Miten se on minulta pois?

Pohdin nuoruuteni turhia ennakkoluuloja ja sitä, miten aikuistuminen – ja ihmiset – on opettanut minulle suvaitsevaisuutta. Haastan nyt sinutkin pohtimaan, vaikka ihan joka päivä, miten muiden ihmisten elämäntyyli tai valinnat ovat todellisuudessa sinulta pois?

Mä muistan, kuinka yläasteella mulla oli sellainen asenne hevimusiikkia kohtaan, että se oli lähtökohtaisesti kuuntelematta jo huonoa. Ja koska se oli mielestäni huonoa, niin annoin sen kyllä kuulua. Kuuluin itse isohousuisiin räppipäihin, joten meillähän oli tunnetusti napit vastakkain pitkätukkien kanssa. Se oli aika turhaa aikaa, tavallaan. Toinen oli se, että hyvinkääläiset ja riihimäkeläiset kävivät jonkinlaista sotaa keskenään, vaikkakin se olikin vain jotain vihanpitoa ilman mitään järkevää syytä. Hyvinkääläisenä mä tottakai pidin automaattisesti Riihimäkeä huonona paikkana, vaikka olin itsekin siellä tovin asustanut. Juuret oli ja on kuitenkin aina täällä, niin tottakai mä liityin Hyvinkään riveihin Riihimäkeä vastaan.

Tuota, mihinkö tämä alustus liittyy? Siihen, että tuo on vain ja ainoastaan typerää. Mä oon miettinyt aika paljon sitä, että miten jonkun toisen ominaisuus on mitenkään keneltäkään toiselta pois? Tai ominaisuus ja ominaisuus, ylipäätään, tiedättekö? Miten se, miten joku toinen elää on millään tavalla kenenkään muun asia? Mä en tiedä miksi tämä aihe on pyörinyt mun päässä niin paljon, mutta se pitää nyt ehdottomasti kirjoittaa ulos.


Kuten sanoin, peruskoulussa mulla on viimeksi ollut todella vahva ajatus siitä, että joku mun piirre tai mun asia oikeuttaa mua ajattelemaan niin, että mä olen jollain tavalla parempi kuin joku toinen. Se on aina automaattisesti väärin, tiedän sen hyvin nykyään. Joitain lieviä ajatuksia on ollut vielä pitkälti aikuisiälläkin, mutta mä olen kasvanut niistä pois, koska mä olen pyrkinyt keskittymään enemmän omaan, ja vähemmän muiden elämään. Niistä kuitenkin kai kuuluu kasvaa pois? Voitaisiinko tätä pitää jonkinlaisena aikuisuuden määritelmänä? Jos elät vielä 50-vuotiaana sellaista elämää, että arvotat toisen ihmisen alemmaksi kuin itsesi, vain sen takia, miten hän elää tai vaikka pukeutuu, niin voidaanko sua kutsua edes aikuiseksi?

Ainakin se on yksi hyvä etappi matkalla aikuisuuteen, henkiseen kasvuun tai johonkin, että lakkaa korostamasta itseään pikkumaisilla asioilla. Nimettömänä tai nimen kanssa, koska molempia olen nähnyt. Mä voin kaivaa vaikka kuinka paljon esimerkkejä teille jos tahdotte? No, hyvä kun tahdoitte, koska tässä niitä tulee:

Joku väittää olevansa toista parempi, koska toisella on tatuointeja ja itsellä ei ole.
Joku väittää olevansa toista parempi, koska itsellä on tatuointeja ja toisella ei ole.
Joku väittää olevansa toista parempi, koska kuuntelee mieleistään musiikkia ja joku toinen ei kuuntele.
Joku väittää olevansa toista parempi, koska asuu kaupungissa, jonka mieltää itselleen mukavammaksi paikaksi asua.
Joku väittää olevansa toista parempi, koska on onnistunut seuraamaan unelmiaan ja saavuttanut elämässään jotain, mitä toinen ei ole vielä kerennyt.

