Meille tulee..

Mä viimeinkin paljastan teille meidän perheenlisäyksestä lisätietoja. Mä myös paljastan siihen liittyviä huoliani ja tässä on muuten aika paljon myös väsymyssekoilua, joten varautukaa hieman mukulakivimäiseen matkaan. Minä niin odotan!

Tällä päivämäärällä ilmoitan teille, että meille tulee tänään perheenlisäystä. Ei, se ei ole ihmisverso. Tässä on todennäköisesti jonkinlainen kuva kyseisestä perheenlisäyksestä jossain alapuolella, ja näin ollen te tiedätte mistä on kyse. Mutta, koska mä tykkään typeristä visailuista, niin mä tuon tähänkin sellaisen.

Uusi perheenjäsenemme on karvainen, nelijalkainen ja sanoo "hau hau". Ei, se ei ole kissanpentu. Onhan tämä nyt vähän hauskaa edes? Ehkä ei, mutta mä olen nukkunut taas vaihteeksi todella, todella huonosti. Ensin en saanut unta, sitten nukahdin hetkeksi, sitten en saanut unta ja lopulta päätin, että olkoon. Kerkeän mä ehkä jonkinlaiset päiväunet tänään jossain vaiheessa imaisemaan, jotta ei tää ihan katastrofi ehkä ole.

Ainiin, mikä oli oikea vastaus? En kerro. Tässä perheenlisäyksessä on viisi kirjainta, joista viimeinen on kirjain A. Eli viisi kirjainta ja viimeinen on A-kirjain. Ei, se ei ole ankka.

Okei, nyt mä lopetan. Tottakai, tietenkin se on koira! Eikä mikä tahansa koira, vaan collie!


Mä en tiedä onko mulla jonkinlainen valemuisto, vaiko sitten ihan oikea, mutta mä oon ehkä aina halunnut collien. En oo koskaan muistaakseni Lassieita katsonut ajatuksen kanssa, saattanut ehkä joskus nuorempana nähdä joo, joten ehkä sieltä asti se collie on rotuna mun mukana kulkenut jonkinlaisena epäaktiivisena toiveena.

Meillähän oli Nella, joka oli siis rodultaan chihuahua. Nella opetti mulle chihuahua-rodusta sen, että mä en toista chihuahuaa enää meille halua. En mä sitä rotua vihaa, mutta mä jotenkin aina ehkä kuitenkin olisin kaivannut jotain isompaa koiraa.

En ehkä ole koiraihminen, mutta mitä lähemmäksi tämä collien hakeminen on tullut, niin sitä isommalla innolla olen sitä odottanut. Ja tällä hetkellä mä olen oikein vallan innoissani! Mä jotenkin toivon, että siitä tulee mun kaveri ja me käydään yhdessä paljon lenkeillä ja muuta. Ja tää on aika paljon epäkoiraihmiseltä sanottu. Ehkä musta tulee koiraihminen? Eikai sekään täysin mahdotonta ole, vai mitä sanotte?


Mä en tiedä oliko mulla mitään pointtia. Tääkin on muuten semmoinen lause, mikä aika usein toistuu mun blogeissa – "en tiedä oliko mulla mitään pointtia". Mutta se johtuu ihan puhtaasti siitä, että mä en näitä käsikirjoita mitenkään, vaan edelleenkin kirjoitan tajunnanvirtaa. Sitä tämäkin taas on. Huomaatteko? Tämä ei liity siis mitenkään aiheeseen "koira".


Eiku joo! Nyt mä muistan, että miksi mulla tuli pakonomainen tarve kirjoittaa. Mä olen aktiivinen Facebook-muistojen selaaja ja jos olen hereillä yli puolenyön, niin mä katson ne muistot heti läpi. Arvatkaapa mikä oli tämän päivän muisto?

Tehdäänkö visa? No ei tehdä. Mä kerron teille pari hauskaa sattumaa tästä.

