5. Tänä päivänä edellisinä vuosina

Meillä on ollut tänään jotenkin tosi huono aamu. Mä itse heräsin todella ärtyneenä ja siitä lähtien kaikki asiat on vaan ärsyttänyt enemmän ja enemmän. Ja mä vihaan ärsyyntyä ja olla ärtynyt. Mä en pidä yhtään siitä mitä se tekee mulle, koska mä en yhtään koe olevani semmonen kun mä olen ärtyneenä.

Siihen sitten kun lisää sen, että Max on myös tänään herännyt väärällä jalalla, niin meillä on täällä paketti oikein hyvin kasassa. Mä oon tiuskinut jokaisesta pienestäkin asiasta ja Max on kokeillut sitten taas sitä mukaa uusia pienempiä ja isompia pienempiä asioita, jotka tietää kielletyiksi. Sitten mä oonkin jatkuvasti ottanut Maxia syliin ja pyytänyt anteeksi, että taas korotin ääntä, että "ei isi ole tämmönen". Enkä mä olekaan semmoinen, en koskaan haluaisi olla. Vaan ilmeisesti näitä ilman mitään järkevää syytä ilmestyviä huonoja päiviä on mullakin. Mä oon yrittänyt kaikkeni, että voisin olla rauhallinen, mutta tänään mikään ei tepsi.

Äsken Max meni nukkumaan ja mä söin aamupalan. Mä sanoin Maxille siinä tuttipulloa ojentaessani, että "sit kun heräät, niin paremmalla mielellä molemmat, ok?" ja mä haluan uskoa siihen.

Tiedättekö kun Max on oppinut mahdollisesti ei-sanan merkityksen, ja se tarkoittaa ilmeisesti tässä kohtaa vastinetta joo-sanalle. Jos jokin asia tai paikka on ei, niin sitä kohti mennään. Sitten kun sen ei-sanan taas sanoo, niin Max aloittaa itkushown. Ja itkushown jälkeen mennään seuraavaan ei-paikkaan ja kuullaan sana ei, jonka jälkeen taas alkaa uusi itkushow. Tätä se oli lähestulkoon koko tämä aamu. Ei auttanut sen kanssa touhuaminen, vaan silloin keksittiin jopa uusia ei-asioita. Onko tämä nyt se uhmaikä? Eikö sen pitäisi alkaa paljon myöhemmin? 

Mutta siis nää tilanteet kasvattaa jopa mua. Mä pystyn kokoaika olemaan rauhallisempi ja rauhallisempi, vaikka tää aamu hieman kaaosta on ollutkin. Osaan vähän varautua taas jo etukäteen siihen, että ei tarvitse ärsyyntyä, vaan koitat nyt pysyä rauhallisena. Sen rauhottumisen kun alottaa ennen kun hermo on edes mennyt.. No joo, kuulostaapa jotenkin siltä, että olisin ihan raivohullu. Mutta siis kun asennoituu tulevaan siten, että ei tarvitse reagoida niin kun yleensä reagoin, niin jotenkin sen onnistuu välttämään.


Tänään mä otin kuvankin ennen kun aloin edes kirjottamaan, koska silleen tää on ehkä vähän helpompaa. Ja jatkan tässä tänään nyt sitä eilen alkanutta kaavaa ja esittelen teille mun vitriiniä.

Näytä tämä julkaisu Instagramissa

Henkilön Vesa-Matti Nikander (@tekkomus) jakama julkaisu

Kuten kuvatekstistä voi päätellä, niin siinä on yksi harvoja asioita, joita mä jollain tasolla ehkä jopa keräilen. En haali, mutta jos vastaan tulee jotain mikä miellyttää silmää, niin ehdottomasti vitriiniin. Mä en oikeestaan enää edes juo Karjala-olutta, mutta kyseinen neste oli hyvin paljon läsnä siinä villissä nuoruudessa. Kaljan piti aina olla Karjala. Sitten tuoppien piti alkaa olemaan myös Karjala.

Siis mulla menee nenä tukkoon jos mä juon Karjalaa. Voitteko uskoa? Mä en tiedä onko mun keho saanut kyseisestä nesteestä tarpeekseen, mutta näin se reagoi. Mulla on monet hyvät illanistujaiset mennyt pilalle sen takia, että olen ostanut lavan Karjalaa mukaan ja yrittänyt sitä nautiskella illan mittaan. Hiprakan hiipiessä alkaa nenäkin tukkeutumaan. Eikä se sitten aukea millään kepulikonstein, vaan täytyisi ehdottomasti olla aina joku nenäsumute mukana, jotta iltaa voisi hyvin mielin jatkaa. Se menee meinaan niin pahaksi, että mä en pysty nenän kautta laisinkaan hengittämään, ja se on ikävää se.

Mikään muu olut sitä ei käsittääkseni ole tehnyt, että siksi tämä on hieman outoa.


Kävin laittamassa vähän lisää kahvia tippumaan, koska olen selvästi kahvin tarpeessa. Ja idean tarpeessa. Tämä on jo toinen jaarittelumerkintä putkeen! Eikä ole hyvä antaa tän koko kalenterin mennä jaaritteluksi.

Kahvia laittaessani mietin, että mitäpä jos kaivaisin vanhimman tänä päivänä kirjoittamani tekstin esiin ja pohtisin vähän sitä? En tiedä onko siinä mitään järkeä, mutta ehkä? Ehkä ei. En tiedä. 2013 olen ilmeisesti siirtynyt kirjoittamaan tätä joulukalenteria tänne Bloggeriin, mutta ennen sitä muistan kyllä kirjoitelleeni samanmoista tuonne Irc-Gallerian puolelle. Kaivetaanko siis ihan niin pitkältä? No, mennään.


2008: Se on luultavasti ensimmäinen vuosi kun yritin tehdä tämmöstä "blogi joka päivä jouluun asti"-tyylistä suoritusta.

No joo, en mä ala sittenkään tuolta noita kaivamaan. Anteeksi tämmönen nyt. Oon kirjottanut silloin ihan nimellä sen aikaisista ihmisistä. Ja toi on vähän tommosta, hmm.. No, en koe itse hyväksi ruveta perkamaan tommosia asioita. Sen aikaisia parisuhdekuvioita ja muuta. Höh. Meni hyvä suunnitelma pieleen. Katsotaan onko vuodelta 2009 jotain, josta voisin jotain lähteä avaamaan.

2009: No tuota.. Se on.. No, siinä on kuva vain keskaria näyttävästä Jeesuksesta ja teksti:

Viidennestä luukusta tulee kaikille tehtävä: Jokainen voi omassa pienessä pääkopassaan miettiä, että mitä mä tein joulukuun 5. päivä.

Tuota noin.. Mä ajattelin tän hyvänä ideana, mutta.. Noita on vähän vaikea lähteä sen enempää purkamaan, koska en edes muista miksi olen tuolloin ollut noin ärtynyt. Jos yritän muistella, niin ehkä toi sitten taas liittyy sen aikaisen parisuhteen päättymiseen? Ehkä? Oli miten oli, niin en kyllä osaa tehdä omaa tehtävääni; en voi mitenkään muistaa mitä olen tehnyt 5.12.2009.

Voi, voi.. Tämä ihan hyvältä kalskahtanut ajatus kariutuu nuoren Vesa-Matin ajatuksenjuoksuun. Katsotaan nyt vuosia niin paljon eteenpäin, että saadaan tuosta nuoresta miehestä jotain järkevää irti.

2010: Ilmoitan vaan, että mitään videota ei ole tulossa, enkä mitään ole tehnyt. Olen kuitenkin täydentänty merkintää kuvalla, jonka laitan nyt tännekin kysymättä lupaa toiselta kuvassa esiintyvältä henkilöltä.

Jouni ja minä.

Oltiin ilmeisesti valmistuttu kyseisenä vuonna puupuolelta pikkuveljen kanssa ja lähettiin sit vähän käymään työkkärissä. Toinen kaiketi tuolla reissulla työllistyi ja toinen ei ole työllistynyt vieläkään. Mutta on sen jälkeen käynyt lisää kouluja.

2011: Ei löydy ollenkaan. Ei mistään, ei mitään.

2012: Ei vieläkään mitään. Ei mistään, ei ollenkaan.

Ja sitten siirrytäänkin vuoteen 2013 kun olen palannut jonkinlaiselta joulukalenteritauolta ja siirtynyt tänne Bloggerin puolelle. Täällä mulla on hyvin vähän mitään epäasiallista, joten ehkä me sitten täältä löydetään jotain mihin voidaan porautua. Toivottavasti, koska muuten tämä on ollut vasta jaarittelujen jaarittelu ilman mitään sisältöä.

