Uusi blogivuosi käyntiin kuulumisilla

Mä kerron teille tänään vähän miten mun vuodenvaihde meni. Sen lisäksi puhutaan hetki kofeiinista, tai pikemminkin siitä kun se menee hieman yli. Lopussa vielä paljastan teille, että olen taas kerran ryhtynyt pätkäpaastoamaan. No, tokikin kerroin sen teille jo tässä, mutta voitte lukea siitä lisää tän merkinnän loppupuoliskolta.

Niin se on vuosi vaihtunut jo yli viikko sitten, mutta ei ole tullut meikäläiseltä merkinnän merkintää. Syy siihen löytyy ihan puhtaasti siitä, että en ole vaan saanut aikaiseksi. On muka ollut niin paljon kaikkea muuta, vaikka todellisuudessa tässä on vaan arkea pyöritetty. No, siinähän sitä kyllä on paljonkin muuta jos totta puhutaan. Nyt mä ajattelin kun mulle siunaantui tämmöinen aamu ihan yksikseen kotona, että jos jotain tulisin tänne pitkästä aikaa kirjoittelemaan. Mutta mitä? Ehkä me alotetaan tämä blogivuosi 2023 täällä ihan semmosella perinteisellä kuulumisten läpikäymisellä. Tokikin mun pitäisi tehdä se kooste vuodesta 2022 jossain vaiheessa, mutta tämä ei ole se vaihe. En tiedä koska mä löydän itelleni semmosen sopivan vähintään 2 tuntisen, että voisin käydä läpi kaiken mitä viime vuonna täällä blogin puolella tapahtui. Se on sen verran iso projekti kuitenkin, että se täytyy nyt miettiä vähän paremmin. Tällä kertaa tulin koneelle aikalailla ihan ex tempore, joten nyt tulee ihan vaan sitä semmoista mitä sylki sormiin tuo.


Vuodenvaihde, niin.. Vuoden viimeinen päivä vietettiin alkuun lasten, Eiran ja Ronin kanssa meillä kotosalla. Käytiin vähän katsomassa raketteja, joita Max jostain syystä taas hieman pelkäsi. Miio kyllä oli ihan tyytyväinen – koska se nukkui. Mä en tiedä, mä en jotenkin saanut mitään irti tänä vuonna raketeista. Yleensä niitä on ollut kiva katsoa ja näin, mutta tänä vuonna ne oli vaan.. No, ne oli vaan. Joka puolella paukkui, mutta ei mua niinkään kiinnostanut niitä katsella. Täällä me sitten kotona syötiin nakkeja, salaatteja ja suolakeksejä. Sipsejä, karkkia ja mitä kaikkea tossa nyt olikaan.

Jossain vaiheessa meille tuli myös Tomi. Mentiin porukalla paljuun kun lapset meni nukkumaan. Vesi oli taas kerennyt mennä sen verran kuumaksi, että ei siellä kaikki ihan hirveän pitkään viihtynyt. Yleensä se olen minä, joka valittaa heti jos vesi on yli 38 asteista, mutta nyt minä olin melkein ainut joka siellä paljussa oikein pysymällä pysyi. Eiran lisäksi. Muut hyppeli vähän väliä vilvoittelemassa. Paljun jälkeen tultiin hetkeksi sisälle ja tovin päästä sitten me suunnattiinkin poikain kanssa kohti keskustaa. Jussintorille oli jostain syystä pakko päästä. Tokihan siellä oli myös sisko ja siskonlapsi, joten jo pelkästään siitä syystä oli kiva päästä sinne. Jussintorilla oli porukkaa, mutta muistan omasta nuoruudestani sen, että siellä oli silloin ehkä noin 3 kertaa enemmän porukkaa kun mitä on viimeisimpinä vuosina ollut. Ihmiset ei ilmeisesti enää koe Jussintoria semmosena juttuna.

