7. kesäkuuta 2021

Pätkäpaastoon palannut D-C-Fixaaja

Sain Maxin justiinsa nukkumaan ja nyt on hyvä aika kirjottaa päivän merkintä. Tänään on meinaan sitten menty eikä meinattu.

Tänäänhän siis tosiaan alkoi myös taas pätkäpaasto. Pakko sanoa, että mm. yösyöminen on jättänyt kyllä pahat ns. arvet, koska tällä hetkellä oon paastonnut hurjan tunnin ja mulla on ihan kamala nälkä. Vaikka yritin kuitenkin miettiä iltapalan niin, että jaksaisin seuraavat 16 tuntia syömättä.. No, tähän on taas totuteltava ja se totuttelu vie vähintään sen viikon.

Aamulla herättyäni nautin kupin mustaa kahvia, joka ei siis ole paaston aikana kiellettyä. Jos siihen laittaa maitoa, tulee siitä kiellettyä. Sitten kun kello löi 10:00, nautin muutaman ruisleivän. Öö.. Muutama tunti eteenpäin söin puoli pakettia pekonia ja kolme kananmunaa. Sitten muutaman tunnin päästä välipalaksi taas pari ruisleipää ja kruunasin päivän syömällä raejuustoa, tonnikalaa currykastikkeessa ja papuja iltapalaksi.

Vettä täytyy muistaa juoda ja on tullut muistettuakin. Oon tänään juonut jo varmaan lähemmäs 4 litraa. Vesi on maistunut tänään hyvin, koska on tullut tehtyäkin jotain.


Nimittäin käytiin aamulla hakemassa meille uusi kirjahylly. Ensin haettiin peräkärry Motonetistä ja sitten hurautettiin yksityishenkilön pihaan ja noukittiin hylly kyytiin. Siitä sitten kotiin ja hyllyä tuunaamaan.

Mä oon joskus sanonut, että Ikean huonekalut on harjoitushuonekaluja. Anteeksi ihmiset, jotka sisustatte kotinne Ikealla. Ne ostetaan ensihätään ja lähdetään sitten rahan kertyessä ostamaan uusia ja laadukkaampia. No joo, ehkä tää mun ajatusmaailma juontaa juurensa The Sims -pelisarjaan, jossa siis täytyy ostaa ensin halpaa ja sitten siirtyä kalliimpaan ja kalliimpaan. Kai oon kuvitellut, että elämä on The Sims.

Nyt meillä on kuitenkin taas Ikean tietokonepöytä ja nyt tuo kirjahyllykin. Olemme tulleet alaspäin (ei nyt oikeesti). Mutta nää saa olla, koska mä löysin tavan saada näistäkin kivoja – siis itseäni miellyttäviä. Ei varmasti mikään kovin suuri ja maailmaa mullistava asia, mutta siis D-C-Fix on avainsana. Näihin kun liimaa muovia pintaan niin näistä tulee jopa ihan superkivoja.


Ja päivän kuvanahan on siis tämä kyseinen kirjahylly. Siitä tuli oikeesti ihan kiva, eikö? Ei se ehkä näy tässä kuvassa niin hyvin, mutta livenä se on kyllä oikein paljon silmää miellyttävä. Multa meinasi muovi loppua kesken askartelun, niin jos oikein tarkasti katsoo, niin voi huomata pari virhettä. Toinen on lähes virheettömän näköinen, mutta toisen huomaa jos tutkii. No en tiedä huomaako tosta kuvastakaan, mutta siis ihan alimmainen hylly, eli pohja, sitä on jatkettu toisella siihen sopimattomalla palalla. Jos sen näkee, niin sitä ei voi olla näkemättä enää. Toinen on keskimmäinen hylly, jota ei saanut irti, niin unohdin sen ja siis sekin on tehty palapelinä. Se vaan onnistui tosi hyvin.

