Asuntoesittely?

Jospa mä nyt sitten kirjoittaisin vähän isomman pätkän tästä uudesta kämpästä. Viimeksi kun yritin, niin sain tosiaan enemmän juttua astianpesukoneesta kun kämpästä, että jäi mun mielestä vähän vajavaiseksi. Nyt jopa ajattelin lisätä kuvia! Astianpesukoneesta lähinnä... No ei vaan. Kiersin tässä kämppää kameran kanssa ja etin mahtavia kuvia blogiani varten - siinä kuitenkaan onnistumatta. En osaa kuvata mahtavia kuvia, joten nämä täydelliset saa kelvata.

Sisään vaan, vaikkei seisokkaan.

Tämä on ensimmäinen näkymä kun ihmiset astuvat liian lähelle meidän reviiriä. No okei, nyt kun oli saatava kuva nyt heti, niin kuvassa on vähän ylimääräisiä juttuja. Hyvinä esimerkkeinä toimikoot vaikka tuo pyykinkuivausteline ja jokin Lidlin muovipussi, jonka sisältöä saa arvailla (en tiedä itsekään).

Toisen puolen kuistia en viitsinyt ottaa kuvaa, koska siellä on tällä hetkellä kaikenmaailman pahviroskia yms. Olis tarkotus saada ne poies ennen 19.7. koska tuparit. Tilalle olisi tarkoitus tuoda pihakalusteet.

Jääkarhu nukkuu päikkäreitä.

Siitä kun lähetään sisälle, niin ensimmäinen ovi vasemmalla on meidän makuuhuone. Jokainen voi päätellä kuvasta, että päiväpeitto ei ehkä ole minun hankkimani. Vai?

Kattotuuletin on vanhan asukkaan (=vuokranantaja) perimää, ja jouduin sieltä nyysimään lampun muihin tarkoituksiin. Tuuletin toimii kyllä ihan hyvin, mutta ne jotka on nähnyt, niin osaa kertoa tarkemmin sen huojuvuudesta. Heiluu pitkin poikin huonetta ja tulee hyvällä lykyllä joku päivä päähän sieltä - sitä odotellessa.

No, makuuhuoneesta ei oikein ole mitään kerrottavaa. Siellä nukutaan, jos joku ei tiennyt.

Jatketaan kuitenkin pois makuuhuoneesta, ja mennään eteisen ovesta suoraan.

Pehvaliinat.

En nyt ruvennut vessaa kuvaamaan, mutta sauna mun oli jostain syystä aivan pakko saada mukaan. Ja muutama kertakäyttö pehvaliina. Öö, miksi? No itseasiassa ihan vain siksi, etten jaksanut ruveta peuhaamaan siellä saunassa niin kauaa, että olisin jaksanut siirtää pehvaliinat pois tieltä.

Mutta siellä alemmalla lauteella näkyy meiän löytykiulu ja -kauha. Olisko ollut Rento-merkkinen setti? Kaiketi, tai jos ei, niin joku sinne päin ainakin.

Jokin kumma kapistus.

Kiuas on sähkökäyttöinen, mutta totuttua parempi. Yleensä sähkökiukaista on jäänyt vähän huono maku suuhun, mutta tää on ihan hyvä. Tottakai sen takia, että se on meidän asunnossa. Tottakai se on silloin paras! Tottakai!

Jouduin rajaamaan tätä kiuaskuvaa hieman, koska lattialla oli kissankakka. Mutta jotta te pääsisitte totuuteen kiinni, niin minun oli pakko kirjoittaa se tähän, vaikka te ette olisi sitä kuvasta arvanneetkaan. Liika rehellisyyteni puskee läpi.

Oikeastaan kaikki kuvien kuvakulmat tuntuu peittävän jotain, mitä en halua tuoda blogissani julki. Keh keh. Ei nyt sentään, mutta saattehan te elää siinä uskossa nyt.

Naisen paikka, krhm.

Sit sukelletaankin pois saunasta ja muista kosteista tiloista, koska edessä olisi siis keittiö. Tai siis joudutaan ensin pakittamaan pois saunasta, sitten suihku/vessa-systeemistä ja sen jälkeen kääntyä oikealle, jotta päästään keittiöön.

Keittiö oli muistaakseni juuri jotakuinkin rempattu. Ainakin noi pöytätasot oltiin vaihdettu ja jotain tällaista. Lähikuvaa tasoista tulossa tässä seuraavaksi.

Niin hyvää puuta.

No kuvaan pääsi mukaan myös meidän superhieno mokkamasterimme. Sillä tulee muuten oikeesti hyvää kahvia. Ja mukana myös joku ja toinenkin joku. Mutta pääasiassa kuvan tarkoitus on kertoa kaikille meidän hienoista pöytätasoista (ja kahvinkeittimestä).

