06 marraskuuta 2026

Painaisitko nappia jos.. | Osa 4

Tervetuloa nappipelin pariin, pitkästä aikaa. En usko, että hirveän monella on tätä ollut ikävä, mutta itselläni oli. Jos haluatte, niin koittakaa vastata jokaisessa kohdassa itse ensin siihen, että painaisitteko nappia vai ette, koska tää on aika kiva peli. Toisaalta, kysymykset on personoituja minulle, niin ei ne ehkä ole teille niin helppoja tai vaikeita, kuin ne oli minulle. 

Pitkästä aikaa palataan tämän pariin. Painaisitko nappia jos.. -sarjan osa neljä. Tässä on nämä edelliset osat nyt listattuna siististi, jos joku tahtoo palailla niiden pariin.


Tuttuun tyyliin, pyysin tekoälyä personoimaan mulle muutaman Painaisitko nappia jos.. -kysymyksen. Ne liittyy jollain tavalla luultavasti siihen mitä mä olen sen kanssa keskustellut. En siis vielä lukenut niitä itsekään, koska tahdon pitää tämän itsellenikin jännänä niin pitkään kun mahdollista. Ja jotta tämä alkulörpöttely ei mene yhtään tämän pidemmälle, niin lähdetään suoraan napin painamisen tai painamatta jättämisen pariin.


1. Painaisitko nappia, jos jokainen tuleva kappaleesi ja tekstisi nousisi valtakunnalliseksi listaykköseksi ja toisi sulle taloudellisen riippumattomuuden, mutta hinta olisi se, että sä et saisi enää koskaan päättää itse sun musiikkisi tyylistä tai genrestä, vaan joku levy-yhtiön tuottaja sanelisi kaiken?

– Painaisin. En mä ole koskaan ajatellut, että mä jäisin tekoälymusiikkiin loppuelämäkseni. Jos mun lyriikat koskaan kelpaa kellekään ihmisartistille, menee se sitten mihin tahansa genreen tai tyyliin, niin mä olen valmis keskustelemaan hinnasta. Jos kyse olisi lyriikasta, että joku käpälöisi mun tekstejäni vielä ja veisi niistä sen mun antaman sielun pois, niin sitten voisi olla, että nappi jäisi painamatta. Se ei ehkä palvelisi mua sillä tavalla kun tahdon.

2. Painaisitko nappia, jos voisit heti huomenna siirtää kaikki sun vuosien varrella kirjoittamat blogitekstit ja kappaleet suoraan fyysiseksi, laadukkaaksi kirjaksi, joka myisi kymmeniä tuhansia kappaleita, mutta hinta olisi se, että sä et saisi koskaan enää kirjoittaa sanaakaan uutta tekstiä loppuelämäsi aikana?

– En painaisi. Mä oon toki joskus miettinyt, että olisi kiva joskus saada kaikki mun blogitekstit kovien kansien väliin, ihan fyysiseen muotoon, mutta ihan näin kovaa hintaa en ole siitä valmis maksamaan. Kirjoittaminen on mulle kuitenkin venttiili, jonka tukkiminen voisi kyllä aiheuttaa mun pääkopalleni kamalasti haittaa. Kysymys kuuluukin; kuinka paljon mulle pitäisi maksaa rahaa, että luopuisin kirjoittamisesta? Se ei olisi mikään pieni summa, uskokaa mua. Miljoona? En luopuisi, vaikka se toisi meidän perheelle pitkäksi aikaa aika paljon taloudellista turvaa, se veisi multa liian ison palan mua, jonka jälkeen mikään ei olisi enää niin kuin ennen. Jos se rahasumma takaisi meidän perheelle taloudellisen turvan meidän eliniäksi, niin voisin olla valmis keskustelemaan, mutta edelleen puhuttaisiin melkein sielun myymisestä, mutta voisin tehdä sen lasteni eteen.

