Mulla pitäis ehdottomasti olla aina vapaat kädet ja mahdollisuus kirjottaa mun ajatuksiani ylös inspiraation tullessa. Taas kerran meinaan kävi niin, että olin mielessäni kirjottanut jostain aiheesta lähes valmiin blogimerkinnän, mutta en mä enää muista edes koko aihetta.
Me kuitenkin eilen Maxin kanssa lähettiin pienelle kävelylle, ei se ollut lopulta kun melkein 6 kilometriä. Siinä alkumatkasta mä mielessäni pyörittelin jotain aihetta ja käsittelin sitä monesta eri näkökulmasta. Se alkoi vaikuttaa hyvältä, mutta kun en saanut edes sitä aihetta mihinkään siinä hetkessä ylös, niin se oli sitten sillä taputeltu. Se oli kuitenkin muistaakseni hyvä ja mielenkiintoinen aihe, mutta kun se on ainut mitä siitä enää muistan niin ei sillä enää mitään tee.
Ajattelin, että jos mä alkaisin kirjottelemaan jotain, niin jossain vaiheessa se lamppu taas syttyisi ja muistaisin sen aiheen. Toistaiseksi sitä ei ole tapahtunut, mutta enhän mä tässä vielä kauaa ole naputellutkaan.
Sitä aihetta odotellessa, vaikka en sen usko nyt enää palaavankaan, niin jutellaan jostain muusta. Jutellaanko ehkä vaikka siitä, että miten hyviä noi mun vuosikoosteet on? Niitä on nyt toistaiseksi vasta kolmelta vuodelta, 2018, 2019 ja 2020. Eilen lueskelin taas tota vuoden 2020 koostetta ja se palautti jotenkin niin hyvin kaikkia asioita siltä vuodelta mieleen.
Rupesin taas ihan vakavissani miettimään paluuta siihen pätkäpaastoon, koska vuonna 2020 se oli tuonut niin paljon onnistumisen tunnetta elämään. Sitä ehkä kaipaisi nytkin. Tässä on vaan jotenkin ollut palapeli niin levällään, että on ollut todella vaikeeta tarttua mihinkään. Stressiä aiheesta jos toisesta. Musta ois jotenkin tosi kivaa saada silleen jotain uutta energiaa tähän tekemiseen, että pystyisi taas tarttumaan asioihin ja lakkaisi vaan vellomasta tässä ajan mukana. Mutta kai te tiedätte sen kun asiat johtaa toisiin ja sitten saavutetaan se tietynlainen saamattomuus?
Eilen mä sen taas jopa tajusin, että kaikkihan se lähtee musta itsestä. Ei mun tarvitsis kun potkaista se pallo liikkeelle ja asioita alkaisi tapahtumaan. Mutta sitten tulee taas se synkkyys, joka on tätä aikaa hyvin vahvasti tässä vaivannut. Haluaisi, että muilla on asiat ensin paremmin kun hyvin ja vasta sitten voisi alkaa keskittymään omiin asioihin. Yliajattelu, se se kai taas vaan on.
Ja muutenkin syksy on täällä, masentava marraskuu alkaa olemaan ovella. Marraskuu on vissiin ihan tutkitusti semmosta aikaa ihmisille, että se saa ne voimaan pahoin. Se vaikuttaa myös muhun. Se on kuitenkin hyvä tiedostaa, koska vain silleen sitä osaa sitten pitää päänsä vähän paremmin pinnalla. Ja vaikka kuinka osaisi pitää päänsä pinnalla, niin synkkiä ajatuksia tulee silti paljon helpommin kun muina ajankohtina. Ei siis silleen synkkiä, että mitä jos vaikka tekis itelleen tässä jotain.. Mutta semmosta kaikenlaista elämän läpikäymistä, semmosia asioita pyörittelee, mistä kukaan ei voi tietää tässä vaiheessa vielä..
Mutta niistä koosteista vielä, että niitä on kyllä tosi mukava tehdä. Harmi, että niitä voi tehdä vain kerran vuodessa.. Vaikka toisaalta ihan hyvä, että niitä voi tehdä vain kerran vuodessa, koska ne on ihan omanlaisensa työmaa. Joutuu käymään paljon asioita läpi, lukemaan omia tekstejään monta tuntia ja vielä kirjaamaan pääkohtia ylös. Se on hauskaa, mutta se vie myös tosi paljon aikaa. Ja se palkitsevin hetki on se kun se on valmis ja saa sen julkaistua; koko vuosi yhdessa paketissa! Ja se on hienoa, että vaikka täällä muuten pyörii lukijoita 7-14, niin koosteet saa ajansaatossa jopa 39, 40 tai jopa 213 silmäparia osakseen (noi luvut on siis revitty koosteiden katselukerroista). Jengi ei jaksa lukea mun yksittäisiä postauksia, mutta kun niputan koko vuoden, niin se onneksi edes jaksetaan lukea. Se on ihan jees!
Mä jopa ihan pikkusen yllätyin tosta vuoden 2019 koosteesta.. Miten siinä on 213 katselukertaa? Jotain mä olen siinä ilmeisesti tehnyt oikein. Joillekin toi 213 on varmasti ihan arkipäivää jokaisessa mahdollisessa postauksessaan, eikä varmaan edes riitä, mutta mulle toi on iso luku. Todella iso luku. Mun eniten katselukertoja saanut postaus, "Usko Eevertti Luttinen voittaa!", on saanut ajansaatossa 589 vilkaisua. Ja huvittavinta siinä on se, että se ei pidä sisällään juurikaan mitään mun omaa. Mä kirjottelin vaan ylös sen yhden Uskon rallattelun sanat ja väänsin sananmuunnokset siihen alle. Tein vain työn toisten puolesta.
Hmm, tämä on hyvin mielenkiintoinen merkintä mikä syntyy tällä hetkellä. Ilman ajatusta kun lähtee tekemään, niin asiat johtaa toiseen ja joku aihe saattaa alkaa kantamaan johonkin suuntaan. Näin syntyy yleensä hyvin vaikeaa tekstiä seurata, mutta ainakin syntyy jotain. Ja vaikka kirjottelin sillä ajatuksella, että kirjotellaan kunnes se aihe tulee mieleen, niin se aihe ei edelleenkään ole palannut mieleen. Miten se olisi voinutkaan, koska mun ajatukset harhailee kokoaika jossain ihan muualla? Kuten sanottu, asia johtaa toiseen ja sitten mä lähden kaivamaan kaikkea turhaa tietoa esille. Kuten nyt nämä katselukerrat..
Palataan vielä kerran noihin koosteisiin ja katotaan mihin suuntaan tämä teksti sitten lähtee. Toki nyt teen tämän tiedostaen, joten voi olla, että tämä ei lähde tästä mihinkään suuntaan enää. Hmm.. Niin, tiedättekö miten mukava mun on itse lukea noita koosteita näin jälkikäteen? On meinaan mukava! Ei tarvitse hypellä merkinnästä toiseen, vaan voi kaikki vuoden ns. kohokohdat katsoa yhdestä merkinnästä. Ja olen joihinkin, ainakin tohon vuoden 2020 koosteeseen lisännyt vielä linkkejä mielenkiintoisimpiin merkintöihin. Että jos tahtoo käydä joitain yksittäisiä mielenkiintoisimpia merkintöjä siltä vuodelta vielä läpi, niin ne merkinnät on sitten merkattu sinne silleen kivasti.
Mä oon yleensä tosi huono muistamaan mitä milloinkin tapahtui. Päivämäärät ei edelleenkään pysy mulla hallussa. Mä yritin jossain vaiheessa hirveesti opiskella niitä ihmisten syntymäpäiviä, koska ne olisi vaan niin kiva muistaa ja osata ulkoa. Mä muistin ne ehkä viikon tai maksimissaan kuukauden kun rallattelin niitä päässäni. Niitä piti itselleen kokoaika ajatuksissaan toistaa, jotta sain ne pysymään muistini sopukoissa. Vaan en tiedä mitä tapahtui sitten kun lakkasin rallattelemasta niitä mielessäni.. Kaikki vaan kaikkosi. No ei kaikki, mutta iso osa. Mä luulen, että ne on nyt vähän paremmin sillein hollilla, että jos joku joskus kysyy jonkun synttäripäivää, niin tiedän edes vähän sinne päin. Paremmin siis kun aiemmin.
On se silti aika törkeen tuntuista varmasti ihmisistä, että en muista niiden syntymäpäiviä. Tai ainakin kun ajattelee omalle kohdalle.. No en tiiä, en osaa ajatella sitä silleen, koska jos mä en itsekkään muista toisten niin en voi olettaa, että muut muistaisi mun. Siksi en voi tuomita ketään. Mutta joku joka muistaa kaikki syntymäpäivät, vanhat puhelinnumeronsa ja muuta, niin kyllä se niille on varmasti pettymys jos joku ei muista yhtä päivämäärää.
Mutta kai se on edes tärkeetä, että mä olen yrittänyt lyödä niitä päivämääriä tonne päähäni? Se, että ne ei jää sinne.. En tiedä, en ymmärrä. Mä siis jos oikein kaivelen, niin mä saan mieleeni semmosia päivämääriä, mitä en heti osaa yhdistää ihmiseen. Mutta jos kaivelen vähän lisää, niin saatan osata yhdistää päivämäärän ja ihmisen. Päivämäärien kanssa mun aivot on kun pelaisi palapeliä, josta palat on piilotettu ympäriinsä. Ne pitää kaivaa esille ja sitten osata yhdistää toisiinsa. Ehkä toi on osuvin kuvaus.
Ehkä pitäisi vaan muistaa aina välillä jumpata noita aivoja noiden päivämäärien suhteen. Mä kun en edelleenkään osaa laittaa kalenteriin edes vappua tai pääsiäistä, vaikka niitä on nuoruudessa tullut aina jollain tavalla juhlittua. "Ai mitä, onko nyt vappu vai? No, juhlitaan sitä sit!"
Mä en tiedä, tästä tuli ihan kivan mittainen blogimerkintä, mutta ei tällä ehkä taas mitään punaista narua ole. Eikö punaisen narun puuttuminen ollut semmonen ilmaus, että asialla ei oikein ole päätä eikä häntää? Vai punainen lanka? Vai muistanko tämänkin nyt jotenkin ihan väärin? Ihan sama. Tässä merkinnässä ei silti ollut punaista narua, lankaa tai luikeroa. Tämä oli ihan puhtaasti yhden aiheen kaivamista muistisopukoista, mutta se kaivelukin unohtui täysin kun tilalle ilmaantui aihe jos toinenkin toisaalta.
Ihan kivaa oli silti taas kirjoitella, kaikesta sekoilusta huolimatta. Rupean nyt miettimään tähän otsikkoa, jonka te jo tässä kohtaa kyllä tiedätte, mutta minä en. Tai kun mä tän oikoluen julkaistuani tämän, niin siinä vaiheessa mäkin tiedän sen otsikon jo ennen tätä kohtaa, missä mietin tähän otsikkoa.. Nyt alkaa menemään niin sekavaksi, että nyt ei mulla muuta!
Terveisin,
Vesa-Matti
22 lokakuuta 2021
12 lokakuuta 2021
2009-2021 logot ja bannerit
Nyt tulee taas tämmönen postaus minkä todennäköisesti lukee vaan ne ihmiset, jotka käy täällä sivulla välillä katsomassa, että onko tullut mitään uutta. En siis ehkä aio mainostaa tätä Facebookissa tai missään, koska.. No, tää on vähän tämmönen mikä ei kiinnosta ketään muuta kun mua. Ellei tästä tule jotenkin tosi mielenkiintoinen ja kattava, mutta en usko.
Eli tutkitaan tänään vähän mun blogin logojen ja bannerien historiaa. Ja mennään ihan suoraan asiaan; katotaan siispä mitä kaikkea mä löydän tän blogin kuva-arkistosta.
Mä yritin ensin miettiä, että mikähän mahtoi olla mun blogin kautta aikain ensimmäinen logo, mutta en vaan saanut päähäni.. Sitten tosiaan avasin tän blogin kuva-arkiston ja tämä seuraava kuva tuli siellä vastaan:
Tää on kai siis se ihan ensimmäinen. Mutta ei huono! Pienellä ehostuksella voisin hyvin vieläkin tuota käyttää. Muistan kyllä vieläkin mimmonen suunnittelutyö tossa oli.. En vaan ollut silloin vielä niin taitava näissä hommissa kun mitä kuvittelen tänä päivänä olevani. Tosiaan, logon T-kirjain tulee siitä, että tää oli ennen Terveisin Tekko ja T-kirjain oli muistaakseni aika usein logoissa esillä. Loogista.