Eikö muuten ole hieno kahvinkeitin?

Löydä kaksi kissaa ja koira.

Sitten käännytään 360 astetta.. Hmm, vai käännyttäiskö kumminkin vaan 180 astetta, mutta joka tapauksessa. Jos olkkariin tahtoo, niin pelkkä selän kääntäminen keittiölle riittää.

Kuvassa muuten ikkuna, joka näkyi toiselta puolelta ensimmäisessä kuvassa.

Mutta tosiaan. Tämä on mun mielestä ihan sopivan kokoinen olohuone kahdelle henkilölle. Vaikka yks kaveri kävikin kylässä ja mietti, että miksi olemme ottaneet näin pienen kämpän... Kyllä se meille on riittänyt!

Jokin kapistus myöskin.

Olohuoneen hylly nyt sattuu olemaan täynnä kaikkea mahdollista. Valokuvia, DVD-elokuvia, Xbox 360-pelejä ja kaikenlaisia romukoreja. Ainiin, ei saa todellakaan unohtaa Juha Vuorisen kirjallisuutta. Sitä on tuolla yksi hyllyväli lähes täynnä (television alapuolella).

Uusi televisio ja stereot pitäisi jossain vaiheessa hommata, koska nää molemmat on suhteellisen vanhoja. Tai ainakin stereot on. Tai ainakin luulen niin. Tai en oikeastaan tiedä.

Iha pihalla.

Sitten olisi jäljellä enään lukijoiden pihalle potkiminen. Tässä on se näkymä, joka avautuu teille kun teillä on kengänjälki takalistossanne - ellette te sitten vaihtoehtoisesti näe tähtiä.

Siinä on risteys, josta kaikki Hyvinkään mopot menee vähintään 87 kertaa päivässä.

Mutta kiitos kun kävitte. Tulkaa toistekkin, voin vaikka kiehauttaa sumpit tolla hienolla kahvinkeittimellä. Hyvät sumpit kiehautan!

Terveisin,
Tekko

Asiaa maalista (ei se Granlundin)

Noniin, no.. Tää seuraava merkintä tulee olemaan lähinnä vaan testi tulevaisuuden kannalta. Nimittäin kun ryhdistäydyin ja ryhdyin etsimään kameraa, laturia ja muita kuvauksen kannalta oleellisia tarvikkeita, niin sainkin aika itseäni tyydyttävän lopputuloksen. Tai siis toisin sanoen, kaikki mitä etsin, löytyi.

Maston Chrome (Art & Deco)

Ja koska täällä ei ole tänään imuroitu, enkä jaksa ryhtyä niin isoon urakkaan, niin ajattelin kokeilla tätä kuvan lisäystä toisella tapaa. En siis tän kämpän esittely merkinnällä, vaan tämmösen mun parhaan kaverin esittelyllä.

Okei, tää ei oo kovin vanha tuttavuus, mutta kun sen ensimmäisen kerran koululla näin, ja kun sitä hetken aikaa tutkin, niin halusin itsellenikin samallaisen. Kyseessähän on siis, tottakai, Mastonin Chrome-spraymaali. No en tosiaan oo kokeillu muita chromimaaleja, että en tiedä onko niitä parempiakin, mutta toi on mulle kelvannut.

Siis alunperinhän ostin sen aurinkolasejani varten, krhm. Tiedän, se oli virhe. Vaikka luin purkin kyljestä, että "Ei kestä voimakasta hankausta" niin silti oletin sen jotenkin pysyvän aurinkolaseissa. Ei aurinkolasit yleensä hankaa.. Mutta sanotaanko nyt vaikka näin, että ei. Ei pysynyt.

Kulahtaneet chromimaalatut aurinkolasit (odottaa uutta maalia)

Sen jälkeenhän on tullut pelkkiä hyviä ideoita, että mihin sitä voisi seuraavaksi hieman suihkutella. Oikeestaan mun on tehny mieli suihkuttaa sitä lähes kaikkeen mitä tulee vastaan. "Eiks toi ois hieno chromisena? Entä toi? Entä toi lapsi tuolla?" Jostain syystä en ole kovinkaan usein saanut lupaa alkaa maalaamaan.

Peltilaatikko, eiku mikä se oli? Puutahan se vain.

Vanhassa kämpässä kun vielä asuttiin, niin siellä maalasin myös tämmösen puisen arkun tolla kyseisellä maalilla. Voisin kyllä sanoa, että siitä tuli suhteellisen komea ja maali on pysynyt pinnassa suhteellisen hyvin.

Ehkä toi maali on tarkotettu lähinnä just sisustusesineisiin. Vaikka onhan tää puuarkkukin käyttöesine, niin on se silti suhteellisen vähäisessä käytössä ja siksi maalipinta on pysynyt ihan OK:na.