Hmm, ajattelin, että laitan tähän myös kuvan tästä tietokonepöydästä, mutta mulla ei ole sitä Instagramissa? Hmm.. Olen ihan varma, että sinne mä sen laitoin joskus? No, palatkaa katsomaan vielä tuota äskeistä kuvaa, sen vasemmassa laidassa näkyy hieman sitä pöytääkin. Ne sopii nyt täydellisesti yhteen!


Ja kun sanoin, että tänään on menty eikä meinattu, niin tarkoitin sillä myös sitä, että tein tänään pienen pyörälenkin. Kerroinko siitä jo? Voi olla, että alustin sitä jossain kohtaa hieman ja pyyhin sen pois.. No, kuitenkin sellainen tuli tehtyä.

Se ei vielä ollut semmonen mun pyhiinvaellusmatka kohteisiin, joissa mulla on muistoja, mutta kävin mä silti paikoissa, joissa mulla on muistoja. Kävin niissä nyt vaan ilman ajatusta ja sen suurempia mietintöjä.

Lenkille tuli pituutta 22,69 kilometriä. Mulla meni aikaa 1 tunti, 27 minuuttia ja 26 sekuntia. Poltin kelloni mukaan kaloreita hurjat 732. Oli toi omasta mielestä ihan virkistävä lenkki, vaikka jäin omasta tavoitteestani aika paljon. 10-15 kilometrin välissä kerroin itselleni pääni sisällä, että aion pyöräillä 30 kilometriä; "eihän se nyt voi olla vaikeeta, kun oon jo näin pitkällä!" Ei se olis ollutkaan, mutta jostain syystä reitti vei kotiin jo tossa 22 kilometrin jälkeen. Mä en siis vaan enää keksinyt mihin olisin ajellut.. Voi kuulostaa tekosyyltä, mutta sitä se kai onkin. Olisin halunnut kyllä kovasti jatkaa, olisin vielä jaksanutkin, mutta joku seinä siihen ilmeisesti ilmestyi. No, siinä on kuitenkin tavoitetta seuraavalle lenkille, koska eihän noi tavotteet itsekseen mihinkään häviä.


Piti vielä kertoa, että Max kävi tänään viikkorahoillaan ostamassa itselleen uima-altaan. Aika itsekäs teko, sanoisinko. Olisi voinut ostaa semmosen mihin oltaisiin mahduttu kaikki, vaan ei.. Pienen pieni pienen pojan uima-allas.

Toi kundihan alotti siis uimakoulunkin jo jokunen aika sitten. Se on Eiran mukaan tykännyt siitä tosissaan, niin pitihän sille sitten uima-allas kotiinkin ostaa. Ja voi juku! Se on nauttinut! Se voisi olla tuntikaupalla siinä altaassa ja vaan pyöriä, läpsytellä ja leikkiä. Jos sen ottaa sieltä pois, vaikka hän ei itse vielä haluaisi, niin jää sillä kyllä todella sydäntäsärkevä katse uima-allasta kohti. Ja parku tulee.

Ja sitten se sai tänään myös leluja sinne altaaseensa. Ja tamburiinin. Tamburiini siksi, koska jossain vaiheessa kun se kuunteli YouTubesta musiikkia, niin aina kun sieltä tuli joku joululaulu, jossa helisi tamburiinintapainen soitin, niin oli ne ehdottomasti suurimpia lemppareita. Jos muuten ei kiinnostanut katsoa musavideoita, niin pää kääntyi aina semmosen kohdalla tuijottamaan.

Ja se tamburiini meinasi kaupasta lähteä ilmaiseksi, koska Max halusi soittaa sitä koko kauppamatkan ajan ja meinattiin ite sitten se kassalla unohtaa. Hups. Ei huolta, vaikka me hälyttimet kertaalleen maksamatta ohitettiinkin, niin on se tamburiini silti jo maksettu.


Eiköhän tässä ollut jo tälle päivälle jotain? Ainakin tuntuu, että olen naputtanut tähän koko pääni tyhjäksi. Eli, nyt ei mulla muuta.

Terveisin,
Vesa-Matti

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kirjoitelkaa mielummin omalla nimellä kun Anonyymina. Ihan vain varmuuden varalta. :)