"Kax" sai oikean nimen!

Eilen oli meidän toisen pojan ristiäiset. Tänään kerron teille nimen ja vähän miten tämmöiseen nimeen päädyttiin. Loppupuolella kerron myös hieman eräästä liikuttavasta eleestä. Ja ihan lopussa paljastan vielä minkälaisen tatuoinnin haluan pojista ottaa.

Mä olen nyt kamalan aktiivinen täällä blogin puolella, mutta eikai se ketään haittaa? Jos nyt kirjottaa kaiken pois mielen päältä, niin voi sitten pitää taas hyvillä mielin pidemmän tauon – jos tarvitsee. Kohta täytyy kyllä alkaa latautumaan joulukuuta varten, koska silloin tottakai totuttuun tapaan tulee blogiputki-joulukalenteri. Pitäisi kai alkaa jo ajattelemaan aiheita sinne, mutta.. No, mietitään sitä myöhemmin. Olen juuri se ihminen, joka jättää kaiken viime hetkeen.

Tänään, kuten jo otsikosta varmasti olette voineet jotain päätellä, tulin kirjottamaan meidän toisen pojan ristiäisistä. Tai en tiedä jaksanko niistä ristiäisistä puhua, mutta kerron teille ainakin poikasen nimestä jotain.


Sen enempiä jaarittelematta kerron teille suoraan, että nimi on koko komeudessaan Miio Oiva Eemeli. 

Miio on etunimenä harvinainen, Miioja löytyy Suomesta yhteensä alle 381 kappaletta. Jos oltaisiin kirjoitettu nimi yhdellä I-kirjaimella niin tilanne olisi ollut toinen, koska Mioja taas löytyy Suomesta alle 1065 kappaletta. Etunimi on periaatteessa täysin Eiran ideoima, mutta mä en sitä tuominnut yhtään. Voi olla, että mä vaikutin joltain osin vain siihen, että pojasta ei tullut Mio vaan juurikin Miio. Henkilökohtaisesti en pidä siitä, että nimi kirjoitetaan yhdellä vokaalilla, mutta lausutaan kahdella – ei siis millään pahalla ketään kohtaan. 

Annettiin ihmisille mahdollisuus arvailla nimeä ja välillä tiputettiin pieniä vinkkejä. Neljä kirjainta ja alle 400 kappaletta Suomessa, eikä kukaan arvannut sitä oikein – tavallaan. Kerran kävi lähellä kun Eiran isä kysyi "onko sun nimi Mi(i)o?" ja me molemmat pysähdyttiin niille sijoillemme ja sanomatta mitään ihmeteltiin, että miten se sen tiesi? Hetki sen jälkeen se perui mietteensä, koska "Siinä on kyllä vaan kolme kirjainta, että ei se ehkä se ole.." Se lausui sen selvästi Miio, eikä Mio, joten oltiin varmoja siitä, että kiinni jäätiin. Muutoin kaikki arvaukset on aina mennyt liki metsään. Milo ja Miro on toki myös käynyt lähellä.

Mä en ollut kuullut koko nimeä ennen kun Eira sitä ehdotti. Tai olen voinut sivukorvalla jossain yhteydessä kuulla, mutta en ole koskaan rekisteröinyt sitä aivooni. Mutta hyvin paljon pidän nimestä ja sen harvinaisuudesta. Ja pidän siitä, että se kirjoitetaan samalla tavalla kun se lausutaan.

Toinen nimi Oiva. Se tulee aivan puhtaasti mun suvusta, papalta. Olen hyvin onnellinen siitä, että Eira hyväksyi sen, koska musta oli jotenkin tosi tärkeää saada se nimi mukaan. En osaa sitä ehkä sen paremmin selittää, mutta se oli lähes ensimmäinen nimi minkä halusin. Yleensä suvuissa on toisia nimiä, jotka lähtee jatkamaan matkaansa isältä lapselle ja lapselta lapsenlapselle ja näin, mutta mä en jotenkin osannut omia Kalevia meille. Kalevi matkustaa tällä hetkellä sukupuun toista oksaa pitkin, mutta mulle oli ehdottoman tärkeää saada joku nimi suvusta jatkamaan matkaansa täältä minun oksastani. 

Tän nimen suhteen mulla oli myös pelkoja. Mä jostain syystä ajattelin, että se jotenkin tuomitaan. En tiedä miksi, joten älkää kysykö. Mä pääosin kuitenkin ajattelen tämän arvostuksena juuriani kohtaan, jota se siis ihan puhtaasti onkin.

