Yritin hakutoimintoa, mutta en oikein millään hakusanoilla löytänyt valitustani edes kirpputoreista? Mulla on kai jonkinlainen valemuisto taas. Oon kuitenkin ihan varma, että olen joskus jossain merkinnässä varmasti maininnut inhoni kirpputorikulttuuria kohtaan. Ja kerta siitä ei omaa merkintäänsä ole, enkä haullakaan löytänyt, niin kertaus on opintojen äiti.
Aloitetaan kuitenkin irtokarkkihyllystä, koska se on kirpputorin pikkusisko – tavallaan. Ne toimii – tai siis ei toimi – samalla tavalla. Molemmissa ihmiset kadottaa samalla tavalla tavanomaisimmatkin käytöstavat.
Miksi mä inhoan irtokarkkihyllyjä? No, ensinnäkin, mä käyn siellä vain kun irtokarkit on tarjouksessa. Ja kun irtokarkit on tarjouksessa, niin siellä on silloin tottakai kaikki muutkin. Kaikki. Mä odotan aina sellaista hiljaisempaa hetkeä, että viitsin mennä sinne ärsyyntymään – mitä vähemmän ihmisiä, sitä vähemmän ärsyynnyn. Ja vaikka asia on näin, niin en muista olisinko koskaan päässyt tarjouskarkkien saralla ilman ärsyyntymistä? Luultavasti en. Jengi on ihan sekaisin siellä.
Käydään läpi tää niin, että mitkä kaikki asiat voi mennä pieleen niin menee pieleen, okei? Eli hyvin kärjistetty, mutta todella mahdollinen skenaario.
Menen hyllylle ja huomaat, että se on täynnä ihmisiä. Yritän pujottautua jostain välistä ottamaan kauhaa, mutta siellä ei ole kauhoja. Enkä mä oikeasti viitsi häiritä ihmisiä niin, että menisin niitä kauhoja sieltä kurottelemaan, joten todellisuudessa seison kaikkien takana ja odotan edes pientä hiljaista hetkeä, että voin napata kauhan itselleni. Nyt kun niitä ei ole, niin odotan. Kauha vapautuu ja olen itse omasta mielestäni ensimmäisenä jonossa – jonossa, jota ei ole olemassakaan irtokarkkihyllyllä. Kauhan edellinen käyttäjä laskee kauhan kädestään ja jostain ilmestyy joku, joka tarttuu siihen samalla sekunnilla ja näin olen menettänyt kauhani ensimmäisen kerran. Tämä tapahtuu vielä toistamiseen ja mahdollisesti vielä kerran jos toisenkin. Saat vihdoin kauhan, huh.
Paperiset karkkipussit ei mun kohdalla ole koskaan loppunut, joten en osaa sitä kauhuskenaariota tähän lisätä. Mutta uskon sen olevan mahdollista. Mutta tässä tapauksessa mulla on nyt kauha ja pussi, eli lähtökohdat on hyvät.
Katson hetken aikaa, että mihin suuntaan ihmismassa kulkee. Kyllä, se on tärkeä asia. Huomaan kuitenkin, että jälleen kerran kenelläkään ei ole mitään logiikkaa vaan kaikki, ihan jokainen, menee eri suuntaan keskenään. Katson kuitenkin mihin suuntaan enemmistö liikkuu ja hyppään mukaan hyllyn päädystä – odotettuani vuoroani ensin toki hyvän tovin, jona aikana mun ohi on kurvannut noin 7 lasta ja 2 aikuista. Niin, odotin taas jonossa jota ei ole.
Tässä kohtaa irtokarkkihyllyn puutelista on seuraavanlainen: kauhoja ei ole tarpeeksi tarjouspäivinä ja kulkusuuntatarroja ei lattiassa tai missään ole. Tämä tarkoittaa sitä, että kyseessä on aivan vallaton villi länsi.
