Toiset pikaiset kuulumiset

Tästähän alkaa tulla jo ihan vitsi, että en koskaan kerkeä luvattuun aiheeseen paneutumaan sen syvemmin. En aio siitä tämän jälkeen enää jauhaa (tän tekstin lopussa vielä ihan vähän, mutta sitten enää), vaan odotan oikeesti nyt vaan sitä oikeeta ja sopivaa rakoa. Nää Eiran yövuoron jälkeiset nukkumiset vie aina sen mun lemppari ajankohdan kirjoittaa, ja sitten Eiran heräämisestä alkaakin koko päivän mittainen seikkailu.

Tänään muunmuossa muutettiin olohuoneen järjestystä, käytiin Hyvinkäällä vähän kaupoilla ja.. No, siinähän ne mitä tässä on oikeestaan kerennyt tehdä. Toki on tuolla ollut ruokailujakin välissä, mutta eihän niihin nyt ihan tuhottomasti uppoa aikaa. Kirjoittamaan ei vaan silti ole yksinkertaisesti ehtinyt.


Mä vaihoin taas mun tietokonepöydän tähän tämmöseen vähän kapeampaan ja muutoinkin pienempään rimpulaan ja mua harmittaa. Se mun edellinen, musta ja massiivinen, oli oikeesti todella hyvä työpöytä. Mulla mahtu kaikki tietokone-asiat siihen kivasti ja mulla jäi vielä tilaa käsillekin. Nyt mulla on tämä, hmm, oiskohan tää yli puolet pienempi valkoinen rimpula, jolle hädintuskin mahtuu näyttö, hiiri ja näppäimistö.. Kirjoitusasennonkin löytäminen oli vaikeaa ja siltikin minua hieman sattuu ranteisiin, koska ne nojaa pöydänkulmaa vasten. No, ehkä tähän tottuu, koska nyt huone on hieman yhtenäisempi ja.. No, ei se mun vanha työpöytä enää vaan mahtunutkaan tänne. Hankittiin noi vähän jykevämmän kokoiset sohvakalusteet ja ne vie nyt huoneesta niin ison osan, että oli pakko tehdä uhrauksia.

Hmm, mitähän sitä vielä.. No tosiaan tänään käytiin siellä Hyvinkäällä. Eira halusi käydä ostamassa jonkun massiivisen laukun ja sitten käytiin hakemassa mulle pienempi jatkojohto tähän tietokoneelle (joo, olisi saanut riksustakin, mutta laukkua ei). Sitten Eira on taas innostunut sisustamisesta, niin etsittiin myös joitain puuttuvia asioita olohuoneeseen, mutta se ei oikein ottanut tuulta alleen – missään ei ollut sitä mitä Eira etsi.

Ja.. No, äsken se myi meidän olohuoneen arkkupöydän pois, koska sekin oli liian iso ja massiivinen. Toki se oli sitä myös mun mielestä ja mäkin olin siihen jo kyllästynyt, että ihan hyvä vaan. Nyt olohuoneessa ei vaan ole sohvapöytää.. Mikä tosin haetaan jo huomenna, että ihan turha valittaa siitäkään.

Öö.. Ai niin! Kun tultiin Hyvinkäältä takaisin tänne Riihimäelle, niin poikettiin Powerin kautta ja Eira nappasi sieltä imurin mukaansa. Uusi hieno imuri, pidemmällä johdolla. Sillä se on nyt imuroinut ihan huvikseen asunnon noin kolme kertaa läpi – vitsi vitsi.


Mulla on sen verran kuuma ja kummallinen hiostus päällä, että mä en vaan jaksa istua tässä ja koittaa väkisin kirjoittaa jotain. Toivottavasti ette ole hirveän pettyneitä siihen, että tätä tekstiä ei nyt tämän enempää tule.. Ja toivottavasti ette ole odottaneet sitä aihetta, koska sitäkään ei tosiaan nyt tule. Sille odotetaan sitä oikeaa aikaa ja paikkaa. Sitten kun saan olla hetken yksin ilman, että mun pitää välttää kovaäänistä näppäimien paukutusta, silloin on sen aika.

Onhan nämä kuitenkin kuulumisia ja tälle kesäkuuputkelle en muita vaatimuksia asettanutkaan; kunhan vain joka päivä kirjoitan vaikka vaan kuulumiset. Se toteutuu, joten tämä käy minulle. Sen on siispä käytävä myös sinulle.

Terveisin,
Tekko

Pikaiset kuulumiset

Arvaattekos mitä haluan sanoa ensimmäisenä? Kyllä, en tänäänkään kerkeä eilisessä (ja sitä edellisessä..) merkinnässä mainitun aiheen pariin. Tänään on ollut myös samanlainen päivä kun on ollut aikaisemmatkin – Eira on nukkunut ja mä olen yrittänyt olla hiljaa.

Tänään tosin Roni ilmestyi paikalle kahvihaaveinensa. Keitinpä siis pari kuppia kahvia ja siirryin pihalle hengailemaan. Jossain vaiheessa syntyi ajatus siitä, että ulkona on oikein aurinkoinen keli, että miksipäs me ei mentaisi ottamaan ihan aurinkoa? Mentiinkin. Alotettiin siinä joskus 14 aikaan ja jatkettiin melkein kahdeksaan asti illalla.

Siinä välissä tosin hieman grillattiin ja käytiin Hyvinkäällä pehmiksellä – kyllä, pehmiksellä, vähähiilihydraattinen ruokavalio ei oikein tue sitä, mutta onnistuin muuten pitämään päivän hiilihydraatit lähes nollassa, joten sallin sen itselleni. Pysyinkin alle 50 g.

Pehmiksen jälkeen tultiin tosiaan takasin vielä tänne meidän pihalle. Roni ja Eira aurinkotuoleihin ja minä itse minun kuningaspaikalleni, riippumattoon.

Riippumatto on ehkä maailman letkein keksintö, jos ette tienneet. Siinä mä oikeesti lojuin lähes koko päivän ja olisin voinut vielä jatkaakin. Salaa ajattelinkin, että voisin siihen jopa mennä nukkumaan, mutta.. Hyttyset.. Ne ei ole ystäviä. Jos taivasalla makaa jossain riippumatossa, niin aika varmasti kelpaa hyttysten herkuksi. Ehkä mä nukun sisällä kuitenkin.

Roni on tossa selän takana vieläkin, joten pitää pitää tämä merkintä tänään lyhyenä. En vielä tiedä mitä seuraavaksi tehdään.. Ehkä joku elokuva? Voi olla. Mä itse olisin halunnut pienelle lenkille, mutta Roni sai tänään pihalta kovin punaisen ihon, joka ilmeisesti ei motivoi lenkille lähtemiseen. Kumma ukko. Molemmat oltiin sama aika pihalla, lähes samoissa kohdissa, mutta vain toinen paloi. Mä sain vain vähän väriä, vaikka olisin halunnut vähän enemmän. Ei toi Ronin punaisuuskaan ole semmonen hirveen tavoiteltava väri, joten ehkä mä voin olla ihan tyytyväinen omaan suoritukseeni.


Mä.. En oikein.. Tiedä mitä tähän enää lisäämään. Tämä vaikuttaa ihan täydelliseltä täytemerkinnäksi. Tai siis, no, sainhan mä tällä pidettyä putkea pystyssä, joten tämä on ihan kelpo. En tiedä hyödyttikö tämän linkin avaaminen ketään, mutta.. No, mitäs painoit.

Ei vaan, kiitos kun kävit lukemassa päivän nopeat kuulumiset. Me jatketaan harjoituksia.. Ei meillä kyllä mitään harjoituksia ole, mutta kai kaikki ton sanonnan nyt tietää?

Terveisin,
Tekko

VHH, koti ja lapsuusmuisto

Mä joudun taas siirtämään sen aiheen läpikäymistä, koska en taaskaan jaksa. Älkää silti edelleenkään kasvattako odotuksianne sitä kohtaan. Se miksi mun pitää varata siihen hyvin aikaa, on lähinnä vain siksi, että mä haluan tyhjentää koko ajatuspankkini siitä sitten kerralla.

Mä voin kertoa teille sen aiheen jos se teidän mahdollista tuskaanne lievittää. Mä haluaisin siis kirjoittaa siitä, kuinka mä olen aika pitkälti lähes aina miettinyt omia tekemisiäni niin, että "iskä ei kyllä näin tekis". Se on kyllä mielenkiintoinen aihe, mutta en tiedä onko ihan näin suuren odottamisen arvoinen.

Nyt se aihekin on teille kerrottu ja te tiedätte, että haluatteko te sitä odottaa vai ette.

Mutta mitäs minä tänään.. Hmm, ehkä olis helppoa vaan koittaa tarttua tohon edellämainittuun aiheeseen ja kokeilla viedä sitä mahdollisimman pitkälle, mutta tiedättekös.. Mä olen hirveen väsynyt.

Mä jotenkin ehkä väittäisin, että toi VHH (vähähiilihydraattinen) ruokavalio aiheuttaa mulle jotain semmosta, että oon joka toinen päivä hirveen väsynyt ja sit taas muutoin ihan normaali. On hirveen raskasta herätä päivään, jos heti jo siitä lähtien haluaisi kellon olevan jo nukkumaanmenoaika. Mutta ehkä tätä kokeilua vielä kestää, koska ajattelin tosiaan ehkä sen tasan pari viikkoa testata, ja seuraavaan maanantaihin nyt ei ole enää niin hirveästi aikaa. Otetaan kaikki irti tästä testistä.

Vaikkakin! Ketoosista luettuani, tiedän, että sen saavuttaminen voi viedä kolmekin viikkoa näillä tavoilla kun siihen pyrin. Vai pyrinkö edes? En tiedä. Olisihan se kiva käydä kokeilemassa sitä, mutta ehkä mä en jatka tota vähähiilihydraattista ainakaan toistaiseksi enää kahta viikkoa pidempään.

Mä oon ruvennut kaipaamaan niin paljon kaikkea. Omatekemiä hampurilaisia, omatekemiä pitsoja.. Eira teki tossa eilen ihan perinteisen pääkallopadan (makaronia ja jauhelihaa), ja mulla valui melkein kuola kun katsoin sitä. Eli mulla on ilmeisesti muka ikävä pastaakin? Vaikka oon aina ajatellut, että ei se edes maistu miltään.. Ehkä mä kaipaan vaan sitä koostumusta? Tai nimenomaan keho kaipaa hiilaria ja uskottelee nyt aivoille, että "sinä haluat makaronia".

Vaikka mä oon nyt saanut elää ihan mun unelmaruoalla tän ajan, niin silti muka jotain puuttuu.. Siis miettikää nyt, aamulla munaa ja pekonia, sitten lihaa, lihaa ja vielä vähän lihaa. Mun ruokavalio on koostunut aika paljolti lihasta, joten mitä ihmettä kroppa, lopeta! Minä pärjään näin, sinä et minua määrää.