Näihin ensimmäisiin bannereihin mä en ole tällä hetkellä kovinkaan tyytyväinen.. Ajatella, että mä olen käyttänyt tota joskus.. Muistan toki tämänkin historian. Mä tutkiskelin paljon mimmosia blogeja muut ihmiset pitää ja hain niistä inspiraatiota. Silloin joskus vuonna 2009 aika paljon käytettiin omaa naamaa ja siihen blogin nimi. Mutta se mitä mä en muista niin on se, että miksi tossa lukee "Tekko's blog!" Tää ei oo koskaan ollut sen niminen. Vai oliko.. Ei mun mielestä kyllä, mä oon aika varma, että Terveisin Tekko -ajatus tuli mulla silloin kyllä hetimiten. Mutta ei, en arvosta tota banneria enää.
Voi ei, voi ei.. Tämänkin mä tavallaan muistan. Tässä niitä foorumeilta luettuja oppaita on kyllä käytetty niin paljon, että ei tosikaan. Olen leikannut itseni jostain kuvasta irti ja liimannut pohjaan käyttäen mitä ihmeellisempiä taikatemppuja. Huomaa, että oon opetellut tässä kohtaa vähän noita drop shadoweja, eli siis noita varjoja. Mutta ei, tämä oli kyllä huonompaan suuntaan.
Ja heti perään taas uutta banneria. Teema on selvästi lähtenyt vaihtumaan. Tässä muuten näkyy uusi logohahmotelmakin. En muista pääsikö toi koskaan edes ihan "oikeaksi" logoksi asti, mutta ainakin banneriin se pääsi esille. Ja muistaakseni jotenkin myös blogin taustakuvaksi. Nykypäivänä, no, en osaa olla tyytyväinen tohon. Näyttää jopa vähän siltä, että ollaan menty hieman taaksepäin taidoissa.
Ja banneri vaihtuu taas. Hirveesti en näköjään oo logoja tohon aikaan vaihtanut, vaan oon ilmeisesti ollut logooni tyytyväinen. Banneri sen sijaan on vaihtunut usein, ehkä turhankin usein. Tää on selvästi ollut taas joku kokeilu. Joku mökkikuva taustalle, siihen sumennus ja jotain efektejä + siihen päälle teksti. No, ihan ok, mutta en käyttäisi nykyään.
No, nyt en taas löydä sanoja. Oon selvästi halunnut mennä hillitympään suuntaan, mutta oma naama on pitänyt saada jotenkin banneriin näkymään. Tunnistan sieltä muutamia kuvia, vaikka ne on hyvin pahasti efekteillä sotkettu. Toi teksti tossa alakulmassa on aika kiva, mutta ehkä jopa liian yksinkertainen.
Sitten päästään mielenkiintoiseen jutskaan. Mä vissiin yritin tota logoksi, mutta ei se sopinut semmoiseksi. Se on, hmm, nimmari. Tekko -hahmon nimikirjoitus. Jos pitäisi jotain tosta kuvan koosta päätellä, niin toi on saattanut joskus kävästä sivun bannerina. Sen on täytynyt olla vain hetkellistä, koska en mä usko, että olisin koskaan voinut olla tyytyväinen noin pelkistettyyn banneriin.
Mä alan olemaan nyt sitä mieltä, että tämä blogin kuva-arkisto on tallentanut kaikki mun kokeilutkin tänne. Tai siis, varmasti onkin, jos olen niitä tänne kokeillut. Tässä bannerissa pidän kyllä ideasta ja väriteemasta. Hillittyä, mutta silti siinä on jotain.. No, jotain. Ei paljon, mutta jotain. Ei pääsisi nykypäivänä edes kokeiluun, koska olen sen verran kriittisempi nykyään.
Sitten tulee banneri, jossa yhdistyy toi nimmari ja uusi hyvin väliaikainen logo. Toi possu oli hetken aikaa mun, hmm, alter ego (toinen minä). Pohja possun naamaan tulee ihan suoraan siitä lastenohjelmasta, öö.. Looney Tunes? Se sen nimi taisi englanniksi ainakin olla. Ja possun nimi taisi olla Putte Possu. Hahmottelin sille mulle ominaisia piirteitä; keesi, parta ja tupakka suuhun. Näin syntyi Tekko Possu. Mun mielestä se ei täällä blogin puolella, tai oikeastaan muuallakaan, kauaa mulla ollut käytössä. Ihan kiva yritys, mutta ei.
Toiseen banneriinkin se kyllä pääsi mukaan, mutta tästä mä en taas osaa sanoa enempää.. Tää on joku graffiti-tyylinen, mutta mitkä noi kädet on? En tiedä. Tekko Possun pää korvasi O-kirjaimen, ja se on ihan nerokas oivallus kyllä. Hienosti menneisyyden Vesa-Matti, tai Tekko, mikä olitkaan silloin. Tässä en vaan hirveesti pidä siitä, että oon noi varjot jotenkin onnistunut sotkemaan. Ja muutenkin, tekstikin on liian.. No, kökkö.
Sitten on kokeiltu taas jotain uutta. Hmm, musta tuntuu, että oon ollut aika vekkuli vaihtamaan tätä banneria. Oon ilmeisesti aina vaan Gimpissä kokeillut jotain uutta ja tykästynyt siihen niin paljon, että siitä on pitänyt tehdä väliaikainen banneri tänne. Nyt ne on tallessa täällä onneksi ja pääsen niitä nyt teille esittelemään. Tää banneri on ihan kiva, mutta ihan liian yksinkertainen. Toi toinen K-kirjain väärinpäin tossa oli ihan kiva kokeilu, mutta ei sekään lopulta menestynyt mun ajatusmaailmassa.
Tän täytyy olla yks hienoimpia. Vaikka oon monesta sanonut, että liian yksinkertainen, niin tässä se vaan jotenkin toimii. Tää on hyvin yksinkertainen, mutta värimaailma on silti jotenkin tosi silmää miellyttävä. Tykkään myös siitä miten noi tekstit on aseteltu. Tämä on hieno! Mä en muista inspiroiko mua mahdollisesti tähän joku Salatut Elämät -logo? Vai olikohan tää vaan ihan puhtaasti kokeilua..
Tämän mä taas muistan oikein hyvin. Koska Tekko -nimessä on viisi kirjainta, niin siihen saa hienosti upotettua tommosen illuusion. Vai voiko tota illuusioksi kutsua? No, tommosen kuitenkin. E ja toinen K tavallaan ei ole siellä, mutta ne on siellä. Aika hauska, mutta muuten en kyllä tuosta bannerista pidä juuri yhtään. Siinä on liikaa jotain, tai kaikkea. Teksti hyvä, kaikki muu ei.
Tää alkaa olemaan jo suhteellisen tuore (jos vuonna 2015 tehtyä voi tuoreeksi sanoa..). Jokunen vuosi tarvitsee mennä takaperin ja käytin tätä pyörreteemaa joulukalenterissakin. Tohon tekstiin oon tässä jotenkin super-tyytyväinen. Vaikka toi Tekko -osan teksti menee noin pitkälle ohi ton Terveisin -osan lopusta, niin tähän se jotenkin sopii. Mun on hyvin vaikeeta tehdä tommosia kuvia, koska haluan aina jonkinlaista symmetriaa.. Voiko tässä käyttää sanaa symmetria? Ei? Mikä on oikea sana? Siis se, että haluan tekstien olevan aina tasattu johonkin, eikä ne saa mennä toisistaan yli. Vaikka joskus selvästi pitäisi antaa vaan mennä ja rikkoa omia rajotteitaan, koska tämä banneri on hieno. Tämä värien ilotulitus tässä on nykyiselle meikäläiselle ihan liikaa, mutta muuten siis oikein käypä banneri.
Tässä oli muistaakseni uusi logo-ajatus. Blogin nimestä sai hienosti taiteiltua T-kirjaimen ja sitähän piti sitten heti lähteä kokeilemaan. Tämäkin ajatus jäi tähän yhteen kuvaan. Kierreteema taustalla jatkui. Tää on ihan kiva, mutta ei silti toiminut.
Näköjään tuli logokriisi, koska heti perään uutta logo-ideaa. Tää on itseasiassa tosi hieno. Minkähän takia en lähtenyt totakaan kehittämään sen pidemmälle? Timantti, jonka sisällä on T-kirjain.. No, onhan se aika "leimi", eli tylsä. Yksinkertaisuudessaan kyllä tosi hieno logo, uskokaa tai älkää. Tämäkin on kuitenkin ollut ihan bannerina täällä, että.. No, en ymmärrä miten tämä on tämmöisenään tänne ikinä sopinut.
Edit: Tutkin asiaa, ja tämä on vuodelta 2016. Joten ei välttämättä ollutkaan logokriisiä, olin vaan pitkään tyytyväinen siihen edelliseen.
Tämä ei voi olla tämän naaman ensiesiintyminen.. Vai voiko? Piti ihan tutkia ja siis tämä logo on nähnyt päivänvalonsa loppuvuodesta 2016.. Ja mä olin jotenkin ihan varma, että tämä on yksi mun blogini vanhimpia logoja.. No, eipä ollut. Ehkä se on ollut niin hyvä, että olen ajatellut sen olleen täällä aina. Tää oli meinaan semmonen logo, että tästä mä todella tykkäsin. Tykkään vieläkin, mutta ne niin paljoa, että siitä logoksi enää olisi. Palana historiaa oikein hyvä.
Tässä on blogaajan banneri; kahvitahra ja näppäimistö. Tästä mä jossain vaiheessa todella pidin! Jossain versiossa korvasin ton O-kirjaimen vielä tolla naama-logolla ja sitten tämä mielenräjäyttävä kokonaisuus. Voisin periaatteessa kuvitella käyttäväni vieläkin tätä ideaa, joten voi olla, että se joskus tekee paluun jossain muodossa.
Edit: Tämä on vuodelta 2017.
Pari vuotta naama-logon ilmestyttyä mä halusin sen jo uudistaa. Tämä uusi naama syntyi 2018. Enemmän minulle olennaisia tunnusmerkkejä, ja värit tietenkin. Oli tästä olemassa myös musta versio, mutta mä tykkään ehkä ite eniten tästä värillisestä. Tää on siis naama-logo 2.0 ja tää on vieläkin nähtävissä täällä mun blogissani. Tavallaan tää ei enää ole logo, vaan tämä on nykyään enemmänkin mun alter egoni, maskotti tai mitä ikinä.
Tässä sitten naama-logo 2.0 ensimmäisessä bannerissaan. Se on ihan kiva, mutta siitä puuttuu paljon jotain. Liian valmis fontti tossa tekstissä, eikä mitään vaihtelevuutta muutenkaan. Tekisin niin monta asiaa nykypäivänä toisella tavalla tässä, että sen takia en voi olla täysin tyytyväinen. Mutta kuten sanottu; palana historiaa oikein hyvä.
Tuolla kuva-arkistossa on vaikka kuinka monta variaatiota tästä bannerista. Tää jouluinen on sen verran erilainen muihin verrattuna, että se pääsee tänne edustamaan. Jos aikoisin tunkea noi kaikki variaatiot tuolta tähän esittelyyn, niin mulla menis tässä loppu päivä. Kaivan sieltä muutamat erottuvimmat vielä, mutta sitten ei mennä niihin sen enempää.
Noihan nyt on käytännössä tota samaa perhettä ja ne erottui tuolta kymmenien ja vielä kymmenien joukosta edukseen. Toki siellä oli siis paljon semmosia, että olen vaan kokeillut käytännössä yhtä ja samaa, mutta eri työvaiheissa. Naama-logo 2.0 :n parhaimmat.
Tämän mä jouduin kaivamaan Facebookin puolelta, koska tätä ideaa en ilmeisesti koskaan tänne blogin puolelle tuonut. Tämä on kyllä hieno, niin ihmettelen vaan, että miksi tätä en koskaan käyttänyt? Käytössä siis Facebookissa vuonna 2019.
