Itsetutkiskelua taas

Halusin vastata kysymyksiin, joten pyysin tekoälyä luomaan minulle ystäväkirjan sivun. Pohdin 37-vuotiasta itseäni, kirjoittamista, perhe-elämää ja sitä, millaista on olla huolehtiva mutta samalla sosiaalisesti haastava ihminen.

Mulla tuli taas tarve vastailla kysymyksiin, mutta koska mulle ei koskaan esitetä kysymyksiä, niin mun täytyy aina etsiä tai pyytää tällainen erillinen kysymyslista. Ennen niitä löytyi netistä helpostikin, varmaan nykypäivänä edelleen, mutta nykyään on helpompi pyytää tekoälyltä.

En tiedä onko teillä lukijoillani koskaan sellaista tarvetta, että haluaisitte vastailla satunnaisiin kysymyksiin ilman mitään pätevää syytä? Olenko yksin tämän asian kanssa? Jos ette ole koskaan kokeilleet, niin suosittelen kokeilemaan, koska tämä jos jokin on hauskaa itsensä haastamista. Kaikilla ei ehkä ole blogia – vaikka se kaikille mahdollista olisikin – mutta näitä voi tehdä vaikka ihan omaan pöytälaatikkoonsa. Niitä on oikeasti mielenkiintoista tutkia vuosien jälkeen, koska voi huomata jämähtäneensä tai menneensä eteenpäin jossain.

No, niin tai näin, mennään eteenpäin. Seuraavaksi tekoälyn minulle luomat kysymykset, idealtaan ystäväkirjan sivu, tai sitä ainakin pyysin:

1. Miten kuvailisit 37-vuotiasta itseäsi juuri tänään yhdellä lauseella?

– Onnellinen perheenisä, joka kuitenkin välillä vähän kipuilee identiteettinsä kanssa.

2. Mikä on tämän hetken isoin "remonttityö" omassa elämässäsi?

– Aika usein mun elämässä isoimmat remontit liittyy ruokavalioon. Nyt olen alkanut opiskelemaan vielä hieman fiksumpaa ruokailua. Eilen luulin viettäneeni terveellisen päivän, mutta päivän lopuksi tutkittuani asiaa jouduin toteamaan, että yli meni muutamalla tavalla. Pitää alkaa kiinnittämään huomiota piilosuolaan, -sokeriin ja muuhun tuollaiseen, koska ainakin suolaa mä sain eilen tuplamäärän, vaikka tosiaan luulin syöneeni hyvin.

3. Mistä asiasta olet tällä hetkellä itsessäsi eniten ylpeä?

– Mä sanoisin, että sen täytyy olla taitoni kirjoittajana. Mä kirjotan kappaleita ja blogia, ja mun mielestä mä olen näissä molemmissa vähintäänkin tosi hyvä. Harvoin osaan sanoa itsestäni mitään tällaista, koska olen taipuvainen itseni vähättelyyn, mutta nykyään uskallan sanoa olevani hyvä kirjoittaja. Kyllä, tosi hyvä kirjoittaja, siitä minä olen ylpeä itsessäni.

4. Mikä on se luova projekti tai ajatus, joka saa sut unohtamaan ajantajun?

– Parhaiten mun ajantajun vie se kun saan kuratoida tekoälyä tekemään mun sanoituksistani kappaleita. Tätä hommaa aliarvioidaan ihan käsittämättömän paljon, vaikka tähän sisältyy paljon enemmän, kuin moni edes uskoo. Mä aina katoan mm. kirjoittamaan laulunsanoja ja sitten katoan siihen kun lähden ohjaamaan esim. Sunoa haluamaani suuntaan. 