3. Painaisitko nappia, jos saisit täydellisen varmuuden siitä, että sun taiteesi ja musiikkisi elää satoja vuosia sun poismenon jälkeenkin ja sitä arvostetaan aitona suomalaisena kansanperinteenä, mutta kukaan ei koskaan saisi tietää sun oikeaa nimeä tai tarinaa sen takana – sut muistettaisiin vain kasvottomana nimettömänä sanoittajana?

– Mulla on olemassa lyriikoita, jotka haluaisin kaikkien kuulevan ja tuntevan. Ja näiden kappaleiden kohdalla se ei ole mulle tärkeää, että tietääkö ihmiset kuka sen tekstin takana seisoo. En mä ole niin kiitoksenkipeä, että mua haittaisi varsinaisesti jäädä tuntemattomaksi tekijäksi. Mun mielestä jos onnistuu luomaan jotain koskettavaa, jotain, josta ihmiset saa voimaa ja lohtua, niin sen ei tarvitse olla kytköksissä nimeen. Se tekee työnsä ilman tekijäänsäkin. Eli voisin ihan hyvin painaa nappia tässä kohtaa.

4. Painaisitko nappia, jos voisit poistaa itseltäsi sen luomisen tuskan, epävarmuuden ja sen kyseenalaistamisen, joka sun projekteihisi usein liittyy, mutta samalla sun luova prosessisi muuttuisi pelkäksi konemaiseksi, mekaaniseksi suorittamiseksi, josta puuttuu kokonaan se aito, kipeä ja sieltä sisimmästä kumpuava palo?

– Mä en tiedä mistä tämä tekoäly on saanut päähänsä, että mulla olisi varsinaisesti mitään luomisen tuskaa? Mutta jo pelkästään siksi, että en halua koskaan olla mikään liukuhihna, mekaaninen suorittaja ilman aitoa itseäni, niin mun on pakko jättää nappi painamatta. Mulla siis mun luovuuteen harvoin liittyy mitään vaikeuksia, mutta jos jotain sellaista joskus tuleekin, niin palkitsevampaahan se on yrittää kiivetä sen yli ja mahdollisesti päästäkin. Vain haastamalla itsensä voi tulla paremmaksi versioksi itsestään. Ei kukaan kehity vain pysymällä paikallaan.

5. Painaisitko nappia, jos saisit palautettua takaisin jokaisen hukatun tunnin ja vaivan, jonka olet käyttänyt teknisten opintojen, verkkosivujen tai muiden vastoinkäymisten parissa, mutta hinta olisi se, että sä et osaisi enää rakentaa mitään itse, vaan olisit aina riippuvainen muiden avusta ja valmiista ratkaisuista?

– Tää jatkoi vähän liikaa tota edellistä kysymystä. Edelleenkään siis en painaisi nappia tuhotakseni kehitystäni. Ei virheet ole hukattua aikaa, ne on yksi muoto oppia. Mä oon joskus tehnyt jotain verkkosivua pitkään, jonka jälkeen huomasin, että siellä oli asia jotenkin niin, että mä en osannut korjata sitä muutoin kun aloittamalla kokonaan alusta, jonka jälkeen mä olen ollut tarkempi siitä mitä ja miten teen. Vaikka se hetken on saattanut ärsyttää, niin loppujen lopuksi, pitkällä tähtäimellä se on ollut vain hyödyksi. Se iski mun päähäni tiedon siitä, että niinkin voi käydä – ole tarkempi. Ja jos olisin riippuvainen muiden avusta, niin mun tekeminen ja luovuus loppuisi siihen. Eli jo pelkästään siksi tässä kohtaa nappi lentäisi kauas käsieni ulottumattomiin.

