Viime päivityksessä kerroin olevani kipeä. Mä olen sitä ehkä hieman vieläkin. En luota enää siihen, että tämä olikin vain pieni vilustuminen. Tikkua en nenääni silti työnnä, se on vissi. Mä olen sen kerran kokenut ja toista kertaa en siihen aio suostua. Mun nenään se tikku ei vaan yksinkertaisesti sovi. Jos tämä nyt sitten on korona, niin olkoon. Mä olen muutenkin hyvin paljon kotona ja jos täältä johonkin liikun, niin en yleensä koske mihinkään ja käytän maskia. Tiedän, olen osa isompaa ongelmaa.
Mulla on siis vielä yskää, hyvin vähäistä, mutta sitä on. Pientä päänsärkyä välillä, joka voi johtua ilmeisesti nousseesta verenpaineesta. Sen huomaa myös siitä, että mulla humisee päässä välillä. Olen lueskellut, että flunssa voi jälkioireenaan nostaa verenpaineita, joten en ole vielä huolissani. Heti kun yskä häviää ja jos humina päähän jää, niin sitten voin huolestua. Toi humina alkoi itseasiassa yksi päivä kun niistin nenääni raivokkaasti, kuulin kuinka oikea korva tavallaan räsähti ja sen jälkeen on välillä kuulunut huminoita. Että voihan se olla, että mulla on vaan joku korvaoirekin, eikä kohonnut verenpaine. Mene ja tiedä, odotan vain täydellistä tervehtymistä ennen kun panikoin.
Se humina on vähän semmosta kun.. No, tiedättekö kun joku on autollaan pysähtynyt teidän talon viereen? Auto käynnissä ja sisälle kuuluu semmosta tasasen epätasasta huminaa? Kai te nyt tiedätte. No, se humina on sitä semmosta. Aluksi mun pitikin ihan ikkunoista katella, että missä se piinaava auto oikein on, mutta kun ei löytynyt ja Eira ei samaa kuullut, niin ajattelin sen kuuluvan omasta päästäni. Mä en sitä kokoaika kuule, mutta välillä pysähdyn kuuntelemaan, että joko se on loppu, mutta sitten se tulee taas ihan yks-kaks-yllättäen jostain. Mmm-mmm-mmm-mmm.. Rasittavaa, mutta toistaiseksi ihan siedettävää.
Seuraavaksi haluaisin sanoa muutaman sanasen herra Maxista. Eilen illalla kun laitettiin poikaa nukkumaan, ilmestyi jostain ihan yks-kaks-yllättäen mahdoton kiukku. Poika oli ensin aivan väsynyt, mutta yhtäkkiä kaikki viittaukset väsymykseen oli tiessään ja tilalla vain itku. Mä kannoin poikaa sylissäni taloa ympäri, hetkeksi se aina rauhoittui, mutta sitten pillahti taasen itkuun. Eira kantoi poikaa sylissään taloa ympäri ja poika rauhottui, mutta pillahti itkuun taas. Eira piti kättään Maxin rintakehällä ja silitteli poikaa sängyssä, hetken se sitä rauhoitti ja sitten se taas pillahti. Minä tein saman perässä, mutta itkuksihan se meni taas.
Mikään ei auttanut, itkua vaan jatkui. Varmaan tunnin poika itki ja yritettiin kaikin tavoin olla tukena. Lopulta itkeminen oli ilmeisesti väsyttänyt poikasen niin, että nukahti viimein. Huh, rauha maassa ja poikasella uni.
Yö meni nukahtamisen jälkeen käsittääkseni suhteellisen normaalisti. Ei ollut itkukohtauksia, vaan unta ja välillä pieniä heräämisiä. Max ei siis vieläkään nuku kokonaisia öitä, joten voidaan puhua normaalista yöstä. Aamu meni käsitykseni mukaan myös aivan normaalisti. Max oli herännyt seitsemältä ja se tietää sitä, että päikkäreille mennään viimeistään 11 maissa. Eira lähti niihin aikoihin töihin ja mä itse aloin laittaa Maxia nukkumaan 11:15 muistaakseni.
