Mä en muista kuinka vanha mä tarkalleen olin silloin kun ajattelin, että haluan lapsia. Olin kuitenkin itse vielä lapsi, ehkä juuri ja juuri yläasteella? Ehkä en edes vielä niin vanha. Siskonlapsesta se mun vauvakuume sai kipinänsä ja siitä asti se kyti toisinaan voimakkaammin ja toisinaan vähemmän voimakkaammin, mutta aina se siellä taustalla tavalla tai toisella oli. Mä siis ehdottomasti halusin omia lapsia.
Mun tie isäksi ei ole ollut mikään helpoin mahdollinen. Mä voin joskus avata sitä lisää, mutta nyt en tullut kirjoittamaan siitä. Mä olen onnellinen, että Eira on jaksanut käydä mun kanssa läpi tämän kaiken ja mä olen todella onnellinen, että Eiran kanssa meillä on kaksi yhteistä lasta, joista kumpaakaan en vaihtaisi yhtään mihinkään. En rehellisesti mihinkään. Mä sen eilisen seuraamani keskustelun jälkeen ihan vakavissani mietin, että mimmoinen rahasumma mulle täytyisi iskeä käteen, että olisin valmis luopumaan tästä lapsiarjesta? Vaikka se ei aina ole pelkkää hymyä, niin en silti löytänyt minkäänlaista hintalappua tälle. Tämä on korvaamatonta, eikä sitä voi multa rahalla ostaa. Ei edes sillä, että saisin tosi paljon rahaa, aikaa ja mahdollisuuden tehdä mitä vaan. Mä en haluaisi, tai voisikaan tehdä mitään jos mulla ei olisi enää lapsia. Mä voin melkein vannoa, että jos ne multa tavalla tai toiselta vietäisiin, niin mä en haluaisi jatkaa tätä omaakaan maallista vaellusta enää. Mä en tiedä, että mitä mä voisin tehdä ilman niitä tai mitä mä olisin ilman niitä. En varmasti enää mitään.
Varmasti kaikki vanhemmat on jossain vaiheessa sanonut tai edes ajatellut jotain, että "olisipa jäänyt tekemättä", mutta sitä oikeasti tarkoittamatta. Joskus tilanteet kärjistyy niin pahasti, että tulee mietittyä epäsopiviakin ajatuksia. Voin myöntää, että olen itsekin joskus todella väsyneenä, nälkäisenä ja kaikkien kiukutellessa samaan aikaan saattanut pohtia, että olisipa helpompaa jos asiat olisi toisin. Vaan kun saa vähän unta, ruokaa ja hetken aikaa rauhoittua, niin ajatukset on selkeän täydellisesti sitä mieltä, että mitään en vaihtaisi. Tämä on paketti, johon kuuluu ylä- ja alamäkiä.
Älkääkä ymmärtäkö väärin; Mä ymmärrän myös sen, jos joku ei halua lapsia. Ei se ole kaikkia varten. Jotkut haluaa sitä rahaa, aikaa ja mahdollisuuksia, ja se heille suotakoon. Vaan yhdenkään vanhemman ei tulisi ajatella tosissaan, että on joku rahasumma, johon olisi lapsensa valmis vaihtamaan. Se on outoa ja ehkä hieman sairastakin.
Asiaan liittyen tuli toinen keskustelu mieleen. Tässä oli alunperin kyse muistaakseni koirasta ja pariskunnan kahdesta jäsenestä, joista toinen oli sitä mieltä, että koira pitää hoitaa kuntoon maksoi mitä maksoi. Toinen osapuoli ei ollut samaa mieltä ja osasi laittaa ylärajan hoitojen hinnalle, jos siitä menee yli niin koiran hengellä ei ole väliä. Joku siinä keskustelussa sitten käänsi sen niin, että mitä jos tämä koira olisikin lapsi? Löytyykö joku hintakatto sille, että lasta ei enää hoidateta kuntoon? Joku oikein makusteli aiheella ja kysyi: mitä jos pitäisi maksaa 20 000 euroa siitä, että saisi vielä vaikka puolivuotta elinaikaa lapselleen? Mulla oli vastaus heti; mä tekisin mitä vaan raapiakseni tommosen summan rahaa kasaan, jotta saisin sen puolivuotta extraa, sikäli mikäli se on täysin kivutonta. Jos saisin sen puolivuotta extraa, mutta lapsi olisi kovissa kivuissa, niin tottakai siinä tapauksessa olisi helpompi vain luovuttaa hyvissä ajoin. Itsekkäistä syistä en siis lähtisi mitään tekemään. Jos mulla olisi mahdollisuus puolivuotta vielä tehdä mitä tahansa toisen kanssa, niin kyllä mä haluaisin tarttua siihen ja yrittää tehdä siitä mahdollisimman hyvän. Mutta tämä ajatus on kamala, enkä mä halua tämmöstä oikeesti enää miettiä.