Siellä paukkui ja välkkyi. Yksityishenkilöt oli järjestäneet sinne paremman ilotulitusshown kun mitä kaupunki on koskaan järjestänyt. Mutta sitten siellä oli myös niitä valopäitä, jotka ampui niitä raketteja ihmisten keskellä.. Siis miten se voi olla niin vaikeeta? Yksikin raketti sytytettiin siinä ihan meidän vieressä, se kaatui sytytyksen jälkeen ja sen jälkeen lauma kloppeja lähti potkimaan sitä muka pois. Lopputulos oli se, että se raketti, jonka olisi kuulunut räjähtää taivaalla, räjähti meidän jaloissa. Kyllä, se onnistuttiin potkaisemaan jotenkin niin, että se lähti suoraan takaseinään, jossa me oltiin muka turvassa. Mä en voinut siinä tilanteessa kun suojata silmäni ja toivoa parasta. Tiettävästi mitään sen vakavampaa ei tapahtunut, mutta hermot kyllä paloi. Huutelin hetken aikaa hävyttömyyksillä höystettyjä faktoja näille klopeille, mutta millä tuloksella? Sillä, että noin minuuttia myöhemmin siinä sytytettiin uusi raketti. Idiootit, en voi muuta sanoa.

Jussintorilta suunnattiin sitten porukalla siskonlapsen luokse jatkamaan. Ja voi pojat siellä oli hauskaa. Voi olla, että ihan kaikkea en muista, mutta sen muistan, että hauskaa meillä oli. Mua ahdisti tokikin ajatus, että Eira sanoi meidän kotoa lähtiessä, että: "älkää nyt ihan aamuun olko, jotta ei tarvii koko seuraavaa päivää nukkua.." ja todellisuus oli sitten se, että oltiin kotona joskus.. 6-7 aikaan, ehkä? Roni yritti pari kertaa aikaisemmin lähteä, mutta mä vaan kuittasin sen sanomalla: "nyt kun on näin hauskaa niin en halua lopettaa kesken". Ja vaikka lähdettiinkin sieltä sitten tosi myöhään – tai aikaisin – niin silti se jäi vähän kesken. Ei mitenkään kriittisesti, mutta aina jotenkin tuntuu, että illanvietot loppuu liian nopeasti.

1.1.2023 oli sitten vuoden ehkä pahin krapula. Mulla tuli pari kertaa ihan ylös asti eilinen, sillä tuloksella, että tuli ilmeisen pitkiä hengityskatkoja ja naama alkoi näyttää aika pahalta. Tuli naama täyteen punaisia läikkiä ja silmät turposi palloiksi. Olin aika pahannäköinen ilmestys seuraavat varmaan kolme päivää. Ja muutenkin, mulla oli jotenkin uskomattoman pitkä krapula. Luulenpa, että se loppui vasta 6.1. koska silloin oli ehkä ensimmäinen semmonen ok fiilis koko päivän. En ollut juonut kahvia koko alkuvuonna, koska ei vaan tehnyt yksinkertaisesti mieli. Oli sitten senkin takia ollut päänsärkyä ja muuta, mutta niputan sen kaiken yhdeksi pitkäksi krapulaksi.


7.1. mä tein sitten seuraavan virheen. Mä olin juonut edellisenä päivänä puolikuppia maitokahvia, koska mä halusin kokeilla auttaako se siihen päänsärkyyn ja auttoihan se. Nyt sitten olin keittänyt itselleni oikein vahvan aamukahvin, koska ajattelin siihen taas pystyväni – ja pystyinkin. Mun kahvit on suhteella 3 vettä ja noin 5 puruja, koska mä juon kahvini mustana ja haluan jäähdyttää sitä vesitilkalla. Aamukahvia join siis lopulta n. 0,4 litraa. Olin nukkunut edellisen yön huonosti, joten ajattelin haluavani myöhemmin toisen kupin kahvia, ja niin tapahtui. Tässä kohtaa olin juonut 0,8 litraa suhteellisen vahvaa mustaa kahvia. Tovi meni ja Roni ilmoitti olevansa halukas tulemaan kahville, joten sitä sitten keitettiin taas lisää. Samalla reseptillä, eli suhteellisen vahvaa kahvia tuli taas. Lopputulema oli se, että suhteellisen pitkän liki kahvittoman pätkän jälkeen nautin 1,2 litraa mustaa kahvia yhden päivän aikana. Se ei muutoinkaan tee hyvää, mutta ton melkein viikon tauon jälkeen se ei todellakaan tehnyt hyvää.