Itseasiassa pitäisi kyllä keksiä jokin paikka, jossa toi maali pääsee oikeesti oikeuksiinsa. Vähän turhan innostuneena on tullut suihkutettua sitä tämmösiin esineisiin, missä se maalipinta ei tule kovin pitkään kestämään. Olisiko lukenut purkin kyljessä vai missä, mutta jotain muovikukkia sillä ois suhteellisen kätevä maalata. Sais koristeellisia chromisia kukkasia.

Semmonen, tämmönen, roskistuhkis.

Viimesin chromimaalin ja meikäläisen uhri on ollut joku tämmönen roska-astiamallinen tuhkakuppi. Se jäi
tänne kämppään aiemmalta asukilta (=vuokranantaja), ja se oli silloin vaaleanvihreä. Sitten ku mä aikani tossa pihalla uhkailin maalaavani kaiken tolla kyseisellä maalilla, niin yks kaveri vaan tokas, että "vetäses toi tuhkis sillä." Siitähän se ajatus sitten lähti.

Toki toi olis tarvinnut aika hurjan pohjatyön, jos olisi halunnut priimaa, mutta meillä se tehtiin lähinnä vasemmalla kädellä hutasten. Ei siinä silleen mitään, lopputulos miellyttää silmää paremmin kun se vaaleanvirheä.

Tästäkin tosin hohto jo kadonnut, koska on kumminkin aika runsaassa käytössä päivittäin. Kansi on täysin haalistunut ja muutenkaan sitä chromimaisuutta ei siinä oikeestaan enään ole nimeksikään. Ehkä enemmänkin hopea.

Jatkossa täytynee koittaa tosiaan etsiä jotain mielenkiintoisempia käyttökohteita. Tai siis ei mielenkiintoisempia, vaan fiksumpia. Tai sitten vaan oikeesti luopua tosta chromimaalailusta - vaikka se onkin niin kivaa.

Terveisin,
Tekko

Koulujuttu, juttu koulusta, koulusta juttua?

Vaikka olenkin tämän mun blogini kanssa ollut suhteellisen tarkka siitä, että en kirjoittele samana päivänä useampaa tekstiä, niin nyt se sopimus itseni kanssa on pakko purkaa. Nimittäin silloin kun inspiraatio iskee, niin silloin sille ei vaan voi mitään.

Toi äskeinen merkintä kuulu lähinnä tommoseen "Erittäin turha"-kategoriaan. Nyt nimittäin tuli ihan oikea aihekkin esille, kun tarkemmin mietin. Ja koska en tätä aihetta halua hävittää sillä, että siirtäisin sen huomiselle, niin avaudun siitä tänään.

Kävin äsken tupakilla ja siinä mietin edelleen tätä mun blogia. Sitten eksyin ajatuksissani teini-ikään. En siis siten, että olisin ruvennut ajattelemaan kuin teini-iässä, vaan rupesin miettimään sitä aikaa.

Minkä takia ihmiselämässä pitää olla semmonen kausi, ettei mikään kiinnosta? Miksi silloin kaikki mitä muut sanoo, tai yrittää sulle opettaa on sieltä syvältä? Mun mielestä se on aika tyhmää. Kun rupesin miettimään itseäni siinä iässä, niin en ole kyllä paras sanomaan, että miten olen muita kohtaan käyttäytynyt, mutta kai mäkin olen jonkinlainen tuittupää aikoinaan ollut.

Rupesin miettimään, että minkä takia nuorelle yritetään siinä vaiheessa edes opettaa mitään? Ei se näissä pahimmissa tapauksissa jää sinne pääkoppaan millään. Ei oikeasti. Koulu pitäisi keskeyttää siinä vaiheessa ja antaa nuorelle vapaat kädet toteuttaa itseään.. Okei, toisaalta sekin asia on ristiriitainen mun muiden ajatuksien kanssa, koska mä inhoon niitä teini-ikäisiä, jotka riehuu tuolla jossain.

Vaikka se onkin ehkä jonkinlainen "vanhempi ihminen sanoo nuorelle"-juttu, että ihminen vanhetessaan oppii ymmärtämään asioita, niin on se silti totuus. Okei, jotkut ei koskaan kasva siitä teiniangstista eroon, mutta toiset kasvaa ja kehittyy ihmisiksi, jotka osaa ajatella asioita omilla aivoillaan.

Lähinnä mietin kyllä tätä omalle kohdalleni. En mä halunnut yläasteella opiskella. Mulla ois ollu muka niin paljon kaikkea muuta mitä olisin halunnut tehdä. Todellisuudessa ajatus ei silloin vain kulkenut kirkkaasti. No, ei se kulje nykypäivänäkään ihan täydellisesti, mutta se suotakoon minulle anteeksi. Yritän edes. Mä voisin oikeesti palata peruskouluun opiskelemaan tiettyjä asioita, jotka on multa jäänyt sen uhon takia oppimatta.