Äskenkin söin tossa kolme ohuen ohueksi nuijimaani porsaan ulkofileepihviä ja ai että se oli hyvää! Miten voi alkaa kaipaamaan jotain makaronia? Lihaakin voi syödä niin monessa eri muodossa, että miten siihen muka voisi kyllästyä? Kummallista. Tai joo okei, en mä ole lihaan kyllästymässä, mutta tottakai siihen rinnalle kaipaa jotain.. Ehkä pitää lisätä vielä niitä vihanneksia, jotta mielenkiinto säilyy.


Ei pitänyt tuosta aiheesta jauhaa, koska nää mun ruoka- ja elämäntapamerkinnät ei oikein tunnu lukijoita kiinnostavan. Ehkä olen jauhanut niistä jo kyllästymiseen saakka, mene ja tiedä.


Hmm, onkohan mulla mielen päällä mitään muuta.. No joo, se hinku siihen toiseen asuntoon ei ole kaikonnut, mutta ehkä ymmärrys sitä kohtaan, että ei ole tapahtumassa, on vahvistunut. Joten, eiköhän tästä selvitä. Ei se asunto varmasti ole edes mikään unelmien täyttymys. Niin kuin ei olekaan, haaveilen edelleenkin tasan yksikerroksisesta asunnosta. Semmosia ei nyt saa tulla eteen vähään aikaan, koska nää on aika typeriä aikoja tämmöset.

Ja ehkä tätä eilen iskenyttä muuttokuumetta ruokkii sekin, että oon kai vaan tottunut siihen, että yksi asunto on alla alle 5 vuotta ja sitten vaihdetaan. Tai niin se on aikalailla tuntunut koko ikäni menevän, joten kai joku minussa odotti sitä taaskin. Vaikka en mä oikeesti halua.

Mä rupesin sitten miettimään, että mitä jos tähän asuntoon tulee joku muu!? Pitääkö meiän antaa meiän koti jollekin toiselle jos me ite lähetään muualle? Eihän meiän kotiin.. Onhan tää kumminkin ensimmäinen semmonen oikee koti aikuisiällä. On noi kerrostalo- ja rivitalokämpätkin olleet koteja, mutta niistä ei oo koskaan saanut tehdä itsensä näköistä, koska ne on ollut vuokralla.

Täällä me ollaan jouduttu tekemään niin paljon, että ollaan saatu tästä meiän koti. Olisi ehkä outoa, että meidän kodissa asuisi joku muu ja me asuttais meidän kodin naapurissa.

Mun unelmakoti ei vaan koskaan alunperin sijainnut Riihimäellä, ja sielu kai tulee aina kaipaamaan takaisin Hyvinkäälle. Mutta kun tänne Riihimäelle on rakentanut oman pesän, niin ei tääkään loppujen lopuksi niin pahalta tunnu. Ei todella. Kuten sanottu, tämä tuntuu kodilta. Sukulaiset sais kyllä käydä useemminkin, koska noin kerran vuodessa on aika vähän.


Tosta tulikin mieleen semmonen, että voi että kun minä kaipaan lapsuusajoista semmosia hetkiä kun käytiin serkuilla (yö)kylässä. Aikuiset oli omissa oloissaan ja lapset sai touhuta ja temmeltää vaikka yömyöhään pihalla tai sisällä. Ei siis silleen, etteikö meitä oltaisi pidetty muka silmällä.. Tottakai me oltiin silleen aikuisten läheisyydessä, että meistä pystyi pitämään huolenkin. Mutta ihmettelen vain, että minkä takia ei ole toteutunut tämmöset yökyläreissut nyt uudessa sukupolvessa? Toki tästä aiheesta ei ole koskaan aikaisemmin kukaan tainnut mitään puhua, mutta nyt kun tuli mieleen, niin ei kuulosta huonolta.

Ainakin osaan omalle kohdalle sanoa, että ne on jättänyt ehkä yhden isoimmista mukavista muistoista lapsuudessa. Ne oli vaan jotenkin niin parasta.

Ollaan kai vaan niin huonoja kaikki pitämään toisiimme yhteyttä, että ei kukaan ole koskaan osannut edes ehdottaa moista. Tai sitten on se, että vain minä muistelen asiaa haikealla hilpeydellä. Eli voi olla, että aika on kullannut vain mun muistot.


No, josko tämä olisi tässä. Ihmetellään taas huomenna.

Terveisin,
Tekko

Melkein innostuin!

Jahas, mä en luultavasti tänään kerkeäkään paneutumaan siihen asiaan mistä lupailin eilen kirjotella. Toivottavasti tää ei nyt kuitenkaan kasva teiän päässä semmoseks "tota täytyy nyt sit oikeesti odottaa, vau!"-jutuks, koska ei se sitä ole.

Mä en aamulla, enkä oikeestaan aamupäivälläkään viitsinyt kirjottaa mitään, koska Eira on taas hankkinut kummallisen väsymyksen yötöistään. Makuuhuoneen ja olohuoneen välillä kun ei ole mitään äänieristettä, niin näppäimien hakkaus kuuluu kyllä oikein hyvin huoneesta toiseen.

Ja kun Eira ajallaan sitten heräsi, syötiin vähän jonkinlaista ruokaa ja melkein heti sen jälkeen lähdettiin sohvanhakureissulle. Kyllä, taas uusi sohva. Siitä on alkanut muodostumaan jo jonkinasteinen vitsi kaveripiireissä, että "tehän usein sohvia vaihdatte".. Mutta kyllä, kaiken pitää olla minusta mukavaa ja Eirasta näyttävää, joten täytyy tehdä tarkkaa testaustyötä.

Mä itse olisin ollut kovin tyytyväinen jo siihen sohvaan mikä aikoinaan kannettiin Hyvinkäältä mukanamme; ruskea nahkasohva, kahdella mekaanisella osalla. Eiralle vaan iski sisustukseen joku erittäin vaalea kausi ja ruskea ei toden totta sopinut muiden huonekalujen kanssa. Se sohva on kuitenkin yläkerrassa odottamassa omaa aikaansa ja paikkaansa..

Mä joskus halusin, että tehtäisiin tonne yläkertaan semmonen tumma huone, missä olis vaan hyvät äänentoistolaitteet ja istumapaikkoja. Eikö sekin täyttäisi ihan hyvin olohuoneen merkit? Se olisi myös hyvä jos joskus haluaa istua iltaa kavereiden kanssa ja kuunnella musaa. Se olis ikäänkuin mun mancaveni, vaikka ei olisikaan kokonaan mun, vaan meidän. Eira ei sille koskaan kieltävää päätöstä antanut, mutta yläkerta kun on vuodesta toiseen vain kesken.

Ja äsken mä aloin haaveilemaan muutosta.. Pff.. Toivottavasti tää on joku ohimenevä vaihe, koska en usko, että ollaan ihan hetkeen lokaatiota vaihtamassa. Eiran kaveri vaan laittoi sille linkin, jonka takana oli asunto ihan tässä meidän lähellä. Yhdessä kerroksessa kaikki oleellinen, ja kellarissa autotallia ja saunaa. Valoisan näköinen keittiö ja kaikkea.. Pienellä pintaremontilla siitä saisi ihan täydellisen. Mä ihan vähän salaa ihastuin siihen ja jos olisi musta kiinni, niin varaisin heti näytön ja vaihtaisin sen vaikka päikseen tän kanssa.. No en ihan, pitäisi meidän vähän jotain väliin saada, koska on tähän upotettukin.

En siis sano, että tässä talossa olisi mitään vikaa. Tiedän vain, että tää tulee olemaan vielä iso projekti. Niin ne on varmaan aikaisemmatkin ajatelleen, eikä ole koskaan saanut tota yläkertaa mitenkään eteenpäin. Mutta niin.. Mun unelma-asunto olisi muutenkin yhdessä kerroksessa, joten ei toi toinenkaan sitä ihan täydellisesti täytä. Mutta mä jotenkin, hmm, oon alkanut kaipaamaan valmiiseen kotiin.

Tää asunto ei tule näkemään valmista vielä pitkään pitkään aikaan, en usko, että moniin vuosiin. Sen verran paljon vaatisi toi yläkerta. Toki jos ammattilaiset palkkaisi, niin homma olisi varmasti äkkiä pois alta, mutta se maksaa. Ja sitä valuuttaa meillä ei ihan niin paljoa ole, varsinkaan, kun minä tässä työttömänä elelen. Ja kohta Eirakin jää äityislomalle, joten pienenee tulot entisestään.

Mutta tiedättehän te sen tunteen kun jostain innostuu? Vaikka siis tietää, että ei ole edes tarkoitus lähteä sitä kohti. Se on jotenkin raskasta, mutta onneksi se on usein vain vaihe. Mutta tällä hetkellä musta tuntuu, että mä vaan haluan, haluan ja haluan toiseen kämppään. Jossa olisi vähemmän tekemistä ja enemmän valmista. Mutta en tosiaankaan ihan uuteen asuntoon, koska ne nyt on ihan liian tylsiä.

Nyt mä jään tänne kärvistelemään tän mun oloni kanssa ja toivon, että se menee nopeasti ohi. Oikeesti, haluun sen nopeesti ohi, tai muuten käy sietämättömäksi.

Terveisin,
Tekko

Tuli on huono isäntä

Taas uusi päivä ja pitäisi olla myös uudet kujeet. Onko? No ei. Tai siis ehkä, koska viime yönä mä taas pohdin aiheita ja löysinkin yhden, mutta en ole ihan varma vielä, että olenko miettinyt sitä tarpeeksi kirjoittaakseni siitä. Jätetään se toistaiseksi vielä mietintämyssyyn ja kirjoitan teille alkajaisiksi ainakin hieman eilisestä.

Koska siis eilen, huh, päästiin keskellä tapahtumaa. Oltiin kaverin kanssa pyörälenkillä, joka siis oikeestaan oli sitä, että ajettiin istumapaikasta toiseen istumapaikkaan ja jatkettiin juttelua. Jossain vaiheessa istuskeltiin Riihimäen Kolmiopuistossa ja juteltiin niitä näitä. Sitten tuli paikan vaihdon aika, koska erinäiset syyt.

Lähdettiin kulkemaan semmosta hiekkatietä pitkin ja saavuttiinkin tulipalopaikalle. Kaveri vaan siinä mietti jotain, että "jossain nyt kyllä haisee savu" ja melkein heti sen jälkeen kuultiin "ritsräts"-ääniä. Vilkaistiin äänen suuntaan ja huomattiin, että semmonen yhdistetty roska- ja autokatos oli ilmiliekeissä sisältäpäin. Meidän takana kulki sitten nainen puhelin kädessään, jota ystävällisesti pyydettiin heti soittamaan hätänumeroon, ja me itse lähettiin selvittämään paikan osoitetta.

Osoite selvisi ja tieto saatiin hätäkeskukseen, josta apu lähtikin heti tulemaan. Siinä sitä osotetta etsiessä vain selvisi, että ihan tien toisella puolella oli toinenkin kohde. Toisella puolella tietä oli pienempi roskakatos, jonka sisällä oli savua ja siellä ihan selvästi kärysi paperiroskis. Paikalle saapui joku vanhempi mies ja se meni repimään roskiksen ovet auki ja ne yhdessä kaverin kanssa repi sen paperiroskiksen ulos sieltä ja vinkkasi jo paikalle saapuneille palomiehille, että "täällä olis vielä tämmönen".

