23. joulukuuta 2022

23/24 (2022) | Kysymyksiä naisista?


Miten olisi muutama kysymys ja vastaus? Hyvä, että kelpaa, koska tässä niitä taas tulee. Yritin ajatella hieman laatikon ulkopuolelta ja hain mitä erilaisimpia kysymyksiä Googlesta, kunnes törmäsin tähän. Kysymyksiä naisista, ei mistään muusta. Vastaukset vaan tuppaa olemaan mulla välillä hyvin semmosia poliitikon vastauksia, vaikka politiikasta en niinkään välitä. Tämä on kuitenkin nyt sitä mitä tämä on.

Jos luit eilisen merkinnän niin tiedät, että tämä on kirjoitettu heti sen perään. Ja kuten siinä eilisessä merkinnässä sanoin, niin oli myös ensimmäinen päivä kun en olisi millään jaksanut ryhtyä luukun väsäämiseen. Sitten päädyinkin väsäämään kaksi! No, tehdään tämä helpolla kaavalla, koska on oikeasti pakko. En halua nyt mitään extra stressiä ja kiirettä. Uskokaa tai älkää, mutta ei tämä kirjottaminenkaan ihan helppoa ja kivaa pelkästään ole. Varsinkin kun on ryhtynyt tämmöiseen, että haluaa kirjoittaa joka päivälle jotakin. Ja vaikka kuinka yrittäisi laiskoina päivinä pyrkiä siihen, että tulisi vaan lyhyt merkintä niin ei, sielu ei anna periksi. Tekstiä on tultava ja sitä on paljon oltava, tai muuten blogimerkintä ei ole hyvä. Olen tehnyt tästä itselleni vaikeampaa kun tämän pitäisi olla. Tämän pitäisi olla helppoa ja kivaa, eikä tuottaa mitään kiireen tunnetta. No, tämän merkinnän kun saan vielä puristettua niin sitten mä olen aika varma, että alkaa helpottaa. Luukku numero 24 on normaalisti ainakin ollut suhteellisen stressitön.

Kaivetaan nyt niitä kysymyksiä, koska niitähän te olette tänne tulleet lukemaan. Vai olenko väärässä? Nää on ollutkin tänä vuonna suosituimpia, joten te teette tän mulle vähän helpommaksi. Tota, sitten mä vedän itseltäni maton jalkojen alta, koska löysin todella hämmentävän litanian kysymyksiä. Klump. Kokeillaan.


Kysymyksiä naisista. Ongittu suoraan pahimmasta lätäköstä, eli Suomi24-foorumeilta. Googlen kautta tosin, koska minähän en siellä aikaani normaalisti kuluta. No, yritetäänkö?

1. Mikä on naisen paras ikä?
– Mä en kyllä osaa sanoa mitään parasta ikää naiselle, koska kaikki mun elämäni naiset on eri-ikäisiä. Jos tässä kysytään parasta ikää kumppanille, niin mulla ei ole kyllä ollut mitään valittamista Eiran iässä. Ei ikä määrittele ihmistä silleen mun mielessä.

2. Mitä yhteistä on rakastamissasi naisissa?
– Äidillisyys, ehkä? En siis tarkota, että olisin Eirasta itselleni äitiä etsinyt, mutta siis meidän lapsille se on todella äidillinen ja hyvä semmoisena kun on. Mun äiti taas on äidillinen ja hyvä semmoisena kun on. Siskokin on äidillinen ja hyvä semmoisena kun on. Kaikki pitää hyvää huolta omistaan, niin se kai oli se sanomani.

3. Mitä isäsi opetti sinulle naisista?
– Ei meillä ole ollut mitään semmosta "nyt kuule poika, minä kerron sinulle naisista.."-hetkeä, mutta mä olen oppinut iskältä sen, että huumori on tärkeetä naisten kanssa. Ei ehkä ole semmosta aihetta mistä iskä ei naisissa tai naisten kanssa vitsailisi, mutta ei se silti mikään misogyyni ole. Periaatteessa meillä on aina heitetty läppää kaikesta ja kuulijan korvaan on jäänyt sitten se, että kaikkea ei täydy ottaa tosissaan. Mutta huumori, sillä pääsee pitkälle kaikilla elämän osa-alueilla.

4. Mikä on naisellista?
– No, tuota.. Ehkä tähän on pakko vastata ulkonäkö? En oikeasti tiedä. Minua itseänikin on usein "haukuttu" feminiiniseksi, koska tykkään estetiikasta. Mä en ehkä pidä silleen mitään asioita naisellisina tai miehekkäinä. Kaikki on kai enempi vaan kiinni ihmisestä ja jengi tykkää mistä tykkää.