Tää on ollut joku mielenkiintoinen kokeilu tuolla välissä.. En edes muistanut tämmöstä. Ei tää siis ole kovin kauaa voinut täällä olla, jos ollenkaan. Ehkä oon vaan kokeillut, että miltä näyttää ja palannut takaisin vanhaan. On tässä silleen potentiaalia, mutta emmä tiedä.. Ei tää mikään hirveen mahtava ole. Uudestaan kun tekis ja vähän selkeyttäisi niin varmasti olisi oikein hyvä, ehkä.
Tää ei varmasti edes kuuluisi tähän.. En muista tämmöstä ollenkaan ja tämä on aivan kamala! Tai siis, löydän sen idean mitä olen hakenut, mutta olen epäonnistunut siinä kyllä taitavasti. Isoin virhe lienee tossa alareunassa.. Kuvassa on joku hehku mikä katkeaa täysin yllättäen. Ei, ei.. En voi kovinkaan ylpeä tästä olla, mutta sekin on ilmeisesti pala historiaa.
Tässä on seuraava logo-idea. Katsoin sitä äsken ja mietin, että mikä ihmeen TJ? Mutta muistan tämän hyvin, koska tästä ei ole kauaa. Se on pieni t ja iso T, mutta.. No, Tykkäsin ajatuksesta enemmän kun siitä miten sain sen toteutettua. Toi logo oli semmonen mitä piirtelin aluksi ihan paperille. Silleen se taisi syntyäkin. Joku lasku oli jäänyt tietokonepöydän reunalle ja rupesin siihen hahmottelemaan asioita ja niin syntyi uusi logo. Tosin, ei sekään kovin pitkään päivänvaloa nähnyt.
Sitten aletaan olemaan jo todella lähellä tämän merkinnän loppua, koska tämä on nyt toiseksi viimeisin väkerrys. Tähän mä olen todella tyytyväinen! Blogin nimi vaihtui ja pakkohan se oli rakentaa täysin uusi teemakin. Ja logo syntyi siinä sivutuotteena, mutta se se vasta hieno onkin.
Siitä itseasiassa hauska fakta: kun sain ton valmiiksi ja vähän esiteltyä sitä ihmisille, kävi ilmi, että Alan Walker -niminen artisti käyttää lähes samanlaista logoa, mutta sillä toi on vaan toisinpäin. Eli A ja W, kun mulla ne on V ja M. Ja voin ihan rehellisesti sanoa, että mä en matkinut ketään. Toki se on voinut tulla jostain alitajunnasta, mutta muuten tämä on kyllä täysin sattumaa.
Mä löysin vielä tuolta kuva-arkiston lopusta läjän näitä logoja mitä oon täällä käyttänyt tai yrittänyt käyttää. Tää on tää ihan ensimmäinen logo, mutta siinä on extrana toi blogin nimikin vielä. Ja kaikenlaista hehkua.. Tykkään kyllä.
Tästä kauhean timanttisesta logosta löysin vielä tämmöisenkin version. Eihän se oli yhtään sama kun tuo ylempi, mutta samaa teemaa jatkaa. Ylempään olen tyytyväinen, mutta tää alempi näyttää vähän pikaisesti väännetyltä parannusajatukselta, joka ei ole onnistunut. Sitä on kuitenkin sitten työstetty pidemmälle, koska siihen on lisätty väriä ja hehkua, mutta ei ne sitä pelasta.
Kyllästyin siihen turkoosi-magenta-väriteemaan, joten päätin vähän keventää meininkiä. Mä oikeasti googlettelin neutraaleja värejä ja yhdistelin niitä ja tämä värimaailma siitä syntyi. Puhekupla-ajatus tuli jostain.. En nyt muista mistä, mutta se oli semmonen lähes suora varkaus joltain toiselta blogaajalta tai joltain. Tai siis ideavarkaus. Se näytti kivalta, joten halusin käyttää sitä itsekkin.
Sitten ollaankin nykyhetkessä. Mä rupesin eilen miettimään sitä yhdennäköisyyttä sen Alan Walkerin logon kanssa ja otin oman logoni takaisin työpöydälle. Piirtelin aikani erilaisia muotoja kunnes sen keksin; otin sydämen ja leikkasin sen puoliksi, jotka taas yhdistin tuota vanhaa logoa kunnioittaen toisiinsa. Siitä tuli mahtava! Siinä on samalla V ja M, eli Vesa-Matti ja siinä on samalla pienempi kuin ja kolme, eli sydän! Onhan se nyt aika nerokas, vaikka itse sanonkin. Ja tätä ei voi Alan Walker multa viedä, koska muuten sillä on logossaan pylly, hähää.. Tai ainakin mun mielestä jos ton M-kirjaimen kääntää toisinpäin niin siitä tulee vähän takapuolta muistuttava kapistus.
Tässä on vielä tämä versio tästä mitä käytän Facebookin puolella. Mä jotenkin tykkään tästä vaan tosi paljon. Ehkä nyt ei tarvitse vähään aikaan vaihtaa? Voi olla iso vale, koska mä olen oikeesti näissä logo- ja varsinkin banneriasioissa hyvin nopeasti kyllästyvää sorttia.
Noin, nyt on tehty matka mun blogin kosmeettiseen/graafiseen puoleen. Toivottavasti ensimmäisistä kuvista uusimpiin tultaessa huomaa jonkinlaista kehitystä. Ainakin omaan silmään tämä viimeisin näyttää eniten ammattilaisen tekemältä. Köh, kutsuin itseäni juuri ammattilaiseksi..
Ja nyt ei mulla kaiketi muuta.
Terveisin,
Vesa-Matti
Eli tutkitaan tänään vähän mun blogin logojen ja bannerien historiaa. Ja mennään ihan suoraan asiaan; katotaan siispä mitä kaikkea mä löydän tän blogin kuva-arkistosta.
Mä yritin ensin miettiä, että mikähän mahtoi olla mun blogin kautta aikain ensimmäinen logo, mutta en vaan saanut päähäni.. Sitten tosiaan avasin tän blogin kuva-arkiston ja tämä seuraava kuva tuli siellä vastaan:
Tää on kai siis se ihan ensimmäinen. Mutta ei huono! Pienellä ehostuksella voisin hyvin vieläkin tuota käyttää. Muistan kyllä vieläkin mimmonen suunnittelutyö tossa oli.. En vaan ollut silloin vielä niin taitava näissä hommissa kun mitä kuvittelen tänä päivänä olevani. Tosiaan, logon T-kirjain tulee siitä, että tää oli ennen Terveisin Tekko ja T-kirjain oli muistaakseni aika usein logoissa esillä. Loogista.
Näihin ensimmäisiin bannereihin mä en ole tällä hetkellä kovinkaan tyytyväinen.. Ajatella, että mä olen käyttänyt tota joskus.. Muistan toki tämänkin historian. Mä tutkiskelin paljon mimmosia blogeja muut ihmiset pitää ja hain niistä inspiraatiota. Silloin joskus vuonna 2009 aika paljon käytettiin omaa naamaa ja siihen blogin nimi. Mutta se mitä mä en muista niin on se, että miksi tossa lukee "Tekko's blog!" Tää ei oo koskaan ollut sen niminen. Vai oliko.. Ei mun mielestä kyllä, mä oon aika varma, että Terveisin Tekko -ajatus tuli mulla silloin kyllä hetimiten. Mutta ei, en arvosta tota banneria enää.
Nopeasti ton ensimmäisen bannerin jälkeen on tullut uusi. Kertoo siis jotain siitä, että en ole ollut siihen silloinkaan tyytyväinen, mutta sitä on vaan pitänyt kokeilla. Tämä on jo selvästi parempi. Oon yrittänyt löytää jonkun väriteeman selvästi tänne ja se on ollut jotain sinisen suuntaan. Muistan kun tohon aikaan kävin paljon foorumeilla ja niissä usein oli semmosia grafiikkaoppaita, joista ammensin omiin töihinkin jotain. Tuo vaaleampi yläreuna-asia-mikälie on foorumiohjeiden syytä. Työ on hyvin hillitty ja miellyttää kyllä tavallaan silmää, vaikka siellä toi oma pärstä näkyykin.
Tää näyttää ehkä vähän joltain muistolaatalta tai joltain.
Tää näyttää ehkä vähän joltain muistolaatalta tai joltain.
Voi ei, voi ei.. Tämänkin mä tavallaan muistan. Tässä niitä foorumeilta luettuja oppaita on kyllä käytetty niin paljon, että ei tosikaan. Olen leikannut itseni jostain kuvasta irti ja liimannut pohjaan käyttäen mitä ihmeellisempiä taikatemppuja. Huomaa, että oon opetellut tässä kohtaa vähän noita drop shadoweja, eli siis noita varjoja. Mutta ei, tämä oli kyllä huonompaan suuntaan.
Ja heti perään taas uutta banneria. Teema on selvästi lähtenyt vaihtumaan. Tässä muuten näkyy uusi logohahmotelmakin. En muista pääsikö toi koskaan edes ihan "oikeaksi" logoksi asti, mutta ainakin banneriin se pääsi esille. Ja muistaakseni jotenkin myös blogin taustakuvaksi. Nykypäivänä, no, en osaa olla tyytyväinen tohon. Näyttää jopa vähän siltä, että ollaan menty hieman taaksepäin taidoissa.
Ja banneri vaihtuu taas. Hirveesti en näköjään oo logoja tohon aikaan vaihtanut, vaan oon ilmeisesti ollut logooni tyytyväinen. Banneri sen sijaan on vaihtunut usein, ehkä turhankin usein. Tää on selvästi ollut taas joku kokeilu. Joku mökkikuva taustalle, siihen sumennus ja jotain efektejä + siihen päälle teksti. No, ihan ok, mutta en käyttäisi nykyään.
No, nyt en taas löydä sanoja. Oon selvästi halunnut mennä hillitympään suuntaan, mutta oma naama on pitänyt saada jotenkin banneriin näkymään. Tunnistan sieltä muutamia kuvia, vaikka ne on hyvin pahasti efekteillä sotkettu. Toi teksti tossa alakulmassa on aika kiva, mutta ehkä jopa liian yksinkertainen.
Sitten päästään mielenkiintoiseen jutskaan. Mä vissiin yritin tota logoksi, mutta ei se sopinut semmoiseksi. Se on, hmm, nimmari. Tekko -hahmon nimikirjoitus. Jos pitäisi jotain tosta kuvan koosta päätellä, niin toi on saattanut joskus kävästä sivun bannerina. Sen on täytynyt olla vain hetkellistä, koska en mä usko, että olisin koskaan voinut olla tyytyväinen noin pelkistettyyn banneriin.
Mä alan olemaan nyt sitä mieltä, että tämä blogin kuva-arkisto on tallentanut kaikki mun kokeilutkin tänne. Tai siis, varmasti onkin, jos olen niitä tänne kokeillut. Tässä bannerissa pidän kyllä ideasta ja väriteemasta. Hillittyä, mutta silti siinä on jotain.. No, jotain. Ei paljon, mutta jotain. Ei pääsisi nykypäivänä edes kokeiluun, koska olen sen verran kriittisempi nykyään.
Sitten tulee banneri, jossa yhdistyy toi nimmari ja uusi hyvin väliaikainen logo. Toi possu oli hetken aikaa mun, hmm, alter ego (toinen minä). Pohja possun naamaan tulee ihan suoraan siitä lastenohjelmasta, öö.. Looney Tunes? Se sen nimi taisi englanniksi ainakin olla. Ja possun nimi taisi olla Putte Possu. Hahmottelin sille mulle ominaisia piirteitä; keesi, parta ja tupakka suuhun. Näin syntyi Tekko Possu. Mun mielestä se ei täällä blogin puolella, tai oikeastaan muuallakaan, kauaa mulla ollut käytössä. Ihan kiva yritys, mutta ei.
Toiseen banneriinkin se kyllä pääsi mukaan, mutta tästä mä en taas osaa sanoa enempää.. Tää on joku graffiti-tyylinen, mutta mitkä noi kädet on? En tiedä. Tekko Possun pää korvasi O-kirjaimen, ja se on ihan nerokas oivallus kyllä. Hienosti menneisyyden Vesa-Matti, tai Tekko, mikä olitkaan silloin. Tässä en vaan hirveesti pidä siitä, että oon noi varjot jotenkin onnistunut sotkemaan. Ja muutenkin, tekstikin on liian.. No, kökkö.