Palokunta sai hommansa hoidettua ja tulipalot oli sammutettu. Paikalle saapui poliisi, joka kyseli vielä ihmisiltä tietoja, koska aika selvästi oli tahalteen sytytettyjä. En ainakaan usko, että tarvitsee olla sen suurempi salapoliisi itsekään, että osaa yhdistää kaksi suhteellisen lähekkäin, mutta ei kiinni toisissaan, palavaa roskakatosta ilkivaltaan. Kerrottiin poliisille kaikki mitä tiedettiin.


Toi tommonen lehtiroskiksien sytyttely on ehkä typerintä toimintaa ikinä. Siinä ei ilmeisesti hirveesti ajatella sitä, että miten nopeesti se tuli oikeasti leviää.. Tossa olisi oikeesti voinut käydä vielä paljon pahemminkin, mutta onneksi nyt säästyttiin vain "säikähdyksellä". Sen kunnolla roihahtaneen roska-autokatosyhdistelmän vieressä on vielä talo, jossa tiettävästi asuu lähinnä vain iäkästä väkeä. Ja vaikka ei olisi ollut iäkästäkään, niin talo kun lähtee alhaalta ylös palamaan, niin ihan minkä ikäinen ihminen tahansa on sieltä vaikea pelastaa. Mutta kuten sanottu; onneksi nyt ei mennyt niin pitkälle.


Ja mä voin kyllä siis sanoa, että olen itsekin tulella leikkinyt. Kuuluuhan se jollain tavalla johonkin kasvuvaiheeseen, että pitää ottaa selvää kuinka tuli oikeesti toimii. Me aiheutettiin silloin melkein metsäpalo, mutta silloinkin oli onni matkassa; koiranulkoiluttaja sai meidät kiinni hetki sen jälkeen kun tuli oli karannut meidän sille suunnittelemasta pesästä, jota me kyllä yritettiin tarkasti vahtia. Pojathan siitä sitten kovalla vauhdilla karkuun, mutta kiinnihän siitä silti jäätiin – onneksi.

Mä olen monesti miettinyt sitä, että mitä siitä olisi voinut seurata pahimmillaan.. Metsä oli suhteellisen tiheää ja siinä oli vieressä teollisuusaluetta. Asumusta ei siinä kohtaa ollut hirveen lähellä, ja vapaapalokunta oikeestaan ihan nurkan takana, että sikäli "me tehtiin se oikein", jos näin voidaan ajatella. Tai ihan sama, mä uskon, että meistä aika moni oppi siitä aika paljon nimenomaan kiinnijäämisen kautta. Vaikka oppi sikäli hieman myöhässä tulikin.


Mä en tiedä, että pitäisikö nuorisolle mahdollistaa jokin paikka, johon he saavat tulipalon niin halutessaan sytyttää, ja katsoa mitä siinä tapahtuu.. Valvotuissa olosuhteissa siis tietenkin. Se poistais varmasti monelta nuorelta sen halun leikkiä sillä tulella, koska tossa vois ehkä oppia ymmärtämään, että kyllä se tuli leviää ihan niin nopeasti kun paloturvallisuusvideoissa väitetään.

Koska siis mä muistan itsekin, että ei se paloturvallisuusvideo oikeesti valista yhtään. Tai niitä kaikista kilteimpiä oppilaita ehkä, mutta sitten on myös niitä, jotka haluaa nähdä sen käytännössä. Kaikenaikaahan sitä nuorille toitotetaan, että "ei se mitä sieltä teeveestä näkyy ole totta.." ja sit pitäisi muka uskoa semmosta videota, jossa kynttilä kaatuu ja hetkessä polttaa koko asunnon? Pfft.


Mä olen itse elämäni aikana nähnty kaksi kunnolla roihuavaa tulipaloa ja koskaan mä en ole siitä millään asteella nauttinut. Se on järkyttävää kun tuli ottaa vallan. Sen kuumuuden tuntee hyvin kauas, ja siinä ihan hetkessä näkee kuinka se oikeasti tuhoaa ihmisten omaisuutta. Ei ole siis vitsi se sanonta, että tuli on hyvä renki, mutta huono isäntä.

Älkäätten kukaan leikkikö tulella. Älkää edes vahingossa. Pitää varmaan nyt itsekin ruveta katsomaan vieläkin tarkemmin, että mitä sen kanssa saa ja mitä ei saa tehdä. Sen verran villiä se meno aina liekin loimutessa väärässä paikassa on.


Ja tämmönen oli tämän päivän juttu. Huomiselle mulla on vielä tallessa tämä yksi jo alkuun pistetty aihe, joten nyt ollaan ihan hyvällä mallilla.

Terveisin,
Tekko

Olinko minä elitisti?

Mä oon kerran, ehkä toisenkin, sanonut, että mun yöt on yleensä hyvin mielenkiintoista aikaa. Ne on usein täynnä kaikenlaisia ajatuksia, koska en ilmeisesti osaa aina nukkua, ja jotain on tehtävä. Ne ajatukset on usein aika synkkiä, joista minä en oikeestaan edes pidä yhtään. Mutta sitten on myös niitä öitä kun olen oikeasti luova ja kehitän kaikenlaista, kuten viime yönä.

Kehitin viime yönä mun blogiini vaikka ja kuinka monta uutta aihetta, mutta.. Tässä tulee se isoin virhe; mä en kirjottanut mitään ylös. Joten mulla on edelleenkin aiheita blogiini pyöreä nolla kappaletta.

Ja siis oikeesti, mä olen yrittänyt miettiä ja muistella, että mitä kaikkea viime yönä tuli kehitettyä, mutta kaikki on vaan pyyhkiytynyt pois. Mä nyt ajattelin, että jos jaarittelen tästä asiasta, niin mun aivot palauttaisi joitain tietoja takaisin ja saisin aiheen pöydälle..

Ja se toimi! Huh, nyt muistan yhden aiheen mitä oon pyöritellyt aika usein öisin. Se on taas vanhojen kaivelua, mutta eikös se ole meistä kaikista oikein mukavaa ajanvietettä?

Eli siis, mä olen miettinyt sitä, että kuinka elitistinen mä olin nuorempana. Jos toi sana nyt edes on oikea kuvaamaan sitä mitä mä nyt tarkotan. Yritin kyllä kaivaa Googlesta esille mahdollisimman paljon tietoa sanasta "elitismi" ja löysinkin kaikenlaista, mutta mä olen silti aina kovin varovainen sanavalintojeni kanssa.

Mutta siis mitä mä tarkotan, on, että mä pidin itseäni jotenkin muita ylempänä hyvin usein. Mä en ajatellut sitä kylläkään mitenkään rahan kautta, niin kuin elitismin kuvaus monessa paikassa kuului, koska rahaahan meillä ei ole koskaan liiemmin ollut. Mä tein sen vaan jotenkin älyni puolesta, joka ei nyt tarkemmin ajateltuna edes ole mitenkään muita parempi. Päinvastoin, välillä tuntuu, että mun älykkyydessä on tietynlaisia vajavaisuuksia.

Suoraan sanottuna kuitenkin mä aika usein pidin muita vaan paljon itseäni tyhmempinä. Mä luulen, että tätä illuusiota ruokki aikoinaan se, että mut siirrettiin lintsailujen takia erityisluokalle, jossa kaikki oli eri syistä. Muilla ne vaikeudet saattoi olla oppimisessa yms. Muilla saattoi olla 5.-6. luokan matematiikan kirja kun ne oli seiskaluokalla, kun taas itse taisin parhaimmillani vetää kyseisellä luokalla 9. luokan mukautettua (helpotettua) matematiikan kirjaa. Ja kuten siis sanottu; mun ongelmat ei ollut oppimisessa vaan oikeestaan kaikessa muussa, kuten jälki-istunnot ja koulusta karkailut.

Tämä siis koulutti mut vaan jotenkin ajattelemaan, että hemmetti kuinka fiksu minä olenkaan. Sitä jatkui pitkälti yli kahdenkymmenen ikävuoden. Kaikki samanikäiset, paitsi tietenkin kaverit, oli mun mielestä vaan alempana. Tottakai toi ajattelumaailma sitten kasvatti mua myös vähän oikeeseen suuntaan, koska mä en hirveen usein lähtenyt pahoille teille. Mulla jäi nuoruudesta elämättä semmonen vaihe, missä kaikkea piti rikkoa ja kaikki paikat piti sotkea. Ne jotka sitä teki, oli jo silloin mun mielestä tyhmiä.

Nykyään mä luulen, että mä olen päässyt siitä jokseenkin jo yli. En mä nykyään tosiaankaan pidä itseäni mitenkään älykkönä tai muuta, ja asiat kuten paikkojen tuhoaminen ja sotkeminen, on muuttunut mun päässä sillein aikuisen näkökulmasta tyhmäksi. Ei semmoseksi, että "minä olen fiksu kun minä en tee noin" vaan ehkä enemmänkin "toivottavasti jäävät tuosta kiinni ja ottavat vastuun teoistaan."

Mä muistan myös hyvin joitain hetkiä baareista kun mun ajatusmaailma teki mulle tätä. Muut samanikäiset tanssi ja joi kaljaa jossain omalla tavallaan ja mun mielestä ne niiden tavat oli vääriä, eli tyhmiä. En tiedä miten ja miksi, mutta muistan tämmösiä ajatuksia. Mä itse muka jotenkin käyttäydyin oikein kun tanssin ja join kaljaa baarissa. En näe eroa nyt, mutta ilmeisesti siinä jotain oli, aivoelitistinuoren mielestä ainakin.

Nykyään jos katson baarissa noita parikymppisiä nuorisolaisia, niin ei ne käyttäydy yhtään sen kummemmin kun oikeestaan muutkaan. Ehkä joillain on vielä semmonen tahdittomuus, joka ei ole vielä ehtinyt hiotumaan pois. Baarikulttuuriinkin ehkä jotenkin vaan kasvetaan, kai. Ja silti taas aika usein ne huonosti käyttäytyvät, joita voi vähän tyhmiksikin tuomita, on vanhempia ihmisiä, eh, omanikäisiäni ja yli. Ehkä siihen baarikulttuuriin kasvetaan ja sitten siitä voi kasvaa myös ohi, takaisin siihen alun tahdittomuuteen. En ole mikään tutkija, joten en voi sanoa varmaksi miten tämä toimii.

Mitähän mä nyt siis oon yrittänyt sanoa tällä kaikella.. Niin.. Tuota.. No, omasta kokemusta voin sanoa, että ei sekään väärin ole, että kuvittelee olevansa parempi kun muut. Kunhan vaan pitää sen omana tietonaan ja kasvaa sen kanssa sitten vain ja ainoastaan oikeaan suuntaan. Ja siitä väärästä ajattelutavasta täytyy jossain vaiheessa elämää luopua ja tajuta se, että et sinä oikeesti ole mitenkään erikoisempi kun kanssaihmiset. Tai ehkä siitä ei täydy luopumalla luopua, koska multa se itseltäni on vaan hävinnyt ajan kanssa, ehkä se on tuo iän tuoma viisaus joka korvaa sen henkisen ylemmyyden tunteen.

