Mä rullasin vuoteen 2019 ja löysin merkinnän Ajatusvääristymät (2019). Mä en lähtenyt lukemaan sitä läpi, koska mulla on ollut semmoinen tapa aina välillä palata tekemään se uuden minäni näkökulmasta. Mietin, että olenkohan laittanut sinne mitään seuraavasta kerrasta ja kappas, sattumalta sieltä löytyi seuraavanlainen teksti lopusta:
Ehkä siellä on vieläkin asioita, jotka ymmärrän väärin tai jotain, mutta jos katellaan uutta jatko-osaa sitten taas, hmm, 2012, 2019.. Eli 2026. Ehkä mä silloin taas olen hieman viisaampi, mutta mikä varmaa, niin ainakin 7 vuotta vanhempi.
Sen enempiä jaarittelematta käydään kiinni ensimmäiseen ajatusvääristymään ja pohditaan sitä mun näkökulmasta vuonna 2026. Vertaan vastauksiani vielä jotenkin edelliseen, jotta nähdään jonkinlainen kehitys (eteen- tai taaksepäin). Eli, lets mennään! Hetkinen, en mä koskaan sano noin.. No, nyt sanoin.
Mustavalkoajattelulla tarkoitetaan sitä, että nähdään vain kaksi ääripään vaihtoehtoa. Esimerkkinä tästä on ajatus: "Kaikki tai ei mitään" tai niin sanotut "joko-tai-lauseet".
– Mun ajatteluskaalani on mun mielestä paljon laajempi. Tai ainakin haluaisin uskoa niin. Mä huomaan, että jos mä olen suunnitellut jotain ja se ei toteudu, niin silloin mulla iskee semmonen fiilis, että tän piti kyllä tapahtua näin, mutta kun ei tapahtunut niin minua kiukuttaa nyt suuresti. Petyn helposti jos suunnitelmat katkeaa. Voisin kuvitella tämän ehkä liittyvän tähän. Ehkä sanoisin siis, että mun ajatusskaalani on laaja kun ajattelen muita ihmisiä, mutta jos asia koskee jollain tavalla mua ja muuttuvaista arkea niin mun näkemykseni kavenee huomattavasti ja silloin puhutaan ehkä mustavalkoajattelusta taas. Eli tätä minulla vielä tietyssä mittakaavassa on. Suunnitelma on aina ainut suunnitelma, eikä varasuunnitelmia ole. Kaikki on ladattu siihen yhteen tai sitten ei mihinkään.
2019 | Edelliseen verrattuna ajatukseni eivät ole paljolti muuttuneet. Olen ehkä alkanut tunnistamaan tämän itsessäni helpommin ja reflektoimaan enemmän, mutta muutoin tämä vääristymä on pysynyt mukana elämässäni.
Väärät yleistykset sisältävät sanoja "aina, ei kukaan, koskaan, yleensä". Esimerkkejä vääristä yleistyksistä: "Aina sataa.", "Kukaan ei välitä minusta.", "Pilaan aina kaiken."
– Mä väittäisin, että mä en ajattele näin. Mun mielestä joskus voi sataa, mutta se ei tarkoita sillä hetkellä sitä, että aina sataisi. En näe tätä kyllä itsessäni. Mä oon jopa lapsille yrittänyt sanoa, että näin ei kannata ajatella, koska se latistaa sitten omaa meininkiä paljonkin. Eikä muidenkaan ole kiva kuunnella jatkuvaa synkistelyä. Joskus mokaa, joskus ei. Joskus on kivaa, joskus ei. Näin mä ajattelen itse.
2019 | Tämä ajatusvääristymä on pysynyt poissa elämästäni nämä 7 vuotta. Silloin sanoin, että saatan vitsillä sanoa jotain "aina sitä tai tätä", mutta nykyään se on jäänyt pois, koska en halua sitä viljellä lasten kuullen, koska yritän juuri opettaa niin, että tätä ajatusvääristymää ei lapsille tulisi. Voisi siis sanoa, että vanhemmuus on kasvattanut.
Ajatusten lukeminen on yritystä "lukea" toisten ajatuksia tulkitsemalla niitä pienten ja epäselvien vihjeiden avulla. Esimerkkinä ihmissuhde, jossa molemmat luulevat tietävänsä mitä toinen haluaa vaivautumatta kysymään toiselta.
– Tätä mulla on ikävä kyllä paljon. Mä päättelen toisten somekäyttäytymisestä jo tosi paljon: jos joku, joka päivittää usein ei yhtäkkiä päivitä yhtään, niin päättelen, että nyt on joku huonosti. Ikävän usein tämä on osunut kohdilleen, mutta eihän sitä saisi noin tehdä. Mulla on paha tapa sanoa lapsille, että "nyt sit", mutta unohdan liian usein ilmaista, että mistä mä mainitsen. Mä luulen, että kun tätä on mulle mun lapsuudessa tehty niin on ruokkinut tätä ajatusvääristymää tähän pisteeseen. Mun on pitänyt olettaa, joten edelleen oletan paljon vain siitä miten joku käyttäytyy. Tässä on iso oppimisen paikka itsellä, koska en halua siirtää tätä omille lapsille.