Mä kuitenkin kuljen isoimman massan mukana tiettyyn suuntaan, mutta vastaan tulee ihmisiä, jotka kuvittelee kulkevansa juurikin oikeaan suuntaan ja ei anna tietä. Katsokaa enemmistöä ja lakatkaa olemasta väärässä! Mä olen joutunut väistämään aikuisia, lapsia ja vanhuksia irtokarkkihyllyllä, joten mitään ikärajaa epämääräisessä käyttäytymisessä ei ole. Taas jouduin väistämään aikuista ihmistä, jolla on muka enemmän kiire kuin muilla. Siirryin siis hetkeksi sivuun hyllyltä ja samaan aikaan jostain pamahtaa vanhempi rouva, joka ottaa paikkani jonossa. Niin, jonossa jota ei edelleenkään ole! Aloitan luultavasti hyllyrivin alusta, koska en mä lähde puskemaan kuten nämä huonommat ihmiset tekee. Joo! Ei se tee ihmisistä automaattisesti huonompia, enkä usko koko konseptiin, mutta tässä tapauksessa ne on huonompia ihmisiä.
Kuljen jonossa, jota ei siis edelleenkään ole, takaisin samoille paikoille, josta putosin pois. Ja taas joku puskee väärästä suunnasta ja tiputtaa mut pois jonosa. Tämä voi toistua ja toistua, joten toistetaan se. Yritän uudelleen ja pääsen tällä kertaa pidemmälle.
Tässä kohtaa huomaan ne pienimmät lapset siellä jaloissa pyörimässä. Ne pistelee nameja suoraan laareista suuhunsa. Toiset tiputtelee lattialle tahallaan, jotta ne saa muka jonkun ohjekirjan mukaan syödä ilmaiseksi. Karkkeja pyörii joka puolella ja niitä jää läjä kengänpohjaan kiinni. Ja joku lapsi käy niitä irrottelemassa sieltä ja tunkee suuhunsa. Just.
Onneksi mun irtokarkkimaku on valtavirtaa vastaan, joten pääsääntöisesti mun nameja löytyy aina. Mutta tässä tapauksessa kun puhutaan vihoviimeisestä tilanteesta, niin tottakai lempikarkkini on loppu. Eikä niitä tuoda lisää. Saan pussin pohjalle kuitenkin jonkun verran jonkinlaisia nameja, huh. Pääsen punnitsemaan karkkipussia, mutta huomaan, että puntarille on kerrankin jonkinlainen jono. Vihdoinkin, vihdoinkin jossain on järkeä. Olen jonossa, mutta huomaan kuinka puntarille kimpoilee kokoaika jostain sivusta joku lapsi ja jono antaa sen kokoaika anteeksi. Odotan, odotan ja odotan. Vuoroni on juuri tulossa ja jostain pongahtaa taas lapsijoukko puntarille ja punnitsee karkkejaan siinä oman tovinsa.
Saan punnittua omat karkkini. Laitan paketin kiinni. Lähden pois. Huomaan, että olen repinut puolet hiuksistani irti, mutta nyt mulla on kuitenkin hieman halvempia irtokarkkeja noin 400-600 g. Kannattiko? En tiedä.
Nyt mä lähden sitten seuraavaksi kirpputorille. Yritän rentoutua ja rauhoittua siinä välissä, koska tämä turhautuminen ja ärsyyntyminen täytyy aloittaa alusta. Hengitän syvään, puhallan hitaasti ulos. Astun ovesta sisään.
Ihan ensimmäinen asia: tiedän vain yhden kirpputorin, jossa on kulkusuuntatarrat. Siitä saa aina 100 pistettä lisää. Onnea Riihimäen Femmatori, tässä kuvitteelliset 100 pistettä. En tiedä mitä niillä tekee, mutta ainakin saa maininnan noin 30 lukijan blogissa.
Tänään ei kuitenkaan astuttu sinne vaan johonkin muuhun näistä 99 %, joissa ei ole kulkusuuntatarroja. Ja tämä on isoin ärsytys ikinä. Katsotaan ensin hetki, että missä järjestyksessä suurin osa ihmisistä menee. Okei, tuolta ja tuohon suuntaan, selvä, tehdään niin. Valtavirran mukaan, koska nämä on semmoisia paikkoja, joissa eniten hermoja säästää kun menee valtavirran mukana. Muutoinhan valtavirran mukana meneminen ei ole minulle yleensä vaihtoehto.