Googlettelemalla ylemmyyden tunnetta löysinkin, että tämmönen on tapana epävarmoilla ihmisillä. No, sitähän mä aika pitkälti koko nuoruuteni olinkin. Vasta oikeestaan viime vuosina olen alkanut saamaan itsevarmuutta asioihin, joten ehkä tätä on siksi nyt paljon helpompi edes ajatella. Olin kuitenkin vain epävarma, ihan yhtä typerä kun muutkin ja vasta elämänsä alussa oleva nuori, kun ajattelin olevani muita parempi.

Tää on ehkä tätä oikeeta aikuistumista kun oivaltaa asioita uudella tapaa. Pitääkin tässä jatkossa tehdä erinäisiä reissuja takaisin nuoruuteen ja katsoa missä olisi ollut enemmänkin parantamisen varaa.

Tää oli taas näitä merkintöjä, jotka olisin halunnut vain pyyhkiä jo monta kertaa. Luin tätä itselleni monesti ääneen ja mietin, että saako musta silti hirveen ylimielisen kuvan.. Ehkä ei saa, tai jos saa, niin täytyy vielä tähän loppusuoralle sanoa, että en sitä oikeasti ole. Ainakaan enää. Enkä ole koskaan yrittänytkään ylimielinen olla ulospäin, koska elän aika paljon vain päässäni. Ja ehkä ihan hyvä niin, on säästynyt paljolta pahalta.

Tää nyt oli aikalailla tajunnanvirtaa viime yönä pinnalle nousseesta aiheesta ja toivonkin, että tämä oli edes jollain tavalla jotain lukijoissani herättävä lukemus. Voinko lanseerata tommosen oman sanan, vai onko se jo keksitty? Lukemus, eli lukukokemus. Aika hyvä vai mitä? Todennäköisesti joku sanoo, että "wanha, keksi uus".

Terveisin,

Tekko


P.s. Oikoluettuani tämän muutaman tunnin jälkeen, tajusin, että mulla on täällä yhdenlainen virhe. Koska siis tottakai jos sä olet harrastanut jalkapalloa ja olet hyvä siinä, niin kyllä sä saat ajatella vaikka koko ikäsi, että olit/olet siinä monia muita parempi. Mun pointti vaan tässä oli se, että ihmisenä sä et saa ajatella olevasi muita parempi, koska et sitä ole.

Tai tottakai tässäkin päästään taas tietynlaiseen kehään ja kaikki varmasti haluaa ajatella olevansa rikollisia parempi, mutta.. No, ajatelkaa se miten haluatte. Kaikki me tehdään valintoja, jotkut on hyviä, jotkut huonoja. Jotkut kärsii huonoista valinnoistaan, mutta poistaako se ihmisen arvon?

Ehkä kuitenkin olen sitä mieltä, että toisen ihmisen elämän pilaaminen tai jopa sen päättäminen, on kyllä alhaisin teko mitä ihminen voi tehdä.. Ja mä joskus halusin ainakin kovasti uskoa talio-periaatteeseen (silmä silmästä, hammas hampaasta) ja sen toteutumiseen. Mutta en tiedä loppujen lopuksi, että kuka olisi oikeutettu edes siinä tilanteessa viemään toisen hengen, vaikka toinen olisi vienyt jo sen joltain toiselta..

Tää aihe on niin moniulotteinen, että tuskin tähän kukaan koskaan löytää mitään yhtä ratkaisua. Aina on joku, joka on toista mieltä. Vai onko jossain olemassa absoluuttinen totuus?

Kenenkään ei pitäisi olla haitaksi toisen ihmisen elämälle. Se on yksi asia mistä haluan ainakin itse pitää kiinni. 

Oho, tulipas pitkä jälkikirjoitus. Melkein jo olisi oman merkinnän tarvinnut, koska ehkä toi aihekin tossa meni vähän sivuun ja tommosta..

MON: 18. viikko

Jos oikein luulemalla luulitte, että tää kesäkuuputki jotenkin estäisi mua kirjottamasta Minulla On Nälkä-päivityksiä, niin erehdyitte. Tässä tätä nimittäin taas tulee.

Ja kuten jo aikaisemmin tällä viikolla kirjoitin, niin olen ottanut tämän pätkäpaaston yhteyteen nyt väliaikaisesti kokeiluun myös vähähiilihydraattisen, hmm, dieetin? No kai se on dieetti, koska en mä siitä ole itselleni elämäntapaa tekemässä. Se on kokeilu, jolla on tarkoitus pudottaa painoa.

Mä arastelin tätä dieettiä kauan, koska oon kuullut tästä oikeestaan vaan sitä, että tässä ei saa syödä mitään. Mutta se on harha, johon ei pidä uskoa. Olen lukemani perusteella voinut tehdä semmosen päätelmän, että monet vaan tekee tän niin väärin. Pyritään löytämään vaan ne pari ruokaa, jotka on joko 0 hiilaria tai muutaman gramman, ja syödään sitten vain ja ainoastaan niitä. Johan se ajatustasolla kuulostaa virheeltä, eikö?

Mä itse tosiaan olen syönyt hyvinkin monipuolisesti, mutta kyllä mullekin on tietynlainen ruokakaava muodostunut, koska se tuntuu helpommalta. Jos joku tässä kaavassa jossain välissä alkaa kyllästyttää, niin muutan sitä. En pidä itseäni mitenkään aidattuna tässä, joten jaksan uskoa tuloksien olevan jatkossakin vielä hyviä.

Mun oli tarkotus kokeilla sitä ensin viikko, eli jos maanantaina alotin niin lopettaisin ylihuomenna.. Mutta, hmm, saattaa olla, että jatkan tätä ensi viikon lauantaihin asti. Tulokset on ollut hyviä, joten miksi lopettaa kesken?

On mulla yksi ongelma, jonka muodostuessa vielä isommaksi, lopetan tän dieetin heti. Eilen mä huomasin nimittäin, että keskellä päivää mua rupes vaan väsyttää todella, todella paljon. Mä en meinannu saada pidettyä silmiäni auki, vaikka olin edellisen yön nukkunut suhteellisen hyvin. Luulempa siis, että kehoni on saavuttanut jonkinlaisen ketoosin ja nyt mulla ei vaan hiilihydraatit enää pyöritä koko järjestelmää. En ole niin ammattilainen, että osaisin sanoa mitään varmaksi.

Mutta tosiaan, mun päivän ruokailut menee tyyliin näin: 13:00 70 grammaa pekonia ja 3 kananmunaa. 16:00 400 g kanan jauhelihaa tai joku oikea ruoka, esim. raejuustolaatikko. 18:00 syön avokadon ja noin 30 g pähkinää tai mantelia. Sitten on vielä 20:00 iltapala, joka on nyt toistaiseksi aika usein ollut kaupan valmissalaatti, kana-ceasar, ilman krutonkeja, mutta 200 g lisättyä raejuustoa.

En sano, että toi on mitenkään ideaali, mutta mä olen itse tykästynyt toistaiseksi tommoseen. Hiilareita tosta tulee päivässä noin 30-40 g, joka on hyvin vähäinen määrä siispä. Jossain sanottiin, että 50 g on vielä ihan hyvä, joten oon yrittänyt pitää sen kuitenkin ainakin sen alapuolella.


Kuten saatatte huomata, niin nää ruoka-, dieetti- ja elämäntapa-merkinnät on mulle nykyään semmonen juttu, että näistä tykkäisin jaaritella vaikka toista tuntia tänne.. Harmi vaan, että nää saa aina niin vähän lukijoita. Näiden parissa mun ei kyllä tarvitse kauaa miettiä, että mitä kirjotan, koska tekstiä vaan tulee ja tulee. Pitäisi varmaan alkaa tarjoamaan teille myös viikon tuloksia tässä sivussa, eikö? Niitähän te, jotka näitä luette, aina janoatte, eikö niin?

No voin erittäin hyvillä mielin sanoa, että tämä viikko on ollut lähes täydellinen. Pelottavan täydellinen jopa. Tosin, en ihan vielä tiedä tän päivän painoa, mutta uskoisin sen olevan hyvä – jos eiliseen kalorivajeeseen on uskomista siis. Ja jos mietitään yhtään tätä muuta viikkoa.

No, lauantaina oli tosiaan kaverin synttäribileet, jotka meni ihan hyvin. Silloin tuli otettua hieman alkoholia ja tiesin, että vaa'alla saattaa olla epämiellyttävä näky. Mutta siis juomisen aiheuttama painonnousu ei näy mulla ainakaan koskaan heti seuraavana päivänä, niin se viikon punainen päivä osui sitten maanantaille. Ja maanantaina kun paino olikin nouossut ihan liikaa, niin ajattelin, että nyt kokeillaan vähähiilihydraattista. Ja niin kävi.

No, nyt niihin tuloksiin, sen enempiä selittelemättä: la-su -0,4 kg, su-ma +1,2 kg, ma-ti -1,2 kg, ti-ke -1,2 kg, ke-to -0,3 kg, to-pe -0,5 kg ja pe-la -0,5 kg.

Katsokaa nyt miten mahtavalta tuo viikko näyttää! Ei ole ikinä vielä näyttänyt noin hyvältä! Ja nyt ollaan vielä kuitenkin aika kaukana aloituksesta, jolloin painon putoaminen on nopeinta. Viikkotulokseksi tämä tekee niinkin paljon kun -2,9 kiloa! Se on ihan järkyttävän paljon, ja kuten sanottu, jopa pelottavan täydellinen tulos.

Tuo viikkotulos kun lisätään kokonaistulokseen, niin päästään järisyttävään -20,0 kg tulokseen! Mä toivon, että toi ei tule ihan yhtä nopeasti takaisin, ja sen takia haluan pitää vielä tota vähähiilihydraattista päällä ja senkin jälkeen lisätä niitä hiljalleen. Ruokapäiväkirja saa toimia suurena apuna, koska siis.. Onhan toi nyt semmonen tulos, että ei siitä halua kyllä enää kiloakaan takaisin.


Loppuun on mainittava, että joskus aikoinaan lupasin äitilleni, että jos pääsen tietyn painon alle, niin ajan partani pois. Tietäkää ihmiset, että se etappi ei ole enää hirveän kaukana ja äiti saa vihdoinkin haluamansa, joltain pojaltaan parran hetkeksi pois. Se mua jännittää kyllä hyvin suuresti, koska en ole nähnyt leukaani sen jälkeen kun parta on alkanut kasvamaan. En, vaikka niitä on varmasti ollut siellä jo useampia.. Uskoisin, että kohta sekin ihme tapahtuu.

Tämä oli tämän päivän merkintä, toivottavasti tämä oli ihan kiva. Tulokset on ainakin omasta mielestäni tosi kivat.

Terveisin,
Tekko

Seksuaalinen sisältö?

Tänään mulla on teille ihan kerrottavaakin, josta kiittäminen Googlea. Tai ainakin jotain osaa siitä yhtiöstä. Nimittäin sattuipa hyvin mielenkiintoinen tapahtuma. Kerrotaan se ihan heti tästä alta pois, jotta voin ruoan jälkeen miettiä, että miten jatkan merkintääni – jos tarvitsee edes.