Aikoinaan kun Eira hankki Nellan, niin se hankki sen valmistuttuaan koulusta. Eira on itse leikkimielisesti sanonut, että Nella oli tavallaan hänen valmistujaislahja itselleen. Nyt Eira on taas valmistumassa koulusta ja taas meille tulee koira. Tiedä sitten, että onko se sitten oikeasti valmistujaislahja vai puhdasta sattumaa, että tahtoi koiran juuri nyt, mutta siis aina kun Eira valmistuu koulusta, meille tulee koira.

Jos tämä edellinen ei ollutkaan sattumaa, niin tämä seuraava sitten totisesti on. Arvatkaa mitä tapahtui tänä päivänä 16 vuotta sitten, eli 15.7.2010? Ettekö arvaa? Visaillaanko? No, ei kai vieläkään. Tasan 16 vuotta sitten mä sain Sarpan luovutusikäisenä itselleni. Siis mitä? Miettikää! 

Mun mielestä, vaikka en mihinkään johdatukseen tai kohtaloon kai uskokaan, niin tämä on jotenkin ehkä johdateltua kohtaloa. Eiran valmistujaislahjaperinne, Sarpan saapumispäivä ja mitähän vielä?


No, niin tai näin. Nella ei tehnyt minusta koiraihmistä, koska en pystynyt suhtautumaan chihuahua-rotuun tavallaan koirana. Nella oli tyttökoira, mutta käyttäytyi kuin poikakissa, joten siitä voitte päätellä jotain. Meillä oli kolme kissaa. Tykkäsin Nellasta ehkä enemmän kissana, vaikka se koirana meille myytiin. Anteeksi, en tiedä, en tarkoita tätä mitenkään törkeänä, mutta tää vaan purkaantuu väsyneenä näin.

Mun mielessä on aina jostain syystä ollut, että koiran täytyy olla koiran kokoinen. Enkä siis edelleenkään vihaa pieniä koiria ja vaikka vihaisinkin, niin ei se olisi teiltä mitenkään pois. Oh my, miksi en pääse eteenpäin? 

Mutta siis tämä uuden koiran, collien saapumisen odottaminen jo itsessään on alkanut muovaamaan minusta koiraihmistä. Mä oon aina ollut kissaihminen, mutta kohta mä olen kissakoirahybridi-ihminen. Pitäiskö mun välttää tätä väsyneenä kirjoittamista?


Ja tiedättekö, mä olen aina uuden elämänvaiheen edessä miettinyt: miten Masa kestää tämän? Mietin, että miten Masa ottaa Nellan vastaan, enkä stressannut yhtään Sarpan puolesta silloin, koska mä tiesin, että Sarppa pärjää. Masa on aina ollut vähän semmonen, hmm, tavallaan niin kuin minä. Vähän semmonen liian kiltti tietyllä tavalla tähän maailmaan, vähän höntti ja semmoista. Mä oon stressannut sitä, että miten se ottaa uuden vastaan. Sama tapahtui Maxin kohdalla, mä mietin, että miten Masa tämän kestää? Ja taas Miion kohdalla sama, miten Masa tämän kestää, vaikka se on jo yhden lapsen saapumisen nähnyt? Sarpan poistuttua mietin, että miten Masa tämänkin kestää? Ja arvatkaa mitä? Mä stressaan sitä hitusen taas. Miten Masa pärjää kun meille tulee collie?

Mutta Masa on todistanut sen mulle jo monta kertaa. Masa pärjää ja se tekee sen jopa paremmin kuin monet muut. Masa sopeutuu, Masa löytää paikkansa ja Masa on Masa.

Masastahan tuli lähes täysin erilainen kissa sen jälkeen kun Sarpasta aika jätti. Se otti talon ihan uudella tavalla haltuun, ikään kuin se olisi vähän aina toivonutkin olevansa ainoa kissa talossa. Siitä tuli ihmisläheisempi, äänekkäämpi ja kaikkea. Siksi tämä tilanne on taas vähän uusi ja erilainen ja mua jännittää miten Masa pärjää. Masalla ei ole nyt Sarppaa tukena ottamassa uutta perheenjäsentä vastaan. Mutta mä uskon, että mä stressaan taas turhaan. Masa on selvinnyt kaikesta aina, vaikka mä olen tavallaan pitänyt sitä semmoisena, no itseni kaltaisena, joka jää sitten helposti jalkoihin.

