28 lokakuuta 2026

Tervetuloa keittiööni

Halusin vähän kevyemmän aiheen tälle päivälle. Tässä oli oikein mukavaa pohdintaa itselle ainakin. Ja mun mielestä ihan mukavaa tekstiä myös muille jaettavaksi. Viisi kysymystä ja viisi vastausta, aiheena keittiö/ruoanlaitto tai jokin siihen liittyvä ainakin. Mistä välineistä en voisi luopua? Mikä haju palauttaa minut lapsuuteen? Se selviää vain lukemalla.

Järkkäiltiin tossa keittiötä sellaseen kuntoon, että on mukavampaa kestitä Maxin syntymäpäivävieraita. Mä olen vähän semmonen tyyppi, jos joku ei vielä tiennyt, niin mietin koko ajan. Aina kun siirsin jotain keittiövälinettä tai tein mitä tahansa, niin mietin vaan erilaisia asioita. Rupesn pohtimaan sellaista asiaa, että mitä ilman en nykyään enää pärjäisi keittiössä?

Se oli sen verran mielenkiintoinen kela, että mä halusin haastaa itseäni. Keitin kahvia ja päätin pitää pienen paussin tuosta siivous- ja valmistelurumbasta. Ajatukset pois ajatusten kaikukopasta, eli blogimerkintää tulille. Taas. 

Mulla on aika hyvä vauhti näiden blogimerkintöjen kanssa nyt taas. Tämäkin on tämän kuun seitsemäs merkintä. No, mutta tätä kautta voi sitten seurata hiljaisuuden aikakaudet, joten nautitaan nyt tästä niin kauan kun tätä kestää.


Mietin, että miten vien loppuun tämän ajatuksen? Etsinkö Googlesta kysymyksiä keittiöön liittyen, vai mitä? No, minäpä en etsi, minä kysyn tekoälyltä. Laitoin, että haasta mua keittiöaiheisilla kysymyksillä. Syvällisillä kysymyksillä, jos sallinette pienen korjauksen. Ja mitä ei ystävällinen tekoäly tekisi pyytäjänsä eteen? No, ei se varmaan ainakaan valtaa kaappaisi pyynnöstä, mutta kysymykset se toimitteli. Mutta se toimitteli ne kysymykset vähän sellaisessa kryptisessä muodossa, että joudun niitä itse vähän fiksaamaan. Mutta tekoäly onkin parhaimmillaan silloin, kun se vähän vain tuuppaa eteenpäin. Paitsi, jos se tuuppaa eteenpäin Grand Canyonin reunalta.

No, mennään kysymyksiin.


    1. Onko ruoanlaitto sinulle enemmän ajanvietettä vai rutiinia?

Tossa oli ensin, että "taidetta vai rutiinia", mutta se olisi ollut käytännössä liian helppo kysymys, koska en harrasta ruoanlaittoa taiteenmuotona. Vaihdoin siihen ajanvietettä, koska se on ehkä maanläheisempi sana kuvaamaan sitä toista puolta ruoanlaitossa. Mutta; pääasiallisesti ruoanlaittoni on rutiinia. Ruoanlaitto on käytännössä mun vastuualuettani kotitöissä, koska mä pidän siitä. Vaan kun kotona on kolme suuta, jotka ei tykkää mauista, niin ruoanlaitto on muodostunut sellaiseksi, että tehdään vaan tuttuja ja turvallisia ruokia. Paista jauheliha, keitä spagetti, laita jauhelihan sekaan joku kastikepussi ja vesi ja ruoka on valmis. Rutiinia, hyvin vahvasti vain rutiinia.

Oon kuitenkin täälläkin joskus maininnut, että mulla on yleensä kerran viikossa sellainen hetki kun Roni tulee käymään. Ollaan se aika usein käytetty sitten ruoanlaittamiseen silleen, että viedään jotain hyvää sapuskaa eteenpäin. Tai siis, että yritetään saada esim. hampurilaiset maistumaan paremmalta kun edellisellä kerralla. Silloin voidaan puhua, että on se toinen puoli ruoanlaitosta; se, että se on ajanvietettä. Mukavaa puuhaa. Mä tykkäisin tehdä ruokaa enemmänkin semmosella intohimolla, mutta turhan usein se on vaan mentävä sieltä, missä on lähinnä vain ne rutiinit.