Yksi on ylitse muiden, englanninkieli. En halunnut sitä silloin oppia, koska en uskonut tarvitsevani sitä koskaan mihinkään. Kyllä sitä olisi kiva osata puhua ja ymmärtää. Opettaja kyllä sanoi, että englanninkieltä tulee tarvitsemään lähes kaikissa ammateissa, koska on paljon ulkomaalaisia, jotka eivät puhu suomea vaikka Suomessa ollaankin. Silloin oma mielipide tosiaan oli sitä luokkaa, että "ei kuule opettaja pidä paikkansa ja haista paska!" Miten kävikään?

Okei, onhan ihmisille tehty mahdolliseksi se, että voi lähteä opiskelemaan aikuisiällä asioita, asioita, jotka on joskus jäänyt vähän varjoon. Tai sitten voi itseoppia. Niinkun mä olen lähinnä tehnyt tämän äidinkielen kanssa. Jos mulle joku on joskus vierasta, niin kyllä mä etin tietoa siitä. Vaikka ala- ja yläasteella äidinkieli ei kiinnostanut, niin nyt se on kyllä suhteellisen lähellä sydäntä. Saan mielihyvää kirjoittamisesta. Ajatusten purkamisesta kirjoittamalla. Jos olisin aikoinaan osannut ajatella kirkkaasti, niin tottakai mä olisin repinyt äidinkielen oppitunneista kaiken irti. Myöhäistä se nyt on.

On tää koulusysteemi siis siinä mielessä aika paha, koska ihmisikään tosiaan kuuluu se tietty vaihe, jossa pitää olla uhmakas. Eihän se tietenkään ehkä kaikille iske niin pahana ja toiset kykeneekin oppimaan, mutta toisille se tuottaa päänvaivaa. Nuorille voisi järjestää jotain hauskaa tekemistä ala-asteen jälkeen ja pyytää niitä takaisin koulunpenkille siinä vaiheessa kun ihminen kykenee oikeasti oppimaan.

Se nyt vaan on yksi ratkaisumalli. Kyllä mä tiedän, että tästä ajatuksesta innostuisi monet ala-asteikäiset ja ehkä vielä suurempi osa yläasteikäisistä. Veikkaan, että siinä vaiheessa kun ihminen täyttää 18 (naiset)-20 (miehet) vuotta, ja alkaa tajuamaan entistä kirkkaammin asioita, niin kyllä siinä vaiheessa kannattaisi alkaa tuputtamaan sitä tietoa.

Toki tämä on vain yksi mielipide muiden joukossa, mutta kun itse tarkemmin ajattelen, niin ainakin omaan korvaan se kuulostaa erittäin hyvältä. Hmm, käytän tuota lausetta jo toista kertaa vissiin.. En tiedä oliko se tässä vai edellisessä merkinnässä.

En mä silloin olisi halunnut tuhlata aikaani koulunpenkillä, mutta nyt se kyllä kiinnostaisi. Vaikka nyt istunkin koulussa, niin se on lähinnä vaan ammatillista, eikä sisällä niin paljoa asiaa kun tahtoisin.

Terveisin,

Tekko

Juttua blogistani

Tänään on ollu vähän tämmönen päivä, että oon keskittyny lähinnä vaan tän blogin asioihin. En tosin vielä kirjoittanut ennen tätä mitään, jos ette sattuneet huomaamaan.

Alter ego - Keesipossu

Väkersin aamulla tänne uuden ton "bannerin" vai mikä lienee tuo tuolla yläosassa. Jotenkin itse tylsistyin siihen vanhaan sarjakuvamaiseen kuvaan. Ei sen possun tarvitse joka paikassa olla. Riittänee, että se on lähinnä vaan semmonen alter ego. Irokeesipäinen possu, se minä olen - ainakin toisinaan.

Sit loin tänään Facebookkiin tosiaan sen oman sivun tälle blogille, koska halusin.. Halusin pitää oman profiilini siistinä ja jakaa merkintöjäni ihmisille, joita se oikeasti kiinnostaa. Ennen kun sen aina julkaisi omassa profiilissa, niin siitä tuli ilmoitus kaikille kavereilleni, vaikka se ei olisi ketään kiinnostanutkaan. Nyt kun ihmiset käy tykkäämässä siitä, niin sitten kun julkaisen siellä jotain, niin tykänneet ihmiset saavat ilmoituksen uudesta merkinnästä. Kätevämpää mielestäni.

Tääkin merkintä tulee nyt kyllä olemaan vaan tämmöstä blogia käsittelevää, että en usko sen ketään oikeastaan kiinnostavankaan. Mutta välillä näinkin. Blogin tulevaisuudestakin voisin tähän muutamalla sanalla kirjoittaa.