Ensimmäinen hyllyväli ilman ongelmia, huh. Toisessa hyllyvälissä kulkee äiti tuplarattaiden kanssa ja kolme muuta lasta makaa pitkin pituuttaan käytävällä. Ymmärrän, että kirpputorilta löytyy halvalla lastenvaatteita ja nämä äidit mahdollisesti tarvitsee kaiken säästön mikä on mahdollista mistään ottaa. Ei tästä voi tavallaan suuttua, mutta suutun silti, koska se estää mun kulkuni. Joskus täytyy olla itsekäs ja mä olen itsekäs yleensä silloin kun haluan vain eteenpäin.
Ohitan lapsikatraan vain vaivoin ja seuraavaksi vastaan tulee vanhempi mieshenkilö, joka selvästi etsii jotain ja kulkee valtavirtaa vastaan mahdollisimman keskellä käytävää. On niin keskittynyt omaan asiaansa, että ei osaa väistää tai varoa. Ja se väistäminen on hänen tehtävänsä, koska hän kulkee valtavirtaa vastaan. Mä en väistä, mies ei väistä ja törmää muhun ja mä olen kuitenkin se, joka pyytää anteeksi. Miksi minä pyydän anteeksi? Minä kuljen oikeaan suuntaan ja olen hyvin tietoinen ympäristöstäni, mitä? No, jatketaan matkaa.
Tässä kohtaa voitaisiin tuoda mukaan asia, josta taas en Femmatorilla tykkää, luodaan se tähän kuvitteelliseen skenaarioon. Samassa rakennuksessa kirpputorin kanssa sijaitsee kuntosali, josta kuuluu kokoaika kovaa hevimusiikkia, rautatankojen ja levyjen pauketta ja kummallista ähinää. Tämä on taustaääni tälle kirpputorireissulle nyt, miettikää sitä. Sen pystyy suhteellisen hyvin ignooraamaan, mutta välillä kova ähähdys herpaannuttaa ja taas alkaa ärsyttämään.
Vihdoin löydän jotain ostettavaa, huh. Tutkin ja kääntelen tuotetta, mutta en löydä siitä hintalappua. Etsin pöydältä ja pöydän läheltä lattialta, mutta hintalappua ei vaan ole. Lasken tuotteen pöydälle, huokaan ja jatkan matkaani. Taas tulee valtavirtaa vastaan ihmisiä, tällä kertaa pariskunta. Kävellään, ei varota ja ollaan niin menevinään oikeaan suuntaan. Mä menen hieman sivuun ja jälleen kerran vaan alistun tälle vääryydelle.
Tulee toinen pöytä vastaan, jossa näyttää olevan mielenkiintoisia lasiesineitä. Siinä on vain yksi este: siinä edessä seisoo mieshenkilö lukulasit tai jotkin vastaavat silmillään ja tutkii tuotteita todella keskittyneesti. Nostaa tuotteen, tutkii ja laskee alas. Tekee sen uudestaan ja uudestaan. Odotan tovin, toisenkin, mutta lopulta annan periksi ja jatkan vain matkaa.
Seuraavaksi tulen pöydän kohdalle, jossa on nainen ostoskärryjen kanssa. Ostoskärryt on poikittain käytävällä, koska jostain syystä ne todella usein niin on. Ostoskärryt on täynnä tavaraa, joita hän hinnoittelee ja siirtelee omaan pöytäänsä. Ei mikään kiire, mä katselen hetken aikaa tätä yhtä pöytää, joka ei kiinnosta mua millään tavalla, ehkä se kohta kääntää kärryään edes vähän. Mä en suomalaisena miehenä sano tässä kohtaa mitään, koska ei suomalaiset miehet sano mitään, että voisiko tästä vaikka nopeasti livahtaa ohi tai jotain? Tutkin pöytää ja yritän näyttää siltä, että haluaisin ohi. Noin 5 minuutin jälkeen mä kuitenkin päätän, että nyt loppui ja menen siitä ohi. Siirrän sitä kärryä itse sivuun sanomatta mitään ja sitten rouva siinä pyytelee minulta anteeksi.
Toinen rouva on seuraavalla hyllyrivillä kärrynsä kanssa hinnoittelemassa tavaroitaan, kärry on kuitenkin oikein ja siitä pääsisi ohi, mutta joku tutkii juuri siinä kohtaa toisella puolella väylää toista pöytää. Ei mikään kiire, tutkikaa ja hinnoitelkaa. Jossain tapauksessa nää saattaa olla jopa kavereita keskenään, jolloin tilanne on vielä vaikeampi: kaksi ihmistä hinnoittelee vastakkaisia pöytiä ja tukkii käytävän näin. En pääse ohi, en niin millään.
