Toi toki kertoo hyvin oleellisesti sen, että mitä se yliajattelijan aivotoiminta on. Mutta mä ajattelin tulla selventämään tätä vielä tarinalla. Tarinalla, joka on tosi. Todella, joka tapahtui äsken. Äsken on jännä sana. Jännä, on se jännä. Oho, lähti sivuraiteelle heti.
Me oltiin käyttämässä Olafia pihalla, tai siis paremminkin lenkillä. Pieni koira ei vielä oikein tiedä, että mihin on soveliasta pissata ja mihin ei, joten ei sitä voi siitä tuomita. Voi tuomita vain itsensä, jos on kävellyt liian hitaasti ja pissa losahtaa vaikka keskelle kävelytietä. Niin kävi, pissa losahti keskelle kävelytietä.
Meitä vastaan oli tulossa nainen, joka siis katsoi meidän toimintaa etäältä. Mietin, että tuo nainen tulee kyllä sanomaan jotain tästä pissaepisodista. Huomaatte, että mulla käynnistyi heti ajatustyö: tuo nainen tulee meitä vastaan, meidän pieni koira pissaa kävelytielle, tässä on mahdollisuus konfliktiin.
Mietin, että miten pyydän koiran pissaa anteeksi? Sen jälkeen mietin, että se saattaakin tulla vain kysymään, että minkä ikäinen koira on ja saako sitä silittää? Mutta se saattaa myös olla niin vihainen, että se vaikka potkaisee meidän koiraa, koska se losotti kävelytielle. Mutta se voi myös tulla ihastelemaan pentua, jolloin kerron sille oleellista. Tai ehkä en kerro, ehkä Max hoitaa sen mun puolesta. Kyllä, tuo nainen tulee meitä kohti ja se sanoo aivan varmasti jotain. Tekeekö se jotain? Mitä minä teen? Suojaanko vain kolmea poikaani, jos se nainen onkin joku hullu ja tulee tekemään lapsille jotain ihan muuten vaan? No, ehkä se on epätodennäköistä. Mutta mahdollista, voiko se tehdä niin?
Tämä kaikki sillä välillä, kun nainen oli kävellyt ehkä 20 sekuntia meitä kohti. Toki, tie kulki siinä ja päästäkseen eteenpäin, naisen oli tultava meidän suuntaan. Ja arvatkaa mitä? Niin se olikin. Nainen kulki meidän ohi, sanomatta sanaakaan tietenkään ja tilanne oli ohi.
Mä pystyn kuvittelemaan, että on olemassa ihmisiä, jotka ei olisi mahdollisesti noteerannut koko naista. Se nainen oli vain ei-pelattava hahmo, joka on kävelemässä ohi. Siinä kaikki. Ja niin se oli, se oli vain ihminen, joka oli mahdollisesti kävelemässä paikasta A paikkaan B. Mutta mitä se tekee siellä paikassa B? Sitä minä tässä nyt vain mietin? No, en oikeasti, mutta pahimmassa skenaariossa voisin miettiä sitäkin.
Nyt kun teillä on tämä käsitys yliajattelijan aivotoiminnasta, niin annan teille tilaisuuden kokeilla tätä. Miettikää, että teille on tulossa puhelu, sanotaan vaikka työvoimatoimistosta. Mitä kaikkea te kerkeätte miettiä ennen sitä puhelua, jos sille puhelulle on annettu tietty ajankohta? Mitä kerkeätte miettiä puhelun aikana? Mitä sen jälkeen? Se on meinaan todella pitkä matka, uskokaa pois.
Sanotaan, että se puhelu on saapumassa kello 14. Sä heräät vaikka kello 8 aamulla. Ensimmäinen asia herätessä saattaa olla: "tuleekohan se puhelu ajallaan?" Seuraava ajatus "Miten vastaan siihen? Vastaanko etu- vai sukunimellä?" Ja sitä voi seurata liuta kysymyksiä.