2013: No, linkki suoraan tekstiin on tässä. Ensimmäinen mihin eniten kiinnitin huomiota on toi mun tyylini kirjoittaa; se on hitusen raskas. Erittäin lyhyitä lauseita, kokoaika päättövälimerkkiä ja muutenkin jotenkin.. No, ei nykyistä minua.

Mä aistin tosta tekstistä, että olen ollut ehkä jokseenkin ylienerginen. Mä olen jostain syystä ilmeisesti toiminut silloin kuin extrovertti ja latautunut ihmisistä. Mä oon nähnyt kyseisenä päivänä ilmeisesti aika montaakin ihmistä. Ja nyt toi kirjoitustyyli tarttui. Huomaatteko? Tein tahallani, anteeksi.

Miraa ei ole tullut nähtyä kyllä pitkään toviin. En tiedä mitä kävi, mutta jossain vaiheessa yhteydenpito lakkasi täysin kummaltakin. Yritin jossain vaiheessa kysellä kuulumisia, mutta en oikein saanut mitään irti. Kasvettiinkohan me sitten jotenkin erilleen? Sama aikalailla kaikkien merkinnässä esiintyvien ihmisten kanssa; ei tule nähtyä, mutta välillä jokunen sana jossain saatetaan vaihtaa. Hassua.

Jotenkin sitä joskus ajatteli, että nämä on nyt ne ihmiset, jotka tulee olemaan tässä ympärillä aina ja joiden kanssa vietetään niin paljon aikaa. Ei siis käy ilmi tuolta merkinnästä tämä mietintä. Jokin ilmeisesti kuitenkin muuttui ja asiat on ihan erilailla kun oli ajatellut. Tällä hetkellä piirit on pienet, mutta silti tässäkin tilanteessa ajattelee, että nämä on nyt ne ihmiset, jotka on tässä sitten aina ja joiden kanssa vietetään aikaa.

2014: Tässä taitaa olla ensimmäinen täydellinen vuosi. 24 luukkua ja täydellisesti järjestyksessä. Linkki kyseisen vuoden joulukuun 5. päivään tässä.

Kirjoitustyyli on jo paljon hillitympi. Uskonkin, että tuo ylienergisyys on vaikuttanut tohon vuoden 2013 blogimerkintään merkittävästi. Mä meinaan tiedän, että saattaisin vielä tänäkin päivänä lähteä kirjottamaan noin jos olisi liikaa energiaa ja olisin jostain hieman innoissani.

Vuonna 2014 on myös nähty ihmisiä, mutta silloin on nähty ihmisiä NHL-pelin merkeissä. Voi hitsi se oli hauskaa kyllä silloin. Yhtäkkiä saattoi tulla puhelu ja pyydettiin vaan ottamaan erä lätkää.. Nykyään en oikein osaa pitää NHL-peleistä, koska Roni on pilannut ne multa. Alkuun mä voitin sen aina, mutta sitten tää opetteli pelaamaan sitä kuin ammattilaiset ja sen jälkeen mulla ei ollut enää mahdollisuuksia. Enkä enää sen takia pidä koko pelisarjasta, pöh.

Tuolla on myös esillä tuo, että olen ollut huolissani blogiputken katkeamisesta. Se on joka vuosi sama homma, koska mä haluaisin tehdä näistä täydellisiä, 24. päivää kestäviä putkia. Joka päivä pitää jostain kaivaa se hetki aikaa, että saa tarjoiltua blogiannoksen kansalle.

2015: Toinen täydellinen vuosi putkeen. Tasan 24 merkintää joulukuussa. Otsikointi on ollut silloin vain hyvin typerää, koska otsikosta ei käy selväksi mitä merkintä pitää sisällään. Se pitää avata ja lukea, jotta saa mitään kuvaa siitä mitä on tapahtunut. Höh. Merkintään pääset tästä.

Toi on tommonen kysymyspatteri mihin olen vastannut. Toi taisi olla semmonen vuosi, että mahdollisesti etsimällä etsin juurikin noita kysymyksiä vain ja vastailin niihin. Se oli ikään kuin sen vuoden teema. Se oli hauskaa ja tykkäilen vieläkin vastailla kysymyksiin. Pitää varmaan siispä jollekin päivälle tehdä taas tuommoinenkin merkintä.

Toisaalta vaan tossa jää sitten kaipaamaan sitä informaatiota siitä päivästä. Mimmoinen se oli sinä vuonna? Eli toisaalta itseäni ajatellen tommoset kuulumismerkinnät on parempia kun mitkään muut, koska ne auttaa mua muistamaan mitä olen milloinkin tehnyt. Kuka nyt oikeesti kaikkia arkipäiviään muistaa? Niinpä, ei kukaan. Olisi kiva, jos olisi just joku, vaikka blogi, mihin voisi kirjottaa kuulumisiaan ja lukea niitä vuosien päästä. Ja rehellisesti; ei kaikkia päiviä tarvitse edes muistaa, eikä niistä tarvitse olla mustaa valkoisella. Ne on ihan kiva lisä, mutta ei tärkeetä.

2016: Nyt ei olekaan täydellinen blogiputki. Mä muistan kyllä miksi toi katkesi! Meillä tuli Eiran kanssa joku riita ja elämä oli silloin kyllä yhdenlaista mykkäkoulua ja muuta epämukavaa. En kokenut hyväksi jatkaa kirjottelua. Kyseisen vuoden 5. joulukuuta pitää sisällään reseptin. Pääset katsomaan sen tästä.

Reseptit ja uuden kokeileminen on myös semmonen asia mitä tykkäisin tässä kalenterissa toteuttaa. Ja mulle tosiaan on yksi resepti tulossa tälle blogiputkelle, mutta en vaan tiedä mihin väliin. Eli ei tarvitse pelätä, että tämä mitä tänään teen tulee olemaan mitenkään pysyvä teema. Tämä on vain kokeilu.

Piirakka näyttää kyllä hyvältä, mutta mun täytyy sanoa, että mä en oikeesti ole piirakoiden ystävä. Niiden koostumus ei jotenkin istu mun suuhun. Joku kaksimielinen saisi tästä nyt oikein runsaasti huumoria irti.

2017: Sitten taas täydellinen blogiputki, huh, mahtavaa! Kuvituksesta pakko sanoa sen verran, että nyt on saatu jo vähän joulukalenterihenkeäkin mukaan. Käyhan vilkaisemassa merkintä tästä, jos kiinnostaa.

Tuossa ollaan palattu vanhaan hyväksi havaittuun kysymys-vastaus-teemaan. Olen toki selitellyt tuossa, että ei riitä aika muuhun, joten tämmöinen ratkaisu tähän väliin. Todellisuudessa noi vastailut vie ihan yhtä paljon aikaa kun tämmönen pitkän blogimerkinnän kirjottaminenkin. Siinä joutuu miettimään ensin vastauksen, kirjoittamaan sen sitten silleen ymmärrettävästi ja sitten vielä jatkamaan samalla kaavalla loppuun asti. Hauskaahan se on, mutta ihan yhtä aikaa vievää.

Edelleen vaan jää kaipaamaan tietoa siitä, että mitä tein vuonna 2017 ja tänä kyseisenä päivänä? En tee sillä tiedolla mitään, mutta olisihan se ollut ihan kiva.

2018: Resepti! Katso kyseinen merkintä tästä. Blogiputki on myös kyseisenä vuonna ollut täydellinen.

Toi resepti on itseasiassa semmonen, mitä oon sitten "joutunut" käyttämään joka vuosi tuosta päivästä lähtien joka joulu. Se vakiinnutti paikan joulupöydässä ainakin Eiran suvun puolella. Tai ei ehkä joulupöydässä, mutta semmosena jouluherkkuna.

Noita on kiva tehdä ja ne on oikeesti hyviä, joten miksi ei? Sieltä resepti haltuun jos kiinnostaa tehdä omat "isoäidin suklaakeksit". Resepti on mun kehittelemäni versio kyseisistä herkuista.

2019: Jokseenkin yllättävää, että tästäkin luukusta löytyi kysymyksiä ja vastauksia. Tässä kohtaa olen tajunnut ilmeisesti otsikoinnin tärkeyden, koska nyt tuota sivupalkkia kun selaa niin saa heti tietää, että mitä missäkin luukussa on. Noin sen olisi pitänyt aina mennä! Käy katsomassa merkintä tästä, jos siis vaan huvittaa. Ja on muuten vielä täydellinen putki, ai että! Ja vielä oikein extraluukkukin!