2019 | Olen väittänyt, että en kärsi siitä enää niinkään. Luulen, että olen hieman juksuttanut itseäni ja lukijoitani. Tää tapa on ollut mulla mun mielestä aina. Ja kuten selitin, se tulee aika varmasti lapsuudesta. Toki tuollakin sanoin, että olen tulkinnut esim. jos joku ei moikkaa mulle niin olen heti ajatellut, että olen tehnyt jotain väärin ja se ei enää halua olla mun kanssa missään tekemisissä. Tämäkin ajatus elää mussa yhä, koska mä olen yliajattelija. Ehkä tunnistan ja myönnän tämän nykyään paremmin, koska haluan korjata tämän.
Liiallisella korostamisella dramatisoidaan elämää. Kielteisistä asioista suurennellaan ylitsepääsemättömiä. Niiden perusteella tehdään pitkäaikaisia johtopäätöksiä. Pienestä ärtymyksestä saattaa kehittyä vuosia kestävä kauna.
– Vuosia kestävä kauna, no.. Mulla on yksi kaverisuhde mennyt nyt poikki tässä 2019-2026 välillä sen takia, että mä olen mä. Toinen ei sietänyt sitä, että mä en osaa itse ottaa yhteyttä ja katkaisi sitten välit kokonaan, vaikka se ystävyys oli mulle tärkeä. Se tapahtui juuri siihen aikaan kun olisin eniten ystävää kaivannut, joten siitä on jäänyt vuosia kestävä kauna. Se ei vaikuta mun elämään enää negatiivisesti, mutta oli se pitkään semmonen, että mua suututti se ajoitus ja se, että se ystävyys oli lopulta sitten niin "halpa". Vaikea löytää tähän mitään mikä sopisi juuri tähän päivään, koska mä yritän välttää kaikkea draamaa, koska en pidä draamasta elämässä.
2019 | Olen sanonut syyllistyväni tähän tosi paljon. Ihmettelen nyt, että miksi olen niin sanonut? Ehkä en muista sitä aikaa niin tarkasti. Tai siis, no joo. Jos mä olisin silloin myöhästynyt vaikka bussista niin olisin voinut ajatella, että päivä oli sitten siinä, enkä olisi miettinyt mitään toista keinoa. Nyt jos mä myöhästyisin jostain bussista, niin mä lähtisin vaikka kävelemään. Ennen olisin jäänyt maahan makaamaan, mutta kyllä mä nykyään menisin enemmän tulta päin.
Katastrofiajattelussa "tiedetään" etukäteen kaiken päättyvän kuitenkin huonosti. Tulevalle katastrofille ei ole olemassa perusteluita tai vaihtoehtoja.
2019 | Olen väitttänyt tämänkin olevan poissa elämästäni, koska olen oppinut sietämään omia mokaamisiani. Ja siis se pitää paikkaansa, mutta näköjään tämä ajatusvääristymä on kasvanut tai muuttanut muotoaan omassa päässäni. Moka on nykyään lahja, joka opettaa. Kaikki me joskus mokataan ja siitä oppiminen on tärkeää. En ole silloin vielä tunnistanut, että tämä kävelee aika hyvin käsi kädessä mustavalkoajattelun kanssa omalla kohdallani. Jos moka ei ole minusta peräisin niin sitten en osaa ajatella siitä kivasti, sanotaan näin.
Henkilökohtaistamisessa toisten käyttäytymisen ajatellaan aina liittyvän itseen.
– Uskallan väittää, että ennen kun luen tota omaa ajatustani vuodelta 2019, niin tämä on pysynyt samana. Tää on ollut mulle aina todella iso ongelma. Tässä on juuri se, että jos joku esim. jättää moikkaamatta, niin minähän olen varmasti tehnyt jotain väärin ja se ei enää halua olla mun kanssa missään tekemisissä. Kyllä, mä teen tätä aina kun joku käyttäytyy eri tavalla kuin mihin olen tottunut, vaikka kyseessä olisi vain se, ettei toinen ehkä nähnyt moikkaustani tai minua ylipäätään. Ja mä syytän tästä yksinoikeudella yliajattelua. Mä en voi ohittaa asiaa vain olkien kohautuksella, vaan se jää mun päähäni pyörimään tunneiksi ellei jopa päiviksi. Toi on vihainen, koska olen tehnyt jotain. Toi on surullinen, koska olen tehnyt jotain. Vaikka en edes tiedä, että mitä olisin tehnyt tai edes voinut tehdä?
