Yöt alkoi jossain vaiheessa mennä ihan mahdottomiksi. Välillä poika oli huoneessaan ihan hiestä läpimärkänä ja toisessa hetkessä saattoi taas olla kylmä. Särkylääkkeiden voimalla kun mentiin, niin se tietenkin toi oman mausteensa soppaan juuri noilla lämpötilavaihteluilla, mutta kyllä ne varmasti myös jossain määrin auttoi. Päivisin Max ei syönyt mitään, ei suostunut jossain kohtaa enää edes maistamaan, josta pystyi sitten päättelemään kurkun olevan kipeä. Jätkä meni kaikki sairastelupäivät oikeestaan pelkän maidon voimalla.
Jossain kohtaa alkoi ilmestymään pilkkuja. Pilkkuja siellä, pilkkuja tuolla. Tässä kohtaa viimeistään tajuttiin se, että eihän se sieltä päiväkodista mitään tartuntaa saanut, vaan se sai sen hemmetin enterorokon yksiltä synttäreiltä missä Eira poikien kanssa pyörähti. Tauti oli kantautunut sinne oireettoman kantajan mukana, joten miten tähänkään olisi voinut varautua? Niinpä, ei mitenkään. Ei sitä voi alkaa kaikkea välttelemäänkään. Max taisi olla ainut, joka sen taudin sieltä sai.
Päivät oli suhteellisen helppoja. Kun lääke puri, niin Max jaksoi tunnin tai pari leikkiä, mutta sitten poikanen väsähti täysin TV:n orjaksi. Nukkumiset, päiväunet ja yöt, ne oli piinallisia kaikille. Maxille taudin itsensä takia ja meille vanhemmille lähinnä siksi, että Max ei oikein nukkunut kunnolla. Jatkuvaa heräilyä ja itkuisuutta.
No, nyt alkaa Maxin tauti olla voitettu. Pilkkuja on edelleen siellä täällä, mutta poikanen voi muuten hyvin. Ei tarvitse lääkettä selviytyäkseen päivittäisistä askareistaan. Ruoka ei kyllä vieläkään vanhaan malliin mene, mutta eiköhän ruokarytmikin taas jossain kohtaa normalisoidu. Loppuu pelkällä maidolla ja herkuilla eläminen.
Ja kyllähän te tällä alustuksella jo tajusitte, että enhän minä voisi olla teidän kokemusasiantuntijanne, jos en olisi tätä tautia itselleni ottanut. Ihan oikeasti mä en tätä olisi halunnut, mutta olen ehkä sen verran yksinkertainen kaveri, että en myöskään osannut tartuntaa varoa. Ihan vanhaan malliin touhuilin Maxin kanssa kaikkea, joten olihan se aika selvää, että se sieltä itsellekin napsahtaa. Niin, mun täytyisi varmaan ehdottomasti opetella pesemään käsiä paljon useammin.
Ensin mulla alkoi tulla kurkku kipeäksi. Se oli semmosta tosi pientä ensin. Ajattelin, että olen vilustuttanut kaulani jossain ja sen takia se on vähän ärtynyt. Seuraavaksi mulle iski ihan järkyttävä räkätauti. Mun nenä oli enemmän tukossa kun mikään asia on maailmassa koskaan ollut. Tuntui, että ilma ei kulkenut mihinkään suuntaan mistään reiästä. Tätä kesti yhden illan, joka oli sikäli aika hassua, että mikä tauti kestää vain yhden illan? Seuraavaksi kurkku tuli todella kipeäksi. Joka kerta kun nielaisi niin tuntui, että nielaisun mukana meni vähintään pieni kaktus. Sen jälkeen kuume nousi melkein henkilökohtaisiin ennätyslukemiin, koska siis kuume huiteli 38,7 asteessa. Mä en rehellisesti muista, että koska mulla olisi ollut yli 38 asteen kuume, mutta nyt oli. Mulla oli ihan uskomattoman kylmä ollut edellisyönä, enkä voinut silloin vielä ymmärtää, että miksi. Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan nukuin ihan kunnolla oman peittoni ja päiväpeiton alla. Yleensä riittää vain päiväpeitto. Aamulla peittojen alta nouseminen sai koko ison miehen tärisemään kylmyydestä.