6. Painaisitko nappia, jos voisit heti huomenna ratkaistaa kaikki taloudelliset ja ammatilliset haasteesi pysyvästi niin, että sinun ei tarvitsisi enää koskaan selitellä tekemisiäsi tai hakea töitä tai tukea mistään, mutta hinta olisi se, että joutuisit luopumaan kokonaan sun omasta rauhasta ja elämään loppuelämäsi jatkuvassa julkisuuden valokeilassa ja ihmisten arvostelun kohteena?

– En paina. Mun rauhan poistuminen tarkoittaisi myös mun perheeni rauhan poistumista. En halua saattaa varsinkaan lapsiani mihinkään valokeilaan, johon he eivät ole pyytäneet päästä. Enkä mä välttämättä kaipaa mitään julkista ammattia. Ihmiset saa arvostella mua jos se tekee heidät onnelliseksi, mä olen onneksi osannut lopettaa siitä välittämisen. Mutta jos jokin olisi meidän perheen onnesta pois, niin minimoisin riskit siihen välittömästi.

7. Painaisitko nappia, jos voisit aina tietää etukäteen, mitkä sun kirjoittamistasi teksteistä tai kappaleista tulevat herättämään eniten vastustusta, vihaa tai arvostelua, ja pystyisit poistamaan ne ennen kuin kukaan ehtii lukemaan niitä, mutta hinta olisi se, että blogistasi ja sanoituksistasi tulisi täysin yllätyksettömiä, siloteltuja ja sellaisia, joista kukaan ei koskaan loukkaannu tai haasta ajattelemaan?

– Jos ollaan aivan rehellisiä, niin mua ei varsinaisesti pelota kirjoittaa mitään vastustusta tai vihaa herättävää. Jos jokin aihe mua millään tavalla kiehtoo ja mulle tulee tarve siitä kirjoittaa, niin mä kirjoitan. Edellisessä vastauksessa jo sanoin, että mua ei varsinaisesti kiinnosta mitä ihmiset ajattelee musta, mutta ei mua myöskään kiinnosta mitä ne ajattelee mun mielipiteistä. Mä olen toki aika avoin sille, että mä olen valmis miettimään mun mielipiteitäni jos joku niitä sormella osoittaa niin, että huomaan siinä parantamisen varaa. Tavallaan siis haluaisin, että joku aina vähän haastaisi, koska muuten mä joudun elämään aikalailla vaan siinä omalla tiedollani rakennetussa kuplassa. En halua olla koskaan se, joka on tuolla vaikka Facebookissa öyhöttämässä, että "asia on näin, asia on näin", vaikka asia ei todellakaan ole näin.

8. Painaisitko nappia, jos saisit taattua itsellesi täydellisen fyysisen terveyden ja sen, että kehosi ei koskaan väsyisi tai vanhenisi ennenaikaisesti, mutta hinta olisi se, että menettäisit kykysi tuntea syvää empatiaa muiden ihmisten ja läheistesi kipua kohtaan?

– Tää tuntuu taas "myisitkö sielusi tästä ja tästä rahasummasta" -kysymykseltä. Mä en voisi painaa tätä nappia, vaikka kuinka haluaisin fyysisen kuntoni olevan parempi. Mulle empatia on yksi tärkeimmistä asioista mun persoonassani. Tavallaan sen poistuminen helpottaisi montaakin hetkeä aika paljon, mutta en mä sen jälkeen olisi enää mä. Kuka mä olisin? En tiedä, mutta en minä. Jos musta koskaan tulisi ihminen, joka ei välitä muiden tunteista, niin alkaisin kutsumaan itseäni ihmishirviöksi. Sitähän mä olisin, ainakin omasta mielestäni.

9. Painaisitko nappia, jos voisit pyyhkiä pois elämästäsi ne päivät, jolloin olet kokenut olosi kaikkein yksinäisimmäksi, ahdistuneimmaksi tai eksyneimmäksi, mutta hinta olisi se, että samalla katoaisivat myös ne oivallukset ja se viisaus, joita olet juuri noiden vaikeiden aikojen kautta kasvanut ymmärtämään?