Siis pointtina se, että vaikka en rahassa kylve, niin mun ajatusmaailmassa ei ole hintalappua lapselle. Ja mä olisin valmis antamaan mitä tahansa, kaiken, jotta saisin pitää kiinni tästä mitä mulla on. Mikään ei tee samalla tavalla onnelliseksi kun mitä lapset tekee. Ei minua ainakaan. Ehkä jollekin toiselle se on raha, materiaali, vapaus tms. – minä en ole mikään tuomitsemaan sitäkään.
Tämmösen pienen aasinsillan kautta päästiin sitten niihin lapsiin. Mun on pitänyt siis tulla kirjottelemaan näistä meidän kahdesta veijarista kuulumisia, mutta enpä ole taas oikein löytänyt aikaa. Nyt mulla on aikaa, mutta siitä meni iso osa vahingossa tohon alkujaaritteluun. Kokeilen vielä, että riittääkö mun aika jatkaa näistä lapsistakin vielä sananen tai pari.
Alotetaan vaikka Miiosta, meidän kuopuksesta. Aikaisemmin kun olen Miiosta kertonut täällä, niin usein se on ollut vain tyyliin "on ja möllöttää". Nykyään Miio tekee jo paljon muutakin. Miio on mm. oppinut kääntymään selältä vatsalleen, välillä jopa vatsalta selälleen ja sitten se nykyään syö jo kiinteitä ruokiakin. Vaikuttaa toisinaan siltä, että tää jätkä tykkää syömisestä melkein yhtä paljon kun minä. Sillä meinaa kääntyä silmät ihan ympäri välillä kun saa jotain mielestään hyvää sapuskaa. Miio tykkää hokea "ämpylä, ämpylä, ämpylä.." En tiedä mitä ihmettä se tolla yrittää sanoa, mutta sämpylää me ei sille ainakaan vielä anneta. Se siis usein, kun se vaan saa suunvuoron, niin se aloittaa hokemaan tota ämpylää. Silloin kun Max on hiljaa, niin silloin on Miion aika olla äänessä. Täällä ei siis kovin montaa hiljaista hetkeä päivän aikaan ole. Eikä illallakaan. Max-show kun loppuu Maxin mentyä nukkumaan, niin sitten usein alkaakin Miio-show. Kiljahtelua, naureskelua ja kaikkea, jolla viihdyttää vanhempiaan. Se on vaan aika stressaava tilanne kun tietää, että toisessa huoneessa toinen poika yrittää nukkua.
Miion rooli on toistaiseksi ollut seurata sivusta kun Max-show on täysillä käynnissä. Se ei halua siihen puuttua, koska se ilmeisesti tykkää seurata mitä isoveli tekee. Oppii siis meidän kovaääniseltä Maxilta kaikki temput, joita sitten käyttää myöhemmässä jaksossa. Se taas on vähän.. No, Max on todella kovaääninen lapsi, eikä ehkä haluttaisi, että Miio kulkisi ihan samoissa saappaissa. Olisi kivaa, että talossa voisi olla joskus päivällä lapset hereillä, mutta silti hetki kun kuulee omat ajatuksensakin. Nyt niitä ei kuule, ei muulloin kun lasten nukkuessa. Silloin niitä ei vaan ole pahemmin aikaa kuunnella, koska pitäisi itsekin jo levätä seuraavaa erää varten.
