Mä haluan ihan ensimmäisenä käsitellä tämän unen, joka on pyörinyt mun päässä nyt eilisestä aamusta asti, koska siis näin sen unen toissa yönä. Mä en yleensä jää unia pyörittelemään pitkäksi aikaa päähäni, koska en näe sille mitään tarvetta. Unet on unia ja sillä selvä. Ja vaikka nytkään en olisi halunnut jäädä unta mielessäni pyörittelemään niin ei se kuitenkaan ole tuolta mihinkään lähtenyt. Se on jäänyt jotenkin kaivelemaan mua ja sen takia haluan kirjoittaa sen pois pääkopasta. Siihen liittyi paljon heräämistä ja uudelleen nukahtamista, joten kirjoitan ne myös mukaan jotenkin. Mutta tässä se nyt tulee.
Ensinnäkin mun nukahtaminen on aina vaikeaa. Oli toissa yönäkin. Kun vihdoin sitten nukahdin niin alkoi uni, joka alkoi sillä, että mun luokse käveli lääkäri tai joku tommonen hoitohenkilö. Se tosiaan tuli mun luokse ja sanoi jotain tyyliin: "Meillä on tapahtunut tässä joku kammottava virhe. Ei teidän isänne ole kuollut." Ja kun tämä lause tuli päätökseen niin iskä tosiaan käveli saattohoitohuoneesta ulos ja tervehti mua ihan omana itsenään. Me sitten lähdettiin sairaalasta ja mä olin siinä unessa kokoaika epäuskoisen itkuinen. Me mentiin tekemään kaikkea, vietettiin päivä tehden asioita mitä nyt ihmiset yleensäkin tekee. Päivän päätteeksi.. No, iskä taas kuoli ja se oli samalla myös se hetki kun mä heräsin unesta. Mietin vaan, että ei hemmetti mitä unia mulle nyt näyttää ja käännettyäni kylkeäni nukahdin uudelleen. Nukahdettuani uudelleen alkoi uni, jossa mun luokse kävelee lääkäri tai joku tommonen hoitohenkilö. Se tuli mun luokse ja sanoi jotain tyyliin: "Meillä on tapahtunut tässä joku kammottava virhe. Ei teidän isänne ole kuollut." Ja taas tämän sanottuaan, iskä käveli saattohoitohuoneesta omana itsenään ja tervehti mua. Mä en ole tässä kohtaa varma, että oliko tämä tavallaan uusi päivä vai alkoiko sama uni vaan alusta, mutta kun me lähdettiin sieltä sairaalasta niin se mitä tehtiin sen jälkeen oli edellisestä unesta eriävää. Vietettiin siis kuitenkin päivä miten ihmiset sen viettää, mutta se ei mennyt täysin samalla tavalla kun edellinen. Ja päivän päätteeksi taas, no, tarvitseeko mun sanoa? No, päivän päätteeksi iskä taas kuoli ja siinä kohtaa minä taas heräsin. Tässä kohtaa herättyäni mietin, että nyt on kyllä erittäin outo ja epämukava uni sattunut pari kertaa peräkkäin, mutta käänsin kylkeäni ja nukahdin uudestaan. Ja arvaattekos mitä? Kyllä, uni alkoi niin, että mun luokse käveli lääkäri tai joku tommonen hoitohenkilö ja.. Niinpä, alkoi uudestaan.
Mä nukahdin ja heräsin ton yön aikana useaan otteeseen. Monesti Miion herättämänä ja monesti sen unen herättämänä. Jokainen herääminen tapahtui kuitenkin juuri niin, että iskä kuoli uudestaan. Ja jokainen uudelleen nukahtaminen alkoi niin, että mulle kerrottiin tästä virheestä. Ensimmäinen uni oli jo ihan tarpeeksi mulle, mutta sitten näin sitä lähes samaa unta koko yön.. Alku ja loppu oli sama, mutta se mitä siinä välissä tapahtui vaihteli. Mutta se herääminen.. Huh huh, joka kerta se sattui ihan yhtä paljon.
Mä olen yrittänyt olla ajattelematta tota unta, koska mun mielestä unet on tosiaan vaan unia. Mutta kun en ole saanut tota päästäni jostain kumman syystä, niin olen yrittänyt miettiä sitten syitä tommoselle kammottavalle toistuvalle unelle. Parhain selitys kaiketi on se, että iskän viimeiset oikeestaan pari vuotta oli meille kaikille aika raskaat. Oli hyvin paljon stressiä kokoaika ja niin paljon erilaisia tutkimuksia, joista sitä odotti kokoaika tuloksia ja tietoja. Mä muistan, että mä aina odotin ja toivoin, että on tapahtunut tosiaan joku virhe, että mitään hätää ei oikeasti ole. Tai, että syöpä on nyt voitettu ja kaikki voi jatkua kuten ennenkin. Mulla oli niin paljon uskoa ja luottoa monta kertaa siihen, että iskä tulee vielä terveeksi ja elämä ei tee mitään typerää muutosta tähän täällä olemiseen. Ja kyllähän tohon pätkään mahtui myös hyviä uutisia, mutta sitten toisessa hetkessä vedettiin matto jalkojen alta. Toi aika oli mielelle semmonen loiva alamäki, joka aina välillä teki pieniä nousuja, mutta jatkui sitten taas loivana alamäkenä, päättyen lopulta jyrkänteen reunalle, josta sitten tiputtiin kolisten alas.