Tossa on muuten myös se plussaa, että oon sinne hieman lisännyt myös kuulumisia. Ei olla menty suoraan vaan vastailemaan kysymyksiin, vaan on kerrottu myös muutamalla lauseella mitä on tehty tai mitä on tapahtunut. Hyvä silloinen minä! Iso parannus aikaisempaan monilta osin.

2020: Viime vuoden kalenterin keskenjääminen on selitetty tässä jo tämän vuoden kalenterin aikanakin, joten siihen ei tarvitse enää mennä. Viime vuonna siirryin omasta mielestäni hienoimpaan graafiseen ratkaisuun, joten siitä pisteet viime vuoden joulukalenterille. Blogimerkintä löytyy tältä päivältä ja siihen pääset tästä.

Se on ihan rehellinen kuulumismerkintä. Sieltä selviää aika yksityiskohtaisesti mitä olen tehnyt kyseisenä päivänä. Tuolloin oli jo Max ja oli jo vakiintunut tuo Ronin lauantaivierailu. Joka lauantai sitä odottaa ja yleensä se sieltä myös ilmestyy. Mielenkiintoista luettavaa, mutta uskon, että mielenkiintoisuus on vielä suurempi vaikka 10 vuoden päästä. Se on yksi syy, miksi tätä blogia jaksan ylläpitää; asioita on kiva tulla ihmettelemään vuosien jälkeen. Mimmosta meno on milloinkin ollut.


Max heräsi päikkäreiltään aika sopivasti. Olisin toki toivonut, että se olisi vielä nukkunut vaikka tunnin, mutta kyllä pari tuntiakin riittää. Ajatelkaapa taas, mulla meni tän merkinnän parissa pari tuntia! Näen jokseenkin aika paljon vaivaa näitä varten, joten kiitoksia kaikille lukijoille. Ja terveisiet tulevaisuuden minälle, joka joskus eksyy tätä mahdollisesti uudestaan lukemaan. Jos oot vielä paremmaksi kirjoittajaksi tullut, niin en tiedä miten se on edes mahdollista. Oon nyt jo aika hyvä, ainakin omasta mielestäni.

Nyt ei mulla muuta, äkkiä Maxin seuraksi! Lähetään varmaan ulos jos poikanen on yhä yhtä tyytymätön ja "riiviö".

Terveisin,
Vesa-Matti

4. Täyspitkä jaarittelumerkintä

Heti kun mainitsin siitä, että miten hienoa on kun lukijoita löytyy, niin sitten.. Eilinen merkintä sai koko eilisen päivän aikana vain 10 lukijaa. Kertooko se sitten siitä, että kissoista on tänne turha jaaritella? Ehkä. En mä kuitenkaan lähe noita lukijamääriä mitenkään tottelemaan, vaan mä teen semmosta sisältöä kun mua itseäni huvittaa.

Aina mä oon tätä lähinnä vaan itselleni tehnyt. Noita lukijoita on vaan kiva seurata aina välillä sen takia, että näkee vähän, että kuinka montaa muuta mun elämäni kiinnostaa. Vaikka sillä ei ole mitään merkitystä. Hmm, saattaa sillä ehkä kuitenkin olla, en mä tästä muuten aina jaarittelisi. En mä tiedä. Tavallaan siis mulle on ihan sama lukeeko tätä kukaan, mutta toisaalta mä aina pyörittelen päässäni sitä, että mitä jos..

Mitä jos tää voisi olla mun työ? Ei varmastikaan siis blogin kirjoittaminen omaelämäkerrallisena anna mulle koskaan mahdollisuutta tienata tällä näpyttelyllä elantoani, mutta jonkinlanen kirjoitushomma. Ehkä siis tavallaan seuraan noita lukijamääriä siksi, että jos tämä joskus "raketoisi", eli saavuttaisi valtavan yleisöryntäyksen, niin ehkä sitä kautta aukeaisi uusia polkuja elämässä.  En mä tiedä, mä haen nyt ton toisen kupin kahvia ja kokeilen lopettaa tämän jaarittelun. Ja löytää jonkun kunnon aiheen tälle päivälle.


Opettelin muuten taas paaston takia juomaan kahvini mustana. Sen saa juoda ennen kun saa syödä, joten toimii. Huomasin myös, että mä kulutin ihan hirveän määrän kauramaitoa vielä silloin kun kahvin nautin tuon kauraliemen kanssa. Mä join kahvin lähes aina suhteella 60/40. 60 % kahvia ja 40 % lantrinkia, eli jonkinlaista maidonkaltaista tuotetta. Se oli hyvää, mutta ei se enää ollut sitä the kahvia.

Nyt keitän kahvin suhteella 3 vettä ja 4-5 puruja. Haluan nimittäin aina jäähdyttää kahvini sen tiputtua, joten lorautan joukkoon aina kylmää vettä. Kahvin maku ei siitä kärsi, koska siellä on niitä "ylimääräisiä" puruja. 

Näin. Huomaatte varmaan, että en saa mitään ideaa tähän merkintään? Lähtee kokoaika ihmeellisille raiteille tän jaarittelun kanssa. Kohta meillä on tässä ns. kokopitkä jaarittelublogi, mutta en mä usko senkään ihan mahdottoman huono ajatus olevan.


Mä varmaan joka vuosi jossain kohtaa valitan siitä, että miten olen aiheuttanut itselleni taas kiireen ja muuta, koska en ole aikaisemmin saanut aikaiseksi lähteä lahjaostoksille. Ja kun Eiran syntymäpäivät on joulukuussa myös, niin mulla on aina hirveästi tekemistä lahjojen keksimisen suhteen. Mä olen yrittänyt kuunnella ja udella, mutta mulla ei ole vieläkään mitään täysin varmaa ajatusta. Mä tänään todennäköisesti lähden kiertelemään ja tutkimaan ajatuksen kanssa.

Ja joka vuosi varmasti sanon tämänkin; olisi helpompaa jos Eiralla olisi synttärit vaikka puolikin vuotta aikaisemmin. Mun ei tarvitsisi tässä kohtaa vuotta yrittää miettiä aina kahta lahjaa. Tai siis, hmm.. Mä tykkään ostaa lahjoja ja mä tykkään niistä reaktioista mitä ne yleensä saa aikaan, mutta tää on jotenkin vaikeeta kun pitää yrittää tehdä se vaikutus kaksi kertaa putkeen. Tää on mun korvien välissä todennäköisesti.

Ja sitten on vielä sekin, että kun Eira ensin sanoo, että se ei keksi mulle mitään. Mä olisin ihan ok sen asian kanssa, että ei sitten vaikka osta mitään. Bokserit ja sukat tulee aina tarpeeseen, jos jotain on pakko. Mutta sitten Eira alkaakin keksimään. Tuntuu, että sille tulee tilauspakettia tuolta ja toista jostain muualta, ja aina se sanoo niiden olevan lahjoja mulle. Tiedättekö minkä paineen se taas aiheuttaa?

Mä istun melkein joka joulu hirveän lahjapinon keskellä, vaikka Eira ei alunperin keksi mitään. Ja sitten se mitä Eira saa multa.. Mä rupeen aina vähättelemään sitä päässäni, koska "minä nyt sain näin paljon kaikkea ja toi nyt vaan on tommonen". 

Lahjojen paljouskin voi joskus oikeesti hieman ahdistaa. Mutta ei mietitä sitä tässä kohtaa enempää.


Jotain muutakin mun piti tähän asiaan kyllä vielä lisätä.. Hmm.. Joo, muistan! Siis nykyäänhän olisi helppoa vaan tilata netistä kaikkea ja odottaa tuotteiden saapuvan kotiin tai lähimmälle noutopisteelle. Mulla on vaan siinä ongelma; mä en jaksa odottaa! Tai siis, jos mä tilaisin jotain niin joo, odottaminen olisi ainut vaihtoehto. Mutta lähtökohtaisesti on jo niin, että mä jätän sitten mielummin tilaamatta, koska sitten ei tarvitse odottaa. Ja mistä mä noudan ja miten mä noudan.. Olisiko tää taas kerran sen yliajattelun syytä? Ehkä, todennäköisesti.

Mä oon varmaan joskus.. No, monta vuotta sitten viimeksi tilannut jotain. Ne taisi olla vaatteita, hyvin todennäköisesti. Tai sitten mahdollisesti joku dvd? No, sama se. Tän vieroksuminen odottamista kohtaan varmasti aiheutti joskus se, kun tilasin muutaman dvd:n ja ne saapui väärässä järjestyksessä. Tilasin muistaakseni Blondi tuli taloon -sarjan kaikki kaudet ja ensin saapui sarjan loppupää. Sen jälkeen piti jäädä odottamaan vielä sitä alkupäätä ja se odotus oli pisin ikinä, vaikka ei oikeasti ollut. Siinä oli vaan se turhautuminen ja kaikki mikä korosti sitä. Jotenkin silloin päässäni vissiin päätin, että haen mielummin kaiken jostain mistä saan sen heti omakseni.