Päivävaatteissa ja peittoon kääriytyneenä kävin lataamassa itseeni täyden särkylääkeannoksen. Lääkkeet alkoi jossain vaiheessa vaikuttamaan ja huomasin, että mulle tuli ihan uskomattoman kuuma. Hiki vaan alkoi valumaan kaikista mahdollisista paikoista mitä voitte vaan kuvitella. Älkää kuvitelko enempää, se ei tee hyvää mielenterveydellenne. Kuume oli siis laskussa. Hyvin lääkittynä pystyin olemaan hyvän tovin tolpillani, mutta ei mun tehnyt yhtään mieli olla tolpillani. Mieleni olisi tehnyt vain nukkua niin paljon kun mahdollista. Mutta tiedättehän te, että pienten lasten kanssa ei pahemmin kerkeä sairastelemaan. Kyllähän Eira olisi mulle sen varmasti mahdollistanut, mutta mä yritin roikkua kykyjeni mukaan perässä.
Seuraava yö oli kamala. Heräsin aivan täysin hiestä märkänä. Mun vartalo oli hiestä märkä ja petivaatteet olivat hiestä märät. Mä en edes muista koska mulla olisi ollut viimeksi niin kuuma.. Mä vaan pyörin märässä sängyssä ja mietin mitä teen kun en oikein jaksa tehdä mitään? No, pyörin nukahtamiseen asti kai. Seuraavaksi heräsin taas siihen, että mulla oli ihan uskomattoman kylmä. Mä käärin itteni taas kaikkiin mahdollisiin peittoihin mitä läheltä löytyi ja yritin jatkaa uniani näissä jo vähintään kerran hien kastelemissa petivaatteissa, kylmissäni ja ahdistuneena.
Seuraavasta päivästä selvisin myös särkylääkkeiden avulla, eli ei siitä päivästä sen kummempia. Seuraava yö taas oli kummallinen. Heräsin ilman mitään järkevää syytä aika tarkalleen tunnin välein joka tunti. Kai toi oli ihan järkevä lause? Jossain vaiheessa aamuyöllä mua rupesi ihan naurattamaan se, että tuntui kun eläisin jotain "päiväni murmelina"-juttua. Heräsin, katsoin kelloa, kierähdin oikealle kyljelleni ja laitoin puhelimesta uuden ohjelman pyörimään, jonka jälkeen käännyin vasemmalle kyljelleni kuuntelemaan ohjelmaa ja yrittämään unta. Tunnin päästä heräsin keskeltä sänkyä selälläni maaten, katsoin kelloa, käännyin oikealle kyljelleni valitsemaan uutta ohjelmaa (tai kelaamaan edellisen alkuun), jonka jälkeen taas vasemmalle kyljelleni kuuntelemaan ohjelmaa ja yrittämään unta. Tunnin päästä taas.. No, en selitä enää, jos ette saaneet kiinni niin sitten ette saaneet. Viiden aikaan aamulla mua ei enää mitkään murmelit naurattaneet, koska mua sattui taas joka paikkaan. Kävin nappaamassa lääkettä naamioon ja tulin jatkamaan unta.
Päivä meni taas ilman sen ihmeellisempiä asioita. Särkylääkkeiden voimalla, jippii. Illalla alkoi ilmestymään näppylöitä naamaan ja käsiin. Ja sitten taas seuraava yö.. Voi hyvänen aika. Tällä kertaa mä en vaan saanut unta. Mä muistan kuinka mä menin sänkyyn aivan virkeänä ja mä olin sängyssä virkeänä vielä kello 1 aikaan. Mä olin siis yrittänyt unta monesti ja pitkään, mutta mun silmät vaan räpsähti jatkuvasti auki. Mua väsytti, mutta mun mieli oli virkeämpi kuin usein päivällä. 1-3 mä olin jonkinlaisessa horroksessa, nukuin tai en nukkunut, mutta musta tuntui kun olisin kokoaika tiedostanut olevani hereillä. Kolmen jälkeen en muista enää katsoneeni kelloa. Tää on sikäli ärsyttävää, että ei voi yhtään tietää, että mitä seuraava yö tuo tullessaan? Sairastelu edelleen jatkuu ja pilkkuja on ilmennyt jo aivan liikaa, joten kai seuraava yökin on jo auttamatta pilalla jollain tapaa?
