28. lokakuuta 2015

KKBlog: Takapakkia

Olkoon tämä nyt sitten se KKBlogi, kun kerron teille vähän järkyttävästä takapakista. Viime kuussa tein itelleni pienen to-do-listan, jonka mukaan mun olis pitänyt nyt elää tähän asti. Vaan miten kävikään?

Ensinnäkään en saanut aikaiseksi hommata sitä kuntopyörää, jonka seurauksena en voinut edes polkea sitä. Kolmas asia minkä lupasin, oli se, että tarkkailisin vähän sitä mitä syön. Miten tässä nyt sitten kävi?

Kuten alkuun jo sanoin, että nyt on menty liian nopeesti siihen suuntaan, johon ei pitänyt enään palata. Syömisiäni en ole hirveästi katsellut, mutta en mä ole ihan sillekään tasolle vielä palannut mitä se joskus oli. Eli kyllä mä näkisin olevani hieman voiton puolella vielä siinä. Ruoka-annokset ei ole aina niin järkyttäviä.

Mulla on ollu tässä, hmm, voidaan varmaan sanoa, että henkisesti aika vaikeeta.

Tää työttömyys on ollu mulle tosi raskasta. Ja en usko, että se tässä itekseen parempaan suuntaan lähtee muuttumaan.

Kotona oleminen on alkanu välillä tuntua vankilalta (vaikka se ei sitä ole, ja se oon vaan minä, joka tekee siitä sen). Mä en ole saanu hirveesti aikaseks lähtee kotoota mihinkään. Mä en todellakaan tiedä mistä se johtuu, mutta mun on vaikeeta vaan lähteä täältä. Ns. synkät ajatukset valtaa aina pään: "Jos sä nyt lähdet, ni mitä sä teet siellä mihin sä meet? Miten se on muka erilaista kun kotona? Ihan samallaista se on muuallakin. Pysy vaan kotona. Ei sun tarvii mihinkään mennä."

Ja se on sitä aina. Joka kerta kun suunnittelen poistumista kotoota pidemmälle kun tupakalle tai käyttämään koiraa. Oon jotenkin ihan jumissa näitten ajatusten kanssa. Enkä edes tosissaan tiedä, että mistä se on taas iskeny näin vahvasti.

Olisiko tämä mahdollisesti sitä jonkinasteista mökkihöperyyttä? Vai mitä se ikinä tarkoittaakaan. Tuntuu, että oon ollu täällä ihan liian kauan ja sen takia täältä lähteminen tuntuu jokseenkin vaikeelta.

Ja kun se vain jäisikin siihen. Nykyään ei vaivaa ainoastaan se, että en osaa lähtee kotoota minnekkään, vaan mun mielenkiinto asioita kohtaan on muutenkin vähäinen. Jos mun ajatukset ei saa mua peruuttamaan kotoota lähtemistä, niin sen tekee jaksaminen tai se, että ei kiinnosta (joka tosin on myös aivojen tuottamaa hallusinaatiota).

Kyllä mua todellakin kiinnostais lähtee näkemään ihmisiä, koska tää yksin neljän seinän sisällä nysvääminen tekee erittäin pahaa. Mut se on vaan yks tekosyy johon mun aivot nykyään vetoaa.

Ja se todellinen takapakki tulee tässä: Mä tosiaan aikoinaan lupasin jättää sipsit yms. roskaa pois, koska eihän ne tee terveydelle kun pahaa. Nyt oon viimeaikoina uskotellu itelleni, että kyllähän sitä nyt kerran viikossa voi syödä vähän sipsiä tai jotain.

Ihan hyvin se alkuun pysykin siinä, että kerran viikossa jotain erikoista (sipsiä, karkkia tai jotain). Eli pysyin siinä yhessä päivässä, mutta sipsit tuli kuitenkin takasin elämään. Nyt jos ostaa sen sipsipussin vaikka lauantaina (herkkupäivä), niin kyllä siitä tulee syötyä sit useampanakin päivänä, jos niitä jää. Joo, okei, se on vaan yks pussi enintään kerran viikossa, mutta mulle se on aikalailla harha-askel.