Nyt pitäisi varmaan vaan mennä sitä kohti, että on ihan ok tilata ja on ihan ok odottaa. Mietitään noutoja ja muita vasta sitten kun se on ajankohtaista. Ei stressata etukäteen. Nää on helppoja mantroja toistella itselleen, mutta ei näistä mulle mitään apua ole, sen tiedän varmaksi. Se olisi kuitenkin avuksi, että lähtisi sitä ongelmaa kohti ja selättäisi sen. Ehkä mä teen sen, ehkä.


Mulla on vielä ongelma tän päivän kuvan kanssa.. Ja itseasiassa siitä tuli mieleen, että mulla on ongelma myös muutenkin näiden kuvien kanssa. Tajusin, että kuvat ei välttämättä liity mitenkään siihen mistä mä olen kirjoittanut. Hyvänä esimerkkinä Kumppani vs. paras kaveri -merkintä, koska käsiteltiin ihan muita ihmisiä, mutta luukusta kuitenkin paljastui kuva Maxista.

Eira tästä asiasta eilen tai toissapäivänä jotain mainitsi, mutta olin jo kerennyt miettimään sitä itseksenikin jo. Joten varmasti monet muutkin on kerennyt ihmettelemään asioiden hämmästyttävyyttä. Sanoinkin sitten Eiralle, että olkoon nämä kaksi asiaa tavallaan erikseen, mutta yhdessä. Tähänkään merkintään liittyen en oikein osaa keksiä mitään mitä kävisin kuvaamassa, joten luukun takaa paljastuu varmasti jotain ihan mitä vaan sattuu. Kohtahan se tiedetään kun keksin aiheen kuvalle..

Mutta siis tämän jaarittelun pointti oli tosiaankin se, että noi kuvat ei välttämättä kerro blogimerkinnän sisällöstä mitään. Olisi varmasti hyvä, mutta mokasin jo kerran, joten virhettä on hyvä korostaa, koska sitä ei voi enää piilottaakaan. Tai voisi, mutta tiedättekö minkä työn ja tuskan takana se olisi?

Kuvallinen kalenteri pitää sisällään sen mistä keksin ottaa kuvan ja muuten blogimerkintä sisältää sitä, mistä keksin teille kirjoitella. Näin on nyt päätetty.


Ja kuinka ollakkaan? Tästä tulikin tämmöinen ns. täysipitkä jaarittelumerkintä. En edelleenkään tiedä miten blogin suhteen määritellään täyspitkä, mutta mulle tämä tuntuu tässä kohtaa valmiilta, joten tämä on täyspitkä. Sekin on nyt päätetty.

Nyt kun olen saanut teidät lukemaan tätä jaarittelua tänne asti, niin nyt käyn äkkiä nappasemassa jostain mihinkään mitenkään liittymättömän kuvan. Ihan vaan kiusallani, ja tosiaan korostaakseni virhettä.

Näytä tämä julkaisu Instagramissa

Henkilön Vesa-Matti Nikander (@tekkomus) jakama julkaisu

Päivän kuvaksi valikoitui lelufiguurit vitriinistäni. En niitä lähde tässä toista kertaa selittämään, koska tuossahan se jo lukee selvästi.

Mä oon pitkään halunnut alkaa selittelemään mun vitriiniin päätyneitä asioita. En tiedä miksi, mutta haluan esitellä ne. Mikä olisikaan parempi vaihtoehto kun esitellä niitä joulukalenterin ohella? Lisäsisältöä runsaasti näihinkin, eikö?

Ja nyt ei mulla muuta.

Terveisin,
Vesa-Matti

3. Kissamerkintä! (Onnea Masa!)

Jotenkin mahtavaa huomata, että mun lukijamäärät näissä joulukalenterimerkinnöissä on nyt korkeemmalla kun mun normaaleissa merkinnöissä. Tai siis onhan nämäkin suhteellisen normaaleja, mutta kumminkin. Yleensä siis uuden merkinnän lukee 11-17 ihmistä kun nyt nämä pari aikaisempaa luukkua on kerännyt lukijoita jo 20-22. Se on mun mittapuulla iso kasvu.

Se toki aiheuttaa paineita ja haluaisin keksiä kokoaika jotain millä saan lukijat pysymään. En vaan ehkä osaa, joten voin vaan toivoa, että jengiä vaan jostain syystä kiinnostaisi palata lukemaan näitä.


Eilen Eira muistutti mua siitä, että Masa täyttää huomenna – eli tänään – 11 vuotta! Ja sanoi siihen sitten perään: "Kirjoita jotain Masasta", joten tartuin nyt sitten tähän. Kirjoitan ehkä vähän laajemmin meidän kissoista, koska.. No, kerrotaan koko tarina.

Näytä tämä julkaisu Instagramissa

Henkilön Vesa-Matti Nikander (@tekkomus) jakama julkaisu

Mä oon aina ollut kissaihminen. En siis silleen kissaihminen, että olisin puoliksi kissa ja puoliksi ihminen, mutta siis jos pitää valita kissoista ja koirista, niin vastaan yleensä kissa. Eli kissaihminen.

Sillon joskus kun muutin omilleni, niin mä tiesin automaattisesti, että kissan tarvitsen seurakseni. Se fiilis kasvoi siinä alussa tosi vahvaksi, koska mulla alkoi olemaan tosi tylsää vaan yksin ensimmäisessä omassa kodissa. Tarvitsin seuraa. Masa ei tullut vielä siinä kohtaa kuvioihin, koska ensin taloon asteli kissa nimeltä Sara, joka tunnetaan paremmin nimellä Sarppa. Sarppa on syntynyt 18. toukokuuta 2010, eli on myös jo täyttänyt sen 11 vuotta.

Sarpasta kirjottelin pari vuotta sitten ison päivityksen, koska silloin aika hieman pysähtyi ja pelko sen menetyksestä oli suuri. Sen voi käydä lukemassa tästä.

Lyhyesti; Sarpalla todettiin jonkinlainen suolitukos ja eläinlääkäri antoi kaksi vaihtoehtoa: lopetus tai leikkaus. Se suolitukos on ilmeisesti jotenkin, hmm, jatkuva. Me jouduttiin vaihtamaan ruokavaliota kalliimpaan ja sillä on saatu Sarpalle lisävuosia ainakin jo melkein 3. Toivottavasti lisääkin. Se ei oireile kokoaika, ehkä juuri paremman ruokavalion takia. Mutta siis noin kerran parissa kuukaudessa Sarppa menee vaisuksi ja hakeutuu yleensä olemaan hieman omissa oloissaan. Siitä sitten tunteja tai päivä eteenpäin, niin se tukos tulee itsestään ulos, mutta aiheuttaa yleensä ihan kamalan sotkun.

Sen enempää menemättä siihen sotkuun, niin kyllä sen mielummin siivoaa kun luopuu kissasta. Ja mun käsittääkseni sitä ei voi hoitaa mitenkään, vaan kissan täytyy nyt elää sen kanssa lopun elämäänsä. Ei se vaikuta kipeältä, vaikka omiin oloihinsa hakeutuukin, mutta voitte kuvitella jos teiltä tulisi niin iso köntti jotain kautta ulos, niin ei se varmasti kivaakaan ole.


Sarpan kotiutumisen jälkeen muistaakseni aika nopeasti sain kuulla, että meidän alakerrassa asuvalle perheelle oli syntymässä kissanpentuja. En muista oliko se sisko vai kuka, mutta kävi puhumassa naapurille ja mä sain sitä kautta sitten mahdollisuuden käydä valitsemassa itselleni oman pienokaisen.

No, onhan tossa kyllä ihan hyvä väli, koska Masa on syntynyt 3.12.2010, että ei se varmaan nyt ihan heti Sarpan kotiutumisen jälkeen tapahtunut. Oon vaan huono muistamaan aikaa.

Masa ja Elias, Elias ja Masa.

Ensimmäinen kuva mulla on Masasta Facebookiin lisättynä 31.1.2011. Koska en päivämääriä osaa itsekseni muistaa, niin oletan, että tuo on se päivä kun Masa on kotiutunut. Pieni vaalea pallero. Sarppa ja Masa aloitti tutustumisen siinä ja muistaakseni siihen jokunen päivä meni, mutta lopulta Masa oli etsimässä maitoa Sarpasta. Sitä kuitenkaan saamatta. Siitä kuitenkin sitten lähti meidän yhteiselo.