Ja sitten siellä on tosiaan kolmantena nimenä vielä Eemeli. Siihen ei liity taas mitään sen syvällisempää tarinaa, mutta se iski muhun heti kun Eira sanoi sen ääneen. Mä halusin sen siltä seisomalta meidän toisen pojan nimirimpsuun. Kääntelin jossain vaiheessa sen jopa niin, että Eemeli olisi ollut ihan ensimmäinen nimi, koska pidin siitä niin paljon. Eemeli Oiva Miio tai Eemeli Miio Oiva ei ole yhtään niin sointuva, joten ei sitä voi vaan kääntää. Nimi varmaan kolahtaa muhun Vaahteramäen Eemelin takia, joka oli jossain vaiheessa omaa lapsuutta todella hyvää iltalukemista. Ja mikäänhän ei estä mua kutsumasta poikaa Eemeliksi jos haluan, koska se kuitenkin on siellä sen nimessä.

Ja nyt kun mainitsin tosta sointuvuudesta, niin se on ollut meille myös tärkeä aspekti. Me haluttiin molempien poikien kohdalla, että nimet on kokonaisuudessaan helppo sanoa. Max Venni Antero ja Miio Oiva Eemeli. Ne on ihan eri nimet, mutta niissä on silti paljon samaa ja hyvin paljon ajatusta mukana. Miettikää nyt ja asetelkaa noi nimet jotenkin eri järjestykseen. Ei ne vaan toimi muutoin, vai oletteko eri mieltä kanssani?

Näytä tämä julkaisu Instagramissa

Henkilön Vesa-Matti Nikander (@tekkomus) jakama julkaisu

Piti ihan tuoda tuolta Instagramin puolelta tuo eilinen julkaisu tähän vielä jatkoksi. Ihan vaan siksi, koska mä voin. Tajusin vasta jälkeenpäin, että olisin voinut lisätä kuvan siitä hetkestä kun Miiolla oli vielä kastemekko päällä. Se olisi ollut kiva, koska siis siinä samaisessa mekossa on kastettu minutkin, sisarukseni, liki kaikkien sisarusteni liki kaikki lapset ja kaikki. No ei kaikkia, mutta siis ainakin kaikki mainitsemani meidän suvusta. Ja siis tietenkin siinä kastettiin melkein pari vuotta sitten myös Max. Se on tärkeä mekko ja mä toivon, että se säilyy ehjänä ja suvussa vielä pitkään! Oma oletukseni tällä hetkellä on, että se lähtee kulkemaan toista oksaa pitkin eteenpäin, eikä Maxin tai Miion mahdollisia jälkeläisiä enää kasteta samassa mekossa. Voi olla myös, että olen väärässäkin. Enhän minä mitään kristallipalloa omista. Enkä edes tiedä miksi aloin tämmöistä asiaa spekuloimaan tässä?

Pakko vielä ihan erikseen mainita, että mulla on meinannut tässä silmäkulmat kostua useaan otteeseen yhdestä lahjasta, joka on kyllä enempi ehkä ele, joka tapahtui eilen. Mun ehdoton valinta kummiksi oli siskonlapsi, joka on siis joskus silloin kun itse olin teini-ikäinen, ollut syy mun vauvakuumeelle. Se oli silloin jo ihan ykköstyyppi. Sen jälkeen on vielä käynyt ilmi, että se on ykköstyyppi monella muullakin tavalla ja meillä on joku semmonen hassu yhteys. Mutta siis tämä ykköstyyppi toi Miiolle, kummipojalleen, ristiäislahjaksi oman rippiristinsä. Ja siis.. En yhtään vähättele muidenkaan tuomia lahjoja tai ajatuksia niiden takana, mutta toi meni mulla vaan ihan täysillä tunteisiin.

Kiitos vielä täältä käsin paikan päälle päässeille, etänä tilannetta seuranneille ja muutenkin kaikille, joille tämä jotain merkitsee ja on sen jollain tavalla ilmaissut. Eilinen oli ihan huippupäivä ja nyt meillä kaikilla on suuri ilo kutsua meidän poikaa nimellä Miio – tai Eemeli.


Olin jo lopettelemassa tätä merkintää, mutta haluan sanoa vielä jotain. Mä olen haaveillut pitkään siitä, että otan Maxista tatuoinnin. Mulla on ollut ideakin valmiina jo kauan. Nyt Miion tultua myös meidän elämään niin tottakai haluan myös Miiosta tatuoinnin. Ja mä haluan nyt esitellä luonnoksen teille, koska se on ehkä aika hieno. Itse olen sen suunnitellut, joten kyllähän se nyt on hieno!

Mä toivon, että tämä tatuointi joskus koristaa mun käsivarttani. Ehkä joitain rajoja voisi vielä hitusen siistiä, mutta muuten tämä on kyllä puhdasta kultaa. Ja siis noi jalanjäljet on oikeasti poikien ensimmäisistä jalanjäljistä mitä niiltä on koskaan otettu. Ei ne ehkä näytä enää aidoilta jalanjäljiltä kun niihin on niiden nimet tungettu, mutta asento ja varpaat on piirretty suoraan läpi. Ja ne tulee luonnollisessa koossa tietenkin iholle. Maxin jalanjälki 8,2 cm ja Miion 8 cm pitkä.

Ja nyt ei mulla muuta! Seuraavaan kertaan siispä.

Terveisin,
Vesa-Matti