5. Miten sä "säädät" sosiaalista akkua, kun maailma ympärillä käy liian kovalla volyymilla?

– Mä oon onneksi onnistunut säätämään säätöni siihen suuntaan, että pystyn lataamaan sosiaalisia akkuja myös Eiran ja lasten läsnäollessa. Näin ei aina ole ollut. Jos mä olin sosiaalisilta akuiltani tyhjillä, niin oli hetkiä, kun toivoin heidän poistuvan kotoa ja saisin jäädä yksin. Sitten mulle jäi siitä aika usein syyllinen olo, koska mietin, että kuka muka haluaa omaa aikaa perheeltään? Nykyään oon alkanut ymmärtämään sen, että jokainen tarvitsee myös sitä omaa aikaa, eikä siitä tarvitse tuntea syyllisyyttä. Ja nykyään, vaikka kokoaika olenkin kotona saatavilla, niin ei se mun sosiaalisia akkuja kuluta tavallaan kai yhtään. Ehkä muita akkuja kyllä, mutta sosiaalisesti en kuormitu kotona.

6. Jos sun arki olisi biisi, mikä se olisi genrettä ja tunnelmaltaan?

– Joku semmonen Leevi and the Leavings -henkinen, iloinen popahtava taustamusiikki, mutta vakavalla naamalla ja äänellä laulettu tarina hahmosta, jonka jokainen päivä toistaa edeltäjäänsä. Joo, tää on edelleen sitä samaa ongelmaa, josta puhuin blogissani Kesä valuu sormien välistä.

7. Jos voisit rakentaa itsellesi "täydellisen päivän", mitä se sisältäisi aamusta iltaan?

– Mä haluaisin herätä aikaisin. Ehkä kello 5 tai 6. Mutta mä haluaisin herätä hyvin levänneenä. Heräämisen jälkeen saisin hetken aikaa köllötellä sängyssä, mutta puhelin ei olisi läsnä. Se ei olisi koko päivänä läsnä. Mä haluaisin herätä yksin, olla hetken aikaa aamutunteina yksin hereillä ja juoda rauhassa kahvia. Valmistautua siihen, että perhe herää. Perheen heräämisen ja aamutoimien jälkeen me lähdettäisiin vanhaan Porvooseen. Sinne torin laidalle nauttimaan jotain hyvää kahvia ja meillä olisi kaikki aika maailmassa, eikä mikään kiire mihinkään. Ei mitään suorituspaineita. Ei mitään läpijuoksua. Lapset nauttii siinä jotain pientä herkkua ja on rauhassa. Käydään läpi niitä vanhoja rakennuksia siellä ja ostetaan jotain pientä kivaa, matkamuistoksi. Syötäisiin siellä joku hyvä ruoka jossain, ihan ilman kiirettä. Ehkä siis mun täydellinen päivä koostuisi siitä, että oltaisiin kerrankin jossain niin, että kenelläkään ei ole kiire mihinkään. Tultaisiin sieltä sitten kotiin, ihan sama mihin aikaan, ja ollaan loppupäivä ihan rennosti vaan perheen kesken. Illalla aikaisin nukkumaan ja nukahtaisin heti – jota ei tapahdu koskaan.

8. Jos voisit pyyhkiä pois yhden yliajattelun aiheuttaman "anteeksipyynnön" historiastasi, mikä se olisi?

– Tähän ei kai ole kuin yksi ainoa oikea vastaus. Mä olen monesti joutunut pyytämään ihmisiltä anteeksi heidän omaa käytöstään, tavallaan. Mä olen kokenut, että pääsen asiassa helpommin eteenpäin kun annan vaan periksi. Mä oon tiedostanut olleeni monta kertaa oikeassa jossain, mutta mä olen lopulta pyytänyt anteeksi sitä, että olen ollut oikeassa. Ehkä tämä on ehkä enemmänkin sitä kiltteyttäni, mutta tavallaan myös yliajattelua. Mä ajattelen asian eteenpäin ja huomaan, että jos nyt vaan annan asian olla, niin ehkä siitä tavallaan seuraa vähemmän epämukavuuksia. Nykyisin teen tätä jo paljon vähemmän.

