Nimi on päätetty

Lisää tarinaa koiran saapumisesta kotiin. Tässä blogimerkinnässä selviää myös nimi, jota koira kantaa nyt virallisesti. Lempinimiäkin on jo muodostunut, joka on mulle hyvin tavanomaista toimintaa.

Koira saapui meille 15. päivä heinäkuuta, ja oli alkuun väsynyt ja vierastava, kuten arvata saattaa. Käytännössä se jaksoi hetken ihmetellä ja sen jälkeen iski uni. Sitten taas hetken ihmetellä ja taas iski uni. Ensimmäinen yö meni mukavasti, koira nukkui lähes omalla pedillään (ainakin jalat oli siinä) ja mitään isompia pissavahinkoja ei yön aikana tapahtunut. Me yritetään tehdä niin, että aina kun koira herää, niin vähintään viedään se tohon takapihalle, mutta usein pyritään lähtemään mielummin lenkille.

Alkuun talutushihnassa kulkemisesta ei tullut oikein mitään. Se olisi halunnut järsiä hihnaa ja olla paikoillaan. Tässä muutaman päivän aikana lenkit on alkanut luonnistumaan tosi hyvin. Meillä päävastuun lenkityksestä on ainakin nyt käytännössä ottanut Max, joka siis tarjoutuu lenkittämään koiraa joka kerta. Max vähän ehkä vierastaa koiran leikkiä, mutta lenkityksestä se tykkää todella paljon.

Miio taas ei ole kiinnostunut lenkityksestä yhtään, mutta leikkii koiran kanssa todella paljon. Niillä on semmoinen yhteinen paimennusleikki, jossa siis Miio juoksee koiran ohi ja koira lähtee Miion perään ja yrittää pysäyttää sen. Miio myös käy halailemassa koiraa tosi usein ja paljon, jopa ehkä liian usein ja paljon. Koira ei saa oikein edes nukkua rauhassa, koska Miion täytyy käydä halailemassa sitä. Ollaan yritetty sitä vähän kieltää, koska koiran täytyisi saada myös unta, mutta eipä tuo Miion järkeen käy.


Nyt en jaksa kutsua koiraa enää koiraksi, joten paljastetaan se nimikin nyt teille. Mä en tiedä termejä, mutta koiran kennelnimi(?) oli Fatikon Prinssi Olaf. Mehän mietittiin tosiaan, että siitä voisi tulla Uuno tai Uula, että nimi pysyisi mahdollisimman helppona koiralle ja lapsille. Kun koira silloin 15. päivä saapui meille, niin mietittiin nimeä ja molemmat pojat sanoi hienosti "Uulaf". Päädyttiin siis pitämään alkuperäinen nimi: Olaf. Vaikka koiran nimi kirjoitetaan Olaf, niin kyllä me lausutaan se Uulaf. Lempinimiäkin on jo muodostunt roppakaupalla, mutta yritetään muistaa käyttää pääsääntöisesti Uulafia, jotta se oppisi sen oman nimensä ja sitä olisi helpompi kutsua vaikka luokeen tms.

Mä oon käyttänyt lempinimiä, kuten Ulffi ja Ulledulle. Saatan kirjoittaa täällä blogin puolella Ulffista, että älkää sitten ihmetelkö, että kuka ihme se on, okei?

Tässä kohtaa ei oikein osaa sanoa koiran lopullisesta luonteesta mitään. Toistaiseksi se on kovin leikkisä, väsynyt vieläkin toki, pentu kun on, ja yllättävän reipas lenkkeilijä. Mä oon ymmärtänyt, että collieista tulee semmosia analyyttisiä kasvaessaan, joten sellaista on vissiin odotettavissa.

Googlettelin nyt vähän pitkäkarvaisen collien luonteesta ja kyllähän sieltä tuli aika hyvä lista: älykäs, aktiivinen, suojeleva, lojaali, ystävällinen ja hellä. Sanoisin, että kuulostaa täydelliseltä koiralta lapsiperheeseen.


Koska viimeksi pohdiskelin myös meidän Masan meininkejä, niin pakkohan niistäkin on tässä mainita. Masa ei halua olla Ulffin kanssa missään tekemisissä. Koiran ollessa hereillä Masa pysyy visusti omassa paikassaan ja nukkuu. Koiran ollessa pihalla, tai makuuhuoneessa aidattuna, niin Masa touhuaa omiaan. Tavallaan siis jonkinlainen tasapaino on olemassa, mutta toisaalta haluaisin Masan ja Ulffin olevan ystäviä. Tokikaan en siis voi lähteä sitä pakottamaan ja kissan ja koiran ystävyys muutenkin on vähän vieras käsite ollut meillä, että en tiedä tuleeko tästä varsinaisesti mitään ystävyysasetelmaa.

Masa ei kuollut stressiin. Masa on ihan rennosti ollessaan itsekseen. Joten kyllä mä uskon, että mun isoin huolenaiheeni on poissa päiväjärjestyksestä.

