Mä ajattelin silloin joskus, että on ihan kamala ajatus tunkea Max päiväkotiin. Mun ajatukset kuitenkin muuttui mitä lähemmäs päästiin alkamisajankohtaa. Oon siitä tänne monta kertaa kirjotellutkin, mutta näillä sanoilla on aina hyvä aloittaa tämmöset merkinnät. Aloin kai käsittää sen, että se on oikeasti Maxin kehitykselle parasta mitä voidaan tarjota – oman ikäistään seuraa ja lastenkasvatuksen ammattilaiset, jotka tekee varmasti parhaansa hoidossa olevien lasten eteen.
Mun suhtautuminen päiväkotiin oli oikeestaan sen takia huono, että toi päiväkoti on tossa meidän ihan vieressä ja olen siitä monta kertaa kulkenut ohi, vilkaissut sinne ja huomannut epämääräisiä asioita. Tai no.. Eihän siellä ole mitään epämääräistä, mutta mulla oli ennakkoluuloja, jotka teki kaikesta epämääräistä ja epäilyttävää. Pidin epämääräisenä sitä, että päiväkotitädit seisoskelee seiniä vasten ja juoruilee keskenään samalla kun lapset koheltaa. Mutta faktahan on se, että ei ne voi siellä kaikkien perässä kokoaika juosta, joten ehkä niiden on hyvä antaa lasten touhuta keskenään ja katsoa, että leikit sujuu ilman sen pahempia kohelluksia. Samaahan me tehdään pienemmässä mittakaavassa kotona – tai siis eihän me periaatteessa tehdä yhtään sen vähempää, mutta vahdittavia meillä on vähemmän. Tärkeintä on, että lasten leikki sujuu ja siihen osallistuu tarpeen vaatiessa, mutta hurjimpiin tilanteisiin on hyvä puuttumalla puuttua.
Miksi mulla oli ennakkoluuloja? No, en halunnut antaa Maxia niille. Päässäni pyörittelin sitten kaikki asiat negatiivisiksi ja uskoin päiväkodin olevan huono paikka. Hölmö minä.
Mutta nykyään mä olen tosi innoissani asiasta! Ja se ihan puhtaasti sen takia, että Max on näyttänyt hyvin selvästi sen, että hän haluaa sinne mennä ja hän siellä viihtyy. Siellä on aktiviteettia aamuksi, jonka jälkeen Max tulee päiväunille kotiin ja sitten sillä on kuitenkin vielä loppupäivä aikaa touhuta meidänkin kanssa.
Sieltä päiväkodista kun Eira hakee Maxin sitten siinä 11:30, niin Eira saa jonkinlaisen raportin Maxin aamusta. Ja mä saan sen raportin kuulla sitten kun he sieltä kotiutuvat. Siitä raportista on muodostunut yksi päivän kohokohdista, koska koskaan ei voi tietää mitä tänään on tapahtunut ja sen kuulemista odottaa innolla. Pääosin Maxilla on mennyt kaikki päivät hyvin, mutta äkkipikaisuutensa takia aika usein raportoidaan, että Max on kiukustunut erinäisissä tilanteissa. Tai harmistunut, ei ehkä niinkään kiukustunut. Vahvatahtoinen ihminen kun on, eikä periksi voi antaa helpolla, niin jos ruokailu ajaa leikkimisen eteen niin eihän sitä voi kestää, siitähän Max harmistuu helposti kotonakin.
Mutta paljonhan Max siellä kuulema leikkii. En ehkä vieläkään ole saanut varmuutta siitä, että miten hyvin Max ottaa muut huomioon tai miten muut ottaa Maxin huomioon, mutta ehkäpä tämmöset kehittyy ajallaan. Olen käsittänyt, että Max leikkii aika paljon itsekseen. En sitä toki siltä halua poiskaan riistää, mutta ajatustasolla olisi kiva jos Max oppisi tuolla leikkimään myös muiden kanssa. Kotonahan on sitten hyvää aikaa leikkiä itsekseen ja kehittää mielikuvitustaan sillä saralla. Päiväkodista haluaisin olevan hyötyä juurikin Maxin sosiaalisuuteen ja muiden huomioon ottamiseen.