Jotkut ei pysty käsittämään sitä, että kissatkin on omia persooniaan. Sarppa ja Masa on aivan kaksi erilaista kissaa. Molemmat silti omalla ärsyttävyydellään ja hellyyttävyydellään ihan loistavia tyyppejä. Kun puhun kissan ärsyttävyydestä tarkoitan sitä kissan taipumusta hyvin itsepäiseen toimintaan, eli siinä varmaan puhutaan kaikista kissoista. Meillä on ihan alusta asti yritetty kieltää ainakin ruoanvalmistukseen tai sen nauttimiseen tarkoitetut pöydät, niillä ei saa kävellä mikään elävä. Kissojen tassujen mukana kun kulkeutuu kissanhiekkaa ja muuta, mutta ehkä lähinnä kissanhiekkaa, niin sen takia ollaan pyritty pitämään ne poissa pöydiltä.

Masa on oppinut sen, että se ei saa kävellä kyseisillä pöydillä silloin kun ihminen on hereillä tai paikalla. Vaan kun koittaa yö, niin silloin mennään. Lähes aina saa löytää tiskipöydältä vähintään vaaleita kissantassunjälkiä, jos ei itse kissa juuri silloin satu olemaan siinä. Se siis osaa hillitä itsensä päivällä, mutta tilaisuuden tarjoutuessa sen pitää silti aina kokeilla. Sitä ei oikein voi kieltää, koska ei itse ole silloin kieltämässä.

Masalla on myös taipumus leipoa mua. Vitsikkäästi kutsutaan sitä sen työksi. Alkuillasta usein kun ollaan menty pehkuun, niin hetken päästä Masa ilmestyy jostain ja hyppää mun viereen. Siitä sitten hiljalleen siirtyy etutassuilla mun mahan päälle ja aloittaa työnsä. Se on hassua, että mä tykkään siitä, vaikka se hieman kipeää tekeekin. Se on mun ja Masan juttu.

Masa on jostain syystä koko elämänsä kärsinyt – en tiedä kärsiikö se siitä oikeasti – siitä, että sen silmät on jatkuvasti rähmiintyneet. Mä niitä yritän aina silloin tällöin putsata, mutta ei mene kun tovi niin silmät on samanlaiset kun ne oli äskenkin.


Masa ja Sarppa on kerennyt kaksi pentuettakin tehdä. Ensimmäiseen pentueeseen (synt. 29.10.2011) kuului kaksi, joista toinen ei selviytynyt. Kitalakihalkio tai jokin vastaava vei hengen, vaikka kaikkemme yritettiin.

Villen Sanna-kissa vauvana.

Toinen ensimmäisen pentueen kissoista on kaverillani Villellä, enkä ehkä usko, että se kissa olisi voinut parempaa kotia saada. Välillä tuntuu, että Ville elää kissaansa varten, mutta se siinä onkin juuri mahtavaa. Kissa saa kaiken mitä haluaa ja rakkautta ei varmasti puutu.

Toiseen pentueeseen (synt. 1.3.2012) syntyi 4 pentua. Taas kerran kitalakihalkio vei yhden poikasista, vaikka taas kaikkemme yritettiin. Silloin muistaakseni soitettiin eläinlääkäriinkin ja siellä sanottiin, että mitään ei voi oikein tehdä.

Sarppa ja toiset pennut. Mustapää kuvassa vasemmalla.

Nämä kolme jäljelle jäänyttä reipasta poikasta löysikin nopeasti kodin. Toki vasta luovutusiän jälkeen, mutta silti. Yhteen pennuista mä itse jopa ihastuin niin kovasti, että olisin sen halunnut pitää. Kutsuttiin sitä Mustapääksi, mutta sen nimeksi taisi lopulta tulla Vili – jos en aivan väärin muista. Eira ei muistaakseni suostunut kolmanteen kissaan, joten uuteen kotiin vaan. Näistä kolmesta pennusta mulla ei ikävä kyllä ole mitään tietoa enää tässä kohtaa. Tiesin silloin mihin ne meni, mutta ei näistä ilmeisesti ole tapana pitää sen kummemmin kirjaa tai kuulumisia vaihdella. Ehkä olisi voinut, mutta eipä tullut lähdettyä semmoseen.

Sen muistan, että Mustapää ei jäänyt ensimmäiseen kotiinsa. Se tuli meille vielä jossain vaiheessa takaisin ja löysi sitten vasta lopullisen kotinsa toisaalta. En muista syitä, mutta parempi kun tuli takaisin, eikä joutunut luonnon armoille.


Tähän kohtaan vielä pakko mainita koirakin, joka syntyi 28.12.2012 ja kotiutui meille sitten luovutusikäisenä. Eli siis Nella, chihuahua. Se ei liity kissoihin muuten, kun vain sillä tavalla, että ei näistä mitään ylimpiä ystäviä ole koskaan tullut. Sietävät toisiaan, eikä sitä kai enempää voi vaatiakaan. Hyvä, että edes sietävät ja tulevat jotenkin toimeen.

Melkein kun kissa. Tai ainakin lähes samankokoinen. Masa taitaa olla vähän Nellaa isompi – ainakin vatsasta.

Mun suurin haaveeni tällä saralla on, että nämä eläimet elävät pitkän ja mahdollisesti myös hyvän elämän. Jos me se niille pystytään tarjoamaan tavalla tai toisella, niin ehdottomasti sitä kohti mennään. Sarppakin on maksanut tähän mennessä enemmän kun Nella, "vaikka onkin vain maatiainen". Ei rahalla ole silleen mitään väliä kunhan saa eläimet pidettyä terveenä, mutta kalliita noi eläinlääkärit on, huh.

Ne on opettanut huolehtimaan muistakin kun vain itsestään. Eli todella tärkeitä myös elämänhallinnan kautta ajatellen.

Mulle kerran joku ihminen sanoi, että "eläimiin ei pitäisi kiintyä liikaa, koska niistä joutuu luopumaan aikaisemmin kun ihmisistä", mutta eipä noihin ole voinut olla kiintymättä liikaa. Perheenjäseniä siinä missä muutkin. Kun aika on, niin rakkautta on myös osata luopua, vaikka en sitä halua tässä kohtaa sen enempää ajatellakaan. Pääasia, että sen jälkeen jää fiilis, että annettiin niille hyvä ja rakastava koti.

Nyt ei mulla muuta.

Terveisin,
Vesa-Matti

2. Kumppani vs. paras kaveri

Mä olin varautunut tälle päivälle jo toisella blogimerkinnällä, mutta sain kun sainkin ennakkotehtävät takaisin niin Ronilta kun Eiraltakin. Sanottakoon, että laitoin nämä kysymykset niille 17.11. ja sain tänään paniikissa kirjoitettuja vastauksia. Toisaalta, noin mä itse selvisin peruskoulusta. Ja itseasiassa kyllä kumpainenkin väitti, että oli pyöritellyt kysymyksiä aikaisemmin jo mielessään.

Jos noita vastauksia ei olisi tänään tullut, niin olisitte saaneet uuden version "15 kohtaa meidän kodista"-merkinnästä. Ja mä lupaan, että tulette sen saamaankin tässä joulukalenterin aikana. Mä tänään jo kuvailin vaikka ja mitä, mutta musta tuntuu, että en saanut vielä tarpeeksi kuvia. Haluan jostain syystä tehdä tosta tällä kertaa paljon kattavamman.


Ja päivän kuva ei ole tänään päivän kuva, vaan päivän video.

Näytä tämä julkaisu Instagramissa

Henkilön Vesa-Matti Nikander (@tekkomus) jakama julkaisu

Meillä oli pitkä välipalahetki tänään. Max söi kanaa ja raejuustoa varmaan tunnin. Loppupäästä tätä istuntoa laitoin Maxille tosiaan koiravideot pyörimään ja yksi video oli täysin ylitse muiden ja naurulle ei meinannut tulla loppua. Siitä sitten kuitenkin siirryttiin päivän muihin askareisiin ja kun taas tuli mahdollisuus vilkaista videota, niin vilkaistiinkin; edelleen ihan yhtä hauska, ellei jopa hauskempikin. Eira nappasi äkkiä oman puhelimen ja kuvasi tapauksesta tämän ratkiriemukkaan videon.

Nauru tarttui todella myös itseen, vaikka videoilla aina pitää yrittää omaa nauruaan pidätellä, että ei mene hyvä video pilalle. No, se siitä. Mennään päivän aiheeseen!


