Aikoinaan mä opetin meiän toiselle kissalle, Masalle, että se saa ruokaa vaan jos se antaa tassun. Varmaan puoli vuotta mä sitä päivittäin yritin, mutta kissa ei vaan tajunnut. Sitten koitti se päivä kun se antoi tassun pyynnöstä. Sillon mä ehkä ekaa kertaa koin sen semmosen fiiliksen, että hei, mä olen opettanut jollekin jotain. Se oli hieno fiilis. Melkein kyyneleet silmissä mä vaan hölmönä hymyilin. Mä olin ylpeä Masasta ja siitä mitä oltiin saatu yhdessä aikaan.
Tämä alustus lähinnä siksi, koska nyt kun on tuo Max tuossa pyörimässä, niin se aiheuttaa tota samaa fiilistä tosi usein. Vaikka mä en asioita sille suoranaisesti opetakkaan, niin aina tulee se fiilis, kun Max oppii jotain uutta. Aika usein täällä saa melkein kyyneleet silmissä hölmönä hymyillä kun poika tekee jotain mitä se ei ole ennen tehnyt.
Kääntymisestä konttaamiseen ja nyt uusimpana hittinä tukea vasten nouseminen. Ja mitä kaikkea on vielä edessä! Kävelemiseen ei mene enää kauaa, uskoisin, koska se on ihmisen avustamana juoksennellut jo monta kuukautta. Se on yksi sen lempiasioista.
Ja se sen hymy, jestas.. Se tarttuu aina. Mun päivät ei nykyään lähde käyntiin ilman, että nään Maxin hymyn. Onneksi se yleensä hymyilee aina ensimmäisenä kun sille huomenet jollain tavalla toivotan. Jos yhtään sattuu heräämään väärällä jalalla, niin Max kyllä korjaa sen.
Lisätään nyt tämä kuva tuolta Instagramin puolelta tänne. Siinä se seisoskelee taasen kerran meiän sohvaa vasten. Hurja vekkuli kun on, niin enää yhdellä kädellä pidetään tukea.
Ja kun sanon, että sitä ei pidättele enää mikään, niin joo, eihän se tosiaan vielä omatoimisesti kävele, että onhan se vielä asia joka rajottaa menemistä. Mutta kun konttaamallakin pääsee, niin taas toisaalta ei sen perässä meinaa pysyä. Käännät katseen hetkeksikin, niin poika on missä sattuu.
Ja sitten on se toinen puoli kolikossa, että vaikka se aika omatoimisesti asioita nykyään tekeekin, niin on se myös aikamoinen roikkuja ja ripustautuja. Jos hän päättää, että nyt on ihmisläheisyyden aika, niin silloin sitä ei voi lattialle laskea ja jättää touhuamaan. Ensinnäkin se on siinä tilanteessa lähes mahdotonta saada istumaan lattialle, koska hän haluaa olla pystyssä ja ehdottomasti jonkun pitää pitää kiinni hänestä. Jos sen yrittää laittaa istumaan, niin ensin sen jalat pitää saada jotenkin pelaamaan mukana, koska ne on kyllä yhdenlaiset palikat siinä kohtaa.. Ne ei käänny, ei mihinkään suuntaan. Ja jos ne jossain vaiheessa jotenkin saa avustettua istuma-asentoon, niin sitten alkaa huutaminen. Hän ei tahdo.
Ja näillä helteillä se Maxin ripustautuminen on.. No, sanotaanko, että aika tuskallista hommaa. Toki siinä tahtoisi olla mukana, mutta kun ei vaan kykene. Itse on hikinen ja poika on hikinen.. Maxiahan se ei haittaa, mutta itse tuntee olonsa kyllä hyvin erittäin tukalaksi.
Ja sitten taas se, että ei se varmaan pitkään ole tuollainen. Aika menee niin nopeesti jotenkin ja kehitystä tapahtuu kokoaika. Kohta se ei varmaan enää edes välitä vanhemmistaan, nyyh. Kohta se on jo aikuinen ja kaikkea. Toisaalta tässä kohtaa Maxin kehitystä olisi kiva, jos se jäisi vähän pidemmäksi aikaa tähän elämänvaiheeseen. Siis, tarkotan, että olisi kiva jos joku voisi kellon seisauttaa ja ajan pysäyttää.
Jotenkin tuntuu, että ihan sama mitä tässä kirjottaa, niin kohta pitää sanomisensa kumota. Tää on jotenkin tosi semmonen.. Hmm, haluaisi, että Max olisi aina tommonen pieni ja hellyyttävä olento, mutta sitten kyllä haluaisi myös lisää niitä ylpeyden aiheita kun se taas oppii jotain uutta.
En tiedä. Ja enhän minä ajankulkuun pysty mitenkään vaikuttamaankaan, joten ihan turha asioita on spekuloida edes. Aika menee, ihmiset kasvaa ja näin. Hienoa tää on joka tapauksessa!
Mulla meni nyt erinäisistä syistä johtuen aivot sen verran solmuun, että en tiedä pitikö mun vielä jatkaa tätä jotenkin ja jos piti, niin miten.. No, kyllähän tässä jo aika paljon taas tuli, joten ehkä tän voi tähän lopettaa. Jos jotain tulee vielä mieleen, niin kirjoittamaan voi aina palata.
Terveisin,
Vesa-Matti
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kirjoitelkaa mielummin omalla nimellä kun Anonyymina. Ihan vain varmuuden varalta. :)