Mä oon lähes päivittäin avannut ton sivun mistä voisi alkaa kirjoittelemaan, mutta ei mulla ole ollut aikomustakaan niin tehdä. Se vaan jäi jotenkin tavaksi. Sieltä tosin näkee myös tilastoja, joten kai mä niitä lähinnä olen tutkiskellut. Ehkä. En minä tiedä.
Mun piti tulla kirjottelemaan ensimmäisestä kerrasta, kuten varmaan jo otsikosta huomasitte. Tarkoitin kuitenkin ensimmäisiä kertoja, mutta monikossa se ei olisi niin houkutteleva, eikö? Kokeilen tässä vähän tämmöstä nuorison ja etenkin lehdistön käyttämää clickbait-kikkaa. Otsikoin mahdollisimman kiinnostavasti, mutta sisältö ei olekaan suoraan sitä mitä te ajattelitte sen olevan. Naurattaako? No, ei minuakaan. Tämmönen klikkauksien kalastelu saisi jo loppua!
Mun täytyy myöntää, että mun aivot on jo sen verran surkastuneet, että en muista kovinkaan kirkkaasti asioita nuoruudesta. Haluaisin kyllä, mutta mun muistissani nyt ei ole kehumista.
Kuitenkin, ensimmäinen tupakka. Missä, miten ja miksi? En osaa sanoa, että onko tämä ihan ensimmäinen kerta, mutta ensimmäisiä mitä muistan. Elettiin mahdollisesti vuotta 2003-2004, Vesa-Matti oli tuolloin 14- tai 15-vuotias. Väittäisin, että ehkä mä olin 14. Suoritin kuitenkin yläasteen viimeistä vuosiluokkaa, eli tuttavallisemmin ysiä. Tupakointi oli silloin joidenkin omanikäisten suuressa suosiossa, koska kaikki kielletty kiinnosti. Mua se ei suoranaisesti kiinnostanut, mutta sanotaanko nyt näin, että ryhmäpaine ajoi kokeilemaan.
Koulupäivä oli juuri päättynyt ja oltiin päästy bussilla Hyvinkään rautatieasemalle. Olin kuullut juttua, että meidän koulun oppilaat vetelee tupakkia alikulkutunnellissa. Sinne siis oli jostain syystä mentävä itsekin, koska sinne meni kaikki muutkin. Muistelisin, että nyt jo edesmennyt kaveri oli siinä silloin pääpiruna ja houkuttelijana – niin kuin se taisi olla kaikessa pahanteossa aina.
Meillä ei ollut tupakkaa, sen muistan. Mitä tekee tupakanhimoinen nuori kun ei ole tupakkaa? No, se varmaan pyytäisi jotain hakemaan tai jotain, mutta ei me.. Me kerättiin – ihan oikeesti – tumppeja maasta ja poltettiin niitä. Köh, köh, ei se hyvää ollut.
Jonkin aikaa maatumppeja polteltuamme yksi meidän rinnakkaisluokkalainen tuli kysymään, että halutaanko me ihan oikeet kokonaiset tupakat. Vau, onpa se ystävällinen! Meillä ei koskaan ollut kovin hyvät välit rinnakkaisluokkalaisiin, mutta oltiin liian sinisilmäisiä epäilemään mitään. Tyyppi tarjosi meille tupakat, muistaakseni vielä sytyttikin ne meille ja me oltiin ihan, että vau, kiitos, mahtavaa! Köh, köh, ei se hyvää vieläkään ollut.
Rinnakkaisluokkalaiset hävisivät alikulkutunnelista ja me jäätiin ihan innoissamme tupakkejamme polttelemaan sinne. Eipä aikaakaan kun meidän koulun apuopettaja, joka ei koskaan käy alikulkutunnelissa, kävelee rappusia alas meidän luokse ja toteaa pettymyksensä meihin. Kyllä, rinnakkaisluokkalaiset kundit oli käynyt käräyttämässä meidät! Tarjosi tupakat, jotta jäädään kiinni ja saadaan sanktiota.
En muista mitä siitä seurasi, enkä oikein muutakaan asiaan liittyvää. Sen vaan muistan, että kyllä se oli kova paikka nuorelle kundille, mutta samalla hyvin opettavainen tapaus. Ton jälkeen mä pysyin tupakasta erossa 5 vuotta, kunnes hölmönä heikkona hetkenä siihen taas hairahdin. Mä kuitenkin sen viitisen vuotta kerkesin inhota, melkein ihan vihata kaikkea tupakkaan liittyvää. Sitten joku sanoi, että se auttaa stressiin ja poistaa pahimman v-tutuksen, joten olihan sitä pakko siihenkin vaivaan kokeilla.. Ja siitä se ajatus sitten lähti.