Sitten on kokeiltu taas jotain uutta. Hmm, musta tuntuu, että oon ollut aika vekkuli vaihtamaan tätä banneria. Oon ilmeisesti aina vaan Gimpissä kokeillut jotain uutta ja tykästynyt siihen niin paljon, että siitä on pitänyt tehdä väliaikainen banneri tänne. Nyt ne on tallessa täällä onneksi ja pääsen niitä nyt teille esittelemään. Tää banneri on ihan kiva, mutta ihan liian yksinkertainen. Toi toinen K-kirjain väärinpäin tossa oli ihan kiva kokeilu, mutta ei sekään lopulta menestynyt mun ajatusmaailmassa.
Tän täytyy olla yks hienoimpia. Vaikka oon monesta sanonut, että liian yksinkertainen, niin tässä se vaan jotenkin toimii. Tää on hyvin yksinkertainen, mutta värimaailma on silti jotenkin tosi silmää miellyttävä. Tykkään myös siitä miten noi tekstit on aseteltu. Tämä on hieno! Mä en muista inspiroiko mua mahdollisesti tähän joku Salatut Elämät -logo? Vai olikohan tää vaan ihan puhtaasti kokeilua..
Tämän mä taas muistan oikein hyvin. Koska Tekko -nimessä on viisi kirjainta, niin siihen saa hienosti upotettua tommosen illuusion. Vai voiko tota illuusioksi kutsua? No, tommosen kuitenkin. E ja toinen K tavallaan ei ole siellä, mutta ne on siellä. Aika hauska, mutta muuten en kyllä tuosta bannerista pidä juuri yhtään. Siinä on liikaa jotain, tai kaikkea. Teksti hyvä, kaikki muu ei.
Tässä se ihan ensimmäinen logo on tullut takaisin. Tämä on tämmöisenään joskus toiminut mun blogin bannerina, mutta täytyy sanoa, että ei menisi nykypäivänä mun seulasta läpi. Siinä on liian pienellä alueella liikaa kaikkea ja sitten on paljon tyhjää. En ymmärrä, että miksi jossain vaiheessa aina halusin ton Terveisin -osan kaunokirjoituksella, vaikka loogisempaa olisi kirjoittaa toi nimi kaunolla.. No, ne oli niitä aikoja. Eikä tässä kai minkään täydy kauhean loogista ollakaan, sen kun vaan tekee.

Tää alkaa olemaan jo suhteellisen tuore (jos vuonna 2015 tehtyä voi tuoreeksi sanoa..). Jokunen vuosi tarvitsee mennä takaperin ja käytin tätä pyörreteemaa joulukalenterissakin. Tohon tekstiin oon tässä jotenkin super-tyytyväinen. Vaikka toi Tekko -osan teksti menee noin pitkälle ohi ton Terveisin -osan lopusta, niin tähän se jotenkin sopii. Mun on hyvin vaikeeta tehdä tommosia kuvia, koska haluan aina jonkinlaista symmetriaa.. Voiko tässä käyttää sanaa symmetria? Ei? Mikä on oikea sana? Siis se, että haluan tekstien olevan aina tasattu johonkin, eikä ne saa mennä toisistaan yli. Vaikka joskus selvästi pitäisi antaa vaan mennä ja rikkoa omia rajotteitaan, koska tämä banneri on hieno. Tämä värien ilotulitus tässä on nykyiselle meikäläiselle ihan liikaa, mutta muuten siis oikein käypä banneri.
Tässä oli muistaakseni uusi logo-ajatus. Blogin nimestä sai hienosti taiteiltua T-kirjaimen ja sitähän piti sitten heti lähteä kokeilemaan. Tämäkin ajatus jäi tähän yhteen kuvaan. Kierreteema taustalla jatkui. Tää on ihan kiva, mutta ei silti toiminut.
Näköjään tuli logokriisi, koska heti perään uutta logo-ideaa. Tää on itseasiassa tosi hieno. Minkähän takia en lähtenyt totakaan kehittämään sen pidemmälle? Timantti, jonka sisällä on T-kirjain.. No, onhan se aika "leimi", eli tylsä. Yksinkertaisuudessaan kyllä tosi hieno logo, uskokaa tai älkää. Tämäkin on kuitenkin ollut ihan bannerina täällä, että.. No, en ymmärrä miten tämä on tämmöisenään tänne ikinä sopinut.
Edit: Tutkin asiaa, ja tämä on vuodelta 2016. Joten ei välttämättä ollutkaan logokriisiä, olin vaan pitkään tyytyväinen siihen edelliseen.
Tämä ei voi olla tämän naaman ensiesiintyminen.. Vai voiko? Piti ihan tutkia ja siis tämä logo on nähnyt päivänvalonsa loppuvuodesta 2016.. Ja mä olin jotenkin ihan varma, että tämä on yksi mun blogini vanhimpia logoja.. No, eipä ollut. Ehkä se on ollut niin hyvä, että olen ajatellut sen olleen täällä aina. Tää oli meinaan semmonen logo, että tästä mä todella tykkäsin. Tykkään vieläkin, mutta ne niin paljoa, että siitä logoksi enää olisi. Palana historiaa oikein hyvä.
Tässä on blogaajan banneri; kahvitahra ja näppäimistö. Tästä mä jossain vaiheessa todella pidin! Jossain versiossa korvasin ton O-kirjaimen vielä tolla naama-logolla ja sitten tämä mielenräjäyttävä kokonaisuus. Voisin periaatteessa kuvitella käyttäväni vieläkin tätä ideaa, joten voi olla, että se joskus tekee paluun jossain muodossa.
Edit: Tämä on vuodelta 2017.
Pari vuotta naama-logon ilmestyttyä mä halusin sen jo uudistaa. Tämä uusi naama syntyi 2018. Enemmän minulle olennaisia tunnusmerkkejä, ja värit tietenkin. Oli tästä olemassa myös musta versio, mutta mä tykkään ehkä ite eniten tästä värillisestä. Tää on siis naama-logo 2.0 ja tää on vieläkin nähtävissä täällä mun blogissani. Tavallaan tää ei enää ole logo, vaan tämä on nykyään enemmänkin mun alter egoni, maskotti tai mitä ikinä.
Tässä sitten naama-logo 2.0 ensimmäisessä bannerissaan. Se on ihan kiva, mutta siitä puuttuu paljon jotain. Liian valmis fontti tossa tekstissä, eikä mitään vaihtelevuutta muutenkaan. Tekisin niin monta asiaa nykypäivänä toisella tavalla tässä, että sen takia en voi olla täysin tyytyväinen. Mutta kuten sanottu; palana historiaa oikein hyvä.
Tuolla kuva-arkistossa on vaikka kuinka monta variaatiota tästä bannerista. Tää jouluinen on sen verran erilainen muihin verrattuna, että se pääsee tänne edustamaan. Jos aikoisin tunkea noi kaikki variaatiot tuolta tähän esittelyyn, niin mulla menis tässä loppu päivä. Kaivan sieltä muutamat erottuvimmat vielä, mutta sitten ei mennä niihin sen enempää.
Noihan nyt on käytännössä tota samaa perhettä ja ne erottui tuolta kymmenien ja vielä kymmenien joukosta edukseen. Toki siellä oli siis paljon semmosia, että olen vaan kokeillut käytännössä yhtä ja samaa, mutta eri työvaiheissa. Naama-logo 2.0 :n parhaimmat.
Tämän mä jouduin kaivamaan Facebookin puolelta, koska tätä ideaa en ilmeisesti koskaan tänne blogin puolelle tuonut. Tämä on kyllä hieno, niin ihmettelen vaan, että miksi tätä en koskaan käyttänyt? Käytössä siis Facebookissa vuonna 2019.
Tää on ollut joku mielenkiintoinen kokeilu tuolla välissä.. En edes muistanut tämmöstä. Ei tää siis ole kovin kauaa voinut täällä olla, jos ollenkaan. Ehkä oon vaan kokeillut, että miltä näyttää ja palannut takaisin vanhaan. On tässä silleen potentiaalia, mutta emmä tiedä.. Ei tää mikään hirveen mahtava ole. Uudestaan kun tekis ja vähän selkeyttäisi niin varmasti olisi oikein hyvä, ehkä.
Tää ei varmasti edes kuuluisi tähän.. En muista tämmöstä ollenkaan ja tämä on aivan kamala! Tai siis, löydän sen idean mitä olen hakenut, mutta olen epäonnistunut siinä kyllä taitavasti. Isoin virhe lienee tossa alareunassa.. Kuvassa on joku hehku mikä katkeaa täysin yllättäen. Ei, ei.. En voi kovinkaan ylpeä tästä olla, mutta sekin on ilmeisesti pala historiaa.
Tässä on seuraava logo-idea. Katsoin sitä äsken ja mietin, että mikä ihmeen TJ? Mutta muistan tämän hyvin, koska tästä ei ole kauaa. Se on pieni t ja iso T, mutta.. No, Tykkäsin ajatuksesta enemmän kun siitä miten sain sen toteutettua. Toi logo oli semmonen mitä piirtelin aluksi ihan paperille. Silleen se taisi syntyäkin. Joku lasku oli jäänyt tietokonepöydän reunalle ja rupesin siihen hahmottelemaan asioita ja niin syntyi uusi logo. Tosin, ei sekään kovin pitkään päivänvaloa nähnyt.
Sitten aletaan olemaan jo todella lähellä tämän merkinnän loppua, koska tämä on nyt toiseksi viimeisin väkerrys. Tähän mä olen todella tyytyväinen! Blogin nimi vaihtui ja pakkohan se oli rakentaa täysin uusi teemakin. Ja logo syntyi siinä sivutuotteena, mutta se se vasta hieno onkin.
Siitä itseasiassa hauska fakta: kun sain ton valmiiksi ja vähän esiteltyä sitä ihmisille, kävi ilmi, että Alan Walker -niminen artisti käyttää lähes samanlaista logoa, mutta sillä toi on vaan toisinpäin. Eli A ja W, kun mulla ne on V ja M. Ja voin ihan rehellisesti sanoa, että mä en matkinut ketään. Toki se on voinut tulla jostain alitajunnasta, mutta muuten tämä on kyllä täysin sattumaa.
Mä löysin vielä tuolta kuva-arkiston lopusta läjän näitä logoja mitä oon täällä käyttänyt tai yrittänyt käyttää. Tää on tää ihan ensimmäinen logo, mutta siinä on extrana toi blogin nimikin vielä. Ja kaikenlaista hehkua.. Tykkään kyllä.
Kyllästyin siihen turkoosi-magenta-väriteemaan, joten päätin vähän keventää meininkiä. Mä oikeasti googlettelin neutraaleja värejä ja yhdistelin niitä ja tämä värimaailma siitä syntyi. Puhekupla-ajatus tuli jostain.. En nyt muista mistä, mutta se oli semmonen lähes suora varkaus joltain toiselta blogaajalta tai joltain. Tai siis ideavarkaus. Se näytti kivalta, joten halusin käyttää sitä itsekkin.
Sitten ollaankin nykyhetkessä. Mä rupesin eilen miettimään sitä yhdennäköisyyttä sen Alan Walkerin logon kanssa ja otin oman logoni takaisin työpöydälle. Piirtelin aikani erilaisia muotoja kunnes sen keksin; otin sydämen ja leikkasin sen puoliksi, jotka taas yhdistin tuota vanhaa logoa kunnioittaen toisiinsa. Siitä tuli mahtava! Siinä on samalla V ja M, eli Vesa-Matti ja siinä on samalla pienempi kuin ja kolme, eli sydän! Onhan se nyt aika nerokas, vaikka itse sanonkin. Ja tätä ei voi Alan Walker multa viedä, koska muuten sillä on logossaan pylly, hähää.. Tai ainakin mun mielestä jos ton M-kirjaimen kääntää toisinpäin niin siitä tulee vähän takapuolta muistuttava kapistus.
Tässä on vielä tämä versio tästä mitä käytän Facebookin puolella. Mä jotenkin tykkään tästä vaan tosi paljon. Ehkä nyt ei tarvitse vähään aikaan vaihtaa? Voi olla iso vale, koska mä olen oikeesti näissä logo- ja varsinkin banneriasioissa hyvin nopeasti kyllästyvää sorttia.
Noin, nyt on tehty matka mun blogin kosmeettiseen/graafiseen puoleen. Toivottavasti ensimmäisistä kuvista uusimpiin tultaessa huomaa jonkinlaista kehitystä. Ainakin omaan silmään tämä viimeisin näyttää eniten ammattilaisen tekemältä. Köh, kutsuin itseäni juuri ammattilaiseksi..