Miio siis pääosin vieläkin on ja möllöttää, mutta on siinä nykyään jo paljon muutakin. Max sen sijaan ei ole, eikä möllötä, koska Max menee ja metelöi. Meillä kun ei ole kokemusta lapsista silleen ennen Maxia ja Miioa, niin me ei oikein tiedetä miten kovaäänisiä lapset oikeasti on. Vai onko ne edes? Meidän Max on ainakin. Se välillä oikein huutaa.. Tai siis ketä mä huijaan.. Ei se välillä huuda vaan se huutaa liki kokoaika. Se tykkää paljon leikkiä ankkaa ja silloin se menee täällä pitkin asuntoa ja huutaa mahdollisimman kovaan ääneen "VÄÄ VÄÄ!" tai jotain sinne päin. Sen kumminkin yleensä tunnistaa ankaksi. Ja se saattaa jatkaa sitä useita minuutteja. Vaikka kuinka yrittää sanoa, että "vähän pienempää ääntä" tai mitä tahansa, niin ei, ääni yleensä vaan yltyy. "VÄÄ VÄÄ!!"
Max ei vieläkään puhu, mutta se matkii todella taitavasti eläimiä. Ja autoja. Ja ääniä ylipäätään. Sanoja se ei vielä muodosta "i-ii":n lisäksi, joka siis tarkoittaa isiä, eli minua. Max on hyvin jekkuileva näiden sanomisiensa kanssa, koska Eiran mukaan Max on joskus sanonut "maiti" = maito, ja mä olen taas ollut joskus kuulevinani, että se on sanonut "äidi" = äiti. Koskaan se ei sano näitä asioita silleen, että oltaisiin kummatkin kuulemassa, joten kumpikaan meistä ei usko toisiaan. Muita sanankaltaisia en tähän hätään muista. Mutta kaikkia eläimiä se osaa tosiaan matkia, tai siis kaikkia, jotka se tietää ja jotka pitää jotain ääntä. Autot menee pitkin sohvia ja lattioita ja samalla kuuluu "hymm hymm" tai muita moottoriääniä. Hälytysajoneuvot saattaa toisinaan sanoa "ii aa ii aa" tms. Ja kaikki on Maxista hauskempaa mitä kovemmin sen sanoo.
Ollaan epäilty, että Maxilla voisi olla jotain vikaa kuulossa. Mutta mitä ilmeisemmin ei ehkä olekaan. Se vaan tykkää olla kovaääninen. Sillä on erittäin valikoiva kuulo, mutta hyvin se silti kuulee ainakin kuiskaamisetkin. Usein sitä tulee ihan kokeiltua, että itse kuiskaa jotain ja katsoo, että reagoiko se Max siihen jotenkin. Jos se katsoo jotain ohjelmaa ja samalla kuiskaa vaikka, että "missä on Maxin napa?" niin se saattaa hetken aikaa tuijottaa ohjelmaansa, yhtäkkiä kääntyä ympäri ja nostaa paitaansa osoittaen napaansa. Kuulihan se sen, mutta ei kerennyt heti reagoimaan.
Älyssähän Maxilla ei ole mitään vikaa. Välillä tuntuu, että se on ihan uskomattoman viisas jätkä. Enkä mä sano tätä silleen, että koska olen Maxin isä niin mun pitää sanoa näin, vaan koska se toisinaan oikeesti tuntuu todella viisaalta. Se tekee usein palapelejä muistinsa avulla ilman, että se edes katsoo mihin palat kuuluu laittaa. Ne vaan menee oikeille paikoille. Max myös pelaa välillä mun puhelimella semmosia pulmallisia pelejä ja se on todella hyvä niissä. Pikku Kakkosen joulukalenterissakin oli mitä ihmeellisimpiä pelejä, joita ei välttämättä vanhemmatkaan tajunneet, mutta Max teki niitä kuin konkari. Se älyää asiat nopeasti ja sitten se tekee niitä ihan ulkomuistista. Jos pitää yhdistää eläimiä ääniin, niin niissäkin peleissä Max on ihan täydellisen omalla mukavuusalueellaan.
Maxin heikkous tällä hetkellä on kärsivällisyys. Se ei halua joutua odottamaan mitään, ei yhtään mitään, ei siis yhtikäs mitään! Mä luulen, että se kärsimättömyys juontaa juurensa puhumattomuudesta. Ei tule ymmärretyksi niin menettää hermonsa heti. Monet leikit pitää usein pyytää keskeyttämään sen takia, että pojalla menee täydellisesti hermot siihen. Junarata esimerkiksi.. Jos rata ei yhdisty toiseen heti niin siitä saattaa hermo mennä, vaikka olisi itse ihan siinä vieressä valmiina auttamaan. Ja kun junissa on magneetit, niin ne välillä hylkii toisiaan ja se on todella rasauttava asia Maxille. Kerkeää justiinsa sanomaan, että "se pitää kääntää", mutta poika on jo hermoraunio.