Ymmärrättekö? Näitä voi siis keksiä ihan mistä vaan ja aina se pitää paikkansa jonkun yksilön kanssa. Ja aika todella usein ihmiset kilpailee paremmuudesta ihmisten kanssa, jotka ei edes tiedosta olevansa kilpailussa mukana. Julkisuuden henkilöt, hyvä esimerkki. Julkista riistaa, niitä saa arvostella ja arvottaa miten tahtoo, koska ovat julkisessa ammatissa. Eivät he voi tuntea mitään, vai voivatko? 

Julkkis voi tehdä väärin hankkimalla vauvan. Olemalla hankkimatta vauvaa. Menemällä lomalle. Olemalla menemättä lomalle. Tekemällä näin tai tekemällä noin. Ja siis tämä kerrotaan heille usein internetissä hyvin suoraan. Vain, koska sun ammatti on julkinen, niin sä olet niin paljon kaikkea ja samalla myös et ole paljon mitään.

"Oot aina liian laiha ja samal liian lihava, tajuutko jo nyt, että vika ei oo sinussa?" kirjotin yhteen kappaleeseeni ja se pätee edelleen, tulee pätemään aina. Se kertoo vaan siitä, että kenenkään ei tarvitse mahtua kenenkään toisen raameihin. Mutta silti nämä toisten raamit tuottaa toisille ihmisille niin paljon paineita olla "parempi versio itsestään". Omasta mielestäni, jos sä elät sun näköistäsi elämää, niin sä olet joka päivä se parempi versio itsestäsi.


Mä en oo varma saanko nyt pidettyä ajatuksen tarpeeksi kasassa tässä. Mutta siis pointtina on aika paljolti se, että kaikkia ei voi, eikä todellakaan pidäkään miellyttää. Ja mua on ruvennut viime aikoina jotenkin todella paljon suututtamaan se, että kaikkeen löytyy aina joku, joka soittaa suutansa. Joo, faijan ja Arton kantama viisaus oli, että "älä ärsyynny", mutta joskus kun tarpeeksi kauan jotain seuraa, niin ei vaan voi mitään.

Mä luulen, että ehkä kaikista eniten nousi tunteisiin ton Pride-kuukauden myötä. Mä havahduin vaan tosissani taas miettimään sitä, että miksi niin moni ihminen joutuu näkemään niin paljon vaivaa vain saadakseen rakastaa haluamallaan tavalla? Tai ei edes haluamallaan, vaan aika usein sitä omaa rakkauden kohdettaan ei voi vaan valita. Jos sä olet mies ja rakastut miehiin, niin mitä sitten? Jos sä olet nainen ja sä rakastut naisiin, niin mitä sitten? Tässä kohtaa tulee se kysymys kaikista vahviten esille: Miten se on keneltäkään toiselta pois?

Transihmiset oli mulle aikoinaan hyvin vieras käsite. Ja kyllä mä myönnän, että mulla oli ikävän (eli liian) pitkään semmoinen tapa, että vähän saatoin naurahtaa jos mies pukeutui naiseksi tai nainen mieheksi. Miksi? Koska se oli opetettu meille milleniaaleille aika pitkälti huumorin kautta ja sitä oli vaikea ottaa vakavasti. Elokuvissa tai sarjoissa se tehtiin aina komedian kautta, eikä siihen saanut mitään todellista tarttumapintaa. Ei se ole totta, se on vain huumoria, saatoin jopa ajatella joskus. Eikä sitä varmasti helpottanut sekään, että kun on kasvanut 90-luvulla, niin silloin kaikki oli väärin ja se oli kaikkien mielestä oikein. Kaikki, jotka eivät mahtuneet kapeakatseisiin raameihin, oli vääränlaisia ihmisiä. Eriväriset ihmiset, meikkaavat miehet, ei-meikkaavat naiset, homot ja kaikki siis, mikä meni ns. valtavirtaa vastaan. Ja siis valtavirralla en tarkoita tässä kohtaa mitään, että olisi ollut muotia olla vaaleaihoinen tms. vaan siis tiedättekö? Oli selkeä enemmistä, joka oli jotain mieltä ja silloin tämä oli yhteinen ja ainoa oikea mieli, joka tekee siitä mun mielessäni valtavirran tai ainakin valtavirranomaisen.