Eli, joskus noin 3-4 vuotta sitten, en tarkalleen ottaen muista, laitoin Googlelle viestiä tän blogin osalta, että voisin haluta mainokset käyttöön, jotta saisin muutaman sentin aina kun joku käy täällä. Tai aina kun joku klikkaa mainosta tai jotain, ei siinä mun tapauksessa puhuttaisi monestakaan rahasta.

Mä olin silloin jo hieman skeptinen, koska oli muistaakseni tullut kaikkia uudistuksia, että jopa YouTube-videoita tekevällä artistillakin pitää olla tietty tilaajamäärä, että se voi saada mainokset videoihinsa. Mulla on lukijoita parhaimmillaan 16-21 päivän aikana, joten en varmastikaan täytä katselukertojen osalta mitään kriteerejä. Laitoin hakemuksen silti, koska en mä siinä voi mitään menettää.

Nyt, siis eilen, noin 3-4 vuotta hakemuksen lähettämisen jälkeen mulle vastattiin. Ensinnäkin; mikä on tämä viive? Onko niiden pitänyt lukea mun blogi montakin kertaa läpi, ennen kun ovat osanneet tehdä päätöksensä? Mitä? Ja toisekseenkin, mä olin jo unohtanut koko homman, ei olisi tarvinnut edes muistuttaa.

Vastaushan oli kielteinen, eli mun blogiin ei ole tulossa mainoksia. Ei se mitään, mä olen ihan ok sen kanssa. Sähköpostin saatuani veikkasin, että kielteinen vastaus johtuukin nimenomaan siitä, että mulla ei ole tarpeeksi liikennettä täällä. Vaan vielä mitä! Yöllä päädyin avaamaan sen sähköpostin tarkemmin ja tutkailemaan, että mikähän se lopullinen syy on ja voinkohan mä tehdä sille jotain.. No, lopullinen syy, uskokaa tai älkää:

Sivustolta http://tekkomus.blogspot.com löytyi sääntörikkomuksia, jotka estävät sivuston hyväksymisen:
– Vain aikuisille suunnattu sisältö: seksuaalinen sisältö

Anteeksi vain jos kysyn, mutta mitä? Mä olen pitänyt tän mun blogini oikeestaan kirosanojenkin osalta suhteellisen puhtaana, niin kertokaahan mulle, että missä mulla on täällä vähääkään seksuaalista sisältöä? Joo, alkuaikoina olen saattanut käyttää vähän ronskimaa kieltä, mutta onko ne sitten seksuaalista sisältöä, joka estää mainokset mun sivulla?

Tuolla oli oikein listakin siitä, että mitä tämä voi tarkoittaa. Laitampa siitäkin lainauksen ja haastan teidät kaikki kivaan peliin.

– jossa on alastomuutta
– joka on seksuaalisesti vihjailevaa ja/tai jonka tarkoitus on tuottaa seksuaalista kiihottumista tai tyydytystä
– jossa käsitellään seksuaalisia fetissejä
– joka liittyy aikuisviihteeseen
– jossa mainostetaan seksituotteita
– joka liittyy suhteiden ja/tai seksiseuran hakemiseen
– jossa annetaan seksuaaliseen suorituskykyyn liittyviä neuvoja
– jossa mainostetaan seksuaalisen suorituskyvyn parantamiseen tarkoitettuja lääkkeitä tai lisäravinteita.

Ja pelin nimihän on seuraava; se joka löytää eniten kyseisiä sääntörikkomuksia koko mun blogihistorian ajalta, voittaa.. Voittaa jotain. En mä usko, että on luvassa oikeesti mitään voittoa, mutta jos joku niitä etsii ja löytää, niin saa ainakin oikein isot taputukset kaikilta mun lukijoilta, sen mä kai voin luvata.

Koska siis musta itsestäni tuntuu tällä hetkellä siltä, että tämä merkintä on nyt eniten seksuaalisuuteen viittaava, koska mä julkasin noi lainaukset tosta mun sääntörikkomuksesta.

Mä olisin kyllä oikeesti halunnut nähdä, että mitkä kohdat mun blogini rikkoo.. Ja varsinkin olisin halunnut nähdä, että missä mun blogini näitä kohtia rikkoo..

Tää homma ei siis tuu vaikuttamaan mun blogin jatkumiseen mitenkään, koska siis kuten sanottu, mä olin jo unohtanut koko mainoshommelin. En niitä mainoksia tänne tarvitse. Kunhan vaan Google ei nyt keksi, että mun blogini olemassaolo on jotenkin väärin – koska tämä on niin kovin seksuaalista sisällöltään – ja poista koko sivustoa. En kuitenkaan usko, että ihan niin pitkälle ovat valmiita menemään, toivottavasti ainakaan. Luulen, että tässä on kyse vain ja ainoastaan mainostajista, jotka ei halua tulla mainostetuksi näin irstaalla sivustolla.

Eikä mua siis oikeesti ärsytä, vaikka se siltä voi vaikuttaa, uskokaa tai älkää. Musta tää on vaan hyvin huvittava tilanne ja tästä on siksi hauskaa vääntää vitsiä.

Ja mä huomasin, että mä sain tän merkinnän suhteellisen pitkäksi ilman ruokatauon pitämistä, joten voinkin nyt vain päättää tämän ja mennä syömään ilman stressiä siitä, että pitäisi palata vielä miettimään mitä kirjottaisi.

Toivottavasti kaikki tuhmat aikuiset, miehet ja naiset, on nyt viihtynyt sivustoni parissa ja saaneet jonkinlaista tyydytystä. Sitähän tää siis kuitenkin ilmeisesti on.

Terveisin,

Tekko

Edes yksi rivi jotain järkevää?

Täähän käy päivä päivältä hankalammas, koska siis yksinkertaisuudessaan mun ajatuspankki on täysin tyhjillään. Ainut keino tuottaa sisältöä tällä hetkellä on siis se, että vaan alottaa ja katsoo mihin se siitä lähtee kulkemaan. Jos lähtee.

Hmm.. Voisin kokeilla jotain hyvin hämärää metodia. Metodia jota olen viimeksi käyttänyt ehkä 10 vuotta taaksepäin. Taaksepäin menee auto. Auto on semmonen moottorilla varustettu menopeli. Menopeli, no mun lemppari menopeli on pyörä tai rullaluistimet. Rullaluistimet on kiva väline eteenpäin menemiseen, mutta todella huonot välineet esimerkiksi kaupassa käymiseen. Käymiseen.. Ei.. Ei tämäkään tuota nyt mitään ideaa.

Ajattelin, että jos tarpeeksi kauan käyttää tommosta Rauno Repomies-tekniikkaa, niin kohta ollaan jo jonkinlaisen aiheen ääressä, mutta nyt ei tämäkään toiminut. Muistan kyllä, että joskus toimi.

Kauan aikaa sitten oli paikka nimeltä Irc-Galleria, johon ihmiset laittoivat kuvia itsestään. Paikka on vieläkin olemassa, mutta ei siellä varmaan kukaan käy – ainakaan kukaan jonka tunnen. Tässä kyseisessä paikassa mun blogausharrastus tavallaan lähti käyntiin. No okei, ennen sitä kirjottelin kaikenlaista ympäri nettiä ja ehkä ensimmäinen blogipaikka taisi kumminkin olla toinen sen aikainen kuvapalvelu: ii2. Kyseisen paikan blogimerkinnät on aikaa sitten harmi kyllä hävinnyt, koska kyseinen sivu lopetti toimintansa.. Olisimpa osannut aikoinaan ottaa ne johonkin talteen, höh.

Mitä mä olin nyt siis selittämässä.. Niin! Muistan hyvin kun käytin tota aikaisemmin kokeiltua tekniikkaa siellä aika usein. Alotin usein tekstit jaarittelemalla niitä näitä, jatkaen siis seuraavan lauseen aina sillä sanalla, mihin edellinen lause päättyi. Se voi mennä hyvinkin syviin vesiin jos sitä jaksaa kauan harrastaa.

Ja miksi tämä nyt piti kirjoittaa.. On.. Syy.. On sille syy.. Varmasti.. Jossain.. Ehkä. Ei ole. Tää tän päivän merkintä on vaan tällä kertaa hämärin pitkään aikaan. Mutta ehkä mä tarvitsen myös tämmösiä aivottomia merkintöjä..

Ehkä tämmönen aivoton merkintä hävettää mua huomenna niin paljon, että mun on pinnisteltävä yli omien rajojeni ja tuotettava teille lähes täydellistä sisältöä.. Kuka sitä voi tietää? Mä en itse ainakaan usko siihen, mutta olishan se nyt kiva.


Öö, edes yksi rivi jotain järkevää.. Onko paljon pyydetty? Hmm, tuntuu olevan. No, mitä mä olen tehnyt tänään? No kiitos kun kysyin, ehkä tää tästä. No, mä alotin päivän heräämällä sängystä, laitoin housut ja paidan päälle ja kävelin muistaakseni vessaan. Vessan jälkeen kävelin tietokoneelle ja jumiuduin pelaamaan yhtä peliä toviksi – yritin tuhlata aikaa, koska Eira nukkui yövuorosta saamaansa väsymystä pois. Ajantuhlaus onnistuikin sikäli, että Eira heräsi. Väsäsin siinä sitten Eiralle aamupalan – ei, vaan päiväruoan – jonka jälkeen aloin valmistella myös itselleni ruokaa. Vaikka me lähes samaa ruokaa ensimmäiseksi ruoaksi syötiinkin, niin mun piti vaan mittailla omat ruokani nyt tarkemmin ja siksi ne piti tehdä erissä. Kun sain ruoat tehtyä, oli vaa'an aika. Vaaka näytti taas ihan siedettäviä lukemia, joten tiedossa olisi hyvä päivä. Vaa'an jälkeen kananmunat ja pekonit naamariin ja sitten.. No, sitten mentiin ulos.

Aluksihan oli siis tarkoitus päästää vaan koira ulos ja mennä itsekin hetkeksi terassille, ja vähän ehkä kastelemaan meiän kasvimaata. Yhtäkkiä löysin itseni trimmeri kädessä tuolla siistimässä pihan nurkkia ja muita trimmeria vaativia paikkoja. Heräsi ihan muistot eräästä kesätyöstä mieleen siinä sitten, ja olikin oikein rattoisaa tehdä mieluisaa hommaa ja muistella vanhoja. Sitten alkoi se trimmerin temppuilu: siima imeytyi sisään. Bensa loppui. Siima imeytyi taas sisään. Loppu. Trimmeri takaisin autotalliin ja hetkeksi lepotuoliin istuskelemaan. Hetken päästä sää alkoi kylmetä ja taivaalle kasaantui tummia pilviä; kohta sataa. Päätin, että nyt on liian kylmä ja saavuin sisälle kirjoittelemaan blogia.

