mestari keksimään tekosyitä ja tällä kertaa se tekosyy on lumi. Se oikeesti vetää mun mielialaa niin pahasti alaspäin, että mä en osaa tarttua asioihin semmosella innolla kun tarvitsisi tai haluaisi. Mä uskon, että kun tuo lumi tuosta alkaa katoamaan ja kevät alkaa näyttämään merkkejään, niin musta löytyy uutta tarmoa. Mä uskon niin, joten teidänkin täytyy uskoa niin. Uskokaa se nyt jo!
Olenkohan mä nyt sanonut kaiken oleellisen.. Hmm, elämään kuuluu siis pääosin hyvää. Asiat on jotakuinkin hallinnassa, mutta tällä hetkellä kaikkea tekemistä varjostaa lumi. Uutta vauvaa odotellessa ja Maxin kasvua hämmästellessä. Ja se sen kasvu on hurjaa! Tai siis, no.. Se miten se kehittyy kokoaika. Oppii kasaamaan asioita päällekkäin, oppii laittamaan oikean muotoiset asiat oikean muotoisista rei'istä.. Kaikkea semmoista pientä, mutta hyvin tärkeää. Tekee isin oikein ylpeäksi lähes päivittäin!
Toki tässä olisi asiat vieläkin paremmin, jos näkisi muitakin ihmisiä enemmän. Me käytiin maalla morjestamassa porukoita ja vaikka se oli aikalailla sitä, että olla möllötettiin, niin se oli tosi tärkeää olemista ja möllöttämistä. Ihan vaan sitäkin voisi harrastaa useammin, koska vaikka asiat muutoin hyvin onkin, niin mulla on tosi usein olo, että seinät kaatuu päälle. Vaikka mä hyvin kotona viihdynkin, niin silti joskus tarvitsee vaan sitä, että täältä pääsee pois ja näkee muutakin menoa kun sitä mitä näkee täällä päivästä toiseen. Vaikka siis sekin meno on kiinnostavaa, niin silti.. Ei se vaan aina riitä.
Hmm, ehkä mä nyt olen sanonut kaiken? Eli nyt ei mulla muuta.
Terveisin,
Vesa-Matti
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kirjoitelkaa mielummin omalla nimellä kun Anonyymina. Ihan vain varmuuden varalta. :)