Oon miettiny sitä, kun joku joskus aikoinaan sanoi, että kannattaa käyttää enemmän kuvia merkinnöissä. Tottakai se värittäisi tätä blogia, mutta kun olen niin laiska. Mutta! Mutta jos tähän tulisikin nyt sitten se muutos. Kunhan löydän kamerani ja kameran lataustelakan, niin voisin ainakin ensitöikseni ottaa kuvia tästä uudesta kämpästä ja julkaista niitä täällä. Kertoa sitten vähän tarkemmin tästä uudesta asunnosta kun se viimeksi jäi niin lyhyeksi se esittely.

Ja tosiaan voisin yrittää muutenkin nyt aktivisoitua (onko se edes sana -) tämän blogin suhteen (- Jos se ei ole sana, niin tarkoitan ryhtymistä aktiivisemmaksi). 

Useammin ja enemmän tekstiä. Se kuulostaa ainakin omaan korvaan hyvältä. Tosin, en ryhdy pakottamaan itseäni siihen, koska sitten ei tule kyllä yhtään mitään. Ei ainakaan mitään mielenkiintoista.

Ja itseasiassa tääkin merkintä sai alkunsa siitä, kun selasin vanhoja merkintöjäni täällä ja kattelin miten niissä aika usein toistuu sama kaava. Alotan samalla tapaa, jatkan valittamalla lukijoiden uupumisesta, sitten valitan hieman omista oloistani ja lopuksi vielä jotain samaa settiä joka kirjoituksessa. Jospa siis yrittäisi myös uusiutua useammin. Vähemmän vanhan jaarittelua ja näin.

Mutta ei siinä mitään, nyt.. Ei! En voi taas lopettaa sanomalla, että tässä tältä erää kaikki.. Vaikka se on kaikista loogisin tapa, mutta kun lukee tekstejä jälkikäteen, niin se on harvinaisen häiritsevää. Lopetan vain suoraan viimeisen sanan jälkeen. Loogista?

Terveisin,

Tekko

PS. Oon aikaisemminkin kirjottanut, että nyt kyllä lähtee aktiivisuus nousuun ja kirjotan aktiivisemmin.. Mutta harvemmin se on mitään muuttanut. Heh! Toivotaan, että tämä tällä kertaa jotenkin edes pitää.

Jotain, jostain, joskus, en tiedä.

Örr. Mä oon taas varustautunu tätä mun blogimerkintää varten aika loistavasti. Kaks päivää mä oon kelannu kaikkia juttuja, mitä haluisin tänne kirjottaa. Viime yö meni valvoessa ja nyt kun iski inspiraatio, niin arvatkaa muistanko ainuttakaan aihetta? Niinpä, en, en tosiaan.

Aattelin et jos mä alotan tän kirjottamisen taas ihan vaan jauhamalla kaikkea tässä aluksi, niin jotain muistuisi mieleeni. Kokeillaan siis semmosta lähestymistapaa tällä kertaa.

No okei, heti kun aloin tarkemmin miettiä, ni tuli vaan yks keskustelu tosta meiän pihalta mieleen. Näistä ihmisistä, jotka tutkii kaikkia hyönteisiä ja muita tommosia öttiäisiä. Oikeesti, mitä järkeä? Miten ihmiselämä muuttuu sillä, että tiedetään kuinka kärpänen näkee? Tekeekö sillä tiedolla oikeesti kukaan mitään? Tai että miten se on tutkittu? Onko kärpäseltä revitty silmä päästä ja sitten on kameralla kuvattu sen läpi. "Ai tältä näyttää maailma kärpäsen silmin, hmm, mielenkiintoista." Ja samako on tehty kaikille ötököille? Ihan älytöntä ja turhaa mun mielestä. Mun maailma ei ole oikeestaan muuttunu mihinkään, missään vaiheessa, kun olen saanut lisäinformaatiota ötököiden olemassaolosta, ja niiden tavasta kommunikoida tai nähdä.

No toi oli aika turha aihe, mutta se on ollu aika paljon mun mielessä nyt. Ai miksikö? En tiedä. Mulla vaan on tapana miettiä liikaa. Liikaa ja aivan turhia asioita.

Sit mulla itseasiassa on ollu mielessä semmonenkin, että uskaltaisinkohan ottaa sähköpostitse yhteyttä mun idoliin? Ai kuka se on vai? Jos kerron, että kyseessä on aika hemmetin hyvä kirjailija ja hauska mies, niin kuinka moni arvaa? Kyllä, kyseessä on Juha Vuorinen. Emmä tiedä miksi mä haluaisin ottaa siihen edes yhteyttä.. Ihan turhaa taas kelaan tommostakin, koska ei mulla ole ensinnäkään minkäänsortin asiaa sille. Mitään perus pellefanipostia en ala laittamaan. "Hei, oot hyvä kirjottaja. Ja hauska. Hihi, terveisin, minä! PS. Vastaa mulle." Emmä oikeesti tajua. Tekisi mieli ottaa ehkä yhteyttä siksi, että voisin linkata tän mun blogin sille ja pyytää silt jonkinlaista vinkkiä jatkoa ajatellen. Mutta miksi? En tiedä.