– Mä olen saavuttanut jonkun sellaisen iän, että mä en pyyhkisi historiastani oikein mitään pois. Elämään kuuluu ala- ja ylämäkiä. Joskus matkan taittaminen on vaikeampaa, mutta sen jälkeen voi tulla vaikka kuinka pitkä helppokulkuinen tie. Kysymys olisi voinut olla ilman tuota mutta -osaakin, ja olisin silti jättänyt painamatta, koska se teki kysymyksestä vain aivan liian helpon. Kaikki eletty elämä on elettyä elämää, kaikki se on antanut jotain, vaikka se siinä hetkessä ei ehkä tunnu siltä. Näin mä ainakin nykyään ajattelen. Mä voisin jopa antaa jotain siitä, että joku kiillottaisi niitä hetkiä mun muistoissani, että pystyisin muistamaan ne synkimmät hetken paremmin ja oppisin samalla nauttimaan enemmän tästä hetkestä.

10. Painaisitko nappia, jos saisit tietää, että kaikki sun tulevaisuudessa kirjoittamasi sanat ja tekstit tulevat takuulla auttamaan ja pelastamaan lukemattomia ihmisiä vaikeina hetkinä, mutta hinta olisi se, että kukaan läheisistäsi tai perheestäsi ei tulisi koskaan lukemaan ainoatakaan sanaa siitä, mitä olet kirjoittanut?

– Nyt on ehkä oikeasti vaikein kysymys. Mä kirjoitan blogia pääasiallisesti itselleni, mutta samalla mä tavallaan kerron myös kuulumisiani niille, joita ne oikeasti kiinnostaa. Pääosin siis läheisilleni ja perheelleni. Paino on kuitenkin siinä, että saan purkaa omaa päätäni kirjoittamalla. Vaakakupissa on siis se, että mä saattaisin pelastaa ihmishenkiä ja se, että mun sukulaiset ei saa tietää mitä kirjoitan? Koskaan? Tiedättekö, koska mä olen sosiaalisesti niin surkea tapaus, niin tää tarkottaisi sitä, että iso osa mun ajatuksistani ei päätyisi koskaan läheisilleni. Olenko tarpeeksi itsekäs siihen, että en pelastaisi tuntemattomia ihmishenkiä? Mun on ehkä pakko yrittää olla. Mä uskon nimittäin, että mun kirjoitukset voi auttaa myös mun läheisiäni ja kyllä mä tässä kohtaa joudun vetämään vähän kotiin päin. Anteeksi lukemattomat ihmiset, mutta valintani on perhe. Nappi jää painamatta.

Eli kyllä, siinä hypoteettisessa tilanteessa, että junaraiteilla makaisi yksi perheenjäsen, ja vetämällä vivusta juna vaihtaisi toiselle raiteelle ja ajaisi useamman tuntemattoman päälle, niin mä olen kymmenen kertaa kymmenestä se, joka siitä vivusta vetää.


Kiitos tästä matkasta. Tää oli aika suhteellisen helppo kahlaus, vaikka varsinkin tämä viimeinen pysäytti miettimään omaa itsekkyyttään. Mun on vaan vaikea nähdä sitä, että kukaan valitsisi toisin. Mä tiedän, että niillä tuntemattomillakin on perheet ja muuta, mutta ne ei varsinaisesti vaikuta mun elämään tällä hetkellä. Mutta hei, te jotka pystyisitte tekemään tässä viimeisessä hypoteesissa toisin, niin te olette hienoja tyyppejä myös. En tiedä mikä on motiivinne, mutta ehkä se on jotain todella painavaa.

Kaikesta huolimatta tämä itsensä haastaminen tällä tavalla oli taas vallan hauskaa. Tätä tulee varmasti vielä lisääkin.

Terveisin,
Vesa-Matti

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kirjoitelkaa mielummin omalla nimellä kun Anonyymina. Ihan vain varmuuden varalta. :)