En tiedä miten ikävältä tämä teistä kuulostaa, mutta siis olen pelännyt aina, että Masa reagoi uuteen elämänvaiheeseen kuolemalla. Että stressi käy sietämättömäksi ja sitten vaan jotain. Mutta Masa on täällä meidän lemmikeistä vielä viimeisenä, joten kyllä mulla luottoa nyt löytyy. 15-vuotias prinssi Masa selviää tästäkin. Olen muuten joskus hoksannut, että oma nimeni on tälleen sanakäännösenä Masa-Vetti. En miettinyt sitä muistaakseni silloin, kun Masalle nimeä keksin. Ehkä Masa on mun sielueläin.


Teitä varmasti kiinnostaa myös uuden tulokkaan nimi? No, siitä ei ole mitään varmaa vielä. Se on "pentunimeltään" Olaf, joka on siis suoraan Disneyn tarinoista. Koko kyseinen pentue oli nimetty Disney-hahmojen mukaan. Se taisi muuten olla Prinssi Olaf, joten kohta meillä on kaksi prinssiä talossa ja siitä sitten alkaakin kuninkuuskilpa.

Me ollaan mietitty, että se voisi jäädä lähelle tuota Olafia, mutta niin, että se sopisi paremmin myös lasten suuhun ja koira oppisi ymmärtämään sen helpommin myös lapsen sanomana. Ehdotin Olavia, joka otettiin vakavasti, mutta lapset torppasi ajatuksen siitä. Eira taisi ehdottaa ensimmäisenä Uunoa, koska Olaf lausutaan joten "Uulaf", joten Uuno olisi siitä helppo variaatio. Pojat sanoi, että Uno on peli, ei koiran nimi. Mä ehdotin sitten nimeä Uula, joka olisi lähes täydellinen versio lasten suuhun nimestä "Uulaf". Uulakaan ei vielä ole lapsille uponnut.

Mä salaa haaveilen, en ole sitä edes ehdottanut, nimestä Jösta tai Jöde. Tietäjät tietää ja te, jotka ette tiedä, niin mä olen aina fanittanut Gösta Sundqvistia ja tämä nimi juontaa juurensa sinne. Nämä nimet taas on hyvin kaukana Olafista, joten siksi olen jättänyt sanomatta.

Maxin ensimmäinen ehdotus oli Valkopää, koska Olafilla on valkoinen raita otsassa ja mä olen kertonut tarinaa Sarpan ja Masan jälkeläisestä, kissanpennusta, jonka pentunimi oli Mustapää. Sen jälkeen Max on ehdottanut kaikkia mahdollisia Pokémoniin viittaavia nimiä, mutta ne on jouduttu ikävä kyllä aikuisten toimesta torppaamaan sen takia, että ei ne oikein ole oikean eläimen nimiä.

Miion nimiehdotus muuttuu siis lähes joka minuutti. Milloin se on "Unnun Nunnu" ja milloin sitten "Nunnun Lehmä", jotka siis.. No, ymmärrätte ehkä potentiaalin minimalistisuuden. Kivoja nimiä pehmoleluille, mutta en mä halua lähteä huutelemaan tuolla, että "Lehmä, tänne!"

Nimi on siis vielä hieman suunnittelupöydällä.


Ja sitten vielä se lupaamani kuva. Tässä tulee kuva meidän tulevasta koiranpennusta.

Hän on niin söpö! Hän on sulattanut mun kissaihmissydämeni ja päästänyt sinne enenevissa määrin koirapöpöjä. Hyviä pöpöjä, älkää ymmärtäkö väärin. Hän on pitkäkarvainen collie, juuri kuten se kaikille tuttu Lassiekin. Hauska juttu muuten, että monet, minä mukaanlukien, on luullut tuon koirarodun olevan lassie.

No, jääkääpä te odottamaan uusia päivityksiä aiheesta, koska niitä varmasti jossain kohtaa tulee. Varmasti viimeistään siinä vaiheessa kun ollaan nimi saatu päätettyä ja poika on kotiutunut. Minä jään odottamaan hakuhetkeä!

Tää oli muuten aika pitkä teksti.

Terveisin,
Vesa-Matti