Lapin sota tuntuu vaihtavan kokonaan genreä kesken elokuvan. Siitä jäi ehkä eniten semmonen pettynyt olotila. Sotaelokuvasta yhtäkkiä draamaelokuvaan. Roni ei todellakaan pitänyt tästä vaihdosta, vaan hän melkein puolet elokuvasta vilkuili kelloaan ja mietti, että koska tämä oikein loppuu. Mäkään en siitä varsinaisesti pitänyt, koska nyt joutui tavallaan katsomaan kahta eri elokuvaa.
"Lapin sota" ei kuvastanut elokuvaa parhaalla mahdollisella tavalla. Kun oli ennakkoon kuullut, että kyseessä voisi olla tavallaan jatko-osa elokuvalle Tuntematon sotilas, niin olihan odotukset korkealla. Alkuosa elokuvasta tarjoilikin sellaisia fiiliksiä, mutta sitten tapahtui se, että siitä tuli enemmänkin Salatut elämät: painajainen rintamalla. Mä oon yleensä aika avoin draamaelokuvillekin, mutta harhaanjohtamisesta mä en varsinaisesti pidä. Jos elokuva nimi on Lapin sota, niin mä odotan jonkinlaista sotaelokuvaa.
Loppupuolisko elokuvasta oli jonkinlainen road movie. Taitetaan matkaa paikasta toiseen ja välissä tapahtuu asioita. Sekin on genrenä ihan hyvä, mutta toimiiko se silloin kun on nimessä luvattu jonkinlaista historiallista sotameininkiä? Eli isoin hiertävä tekijä tässä elokuvassa on oikeastaan vain se genren vaihtuminen, josta en ollut jotenkin saanut minkäänlaista varoitusta mistään.
Ja sitten se ristiriitaisin ajatus omassa pääkopassa. Vaikka en tykännyt genrevaihdosta kesken elokuvan, niin silti mä tykkäsin myös siitä loppuosasta. Tavallaan. Se avarsi aika hyvin sitä semmosta kaikkea muuta mitä siellä sodan jaloissa on tapahtunut. Että oliko elokuvan tavallaan huonoin asia samalla myös kuitenkin ihan hyvä asia? Eilen mä en pitänyt ajatuksesta yhtään. Nyt kun mä olen saanut aikaa sulatella, niin se alkaa ehkä enemmän ja enemmän uppoamaan muhun.
Sota on sota. Siellä vaan tapetaan. Mutta toi elokuva vähän inhimillisti sitä elämää siellä rintamalla. Olikohan kyseessä joku välirauha, niin suomalaiset ja venäläiset nousivat omista poteroistaan juomaan viinaa ja polttamaan tupakkaa yhdessä. Joku käskee sun mennä ja tappaa ja sinä teet sen. Vaan kun se käsky katoaa, niin sä oletkin taas ihminen ihmiselle. Se oli jotenkin semmonen... Herättävä hetki? Ei ne kaikki ihmiset sodi siellä todellakaan omasta tahdostaan.
Ja sitten kun se alkoi se draama/road movie-osuus, niin sekin vähän valaisi siis sitä sodan toista puolta. Sen jälkeen naiset on tuntunut saaneen helposti todella ikävän leiman. Elokuvan loppupuoliskolla käytetään todella paljon sanaa "huora". Siis todella paljon. Mun korvaan se särähteli sieltä aivan liian rajusti, mutta taas toisaalta; ehkä se oli sitä? Saksalaisten kanssa työskennelleetkin naiset sai tuon tittelin suruitta ja ilmeisesti naisia on jopa tapettu sen takia. Kyllä, mun historiatietämys on luokkaa surkea, joten tossa tuli mulle paljon uusia asioita, joita en ole koskaan edes ajatellut.
Tossa elokuvassa myös yritettiin luoda jonkinlaista jännitettä kahden hahmon välille. Toimiiko se silloin kun ajattelee katsovansa sotaelokuvaa? Ei oikeastaan. Se aukesi paremmin vasta pienen sulattelun jälkeen ja tajuttuani sen, että kyseessä ei ole sotaelokuva. Kun riisui sen ahtaan genreviitan elokuvan päältä, niin pystyi näkemään syvemmälle. Ehkä jopa tykkäsin siitä puolesta tarinaa. Synkät ajat, mutta silti jostain löytyy aina jotain pientä ilonaihetta.
Elokuvan ehdottomasti paras asia oli roolisuoritukset. Siis ihan uskomattoman loistavia näyttelijöitä, joista en ollut aiemmin oikeastaan mitään kuullutkaan. Tässä elokuvassa tajusin ehkä ensimmäistä kertaa sen, että mäkin olen ikääntynyt silleen, että mun nuoruuteni pääosanäyttelijät on nykyään niitä vanhoja sivuosanäyttelijöitä. Petteri Summanen on yksi loistava esimerkki. Ihan siis huippuluokan suoritus siltä tuossa elokuvassa, olisin voinut katsella pidempäänkin. Onko aika oikeasti kulunut niin paljon, että Summanenkaan ei saa enää nuoren miehen rooleja? Kyllä, niin on jännästi käynyt kun tullaan 2000-luvun alusta tähän päivään.