Alkoholin kanssa mennään varmaan noihin samoihin vuosiin.. Rehellisesti sanoen, mä en muista ihan ensimmäistä kertaa, mutta mun päässä mulle on muodostunut semmonen ensimmäinen kerta minkä muistan, jota siis pidän nyt ensimmäisenä kertana. Oliko tarpeeksi epäselvästi kerrottu?
Tämä sijoittuu päivään ennen ysiluokan päättäreitä. Kotiväelle piti sanoa, että menen isoveljelle yökylään, koska se asui lähempänä mun koulua ja mun olisi helppo siitä aamulla vaan hyppiä parin tien yli, eikä tarvitsisi bussilla matkustaa.. Itseasiassa oon aika varma, että koulubussi ei olisi edes liikkunut sinä päivänä? Voi olla, että olen aivan väärässäkin.
Ja ihan varmasti mun oli tarkoitus vaan mennä yökylään ja herätä reippaana aamulla, mutta matkaan taisi tulla pari muuttujaa. Taisi isoveli hakea, ellen ihan väärin muista, pari 12-packia kaljaa. Kaljat oli vielä silloin hyvin pitkälti lasipulloissa ja toi 12-pack taisi olla yleisin asia mitä ostettiin kun haluttiin juopotella.
Matka porukoilta isoveljen kämpille oli kuitenkin sen verran pitkä, että siinä matkalla ehdittiin jo muutamat oluset juoda. Se alkoi tuntua pienenä nipistelynä raajoissa, mutta ehkä eniten sormissa. Se oli samaan aikaan aika pelottavaa, mutta jännää toden totta. Onneksi se oli isobroidi, jonka kanssa niitä siinä siemailtiin ja humalluttiin yhdessä.
Ja sitten mä en taas muista mitään. En siis ollut niin kännissä, ettenkö sen takia muistaisi mitään, mutta tuosta ajasta alkaa olemaan jo niin kauan, että kovalevy alkaa olemaan pyyhkiytynyt jo siltä osin. Siirrytään siis seuraavaan aamuun, koska tärkeä päivä, päättärit. Heräsin ensinnäkin myöhässä ja hieman täristen. Etsin vaatteeni äkkiä päälleni ja lähdin harppomaan koulua kohti. Kerkesin siihen päätilaisuuteen, huh. Mulla oli jonkinlainen juhla-asu päällä, mutta en mä kerennyt sitä mitenkään asettelemaan.
Meidän luokka siirtyi seisomaan salin eteen todistusten ja ruusujen jakoa varten. Minä, krapulainen nuori, siinä rivissä vissiin noin keskivälissä, katsoin kun opettaja aloittaa todistusten jaon, sanoo jotain kannustavaa aina oppilaalle ja halaa tätä. Mun kohdalla.. Niin, no, se vaan suoristi mun paidan kaulukset, antoi todistuksen ja ruusun ja siirtyi eteenpäin. En tietääkseni ollut mitenkään epäsuosittu oppilas tai huonokaan, mutta ilmeisesti haisin vaan vanhalle kaljalle tai jotain.
Tilaisuus oli ohi ja siitä sitten leuhkimaan kavereille, että ei hemmetti mikä krapula..
Ja näin saatiin Veskun tarinatuokio päätökseensä. Ei tämä ketään varmasti hyödyttänyt mitenkään, mutta toivottavasti edes joku viihtyi tätä lukiessaan. Ja jos siellä on lukijoina ihmisiä, jotka muistaa jotain paremmin noista tapauksista, niin saa korjailla. Mä kerroin vaan asiat siten miten mä ne muistan. Ja kun tapauksista on kohta se 20 vuotta, niin on ne vähän hämärän peitossa. Oli kuitenkin kiva muistella ja yrittää muistaa.
Nyt ei mulla muuta. Paitsi pahoittelut vielä tosta hieman harhaanjohtavasta otsikoinnista, mutta oli pakko kokeilla mitä se tekee lukijamäärälle.
Terveisin,
Vesa-Matti
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kirjoitelkaa mielummin omalla nimellä kun Anonyymina. Ihan vain varmuuden varalta. :)