No tässä nyt ainakin tuli ilmoille se, että kun muut fanittaa jotain fiktiivistä sarjakuva- tai elokuvahahmoa, niin minulle iso juttu on kyseinen herra. En mä ole koskaan osannut mitään superfanittamista, enkä edes näe sitä tarpeelliseksi. Se on asia, josta mä en hirveesti puhu, vaan luen sen kirjoja ja nauran. Kuuntelen sen juttuja, ja nauran. En ees varmasti ole mikään suurin vuorisfani, mutta kyllä aika usein luettuani jotain sen blogimerkintöjä, herää innostus siitä, että vois itekkin joskus tehä semmosta työkseen. Olla niinkuin Vuorinen.

En välttämättä kirjailijaksi jaksaisi ryhtyä, mutta jonkinlaista julkista blogia olisi kiva kirjoitella. Tosin, siinäkin pitäisi todennäköisesti tietää yhtä jos toistakin. Seurata uutisia ja olla mukana kaikessa. Se ei oikein taas ole mun juttu. Kuten olen joskus tännekin kirjottanut, niin musta olis kiva olla joku tyyppi jossain lehdessä. Kirjottaa kaikkea maan ja taivaan väliltä. Semmoseenkin vaan sisältyy varmasti niin monta eri puolta, etten mä osais ehkä olla. "Tee haastattelu tosta" Ota kuva kun teen. "Kirjoita jostain mikä sinua ei kiinnosta" Sulta loppuu kohta kamerasta filmi, koska en.

Kaikki vaatii sosiaalisuutta. Ei mitään voi saavuttaa olemalla hiljaa. Vai? Ei oikeestaan ole mitään, missä olisin parempi kun hiljaa olemisessa.

Sekin johtaa juurensa jostain tuolta esihistoriasta - no ei nyt sentään. Mutta kuitenkin, veikkaan että nää mun kaikki paniikkihäiriöt ja sosiaalisten tilanteiden pelot sai alkunsa sillon, kun me muutettiin Riihimäeltä Hyvinkäälle, minun käydessä vielä ala-astetta. Kaverit jäi ja uusia ei ollut tulossa.

Muistan aika hyvin juttuja ala-asteelta, mikä on sinällään jo ihme. Muistan yhen semmosen tapauksen, kun oltiin meidän uudessa luokassa, pitämässä jonkinlaista oppituntia. Taisi itseasiassa olla musiikintunti, mutta kuitenkin. Mulle tuli kesken tunnin jano, aivan mieletön jano. Mä siellä sitten kurkku kuivana yritin pysyä mukana opetuksessa, mutta kokoajan ajatukset karkasi janoon. Jossain vaiheessa mulla sitten pääsi itku, koska en uskaltanut avata suutani, että olisin päässyt juomaan. Itkin siellä luokassa ja yritin opettajalle sanoa, että mulla on jumalauta jano.

Muistaakseni opettaja vielä kielsi menemästä juomaan, että ei se suun avaaminen ois sillon ees hyödyttänyt mitään. Mutta siis siellä jo, uudessa koulussa, ala-asteella, mulla oli vaikeuksia saada sanaa suustani. Siellä mä sitten kärsin sen jonku 3-4 vuotta. Ei kavereita, ja musta tuntu jo sillon että kaikki nauraa mulle. Kärsimys helpotti yläasteelle päästessä, tosin ei aivan heti. Oli siinä kaikenlaista alkukahinaa. Muutama uus kaveri sitten vähän myöhemmin. Amikseen siirtyminen taas toi takasin kaikki vanhat tunteet siitä, että kaikki nauraa mulle, tein mitä tahansa.

Onneks jo nykyään tonkin ajatusvääristymän on saanut jotakuinkin pois elämästä. Vielä kun oppisi puhumaan. Puhumaan niinkuin muut ihmiset. Vähänkin - oikeesti vähänkin riittää - mulle tuntemattomampi ihminen saa mut hiljenemään jos saapuu paikalle kesken mun hirveen hulabaloon. Monet on varmaan huomannutkin sen. Ensin saatan höpötihöpöti pitkän aikaa, kunnes joku saapuu paikalle. Mun puhe tyssää siihen kuin seinään. Eikä se jatku, ellei multa kysytä jotain. Ja sillonkin yleensä tuijottelen ensin hetken ympärilleni miettien jotain järkevää sanottavaa, ja sanon hieman arastellen vastauksen.