Nämä itselleni varsin uudet kasvot oli ihan siis huippuluokkaa myös. Luukas Niskanen, nimi, jonka olen nähnyt kerran aiemmin. Savela -sarjan lopputeksteissä. Se hyppy sieltä tuohon oli aivan järisyttävän kova. En voi kun ihailla sen roolisuoritusta tuossa. En mä ole silleen mikään ihmistuntija tai tiedä näyttelijöiden systeemejä, mutta Luukas sai kyllä roolihahmoonsa tosi paljon uskottavuutta. Pienet kasvojen nykäyksetkin toimitteli tosi hyvin fiiliksiä.
Yksi nosto vielä, vaikka elokuva oli täynnä hyviä roolisuorituksia, niin Pyry Kähkönen. Tämäkin nimi on tullut mulle vastaan vain kerran aiemmin: audiodraamassa "Rakastitko, Vesku?" Mä en siis elokuvan aikana edes tunnistanut, että kuka se näyttelijä on, vaan mun piti jälkikäteen katsoa, että kuka pystyy noin loistavaan roolisuoritukseen? Mä olen joskus kuluttanut paljon aikaa tuijottelemalla vanhoja suomalaisia mustavalkoisia elokuvia. Mä tavallaan tykkään tosi paljon niistä laulukohtauksista, mitä elokuvissa ennen oli. Ja mä ajattelin, että jos niitä tuotaisiin nykypäivään, niin ne olisi varmasti tosi päälleliimattuja. Mutta vielä mitä! Tähän elokuvaan sopi jokainen pienikin laulukohtaus. Siis... Miksi tuollaista ei ole enemmän? Varsinkin Kähkösen voisi tosi hyvin ottaa tuollaisiin rooleihin nykypäivän Suomessa ihan koska vaan. Karismaattinen mies. Sopivissa määrin semmoista pahaa poikaa ja herkkyyttä, jota ei liian suoraan tungettu katsojan naamalle. Mulla meinaan silmäkulma nyki viimeisessä kohtauksessa, jossa Pyryn hahmo oli mukana.
Vaikka meillä oli poikain kanssa se yhteinen lopputulema, että kyllä sen nyt yhden kerran katsoo, niin... Nyt kun mä mietin tätä kaikkea tässä uudessa valossa, poissa ahtaasta genrelaatikosta, niin kyllä mä voisin katsoa sen elokuvan itseasiassa vielä toisenkin kerran. Ehkäpä ihan puhtaasti vain roolisuoritusten vuoksi. Ja ehkä toisella kerralla sitä oivaltaa vielä jotain enemmän.
Hitto. Mä luulin, että mä en pitänyt siitä elokuvasta. Mutta nyt mun täytyy kyllä sanoa, että ehkä mä kuitenkin pidin. Tää oli vaan tämmönen, mikä kaipasi sulattelua. Ja toisinaan hyvä elokuva kai kaipaa sulattelua auetakseen kunnolla. Liian valmiiksi pureskeltu ruokakaan ei enää oikein maistu miltään. Hitto. Nyt tekee mieli toistaa sanaa hitto, koska hitottaa. Ovelaa, Louhimies, ovelaa.
Oliko se sittenkään huono elokuva? Ei. Ei se ollut. Pohdittiin kotimatkalla, että se saattoi olla yksi huonoimpia näkemiämme kotimaisia elokuvia, mutta mun silmissä se nousi jälkikäteen pois sieltä häntäpäästä. Ikävä tiputtaa nimiä, mutta verrattuna omasta mielestäni surkeimpaan, eli "Koirat eivät käytä housuja" -elokuvaan, niin tää Lapin sota oli mestariteos. Oliko se parhain kotimainen elokuva? No, ei se ehkä sitäkään ollut. Ehkä paras uusi kotimainen elokuva mitä olen nähnyt vuonna 2026. Sen mä voin sille tässä kohtaa antaa. Ja sen, että mä tulen katsomaan ton toisen kerran vielä.
Jos olet menemässä (tai ryhtymässä) katsomaan Lapin sota -elokuvaa, niin älä odota mitään. Katso se avoimin mielin. Eritoten sun täytyy jättää kaikki ajatukset pois sen suhteen, että kyseessä olisi elokuva, jota voisi verrata millään tavalla Tuntematon sotilas -elokuvaan. Ei voi. Älä odota mitään, koska silleen sä saat siitä eniten irti. Usko minua, olen ollut siellä ja kokenut sen.
Näillä näkymin voisin kyllä suositella sinulle Lapin sodan katsomista.
Terveisin,

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kirjoitelkaa mielummin omalla nimellä kun Anonyymina. Ihan vain varmuuden varalta. :)