Istuin takaisin tietokoneelle, avasin Blogspotin ja klikkasin yläkulmasta "uusi teksti"-painiketta. Eteeni aukesi uusi putipuhdas paperi, joka oli enää vain tekstiä vailla. Rupesin miettimään aihetta, mutta aivot löi aivan tyhjää. Kirjoitin kuitenkin "Täähän käy päivä päivältä hankalammas, koska siis yksinkertaisuudessaan mun ajatuspankki on täysin tyhjillään." Mutta senhän te jo tiesittekin.

Olin kirjoittanut blogin loppuun ja minulla oli vielä päivää edessä. Nousin tietokonetuolilta ja siirryin keittiöön, vaikka tiesin, että kello ei ole vielä 16:00, joka on siis seuraava ruoka-aikani. Avasin jääkaapin oven, kuten minulla on tapana, ja tutkailin kaapin sisältöä; mitä syön seuraavaksi? En keksinyt mitään, koska tänään en näköjään pysty keksimään yhtään mitään. Paitsi tätä tekstiä alkoi nyt tulemaan nähtävästi, mutta tässä ei taaskaan ole mitään järkeä. Kirjoitan meinaan asioita, jotka ei ole vielä tapahtunutkaan.. Mutta on ehkä tapahtumassa kohtapuoliin.

Suljin jääkaapin oven tajuttuani, että kirjoitan elämääni eteenpäin; miten tämä voi olla mahdollista? Onko elämäni käsikirjoitettua? Olenko tv-sarja? Kävelin pois keittiöstä, suoraan makuuhuoneeseen ja heittäydyin sängylle tähdeksi. En tv-tähdeksi, vaan tähtiasentoon, tiedättehän?

Lakkasin ajattelemasta mitään ja huomasin olevani edelleen tietokonetuolillani – ja kirjoittavani satuja. Tämmöinen aivopieru tänään.


Nähtävästi alun käynnistysongelmista päästiin suitsaitsukkelaa suoraan ylikierroksille. En taas tajua tätä päivää. Mutta pyydän syvästi anteeksi jos odotitte jotain järkevää sisältöä, koska tänään sitä ei selvästikään tule.

Ette edes tiedä kuinka monta kertaa mä olisin vaan halunnut pyyhkiä kaiken pois ja yrittää keksiä oikeeta aihetta.. No, niin ei kuitenkaan käynyt, vaan jätin kaiken sellaiseksi kun mimmoisena se tuli ulos. Ehkä näitäkin tänne mahtuu, vai mitä olette mieltä?

Nyt ei lisättävää. Toivottavasti huomenna olis jo jotain ajatuksentynkääkin.

Terveisin,
Tekko

Vähähiilihydraattinen ruokavalio

Se oliskin sitten jo kesäkuun kolmas päivä ja nyt pitäisi ihan miettimällä miettiä, että mitähän sitä tänään kirjottaisi.. On noi valmiiksi mietityt aiheet loppu. Hirveen vähän nykyään tosiaan löytyy mitään aihetta mistä helposti inspiroituisi, joten on ollut hivenen vaikeeta kirjotella viime aikoina.. Ja siksi en ole kirjotellutkaan.

Nyt jos multa olisi kaikki häiriötekijät poissa, niin mä voisin alkaa kirjottamaan vaan ilman ajatusta ja katsoa mihin se siitä sitten menee. Pitää koittaa nyt vaan keskittyä ja poistaa ylimääräinen hälinä korvista.

Jaahas.. Yritin laittaa korviini YouTubesta tulemaan pelkkää huminaa, mutta jostain syystä mun koneessa ei taas toimi äänet.. Nyt ei edes siten, että otan hetkeksi kuulokkeiden johdon irti ja laitan takaisin. Jännä vika. Luulin, että yhen kaverin ohje olisi ratkaissut sen ja olisin vihdoinkin saanut kaiken toimimaan, mutta ei sitten.. Ollaan ilman huminaa ja koitetaan vaan keskittyä tähän ihan täysillä.

Mua ehkä kiinnostais kirjotella teille mun kokeilusta, mutta en tiedä kiinnostaako se teitä niinkään. No, kirjottelen siitä nyt kuitenkin, koska ei mulla muutakaan tule mieleen.

Eli mä lähin maanantaina kokeilemaan vähähiilihydraattista ruokavaliota – joku saattoi arvata sen siitä, kun laitoin raejuustolaatikko-reseptin tänne. Mä en vielä ihan tarkalleen tiedä mitä mä saan ja mitä mä en saa tarkalleen ottaen syödä, mutta siksi mä olenkin päättänyt tehdä tän mun omalla tavalla; joitain ohjeita netistä ja joitain ohjeita itse päästäni keksimällä.

En siis noudata mitään tiukkaa kuuria, koska mun mielestä ne on tosi surkeita. Tai siis ehkä ne toimivuudeltaan voi olla tosi hyviäkin, mutta se, että jos jostain pitää saada jollain tavalla kivaa ja mahdollisesti kestävää, niin sitten se pitää tehdä omalla tavalla.

Mä olenkin siis vaan nyt tuijotellut tuotteiden hiilihydraatit-kohtaa ja valinnut kaupasta ne tuotteet, missä niitä on vähiten. Helppoa ja kivaa. Aika paljonhan tää pitää sisällään nyt vaan lihan syömistä, mutta se ei haittaa mua yhtään, koska liha on hyvää. Olenhan sekaani (typerä nimitys sekasyöjälle).

Netissä painotetaan aika paljon sitä, että pitäisi syödä rasvaa, tai ainakin pitäisi syödä rasvaisesti.. No, se ei ehkä vielä toteudu mulla, joten se voi olla se mikä ajaa mut lopettamaan tän kokeilun jossain vaiheessa. Mä en siis vaan pidä rasvasta.. En oo oikeestaan koskaan pitänyt. Mun lihavuuteni syy on varmastikin ollut se, että mä olen syönyt aina yli sen mitä kulutan, eikä se, että olisin mussuttanut voita ja muita rasvaisia asioita.

Tai en tiedä, tiedättekö.. Jotenkin musta tuntuu, että mä en oo koskaan pitänyt rasvasta, mutta en tiedä onko se oikeesti tullut vasta viime aikoina? Nyt kun on vähän parantanut omia ruokailutottumuksiaan, niin ei oo tehnyt yhtään mieli mitään tilattuja pizzoja tai kebabbeja. Jos mä haluan tilaus- tai noutoruokaa, niin nykyään se on ehdottomasti aina thaimaalainen tai kiinalainen ruoka, jota haluan. Ja muutenkin nykyään haluan, että ruoassa maistuu jokin muukin kun se pinnalla kimmalteleva paha rasvapaholainen. Että ehkä tää on kuitenkin suhteellisen uusi asia, mutta jokin siinä huijaa mua uskottelemaan itselleni, että näin on aina ollut.


Mä teen tän vähähiilihydraattisen ruokavalio-jutun nyt silleen, että se tuntuu mahdollisimman hyvältä mulle itselleni. Mä oon aika varma siitä, että silleen kaikessa syntyy ne parhaimmat tulokset – ainakin mun tapauksessa.

Liian aivoton jonkun tietyn ruokavalion noudattaminen, eh.. Voi se sopia jollekin, mutta että onko se sitten oikeesti kivaa ja pysyvää? Kaiken pitäisi olla kivaa, jotta sen haluaa elämäänsä, ainakin itse ajattelen näin. Mä en oman kokemuksen perusteella osaa uskoa siihen, että mikään asia muuttuu jos ei itse oikeesti tahdo niin.

Muistan nimittäin ne lukuiset kerrat kun yritin tupakkaa lopettaa.. Mä lähes aina tupakkalakon alusta asti ajattelin, että "tää kun on ohi, ni sit voin taas polttaa" tai "no en mä nyt loppuelämäkseni lopeta". Tosi huonot lähtökohdat millekään lopetukselle, eikö? Tää viimesin tupakkalakko lähti siis ihan puhtaasti vaan halusta lopettaa ja olla ilman sitä. Mä en voi tietää, että kestääkö mun savuttomuus mun loppuelämän, mutta en mä halua sitä ajatellakaan. Tämä tapahtuu tässä ja nyt, tulevaisuudesta ei osaa kukaan sanoa mitään.

Saman periaatteen mä haluan pitää oikeestaan aika monessa muussakin asiassa. Mä en halua laihtua sen takia, että mä miellyttäisin muita ja olisin laiha koko loppuelämäni, vaan mä haluan laihtua nyt sen takia, että se tuntuu musta itsestäni hyvältä tässä kohtaa. Ja nyt mä haluan kokeilla vähähiilihydraattista ruokavaliota, koska tässä kohtaa se tuntuu musta hyvältä. Haluan siis tehdä sitä, mikä itsestä tuntuu milloinkin hyvältä. Ymmärsittekö? Jos se on samalla hyväksi muille, niin sehän on vaan pelkkää plussaa.


Tänään otin jopa ruokapäiväkirjan apuun. Mulla on puhelimessa semmonen sovellus kun Samsung Health, joka on mulle kaiken aikaa mittaillut askelia ja kertonut mulle lenkin aikana, että paljonko vielä pitää jaksaa. No, nyt hän saa uuden-vanhan tehtävänsäkin takaisin, ja saa laskea myös kaiken mitä mä syön.

Toi on siis tosi kätevä apu, koska mun ei tosiaankaan tarvitse kun kirjoittaa sinne mitä olen syönyt ja kuinka paljon olen syönyt, ja hän kertoo, että mitä kaikkea olen siitä saanut. Tänään olen syönyt 448 kcal, 0,6 g hiilihydraattia, 28,7 g rasvaa ja 45,2 g proteiinia. Rasvaa on muuten mennytkin aika paljon, jestas..

Ton sovelluksen mukaan mun pitäisi nauttia asioita siten, että 55 % kaikesta on hiilihydraattia, 25 % on rasvaa ja 20 % proteiinia. Mun tän päivän ensimmäisen annoksen jälkeen prosentit on 1 % hiilareita, 58 % rasvaa ja 41 % proteiinia.. Mutta tähän kai tässä pyritäänkin, luulisin.


Mulle on sanottu, että mä en saisi liian paljoa tuijotella vaakaa tai ehkä muitakaan numeroita, koska se voi vaikuttaa kaikkeen. Ja kyllä, se on varmasti ihan totta. Mulla on ollut huonoja päiviä vaa'an osalta, jolloin mun mielialakin on ollut koko päivän sitten tosi alakuloinen. Mutta sillä on se kääntöpuolensakin; jos on hyvä päivä, niin mä inspiroidun siitä ja päivä on muutenkin kaikinpuolin parempi.

Ja kyllä, mä käyn joka päivä vaa'alla. Oon käynyt jo 1.2. alkaen. Se on muodostunut semmoseksi tavaksi, jota ilman olisi jo varmasti paljon vaikeampaa. Ensimmäistä ruokailua ennen aina vaa'alle ja sitten sen tuloksen jälkeen tietää, että mimmonen päivästä pitää ruokailujen osalta tehdä. Ja musta tää on kivaa ja sen takia tätä harrastankin. Mä tahdon olla tilanteen herra kokoaika.