5. Mitä ajattelet feminismistä?
– Kai se normaaleissa mittasuhteissa on ihan okei, mutta radikaalifeminismi on yksi iso vitsi. Huvittavinta on ne, jotka yrittää keikauttaa ns. patriarkaatin matriarkaatiksi, eikä aja sitä tasa-arvoa periaatteessa sitten ollenkaan. Eli siis ikään kuin ajaa naisten asema siihen, että ne olisi lopulta vain ja ainoastaan yläpuolella. Mä en ole perehtynyt muutoin, koska mä en jaksa stressata asioita. Kai sekin voi suututtaa ihmisiä, että olen näin passiivinen, mutta mielummin olenkin näkymätön. Tykkään vaan vihata salaa tyyppejä, jotka tekee itsestään pellen ja ottaa sitten hieman selvää, että miten ne tekikään itsestään pellen.

6. Milloin itsehillintäsi pettää naisen kanssa?
– Tarpeeksi kauan jos jatkaa samanlaista epämiellyttävää käyttäytymismallia niin silloin. Aika pitkälle mun pinnaa saa venyttää ennen kun katkeaa, mutta kyllä sekin katkeaa, varmasti. Erinäiset ainesosat, kuten väsymys ja nälkä, toisinaan vaikuttaa siihen, että pinna on lyhyempi kuin normaalisti. Eli jos jankutetaan jostain turhasta asiasta kun olen nukkunut huonosti ja mulla on nälkä, niin voi olla aika varma itsehillinnän pettämisestä.

7. Mitä naisten pitäisi oppia miehiltä?
– Eikai mitään sen kummempaa? Tehdään kaikki vaan omia asioitamme ja sukupuoli olkoonkin vain sukupuoli. Ei kaikki naiset nalkuta, eikä kaikki miehet tykkää autoista. Tahtoisinkin sanoa, että kunhan kaikki vaan oppii omista virheistään ennen tai jälkeen niin se on ihan hyvä.

8. Mikä on pahin virheesi naissuhteissasi?
– Hmm.. Ehkäpä se, että en saa aikaiseksi. Se on itseasiassa pahin virheeni kaikissa suhteissani, joten ei tässä vaan viitata naisiin. Mun pitäisi tehdä paljon enemmän asioita kun mitä teen, mutta en vaan tee. Liekö laiskuutta vai olisiko taustalla se ad/hd, jota tässä olen paljolti epäillyt. En mä ainakaan koe, että laiskuuttani jätän asioita tekemättä, yleensä koen, että vain unohdan.

9. Mikä on paras naiselta saamasi kohteliaisuus?
– Eira käytännössä sanoi lasten kautta mua "maailman parhaimmaksi isäksi". Sen mä haluan sanoa tähän, koska sen vähempää mä en yritä olla, vaikka vastasinkin äsken olevani aikaansaamaton. 

10. Mitä neuvoja olet antanut omille pojillesi naisten suhteen?
– Ne on vielä niin pieniä, että ei ne tarvitse neuvoja naisten kanssa. Mutta jos tarvitsisi antaa niin ei enempää eikä vähempää kuin ole oma itsesi. Toivottavasti pojista tulee hauskoja jätkiä, koska sitä huumoria haluaisin myös toitottaa niille. Tokikin pitää osata vakavoitua oikeissa tilanteissa, eikä heittää kaikkea ihan kummeliksi.

11. Mitä et voisi antaa naiselle anteeksi?
– Kumppanin kohdalla ehdottomasti pettäminen on semmonen, mitä en vaan varmasti kykenisi antamaan anteeksi. Muiden naisien kohdalla.. No, joku erittäin vakava harkittu rikos? En minä tiedä, tämä on aika vaikea ajatella näin laajalti.

12. Valheita, joihin naiset uskovat?
– Toivottavasti ei mihinkään. Mä olen joskus ollut niin pelle, että olen kokeillut valehtelemalla selvitä joistakin salaisista ryypiskelyreissuistani, mutta ennen pitkään totuus on aina tullut ilmi. Tarpeeksi kun tätä kävi, niin en onneksi osannut enää valehdella. Ja jos yritänkin niin sen näkee musta heti. Olen varmasti maailman huonoin valehtelija ja sen takia kenenkään naisen ei tarvitsisi uskoa mitään valheita.

13. Voiko naisen kanssa olla vain ystävä?
– Voi. Ainakin minä olen voinut olla. Harmittaa vieläkin, että jostain kumman syystä mä kadotin yhden naispuoleisen ystävän. Me oltiin tunnettu pitkään, mutta tiet vei meidät sitten ilmeisesti eri suuntiin ja tässä sitä nyt ollaan. En tiedä ihmisestä mitään, vaikka joskus oltiin ihan hyviäkin kavereita. Kaikki tilanteet mentiin läpi kavereina ja se oli jotenkin ihmeellistä kun ympärillä kaikki puhui, että ei nainen ja mies voi olla vaan kavereita. 