Kannatan tasa-arvoa. Se ei ole mielestäni poliittinen ilmaus, vaan se on mielestäni sellainen, että kenenkään ei missään nimessä pitäisi joutua taistelemaan tullakseen hyväksytyksi sellaisena, kuin on. Kenenkään ei pitäisi päästä millään tavalla kenenkään yläpuolelle alistamaan toisia. Niin mä sen ainakin käsitän.


Mä en väitä olevani parempi ihminen, vaikka olen tehnyt oivalluksia elämässäni. Mä kuitenkin voin sanoa, että elän ehkä vähän parempaa elämää kuin ennen elin. Mä en enää stressaa sitä, miltä joku toinen näyttää, haisee tai kuulostaa. Mua ei kiinnosta se. Mulle on ihan sama, vaikka ihminen pukeutuisi vain jätesäkkeihin, koska se ei ole mitenkään multa pois. Paitsi, tietenkin jos se jätesäkki on juuri minulta varastettu, niin sitten se on omistussuhteellisesti multa pois, mutta ei muuten. No, pieni huumori sallittakoon.

Mä haastankin kaikki mun lukijani nyt yhteiseen "miten se on minulta pois"-haasteeseen! Haaste menee näin: Aina kun vastaan tulee kadulla, internetissä tai missä tahansa ihminen tai asia, joka herättää sussa ajatuksen kommentoida sitä jollain tavalla, niin kysy itseltäsi ensin kysymys: Miten se on minulta pois? Jos onnistut vastaamaan siihen perustellusti edes yhden sanan verran, niin anna mennä, sitten saat sanoa mielipiteesi toisen ihmisen tavasta elää. Mutta mä en rehellisesti usko, että sä tai kukaan muukaan, pystyy perustella fiksusti sitä, että miten jonkun toisen valinnat olisi sulta pois.

Eli, jatkossa mietitte vain kysymyksiä kuten: 

Miten tuon ihmisen pukeutuminen on minulta pois?
Miten tuon ihmisen tatuoinnit on minulta pois?
Miten tuon ihmisen musiikkimaku on minulta pois?
Miten tuon ihmisen seksuaalinen suuntautuminen on minulta pois?
Miten tuon ihmisen halu korjata kehoaan sellaiseksi, että sen olisi mukavampi hänelle itselleen, on minulta pois?

Mä itse sanoisin, että se ei ole sinulta pois missään nimessä. Mutta se on sille toiselle ihmiselle hirveän paljon, että se saa elää näköistänsä elämää. Voitte toki myös tehostaa haastetta niin, että mietitte omia vaatteitanne ja tapaanne elää. Onko ne jotenkin ideaalit? Miksi ne olisi ainoat oikeat vaihtoehdot? Miksi se, miten sinä olet oppinut elämään olisi se miten kaikkien pitäisi elää?

Tässä on ehkä aika paljon tekemistä, mutta mä uskon, että jokainen pystyy edes siihen, että miettii itselleen jonkun asian, joka toisten ihmisten ulkonäössä "inhottaa" ja kysyy itseltään sitten sen kuuluisan kysymyksen: Miten se on minulta pois?

Ja siis tottakai ymmärrän, että on olemassa sananvapaus ja siihen aina vedotaankin. Tottakai saa sanoa mitä sylki suuhun tuo, mutta se antaa yleensä susta itsestäsi tietynlaisen ei-niin-kivan kuvan. Enkä mä tässä blogissa kiellä mielipiteitä, mä lähinnä vaan halusin haastaa miettimään. Maailma on parempi paikka vain, jos me yhdessä siitä semmoinen tehdään.

Nää ei ole mitään poliittisia asioita, joita tässä sivuan. Enkä mä poliittisia keskusteluja seuraakaan, joten en tiedä miten kamalaa se meno siellä sitten on. Puhtaasti mielipideasioita, ja mun mielipide on se, että pitäkää ne turhat mielipiteenne itsellänne, koska tuskin niistä kumpikaan osapuoli yhtään mitään saa. Miksi mä voin sanoa, että pitäkää turhat mielipiteet mahoissanne? Koska mä voin perustella sen täydellisesti: ne ei hyödytä sinua, ei toista osapuolta, eikä varmasti mitään kolmattakaan osapuolta.

Kiitos, olen puhunut.

Terveisin,
Vesa-Matti