2. tammikuuta 2021

Terveisin Vesa-Matti

Ihan alkuun, oikein hyvää uutta vuotta 2021 kaikille! Toivotaan, että se tulisi olemaan edeltäjäänsä parempi. Multa on tulossa vuoden 2020 kooste joskus kun saan sen aikaiseksi, mutta sitä joudutte nyt odottamaan. Mä teen sen sitten kun mun fiilis on sopiva sille. Toivon kuitenkin, että se tapahtuisi tässä tammikuun tiimellyksessä.
Vuosi 2021 tulee nyt muuttamaan tätä blogia hieman, mutta vain ulkoisesti ja nimi on nyt hieman henkilökohtaisempi. Kaikki muu luultavasti pysyy aika samana, uskoisin.

Miksi mä nyt sitten vaihdan blogin nimeä? Isoin syy siihen ehkä on se, että en mä oo aikoihin – jos oikeestaan koskaan – kirjoittanut tänne Tekkona. Tekko on mun nimimerkki, tulee sitä olemaan jatkossakin aina kaikkialla, mutta jotenkin se ei ole enää aikoihin istunut tänne blogiin. Se mitä kirjotan tänne ei tule minkään nimimerkin suojista, vaan tää on ihan tätä meikäläisen elämää iloineen ja suruineen.

Toki Tekko on osa mun identiteettiä, mutta.. No, mitä enemmän tätäkin asiaa taas pyörittelee, niin sen epäselvemmäksi se menee. Pointti on nyt kuitenkin siinä, että tätä blogia kirjoittaa Vesa-Matti, eikä Tekko.

Mä luulin aikoinaan, että tuun tekemään tänne kaikkea "ette voi yhdistää tätä suoraan minuun"-tavaraa, mutta eipä tästä sitten koskaan sellainen tullut. Hyvä niin, itseasiassa. Tästä kehittyi aikojen saatossa enemmän ja enemmän päiväkirja.

Kun sanoin, että en ole oikeestaan ehkä koskaan kirjoittanut tänne Tekkona, niin se on kyllä jonkinasteinen vale, koska siis.. Mulla on täällä semmosia kritisoivia tekstejä, jotka on enemmän ehkä tyylisuunnaltaan satiirisia, ja ne ei ole oikeastaan sitä syvintä minua.. Vaan ne on ehkä enemmän sitä nimimerkin takaa-tavaraa. Siis pystyn mä ne ottamaan ihan täysin omalle kontolleni, mutta en edusta sitä täysin vakavissani mitä olen kirjoittanut. No, otetaan esimerkki: Kirjoittavat eläimet! Se ei ole tavallaan päiväkirjamerkintä, vaan se on enemmänkin tommonen kannanotto, niin sen takia se on enemmän Tekkoa kun Vesa-Mattia. En kuitenkaan jatkossa rupea noita erottelemaan mitenkään, vaan kaikki tuottamani sisältö tulee tyylisuunnastaan huolimatta olemaan Vesa-Mattia. En mä tiedä miksi mä selitän tätä kokoajan vaikeammaksi..

Tai siis tiedän miksi mä selitän. Mä olen nukkunut taas jokseenkin tosi huonot yöunet. Mua väsyttää nyt jo ihan vietävästi ja päivää on jäljellä vaikka ja kuinka.. Kaikenlisäksi mua vaivaa vieläkin pienoinen jälkitauti, jonka aiheutti toi uuden vuoden juhlistaminen. Tässä iässä noi jälkitaudit on vaan niin erilaisia.. Ensinnäkin nää kestää pari päivää pidempään ja ne vetää ehkä enemmänkin mielen maahan kun mitään muuta. Päätä särkee ja on vaan jotenkin, hmm, lievää masennusta sen pari päivää. Ehkä siitä syystä olisi kannattanut tämän kirjoittamista siirtää vielä huomiseen, mutta no.. Halusin kuluttaa aikaa johonkin.

Itseasiassa.. Mä luen tän tekstin huomenna, ja jos koen tarvetta tehdä korjaavia liikkeitä, niin kirjoitan sitten vaikka uuden merkinnän asian tiimoilta. Nyt mä lähden tästä syömään ja vähän potemaan tota päänsärkyäni varmaan peiton alle piiloon maailmalta. Toivottavasti tästä merkinnästä nyt kuitenkin selvisi jotain, mutta tosiaan jos ei, niin sitten katellaan kun mun pää taas pelittää mukana.

Nyt pitää kokeilla tätä ns. uutta lopetusta. Terveisin Tekko tuli kyllä aina kovin luonnostaan, mutta katsotaan kauanko menee oppia tämä uusi..

Terveisin,
Vesa-Matti

P.S. Kyllä se pää vaan päätti heti, että "Terveisin," jälkeen seuraava sana alkaa T-kirjaimella. Onneksi se kirjain oli kuitenkin aika helppo pyyhkäistä pois ja kokeilla uudestaan. Ehkäpä tämä tästä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kirjoitelkaa mielummin omalla nimellä kun Anonyymina. Ihan vain varmuuden varalta. :)