Tänäänhän näitä pilkkuja on siis ilmestynyt vaan lisää ja lisää. Osan olen kerennyt raapimaan jo rikkikin, koska mun raapimiskynnys on hyvin matala. Naamassa on paukamia ja reikiä, käsissä on paukamia ja reikiä.. Toistaiseksi paukamia ei ole löytynyt muualta. Toisinaan ottaessani askelia tunnen molemmissa kantapohjissa semmoisen epämukavan tunteen, mutta mitään näkyvää ei sinne ole vielä tullut. Joten eiköhän jalat ole sitten se hauska mikä mulle säästyy huomiselle? Yötä tuskin jalat voi pilata, ellei ne vaan ala kutisemaan ihan älyttömästi.
Mutta nää mun kädet, nää on kutissut tänään niin paljon. Ette edes tiedä. Voin kuitenkin auttaa teitä kuvittelemaan; miettikää, että teillä on kädet lähes vierivieren täynnä hyttysenpistoja ja ne kaikki kutisee samaan aikaan. Se on aika lähelle sitä mitä ne kutinakohtaukset välillä on olleet. Mun kädet ei myöskään kestä kuumaa vettä, ei edes lämmintä. Hyvin haaleaa vettä tai sitten kylmää vain kun pitää yrittää aktiivisesti käsiä pestä nyt, ettei levitä tätä enää muille.
Mutta tiedättekö mikä tässä taudissa on pahinta tämmöselle lihavalle miehelle? Jos viittaus lihavuuteen ei tuo teille mieleen syömistä, niin sitten selitän teille: mä en tosiaan pysty syömään mitään kunnollista. Jos ruoka on koostumukseltaan kurkulle hyvää, eli jotain juoksevaa kuten jugurtti, niin sitten se jostain muusta syystä kirvelee tuolla kurkussa. Se jättää sinne semmosen tunteen kun olisi syönyt chiliä tai jotain. Ei hyvä. Sitten taas jos haluaa syödä koostumukseltaan jotain vaikeampaa, niin sitten se tosiaan on koostumukseltaan vaikeampaa. Kuten nyt esimerkiksi kana, jota tossa yritin joku tovi sitten syödä. Mun pitää ottaa tosi pieniä paloja ja jauhaa se suussani ihan jauhoksi asti, jotta voin sen nielaista. Tähän mun kärsivällisyys ei vaan riitä, joten joudun jopa kiduttamaan itseäni ruokailujen yhteydessä. Mulla vaan on ollut tässä niin kauhea nälkä, että nyt mun oli vaan pakko syödä. Nielin ruoan kuten normaalistikin ja itkin aina hieman sisäänpäin, koska se sattui kurkkuun. Nyt oli pääasia vaan se, että en tän kaiken muun ikävän lisäksi joudu vielä nälkääkin potemaan. Syöminen on yleensä kivaa ja teen sitä mielelläni, joten voitte vaan kuvitella, kuinka suuri kidutus tämä on mulle.
Mutta tiedättekö mistä mä olen onnellinen? Siitä, että mulla oli justiinsa hetki sitten se korvatulehdus. Vaikka tämä enterorokkokin on hyvin ärsyttävä ja hieman kivuliaskin niin silti.. Minkähänlaisen vertauskuvan tähän nyt keksisin, hmm.. No jos noi hyttyset tuolta ylempää. Jos tämä enterorokko on kuin iso läjä hyttysenpistoja, niin korvatulehdus oli kuin isompi läjä isompien hyttysten pistoja.. No, se ei nyt oikein lähtenyt. Mutta ymmärrätte yskän varmaan. Kouluarvosanoin: Korvatulehduksen kivulle 9 ja ärsyttävyydelle varmaan myös 9. Enterorokon kivulle ehkä alkuun olisin antanut 6, mutta ei se lopulta ehkä ole kuin 4½, mutta ärsyttävyys on luokkaa 8.