Mä oon ihan tosissani miettinyt, että mun pitäisi alkaa tekemään vaikka kerran kuussa joku semmonen oikein kunnon makumatka jonnekin. Eli kaivaa joku ihan täysin uusi resepti ja vaan kokeilla sitä. Vaikka oon huono noudattamaan reseptejä, niin uusia makuja olisi välillä kiva ihan kokeilemalla kokeilla. En vaan tiedä, että jos laitan rahaa johonkin erilaiseen reseptiin, ja sitä ei syö kukaan, että onko siinä sitten mitään järkeä? Tuskin. Pitäisi löytää joku ruokaa enemmän arvostava raati ja kokata enempi yhdessä jossain pienessä porukassa tai jotain.

Nyt kun mainitsin tuon, että en pahemmin nauti reseptien seuraamisesta, niin siinä on sellainen vinha totuus, että mä luotan enemmän omaan suuhuni kuin reseptikirjaan. Joten jos jotain uutta reseptiä joskus kokeilenkin, niin saatan tehdä sen ensin täysin ohjeen mukaan ja sitten ruveta pähkäilemään, että "tälleen siitä saisi kyllä paremman..." Kai se kertoo siitä, että nauttisin enemmän ruoanlaitosta ajanvietteenä kuin rutiinina.


    2. Jos keittiöstäsi pitäisi poistaa kaikki välineet, niin mitkä viisi asiaa ehdottomasti jättäisit?

Tän kysymyksen mä muokkasin täysin. Ensin se yritti antaa armoa, että keittiöön jää veitset ja paistinpannut, mutta mä en sellaisia armonpaloja ota. Ja toisaalta se sitten pyysi valitsemaan vain kolme, jonka mä vaihdoin viiteen.

Mä poistin noi helpotukset sen takia, että mun ensimmäinen asia minkä mä haluaisin keittiössä säästää on veitset. Terävät veitset. Eira osti mulle joskus semmoisen veitsitukin, jossa on... Olikohan siinä nyt viisi erilaista veistä, joista mulla on lähes jokapäiväisessä käytössä yksi. Se on semmonen iso santokuveitsi. Jos saisin jättää keittiöön vain yhden veitsen, niin jättäisin ehdottomasti sen. Sillä pystyy ihan oikeasti tekemään kaiken sen, mitä niillä neljällä muullakin, mutta sillä kaiken pystyy tekemään vielä paljon paremmin. Varsinkin silloin kun se on terävä.

Toinen asia onkin sitten se, mikä tekee veitsestä terävän. Mä haluaisin ehdottomasti toisena asiana säästää teroituspuikon. Jotkut Youtube-kokit sanoo, että sillä ei ole teroittamisen kanssa mitään tekemistä, vaan se on enemmänkin huoltoväline. Ja mä ostan kyllä sen ihan täysin, koska sillä lähinnä vaan oikaistaan se sellainen "mutka" sieltä veitsen terästä pois. Ja mä olen huomannut, että siitä on todella iso hyöty.

Kolmas asia, joka siis jäisi ehdottomasti kolmantena, jos en olisi antanut itselleni vielä kahta helpottavaa, niin on airfryer. Tämä jäisi ehdottomasti ennen kahta seuraavaa tavaraa, koska tätä meillä käytetään ja paljon. Se helpottaa siis sitä arkiruoanlaittoa aivan huomattavasti, kun ei tarvitse uunia kuumentaa joka päivä. Ja tällä saa paljon rapeampaakin ruokaa, kuin mitä uunissa. Mä en ollut airfryer-hypen perässä, että tää on pakko saada, koska kaikki muutkin ostaa, vaan mä uskoin tän tarpeellisuuteen ihan omilla aivoillani. Ensin meillä oli semmoinen Lidlin pieni laite, mutta sitten meille tuli kaksikorinen isompi laite, enkä enää koskaan voisi siitä luopua. Fun fact: kutsuin meidän airfryeria satisfryeriksi jo kauan ennen kun Russell Hobbs julkaisi Satisfry-mallinsa. Senkin nimivarkaat...