Mä tosiaan varmaan vuosi sitten löysin netistä semmosen kysymyspatterin mikä oli tarkoitettu silleen itseltä muille ihmisille. Muut vastaa sun puolesta.. No, tajuatte kohta. Tallensin sen silloin puhelimeeni talteen, koska olin ihan varma, että joskus tulen sitä tarvitsemaan.

No, puhelin vaihtui.. Olisin sitä nyt tarvinnut, mutta ei mulla sitä enää ollut. Hätä ei kuitenkaan ollut tämän näköinen, koska netti on täynnä kysymyksiä! Kaivoinkin esiin uudet kysymykset ja lähetin ne uhreilleni, tai siis.. No, käytetään termiä uhri. Nyt on vihdoin aika minunkin vilkaista, että mitä ne uhrit minusta tietää!


1. Millaisille asioille haluaisin tehdä enemmän aikaa elämässäni?
Eira: tärkeiden ihmisten näkemiselle ja ajanvietolle toisten kanssa
Roni: perheelle,kavereille,sukulaisille ja ehkäpä jopa jollekkin harrastukselle.

Minä: Tähän tuli selvästi hyvin yksipuolinen vastaus. Molemmat aivan totta. Käsitän ton Eiran ajanvieton toisten kanssa ja Ronin harrastuksen lähes samana, koska mä tosiaan haluaisin jonkun harrastuksen, jossa voisi viettää aikaa ja nähdä joitain tiettyjä ihmisiä enemmän. Tai en edes välttämättä tiettyjä, mutta siis muitakin ihmisiä. Mikä estää? Niin, en tiedä. Omat pelkotilat ehkä?

2. Mitä asioita pelkään?

Eira: sairastumista, läheisen ihmisen pois menoa
Roni: Hämähäkkejä ja puhumista tuntemattomille (en muista oikeeta sanaa)
Vesa-Matti: Tässä on Ronilla selkeesti vähän kevyempi suhtautuminen, mutta ei valheita nuokaan. Eiran vastaus on sitten jo noita isompia pelkoja ja aivan totta myöskin. Toisaalta mä en ihan niin vahvasti ehkä osaa omaa sairastumista silleen pelätä, mutta ehkä enemmänkin pelkään sitä, että läheiset ihmiset sairastuu johonkin vakavaan. Koronaan tai johonkin. Haluaisin vaan, että kaikki pysyisi terveenä ja elossa, vaikka se mahdoton ajatus onkin.

Hämähäkin on kyllä jännä.. Mä oon täällä monesti selittänyt sen tarinan, mutta selitetään nyt vielä kerran: Mä aloitin lääkityksen paniikkihäiriöön ja lääkäri silloin sanoikin, että se saattaa vahvistaa jotain muuta pelkoa. Minä, hämähäkkien entinen ystävä, aloin pelätä järjenvastaisesti hämähäkkejä. Enkä pääse siitä yli.

Sosiaaliset tilanteet ei nykyään enää ole ihan niin iso pelko kun mitä ne oli silloin aikanaan kun vielä kärsin vahvasta paniikkihäiriöstä. Ne ei ole mieluisia, mutta nykyään mä uskallan ehkä jopa mennä niitä kohti. Ja luultavasti Roni haki tässä juurikin termiä "sosiaalisten tilanteiden pelko".

3. Kun olen allapäin, haluanko olla mieluummin yksin vai kaipaanko seuraa?
Eira: sekä että, toisina hetkinä haluat omaa aikaa ja olla vaan, toisena hetkenä kaipaat seuraa(jolloinka riittää vaan vaikka läsnäolo)
Roni: sekä että välillä yksin välillä ei :D

Vesa-Matti: Molemmilta taas suhteellisen samallainen vastaus. Tätä ei tarvitse sen enempää lähteä selittelemäänkään, koska faktaahan tuo on. Jos kuitenkin itse määrittelisin, niin 60-40 suhteella olisin yleensä mieluummin yksin. Riippuu kyllä paljon siitäkin mikä ajaa alakuloon.

4. Mitkä ovat sellaisia asioita, jotka ehdottomasti haluaisin päästä kokemaan elämäni aikana?
Eira: yhteinen joulu johon osallistuisi koko perhe !

Roni: ei tähän tuu nyt muuta mieleen kun Maxin matka ukoks jos pitää miettii tätä aikaa, muussatapauksessa isäks tuleminen?

Vesa-Matti: Roni ilmeisesti lähti ajattelemaan tätä kauempaa, mutta kyllä; isäksi tuleminen oli mun elämäni isoin toive ja todellakin halusin sen päästä kokemaan. Ja nyt kun olen isä, niin todellakin haluan nähdä koko Maxin matkan tuosta pienestä kääröstä siihen mihin se matka ikinä ihmistä kuljettaakaan. Hauska toi Ronin käyttämä sana "ukko". Ja siis kyllä, haluan kokea myös uudestaan isäksi tulemisen.

Eira taas tietää hyvin vahvasti mun mieltymykseni jouluun. Ja ollaan puhuttukin aika paljon siitä, että miten hienoa olisi joskus saada koko perhe, tarkoittaen siis lähisukuakin, edes samaan joulupöytään. Tässä kohtaa elämää vaan sukupuu on levinnyt niin paljon, ei siis todellakaan huono asia, että kustannukset tulisi olemaan aivan valtavat, eikä ehkä mistään löydy tarpeeksi tilaa moiselle tapahtumalle. Se on kuitenkin ehdottomasti asia, minkä haluaisin päästä tässä vielä kokemaan.

5. Mitkä asiat ovat minulle haasteellisia arjessa?
Eira: arjen aikataulutus tai ehkä oikeastaan päivän suunnittelu
Roni: Sosiaalisuus ottaa ihmisiin yhteyttä.

Vesa-Matti: Eira on kyllä aivan oikeassa tässä asiassa. Mulla ei ole oikein mitään kaavaa ja mä en oikein osaa pitää kellonaikoja edes mielessäni. Mihin aikaan Max heräsi? En välttämättä muista. Se olisi hyvä muistaa, jotta osaisi suunnitella seuraavat peliliikkeet. Ei arki ole kertaakaan mitenkään räjähtänyt tähän, mutta olisi se varmasti helpompaa jos se olisi jotenkin suunnitellumpaa.

Eikä Ronikaan tässä väärässä ole ja tämä oli juuri tämä tämän kyselyn pointti; miten erilailla nämä henkilöt minut tuntee. Saan vähän tutkiskella itseäni muiden kautta.

Mä päätin, että en puutu mitenkään siihen mitä nämä asiat on kirjoitettu. Mä tiedän taas itse, että Roni ei näe paljoa vaivaa kirjottamiseen, koska se ei ole sen juttu, joten välillä pitää itse pilkuttaa ja muuta, mutta ei tästä mitään kommunikointiongelmaa koidu. Mutta kyllä, sosiaalisuus on myös hyvin vaikeeta arjessa. Lähtee ihan sieltä, että kotona on toisinaan vaikea ilmaista kaikkia tarpeitaan tai kysyä muiden tarpeita. Pitäisi olla enemmän avoin ja muuta. Ja sitten on toikin, että mä en oikein osaa ottaa ihmisiin yhteyttä.. Mä haluaisin nähdä ja jutella ihmisille, mutta mä en ole koskaan ollut millään tavalla aloitteen tekijä. Oon yrittänyt ns. pakon edessä opetella, mutta ei se ole edelleenkään helppoa.

6. Millaisia asioita nolostelen?
Eira: en keksi mitään, miksi sua joku asia nolostuttaisi. ehkä joidenkin asioiden tietämättömyys?
Roni: omaa kroppaa vaikka ei pitäisi.

Vesa-Matti: Roni on nähnyt huumorini läpi. Mä heitän aika paljon läppää kropastani, koska se ehkä auttaa mua hyväksymään itseni vielä paremmin semmosena kun olen. Mutta siis ylöspäin on tultu siitä mitä se joskus on ollut, että onneksi tässä asiassa pystyy kehittymään.

Mä olin myös päättänyt, että en esitä tarkentavia kysymyksiä takaisin päin enää, mutta tässä Eiran vastauksessa oli pakko. Mä tavallaan tiesin mitä Eira ajaa takaa, mutta Eiralta välillä tulee kovin arvoituksellisia lauseita. Tarkentavan kysymyksen jälkeen pointti aukesi mulle täysin.