Ja nyt ei mulla kaiketi muuta.
Terveisin,
Vesa-Matti
BONUS:
Mun oli aivan pakko tarttua tohon blogini ensimmäiseen logoon ja tehdä se uudestaan. Tämä olkoon siis lisänä tähän, koska ei tämä ole pala tämän blogin historiaa. Tämä on vaan.. No, tää on tätä mun tämmöstä hifistelyä.

Kyllä mä väitän, että mä olen tullut taitojeni kanssa hieman ylöspäin.
11 lokakuuta 2021
Pahaa oloa ulos
Laitoin Maxin justiinsa nukkumaan. Ajattelin ottaa hetken omaa aikaa ja kirjoitella. Päätin viedä sen oikein niin pitkälle, että keitin itselleni oikein vielä kupin kahviakin. Tyhjä sivu naaman edessä ja kupillinen kahvia, se on se, mimmosena mä nään blogaajat. Toki se tyhjä sivu alkaa siitä sitten täyttymään, toivon mukaan, mutta lähtökohta on tämä.
Mä oon pyöritellyt paljon mielessäni yhtä, hmm, pelkoa. Oon saattanut joskus aikaisemminkin tänne kirjottaa siitä, että mä pelkään jollain tavalla puheluita. En sen takia, että olen huono puhumaan.

Vaan suru-uutiset tuodaan, kaikki muu haetaan. – Paperi T
Pelko puheluita kohtaan syntyi kun Eira aikoinaan sai puhelun, jossa kerrottiin läheisen ihmisen poismenosta. Oli suhteellisen normaali ilta, mutta se muuttui suruntäyteiseksi yhden puhelun jälkeen.
Siitä asti lähes jokainen kerta kun puhelin on jossain pärähtänyt soimaan, niin mulla pyörähtää mielessä ajatus: "kuka nyt?" tai jotain vastaavaa. Se ei ole hirveen kiva, koska Eiralla esimerkiksi soi puhelin lähes päivittäin. No okei, on se pikkusen nykyään jo laantunut, ehkä juuri siksi, että Eiralla soi puhelin niin usein. Se on ollut semmoista siedätyshoitoa.
Viime joulukuussa sitten kävi se mitä eniten koko elämässäni pelkäsin. Oma läheinen nukkui pois. Meillä oli keskustelu kokoaika käynnissä Facebookin messengerissä, koska tilanne tavallaan oli kokoaika päällä ja kaikki mitä milloinkin tapahtui tiedotettiin meille muille sitä kautta.
Sitten tuli se viesti, että enää ei ole kipuja.. Paniikkikohtaus ja kivikasvoisuus. Siitä hetkestä lähtien alkoi jonkinlainen pelko viestintäsovelluksia kohtaan. Aina kun mun puhelimeen ilmestyy viesti yhteen tiettyyn ryhmään, niin mulla jättää sydän lyönnin välistä. Okei, jostain syystä se on pahin silloin kun se viesti on tullut yön aikana ja aamulla huomaan viestin tulleen. Oon nukkunut ohi jostain mistä ei todella olisi pitänyt nukkua ohi, ajattelen.
Onneksi toikin pelko on pikkusen jo hellittänyt, koska siellä ryhmässä on nykyään viestitelty tosi paljon. Mukavistakin asioista. Se ei ole semmonen suru-uutisten jakamiskanava, vaan se on enemmän kaikkea muuta.
Eipä mennyt tuosta montaakaan kuukautta eteenpäin kun uusia pelkotiloja alkoi syntymään. Aina kun kyselin kuulumisia, vastaus säikäytti. Syntyi pelko kysellä kuulumisia, koska ei tahtonut kuulla huonoja uutisia. Eikai kukaan halua?
Olisi kyllä tahtonut pysyä kokoaika tilanteen päällä, mutta ei uskaltanut. Sitten piti tännekin kirjoittaa siitä itseään niskasta kiinni ottamisesta ja se tavallaan onnistuikin sitten. Soitin, kyselin kuulumisia. Soitin uudestaan ja kyselin kuulumisia. Puhelut on vaikeita edelleen, mutta haluan silti jatkaa.
Tilanne alkaa olemaan hieman eri nyt, onneksi. Asioita on saatu paremmalle mallille ja voi jo hiljalleen ajatella, että elämä alkaa voittamaan. Synkkyys häviää ja aika ei ehkä enää etene niin hitaasti. Koko tämä aika, viime joulukuusta tähän päivään asti, tuntuu jälkeenpäin ajateltuna tosi hitaalta. Paljon synkkää, mutta Max on pitänyt sen synkkyyden sikäli pois, että ei ole kokoaika tarvinnut olla siellä synkkyydessä.
Mä en halua elämään mitään negatiivista nyt. En pitkään, pitkään aikaan. Se vaikuttaa hyvin paljon siihen mitä mä itse jaksan ja en jaksa tehdä. Mulla on tavallaan jäänyt omasta hyvinvoinnista huolehtiminen täysin taka-alalle. Mulle on ollut tärkeetä, että kaikki muut voi hyvin. Vaikka samalla, en mä ole osannut sitä mitenkään näyttää tai edes tehdä asian eteen paljon mitään. Sitten oon vaan pyrkinyt siihen, että pyöritetään tätä arkea tässä. Mä olen paljon tuhlannut aikaani vaan räpeltämällä puhelinta, tavallaan siksi, ettei tarvitsisi olla tässä hetkessä. Sama kun joskus kun olen ollut masentunut; se näyttää ulkopuolisen silmään siltä, että mä vaan nautin olostani sohvalla maatessani ja puhelinta räpeltäessäni. Ei se näy helposti ulospäin musta jos mulla on jotenkin paha olla. Pitää muka olla jotenkin (yli)vahva ja olla näyttämättä pahaa oloaan ulos.
Mä en ehkä vieläkään ole osannut purkaa kaikkea sitä surua ja pahaa oloa ulos mitä elämä tässä on nyt eteen tuonut. Edelleen mä elättelen toiveita siitä, että tässä on nyt meikäläiselle tehty vaan hieman isompi pila. Mä en tiedä pitäisikö sitä harkita jonkinlaista ammattiapua? Vaikka tuleehan tää tällein hiljalleen itsekseenkin ulos ja käsittelen asiat sitten vaan vähän hitaammin, kun vaan saan aikaa sille.
Eilen viimeksi mulle iski ihan suunnaton ikävä. Mä mietin ja se sai mut kiroilemaan ääneen. Se tuli ihan vahingossa ulos. Mä olisin kovasti toivonut, että olisit täällä näkemässä kuinka mä olen isä. Isäksi tulemisesta me juteltiin joskus paljon ja sen takia mulle olis ollut tärkeetä.. Pfft.. Olis ollut tärkeetä, että sä olisit kerennyt näkemään tän, kuinka onnellinen mä olen tosta pienestä pojasta. Ehkä sä jossain näätkin, toivottavasti, ja oot ylpeä.
"Keskity sinä nyt vaan tohon uuteen tulokkaaseen, äläkä musta huoli, kyllähän se nyt mut korvaa.." Hmm, vaikka tossa lopussa on toi sun perus hölmöily, niin ehkä mä silti olen onnellinen, että sä sanoit ton ensimmäisen osan lauseesta. Ehkä se pakotti ja pakottaa mut jatkamaan kävi miten kävi. Max kerkesi syntyä ja sä kerkesit antaa vielä yhden elämänohjeen siihen liittyen. Se merkitsee mulle paljon. Mä olen keskittynyt ja aion keskittyä meidän tulokkaaseen, joka kohta täyttää jo vuoden.
Huh, tämmönen merkintä sitten. Kirjotin tätä aikalailla hetkessä, että jos siellä on kohtia mitkä ei kuulosta järkeviltä tai lauseita, jotka ei sovi sinne, niin se johtuu ihan vaan siitä. Mä en suunnitellut, enkä jälkeenpäin mitään pyyhkinyt. Halusin tän nyt näin aitona ulos.
Nyt ei mulla muuta.

08 lokakuuta 2021
Leevi and the Leavings fanipoika
Kuukausi on taas kerran kerennyt jo vaihtumaan ja meikäläinen sai viime kuussa vain kaksi merkintää ulos. Siihen on kyllä syynsä, vaikka ei mun edes tarvitsisi sellaisia miettiä, koska harrastushan tämä vain on ja oman elämän taltioimista.
Pintaremontit on tullut pääpiirteittäin päätökseensä, mutta työnsarkaa löytyy vielä. Eikä mua huvita alkaa tätä kämppää vielä esittelemään, koska listoja ei olla saatu vielä paikoilleen. Näyttää niin keskeneräiseltä ilman viimeistelyä. Eli kun joskus saadaan viimeisteltyä tämä koti, niin lupaan jonkinlaisen esittelykierroksen. Kuvia ja tekstiä siis luvassa tulevaisuudessa, mutta ajankohtaa en tosiaan osaa vielä määrittää. Hmm, kirjoittaminen on taas hieman ruosteessa, koska teksti tuntuu jaarittelevalta.
Mulla on vaan tässä ollut stressiä, joka on rokottanut oman osansa yöunistakin, joten se on rokottanut tosi paljon myös blogista. Tää remontti itsessään oli/on tosiaan aika stressaavaa, mutta sitten siellä taustalla on vielä muutakin. Tuntuu tosi typerältä kirjottaa, että stressiä on, mutta ei voi oikein avata niitä syitä. Jos syy olisi puhtaasti vain minua itseäni koskeva niin voisin siitä täällä avautua, mutta stressaan ihan toisten ihmisten puolesta. Ymmärrätte varmaan.
Mä en tiedä onko se juurikin tämä stressi vai mikä, mutta mä olen alkanut syventymään Leevi and the Leavingsiin entistä enemmän. Pitää yrittää keskittyä johonkin asiaan, jotta saa negatiiviset ajatukset pois.
Mä olen siis nyt kuunnellut tosi paljon Leevi and the Leavingsin musiikkia, lukenut aihetta käsittelevää kirjaa ja siihen päälle vielä kuunnellut semmosta, hmm, kuunnelmaa? Ja tätä kuunnelmaa olen kuunnellut nyt jo kolmatta kertaa, joten sen täytyy olla hyvä. Ja se onkin.
Mä ostin tosiaan kirjan: Gösta Sundqvist: Leevi and the Leavingsin dynamo. Mulla ei oikein muuten ole aikaa lukea, joten olen ottanut sen vessaluettavaksi. Toki se on niin mielenkiintoinen kirja, että vessakäynnit aina venyy lähinnä lukemisen takia, mutta en tiedä onko se niin justiinsa.. En ole kirjassa vielä ihan mahdottoman pitkällä, mutta mielenkiintoisia asioita on tullut jo vastaan. Mä ehkä olisin toivonut, että siinä kirjassa olisi avattu vähän vielä enemmän biisien taustoja ja tarinoita, mutta eipä niistä oikein tiennyt kukaan muu kuin Gösta – ja Gösta ei ollut enää elossa kirjan tekovaiheessa.
Ja tosiaan, jotta ei liian vähän informaatiota aiheesta tulisi kerralla, niin olen kuunnellut sen kuunnelman jo ainakin kolme kertaa. Se on vaan ihan loistava. Itkisitkö onnesta? Tarina Gösta Sundqvistista löytyy toistaiseksi vielä ainakin tuolta Yle Areenasta (täältä tarkalleen). Se kannattaa ehdottomasti käydä kuuntelemassa jos Leevi and the Leavingsista tykkää. Gösta Sunqvistin roolissa esiintyy Antti Tuomas Heikkinen ja mun mielestä se sopii siihen todella hyvin. Jopa sen lauluosuudet siinä toimii, vaikka ei se ihan Göstan tasolle pääse. Lähelle kuitenkin.
Mä en oo koskaan ikinä ennen tätä hurahtanut mihinkään näin. Sitä mä olen tässä itsekseni ihmetellytkin. Oonhan mä tiennyt Leevi and the Leavingsin olemassaolosta varmaan koko ikäni ja fanittanutkin niiden tuotantoa pitkän pätkän elämästäni, mutta mistä tämmönen hurahtaminen nyt yhtäkkiä tuli? Miksi haluan tietää aiheesta kaiken? Onko tämä joku kriisi? Vai oliko se toi kuunnelma mikä potkaisi tiedonjanon käyntiin? Ehkä, en tiedä. Mutta ei tässä varmasti mitään pahaakaan ole.