Lopulta toinen siirtyy hieman ja kiiruhdan tähän väliin niin nopeasti kun vain kerkeän ja pääsen siitä ohi. Kierrän kirpputorin loppuun, tulen takaisin sen kiinnostavan lasitavarapöydän luokse – käyttäen valtavirran suosimaa kulkusuuntaa tietenkin – mutta se mies on siellä vieläkin. Edelleen se vaan tutkii niitä, eikä sillä mikään kiire ole. Siinä se nostaa lasituotteen, tutkii sitä, laskee sen takaisin ja siirtyy seuraavaan. Voi hemmetti. Kierrän kirpputorin taas loppuun ja lähden vaan menemään. En löytänyt mitään, mutta menetin hermoni – ja olinhan mä repinyt loput hiuksistani myös.
Astun ulos kirpputorilta. Vedän syvään henkeä. Katsahdan kirpputorin ovelle vielä, jolloin se mies, lukulasit nyt roikkuen kaulallaan, astelee sieltä ulos tyhjin käsin. No, takaisin en mene, vaikka ainut kiinnostava pöytä taitaisikin nyt olla tyhjillään.
Mä olen hiljaista vähemmistöä. Mä sanoisin, että ehkä 30-40 % kirpputorilla käyvistä ihmisistä ymmärtää kulkusuuntien tärkeyden. Irtokarkkihyllyllä se on varmaan noin 10-20 %. Ympäristönsä huomioi kummassakaan ehkä vain 20 % kaikista kävijöistä, joihin siis itse kuulun. Mitä se siis tarkoittaa? Sitä, että ei ajattele siellä vain omaa napaansa. Mä yritän aina ottaa muut huomioon parhaan kykyni mukaan ja se on ehkä mun heikkouteni. Mä en selviäisi maailmassa, jossa säännöt on vain suuntaa-antavia tai niitä ei ole ollenkaan. Mä menettäisin vihoviimeisetkin hermoni rippeet.
Jos joskus nuorena olen yhtään yrittänyt kapinoida sääntöjä vastaan, niin haluaisin vain sille nuorelle Vesa-Matille sanoa, että lopeta hyvä ihminen ajoissa. Säännöt on loppujen lopuksi todella tärkeä asia jos haluaa asioiden toimivan edes jollain tasolla. Sen huomaa heti kun selkeitä sääntöjä ei jossain ole, vaan kaikki suorittaa saman tehtävän vain ja ainoastaan omalla tavallaan – eli niin väärin kun sen vaan voi suorittaa.
Voitaisiin kai loppuun sanoa, että en mä ihmisiä vihaa. Yleensä sanotaan, että vihataan ihmisiä kun ihmiset ei osaa käyttäytyä, mutta mä en osta sitä. Kyllä ihmiset on ihan ok. Mä vihaan sitä, että asiat ei toimi siten kuin minä haluaisin – tai siis kun ei ole yhteisiä pelisääntöjä. Kun ei ole yhteisiä pelisääntöjä, niin ihmisistä tulee ärsyttäviä. Ja kun ihmisistä tulee ärsyttäviä, olisi helppo sanoa vihaavansa ihmisiä. Onko olemassa sitten tyhmiä ihmisiä? Varmasti. Mutta onko ne välttämättä näitä samoja toopeja, jotka menee irtokarkkihyllyllä tai kirpparilla miten sattuu? Ei välttämättä. Ne ei vaan näe maailmaa ehkä samalla tavalla kuin minä. Ne ei nää maailmaa oikein.
Olisin muuten voinut tähän kohtaan lisätä vielä, että "ihmiskunta on käynyt kuussa, mutta irtokarkkihyllyllä ei osata toimia", mutta kuulin juuri joku aika sitten fiksun lauseen: ne on eri ihmisiä. Ne jotka käy kuussa ei käy irtokarkkihyllyllä sekoilemassa. Mä voisin olla se, joka käy kuussa, mutta mä en usko, että siellä pätisi mitkään säännöt ja sekoaisin sukkiini.
Terveisin,
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kirjoitelkaa mielummin omalla nimellä kun Anonyymina. Ihan vain varmuuden varalta. :)