Muiden huomioon ottamisesta tulikin yksi juttu mieleen. Toivottavasti muistan tarinan oikein, enkä hirveämmin valehtele. Oli kuitenkin päiväkodissa tapahtunut semmoinen tapahtuma, että Max ja joku toinen lapsi oli seisoskellut jossain eteisessä tai jossain. Jostain syystä tämä toinen lapsi oli tuupannut Maxia ja Maxia oli kaiketi sattunut siinä rytäkässä jotenkin. Tälle toiselle lapselle kerrottiin tässä kohtaa, että noin ei saa tehdä ja muuta vastaavaa. Kun tämä toinen lapsi oli saanut kuulla kunniansa niin Max oli päättänyt käydä halaamassa tätä tämän jälkeen. Miettikää! Eira kun kertoi tämän osan raporttia mulle niin mulla oli taas kyynelkanavat niin turvoksissa, niin turvoksissa että! Oli jotenkin tosi hieno ele Maxilta, vaikka sen ei olisi tarvinnut ns. kiusaajaansa käydä halaamassa. Meidän pieni rauhanmies! Edes minä en olisi varmasti tommoseen kyennyt, vaikka yritän itsekin olla kovin rauhaa rakastava persoona. Mutta jos tämä luonteenpiirre Maxille jää niin olen enemmän kuin onnellinen! Kaikkea ei toki täydy hyväksyä, mutta oli tosi hyvä asia, että Max ei ainakaan vastannut takaisin samalla mitalla. Toivottavasti Max pystyy myöhemminkin selvittämään ongelmatilanteet, jos ei halaamalla, niin edes puhumalla. Se olisi todella kunnioitettavaa.
Pakko palata takaisin aamuihin, aikaan ennen kun Max lähtee päiväkotiin. Meininki on nyt mennyt taas siihen, että Eira heräilee vauvan kanssa yöllä ja Eira heräilee Maxin kanssa aamulla. Tämähän on ihan hatunnoston arvoinen paikka, mutta mä en usko sen Eiraa hirveesti hyödyttävän, että minä täällä fiktiivistä hattuani nostelen. Tottakai mä haluaisin osallistua aamuihin enemmän, mutta.. Niin, kun ei siihen oikein ole mitään oikeaa syytäkään miksi en, pelkkiä tekosyitä kaiketi. Mä olen huono nukkumaan, enkä iltaisin oikein saa unta.. Kun sitten nukahdan joskus 0-2 välillä, niin herääminen kello 7 aikaan on aika vaikeaa. Mulla on siinä kuitenkin monta ehjää tuntia unta, ja niitä ehjiä tunteja ei taida Eiralle ihan hirveästi yön aikana kertyä. Mutta kyllä mä olen pyrkinyt siihen, että herään ennen kun Eira lähtee Maxia päiväkotiin viemään. Ja niin on tapahtunutkin. Maxihan on semmoinen tyyppi, että aina kun se lähtee kotoota niin sillä on oltava kädet täynnä leluja. Tämähän muodostui liki ongelmaksi päiväkodin suhteen, mutta sitten onnistuttiin jotenkin ihmeellisesti tekemään niin, että "isi vahtii Maxin leluja päiväkodin ajan". Aamulla jos Max on kerännyt taas käpälät täyteen leluja, niin nyt se on alkanut tuomaan ne mulle hoitoon ennen kun kotoota poistutaan. Ja kun Max tulee päiväkodista, niin minä olen eteisessä vastassa nämä kyseiset lelut kädessäni ja ojennan ne takaisin Maxille. Tämä on toistaiseksi toiminut, joten tämä on iso voitto meille. Säilyy Maxin lelut kotona ja päiväkodin lelut päiväkodissa. Sitä en tosin tiedä, että millä keinoin ne lelut saadaan irti Maxin käsistä siellä toisessa päässä, mutta ilmeisesti kuitenkin saadaan.
Mulla oli vielä joku juttu.. Tuota, tuota.. Niin! Se ei liity päiväkotiin, joten otetaan tämä hieman irti tuosta edeltävästä tekstistä. Jatketaan kuitenkin Maxin parissa vielä, koska siinä sitä on tyyppi josta riittää kerrottavaa!
Eilen lähdettiin hieman harjoittelemaan ihan vaan rauhallista kävelyä ja olemista. Ajateltiin ensin, että mennään semmoselle metsäkävelylle, mutta Max ei ole aikoihin enää suostunut metsään. Se sai joskus ihan kamalan hepulin kun meinattiin mennä metsään ja sen jälkeen se on ollut sen mielestä ilmeisesti vastenmielistä. Päätettiin siispä kävellä kävelyteitä pitkin ja harjoitella sitä semmosta yleistä menemistä. Autotielle ei juosta ja missä ihmisen pitää kävellä yms. Okei, toki olen itsekin aina ihan pihalla, että missä ihmisen pitää kävellä, mutta Maxille opetettiin nyt alkajaisiksi se, että minä olen aina Maxin ja autotien välissä. Tai jos minä en ole paikalla niin Eira tai joku muu aikuinen on Maxin ja autotien välissä. Se ihan vaan siksi, että Max on välillä vähän singahteleva tyyppi, joten tällä vältytään ehkä helpoiten siltä, että Max ei juokse ensimmäisen ohiajavan auton alle. Kädestähän Max ei suostu pitämään kiinni, joten se vähän hankaloittaa tuolla tota yleistä menemistä. On itelle ollut tosi vaikeaa lähteä kun ei ole tiennyt pystyykö luottamaan siihen, että pieni mies pysyy kävelytiellä.