Miettikääpä seuraavaksi sitä, että kun te saatte lukea näistä mun taudeista aina täällä.. Nii, siis miettikää mitä Eira joutuu aina kestämään. Mä kyllä päivittelen sille kokoaika jos mun tila muuttuu johonkin suuntaan. Juteltiin siitä vissiin eilen, koska mua itseäni häiritsee siis paljon se, että en osaa olla hiljaa taudeistani. Ei se suoraan sanonut, että sitä ärsyttää se, mutta mua itseäni ärsyttää. Mietittiin sen juurisyytä. Onhan juurisyy oikea termi, onhan? Se kuulostaa kivalta. Tultiin semmoiseen konsensukseen, niin siis yhteisymmärrykseen, että mua ei vaan ole joskus ehkä uskottu tarpeeksi kun olen ollut kipeä. Toki siihen taas voi olla syynä se, että mä myös nuorempana usein valehtelin olevani kipeä, koska en viihtynyt uudessa koulussa.. Nyt kun mä olen kipeä niin mä haluan jostain syystä kaikkien tietävän sen, uskovan sen ja ymmärtävän miten kipeä mä oikeasti olen. Ja koska Eira on jostain syystä eniten läsnä, niin se saa kuulla kyllä ihan kyllästymiseen asti kaikista mun taudeista ja niiden kehittymisestä.
Mä oon kuitenkin nyt päättänyt! Päättänyt sen, että mä en valita enää niin paljoa. En teille, enkä varsinkaan Eiralle. Enkä mä siis jatkossakaan aio tänne ihan kaikkia mun sairasteluitani raportoida, mutta tämmöset vähän erikoisemmat tapaukset on hyvä säilöä ihan itseäänkin varten. Koska tiedättekö miten kiva näitä on lukea sitten terveenä? No, te kyllä tiedätte siellä mahdollisesti. Mutta mä uskon, että on sitten kyllä mukavaa! Voi nauraa itselleen oikein makeasti, että voi voi kun sitä on tuolloin itkettänyt.. No, eikai nyt niinkään. En tiedä.
Nyt ei mulla kuitenkaan muuta, mutta johan tätä juttua tässä tulikin. Tai no, yksi juttu! Mä otan teille äkkiä kuvan tästä mun uudesta koodikopista, keskittyen tietenkin vain tähän tietokoneeseen. Tämähän ei ole kallis kokonaisuus, mutta mun mielestä tää alkaa olemaan aika kiva kun ajattelee mitä haluan tehdä työkseni.
Tää uusi näyttö, vasemmalla puolella, maksoi vain 40 euroa. Eira sen jostain Torista bongasi ja mä kiinnostuin siitä heti – tai siis heti kun olin vähän tutkinut sen tietoja. Uutena näyttö maksaa kaiketi jotain 350 euroa. Eihän tämä vissiin uusinta teknologiaa edusta, koska tässä hehkutetaan 3D-ominaisuuksia, joka alkaa vissiinkin olemaan jo vanhentunutta aikaa. Mutta tämä on litteä ja tätä saa käänneltyä hyvin runsaasti. Mua tää palvelee todella hyvin tällein pystyasennossa ja tykkään tosi paljon siitä miltä tää kokonaisuus nyt näyttää. Tai ehkä mä tykkään eniten tän kokonaisuuden käytännöllisyydestä, mutta yhtä kaikki. Tykkään! Vielä kun joskus jaksaisi säätää kaikki väriasetukset molempiin edes lähelle toisiaan niin olisi varmasti vielä parempi, mutta toistaiseksi tämä palvelee näinkin.
Nyt ei mulla muuta! Seuraavaan kertaan!
Terveisin,
Vesa-Matti
Ensin mulla alkoi tulla kurkku kipeäksi. Se oli semmosta tosi pientä ensin. Ajattelin, että olen vilustuttanut kaulani jossain ja sen takia se on vähän ärtynyt. Seuraavaksi mulle iski ihan järkyttävä räkätauti. Mun nenä oli enemmän tukossa kun mikään asia on maailmassa koskaan ollut. Tuntui, että ilma ei kulkenut mihinkään suuntaan mistään reiästä. Tätä kesti yhden illan, joka oli sikäli aika hassua, että mikä tauti kestää vain yhden illan? Seuraavaksi kurkku tuli todella kipeäksi. Joka kerta kun nielaisi niin tuntui, että nielaisun mukana meni vähintään pieni kaktus. Sen jälkeen kuume nousi melkein henkilökohtaisiin ennätyslukemiin, koska siis kuume huiteli 38,7 asteessa. Mä en rehellisesti muista, että koska mulla olisi ollut yli 38 asteen kuume, mutta nyt oli. Mulla oli ihan uskomattoman kylmä ollut edellisyönä, enkä voinut silloin vielä ymmärtää, että miksi. Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan nukuin ihan kunnolla oman peittoni ja päiväpeiton alla. Yleensä riittää vain päiväpeitto. Aamulla peittojen alta nouseminen sai koko ison miehen tärisemään kylmyydestä.