Kello on tyyliin 13:30 ja puhelu lähestyy. Tässä kohtaa iskee totaalinen stoppi kaikelle tekemiselle. Mitään ei voi tehdä, koska puhelu saapuu kohta. Sieltä ne ihan kohta soittaa. Mitä mä sanon? Miten se keskustelu menee? Vastaan sitten etu- tai sukunimellä, niin voin senkin sanoa vahingossa väärin, niin miten pyydän sitä anteeksi? Entä jos teen sen virheen, että vastaankin vain, että "Haloo?" Siitähän ei selviä mitenkään. Kello on 13:31, et edelleenkään voi tehdä mitään, koska kello lähestyy kovasti sovittua aikaa. Istut mahdollisesti tuolilla ja pyörittelet puhelinta kädessäsi miettien, että kohta se jo soi. Mitä sanon, jos ne kysyy mitä työpaikkoja olen hakenut? En muista niitä. Pitääkö mun kaivaa mun sähköposti esille ja katsoa ne paikat? Olenko merkannut ne ylös? Jos en ole merkannut niitä ylös, niin olenkohan muistanut merkata ne työkkärin sivuille, että niillä on kuitenkin tieto siitä? Miksi se kysyisi sitä jos niillä on tieto siitä?
Kello ei ole vieläkään enempää kuin 13:32. Ei edelleenkään voi tehdä mitään, koska täytyy odottaa sitä puhelua. Täytyy käydä läpi, että mitä voin ja mitä en voi sanoa. Mitähän se voisi kysyä? Kysyyköhän se, että miten olen ajatellut työllistyä? En minä tiedä sitäkään, koska sitä olen yrittänyt tässä jo vaikka kuinka pitkään työllistymättä. Pitäisikö katsoa, että olinko mä laittanut ne ilmoitukset menemään? No, en voi, koska odotan puhelua. Se puhelu tulee kuitenkin heti kun alan tekemään jotain, ja sitten mun aivot vasta kippuralla onkin. Se yllättäisi minut täysin ja mulla ei olisi mitään valmiina.
Kukahan sieltä muuten soittaa? Onkohan se se, jonka kanssa olen puhunut ennenkin? Mitä jos en saa sen nimestä selvää kun se esittelee itsensä? Kutsunko sitä sitten millä nimellä? Kello on kuitenkin jo 13:33, joten ihan kohta mulla on oltava suunnitelma.
Aivot harhautuu hetkeksi, otat jonkun paperin, jonka kulmaan alat kirjoittelemaan sanaa "työkkäri" erilaisilla fonteilla. Kaivat penaalista kivanvärisiä kyniä ja kirjoitat teksteistä hienompia ja hienompia. Yhtäkkiä havahdut, että ei! Näin ei voi tehdä! Puhelu tulee ihan kohta! Kello on ehkä 13:37 ja jäät taas vain odottamaan sitä puhelua. Miksi minä rupesin yhtäkkiä kirjoittelemaan tuota? Tuo on kyllä hieno. Tuokin näyttää kivalta. Ei! Mitä se työkkärin täti tai setä minulta kysyy? Miksi se muuten on aina työkkärin täti tai setä? Miksi se ei ole vain työkkärin ihminen? Tai työntekijä? Mä oon yrittänyt muuttaa ajatusmaailmaani sukupuolineutraalimmaksi, vaikka en sukupuolirooleista eroon haluakaan. Haluan kuitenkin osata olla suvaitsevainen. Olenkohan minä suvaitsevainen? Mitä jos vahingossa sanon nyt jotain suvaitsevaisuudesta sen puhelun aikana, koska olen kuitenkin sitäkin jo kerennyt miettimään?
13:38 mietin, että haluaisin kyllä kuitenkin ehkä jutella enemmän naishenkilön kanssa, koska niiden kanssa – kokemuksella puhun – puhelut on yleensä ollut mukavampia. Itseasiassa, nyt kun mietin, niin mietinkö taas höpöjä? Kerran on ollut työkkärin setä ja sen kanssa puhelu oli todella nopea ja yksinkertainen. Mutta haluanko mä, että se on yksinkertainen? En oikeastaan, koska mä haluaisin jotain apua mun työnhakuun. Mitä apua mä haluan mun työnhakuun? Miten mä otan sen puheeksi sen puhelun aikana? Jos se vaan puhuu, puhuu ja puhuu, niin mihin väliin mä sanon mitään? Entä jos se onkin sen osalta vain monologi, johon minä vaan vastaan "kyllä" tai "ei"? Sellaisiakin on ollut.
Mitä jos mä töksäytän jotain hölmöä? Mä varmasti töksäytän jotain hölmöä. Miksi mä olen näin hölmö ihminen, että töksäytän sille jotain hölmöä?