Eirakin on kyllä oikeessa. Kyllä se on mulle jollain asteella noloa, kiusallista tai mitä näitä nyt on, jos mun pitäisi mun omasta mielestäni tietää johonkin kysymykseen vastaus, mutta en tiedä. Mä oon vähän semmonen, hmm.. Mä haluan tietää paljon asioista, yleensä vielä kovin turhista asioista ja sen takia mä myös yleensä tämmösien tilanteiden jälkeen kaivan paljon tietoa esiin aiheesta, johon mulla ei ole ollutkaan vastausta. Mä oon myös toisinaan huomannut, että jos mulla ei ole varmaa tietoa, niin saatan hätäpäissäni esittää jotain muuta faktana.. Koska pitäähän minun nyt tietää tai olla edes tietävinään. Pitäisi ehkä enemmän vaan hyväksyä sekin, että ei kaikkea voi tietää, eikä pidäkkään.

7. Mitä yleensä teen heti ensimmäiseksi aamulla?
Eira: kahvinkeitto ja wc.ssä käyminen
Roni: Tsekkaat Maxin käyt vessas ja juot aamukahvin.

Vesa-Matti: Jos Eira on töissä: Nostan Maxin pois sängystä, vien television luokse ja laitan Pipsa Possun pyörimään, jotta saan käydä rauhassa tyhjentämässä rakkoni ja laittamassa kahvia tippumaan. Sitten yleensä vaipan vaihto, päivävaatteisiin vaihto, aamukahvi ja vasta aamukahvin jälkeen aletaan kunnolla suoriutumaan.
Jos Eira on kotona: Etsin Maxin ja yritän saada siltä jonkin reaktion. Sen jälkeen kiirehdin tyhjentämään rakkoni ja yleensä sitten keitän kahvia.

8. Suurimmat epävarmuuteni?
Eira: sosiaaliset tilanteet tuntemattomien kanssa
Roni: ahdistus,stressi ja pelko?

Vesa-Matti: Jos mietitään epävarmuutta juurikin rajoittavana tekijänä, niin kyllä nämä kaikki on aivan totta. Sosiaaliset tilanteet on käyty tässäkin merkinnässä monta kertaa jo läpi, joten se on ihan puhdasta faktaa. Ahdistus, stressi ja pelko taas, hmm.. Ei ehkä ihan silleen jokapäiväisessä elämässä onneksi ole mukana, mutta silloin kun on, niin saa kyllä todella epävarmaksi kaiken suhteen.

9. Jos minun pitäisi elää yksin kokonainen vuosi jossakin toisessa kaupungissa tai maassa, mihin muuttaisin?
Eira: Sanon riihimäki, se on jokseenkin tuttu kaupunki sulle. Englannin sanoisin, jos uskaltaisit lentokoneeseen
Roni: Espoo xD

Vesa-Matti: Ihan ensiksi, Roni, Espoo? Mitä? Ymmärrän hyvin vahvasti tämän hymiön tässä perässä. Mutta mä lähden mukaan tähän sun ajatusleikkiin; näkisinkö itseni Espoossa vuoden ajan? Ehkä? Tavallaan mua kiinnostaa uuden näkeminen ja kokeminen, mutta mä oon aika arka sen kanssa. Mä tykkään ehkä enemmän tutusta ja turvallisesta. Ja sit jos taas pitäisi repäistä, niin en mä ehkä valitsisi Espoota? Hyvin hämmentävää.

Riihimäki.. No, siis joo, miks ei? Mä tunnen sieltä ihmisiä (vaikka yksin kun pitäisi olla, niin ei niistä olisi apua) ja mä opin tuntemaan sen kadut ja muut paikat aika hyvin. Että se olisi se tuttu ja turvallinen kyllä. Mutta Englanti oli täysosuma! Mä oon jostain syystä aina haaveillut siitä. Mä muistan ehkä lapsuudestani joitain tv-sarjoja, joissa kuvattiin niitä Englannin maa- ja syrjäseutujen maisemia. Ne on ainakin mun muistikuvissa todella hienoja ja mahtavia paikkoja! Plus, että mä tykkään sateesta, ja Englannissahan sataa kokoaika.. No okei, sade on kivaa, mutta en mä kokoaika siitä nauttisi. Englantiin siis lähtisin kyllä jos pitäisi repäistä ja olla hurja! Johonkin syrjäseudulle pieneen synkkään mökkiin sateen armoille.. Tykkään mielikuvasta.

10. Jos voisin elää elämästäni yhden päivän uudelleen, mikä se olisi?
Eira: Mahdollisesti Maxin syntymäpäivä ?
Roni: Nähdä joku erityinen ihminen uudelleen ja sanoa hänelle jotain?

Vesa-Matti: Molemmat on laittanut kysymysmerkin lauseensa perään, hmm. Vaikka molemmat on totta. Vaikea sanoa kumpi on enemmän totta, mutta molemmat on totta.

Maxin syntymä oli kyllä siis jotain niin uskomatonta. Mä kävin siinä läpi niin monia erilaisia fiiliksiä, mitä on vaikea edes muistaa ja käsittää. Suurta iloa, mitä jos -fiilistä ja sen aiheuttamaa surua, hämmennystä, pelkoa.. Se tunteiden skaala oli niin valtava ja sitten kun se odotus palkittiin, huh! Kyyneleitä on ollut ja oli silloinkin pitkään jo vaikea vuodattaa, mutta se hetki kyllä sai sen aikaan.

Mä tiedän mitä hetkeä taas Roni ajaa tällä takaa vaikka ei sitä kirjoittanutkaan. Mä tosi mieluusti myös eläisin sen hetken uudestaan kun Arton näin viimeisen kerran. Jos siis siinä hetkessä tietäisi sen, että se on viimeinen kerta.. Olisi se kiva puhua asiat halki, poikki ja pinoon. Jotenkin nää vaan aina jättää ihmiselle fiiliksen, mitä jos? Mitä jos joku mun lause tai sana ois voinut muuttaa jotain? Joku teko? Jossittelu on turhaa, mutta sen hetken mä haluaisin elää uudestaan. Halata vielä ennen kun Arto nousee bussiin.


Ja näin, hyvät ihmiset, tämä merkintä on valmis! Mulla meni tähän ihan hyvä määrä aikaa, joten en jää näitä lopputekstejä tähän pidemmäksi aikaa kirjoittelemaan. Tätä oli vaan siis tosi hauska tehdä! Mä upposin tähän täysin. Ja tulen aivan varmasti tämän avulla vielä tutkiskelemaan itseäni paljon. Kiitos uhreilleni, todella iso kiitos. Tämä on semmosta sisältöä mitä on kiva tehdä ja mitä on kiva julkaista.

Ja hei ihmiset! Mun edellinen blogimerkintä sai kommentin! Se ei ole kovin normaalia täällä, mutta jokaisesta kommentista olen tosi onnellinen! Pieni teko, suuri merkitys. Kiitos siis siitä!

Terveisin,
Vesa-Matti

1. Aloitusjaarittelut

Eiköhän nyt ole hyvä aika potkaista tämän vuoden blogiputki-joulukalenteri käyntiin? Mä olen vihdoinkin nimennyt tämän ns. virallisesti tuolla nimellä, koska olen tuota satunnaisesti käyttänyt aikaisempinakin vuosina. Tämä on blogiputki ja tämä on joulukalenteri, niin luonnollisesti tämä on blogiputki-joulukalenteri.

Facebookissa kirjottelin pari päivää sitten siitä, että mulla on parille luukulle mahdollisesti jo ennaltasuunniteltua sisältöä. Yksi luukku on jopa niin pitkälle viety, että alotin sen suunnittelun hyvä tovi sitten, koska tarvitsin siihen kahta tiettyä ihmistä. Ja koska haluan hieman kiusata teitä, niin annan sille nyt nimeksi "kumppani vs. paras kaveri". Mitä se sitten pitää sisällään selviää teille kunhan saan näiltä ihmisiltä ennakkotehtävät takaisin. Se on ollut semmonen idea mitä oon pyöritellyt joskus aikaisemminkin mielessäni, mutta en ole koskaan lähtenyt sitä toteuttamaan, koska se tosiaan tarvitsee sitoutumista muiltakin ihmisiltä, vaikka tämä blogi on aina ollut enemmän vain meikäläisen juttuja. Toisaalta, onhan tämäkin meikäläisen juttu, mutta tosiaan kun en tee sitä käytännössä yksin. Ei mennä siihen nyt sen enempää.

Toinen luukku mitä olen suunnitellut, hmm.. Se liittyy yhteen kommenttiin, jonka sain viime vuoden blogiputki-joulukalenteriini. Ja se oli samalla isoveljeni viimeinen kommentti tänne. Olisin halunnut sen jo silloin toteuttaa, mutta.. No, ei sitten vaan ollut lopulta fiilistä. Tämä mun joulukalenteri jäi silloin hyvin ymmärrettävästä syystä kesken.