9. Mitä sä haluaisit sanoa sille nuoremmalle Vesa-Matille, joka ei vielä tiennyt blogista, lapsista tai Sunosta mitään?

– Blogi on ollut mun elämässä jo niin pitkään, että vaikea ajatella aikaa ennen sitä.. Lapsistakin kerkesin haaveilemaan yli 15 vuotta, joten.. Sanoisinkohan mä sille nuoremmalle itselleni, että jahtaa niitä unelmia vaan. Suno tuli elämään vahingossa ja innosti kirjoittamaan kappaleita. Ehkä siis voisin sanoa sille nuoremmalle Vesa-Matille, että harjoittelisi jo valmiiksi biisinkirjoittamista, jotta olisi vielä parempi sitten 37-vuotiaana. Ja yksi asia, jonka haluaisin sanoa: älä mene kouluun sille linjalle, johon sun odotetaan menevän tai jota on mainostettu työllistävänä alana. Se ei ole sua varten, keskity enemmän siihen mistä tykkäät.

10. Mitä sellaista ominaisuutta sä arvostat itsessäsi, jota sä toivoisit muidenkin huomaavan?

– Tää on vaikea kysymys itseään vähättelevälle ihmiselle. Mä sanoisin, että olen todella huolehtiva. Liiallisuuksiin huolehtiva. Jos joku ystävä lähtee meiltä myöhään kotimatkalle (harvoin tapahtuu, mutta silti), niin mä kannan huolta siitä, että pääseekö se kotiin. Mutta koska olen samaan aikaan huono ottamaan yhteyttä, niin en osaa sitä huoltani näyttää mitenkään. Mä huolehdin perheestä, mutta mä huolehdin myös ystävistä. Se on semmonen asia, josta ei mitään kiitosta edes kaipaa, mutta se on semmonen asia, jonka haluaisi ihmisten huomaavan. Miksi? Lähinnä ehkä siksi, että saisi paremmin infoa toisen voinnista. On hankala olla huolehtija ja samalla sosiaalisesti vaikea. On päiviä, kun haluaisin kysyä jonkun ihmisen kuulumisia, mutta en onnistu siinä, vaikka kuinka ponnistelisin sitä kohti.

11. Jos sä olisit sun oma ystävä, mikä olisi se yksi neuvo, jonka antaisit itsellesi juuri nyt?

– Tavallaan haluaisin sanoa, että pidä kiinni yliajattelevasta introvertistä. Tällaisesta sä saat itsellesi ystävän helposti loppu elämäksesi, tai niin pitkäksi aikaa kun tarvitset. Me ei olla menossa pois, ellet tee jotain todella todella väärin. Se, että en osaa pitää yhteyttä, ei tarkoita, että en pitäisi sinusta. Se tarkoittaa vain ja ainoastaan sitä, että en osaa. Mutta jos muhun jaksaa pitää yhteyttä, niin mä olen täällä aina kun tarvitaan. Ei se ole yksipuolista kaveruutta, mutta se vaatii toiselta osapuolelta ehkä enemmän. Mä olen uskoakseni ihan hyvä kaveri, vaikka mulla tämä oma vaikeuteni onkin. En ehkä kysy mitä sulle kuuluu, mutta mä ajattelen sitä varmasti aika usein.


Siinä, taas kerran tällainen kysely. Näitä on mun blogihistoriani aikana tullut tehtyä kymmeniä, ellei jopa satoja. Nää on vaan niin kivoja. Mun mielestä on hauska aina välillä miettiä jotain silleen ihan ajatuksen kanssa, koska ei sitä tule paljoa arjessa tehtyä. Kun arjessa vaan painaa laput silmillä autopilotilla, niin ei siinä tarvitse miettiä. Vaikka siis yliajattelija miettii silti, mutta ei varsinaisesti mitään mikä jäisi mieleen.

Ei mulla kai tähän väliin muuta.

Terveisin,
Vesa-Matti