Tää hurahtaminen sai mut myös katsomaan semmosen elokuvan kun Love Records - Anna mulle Lovee. Katsoin sitä lähinnä siinä toivossa, että olisin nähnyt kuka siinä näyttelee Göstan roolia, mutta eihän koko elokuvassa ollut ainuttakaan kohtausta Leevi and the Leavingsista. Pöh, olipa surkea! No ei oikeesti, oli tosi hyvä elokuva. Eikä se edes ollut ensimmäinen kerta kun mä sen leffan katson, mutta hyvin se kesti toisen katselukerran pitkän ajan jälkeen.
Ja jos en ihan väärin ole kuullut ja ymmärtänyt, niin Göstasta ja/tai Leevi and the Leavingsista olisi tekeillä elokuva! Mä olen suuri Rentun Ruusu -elokuvan fani ja tykkään paljon myös muista tommosista elämänkerrallisista elokuvista, joten ette voi edes uskoa kuinka paljon mä kyseistä leffaa odotan! Oon kuitenkin jo kuunnelman kuunnellut monesti, kirjan alottanut mukavasti ja musiikkia kuunnellut koko elämäni, joten kyllähän nyt elokuvakin pitää vielä nähdä! Saisi tulla jo.. Tai no okei, saavat tehdä sen kunnolla ensin ja vasta sitten se saa tulla. En halua huonoa elokuvaa siitä, en.
No, tulihan nyt taas jonkinlainen blogimerkintä. En voi luvata, että kirjottelisin nyt mitenkään aktiivisemmin, mutta aina se on kuitenkin ajatus ja tarkoitus. Parin kuukauden teema on nyt kuitenkin ollut se, että kirjoitan suhteellisen alkukuusta kuulumiset ja toinen merkintä vielä kuun lopulla. Siinä kaikki.
Joulukalenteria, eli blogiputkeakin pitäisi varmaan alkaa jo suunnittelemaan.. Vaikka se ei viime joulukuussa onnistunut, niin joka vuosi mä sitä pyrin yrittämään, koska se kuuluu tähän juttuun nykyään.
No, enpä keksi tähän hätään enempää kirjotettavaa. Eli nyt ei mulla muuta!

23 syyskuuta 2021
Syyskuisia (remppa)kuulumisia
Mä en oo pahemmin kerennyt kirjottelemaan tai tekemään oikein paljon muutakaan, kaikki aika on aikalailla mennyt rempatessa tai muuten vaan stressatessa. Eira on onneks ottanut vetovastuun Maxista aika pitkälti, vaikka toki ei se niin saisi mennä kaiken aikaa. Mutta siis remontti ja pieni lapsi on kyllä suhteellisen vaikea yhtälö.
Me ollaan saatu hyvin kuitenkin tätä meidän pintaremonttia eteenpäin. Eira sai sillon aikanaan valmiiksi meidän makuuhuoneen ja Maxin huoneen, jonka jälkeen mun työmaaksi on jäänyt kaikki muut seinät. Onneksi mulla on ollut apukätenä Roni, joka on ihan omalla ajallaan auttanut meitä saamaan tätä remppaa eteenpäin. Ilman sitä tää olis varmaan paljon vähemmän valmis tällä hetkellä.
Eira halusi myös katot valkoisiksi, joten sen homman luovutin suosiolla Eiralle, koska se on ihan kamala homma ja mä en olisi siihen halunnut edes ryhtyä. Nyt kuitenkin kun katot on puunvärisen sijasta valkoiset niin olen kovinkin tyytyväinen, ehkä se kuitenkin kannatti. Tosin, olkkarin katto täytyisi vielä jossain välissä saada, jotta Eira voi kattojen osalta huokaista helpotuksesta.
Aikatauluttaminen meillä vaan ei ole mennyt kovin vahvasti ja se on lisännyt meidän molempien stressiä. Eira haluaa nopealla aikataululla valmiiksi, samoin kuin minä, mutta ilman aikataulua tätä on tehty vähän siellä ja vähän enemmän tuolla. Ja koska ei ole mitään ennaltasovittua, niin Eira on stressannut entistä enemmän ja purkanut sen stressin sitten niin, että myös mun stressi on kaksinkertaistunut. Ja sitten kun minä alan stressaamaan oikein huolella niin eihän asioista tule mitään.
Ja oikeestaan aikalailla Ronin aikataulujen mukaan tässä ollaan menty, koska ei sitä viitsi ihan hirveesti rasittaa, sillä se tosiaan tekee tätä tässä "vain ruokapalkalla". Toki olen sille myös luvannut sen, että jos se joskus jotain apua remppahommissa tarvitsee, niin minä olen käytettävissä. Palvelu palveluksesta periaatteella. Toistaiseksi Roni on ollut ihan tyytyväinen tähän menettelyyn, tai ei se ainakaan ole valitellut.
Meillä on tässä tällä viikolla meneillään myös putkiremontti. Putkimies pyörii täällä jatkuvasti ja tekee omia hommiaan. Niiden takia Maxin kanssa palloilu on ollut vahvasti sitä, että Eira karkaa Maxin kanssa aamusta täältä kotoota ja on reissun päällä melkein koko putkimiehen työpäivän ajan. Tänään se onneksi, tai toivottavasti, loppuu.
Hmm, ollaan Ronin kanssa saatu tässä tosiaan tää meidän vierashuone kuntoon, ruokatila ja keittiö listoja vaille kuntoon. Ihan hyvällä menestyksellä siis. Vielä pitäisi saada pieni eteinen, isompi pieni eteinen ja olohuone maalattua, jotta voi sanoa pintaremontin olevan valmis. Noi loput huoneet me ihan suosiolla siirrettiin seuraavalle viikolle, jotta johonkin väliin saadaan edes jonkinlaista pientä taukoa. Tätä on kumminkin tässä tehty lähes sieltä muutosta asti ilman "yhtäkään vapaapäivää", joten kyllä yksi viikonloppuvapaa tähän väliin kelpaa.
Tässä vielä kuva huoneesta, josta olen ehkä eniten ylpeä. Onnistuin sähläämään ja rajasin tästä katon (lähes) kokonaan pois. Se on kuitenkin valkoinen ja se tuo hyvin valoa tuohon huoneeseen. Toi tehosteseinä on kyllä tosi mahtava! Mä voin melkein ottaa kunnian suunnittelusta, mutta kyllähän Eira ton sävyn mulle esitteli. Sitä ei vaan silloin vielä tiedetty, että mihin se tulee vai tuleeko ollenkaan. Mä kuitenkin sitten näin, että tohon seinään se sopii todella hyvin. Oikeestaan vasta ton uuden kellon jälkeen mä tajusin, että toi seinähän sitä sävyä selvästi huutaa.
Toi valaisin ei ole semmonen mitä mä alunperin tohon suunnittelin, mutta semmosta valaisinta kun olisin halunnut, ei ollut missään. Päädyttiin sitten tilaamaan tommonen, mutta sehän sopii tohon oikein kivasti. Tossa ruokatilassa on hillitysti värejä, valkosta, mustaa, vähän jotain puuta ja sitten on tota.. No, vihreensinistä? En muista mikä sen sävyn nimi on, enkä oikein osaa muutenkaan sanoa, että minkä värinen se tarkalleen on. Mutta se on hieno, jos ei käynyt vielä ilmi.
Mä en malta melkein odottaa, että saadaan tohon tilaan vielä katto- ja ovilistat. Listat viimeistelee ton huoneen ja mä jo pystyn kuvittelemaan, että miten mahtavan näkönen toi on valkoisien listojen kanssa. Huh! Toi on jo tällä hetkellä mun lempparitila tässä talossa, mutta listojen jälkeen mä voisin kuvitella istuvani tossa aina – tai ainakin arkistumiseen asti.
Ja itseasiassa mä sanoin Eiralle, että ton tilan vaaleille seinille sopisi todella hyvin jotain tommosia sinivihreitä/mikäliesävyonkaan tauluja tmv. Mietin jopa, että jos ostaisi kehyksiä ja maalaisi ne tolla sävyllä ja sitten niihin kehyksiin laittaisi mustavalkoisia kuvia. Se voisi myös toimia tosi hyvin. Kyllä, mä olen pelannut paljon The Sims -pelejä ja mulla on tämmönen kyky visioida sisustuksia.
Lisää kuvia tästä meidän uudesta kodista tulee sitten joskus kun saadaan tämä tosiaan sille mallille, että tätä kehtaa lisää esitellä. Aika hyvin tämä on tullut 2000-luvulle, joten vielä kun saadaan loput huoneet kuntoon, niin kyllä sitten kelpaa!
Kerrottakoon vielä tähän loppuun, että keittiönkaappien oviprojekti on saatu päätökseen myös. Aikoja sitten tosin, mutta kun äsken vilkaisin tota edellistä merkintää niin tuli mieleen vähän valaista sitäkin tilannetta. Toinen mikä on tullut viime merkinnästä hyvin eteenpäin on toi meidän terassi. Sillä voi jo kävellä ja siellä on muutama kaidetolppakin pystyssä. Ja kaikista paras asia siinä terassilla on se, että siellä on nyt palju! Siitäkin sitten lisää kunhan saadaan asiat tosiaan esittelykuntoon.

01 syyskuuta 2021
Ensimmäinen silmäys meidän uuteen kotiin
Oikein hyvää syyskuuta ihmiset! Me ollaan saatu muutettua meidän loppuelämän kotiin. Tässä on vielä aika paljon laittamista, mutta eiköhän me tästä ajan kanssa saada meitä oikein hyvin palveleva koti. Tai, no, onhan se sitä jo, mutta pintaremonttia tässä pitäisi aika paljon tehdä, että ulkonäöllisestikin olisi enemmän meidän mieleen.
Mä alotin tässä toissapäivänä semmosen projektin, että jo pelkästään sillä tosta meiän keittiöstä tulee varmasti paljon paremman näköinen. Keittiössä on semmoset puunväriset ovet, jotka mun olisi nyt tarkoitus maalata valkoisiksi. Todella paljon aikaa vievä projekti, enkä meinaa millään malttaa odottaa sitä, että näen keittiön lopulta valmiina. Mulla on tällä hetkellä kolme ovea valmiina ja viidessä ovessa toinen puoli maalattuna. Ovia on näiden lisäksi jäljellä.. Öö.. Pitää ihan käydä taas kerran laskemassa. 5 keskikokoista, 1 iso ja 11 semmosta pientä. Sitten on vielä 1 pieni semmonen, hmm, kapistus millä peitetään joku epämääräinen kolo. Laskeskelin, että yhteen oveen menee vähintään 2 maalauspäivää ja kolmantena se pitäisi saada jo takaisin paikoilleen. Voin ottaa työn alle vain suhteellisen pienen määrän kerrallaan, koska ei ole oikein mitään hyviä paikkoja, mitkä ei olisi niin pahasti sään armoilla. Voin pitää työn alla varmaan just ton 8 keskikokoista ovea kerrallaan. Tämä viikko tässä ainakin vierähtää niiden parissa.
Siinä on nyt kuva tosta meidän keittiöstä. Tai siis siitä miltä se näytti ennen kun aloin sille mitään tehdä. Hokasin muuten just, että en taaskaan laskenut noihin mun laskuihin noita lasiovia, vaikka tokihan nekin pitää maalata. Mutta miettikääpä miltä toi näyttää valkoisilla ovilla! Niinpä, varmasti tosi siisti!
Keittiöprojektin lisäksi meillä on tässä tapettien repimistä. Mä olen osallistunut siihen suhteellisen vähän, koska.. No, toi oviprojekti on mun pääprojekti. Eira on jatkanut tapettien repimistä aina kun on muilta kiireiltään kerennyt ja aika tosi hyvin se on saanut jo aikaiseksikin. Kaapinovien ja tapettien repimisen lisäksi meillä rakentuu pihalle iso terassi. Siinä mä olisin enemmän tiellä kun hyödyksi, joten Eiran iskä saa hoitaa sen, koska se näyttää siltä aika vikkelään tahtiin luonnistuvankin.