2019 | Että mitä? Olen sanonut: "Ei tapahdu oikeestaan nykyään enää". Okei, ehkä mun elämässä ei ole silloin tapahtunut muutenkaan mitään, koska siis se mitä nyt äsken kirjoitin niin se on ollut totuus koko mun elämäni ajan. Ehkä sillä tosiaan on väliä miten tasaista elämää on silloin elänyt ja millaista se on nykyään. Olen toki silloin jo huomannut yhteyden tuohon moikkaamiseen, joten on se siellä rivien välissä, vaikka olen sen kieltänyt. Ehkä mä vaan tunnistan sen nykyään paremmin, koska osaan reflektoida asioita paremmin.
Emotionaalisessa päättelyssä johtopäätökset tehdään tunteista käsin. Esimerkiksi: "Tunnen itseni tyhmäksi, olen siis tyhmä."
2019 | Tämä ajatus on säilynyt aika samanlaisena jo ainakin sieltä asti. Olen vastannut lähes aika identtisesti tämän vastauksen kanssa, joten uskallan sanoa, että emotionaalinen päättely ei kuulu omalle syntilistalleni.
Valikoivassa havaitsemisessa keskitytään kokonaisuuden sijasta yhteen asiaan, joka on yleensä kielteinen. Myönteisiä asioita ei huomata, vaan niiden olemassaolo kielletään.
2019 | Olin uupunut kun olin töissä nuorisoteatterilla talonmiehenä. Mä olin uusi työntekijä ja mä halusin miellyttää kaikkia, joten jos joku jotain pyysi niin mä otin työtehtävän iloisena vastaan. Lopulta hukuin niihin ja mun aivot heitti totaalisen lukon päälle. Mä en osannut tehdä mitään, vaikka oli lista asioita joita olisi pitänyt tehdä. Tän ajattelin silloin niin, että mä olen keskittynyt olemaan hyvä työntekijä ja en ota vastaan muita mielipiteitä. Joten kyllä, tämä valikoiva havaitseminen on ollut elämässäni aika pitkään.
Jalostava kärsimys on ajatusvääristymä, joka kääntää kärsimyksen hyveeksi ja huonovointisuuden takeeksi myöhemmästä palkkiosta. "Taivaassa palkitaan.", "Kärsi, kärsi, kirkkaamman kruunun saat."
– Tätä vääristymää en osta tänä vuonna. Tai, hitsi.. Ehkä mun on kuitenkin pakko, vaikka siis.. No, mä olen yrittänyt alkaa elämään enemmän ja enemmän itseäni varten, jotta voisin olla parempi versio itsestäni muille ja taata näin muille parempaa. Jos mä itse voin huonosti niin en mä voi olettaa, että mun seurassa kukaan voisi varsinaisesti jotenkin erityisen hyvin. Mä olen kantanut aika painavaa taakkaa tässä aika pitkään, mutta mä en ole odottanut mitään maalia tai palkintoa. Mä teen sen, koska olen kokenut, että mun on vaan pakko tehdä se. Mun ajatus on ollut ehkä enemmän se, että tämä rakennus tarvitsee tämänkin tukipuun. Mä haluan mahdollistaa muille paljon enemmän kuin itselleni, joten ehkä mä olen kärsinyt enemmän sen takia. Meneeköhän tää nyt yhtään tähän vääristymään oikeasti?
2019 | En ole löytänyt tätä itsestäni ollenkaan, joka selittyy ehkä sillä, että elämäni positiivisimmat ja negatiivisimmat asiat alkoi tapahtumaan vuonna 2020. Silloin mä aloin kantamaan sitä taakkaa, jota tänä vuonna olen alkanut purkamaan. Olen ajatellut, että "kaikki on hyvin nyt ja tulevaisuus on tulevaisuudessa". Joo, nykyään täytyy myös vähän miettiä sitä tulevaisuuttakin, vaikka tämä hetki onkin tärkein. Tämä ajatusvääristymä on kuitenkin kehittynyt itselleni jollain tavalla syntymien ja kuolemien myötä.
Siinähän ne oli sitten tältä vuodelta. Edellisestä on 7 vuotta, sitä edeltävästä 14 vuotta, joten seuraava ajatusvääristymät -sarjan osa ilmestyy vuonna 2033.
Mitä ajatuksia tämä mussa itsessäni herätti? Mainitsin tuolla noi päätehtävät ja sivutehtävät yhdessä kohtaa ja siis se on semmonen ajatus, jota mun täytyy lähteä jalostamaan. Mun elämä on vain päätehtävän suorittamista näiden ajatusvääristymien perusteella. Mun tarvitsisi lisätä elämään enemmän niitä sivutehtäviä, jotta pettymykset ei loppujen lopuksi olisi niin isoja. Saatteko kiinni ajatuksesta? No, jos ette saa niin ei se mitään, tärkeintä on, että mä kävin tän itse läpi ja saan kiinni omasta ajatuksestani.
No, mutta tämä oli hyvä! Seuraava tämmöinen tosiaan sitten kun on taas 7 vuotta mennyt. Ehkä?