Niin, ja miten suhtautuu Ulffi? No, luultavasti se ei edes varsinaisesti ymmärrä, että meillä on myös kissa. Mä olen kerran Masan sille näyttänyt ja Ulffia se ei kiinnostanut. Katsoi matkan päästä hetken, toisen hetken ja oli silleen, että okei. Muutoin se ei sitä sitten oikein näekään, Masan pysytellessä omissa oloissaan.

Meillä on kaksi prinssiä talossa, mutta mahtuuhan ne olemaan.


Mä kirjottelin myös Facebookiin tilapäivityksen, jossa mainitsin, että valehtelisin, jos tämä koiran hankkiminen olisi ollut jotenkin stressistä vapaa asia. Ei se ollut. Mä mietin, että pärjätäänkö me? Miten lapset suhtautuu? Miten koira itse suhtautuu? Miten Masa suhtautuu? Miten sitä hoidetaan? Miten mitäkin? Mutta Ulffi kun jatkaa kotiutumistaan tällä tavalla, niin mun huoleni on selätetty huolella. Olipas mielenkiintoinen lause. Huolet on selätetty oikein huolella.

Tää tuntui tavallaan siltä, että meillä on taas koira ensimmäistä kertaa. Ja kai se tavallaan vähän niin onkin, koska kyseessä on täysin erilainen rotu verrattuna edelliseen, chihuahuaan. Chihuahuan luonnekuvaus kun on eloisa, aulis, nopea, valpas, aggressiiviinen ja rohkea. Mä itse lisäisin tuohon vielä, että hyvin omatahtoinen myös – ainakin Nella oli. Niin vaikka molemmissa tapauksissa on kyseessä koira, niin koirarodut on kyllä kaikki vallan erilaisia keskenään. Voidaan siis melkein puhua, että uusi rotu on käytännössä lähtö nollapisteestä opettelun kanssa.

Arvatkaa mitä? En tiedä miten yleistä se on, että koirat nuolee ihmisten korvia. Ehkä ne tekee niin, jos niille antaa siihen mahdollisuuden. Mutta siis Nellalla oli tapana, että se putsasi mun korvat. Kyllä, ihan kunnolla pisti menemään jos satuin olemaan makuuasennossa jossain lattialla. Tänään makasin lattialla ja Ulffi tuli mun luokse, ensin yritti retuuttaa mun hiuksia, mutta pysähtyi lopulta mun korvani luokse ja alkoi pesemään sitä. Hauska tommonen jatkumo. Ja mä jollain oudolla tavalla tykkään siitä kun koira nuolee korvaa.

Niin, ja sitä piti siitä vielä sanoa, että ei Nella tehnyt sitä muille. Eikä Ulffikaan ole sitä vielä toistaiseksi tehnyt muille. Se on ilmeisesti mun ja koirien juttu. Outo juttu. Oudon kiva juttu. En tiedä.


Kirjoitan tätä nyt jo toista päivää. Tässä kohtaa päivä on vaihtunut ja yksi yö taas takana. Ulffi herätti meidät joskus 3-4 välillä, jonka jälkeen en ole saanut enää unta. Mun ongelmani kun on se, että jos nukahdan ajoissa, mutta mut herätetään kesken unien, niin se oli siinä sitten. Toivottavasti tämä ei tule tavaksi, koska nyt mulla on silmät pahasti ristissä.

Olaf heräsi siinä joskus 6 aikaan ja me käytiin pihalla. Sen jälkeen oon makoillut olkkarin lattialla jonkinlaisena leikkiseurana koiralle. Ulffi on nyt alkanut löytämään ne pienet naskalinsa oikein toden teolla ja se kokeilee niitä muhun kokoaika. Pitää vaan yrittää tarjota lelua uhrilahjaksi, jotta saa pitää oman ihonsa mahdollisimman reikävapaana.

Niin, hassua kirjoittaa tähän samaan merkintään sekin, että Masa ja Ulffi oli samassa huoneessa tänään. Masa tuijotteli sohvalta mitä koira tekee, ja koiraa ei kiinnostanut kissa vieläkään yhtään. Ehkä hyvä niin, saa Masa ihan rauhassa omaan tahtiinsa toteuttaa tutustumista.

Tää ei ollut paras tilanne tästä, koska aiemmin Ulffi oli lähempänä sohvaa ja Masalla ehkä vähän vielä kiinnostuneempi ilme, mutta sitten kun kumarruin kuvaa ottamaan, niin Ulledulle lähtikin tulemaan kohti. Mutta hyvä kuva tämäkin!

No, nyt tiedätte taas vähän enemmän koiran kotiutumisesta. Eikä tämä varmasti ole viimeinen laatuaan, koska musta on nyt kiva taltioida tätä alkuvaihetta tänne.

Terveisin,
Vesa-Matti