Mä olin pitkään ylpee siitä, että pystyin sanomaan "Joo, en mä syö enää sipsiä." Nyt se on pois. Mä en voi kieltäytyä niistä enää.

Sitten tulee energiajuomat. Ne mä onnistuin kouluaikana tiputtamaan erittäin vähiin määriin, jonka kautta olin myös useamman kuukauden ilman niitä. Nyt viimeaikoina on tuntunu, että ei silläkään ole enää niin väliä. Kun ei ole minkäänlaista vuorokausirytmiä mistä pitäisi kiinni, niin ketä se haittaa jos ne estää illalla nukkumasta?

Yksi iso asia minkä sillon aikoinaan päätin, oli se, että hampparimestojen roskaruoka jää pois. Se ei ole muuttunut huonompaan suuntaan. Se on nykyään enemmänkin periaattellista, että en syö hampurilaisia missään muodossa. Koska mä pystyn kieltäytymään, niin mä kieltäydyn. En anna sille yhtään löysää, koska muuten se saattaa viedä mukanaan.

Sama mun olis vaan kannattanu pitää kaikessa muussakin. Mutta ehkä joskus.. Jos vaan sais taas "elämästä kiinni", niin voisin taas alkaa keskittyä vähän muuhunkin. Nyt vaan kun kaikki pyörii kotona lojumisen ympärillä, niin millekään ei ole tarvetta tehdä mitään (tai näin on ainakin mun aivot päättänyt).

Ja nyt nää ns. "rikotut lupaukset" tuntuu pahalta, koska lupasin ne MYÖS teille. En usko, että jos en ois koskaan tänne mitään kirjottanu, vaan olisin päättänyt kaiken vaan pienessä mielessäni, niin tääkään ei tuntuis niin pahalta takapakilta.

Kun rikkoo omat lupauksensa itteltään, niin sitä voi helposti valehdella itelleen, että kaikki meni just niinku pitikin. Nyt kun mä olen ottanu lukijat tähän mukaan, niin en rikkonut lupauksia vain itseltäni ja siksi se fiilis on paljon huonompi ja asioille tekee helpommin jotain.

Mä nyt vaan syvästi toivon, että tää tilanne purkautuis jotenkin ja pääsis taas ajattelemaan ilosempiakin asioita. Yrittämään enemmän.

Terveisin,
Tekko

9. lokakuuta 2015

PeBlog: Me käytiin Virossa

Tänään mä aattelin kirjotella vähän tosta Viron reissusta. Tai no ehkä tää merkintä on nyt enemmän kuvapainotteinen.

En oikein tiedä mitä siitä kirjottais, mutta onneks mulla on kuvia apunani. Lisätään kuva ja kirjotetaan siitä jotain. Kai se kelpaa?


Olkoon tämä ensimmäinen kuva. Tää on lähes vastapäätä taloa, jossa me majoitutaan. Mua on pienestä pitäen kiehtonu jollain kummallisella tavalla hylätyt rakennukset. Niissä on joku outo viehätysvoima.

Tää kuva on aika onnistunu otos tuosta rakennuksesta. Se vaan on siinä yksin. Joku sen pihaa aina välillä hoitaa, mutta en tiedä miksi. Enemmän fiilistä siinä olis jos pihakin rehottais ja olis täydellisesti hylätyn näkönen.


Tää kuva on taas rakennuksesta, jossa me yövytään. Todella suuri viehätysvoima tässäkin rakennuksessa on sen takia, että kaikki asunnot eivät ole asuttuja. Ainoastaan tuo yksi. Muista huoneistoista omistajat on hävinnyt (mahdollisesti vain kuolleet pois) ja ne vaan on.

Ette arvaakkaan miten suurella mielenkiinnolla tahtoisin käydä noissa muissa asunnoissa. Miettikää nyt miten siistiä olis päästä tutkimaan asuntoa, joka ei ole enää asuttu - siellä vaan on kaikki huonekalut ja tyhjyys. Kiehtovaa.