Tulihan sitä tekstiä nyt silti, vaikka alussa ajattelin olevani jotenkin tukossa. Onneksi tämä itsensä työntäminen reunalle auttaa tässä, huh. Toivottavasti tää aihe ei vaan ollut semmonen, että ketään ei kiinnosta, koska tää on semmonen aihe, joka mua itseäni kiinnostaa tällä hetkellä aika paljonkin. Mä tahdon toki, että mahdollisimman moni lukee näitä ja viihtyy näiden parissa, joten.. Niin, ehkä on hyvä, että aiheilla on suuri vaihtelevuus ja välillä voidaan käydä myös siellä, mikä mua itseäni tällä hetkellä kiinnostaa.

Tämän enemmittä sanoitta jätän teidät, ja itseni, odottamaan huomista blogimerkintää.

Terveisin,
Tekko

Tatuointiaika on varattu!

Mä aattelin, et voisin tänään tulla kirjottamaan vähän myöhemmin kun mitä eilen. Ihan vaan siitä syystä, että kun eilen tein kaksi merkintää loppujen lopuksi, niin se viimeisempi sai enemmän lukukertoja. En tiedä oliko otsikko mielenkiintoisempi, vai menikö se aikaisempi vaan ihmisiltä jotenkin ohi, koska se tuli niin aikaisin?

Tää vaatii nyt kokeilua ja tutkimista, jotta löydetään semmonen ideaalein aika kaikille. Itse tykkäisin kyllä kirjottaa suhteellisen aamutuimaan, mutta lukijoita löytyy vasta joskus 14 jälkeen.. Toki mä voisin tuolla Facebookissa laittaa ajastetun julkaisun.. Ehkä mä kokeilen sitäkin.


Mulla oli taas mielenkiintoinen yö, koska siis.. Mä en saanut unta. Mä olin eilen herännyt aamulla vähän ennen kuutta, mutta olin hereillä silti lähemmäs kahta yöllä. Koko päivän mua väsytti, mutta kun pääsin sänkyyn vaaka-asentoon, niin ei pienintäkään viitettä väsymykseen. Katsoin siinä sitten YouTubesta rakennusvideoita.. Älkää kysykö miksi, vaan kokeilkaa itse; selatkaa YouTubea öisin, mahdollisesti väsyneenä, niin huomaatte olevanne kummallisissa videoissa. Ei sillä tavalla kummallisissa, mutta siis mä oon nyt katellut kun ihmiset rakentaa taloja, joku korjaa vanhoja leluautoja ja sit semmosia missä rakennetaan epoksi(hartsi?)sta pöytiä.

Sit mä aina välillä yöllä sammutin sen mun puhelimen kun alkoi tuntua siltä, että silmät lupsahtaa kiinni. Puhelin tosi nopeesti pois kädestä, kyljen kääntö ja hups, taas ei väsytä yhtään. Sit mä yritin pitää vaan pään tyynyssä ja olla kiinnittämättä huomiota siihen, että mua ei väsytä. Ajatukset alkoi juosta, joka on kyllä todella huono.

Noi tosi myöhäisen yön ajatukset on aina niin jotenkin.. Niin jotenkin semmosia mitä ei haluaisi miettiä. Just tiedättekö kaikkea kuolemaan liittyvää ja näin. Eilenkin (tai tän päivän puolellahan me jo oltiin) mietin, että mitä jos nyt helikopteri tippuis tän talon päälle ja kaikki olis tässä.. Oliko järkeä? Niinpä..

Sit mä rupesin miettimään sitä mistä mun piti tänään kirjotella teille; mulla on siis tatuointiaika kesäkuun 17. päivä. Mä haen vähän taustaa tohon mun tatuointiin, koska toi on aina ollut jotenkin tosi yksinäisen ja siten kovin tylsän oloinen tossa kädessä. Niin, mä vaan yöllä sitten rupesin panikoimaan sitä tilannetta ihan täysin.

Ton peitetatuoinnin kun joskus kävin ihan liikkeessä ottamassa, niin se oli nopea tilanne ja Eira oli mun mukana siellä. Helppoa ja kivaa, jos näin voidaan sanoa, koska ainakaan mun ei tarvinnut miettiä sitä tilannetta etukäteen, eikä siinä hetkessäkään yhtään. Se meni omalla painollaan. Ja varmasti menee tämä tulevakin istunto, mutta silti kun mä sinne joudun nyt rajoitusten takia yksin menemään, niin mä vaan mietin sitä. Ensinnäkin: jos se kestää kauan, niin mitä mä voin tehdä siinä samalla? Sillä artistilla on kuitenkin mun oikea käsi kokoaika työn alla, joten puhelimen käyttö voi olla vaikeeta. Istunko mä siinä vaan ja odotan, että se työ valmistuu? Toisena: häiritseekö sitä artistia enemmän se, että ihmiset puhuu sille kun se tekee töitään, vai häiritseekö sitä ihmisten puhumattomuus? Mä en nähkääs edelleenkään osaa luontevaa smalltalkkia. Eli jos mä olen hiljaa, enkä kysele siltä kokoajan mitä se milloinkin tekee, niin olenko mä jotenkin huono asiakas? Vai olenko silloin juuri täydellinen asiakas? Pitäisi varmaan kysyä joltain tatuoitsijalta itseltään.. Ja kai sekin on tatuoitsijakohtaista.


Jos joku ei jostain syystä tiedä, niin mullahan siis on kädessä pääkallo, jolla on lippis päässä ja jonka takana loimuaa musta liekki. Ehkä helpompi laittaa vaan kuvana:

Toi kuva on siltä vuodelta kun toi tatuointi on otettu, eli vuodelta 2014. Ja se tosissaan on peitetatuointi. Voin kertoa teille koko tarinan nyt, koska te kuitenkin niin haluatte.

Mun veli hommas jostain itselleen tatuointivehkeet ja alkoi niillä sitten harjoitella erilaisiin irtonahkoihin yms. Ei siis suoraan muiden ihmisten ihoille, kai, omaansa kylläkin vissiin aina välillä. Mä aikani seurasin sen kehitystä ja siis kyllähän sieltä alkoi tulla semmosta jälkeä, että "nyt mä olen valmis!" ja lähdin veljeni tatuoitavaksi. Olin suunnitellut tietokoneella semmosen pelikorttien maista ketjumaisen jutun.. Vaikea selittää ja kuvaakaan ei taida enää olla. No, se on historiaa joka tapauksessa.

En tiedä mikä kaikki siinä silloin just meni vikaan, mutta mun tatuoinnista ei sitten loppujen lopuksi tullutkaan semmonen mun omaa silmää miellyttävä. Ja minähän sitä joudun lähinnä loppu elämäni katselemaan. Siinä tekovaiheessa oli muistaakseni kaikenlaisia neulaongelmia, välillä meni liian syvälle ja mitä kaikkea. Se ei vaan mun kohdalla onnistunut. Mä aikani sitä katselin kuitenkin, mutta lopulta päätin, että nyt siihen päälle jotain.

Ja koska mulla ei ole mitään semmosta "tästä minä todella tykkään"-asiaa, niin mä jouduin oikeesti miettimään kauan, että minkälaista mä haluan. Lopulta mä päädyin niinkin ajattomaan klassikkoon kuin pääkallo. Ja sitten kehittelin sille pääkallolle tietenkin lippiksen päähän, koska pitää olla jotain ajatonta ja siihen päälle jotain omaa; koska en halua, että kaikilla on samallaista.

Tatuoija varjosti asiat ja friistailasi liekit vanhan tatuoinnin päälle. Se vanha tatuointi on sieltä aina jonkin verran näkynyt, mutta ei se minua silleen ole haitannut. Onpahan ollut aina jonkinlainen tarina kerrottavana siitä.

Viime vuosina mä olen sitten alkanut puhumaan siitä, että haluaisin ton jotenkin enemmän vielä piiloon tai jotain. Silleen, että se ei näyttäisi sinne kuulumattomalta. Ainut idea mitä mulle itelleni sitten tuli, oli se, että sille on pakko saada nyt jotain taustaa. Viime vuonna Eira sitten menikin ja hankki mulle synttärilahjaksi 300 € lahjakortin samaan tuttuun tatuointiliikkeeseen: Hyvinkään Inksomniaan. Tää lahjakortti odotti nyt sitten sopivaa aikaa, ja sitten iski päälle korona.. Lahjakortti umpeutuu 20.6. joten alkoi olla ihan viimeiset hetket käyttää se.

Otin yhteyttä tatuoitsijaan Facebookin kautta ja yritin saada sieltä jonkinlaista ideaa tolle. Kävin sitten paikanpäälläkin ja siellähän kerrottiin heti, että "ei tässä ole mitään ongelmaa, että me voidaan suunnitella se sulle ihan hyvin". Lähetin vähän referenssikuvia ja nyt mä uskoisin, että hyvä tästä tulee!


Mutta se mistä nyt ei välttämättä sitten tule hyvä, on juhannus. Jos mä käyn 17.6. sen tatuoinnin nappaamassa ja 19.6. on mökille lähtö, niin.. No, se ikäänkuin estää uimisen ja saunomisen. Toki oon netistä katsellut vinkkejä miten voisin kuitenkin saunoa, ja uskoisin sen onnistuvan kun vaan rasvaa ja suojaa tatuoinnin hyvin. Uimisesta en niinkään ole aikoihin välittänyt, mutta tuolla mökillä on palju, johon mun on ehdottomasti päästävä. Se on sitten varmaankin vain niin, että tatuoitu käsi pitää vaan yrittää parhaansa mukaan pitää poissa vedestä. Eli ehkei tää ihan täysin menetetty vielä ole.

Tai siis kyllä mä uskon, että niin tatuoinnista kuin myös juhannusreissusta tulee ihan hyviä. Ehkä ihan loistaviakin jopa, tiedä häntä.


Ja tässä taisikin sitten olla tän päivän asiat. Tai ainakaan en keksi enempää sanottavaa.. Ja jos keksinkin, niin kerron sen teille huomenissa.

Terveisin,
Tekko

Raejuustolaatikko

Mun on nyt vähän pakko rikkoa mun omaa kaavaani ja postata toinen päivitys samana päivänä. Tämä siksi, koska en halua unohtaa tätä reseptiä. Toki voisin tallentaa tän vaan tietokoneelle, mutta tämä oli niin hyvää, että se on myös pakko jakaa.

Tutkin aamulla ketogeenista ruokavaliota ja pääpointti siellä kai on jättää vaan hiilarit mahdollisimman vähälle. Tutkin hieman lisää ja mietin, että saako makaronilaatikosta tehtyä vähähiilihydraattista versiota, ja saahan siitä. Makaroni korvataan tässä laatikossa siispä raejuustolla.

Etsiskelin sitten käsiini noin 4-5 raejuustolaatikko-ohjetta, joista poimin ne tärkeimmät kohdat. Sitten aloitin oman reseptin luomisen, koska näin minä toimin; vien parhaat päältä ja luon siitä oman.