Iskällä olisi ollut tossa joku aika sitten synttärit ja kohta on taas isänpäiväkin, joten nämä on pistänyt ajattelemaan taas enenevissä määrin iskää ja sitten mieli kehitti mulle tämmösen unen tästä kaikesta. Toisaalta olisin voinut elää ilman tuollaista unta, mutta tämä pakotti taas tässä hektisessä elämässä käsittelemään asiaa hieman. Ikävä on kova, todella kova.
Jaa.. Mitenköhän tämmösen ryöpytyksen jälkeen voi taas siirtyä kirjoittamaan hieman arkisempia asioita? Tavallaanhan tosta ensimmäisestä aiheesta tuli jo aika pitkä, että ehkä mun ei edes tarvitsisi enää jatkaa, mutta kun tuli tuolla alussa luvattua. Käydään nopeasti nämä seuraavat aiheet läpi, koska ne on aika liki toisiaan muutenkin. Liittyy remontointiin.
Meillähän sattui tuossa joku aika sitten semmonen juttu, että meidän tiskikone valutti vettä meidän laminaattilattialle. Mä en tiedä mistä se vesi sinne koneeseen pääsi, koska meillä on aina se venttiili kiinni, mutta se kuitenkin sinne jostain pääsi. Ja sieltä koneestahan se pääsi sitten saranapuolelta helposti valumaan laminaatin alle ja päälle. Laminaatti meni hetkessä ihan kuprulle ja alkoikin sitten operaatio: korvaako vakuutus?
Eira on selvittänyt asiat ja vakuutus korvaa kuin korvaakin meille uuden lattian. Koneen rikkoutuminen ei ollut itseaiheutettua, vaan oli kaiketi mennyt vanhuuttaan rikki tai jotain. En muista mikä siinä oli vikana, mutta vikaa kuitenkin oli.
Mutta tämä remontti mikä meillä on tässä käynnissä.. Tämä syö ihmistä todella paljon. Mulle selvisi silloin kun Riihimäeltä Hyvinkäälle muutettiin väliaikaismajoitukseen, että mun mielelle on hyvin vaikeaa jos ympärillä on keskeneräistä. Mä en siihen keskeneräisyyteen kiinnitä mielestäni paljon huomiota, mutta se alkaa jossain vaiheessa vaikuttamaan muhun hyvin paljon. Huomaan tulevani herkästi äreäksi ja mua suututtaa todella paljon, että mitään ei koskaan löydy ja mitään järjestystä ei ole. Mä vaan haluaisin, että tämä remontti olisi pian ohi ja saataisiin meidän koti takaisin järjestykseen.
En tiedä, että onko toi remonttifirma ihan asiansa osaava, koska täällä ei tapahdu mitään! Me on tiedetty mikä lattia me halutaan, Eira on sen niille sanonutkin, mutta sitä lattiaa alettiin tilailemaan varmaan vasta siinä kohtaa kun oli saatu valut laitettua. Miksi sitä lattiaa ei ole voitu tilata aikaisemmin? Miksi se lattia ei ole jo paikallaan? Jo pelkästään keittiön kuivaamisessa meni kaksi viikkoa ja se aika oli semmonen, että "ei täällä tapahdu mitään". Siltä se tuntui, koska kone vaan pöhisi ja kaikki oli erittäin epäjärjestyksessä. Kaikki on edelleen epäjärjestyksessä! Lattia ei ilmeisesti etene ennen ensi viikkoa mihinkään! Ja kun se lattia sitten mahdollisesti jossain kohtaa saadaan, niin sitten meidän pitää löytää joku laittamaan sitä samanlaista lattiaa jatkoksi tohon, koska vakuutus ei korvaa kun ne alueet mitkä oli kosteita; keittiön ja puolikkaan käytävän. Kyllä, puolikkaan käytävän. Se lattia mikä meillä oli keittiössä ja tossa puolikkaassa käytävässä jatkui saumattomasti toiseenkin käytävän puolikkaaseen ja ruokatilaan. Tästä olisi jäänyt ihan kamala kosmeettinen/esteettinen haitta meille, joten tämä maksaa nyt meille enemmän rahaa kun ei haluta semmosta haittaa meille. Ja siis kyllä mä ymmärrän oikeesti, että meidänhän se kuuluukin hoitaa. Mehän tässä asutaan. Tuli vaan jotenkin silti ikävänä yllätyksenä, että lattia voidaan vaan käytännössä leikata tietystä kohtaa ja korvata uudella jättäen se loppupätkä ennalleen. Saumaton jatkuvuus vaan vähän kärsii, mutta eihän sillä ole väliä.. Pöh.
