Tähän väliin kuulumisia

Tässäpä on nyt kerennyt kuukausikin vaihtumaan, ja multa on tullut jokseenkin vähän tekstiä ulos. Pääsyynä ehkä se, että arki on edelleen päivästä toiseen selviämistä. Lievästä masennuksesta ollaan aikalailla selvitty, mutta tilalle tuli joku flunssa – toivottavasti ei sentään korona. Mut ei tässä oikein ole aikaa sairastellakaan (omaehtoinen karanteeni toki), koska Maxissa riittää tekemistä. Tosin se on ihan mieluisaa tekemistä, joten kyllä sen parissa jaksaa. Ja jaksaisi vielä paremmin jos oltaisiin kaikki terveitä, nimittäin Maxilla on luultavasti sama pöpö kun mulla, ja sen päivät koostuu nukkumisesta ja kiukuttelusta. Hyviä hetkiäkin on, mutta toistaiseksi hieman vähemmän, mutta onneksi edes on. Onneksi se sentään – kop kop kop – yöt nukkuu suhteellisen hyvin. Vaan nukkuisimpa minäkin.. Jokseenkin on ollut vaikea palauttaa fiksua unirytmiä, joten yössä sitä tulee ehkä hyvässä lykyssä nukuttua semmoset 5-6 tuntia. Niin, hyvässä lykyssä. Viime yön unet jäi vain kolmeen tuntiin, mutta onneksi aamulla sai vielä pari lisää.

Mä tulin nyt ikäänkuin päivittelemään vähän kuulumisia tänne ja tossa ne aikalailla tulikin. No, ei täysin, koska siis mähän hain kouluun, tai ehkäpä koulutus olisi oikea termi. Mä sain kutsun haastatteluun ja se haastattelu olisi ollut huomenna.. Niin, en voi sinne mennä, koska lapussa ja kaikkialla painotetaan sitä, että liikutaan vaan terveenä. Tää on jotenkin niin tätä meikäläisen tuuria (ajatusvääristymä, tiedän).. Yli vuosi työttömänä ja lähes terveenä, mutta sitten kun alkaisi jotain tapahtua, pam, tauti päälle ja pysy kotona. Mua ärsyttää oikein suunnattomasti kun jouduin haastattelun perumaan.. Kyselin sähköpostissa kyllä, että miten tässä nyt käy, että onko mahdollista saada uutta haastatteluaikaa viikon–parin päähän.. Vastausta ei vielä tänään ole tullut, mutta ehkäpä tuo selvinnee. Käsittääkseni noi koulutukset juoksee tossa aikalailla kokoaika, joten ei toi varmasti viimeinen mahdollisuus ollut, mutta kyllä se silti harmittaa suuresti. Eniten kyllä ärsyttää se, että miksi tämä tauti juuri nyt? Miksei vaikka viikko sitten kun olisi ollut aikaakin sairastella?

Ja pitäähän minun kertoa vähän siitäkin, että miten tää meidän paluu Hyvinkäälle etenee, koska onhan se nyt aika pinnalla tässä elämässä. Se etenee huonosti. Näyttöjä on kyllä riittänyt, mutta puuttumaan on jäänyt se joka haluaa tämän talon ostaa. Pari tosi potentiaalista oli varannut edelliselle sunnuntaille näytön, mutta molemmat peruuntui. Toinen perui, toinen jätti tulematta. Ärsytti suuresti toi tulematta jättäminen, koska me lähdettiin pois kotoota suhteellisen pitkäksi aikaa, ja ihan turhaan. Täällä kun ei saa olla itse paikalla kun katsojia tulee, niin tää on ollut aikamoista pakomatkaa toisinaan tää elämä täällä nyt. 

Ja meillä oli kiikarissa yksi asunto Hyvinkäältä, mutta sekin kerkesi mennä tässä jo. Miksei tämä voinut mennä ennen sitä ja oltaisiin päästy heti muuttamaan suhteellisen pätevän näköiseen kämppään.. Tai siis remonttiahan se olisi vaatinut, mutta niin ne vaatii kaikki. Ei me haluta valmista pakettia, vaan tosiaan semmosen, mistä saa tehdä meidän näköisen. Oltiin suunniteltu jo seinien kaatoja ja kaikkea, mutta, no, se meni sitten siinä..

Uskon kyllä silti, että tästä ihan hyvä tulee. Tämä kämppä menee kaupaksi ja me päästään muuttamaan takaisin Hyvinkäälle, aluksi sitten vaikka vuokralle, mutta pääasia, että päästään takaisin. Sitä mä haluaisin nyt hyvinkin paljon. Monet illat on mennyt haaveillessa paluusta, mutta odottaahan tässä pitäisi jaksaa.. Eikä odottaessa auta paljon haaveilla, koska tulee vaan paha mieli kärsimättömälle.

Hmm, no, tässä vähän jotain kuulumisentynkää tämän kuukauden alkuun. Jos multa ei muita merkintöjä tältä vuodelta tule (uskon kyllä, että tulee), niin voin luvata ainakin kerran kuukaudessa kertoa, että miten hommat etenee ja elämä makaa. Vai petaa? Mikä ikinä se sanonta nyt onkaan. Niin makaa kuin petaa? Mutta eikai se liity tähän? Kai? En minä tiedä.


Hei, Maxista on pakko vielä kertoa sen verran, että herra on löytänyt kätensä! Tai siis, se osaa nykyään tarttua asioihin. Ei se semmosta suunnitelmallista "otanpa tuosta kiinni"-meininkiä vielä ole, mutta jos sille laittaa asian käden ulottuville niin se tarraa siihen kiinni. Tai oikeastaan kaikki mikä eksyy käteen kokee Maxin otteen. Ollaankin nyt kokoaika laittamassa Maxin käteen lusikkaa, koska neuvolatäti sanoi, että kohta on hyvä opetella ruokajuttujakin jo.. No, ei ehkä ihan vielä, mutta lusikka pysyy kauniissa kädessä, joten siitä on hyvä lähteä liikkelle! Nää on näitä vanhemmille tosi suuria hetkiä kun huomaa oman lapsen kehityksen, ja haluaisi julistaa sitä koko maailmalle! Toisille se on ehkä vaan tarraamista, mutta meille se on uskomatonta tarraamista!

No, ihmetellään mahdollisessa seuraavassa merkinnässä lisää! Nyt vielä viettämään hetki aikaa Maxin kanssa ennen sen yöunia. Heippa!

Terveisin,
Vesa-Matti