Mä oikeesti haluisin oppia puhumaan ihmisille. Mä haluisin tästä mun yliluonnollisesta ujoudesta eroon. Tai jos se ei ole pelkkää ujoutta, vaan juuri se, mitä lääkäri on mulle diagnosoinut, niin haluaisin siitäkin kokonaan eroon. Eroon koko paniikkihäiriöstä ja siitä pahuksen sosiaalisten tilanteiden pelosta.

Ja näin taas huomaamme, että tekniikka toimi. Ihan hirveesti mitään ajattelematta hyppelin aiheesta toiseen ja sain enemmän tekstiä kun aikoihin. Ihan mielenkiintoista musta, en tiedä teistä (susta). Taas annan isot taputukset, jos jaksoit lukea tämän tänne asti.

Terveisin,
Tekko

PS. VASTAA MULLE.

Mopot.. Ärkele!

No jumankauta mo! Asiaa noista, ah, niin ihanista mopopojista ja -tytöistä.

En tiedä miksi, mutta en oo oikein koskaan välittäny mopoista. En missään muodossa. Kerran olen ajanut skootterilla, ja se oli ihan kivaa, mutta muuten sanon kyllä ison EI-sanan.

Tossa vanhassa kämpässä se ei ollu niin häiritsevää, koska kumminkin ylin kerros ja harvoin sinne ylös asti mitään kovin häiritsevää mekkalaa kuulus. Tässä uudessa kämpässä asia on kuitenkin eri. Alin ja ainoa kerros. Katu tossa vieressä vie varmaan kaikki Hyvinkään mopoilusta kiinnostuneet teinit ABC:lle. Ja kun sanon, että kaikki, niin mä tarkotan sitä.

No okei, ehkä mä vähän juksasin. Saattaa niistä 1% käyttää jotain toista reittiä.

Mutta miten se oikeesti ärsyttää.. Kuvitelkaa. Kuvitelkaa olevanne ihminen, joka ei tykkää mopoista, mopoautoista tai ylipäätään mistään hirveetä mekkalaa aiheuttavasta menopelistä. Ja sen jälkeen asukaa kadun varrella, josta kulkee ainakin 175 miljoonaa (ainakin siltä se musta tuntuu) mopedia päivittäin. Ja sit kuvitelkaa siihen, kun ne keskustelee moposta toiseen toisilleen ja tööttäilee. Kuvitelkaa se ärsytyksen määrä. Kuvitelkaa! Jos ette kykene kuvittelemaan, niin tosiaan, kokeilkaa.

Saatanan laumaeäimet. Ensin mopo, sen perään mopoauto ja sen jälkeen 2-3 mopoa vielä. Sen jälkeen uus samallainen satsi. Sit taas uus, ja uus..

Toisinaan tekis mieli tehä jonkinlainen kyltti, jossa kielletään mopojen ja muiden paskavempeleiden kulku tosta kadulta. Viedä se tohon risteykseen ja nauraa pihalla ku pellet on ihmeissään. "Ei tämä ole mahdollista, ei ABC:lle pääse muuta kautta.." Kyllä pääsee, ne 1 % teistä kyllä osaa toisenkin reitin. Kysykää ja OPETELKAA se uus reitti.

Kiitos kun sain avautua aiheesta. Älkää ottako liian tosissane (VAAN JUMALAUTA PISTÄKÄÄ JUTTUA LIIKKEELLE, että täällä on vihainen ihminen) taaskaan, ja vetäkö herneitä nenään. Ja muuten, oma henkilökohtainen ennätykseni on 10 hernettä yhdessä sieraimessa.

Terveisin,

Tekko

Heinäkuuko

Heipsut kaikille ihanille, niinku. Siis tänään mä aattelin vähän niinku kirjottaa tänne jotain ihan jutskaa. Vaik siis niinku mul ei oo mitää lopullist ideaa aiheen suhteen tai niinku mitään semmost, mut siis kokeillaan silti niinku.

On täs silleen ollu kaikenlaisia aiheita päässä jo monta päivää. Ajatukset on hautunu ja oon keksiny kaikenlaista ihan asialliastakin kirjotettavaa, mutta nyt kun kirjotin blogin osotteen, kirjauduin sisään, ja painoin "uusi teksti"-painiketta, niin ajatukset katos sillä samalla sekunnilla.

No mut siis, uus asunto. Virallinen yhteenmuutto Eiran kanssa. Vanhasta, ensiasunnosta luopuminen. Mökkireissu.. Et onhan tässä tapahtunu kaikenlaista. Mut toisaalta ku miettii, ni kello on 7:20 aamulla, ja mä oon heränny vahingossa tähän aikaan. Nukkunut mahdollisesti maksimissaan 4 tuntia, ja nyt ei enää väsyttäny niin paljoo, et ois jaksanu jäädä sänkyyn.