Sen enempiä kiusaamatta voisin yrittää miettiä jotain sisältöä tähänkin luukkuun. Lupailin, että jos ei mitään inspiraatiota tai ideoita mistään päin tule, niin oletettavasti lisäilen vaan kuulumisia – siis aivan samalla kaavalla mennään kun aikaisempinakin vuosina.

Toisaalta en tiedä tarvitseeko ensimmäinen luukku sen kummemmin sisältöä, koska tämän on tarkoitus toimia vain starttina hyvälle putkelle.


Mä haluan hyödyntää tähän tänä vuonna nyt myös sitä kesällä hyväksi havaittua taktiikkaa, eli lisään myös yhden kuvan joka päivä. Siitä selitettäköön sen verran, että se ei tule taas varmasti olemaan helppoa. Kesällä huomasin nimittäin sen, että toisinaan on helppo suoltaa tekstiä ulos ja toisinaan on tosi helppo keksiä joku kuva. Harvassa oli kesällä ainakin ne päivät kun molemmat tulisi kuin itsestään. Eli tämä vaatii nyt aika paljon "työtä". Vaikka ei siinä mitään! Ehkä mun pää vähän jo kaipaa tämmöstä sitoutumista johonkin asiaan.

Mun arki, tai oikeastaan elämä, on nyt pyörinyt oikeastaan vaan Maxin, Eiran ja kodin ympärillä. Mä jollekin jo puhuin siitä, että tuntuu kun olisin jotenkin jumissa täällä kotona. Mä tykkään viettää aikaa täällä ja luonnollisestikin tulee vietettyä paljon aikaa täällä, koska Max. Mulle on vaan muodostunut ulko-ovesta jo jonkinlainen.. Hmm, ongelma. Mä en saa aikaiseksi lähteä täältä kotoota mihinkään.

Ei ole oikein ollut mitään syitä poistua täältä kun vaan käymään kaupassa. Vallitseva tilanne koronan suhteen pitää mut mielummin täällä kotona, kun hakemassa tai tartuttamassa kyseistä tautia. En halua olla osasyy koronan leviämiselle.

Mutta kyllähän sen tietää mitä seuraa kun ihminen on ikään kuin kotinsa vanki.. Se alkaa syrjäytymään. Mua on taas alkanut hieman enenevissä määrin jännittämään ihmiskontaktit. Vaikka eihän mitään sovittuja tapaamisia ole tässä ollutkaan, mutta piirit on tällä hetkellä hyvin pienet. Eiran ja Maxin lisäksi näen pääosin vain Ronia, jonka kanssa meillä on "sovittu tapaaminen" joka lauantai. Lauantait onkin varmaan tästä syystä muodostunut mulle jollain tavalla tärkeämmiksi päiviksi, koska se päivä yleensä edes jollain tavalla eroaa normaalista elämästä.

Roni mua aina yrittää saada keilaamaan ja salille tai muuta vastaavaa, mutta tämmönen kodin vanki kun olen, niin jotenkin mua aina ahdistaa liikaa lähteä. Siksi se on mennyt aikalailla siihen, että Roni tulee tänne ja tehdään täällä.. No, ei oikeastaan mitään. Vietetään vaan lähinnä aikaa.

Siihenkin mulla on nyt muodostunut pieni pelko, että mitä jos Roni kyllästyy? Sitä ei ehkä kohta huvitakkaan tulla tänne, koska mä aina kieltäydyn kaikesta tekemisestä. Toisaalta, on tätä sen verran pitkään jatkunut ja Roni on silti joka lauantai oven takana, että ehkä noi lauantait on tärkeitä myös sille, vaikka se olis vaan sitä, että se seuraa meidän perhe-elämää ja on siinä silloin tavallaan mukana. Joka siis hieman yllätti, siis se, että miten hyvin Roni tulee toimeen Maxin kanssa. Olen tainnut kuitenkin valita kaverini oikein.


Hmm, viime viikonloppuna vietettiin pienellä porukalla pikkujouluja. Jossain vaiheessa iltaa tuli taas puheeksi intro- ja extroverttiys. En tiedä saako noita taivuttaa noin, mutta taivutan silti. Vaikka mä olen aina ollut ihminen, joka latautuu yksin ollessaan, niin tajusin sen keskustelun tiimoilta sen, että mä saatan ollakkin introvertin sijaan ambivertti.

Sain siis semmosen käsityksen, että tämä kyseinen vertti latautuu yksin ollessaan, mutta saattaa latautua myös kun lähellä on tiettyjä ihmisiä. En mä esimerkiksi kulu ihan mahdottomasti Maxin tai Eiran seurasta, mutta en mä kulunut myöskään kun lähellä oli muita läheisiä ihmisiä. Olen jopa viime aikoina kokenut paljon yksinäisyyden tunnetta, vaikka se on ollut mulle hyvin kaukainen ajatus. Viihdyn pitkäänkin ilman, että näen muita ihmisiä, mutta huomasin nyt, että tarvitsen niitä kohtaamisia kuitenkin.

Ei siispä pidä lokeroida itseään ihan suotta kumpaankaan ääripäähän, vaan ihan hyvin voi olla jotain sieltä välistäkin. Ja jos oikein muistan, niin kovin viisas siskonlapseni sanoikin, että harva oikeasti on kumpaakaan ääripäätä vaan ihmiset useimmiten sijoittuu sen janan väliin. Jotkut enemmän introverttejä, jotkut enemmän extrovertttejä, mutta harva ilmeisesti kumpaakaan täysin. 

Noi on semmosia termejä, että ne on kyllä hyvä osata, jotta osaa tutkiskella itseään enemmän, mutta ilmeisesti kannattaa myös olla hyvin tarkka. Itsensä lokeroiminen vaan toiseen noista voi olla myös aika hämmentävää. "Miten minä viihdyn nyt ihmisten kanssa, vaikka olen introvertti?" Hyvin viihdyn ja voisin viihtyä useamminkin, olen siis todennäköisesti janalla jossain siinä lähellä sitä keskikohtaa, jossa siis kulkee ambivertin määritelmä.

En tiedä miten tämä meni tämmöseksi verttien tutkiskeluksi, mutta tulipahan nyt pois sydämeltä.


Jos tämä mun merkintä taas vaikuttaa hyppelyltä tai että jotain tuntuu jäävän kesken, niin se johtuu puhtaasti siitä, että minä paastoan ja mulla on nälkä. Ehkä ei kannata ajoittaa tätä blogin kirjoittamista tälleen aikaan ennen ensimmäistä ruokailua.

Jos kuitenkin kysymyksiä jää, niin uskaltakaa niitä esittää. Käsittelen niitä sitten lisää seuraavissa luukuissa.


Nyt vielä käyn nappaamassa jonkun tosi tylsän aloituskuvan tähän blogiputki-joulukalenteriin, jotta saan tämän merkinnän nyt tältä päivältä paketoitua. Johan tähän meinaan tuli aika hyvä määrä tekstiä.

Näytä tämä julkaisu Instagramissa

Henkilön Vesa-Matti Nikander (@tekkomus) jakama julkaisu

Näin kekseliäs olin. En käynyt edes kameralla nappaamassa vaan nappasin tietokoneen uumenista. No, ehkä seuraavat päivät tuo tullessaan mielenkiintoisempia kuvia, ehkä ei. Kaikenlisäksi huomasin julkaisun jälkeen, että toi Instagram leikkaa tosta kuvasta reunat pois.. No, ei anneta sen häiritä, vaikka se minua itseäni häiritseekin.

Ja hauskanhan tästä tän päivän kuvasta nyt tekee se, että näitä Instagramissa julkaisemiani kuvia käytän sitten tossa ns. kansikuvassa aina avatun luukun kuvana. Ja koska tämän päivän kuvajulkaisu oli tämä kalenterin ulkoasu, niin luukun altakin paljastuu kalenterin ulkoasu, joten.. No, "kuulin, että tykkäät kalentereista, joten laitoin kalenterin sun kalenteriin, jotta voit katsoa kalenteria kun katsot kalenteria."

Jatketaan jostain muusta sitten huomenna, joten nyt ei mulla muuta.

Terveisin,
Vesa-Matti

P.S. Mä en ehkä koskaan opi, että mä olen introvertti. Jostain syystä käytän itsestäni liian usein virheellisesti termiä extrovertti, vaikka olen kaikkea muuta kuin sitä. Joten korjasin tähän merkintään parin extrovertin tilalle introvertti, koska.. No, virheet pitää korjata ja näköjään niistä pitää myös raportoida. Ehkä mä jossain vaiheessa tällä toistolla opin.