Max tykkää myös nykyään riehua paljon. Sen takia mä kaiketi aloitinkin taas oman projektini ton laihdutuksen suhteen, että jaksan pysyä perässä enkä väsähdä heti kun ruvetaan riehumaan. Max tykkää riehua sängyssä; hyppiä pyllypommeja, kierteitä ja parasta ikinä on tiputtaa isi sängystä. Sille se jaksaa nauraa kerrasta toiseen. Maxin huumorintaju on mahtava, siitä tykkään kyllä paljon. Siis se, että nauraa niin monille asioille, vaikka ei ehkä olisi mitään syytä. Usein me vaan katotaan toisiamme silmiin ihmeellisissä tilanteissa ja ruvetaan kummatkin nauramaan. Jostain syystä Maxia naurattaa paljon se jos siihen yrittää luoda katsekontaktia, tai ainakin siis katsekontakti mun kanssa.
Max on myös hyvin tarkka, uskokaa tai älkää. Usein kun sille sanoo, että "nyt pitää mennä nukkumaan" niin ensin saattaa tulla päänpudistus, itkahdus tai muuta, mutta hetken päästä se on siivoamassa leikkejään pois. Ei aina, mutta usein. Usein jää myös kaikki leikit levälleen, mutta sekin on ihan ymmärrettävää. Jos on ollut yksi selkeä leikki ja se keskeytyy nukkumaanmenolla, niin usein se siivotaan ihan kiltisti pois. Max myös rakastaa rutiineja, joita se on päiväkodissa saanut. Se on niistä hyvin tarkka kuulema sielläkin ja siksi on kovin ikävää, että meillä ei kotona ole silleen mitään päiväohjelmaa. Max turhautuu nopeasti jos ei ole kaavamaisuutta.
Nukkumaanmenoon liittyy aina seuraavat: Maikku (majava-pehmolelu) ja Hathat (pingviini-pehmolelu) on pakko olla huoneessa ja villasukat on pakko olla jalassa. Ilman näitä huoneesta kuuluu kitinää niin kauan kunnes jompikumpi meistä muistaa, että siltähän puuttuu joku näistä asioista. Tänäänkin laitoin sen päiväunille ilman villasukkia ja tajusin sen nopeasti, koska sieltä kuului tietynlainen kitinä sieltä huoneesta. Nukkuminen ei vaan onnistu jos joku kohdista jää täyttämättä.
Maxille on nyt tullut myös ensimmäinen semmoinen selkeä pelko. Jossain vaiheessa se alkoi aina laittamaan kattovaloaan takaisin päälle kun me se sammutettiin nukkumaan mentäessä. Me käytiin se sammuttamassa uudestaan ja poika käy pistämässä sen takaisin päälle. Sammutin sen sovelluksen kautta, koska semmoinen mahdollisuus oli, mutta Max ahdistui siitä kun ei saanut sitä takaisin päälle. Sovelluksen kautta sammuttaminen loppui siihen. Mietittiin, että mitähän pitää tehdä, jotta se ei nukkuisi siellä aina kattovalo päällä? Asentelin sen huoneeseen ledinauhan, josta toivoin olevan apua. Vaan eipä ollut. Lopulta päädyttiin siihen, että koska Maxilla kuitenkin huoneessaan on Lidlin älyvalo, jonka saa säädettyä todella himmeäksikin, että se kattovalo saa olla päällä, mutta sen pitää olla se kaikista himmein valaistus. Maxin huoneeseen tuli sitten jopa älynappi, jonka kautta valon voi säätää päivä- ja yöasetukseen. Päivällä kirkas ja nukkuessa himmein mahdollinen. Tämä sopi Maxillekin, joten kaikki toistaiseksi hyvin.
Ja sen pituinen se kai tällä kertaa. Mä toivottavasti muistin nyt kirjoittaa kaiken mitä olin ajatellut kirjoittavani. Jos en, niin sitten se tulee seuraavassa ajankohdassa, ehkä. En tiedä. Tässä meni taas muutama tunti aivan siivillä, joten nyt pitää äkkiä suunnistaa ruoantekoon. Seuraavaan kertaan ihmiset!
Terveisin,
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kirjoitelkaa mielummin omalla nimellä kun Anonyymina. Ihan vain varmuuden varalta. :)