Päivävaatteissa ja peittoon kääriytyneenä kävin lataamassa itseeni täyden särkylääkeannoksen. Lääkkeet alkoi jossain vaiheessa vaikuttamaan ja huomasin, että mulle tuli ihan uskomattoman kuuma. Hiki vaan alkoi valumaan kaikista mahdollisista paikoista mitä voitte vaan kuvitella. Älkää kuvitelko enempää, se ei tee hyvää mielenterveydellenne. Kuume oli siis laskussa. Hyvin lääkittynä pystyin olemaan hyvän tovin tolpillani, mutta ei mun tehnyt yhtään mieli olla tolpillani. Mieleni olisi tehnyt vain nukkua niin paljon kun mahdollista. Mutta tiedättehän te, että pienten lasten kanssa ei pahemmin kerkeä sairastelemaan. Kyllähän Eira olisi mulle sen varmasti mahdollistanut, mutta mä yritin roikkua kykyjeni mukaan perässä.
Seuraava yö oli kamala. Heräsin aivan täysin hiestä märkänä. Mun vartalo oli hiestä märkä ja petivaatteet olivat hiestä märät. Mä en edes muista koska mulla olisi ollut viimeksi niin kuuma.. Mä vaan pyörin märässä sängyssä ja mietin mitä teen kun en oikein jaksa tehdä mitään? No, pyörin nukahtamiseen asti kai. Seuraavaksi heräsin taas siihen, että mulla oli ihan uskomattoman kylmä. Mä käärin itteni taas kaikkiin mahdollisiin peittoihin mitä läheltä löytyi ja yritin jatkaa uniani näissä jo vähintään kerran hien kastelemissa petivaatteissa, kylmissäni ja ahdistuneena.
Seuraavasta päivästä selvisin myös särkylääkkeiden avulla, eli ei siitä päivästä sen kummempia. Seuraava yö taas oli kummallinen. Heräsin ilman mitään järkevää syytä aika tarkalleen tunnin välein joka tunti. Kai toi oli ihan järkevä lause? Jossain vaiheessa aamuyöllä mua rupesi ihan naurattamaan se, että tuntui kun eläisin jotain "päiväni murmelina"-juttua. Heräsin, katsoin kelloa, kierähdin oikealle kyljelleni ja laitoin puhelimesta uuden ohjelman pyörimään, jonka jälkeen käännyin vasemmalle kyljelleni kuuntelemaan ohjelmaa ja yrittämään unta. Tunnin päästä heräsin keskeltä sänkyä selälläni maaten, katsoin kelloa, käännyin oikealle kyljelleni valitsemaan uutta ohjelmaa (tai kelaamaan edellisen alkuun), jonka jälkeen taas vasemmalle kyljelleni kuuntelemaan ohjelmaa ja yrittämään unta. Tunnin päästä taas.. No, en selitä enää, jos ette saaneet kiinni niin sitten ette saaneet. Viiden aikaan aamulla mua ei enää mitkään murmelit naurattaneet, koska mua sattui taas joka paikkaan. Kävin nappaamassa lääkettä naamioon ja tulin jatkamaan unta.
