3. syyskuuta 2009

Ahaaha

Oli perjantai ja gängi halus näyttää
kuinka tien päällä kiitää duunattu Chevrolet
Ratoletukka liitää kun kaasupoljinta käyttää
kova kundi jalassaan teräväkärkiset
Autoraadiossa lauloi joku Elvis
ja ikkunan huurteessa luki "James Dean"
Kuskiksi vaihtui joku joka hetkeks selvis
Takapenkillä liftarigimmoja suudeltiin
On jotenkin iskenyt toi Leevi and the Leavingsin viisitoista vuotta myöhemmin kappale muhun. Jopa niin paljon, että yks päivä kastelin mun tukan lätimäräksi ja kampasin sen taakse. Toista yhtä kovaa liimatukkaa ois saanu siinä tilanteessa hakea.

Terveisin,
Liimatukkainen Tekko

2. syyskuuta 2009

Mielenkiintoista

Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa,
se hämmästyttää, kummastuttaa pientä kulkijaa.
On melko mielenkiintoista, että toisinaan saatan mennä aikasin nukkumaan, mutta silti herääminen tuntuu vaikeammalta kuin ikinä, mutta joskus pitkälle venyneen yön jälkeen herää virkeempänä kuin koskaan.

On myös melko mielenkiintoista, että kun olen aina kuvitellut olevani vain aamuisin jaksamaton, mutta nyt en millään jaksanut oikein koko koulupäivänä tehdä mitään. Olisin vaan mielelläni istunut siellä kokoajan ja niinhän siinä melkein kävikin.

Hyvin mielenkiintoista on myös se, että tämä mun kone ei suostu aina käynnistymään. Nyt seikkailin kolme päivää muutaman tietokoneen väliä kun en saanut omaa konettani päälle. Oli hyvin mielenkiintoista kokeilla uusia näppäimistöjä, mihkä on ennen saanut ehkä vahingossa näppituntuman. Pirun vaikeeta kirjoittaa muilla näppäimistöillä. Oma näppäimistö, paras näppäimistö.

Paljon mielenkiintoista on maailmassa.

Terveisin,
Kielenmiintoinen Tekko