Vasta tämän jälkeen jäisi paistinpannu. Eli, jos olisin saanut säästää vain kolme, niin mulle ei olisi jäänyt keittiöön paistinpannua. Sen verran tärkeästä laitteesta on siis kyse kun puhutaan airfryerista. Mun mielestä keittiöön ei tarvita kuin yksi hyvä paistinpannu. Mutta tässä on tärkeää erotella se, että kallis pannu ei automaattisesti ole hyvä. Halpakin pannu voi olla hyvä pitkään, jos sitä käsittelee oikein. Meillä on ollut kalliitakin pannuja, joskus kun mä ihan tykästymällä tykästyin ruoanlaittoon, mutta kun ne kesti ihan yhtä pitkään kun halvempikin pannu, niin päädyttiin ratkaisuun: halvempi pannu on parempi. Siis jos pannu olisi vain yksin mun käytössäni ja olisin sen kunnosta täysin itse vastuussa, niin mä uskon, että kallis pannu voisi olla ihan järkevä sijoitus. Vaan kun meillä kukaan muu ei ole keittiössä niin tarkka välineistä, niin paistinpannut saa välillä vähän ikävämpääkin käsittelyä. Halpa on siksi hyvä. Se on helppo uusia.

Viides väline... Kahvinkeitintä tuskin viedään, koska se ei liity suoranaisesti ruoanlaittoon? Joo ei. Sitten viides juttu minkä tahdon säilyttää keittiössä on... No, niinkin tylsä kuin kattila. Tajusin, että jos ei ole kattilaa, niin ei ole oikein mitään lisukkeitakaan. Perunat, pastat ja muut yleensä keitellään kattilassa. Meillä on riisinkeitinkin, mutta ei se vielä mene kätevyydessään kattilan ohi. Riisinkeitin helpottaa arkea silloin jos syö paljon riisiä, mutta meillä oikeinvalmistettu riisikin on ei ei -listalla muun perheen toimesta. Pitää olla vain pikariisiä suoraan pussista. Ei semmoista ihanaa, hyvin pestyä, oikein keitettyä riisiä meillä syö minun lisäkseni kukaan. Kas, aloin paasaamaan riisistä. Mutta joo, kattila olisi viimeinen asia, jonka keittiöömme jättäisin. Se on tarpeeksi monipuolinen väline.


    3. Vetääkö keittiösi ihmisiä puoleensa vai saako siellä touhuta rauhassa yksin?

Mä tykkäisin kokata yhdessä. Odotankin, että pojat hieman kasvaa ja kiinnostuisi ruoasta ja ruoanlaitosta, että saisin jonkun arjessa mukana pyörivän keittiöapulaisen, jota kiinnostaa ruoka lähes samalla tavalla kuin minua. Mä saan touhuta yksin, ja vaikka yleensä aika hyvin yksin viihdynkin, niin ei se tässä ole se mun ideaalivalintani.

Ronin kanssa kokkailu on ihan rentoa puuhaa. Ehkä siitä kuitenkin puuttuu se tekemisen monimuotoisuus. Se on aikalailla sitä, että "paista sä toi, mä teen tän". Mutta onhan siinä sitten toki usein sitä neuvottelua, että miten tehdään majoneesi tms. Yhteistä tekemistä kuitenkin ja siitä mä tykkään. On mun näkökulmia ja on toisen kokin näkökulmia, vaikka harvoin Roni nyt itse tuo pöytään mitään hirveän villejä kortteja. Roni on itse enemmän semmonen riisi ja kana -henkilö, joten ehkä sekin arvostaa sitä, että pääsee mun kanssa kokeilemaan erilaisempia makuelämyksiä.

Mutta joo, kuten useasti jo sanottu; haluaisin, että ruoanlaitto olisi jotenkin yhteisöllisempää. Haluaisin laittaa ruokaa isommalle porukalle yhdessä. Voisin jopa tykätä sellaisesta illanviettotavasta, että tehdään joku kiva ruoka ja maistellaan vaikka vähän viiniä. Se on mielenkiintoinen konsepti, vaikka en viineistä tykkääkään. Mä luulen kuitenkin, että se voisi olla semmonen mun place to be. Tai ainakin se tuntuu ajatustasolla siltä.


    4. Mikä maku tai tuoksu vie sinut heti takaisin lapsuuden muistoihin?

Mulla ei varsinaisesti ole mitään yhtä sellaista hyvän ruoan tuoksua, joka palauttaisi mut heti lapsuuteen. Mulla on kuitenkin yksi keittiöstä usein kantautunut tuoksu, jota meillä ei siis omassa kodissa ole koskaan ollut. Äiti aika usein paisteli jotain vasikankieltä tai jotain. Ei, älkää ymmärtäkö väärin, ei semmosen vasikan, joka on taas laulanut poliiseille jotain ja saanut siitä koston. Siis se sellainen eläin. En edes ole varma, että oliko se vasikka vai joku muu, mutta jonkun eläimen kieltä äiti aina välillä keitteli ja siitä tuli semmoinen omanlaisensa tuoksu kotiin. Vaikka en ehkä koskaan uskaltanut sitä maistaa, niin silti mulla on hieman ikävä sitä tuoksua.