Päivä meni taas ilman sen ihmeellisempiä asioita. Särkylääkkeiden voimalla, jippii. Illalla alkoi ilmestymään näppylöitä naamaan ja käsiin. Ja sitten taas seuraava yö.. Voi hyvänen aika. Tällä kertaa mä en vaan saanut unta. Mä muistan kuinka mä menin sänkyyn aivan virkeänä ja mä olin sängyssä virkeänä vielä kello 1 aikaan. Mä olin siis yrittänyt unta monesti ja pitkään, mutta mun silmät vaan räpsähti jatkuvasti auki. Mua väsytti, mutta mun mieli oli virkeämpi kuin usein päivällä. 1-3 mä olin jonkinlaisessa horroksessa, nukuin tai en nukkunut, mutta musta tuntui kun olisin kokoaika tiedostanut olevani hereillä. Kolmen jälkeen en muista enää katsoneeni kelloa. Tää on sikäli ärsyttävää, että ei voi yhtään tietää, että mitä seuraava yö tuo tullessaan? Sairastelu edelleen jatkuu ja pilkkuja on ilmennyt jo aivan liikaa, joten kai seuraava yökin on jo auttamatta pilalla jollain tapaa?
Tänäänhän näitä pilkkuja on siis ilmestynyt vaan lisää ja lisää. Osan olen kerennyt raapimaan jo rikkikin, koska mun raapimiskynnys on hyvin matala. Naamassa on paukamia ja reikiä, käsissä on paukamia ja reikiä.. Toistaiseksi paukamia ei ole löytynyt muualta. Toisinaan ottaessani askelia tunnen molemmissa kantapohjissa semmoisen epämukavan tunteen, mutta mitään näkyvää ei sinne ole vielä tullut. Joten eiköhän jalat ole sitten se hauska mikä mulle säästyy huomiselle? Yötä tuskin jalat voi pilata, ellei ne vaan ala kutisemaan ihan älyttömästi.
Mutta nää mun kädet, nää on kutissut tänään niin paljon. Ette edes tiedä. Voin kuitenkin auttaa teitä kuvittelemaan; miettikää, että teillä on kädet lähes vierivieren täynnä hyttysenpistoja ja ne kaikki kutisee samaan aikaan. Se on aika lähelle sitä mitä ne kutinakohtaukset välillä on olleet. Mun kädet ei myöskään kestä kuumaa vettä, ei edes lämmintä. Hyvin haaleaa vettä tai sitten kylmää vain kun pitää yrittää aktiivisesti käsiä pestä nyt, ettei levitä tätä enää muille.
Mutta tiedättekö mikä tässä taudissa on pahinta tämmöselle lihavalle miehelle? Jos viittaus lihavuuteen ei tuo teille mieleen syömistä, niin sitten selitän teille: mä en tosiaan pysty syömään mitään kunnollista. Jos ruoka on koostumukseltaan kurkulle hyvää, eli jotain juoksevaa kuten jugurtti, niin sitten se jostain muusta syystä kirvelee tuolla kurkussa. Se jättää sinne semmosen tunteen kun olisi syönyt chiliä tai jotain. Ei hyvä. Sitten taas jos haluaa syödä koostumukseltaan jotain vaikeampaa, niin sitten se tosiaan on koostumukseltaan vaikeampaa. Kuten nyt esimerkiksi kana, jota tossa yritin joku tovi sitten syödä. Mun pitää ottaa tosi pieniä paloja ja jauhaa se suussani ihan jauhoksi asti, jotta voin sen nielaista. Tähän mun kärsivällisyys ei vaan riitä, joten joudun jopa kiduttamaan itseäni ruokailujen yhteydessä. Mulla vaan on ollut tässä niin kauhea nälkä, että nyt mun oli vaan pakko syödä. Nielin ruoan kuten normaalistikin ja itkin aina hieman sisäänpäin, koska se sattui kurkkuun. Nyt oli pääasia vaan se, että en tän kaiken muun ikävän lisäksi joudu vielä nälkääkin potemaan. Syöminen on yleensä kivaa ja teen sitä mielelläni, joten voitte vaan kuvitella, kuinka suuri kidutus tämä on mulle.
Mutta tiedättekö mistä mä olen onnellinen? Siitä, että mulla oli justiinsa hetki sitten se korvatulehdus. Vaikka tämä enterorokkokin on hyvin ärsyttävä ja hieman kivuliaskin niin silti.. Minkähänlaisen vertauskuvan tähän nyt keksisin, hmm.. No jos noi hyttyset tuolta ylempää. Jos tämä enterorokko on kuin iso läjä hyttysenpistoja, niin korvatulehdus oli kuin isompi läjä isompien hyttysten pistoja.. No, se ei nyt oikein lähtenyt. Mutta ymmärrätte yskän varmaan. Kouluarvosanoin: Korvatulehduksen kivulle 9 ja ärsyttävyydelle varmaan myös 9. Enterorokon kivulle ehkä alkuun olisin antanut 6, mutta ei se lopulta ehkä ole kuin 4½, mutta ärsyttävyys on luokkaa 8.