14. Oletko koskaan itkenyt naisen takia?
– Olen minä. Kai aika monetkin kerrat. Ilosta ja surusta. Ja aika varmasti tulen jatkossakin itkemään naisten takia ilosta ja surusta, koska semmosiakin tilanteita elämä eteen tuo. Toki sitä toivoisi, että joutuisi itkemään vaan ilosta, mutta ei sitä voi itse päättää. Olenpas minä nyt kovin poliitikko näiden vastausteni kanssa.

15. Millainen on viisas nainen?
– Joku, joka pysyy poissa ongelmista? Elää omaa elämäänsä, eikä yritä tehdä itsestään sen suurempaa numeroa. Kai? Kyllä mä pidän sitä viisautena. Semmonen, joka saadessaan lapsia myös tajuaa saaneensa lapsia, eikä edelleen aja vaan omaa etuaan. Semmonen, joka on tilanteen päällä oli tilanne mikä tahansa, ajattelee muita ja kaikkea tämmöstä. 

16. Mitä et tekisi naisen puolesta?
– No, tuota.. En mä rupeaisi itselleni mitään tekemään jos nainen sitä vaatisi. Eira on osannut kunnioittaa sitä, että mä olen semmonen kun mä olen, eikä ole sen kummemmin lähtenyt mua muuttamaan. Saan pukeutua kuten pukeudun ja saan olla sellainen kun olen. Sanotaanko siis näin, että mä en lähde olemaan joku muu kun kuka mä olen, vaikka joku sitä semmoista halajaisi minulta.

17. Missä tilanteessa et haluaisi naisesi näkevän sinua?
– Vessassa? Ihan kamalaakin kamalammassa krapulassa suihkun lattialla sikiöasennossa? Ruumishuoneella? Ehkä nämä vastaukset on ihan ok.

18. Kuinka kauan pystyt olemaan ilman naisseuraa?
– Introvertti pystyy olemaan suhteellisen kauankin ilman nais- tai miesseuraa. Periaatteessa siis aika pitkiäkin aikoja, koska mä olen aika hyvä tulemaan toimeen myös ihan vaan itseni kanssa. Tässä parisuhdetilanteessa kuitenkaan en koe, että ihan miten pitkiä pätkiä tahansa, koska kyllähän parisuhteessa kuuluu myös olla toiselle. Viikko, pari? 

19. Miten nainen saa sinut tuntemaan itsesi tosimieheksi?
– Mä en tiedä kuulkaas, että tarviiko mun tuntea itseäni tosimieheksi? Onkohan mussa joku vika jos en osaa vastata tähän kysymykseen kun kysymyksellä? Olen pahoillani, mutta en saa tähän vastausta. Mä en koe, että mun tarvitsee edes olla mies. Musta tuntuu, että monille riittää se, että mä olen vaan ihminen.

20. Mikä naisen kanssa elämisessä on vaikeinta?
– Introverttiydessäni mun on sanottava, että kenen tahansa kanssa elämisessä on vaikeinta se, että sitä omaa semmosta ihan täysin yksinäistä aikaa ei ole ihan niin paljon kun ehkä lopulta toivoisi. Eira on kuitenkin oivaltanut sen hyvin ja se tykkääkin aika paljon mennä lasten kanssa, jolloin mulle siunaantuu aina hetkiä olla oma introvertti itseni.

21. Mistä toivot naisesi muistavan sinut?
– Kai mä toivon ainakin, että mä olen ollut jollain tavalla edes hauska, hyvä isä meidän lapsille ja jollain tavalla edes unohtumaton mies. Mä voin sanoa, että ihan hirveen montaa samallaista tyyppiä kun minä ei ole tullut vastaan. Toisaalta, voihan se olla myös huonokin asia?


Näin, hyvät ihmiset, olen valmis. Mun silmiä väsyttää ja mä haluaisin taas vaan nukkumaan. Tässä on kuitenkin vielä tätä (eilistä) päivää jäljellä vielä monia tunteja. Tuntuu taas typerältä yrittää muistaa, että pitäisi kirjottaa tätä siinä hetkessä huomenna, vaikka kirjottaa tätä tässä hetkessä tänään. Kysymyksiin vastaukset on kuitenkin ihan yhtä oikein oli kyseessä sitten tänään, eilen tai huomenna.

Päivän kuva vielä tähän väliin ja sitten menen jatkamaan sitä mitä olinkaan huomenna, eli tänään tekemässä. Onpa hauskaa.


Se oli sillä selvä. Huomenna vielä availlaan viimeinen luukku ja se olisi sitten tältä vuodelta blogiputki-joulukalenteri valmis. Tuntuu tällä hetkellä siltä, että tulee onnistuminen tämän suhteen sikäli, että joka päivä on tungettu tänne jotain. Onko sisältö ollut sitten aina miellyttävää, niin ei välttämättä, mutta se kuitenkin on sisältöä. Pääasia on se, että onnistutaan!

Jep, huomiseen ihmiset, koska nyt ei mulla muuta!

Terveisin,
Vesa-Matti

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kirjoitelkaa mielummin omalla nimellä kun Anonyymina. Ihan vain varmuuden varalta. :)