Yhdessä päivässä se rakensi melkein koko rungon valmiiksi. Olisi rakentanutkin, mutta loppui vissiin tolpat tms. kesken. Toi terassi tulee siis kiertämään meidän olohuoneen sivuovelta kylpyhuoneen ovelle, joka on siis tuolla kulman takana. Muistaakseni puhuttiin yli 50m² pinta-alasta (mä olen valehdellut itselleni ja kaikille muille, koska mä olen puhunut kokoaika kaikille yli 100m² terassista, hups). Eli aika massiivinen terassi siihen on tulossa. Pari semmosta ns. käytävää ja sitten tohon talon kulmalle tulee semmonen ulkonema, johon tulee pihakalusteet ja toivottavasti aikanaan myös grilli. Olen aika innoissani tostakin!
Edelliset asukkaat oli vissiin suunnitellut tohon terassia jo melkein 50 vuotta, mutta minkäänlaista alkuakaan ei näkynyt. Nyt me muutettiin sisään ja siihen on kasvamassa oikein hulppea terassi ihan huippuajassa. Niiden terassisuunnitelmista en tiedä enempää, mutta tästä terassista tekee vielä huipumman se, että me suunniteltiin se Eiran kanssa käytännössä itse. Eiran iskä piirsi puhtaaksi ja hoitaa rakentamisen.
Hmm.. Sitten mulla on vielä ollut tässä yksi ihan oma projekti, josta alan olemaan jo pikkuhiljaa todella ylpeä. Meidän vierashuone, jota Eira erehtyi joskus kutsumaan "mun huoneeksi". Eli tämä mun huone alkaa olemaan sillä mallilla, että täällä on oikein kiva viettää aikaa, vaikka täällä on oikeestaan vaan tietokone, vitriini ja valoja. Ja eniten ylpeä mä olenkin tosta mun vitriinistä. Levitettävä vuodesohva täältä vielä uupuu ja vähän työtasoa.
Siellä on kaikkia semmosia asioita, jotka on mulle jollain tapaa tärkeitä. Yllätys. Jos joku joskus vaatimalla vaatii, niin voin käydä jokaisen esineen tai esineryppään läpi ja kertoa mitä se minulle edustaa tai miksi se on vitriinissä.
Toki sieltä vielä puuttuu asioita. Mä haluaisin ehdottomasti jotain Leevi and the Leavings -aiheista tavaraa sinne vielä, koska sehän on mun kaikkien aikojen lempparibändi. Mä löysin kyllä Googlesta yhden tosi kivan kuvan Gösta Sunqvistista, ja sen mä haluaisin tonne vitriiniin vielä jotenkin lisätä. Ja pakkohan mun on ostaa Göstan elämänkertakin tuonne, koska onhan tuolla jo Loirinkin semmoinen. Loiria mun tuskin tarvitsee kenellekään sen enempää avata? Onhan mut kuitenkin nimettykin hänen mukaansa.
Vitriinin valoihin mä en ole 100 % tyytyväinen, mutta silmä on alkanut jo tottumaan niihin kuitenkin. Mun oli tarkoitus hommata sinne yksivärinen ledinauha, mutta ostinkin tommosen supervärikkään. Periaatteessa toi voi olla jopa kivemman näkönen, mutta tyytyväisyys kärsii sen takia, että tämä ei ollut alkuperäinen suunnitelma.
Lisää Karjala -aiheista sälääkin olisi sinne kiva laittaa, mutta en todella halua tunkea tota kaappia tukkoon. Se on nyt jo sillä rajalla, että pitäisikö sieltä joku Karjala -setti ottaa pois.. Siellä on kuitenkin 6 hienoa lasia ja 6 tuoppia. Toistaiseksi ne istuu tonne tosi hyvin, mutta jos jotain parempaa ilmenee, niin ehdottomasti tuopit lähtee toiseen kaappiin.
No, siinäpä kai ne oleellisimmat tähän väliin. Haluun ehkä kirjotella tänne aina välillä, että miten tää meidän kämppä tässä edistyy. Voihan sitä olla kiva sitten joskus myöhemmässä jaksossa itsekin tutkia ja naureskella, että "toltako toi kämppä näytti, katsopa sitä nyt!"
Jossain vaiheessa tulee se semmoinen, hmm.. No se semmonen 15 kohtaa meidän kodista -merkintä. Se semmoinen minkä tein meidän Riihimäen kodista ennen kun muutettiin sieltä pois. Tämä tämmöinen, muistatteko?
Nyt menen tekemään jotain muuta. En tiedä vielä mitä, mutta jotain muuta.

19 elokuuta 2021
Elokuisia kuulumisia
Musta tuntuu, että mä oon päästänyt itseni taas kovin lihavaan kuntoon. En ymmärrä, että minkä takia en osaa syödä oikein jos en kokoaika vahdi syömisiäni. En siis ole käynyt vaa'alla vieläkään, mutta kyllähän sen tuntee jo omasta olostaan.
Tässä on viimesen pari viikkoa taas tullut syötyä jos minkälaista roskaa, joten pitäisi kai alkaa ihan ensimmäiseksi karsimaan niitä pois. Pääsyyllinen olen kyllä varmasti minä itse, mutta ei tilannetta auta sekään, että Eira voi syödä mitä vaan lihomatta ja se on kokoaika ehdottelemassa noutoruokaa tai muuta. Ja toi meidän tämänhetkinen keittiökään ei auta tilannetta, koska siellä ei ole kiva olla, eikä siellä siitä syystä ole kiva laittaa ruokaa.
Te varmaan tiedätte, että mä en ole koskaan palannut siihen pätkäpaastoon. Mun mieli on niin heikko, että se alkaa kärsimään siitä jos rajotan sitä. Pätkäpaasto olisi tehokas asia meikäläiselle, joten siihen pitäisi vaan ehdottomasti palata. Ja mä olenkin miettinyt, että sitten kun päästään tästä väliaikaismajoituksesta eroon, niin alan taas tekemään asioiden eteen enemmän.
Mä oon kyllä liikkunut tässä suhteellisen hyvin – tai hyvin ja hyvin.. Tehnyt pyörälenkkiä ja välillä käynyt ihan kävelemässäkin, mutta mä luultavasti syön ne kaikki kalorit itselleni takaisin. Ja periaatteessa mä olen tyytyväinen silti siihen, että edes käyn noilla lenkeillä, enkä vaan vaivu johonkin "lihon, yhyy, lihon vaan"-koomaan ja jätä kaikkea pois. Jos noi lenkit ei laihduta, niin ainakin ne ylläpitää mun kuntoa, joka on myös hyvin tärkeetä jos joskus meinaa taas oikeesti ottaa itseäni tälläkin saralla niskasta kiinni.
Vaatteet ei ole vielä alkanut käydä pieneksi, joten ei tässä varmaan missään ihan huolestuttavissa luvuissa vielä mennä. Niin kauan kun XL-kokoiset vaatteet istuvat päälle vielä hyvin, niin olen suhteellisen tyytyväinen. Mutta en silti tyytyväinen.
Voi toki olla, että olen tällä hetkellä vain hiilareista pöhöttyneessä kunnossa ja huoleni on suhteellisen turha, mutta silti tekee varmasti hyvää pysähtyä ja miettiä, että mihin tässä ollaan taas oikein menossa. Blogi on siitä edelleenkin kätevä työkalu, että tänne voin purkaa fiiliksiä ja usein tartun toimeen huomattavasti helpommin kun olen tehnyt asiasta ns. julkista.
Uuteen kämppään ei vielä olla tosiaan päästy. Se johtuu siitä, että se edellinen asukas siellä ei ole saanut asuntoa vielä tyhjäksi. Eikä sen rehellisesti ottaen olisi tarvinnutkaan, mutta olisi se ollut kiva päästä sinne hyvissä ajoin remontoimaan. Meidän pitää nyt vaan malttaa odottaa.
Oon sanonut Eiralle pari kertaa siitä, että se voisi olla hieman inhimillisempi. Sen toiminta välillä vaikuttaa siltä kun se yrittäisi hätyyttää sitä asukasta pois sieltä. Mä haluan sinne uuteen asuntoon kyllä ihan yhtä suurella halulla, mutta mun mielestä sen vanhan asukkaan pitäisi saada hoitaa hommansa niin kuin parhaakseen näkee. Se on kuitenkin ollut rakentamassa sitä taloa ja asuttanut sitä jo melkein sen 50 vuotta. Ei se ole varmasti helppoa sillekään. Mä yritän aina kaikessa ajatella niin, että miltä musta itsestäni tuntuisi, joten sen takia ymmärrän tilanteen ehkä paremmin.
Hoitakoon hän siellä muuttonsa pois alta omaan tahtiinsa, kunhan me ei jouduta siirtämään meidän omaa muuttopäivää enempää. 28. päivä meidän olisi tarkoitus viimeistään päästä sinne, että saadaan tämä vuokrakämppäkin tästä tyhjäksi ja luovutettua eteenpäin ajallaan.
Ja vielä yksi tunnustus on pakko tehdä, jotta voin alkaa työstämään sitäkin taas. Mä olen sortunut tupakkaan nyt enenevissä määrin. Mä ostin pari viikkoa sitten itselleni tupakka-askin, koska erinäiset asiat stressasi mua hyvin paljon. Mä olen poltellut sitä askia tyhjäksi tässä nyt pari viikkoa ja miettinyt, että ei tämä ole aikuisen ihmisen elämää, että polttelee tupakkaa salaa jossain esim. lenkillä.
Mä en todellakaan halua, että tupakasta tulee taas tapa. Eikä mulla ole siihen edes tarvetta. Vanha ajatusmalli "tupakka helpottaa stressiä" vaan palasi. Mun ei tee mieli edes niitä poltella, joten ei voida puhua mistään koukusta. Kai siitä kertoo myös se, että pieni aski on riittänyt mulla sen pari viikkoa nyt.
Kun toi aski on tupakoitu loppuun niin arkinen käyttö loppuu siihen. Siitä mä haluan pitää kiinni ja sen takia mä tämänkin tänne nyt tunnustan ja kerron.
Mä oon tupakoinut vain silloin kun oon yksin kotona tai yksin jossain muualla. Semmonen oma hetki kaikesta irti. Ei se ole mitään auttanut ja sen takiahan se todella turhalta taas tuntuukin. Luultavasti tämän blogimerkinnän jälkeen käyn polttamassa ton viimeisen tupakan tosta ja sen jälkeen se on sitten siinä. Palaan takaisin siihen, että viihteellä voin polttaa, mutta ei sekään välttämätöntä ole. Mä en edelleenkään halua olla täysin ehdoton sen kanssa, koska siitä tulee silloin kummitus. Mä kaipaan sitä enemmän jos pidän sitä silleen täysin kiellettynä. Semmonen se mun pää nyt vaan jostain syystä on.
Mä oon huomannut semmosen asian tässä kokeiluni aikana, että välillä toi tupakka-aski on stressannut mua vielä lisää siihen muun stressin päälle. En tykkää salailla mitään ja "kiinnijäämisenpelko" tekee pahaa. Niin, olen 32-vuotias ja voin tehdä mitä haluan.. Mutta opetus se on kai tässäkin.
Nyt kun on taas pysähdytty miettimään asioita niin lähdetään tosiaan työstämään niitä parempaan suuntaan. Ainakin semmonen oli oma ajatukseni tässä kohtaa. Ja nyt ei mulla muuta.

09 elokuuta 2021
Niskasta kiinni?
On tää kyllä.. Mä toivon kovasti, että en enää ikinä joudu asumaan muuttolaatikoiden ja keskeneräisyyden keskellä. Se ei sovi mun mielelle yhtään. Tämä välitilaan jumiutuminen on pilannut tän kesän kyllä hyvin pitkälti.
Kuitenkin, Eira oli eilen ilmeisesti jutellut sen meidän tulevan asunnon entisen omistajan kanssa, ja tämä oli kertonut tilanneensa muuttoautot ajankohtaan 16.8. Se tarkoittaa siis parhaimmillaan sitä, että se muuttofirma hoitaa sen muuton siitä vuorokaudessa pois ja me saataisiin kai avaimet jo 17. päivä? Haluaisin ainakin uskoa näin. Sen jälkeen alkaa pintaremontti ja hiljalleen siirtyminen sinne. Viimeset ja painavimmat asiat me haetaan todennäköisesti täältä vanhalta kämpältä 29.8. – joka sattuu itseasiassa olemaan myös päivä, jolloin ollaan Eiran kanssa seurusteltu 10 vuotta. Hyvä tapa siis viettää kymmenvuotispäivää.. No, eiköhän me keretä sitä juhlimaan toisessakin ajankohdassa, koska on toi muutto nyt oikeesti hyvä saada pois alta ja elämä tietyllä tavalla takaisin raiteilleen.