Miettikääpä seuraavaksi sitä, että kun te saatte lukea näistä mun taudeista aina täällä.. Nii, siis miettikää mitä Eira joutuu aina kestämään. Mä kyllä päivittelen sille kokoaika jos mun tila muuttuu johonkin suuntaan. Juteltiin siitä vissiin eilen, koska mua itseäni häiritsee siis paljon se, että en osaa olla hiljaa taudeistani. Ei se suoraan sanonut, että sitä ärsyttää se, mutta mua itseäni ärsyttää. Mietittiin sen juurisyytä. Onhan juurisyy oikea termi, onhan? Se kuulostaa kivalta. Tultiin semmoiseen konsensukseen, niin siis yhteisymmärrykseen, että mua ei vaan ole joskus ehkä uskottu tarpeeksi kun olen ollut kipeä. Toki siihen taas voi olla syynä se, että mä myös nuorempana usein valehtelin olevani kipeä, koska en viihtynyt uudessa koulussa.. Nyt kun mä olen kipeä niin mä haluan jostain syystä kaikkien tietävän sen, uskovan sen ja ymmärtävän miten kipeä mä oikeasti olen. Ja koska Eira on jostain syystä eniten läsnä, niin se saa kuulla kyllä ihan kyllästymiseen asti kaikista mun taudeista ja niiden kehittymisestä.
Mä oon kuitenkin nyt päättänyt! Päättänyt sen, että mä en valita enää niin paljoa. En teille, enkä varsinkaan Eiralle. Enkä mä siis jatkossakaan aio tänne ihan kaikkia mun sairasteluitani raportoida, mutta tämmöset vähän erikoisemmat tapaukset on hyvä säilöä ihan itseäänkin varten. Koska tiedättekö miten kiva näitä on lukea sitten terveenä? No, te kyllä tiedätte siellä mahdollisesti. Mutta mä uskon, että on sitten kyllä mukavaa! Voi nauraa itselleen oikein makeasti, että voi voi kun sitä on tuolloin itkettänyt.. No, eikai nyt niinkään. En tiedä.
Nyt ei mulla kuitenkaan muuta, mutta johan tätä juttua tässä tulikin. Tai no, yksi juttu! Mä otan teille äkkiä kuvan tästä mun uudesta koodikopista, keskittyen tietenkin vain tähän tietokoneeseen. Tämähän ei ole kallis kokonaisuus, mutta mun mielestä tää alkaa olemaan aika kiva kun ajattelee mitä haluan tehdä työkseni.
Tää uusi näyttö, vasemmalla puolella, maksoi vain 40 euroa. Eira sen jostain Torista bongasi ja mä kiinnostuin siitä heti – tai siis heti kun olin vähän tutkinut sen tietoja. Uutena näyttö maksaa kaiketi jotain 350 euroa. Eihän tämä vissiin uusinta teknologiaa edusta, koska tässä hehkutetaan 3D-ominaisuuksia, joka alkaa vissiinkin olemaan jo vanhentunutta aikaa. Mutta tämä on litteä ja tätä saa käänneltyä hyvin runsaasti. Mua tää palvelee todella hyvin tällein pystyasennossa ja tykkään tosi paljon siitä miltä tää kokonaisuus nyt näyttää. Tai ehkä mä tykkään eniten tän kokonaisuuden käytännöllisyydestä, mutta yhtä kaikki. Tykkään! Vielä kun joskus jaksaisi säätää kaikki väriasetukset molempiin edes lähelle toisiaan niin olisi varmasti vielä parempi, mutta toistaiseksi tämä palvelee näinkin.
Nyt ei mulla muuta! Seuraavaan kertaan!
Terveisin,
Vesa-Matti
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kirjoitelkaa mielummin omalla nimellä kun Anonyymina. Ihan vain varmuuden varalta. :)