Mä ihmettelin pitkin päivää, että miksi mulla on niin kummallinen olo? En yhdistänyt sitä vielä kahvinjuontiin, koska.. No, en ajatellut. Mietin vaan, että mikähän rytmihäiriö mulla nyt on päällä ja minkä takia hikoilen kokoaika? Kyselin jatkuvasti, että eikö muilla muka ole kuuma, mutta kukaan ei myöntänyt. Mä vaan hikoilin ja mun leposyke oli kellon mukaan pahimmillaan 127. Illemmalla menin sitten käymään kylmässä suihkussa, jonka seurauksena se liki satasen leposyke tippui 70-80. Makasin sängyssä ja jos vähääkään liikuin niin taas huideltiin satasessa. Oli harvinaisen epämiellyttävä olo. Tutkin jossain vaiheessa kofeiinimyrkytyksen oireita todeten, että ehkä mulla lievä semmoinen oli. Eikä mikään ihme. Tosiaan, jos olette tottuneet juomaan kahvia ja pidätte jostain syystä melkein viikon tauon siitä, niin älkää suinpäin ryhtykö juomaan melkein isoa limupullollista kahvia. Se on tyhmää, voin kertoa. 

Seuraavana aamuna taas kahvia naamioon ja huomasin sykkeiden nousevan taas. Ehkäpä tässä pitää taas totutella. Tänään on kylläkin ollut jo parempi. Olen juonut jo kahvini, mutta leposyke on silti siinä 60 paikkeilla. Se on kellon mukaan mulle kovinkin normaali.


No, mitäpä muuta.. No, kerrottakoon, että nyt olen vihdoin ja viimein palannut pätkäpaastoon. Tässä välissä olen monia kertoja luvannut taas jatkaa, mutta enpä ole jatkanut. Ajattelin, että kun ihmiset on muutenkin niin harhaisia ja lupailee uudelle vuodelle kaikkea, että kai minäkin voin yrittää. En siis mitään lupaillut, mutta halusin kokeilla tehdä parannuksen. 10-18 on aikaa syödä ja lopun ajan paastoan. Sallin itselleni yhden huijauspäivän viikkoa kohden, jotta ei mene ihan täysin itsensä kiduttamiseksi – elämästä pitää voida myös nauttia.

Päivä alkaa yleensä puurolla, syön päivän mittaan mitä syön ja sitten kun täytyy lopettaa syöminen niin sitten vaan lopetetaan syöminen. En rupea itseäni sen enempää rajoittamaan. Jos tekee mieli syödä pizzaa niin sitten syödään pizzaa, jos tekee mieli syödä vaikka 500 g voita niin sitten syödään. Mä laitan kaiken toivon tohon 16-tuntiseen paastoon. Tarkoitushan tässä olisi saada taas vähän tätä ylimääräistä kertynyttä massaa pois silleen, että ei tarvitsisi kuitenkaan laittaa 150 %:a olemattomasta keskittymiskyvystä laihduttamiseen. 

Tässä kohtaa kun tätä on jo noin viikko harrastettu, niin näläntunne alkaa olemaan jo hyvin minimalistinen. Nytkin mä olisin saanut alkaa jo syömään 22 minuuttia sitten, mutta ei tunnu vielä pakottavalta, vaikka olen ollut tosiaan syömättä 16 tuntia ja ainakin sen 22 minuuttia päälle. Näläntunne on mun pahin vihollinen ollut aina, koska en ole koskaan oikein osannut kesyttää sitä ilman, että olen koko päivän sitten vaan syönyt ja syönyt.

Mä en käynyt ottamassa edes mitään aloituspainoa, koska en ole uskaltanut vaa'alle sen jälkeen kun joskus pahasti lipsahdin sivuraiteille projektieni kanssa. Mä en halua ottaa tästä nyt sen isompaa stressiä, joten yritän olla ajattelematta tätä silleen laihdutuksen kautta. Siihen se mulla aina kaatuu kun yritän suorittaa liian raivokkaasti. Nyt mennään tälleen, eikä tehdä tästä numeroa.


Joo, semmoista. Mun pitäisi tosiaan jossain vaiheessa löytää aikaa sitten sille vuoden 2022 koosteelle ja jossain vaiheessa haluaisin kirjoittaa taas muutaman sanasen Maxista ja toiset muutamat Miiosta. Niin ja jossain vaiheessa tahdon sanoa pari sanasta myös sarjasta nimeltä Munkkivuori. Tässä merkinnässä on vaan nyt jo aika paljon sulateltavaa, joten ei lähdetä lisäämään tähän enempää uusia aiheita.

Ihmetellään taas lisää kun löydän sopivasti aikaa. Eli seuraavaan kertaan ihmiset!

Terveisin,
Vesa-Matti