Periaatteessahan ne antoi meille jo aika paljon anteeksi, koska ne vaihtaa kuitenkin koko keittiön lattian. Ajatella, että ne olisi vaan ottanut pois kaiken kostean ja laittanut siihen uuden lattian tilalle. Sehän se vasta olisikin aivopieru ollut. Ehkä ei auta valittaa. Vaan mun valituspa johtuu ihan puhtaasti siitä, että on keskeneräisen näköistä ja se alkaa tosiaan mun mieleeni niin paljon jo vaikuttamaan. Ja kun ei tässä itse voi asialle mitään!
Mä olen siis huomannut, että mulla on jäänyt toi ruoanlaittokin aika vähälle. Mua ei ole kiinnostanut yhtään tehdä tuolla keittiössä mitään. On ollut ankeaa aikaa kun on pitänyt elää pääsääntöisesti pelkällä leivällä. On ollut paljon närästystä, koska ruokailut on ollut huonoja. Ja se taas vaikuttaa mieleen. Että ei tämä ole kyllä helppoa! Ja nyt tajusin, että meillä ei taida olla hellakaan käytössä ennen lattian asennusta.. Joten huonot ruokailutkin tässä sitten jatkuu.
En tiedä saitteko tästä nyt mitään järkevää irti, mutta siis lyhyesti; kaikki on kesken, keskeneräisyys vaikuttaa negatiivisesti mieleen ja mieli on jatkuvasti enemmän tai vähemmän huono. Haluan vaan, että koti olisi vihdoin taas koti.
Ja kun tästä on jo kerran jouduttu lähtemään muualle asumaan. Eiran siskon asuntoon. Vieraassa paikassa oleminen on taas itselle myös semmonen, että on siellä kiva käydä, mutta pitkäaikainen oleilu alkaa vaikuttamaan mieleen negatiivisesti. Siellä ei voi olla kuin kotona ja kun ei voi olla kuin kotona, niin miten ihmeessä ihminen pärjää? Ja luultavasti joudutaan lähtemään sinne vielä toistamiseenkin evakkoon.. No, ehkä tämän kaiken jälkeen kotiin palaaminen ja sen valmius on todella palkitseva hetki.
Ja sitten vielä semmoinen juttu tähän loppuun, että me päästiin Ronin kanssa tekemään pitkästä aikaa semmosta remonttihommaa. Ollaan kerran aikaisemmin saatu tämmönen projekti ja se oli todella mukava homma. Meidän kohde on noin 50 neliöinen asunto, mihin meidän täytyy tehdä aika kattava pintaremontti. Ollaan edetty siellä hienosti. Ollaan kitattu, hiottu, kitattu, hiottu, pohjamaalattu, kitattu, hiottu, paikkamaalattu ja vähän jo pintamaalattukin. Tällä kertaa oltiin monin tavoin viisaampia kuin viimeksi, joten saadaan toi nopeammalla aikataululla valmiiksi.
Tykkään tosi paljon tosta hommasta ehkä eniten sen takia, että kukaan ei ole hönkimässä niskaan ja ollaan itse tavallaan meidän pomoja. Ollaan jouduttu miettimään mitä tarvitaan, mitä löytyy jo valmiiksi ja mitä täytyy ostaa. Ollaan saatu hyvässä hengessä hommaa kokoaika eteenpäin, eikä ole kertaakaan tullut edes semmosta oloa, että tarvitsisi alkaa pelleilemään samalla tavalla kuin joskus opiskeluaikoina. Kaikki työtunnit mitä on käytetty on myös käytetty remontoimiseen. Se kertoo homman mielekkyydestä. Päivän jälkeen on aina ollut hyvä sanoa toiselle, että "Hei, tänään saatiin taas hyvin aikaan! Hyvä me!"
Remontti on tällä hetkellä, hmm.. Sanoisinko, että 50-60 % valmis. Riippuen paljolti siitä, että vahvistuuko muutamat työtehtävät vielä meidän harteille vai vastataanko me vaan seinistä. Jos me hoidetaan vaan seinät niin sanoisin, että ollaan 60 % valmiita sen osalta.
No, tänään meillä on välipäivä, koska Ronilla on muuta menoa, mutta lauantaina olisi taas tarkoitus jatkaa ja saada taas mahdollisimman paljon aikaan. Hyvä siitä tulee! Ja Roni oli sitä mieltä, että se haluaa olla mukana silloin kun asunnon omistaja käy katsomassa meidän työnjäljen, koska ilmeisesti Roni on myös kovin tyytyväinen aikaansaamaamme muutokseen. Ja olen mäkin! Kun lähtökohdat oli vähän mitä oli ja se mitä me tehdään saa asunnon näyttämään ihan uudelta.. Kyllä siitä täytyy olla ylpeä.
No, hmm.. Nyt tässä taitaa olla kaikki mikä on tuolla pääkopassa pyörinyt. Oon kirjottanut nyt yhdeltä istumalta niin kauan, että en enää osaa edes lopettaa tätä. Istun, tuijotan näyttöä ja mietin viimeisiä sanoja, mutta mitään fiksua ei tule mieleen. Joten kai me vaan lopetetaan tämä sen enempiä jaarittelematta?
Terveisin,