Mä en jatka tuosta pidemmälle, koska tästä tulisi ennätyspitkä blogimerkintä. Mutta tuossa näitte noin 8-9 minuutin mittaisen aivotyöskentelyn, joka on lamauttanut mut täysin kaikesta muusta. Se ei tuosta helpotu, vaan kysymyksiä tulee ja menee. Yksi kysymys herättää helposti seuraavan kysymyksen tai ajatusketjun, joka voi viedä ihan uuteen ulottuvuuteen.
Lopuksi puhelu tulee kolme minuuttia myöhässä, puhelu ei mene yhtään niin kuin mietin, vaan ihan perinteisesti hyvin, ja päättyy muutamassa minuutissa. Sen jälkeen mä olen taas vapaa tekemään jotain muuta. Mä olen kuitenkin käyttänyt kaiken henkisen ja sosiaalisen kapasiteettini tuossa kohtaa ja joudun ehkä ottamaan loppupäivän vähän rennommin.
Syötin tämän tekstin tekoälylle tarkaastaakseni kirjoitusvirheet. Se sanoi sivuhuomiona, että "teksti ei kuulosta siltä, että yrittäisit hakea sääliä tai tehdä yliajattelusta persoonallisuuspiirteen". En ymmärrä miksi sen piti tuollainen kommentti edes heittää? Mitä sääliä mä voisin tällä edes hakea? Tämä on mun ominaisuus, joka pahimmillaan on lamauttava. Joo, en, en yritä hakea sääliä. Kuten sanoin jo alussa, niin haluan vain antaa teille käsityksen siitä, että millaista on olla yliajattelija.
Jos se oli tekoälyltä huomio siihen, että miten mä dramatisoin tämän, niin joo, ymmärrän miksi se koki tarpeelliseksi mainita. Joo, tämä puheluesimerkki oli rakennettu useista omista kokemuksistani silleen, että sitä ei ole koskaan tapahtunut juuri näin kun kerroin sen tapahtuneen, vaan on otettu pala sieltä ja toinen tuolta. Ainut mitä ehkä liioittelin oli se, että olisin pystynyt pitkänkin tovin kirjoittelemaan paperille sanoja ilman mitään ajatuksia. Muutoin tuo skenaario on kyllä aivan täysin mahdollinen.
Enkä mä väitä, että kaikki yliajattelijat menisi läheskään näin solmuun. Mun kohdalla tilanne vaan on toisinaan näinkin karu. Mies menee lukkoon ja vain ajattelee ajattelemasta päästyään.
Ja sanon sen verran vielä tähän loppuun, että kotona on usein se tilanne, että mä olen tosi hiljaa pitkiäkin aikoja. Koska siis jos ympärillä tapahtuu koko ajan jotain, niin mä ajattelen niitä asioita koko ajan. Ja mä kulutan mun energiani siihen niin, että en oikein jaksa enää sanoilla ottaa kantaa mihinkään. Mun sosiaalinen energiani kuluu ihan vain omissa ajatuksissanikin, jos ärsykkeitä on liikaa. Ja niitä, uskokaa tai älkää, pikkulapsiarjessa on aika paljon. Kyllä mä vastaan jos kysytään, mutta siinä oikeastaan kaikki mitä enää jaksan. Tää on myös semmonen asia, että mun täytyisi osata hoitaa sitä poistumalla joskus kotoota. Yksin olemaan johonkin, ehkä vähän lataamaan akkuja. Mutta tiedättekö mitä? Jotta pääsen pois kotoota, niin mulla on taas pitkä ajatusten polku käytävänäni. Mihin menen? Mitä siellä teen? Miksi menen? Miksi en menisi? Entä jos siellä on joku, jonka kanssa täytyy puhua? Ja arvatkaa onko sen jälkeen enää energiaa edes lähteä?
Mä tiedän, paras lääke olisi vaan poistua ovesta katsomatta taakseen. Silleen, että moikka ja minä menin nyt. Ja kävelisi vaikka ihan vaan intuition kanssa ilman, että miettisi mihin mennä. Mutta sanopa ihan oikeasti yliajattelijalle, että "älä ajattele".
Terveisin,
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kirjoitelkaa mielummin omalla nimellä kun Anonyymina. Ihan vain varmuuden varalta. :)