Poikanen joi maidon sängyssään normaaliin tapaansa, mutta sen jälkeen alkoi taas itkeminen. Nyt ei saa edes laittaa kättä rauhoittavasti rintakehän päälle, vaan nyt se suututtaa ja lisää itkuun tehoa. Itkee, mutta mikään mitä mä voin tehdä ei auta. Melkein puolitoistatuntia myöhemmin poika nukkuu.
Tää on hyvin järkyttävää siksi, että Max on aina tähän asti mennyt nukkumaan helposti. Ollaan nostettu se sänkyyn, annettu pullo maitoa ja sen jälkeen huone on hiljentynyt. Välillä on saattanut kuulua kun tutti lentää sängystä lattialle, mutta muuten huoneesta ei ole enää yleensä kuulunut mitään, korkeintaan pientä kuorsausta. Noin 5 minuutin operaatio on muuttunut nyt pariin kertaan yli tunnin operaatioksi.. Tämä ei saa jatkua näin.
Toisaalta mä olen itse samallainen. Mä saatan olla todella väsynyt, mutta kun menen vaaka-asentoon sänkyyn niin olenkin taas aivan virkeä, enkä nukahda kun pakottamalla. Max ei saa nyt omaksua multa tätä typeryyttä, koska meille on ollut iso onni se, että Max on ollut niin helppo nukutettava. Toivotaan, että tää on vaan joku hyvin todella nopeasti ohi menevä kausi.
Muutenhan tämä arki on ollut tässä taas kovin toimivaa. Päivät on kulunut, mutta niitä ei ole tarvinnut kuluttaa. Vielä kun tuo lumi tuolta oikeasti poistuisi, tai ainakin liukkaus, niin sitten ruvetaan olemaan päivät pitkät pihalla. Ainakin toivon niin. Ulkoilu Maxin kanssa on ollut nyt ehdottomasti yksi omista lempparihommista, mutta sitä varjostaa vaan pari seikkaa. Toinen on tuo liukkaus ja toinen se, että Max viihtyy pihalla niin hyvin, että kun sieltä sisälle joskus on pakko tulla, niin siitä tulee taas ihan kamala show.
Kevättä odotetaan siis nyt ihan oikeasti oikeasti. Tai no, tammikuusta lähtienhän mä olen odottanut, että nurmikko alkaisi näkyä ja ilmat lämmetä.
Mä haluaisin paljon kirjotella taas tosta Venäjän ja Ukrainan sodastakin, mutta en mä voi tarjota siihen mitään uutta. Me, jotka asiaa stressataan, tiedetään liikaa faktaa ja fiktiota. Ja sitten taas ne, jotka välttelee uutisointia aiheesta, niin ei tarvitse minkäänlaista pakettia aiheesta multakaan. Joten luetaan tai ollaan lukematta uutisia. Jatketaan näillä.
Mua todella suuresti vaan ärsyttää, että Venäjä kohdistaa iskujaan siviileihin. Toisaalta kaikkihan tuolla Ukrainassa on viattomia, mutta se, että aletaan tuhoamaan sairaaloita ja muita siviilikohteita.. Se saa veren kiehumaan. Eniten kiehuttaa sodan alle jääneet lapset.. Miksi pitää lopettaa pienten ihmisten elämä ennen kun se on edes kunnolla alkanutkaan? Yks päivä luin, että nuorin sodassa kuollut on ollut silloin about Maxin ikäinen lapsi.. Suututtaa niin! Mikään ei oikeuta tohon mitä Venäjä tällä hetkellä tekee, ei mikään! Päättäjät vaihtoon ja sota seis.
No, tulihan sitten kuitenkin pieni avautuminen aiheesta, vaikka yritin pidätellä. Nyt ei mulla muuta.
Terveisin,
Vesa-Matti
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kirjoitelkaa mielummin omalla nimellä kun Anonyymina. Ihan vain varmuuden varalta. :)