Makupuolella ehkä eniten lapsuuteen palauttaa lasagne. Ei sitä kaiketi kotona paljoa tehty, mutta mamma teki sitä lähes joka kerta kun tiesi meidän tulevan sinne. Siellä oli myös aika usein vastassa piimä ja talkkunajauho, jotka oli siis vallan hyvä jälkiruoka, vaikka ei ehkä siltä kuulosta. Mutta joo, vastaan lasagne. Sitäkään ei tule kamalan usein itse tehtyä niin suurella panostuksella, mutta silloin kun tekee, niin silloin se on kyllä lähellä jumaltenruokaa.


    5. Onko jämistä kokkaaminen inspiroiva haaste vai turhauttava tilanne?

Mä teen sitä ikävän vähän, koska arkiruoanlaitossa tehdään aikalailla vaan sen verran kun syödään. Ja se määrä mitä kuitenkin yleensä jää yli, niin on niin vähän, että siitä ei saisi enää varsinaisesti mitään.

Toissapäivänä kuitenkin tein perunamuusia kilosta perunaa. Sitä syötiin silloin ja se oli taivaallista. Seuraavana päivänä meinasin tehdä siitä perunakroketteja, mutta en jaksanutkaan alkaa säätämään mitään niin hienostoruokaa, joten päädyin tekemään perunarieskoja. Ensimmäistä kertaa ehkä elämässäni kokeilin jatkojalostaa ylijäämäperunamuusia. Ja siis niistä tuli hyviä! Sanoinkin perheelle, että pitää jatkossakin tehdä aina aivan liikaa perunamuusia. Maxilla on semmonen tapa, että kun se syö jotain mielestään oikeasti hyvää, niin siltä alkaa tulla suusta semmonen ääni, vähän niin kuin "nam nam nam", mutta ei ehkä kuitenkaan sanallisesti nam. Vaikeasti selitetty, mutta kuitenkin, sillä pääsee semmonen ääni kun se tykkää jostain. Ja sen perunarieskan kohdalla se ääni taas kuului, joten tiesin sen olevan hyvää. Tein muuten toisen setin niitä rieskoja niin, että laitoin niiden päälle juustoraastetta ja kinkkusuikaleita. Tavallaan siis semmosia perunarieskapizzoja, jotka oli myös aivan huippuhyviä!

Aikoinaan mun yksi lempiruoka, joka olisi siis vieläkin vallan tosi hyvää, oli sellainen, missä piti käyttää kanankoipien luut ja muut rieppeet liemen keittämiseen. Siitä liemestä tuli niin intensiivisen makuinen, että se ruoka oli aivan taivaallista. Keitin siis siinä kanaliemessä sitten riisin ja laitoin niistä kanankoivista irroitetut lihat sinne sekaan. Saatoin jopa lorauttaa tilkan kermaa päälle. Se oli aivan siis uskomattoman hyvää. Se oli tavallaan jämistä kokkaamista, koska siinä otettiin talteen kanankoivista ihan kaikki mahdollinen maku.

Kyllä mä ehkä siis tykkäisin hyödyntää jämiä enemmänkin. Mä en tykkää yhtään hävikistä, mutta tiedättekö kun ruokaa jää joskus sellanen puolikas annos? Mitä sillä tekee nyt? Entä huomenna? Ei mitään. Joko mä survasen sen väkisin suuhuni tai harvoissa tapauksissa se menee roskiin.

Sanoisin, että on se enemmän inspiroivaa kuin turhauttavaa. Turhauttavaa vain silloin, kun sitä on niin vähän, että ei tiedä pitäisikö se vain heittää kattoon kiinni vai mitä sillä tekee?


Sellainen oli se läpileikkaus meidän keittiöön. Okei, ehkä enemmänkin mun keittiöön. Siihen, millainen keittiö olisi jos se olisi täysin mun oma valtakuntani. Et tule minun keittiöön! Tai, no, tule vaan, kokataan jotain yhdessä.

Terveisin,
Vesa-Matti

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kirjoitelkaa mielummin omalla nimellä kun Anonyymina. Ihan vain varmuuden varalta. :)