Tää koko loma on menny multa aikalailla ohi vääränlaisen unirytmin takia. Parhaimmillaan yö on menny niin, et oon alottanu leffojen kattelun siinä 12 aikaan illalla ja lopettanu sen 6 aikaan aamulla - eli siis suhteellisen mukavankaltaisia öitä on ollut. On tullu katottuu ihan mielenkiintosiakin elokuvia. Yrittäny kattoo mahollisimman paljon semmosia elokuvia, mitä ei ole vielä nähnyt. Joka itseasiassa on ollut virhe. Tiedättehän sen tunteen kun ei malta nukkua jonkin asian takia, niin kyllä, ennennäkemättömän elokuvat on vähän semmonen juttu. "Jos mä laitan tän pyörimään ja yritän nukkua" elokuvasta kuuluu jännä ääni: "Mitä siellä tapahtuu?" ja sen jälkeen tuijottaa taas hetken, kunnes ajatus nukahtamisesta elokuvan aikana tulee taas, aloittaen koko jutun taas alusta.

Oon mä itseasiassa tässä yrittäny kattoo semmosia elokuviakin, mitkä on joskus nähty, mutta ei muista niistä mitään. Yksi hyvä esimerkki on Aladdin-elokuvat. Kyllä, ne on lastenohjelmia, mutta siihenkin sisältyy oma tuntemuksensa: "Tää oli muistaakseni hyvä elokuva, mutta en muista tästä mitään" jolloin se on siis ihan pakko nähdä - enkä itseasiassa ole pettynytkään. Vesa-Matti Loirin äänirooli Henkenä vaan on ihan loistava.

Tulihan siinä vähän juttua jo, hmm. Jos mä yrittäisin muutamalla sanalla kertoa tästä uudesta asunnosta jotain. Mitenhän mä saisin jutun kulkemaan yhtä ripeästi kun äskenkin? Jotenkin hankalampi aihe. Ei siis sillä, että en pitäisi tästä asunnosta, päinvastoin, tää on ihan loistava. Mutta en oikein osaa kertoa tästä mitään, ja silti pitää yrittää. Paljon kodikkaampi ja kaikinpuolin parempi kun vanha. Pieniä vajavaisuuksia on löytynyt, mutta kaikki pikkuviatkin alkaa olla korjattuja jo.

Astianpesukone on oikeesti hemmetin kätevä laite. En mä oo oikeestaan koskaan kiinnittänyt siihen niin suurta huomiota, että olisin koskaan ajatellut hankkivani semmosta.. Mutta nyt kun semmonen sisälty tähän asuntoon ja on tullut se muutaman kerran testattua, niin on kyllä tullut todettua sen helppokäyttöisyys. Ja kyllä muuten, täällä asuessani olen ensimmäistä kertaa elämässäni käyttänyt astianpesukonetta. Porukoilla asuessani, saatoin joskus vahingossa sinne jotain laittaa, mutta kyllä se meni "automaattisesti päälle", eli siis joku muu hoiti aineiden laiton ja koneen tyhjentämisen.

Mielenkiintoista, sain enemmän tekstiä astianpesukoneesta kun asunnosta, hmm.

No, tässä asunnossa on niin paljon semmosia puolia, mitkä voittaa ton Vesitorninkatu-asumisen mennen tullen. Toisaalta, muutama miinuskin löytyy. Täältä on paljon pidempi matka kouluun ja kaikille tutuille. Täältä ei siis ehkä tule niinkään usein poistuttua oven ulkopuolelle muuten, kun sytyttämään tupakka kuistille. No ei sillä, mä viihdyn aika hyvin kotonakin. Toisaalta musta tuntuu, että viihdyn liiankin hyvin kotona. Vaikka pitäisikin liikkua enemmän näkemässä ihmisiä, mutta silti aina kotiolot voittaa lähtemisen.

Pitäs varmaan lopetella tältä erää ja laittaa muutama uusi ajatus hautumaan tonne pääkoppaan. Itseasiassa on mulla idea jo mahdollisesti seuraavaan merkintään, mutta musta tuntuu, että en jaksa kirjottaa niin paljoa aiheesta, että siitä tulisi yhtään mielenkiintoinen. Toisaalta sillä ei oo kyllä minkäänsortin merkitystä, että onko nämä mielenkiintoisia.. Pään purkamistahan tämä vain on. Se on sitten aina plussaa, jos joku näitä jaksaa oikeasti lukea.

Nyt sukellan tästä tohon oven ulkopuolelle sytyttämään sen surullisenkuuluisan tupakin. Joten, heipä hei ja hellät tunteet. Tai joku semmonen.

Terveisin,
Tekko