Tossa kuvaa kauppakeskuksesta, jossa pyörähdettiin. Eihän se meininki silleen eroa mitenkään suomalaisista kauppakeskuksista, mutta onhan se nyt tietenkin mielenkiintosempaa vieraalla maalla.

Tuolla käytiin myös syömässä. Aasialaisessa (kai se oli semmonen) ravintolassa. Paikan ruuasta kuvaa seuraavaksi:


Viimeks ku käytiin tuolla syömässä, niin mä tykästyin tommoseen ruokaan, joka näkyy kuvassa vasemmassa reunassa. Rapeaa kanaa barbeque-kastikkeessa. Aivan mahtavan makuista! Ja ruokaa tuli kerralla paljon. Ja hei, noi leivät! Siis ne oli jotain aivan herkkua. Niitä olis voinu vetää monta korillista. Ne oli kai jotain "cheese naan"-nimisiä. Lämpimiä ja todella hyviä ruuan kanssa.

Tosin toi ravintola vaatii vissiin jonkinlaista opiskelua, että osais tilata "oikeaoppisesti". Se on ehkä ensikertalaiselle hankala homma.


Ja mitä tää blogi olisi ilman kuvaa Alkosta? No, nii, mut kuitenkin. Tuolla käytiin hakemassa vähän tuliaisia (vai joululahjoja? Ken tietää). Eipä siitä sen kummallisempaa sanottavaa. Noita Alkojahan on Virossa joka kulmalla. Hauskin oli ehkä se, kun yksi viinakauppa oli seuraavana apteekista. Ne erotti vaan lasiseinä, ja viinakaupasta näki suoraan lääkehyllyihin. Ei suinkaan sekakäyttäjille superia?


Sitten tulee tämmönen kuva pullosta. Se voi olla, että tota saa Suomestakin jostain, mutta en oo koskaan nähnyt. Kaikkihan tietää, että mä en juo energiajuomia - no, Virossa mä juon. Mä pidän sitä semmosena erityisvapautena. Toi juoma on ehkä parasta energiajuomaa mitä oon koskaan juonut. En vaikutuksesta vakuuttunut, mutta maku on loistava.


Sit kuvaa läheiseltä rannalta auringonlaskun aikaan. Oli kyllä aivan mahtava fiilis kattella kun aurinko laski. Niin tyyni vedenpinta ja humina korvissa yhdistettynä hienoon maisemaan. Se oli mahtavaa.

Seuraava kuva on siitä, kun aurinko oli vieläkin alempana:

Kuka voi väittää, että hirveen näköstä? Itekkään en oo koskaan niinkään välittäny kuvista, koska niistä se fiilis ei tuu samallaisena kun sillon kun itse pääsee kokemaan. Mutta nyt kun oon sen kokenut ja nään tän kuvan.. Kyllä se fiilis muistuu aina mieleen.


Tän kuvan nappasin viimesenä aamuna. Istuin portaalla tupakilla ja kattelin vaan hiljasta ja rauhallista maisemaa. Jotenkin se vaan mieli lepää tommosessa paikassa paremmin kun täällä kiireisessä kaupungissa.

Viimeinen kuva on semmosesta herkusta, jota me syödään aina meno- ja paluumatkoilla:


Se on hodari kahdella makkaralla. Hyvää, mutta varmasti epäterveellistä. Tiedä saako noitakin Suomesta, mutta ekaa kertaa törmäsin tällaiseen hodariin Virossa - vaikutus oli lähtemätön. En usko, että Virossa voi enää käydä ilman, että vetäsee edes yhtä tämmöstä naamariin.

Mutta se siitä. Oli mulla kuvia yli 90 kpl, mutta ne oli niin samanlaisia keskenään, että poimin parhaat päältä ja julkasin vaan ne. Toivottavasti tykkäsitte tästä erilaisesta PeBlogista - mielipiteensä voi jättää täällä tai Facebookin puolella.

Terveisin,
Tekko