Eilinen meni tosi hienosti, se täytyy kyllä sanoa. Oli ihan huippu kävelyreissu, koska ei tullut mitään isompia ongelmia. Käytiin jopa kaupassa niin, että Max oli vapaana. Tämähän on joskus ajanut siihen, että hedelmät ja juurekset lentää hyllyistä pois. Nyt näin ei käynyt! Me kierrettiin kauppa hienosti etsien Eiraa ja se me lopulta löydettiin ilman ainuttakaan hepulia tai maahan tiputettua tavaraa. Siinä tuli taas niin suuri onnistumisen ja ylpeyden tunne, että ei tosikaan. Onko se meidän kasvatuksen ansiota vai onko päiväkoti tehnyt ihmeitä? Sitä emme saa koskaan tietää.
Tommosten ulkoilujen jälkeen Max haluaa aina käydä sitten leikkimässä autossa. Kyllä, siis ihan oikeassa autossa. Se kiipeää kuskinpaikalle, siitä pelkääjänpaikalle ja siitä ympäri autoa tehden kaikenlaista. Se on sen mielestä ilmeisesti hauskaa, joten ei me olla sitä lähdetty kieltämäänkään. Siinä kun Max leikki autossa niin mulle tuli mieleen, että mehän tarvitaan kaupasta vielä jotain. Aikaisemmin Eira kävi vaan palauttamassa paketin, mutta nyt piti lähteä vielä ihan ostoksille. Pakkauduttiin kaikki autoon ja ajettiin Lidliin.
Lidlissä Max pääsi ensimmäistä kertaa työntelemään semmosia pienenpieniä kärryjä. Se oli sen mielestä ihan huippua! Tai ainakin sen ilme todella kirkastui kun se pääsi kauppaan toimimaan itsenäisesti. Siellä se työnteli omia ostoskärryjään ja osotteli erinäisiä tuotteita. Se näytti ihan pieneltä aikuiselta – sikäli mikäli aikuiset käyttäisivät haalareita ja kypärämyssyjä. Eira jossain vaiheessa nosti kärryyn Atrian jauhelihapizzan, jonka jälkeen Max teki saman perässä. Tämän jälkeen jatkettiin matkaa ja jossain kohtaa Max pysähtyi ja päätti hakea kärryyn salaattijuustokuutioita. Se oli niin koominen tilanne, että päätettiin antaa sen pitää ne. Kärryyn vielä majoneesia ja sitten kassalle. Kassallahan tuli ihan pieni harmi kun Eira alkoi Maxin kärryä tyhjentämään liukuhihnalle, mutta siihen oli ratkaisu se, että Max kääntyi pois kassalta ja meni ensimmäisen hyllyn luokse keräämään kärryynsä parsakaalikeittopusseja. Mä nostelin ne pois ja ohjasin Maxin takaisin kassalle, josta päästiinkin sitten kaupan ulko-oville, jossa tuli seuraava isompi harmi. Oli tosi ikävä asia, että kärryt piti jättää kauppaan, joten tästä sitten vähän motivaatiota heittäytymisille. Mun piti poikanen kaapata syliin ja kantaa autolle.
Mutta siis aivan mahtava päivä! Jätkä vaan kehittyy ja kehittyy kokoaika. Mikä oli siis tietenkin ihan odotettavissa, mutta mulle se on aina tosi iso asia. Kaikki askeleet ja harppaukset eteenpäin on jotenkin vaan niin mahtavia. Saa olla todella ylpeä pienestä ihmisestä!
Ei varmasti mene kauaa siihen, että rupeaa mahdollisesti tulemaan tuplamäärä tekstiä blogiin, koska pienempikin pikkumies alkaa varmasti kohta tekemään paljon muutakin kun syömään, kakkimaan ja nukkumaan. Nythän se toki jo hymyilee enempi ja on tosi paljon hereillä, mutta siitä ei oikein silti riitä kirjoitettavaksi asti sen enempää. Toki kun hän päivisin on paljon enempi hereillä niin siitä tietenkin aiheutuu se, että yöt menee ilmeisesti hitusen paremmin jo. Kohta voin minäkin varmaan jo palata takaisin makuuhuoneeseen nukkumaan.
Aamuöisin, ilmeisesti neljästä eteenpäin, on vielä ähinätunnit. Tai näin olen antanut itseni ymmärtää. Se on siis semmosta tosi häiritsevää ääntä, joka kyllä häiritsee hyvin vahvasti muiden huoneessa olevien unta. En tiedä onko Eira jo alkanut siihen tottumaan vai mitä, mutta ei se ihan mahdottomasti väsymystään valittele. Tai sitten kaikilla ei vaan ole valituskynnys niin alhainen kun minulla..
No, niin tai näin, seuraavaan kertaan! Nimittäin nyt ei mulla muuta!
Terveisin,
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kirjoitelkaa mielummin omalla nimellä kun Anonyymina. Ihan vain varmuuden varalta. :)