Kuten olette varmasti huomanneet, mä olen kirjotellut tosi vähän. En haluaisi enää sanoa, että "välitila sitä, välitila tätä", mutta sepä se. Tää elämä on hyvin vahvasti mennyt tässä siihen, että pakolliset asiat pitää päivän aikana hoitaa ja se ylimääräinen aika tuhlataan johonkin, jonka parissa se kuluu nopeiten ja huomaamattomimmin. Onpas muuten typerä sana, "huomaamattomimmin".
Elämää ei myöskään ole parantanut ikävät uutiset. Vaikka yritän hirveän vahva ollakin, niin mun päässä pyörii asiat niin paljon, että en oikein osaa keskittyä mihinkään. "Mitä jos.." ja niin edelleen. Tää kaikki on saanut mulle myös tietynlaisen lukon aikaiseksi, enkä oikein muka uskalla olla yhteydessä keneenkään. Hyvin vaikea tehdä aloitetta kenenkään kanssa. Pelkään vieläkin ikävämpiä uutisia, joten "on parempi kun ei tiedä mitään" tms. Vaikka todellisuudessa haluaisin olla kokoaika yhteydessä ja tietää kokoaika missä mennään.. Ahdistavaa.
Mä olen monta kertaa sanonut itelleni pääkopassani, että "nyt otat itseäsi niskasta kiinni ja toimit!" Ei auta, ei toimi. Kulutan vaan aikaa, vaikka voisin käyttää sen paljon paremminkin. Välillä on alkanut tulemaan taas lieviä paniikkihäiriön oireitakin, mutta niille en halua enää antaa yhtään tilaa. Ne kuitenkin yrittää ja olo on välillä hyvin uupunut kun on taistellut niitä vastaan. En mä sitä ulos näytä, kärsin senkin vaan yksin.
Tää blogi on onneksi olemassa ja nyt pitkästä aikaa sain taas aikaiseksi näpytellä jotain. Sain edes vähän purkaa painolastia, joka tässä on kertynyt. Vanha Vesku olisi tässä kohtaa ollut jo monta kertaa juomassa päätään täyteen, koska pakoon olisi jotenkin päästävä. Oon saanut pidettyä sen aika hyvin pois, josta oon kyllä aika ylpeä. Eihän se mitään ratkaise, vaan se on tosiaan asioiden käsittelyn siirtämistä seuraavaan ajankohtaan.
Mitkään motivaatiopuheet oman pään sisällä ei auta. Pitäisi silti vaan alkaa toimimaan ns. oikein. En tiedä, toivottavasti asiat tästä vielä kirkastuu, ja kyllä mä siihen uskonkin.
No, toivottavasti tämä ei ollut hirveän epäselvä sepustus, vaikka se sitä varmasti olikin. Kerron asioista joskus tarkemmin jos jaksan, pystyn tai kykenen. Nyt halusin vaan vähän keventää oloani ja yrittää selvittää asioita itsellenikin näin tekstin muodossa. Pitäisi.. Ei, vaan pitää toimia, ei vaan odottaa. Pitää tehdä, ei vaan tuhlata aikaa.
Nyt mulla ei muuta.

28 heinäkuuta 2021
Ensimmäinen kerta!
Näköjään kesäkuuputken jälkeen on vähän vaikeuksia kirjoittaa aktiivisesti.. Sitä ensin pääsee hyvään vauhtiin, mutta sitten kun sitä täytyy alkaa jarruttelemaan niin loppuukin se jo kokonaan. Voisin väittää, että mulla ei ole ollut aikaa ja muuta, mutta se olisi valehtelua.
Mä oon lähes päivittäin avannut ton sivun mistä voisi alkaa kirjoittelemaan, mutta ei mulla ole ollut aikomustakaan niin tehdä. Se vaan jäi jotenkin tavaksi. Sieltä tosin näkee myös tilastoja, joten kai mä niitä lähinnä olen tutkiskellut. Ehkä. En minä tiedä.
Mun piti tulla kirjottelemaan ensimmäisestä kerrasta, kuten varmaan jo otsikosta huomasitte. Tarkoitin kuitenkin ensimmäisiä kertoja, mutta monikossa se ei olisi niin houkutteleva, eikö? Kokeilen tässä vähän tämmöstä nuorison ja etenkin lehdistön käyttämää clickbait-kikkaa. Otsikoin mahdollisimman kiinnostavasti, mutta sisältö ei olekaan suoraan sitä mitä te ajattelitte sen olevan. Naurattaako? No, ei minuakaan. Tämmönen klikkauksien kalastelu saisi jo loppua!
Mun täytyy myöntää, että mun aivot on jo sen verran surkastuneet, että en muista kovinkaan kirkkaasti asioita nuoruudesta. Haluaisin kyllä, mutta mun muistissani nyt ei ole kehumista.
Kuitenkin, ensimmäinen tupakka. Missä, miten ja miksi? En osaa sanoa, että onko tämä ihan ensimmäinen kerta, mutta ensimmäisiä mitä muistan. Elettiin mahdollisesti vuotta 2003-2004, Vesa-Matti oli tuolloin 14- tai 15-vuotias. Väittäisin, että ehkä mä olin 14. Suoritin kuitenkin yläasteen viimeistä vuosiluokkaa, eli tuttavallisemmin ysiä. Tupakointi oli silloin joidenkin omanikäisten suuressa suosiossa, koska kaikki kielletty kiinnosti. Mua se ei suoranaisesti kiinnostanut, mutta sanotaanko nyt näin, että ryhmäpaine ajoi kokeilemaan.
Koulupäivä oli juuri päättynyt ja oltiin päästy bussilla Hyvinkään rautatieasemalle. Olin kuullut juttua, että meidän koulun oppilaat vetelee tupakkia alikulkutunnellissa. Sinne siis oli jostain syystä mentävä itsekin, koska sinne meni kaikki muutkin. Muistelisin, että nyt jo edesmennyt kaveri oli siinä silloin pääpiruna ja houkuttelijana – niin kuin se taisi olla kaikessa pahanteossa aina.
Meillä ei ollut tupakkaa, sen muistan. Mitä tekee tupakanhimoinen nuori kun ei ole tupakkaa? No, se varmaan pyytäisi jotain hakemaan tai jotain, mutta ei me.. Me kerättiin – ihan oikeesti – tumppeja maasta ja poltettiin niitä. Köh, köh, ei se hyvää ollut.
Jonkin aikaa maatumppeja polteltuamme yksi meidän rinnakkaisluokkalainen tuli kysymään, että halutaanko me ihan oikeet kokonaiset tupakat. Vau, onpa se ystävällinen! Meillä ei koskaan ollut kovin hyvät välit rinnakkaisluokkalaisiin, mutta oltiin liian sinisilmäisiä epäilemään mitään. Tyyppi tarjosi meille tupakat, muistaakseni vielä sytyttikin ne meille ja me oltiin ihan, että vau, kiitos, mahtavaa! Köh, köh, ei se hyvää vieläkään ollut.
Rinnakkaisluokkalaiset hävisivät alikulkutunnelista ja me jäätiin ihan innoissamme tupakkejamme polttelemaan sinne. Eipä aikaakaan kun meidän koulun apuopettaja, joka ei koskaan käy alikulkutunnelissa, kävelee rappusia alas meidän luokse ja toteaa pettymyksensä meihin. Kyllä, rinnakkaisluokkalaiset kundit oli käynyt käräyttämässä meidät! Tarjosi tupakat, jotta jäädään kiinni ja saadaan sanktiota.
En muista mitä siitä seurasi, enkä oikein muutakaan asiaan liittyvää. Sen vaan muistan, että kyllä se oli kova paikka nuorelle kundille, mutta samalla hyvin opettavainen tapaus. Ton jälkeen mä pysyin tupakasta erossa 5 vuotta, kunnes hölmönä heikkona hetkenä siihen taas hairahdin. Mä kuitenkin sen viitisen vuotta kerkesin inhota, melkein ihan vihata kaikkea tupakkaan liittyvää. Sitten joku sanoi, että se auttaa stressiin ja poistaa pahimman v-tutuksen, joten olihan sitä pakko siihenkin vaivaan kokeilla.. Ja siitä se ajatus sitten lähti.
Alkoholin kanssa mennään varmaan noihin samoihin vuosiin.. Rehellisesti sanoen, mä en muista ihan ensimmäistä kertaa, mutta mun päässä mulle on muodostunut semmonen ensimmäinen kerta minkä muistan, jota siis pidän nyt ensimmäisenä kertana. Oliko tarpeeksi epäselvästi kerrottu?
Tämä sijoittuu päivään ennen ysiluokan päättäreitä. Kotiväelle piti sanoa, että menen isoveljelle yökylään, koska se asui lähempänä mun koulua ja mun olisi helppo siitä aamulla vaan hyppiä parin tien yli, eikä tarvitsisi bussilla matkustaa.. Itseasiassa oon aika varma, että koulubussi ei olisi edes liikkunut sinä päivänä? Voi olla, että olen aivan väärässäkin.
Ja ihan varmasti mun oli tarkoitus vaan mennä yökylään ja herätä reippaana aamulla, mutta matkaan taisi tulla pari muuttujaa. Taisi isoveli hakea, ellen ihan väärin muista, pari 12-packia kaljaa. Kaljat oli vielä silloin hyvin pitkälti lasipulloissa ja toi 12-pack taisi olla yleisin asia mitä ostettiin kun haluttiin juopotella.
Matka porukoilta isoveljen kämpille oli kuitenkin sen verran pitkä, että siinä matkalla ehdittiin jo muutamat oluset juoda. Se alkoi tuntua pienenä nipistelynä raajoissa, mutta ehkä eniten sormissa. Se oli samaan aikaan aika pelottavaa, mutta jännää toden totta. Onneksi se oli isobroidi, jonka kanssa niitä siinä siemailtiin ja humalluttiin yhdessä.
Ja sitten mä en taas muista mitään. En siis ollut niin kännissä, ettenkö sen takia muistaisi mitään, mutta tuosta ajasta alkaa olemaan jo niin kauan, että kovalevy alkaa olemaan pyyhkiytynyt jo siltä osin. Siirrytään siis seuraavaan aamuun, koska tärkeä päivä, päättärit. Heräsin ensinnäkin myöhässä ja hieman täristen. Etsin vaatteeni äkkiä päälleni ja lähdin harppomaan koulua kohti. Kerkesin siihen päätilaisuuteen, huh. Mulla oli jonkinlainen juhla-asu päällä, mutta en mä kerennyt sitä mitenkään asettelemaan.
Meidän luokka siirtyi seisomaan salin eteen todistusten ja ruusujen jakoa varten. Minä, krapulainen nuori, siinä rivissä vissiin noin keskivälissä, katsoin kun opettaja aloittaa todistusten jaon, sanoo jotain kannustavaa aina oppilaalle ja halaa tätä. Mun kohdalla.. Niin, no, se vaan suoristi mun paidan kaulukset, antoi todistuksen ja ruusun ja siirtyi eteenpäin. En tietääkseni ollut mitenkään epäsuosittu oppilas tai huonokaan, mutta ilmeisesti haisin vaan vanhalle kaljalle tai jotain.
Tilaisuus oli ohi ja siitä sitten leuhkimaan kavereille, että ei hemmetti mikä krapula..
Ja näin saatiin Veskun tarinatuokio päätökseensä. Ei tämä ketään varmasti hyödyttänyt mitenkään, mutta toivottavasti edes joku viihtyi tätä lukiessaan. Ja jos siellä on lukijoina ihmisiä, jotka muistaa jotain paremmin noista tapauksista, niin saa korjailla. Mä kerroin vaan asiat siten miten mä ne muistan. Ja kun tapauksista on kohta se 20 vuotta, niin on ne vähän hämärän peitossa. Oli kuitenkin kiva muistella ja yrittää muistaa.
Nyt ei mulla muuta. Paitsi pahoittelut vielä tosta hieman harhaanjohtavasta otsikoinnista, mutta oli pakko kokeilla mitä se tekee lukijamäärälle.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)