Tarvitaan siis seuraavanlaiset raaka-aineet:

1 suhteellisen iso sipuli

2 porkkanaa, koolla en usko olevan merkitystä (mun porkkanat oli semmosia suht. keskikokoisia)

noin 7 ruusukaalia

2 tl keltainen curry-tahnaa

voita

400g sika-nauta jauhelihaa

500g Hyvä suomalainen Arki rae (Valio) -raejuustoa

1 muna

2dl maitoa

n. pss Juustomestarin Cheddar (Valio) -juustoraastetta

Alla mainitaan myös muutamia mausteita

Pistetään uuni kuumenemaan 200-asteiseksi.

Sitten raastetaan porkkana, pilkotaan sipuli ja viipaloidaan ruusukaali (itse vetelin sen mandoliinilla tosi ohuiksi siivuiksi). Laitetaan pannulle kunnolla voita ja 2 tl keltaista currytahnaa – saadaan jonkinlainen curryvoi. Paistetaan sipuli, porkkana ja ruusukaali siinä sitten kivasti.

Otetaan pieni vuoka, joka voidellaan. Voitelun jälkeen kaadetaan tämä sipuli-porkkana-ruusukaali-setti sinne vuokaan ja vapautetaan näin paistinpannu jauhelihan paistamiseen. Paistetaan jauheliha, maustetaan sitä hieman suolalla, pippurilla ja paprika-mausteella. Jauhelihaa paistaessa voi raejuuston kaataa vuokaan myös, koska en usko, että järjestyksellä on niin väliä.

Jauheliha on maustettu ja paistettu, laitetaan se sinne vuokaan myös. Sekoitetaan kaikki sekaisin. Valmistetaan pieni erä munamaitoa, eli 1 kananmuna ja 2 dl maitoa. Kaadetaan munamaito vuokaan. (jos jostain syystä munamaito ei riitä peittämään kaikkea, niin kai sitä voi tehdä vähän lisää sitten..) Nyt vuoassa pitäisi olla kaikki, joten ei muuta kun juustoraaste kuorrutteeksi ja vuoka kohti uunia. Ite annoin olla reilu 30 minuuttia, mutta se on kai ihan makuasia; itse en niin välitä palaneesta juustosta, joten toi aika oli oikein hyvä.

Annetaan ruoan vetäytyä hyvä tovi ennen nauttimista. Ja vaikka sen antaa vetäytyä, niin on se todennäköisesti silti kovin kosteaa. Mulla oli ainakin vuoka lähes puolillaan nesteitä, koska ilmeisesti makaronilaatikossa pasta tms. imee sen suurimman kosteuden itseensä ja kun tuossa ei pastaa ole, niin märäksihän se sitten jää.

Ja ei muuta kun ääntä kohti.

En tiedä miksi mulla oli ennakkoluuloja raejuustolaatikkoa kohtaan, mutta hemmetin hyväähän se oli. Sanoisin melkein, että ihan lempiruoka-ainesta. Luultavasti toi curryvoi-hässäkkä antoi siihen kyllä semmosen makumaailman, että nam! Curryvoi-hässäkkä oli muuten mun oma lisäys, sitä ei missään reseptissä lukenut, ettäs tiedätte. Suosittelen kokeilemaan.

Ei lisättävää.

Terveisin,
Tekko

Aloitus, arki ja kaipuu työelämään

Se olisi kuulkaas ihmiset kesäkuu, ja se tarkoittaa siis sitä, että nyt potkaistaan käyntiin (toivottavasti edes) juhannukseen asti kestävä blogiputki! Mä haluun tehdä tän ehkä lähinnä siksi, että oon kirjottanut tänä vuonna blogiin melkein ainoostaan vaan "Minulla on nälkä"-päivityksiä, jotka ei edes kaikkia kiinnosta. Helmikuusta lähtien niitä on tipahdellut lähes joka viikko, ja niitä on tällä hetkellä 17 kappaletta.. Ja kun tänä vuonna merkintöjä on tullut yhteensä 35 (jos tämä lasketaan mukaan, niin 36), niin on se melkein puolet kokonaismäärästä. Ja se on aika, no, itseään toistavaa sisältöä. Pitää saada lisää vaihtelevuutta.

Toinen syy on oikeestaan se, että musta tuntuu, että multa on häviimässä jotenkin kyky kirjottaa. Tai siis mä aika usein istun tähän tietokoneelle, aukasen blogini ja painan "uusi teksti"-painiketta, kirjoitan muutaman rivin ja pyyhin sen pois, koska inspiraatio loppuu kokonaan kesken. Se on välillä ihan pelottanut, koska tää on mulle kovin rakas harrastus. Ajattelin siis, että jos pakotan itseäni jonkin aikaa kirjottamaan väkisin, niin ehkä mun bloginkirjoitusvoimat kasvaa ja voin alkaa tuottaa taas semmosta normaalimpaakin sisältöä. Saa nyt nähdä, mutta tähän ainakin pyrin.

Ja on mulla itseasiassa kolmaskin syy, jonka olen keksinyt tässä miettiessäni tätä kesäkuuputkea. Mä haluan nimittäin myös nähdä, että miten vuodenaika vaikuttaa mun tapaani kirjottaa. Mä tiedän, että talvisin mä olen paljon enemmän maassa kun kesäisin, joten voisi kuvitella tekstin olevan jotenkin.. Hmm, ehkä innostuneempaa. Tai siis vihreempää, tiedättekö? Kun on enemmän värejä pihalla ja mielessä, niin ehkä se tarttuu tekstiin ja luo siis vähän erilaisempaa tekstiä kun synkän ja harmaan talven keskellä. Tämä on siis ikäänkuin myös testi.


Teitä varmaan kiinnostaa mun kuulumiseni nyt kun on saatu alta pois toi pakollinen selittelyosuus? Hyvä on, kerron teille.

Toissapäivänä oli siis ystäväni, Ronin, syntymäpäiväjuhlat. Siitä ei ole oikeestaan muuta kerrottavaa kun se, että tulihan juotua. Vaikkakin musta tuntuu, että en mä todellisuudessa edes juonut paljoa.. Multa on jotenkin hävinnyt semmonen "juon itseni tiedottomaksi"-halu. Tai en mä usko, että mä olen koskaan oikeesti halunnut juoda itseäni tiedottomaksi, mutta nyt mua ei oikeestaan kiinnosta päästä sinne edes vahingossa. Mä olen ikäänkuin rauhoittunut jotenkin siis sen suhteen.

Vaikka siis yleensä sillon kun juon, niin mä vaan haluaisin, että se ilta ei lopu ollenkaan.. Tai siis.. Mä en tiedä onko se tämä itseään toistava arki nyt mikä mua ei hirveästi inspaa, joten en haluaisi palata siihen. Haluaisin vaan, että on ilta, pieni nousuhumala ja kavereita ympärillä. Tää on silleen jotenkin tosi vaikee avata kuulostamatta täysin puliukolta, mutta toivottavasti edes joku ymmärsi mitä mä tarkotan. Se kun viikonloputkaan ei jotenkin tunnu enää viikonlopuilta, niin se jotenkin syö miestä. Ja sitten on se yksi ilta kun on kavereita ja kaikkea, ja se on ohi sitten hetkessä.

Ja älkää ymmärtäkö väärin, viihdyn mä kotonakin, mutta arki on vaan jotenkin niin.. No, itseään toistavaa, kuten sanottu. Suurin muuttuja mun arjessa on se, että Eiran työvuorot ei noudata mitään tiettyä kaavaa. Joskus Eira ei ole kotona aamulla, joskus sitten taas ei illalla ja välillä Eira ei ole kotona yöllä. Ne ajat kun Eira on töissä, niin mä yritän vaan kuluttaa johonkin, yleensä johonkin turhaan; pelaamiseen tai sarjojen katsomiseen. Ja sit kun Eira on kotona, niin sitten me voidaan tehä jotain yhdessä; katsoa vaikka Huutokauppakeisaria. Että eihän se arki nyt juhlaa ole, mutta toisinaan ihan viihdyttävääkin.

Ja siis jos luulitte, että tämä työttömyysaika on ollut mulle jotenkin hienoa aikaa, niin ei, olette väärässä. Mä muistan kun töissä mietin sitä, että "tää komennus loppuu kohta ja sit aion olla kuukauden vaan kotona tekemättä mitään". Se oli kiva ajatus, koska mä oon semmonen tyyppi joka kaipaa välillä semmosta vaan olemista. Ensimmäinen kuukausi varmaan olikin se paras. Toinen kuukausi vierähti hyvin myös, koska keksin alottaa ton "Minulla on nälkä"-jutun. Kolmas kuukausi alkoi olemaan jo.. No, pfft.. Haluaisin vaan jo tekemään jotain hyödyllistä!

Mua on alkanut itseäni jo ärsyttää paljolti se, että jos Eira lähtee aamuvuoroon, niin mä jään vielä makaamaan. Mua ärsyttää ikäänkuin Eiran puolesta. Toinen jää vaan makaamaan..

Ja työllistymisen eteen mä olen tehnyt paljon, mutta uskokaa tai älkää, niin tää on ollut monin kerroin vaikeempaa vielä tän korona-pandemian takia. Mä olen laittanut useita, monia, tosi paljon työhakemuksia ympäriinsä. Joskus takaisin on tullut vastaus, että "valitettavasti valintamme ei osunut sinuun", mutta vielä useammin on tullut jotain siihen viittaavaa, että paikkaa ei juuri nyt täytetäkään, koska korona.

Toki mä voisin tehdä enemmänkin – esim. laajentaa hakureviiriä. Mutta mä en toistaiseksi ole itse valmis siihen. Eihän se noin tunti extra-aikaa työmatkoihin ole varsinaisesti edes paha, mutta jotenkin se ei vielä nappaa. Mä sanoin työkkärissä sillon heti alkuun, että "jos ekana vuonna ei löydy töitä Riihimäen sisältä, niin sitten laajennan reviiriä". En tiedä mitä se vuosi muka muuttaisi, mutta tämmönen mä nyt vaan olen; mukavuudenhaluinen. Mä olen aika paljon joustanut jo siinä, että sanoin työkkärissä myös seuraavanlaisesti: "mä oon valmis melkein ihan mihin tahansa työhön. Paitsi asiakaspalvelutehtäviin." Että sikäli mä olen jo laajentanut hakureviiriä, koska olen valmis lähes mihin tahansa.

Jos kohta ei jostain jo nappaa, niin ehkä mun on oikeesti sitten laajennettava sitä lisää ja juurikin alkaa etsimään töitä myös lähikunnista. Kai se on edessä jossain vaiheessa kumminkin, koska näin tämä ei voi enää hirveen kauaa jatkua.


Tämmönen paasaus tästä sitten syntyi. Olihan muuten kiva huomata, että kyllä se teksti lähtee vieläkin liitämään kun vaan pakottaa itsensä aloittamaan. Vieläkin jäi vähän jotain hampaankoloon, mutta pitänee säästellä sitä huomiselle.

Tosiaan, tämä oli ensimmäinen ja mahdollisesti näitä tulee ainakin 18 tai 19, riippuen nyt vähän miten sitä kerkeää. Ja hyvässä lykyssä jatkan vielä juhannuksen jälkeenkin, kuka sitä ikinä tietää.

Terveisin,
Tekko