3. syyskuuta 2009

Ahaaha

Oli perjantai ja gängi halus näyttää
kuinka tien päällä kiitää duunattu Chevrolet
Ratoletukka liitää kun kaasupoljinta käyttää
kova kundi jalassaan teräväkärkiset
Autoraadiossa lauloi joku Elvis
ja ikkunan huurteessa luki "James Dean"
Kuskiksi vaihtui joku joka hetkeks selvis
Takapenkillä liftarigimmoja suudeltiin
On jotenkin iskenyt toi Leevi and the Leavingsin viisitoista vuotta myöhemmin kappale muhun. Jopa niin paljon, että yks päivä kastelin mun tukan lätimäräksi ja kampasin sen taakse. Toista yhtä kovaa liimatukkaa ois saanu siinä tilanteessa hakea.

Terveisin,
Liimatukkainen Tekko

2. syyskuuta 2009

Mielenkiintoista

Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa,
se hämmästyttää, kummastuttaa pientä kulkijaa.
On melko mielenkiintoista, että toisinaan saatan mennä aikasin nukkumaan, mutta silti herääminen tuntuu vaikeammalta kuin ikinä, mutta joskus pitkälle venyneen yön jälkeen herää virkeempänä kuin koskaan.

On myös melko mielenkiintoista, että kun olen aina kuvitellut olevani vain aamuisin jaksamaton, mutta nyt en millään jaksanut oikein koko koulupäivänä tehdä mitään. Olisin vaan mielelläni istunut siellä kokoajan ja niinhän siinä melkein kävikin.

Hyvin mielenkiintoista on myös se, että tämä mun kone ei suostu aina käynnistymään. Nyt seikkailin kolme päivää muutaman tietokoneen väliä kun en saanut omaa konettani päälle. Oli hyvin mielenkiintoista kokeilla uusia näppäimistöjä, mihkä on ennen saanut ehkä vahingossa näppituntuman. Pirun vaikeeta kirjoittaa muilla näppäimistöillä. Oma näppäimistö, paras näppäimistö.

Paljon mielenkiintoista on maailmassa.

Terveisin,
Kielenmiintoinen Tekko

27. elokuuta 2009

Aika kummallista?

Jotenkin tässä parin viime päivän aikana olen melkein jopa suutahtanut muutamalle ihmiselle, mutta en kuitenkaan ihan syyttä.

Toisessa tapauksessa sanat satutti, mutta toisessa ihan nyrkki. Kun on olemassa ihmisiä, jotka ei osaa lopettaa vaikka heille mainitsisi asiasta. En halua antaa nimiä julki, koska tarkoitukseni tässä kirjoituksessa ei ole dissata ketään.

Osaanhan itsekin olla ärsyttävä kun sille päälle satun, mutta yleensä olen pyrkinyt olemaan epä-ärsyttävä. Ihmisiä kuitenkin ärsyttää niin eri asiat, että jos on toiselle epä-ärsyttävä niin voi vahingossa ärsyttää jotain toista.

Mutta kyllä mielestäni pitäisi ymmärtää, että jos mä sanon, että "mikä sun ongelma nyt on, kun kokoajan tulee tommosta alentavaan sävyyn puhuttelevaa tekstiä?" ja ihminen senkin jälkeen jatkaa? Tai mitä jos juuri olen päässyt sanomasta, että kuinka turha läiskiminen sattuu, eikä ole ollenkaan mukavaa, niin miksi heti kun olen lauseen saanut loppuun niin pitää vielä läiskästä?

Vaikka kovin lepposa ihmnen olenkin, niin jossain se munkin raja menee.

Terveisin,
Hieman vakavampi Tekko

25. elokuuta 2009

Holla, i'm back!

Ajattelin tässä taas alkaa vähän kirjottelemaan tänne, jos vaan juttua jaksaa riittää. Nyt ajattelin tässä, ensimmäisessä tekstissä pitkään aikaan, kirjoittaa vähän Facebook-riippuvuudestani.

Alkujen alussa Ii2.org oli sivu, jossa oli pakko käydä aina ensimmäisenä kun koneen sai päälle. Sitten se paikka oli Irc-Galleria, mutta nyt Ii2.org on jäänyt kokonaan historiaan ja sen tilalle on tullut Facebook. Nyt käynnistän aina ensimmäisenä joko Irc-Gallerian tai Facebookin.

Ja nyt en käy Facebookissa sen takia, että siellä on ihmisiä, joille voi jutella tai että kävisin siellä kyyläilemässä ihmisten kuvia, vaan minulla on siihen oma syyni.

Olen löytänyt muutaman, sanoisinko oudon, mutta silti kovin koukuttavan pelin. Ajatella, että sellaiseen voi addiktoitua tämmöinen 20-vuotias mies, vaikka pelit vaikuttaa enemmän tyyliin 6-13-vuotiaille tytöille suunnitelluilta.


Ensimmäisestä pelistä en ole ymmärtänyt vielä tarkoitustakaan. Kasvattelen siinä vain kasveja ja ostelen ötökälleni uusia huonekaluja ja vaatteita. Ihan kun leikkisi jollain nukkekodilla, huh. Olenko hieman neitimäinen? Ehkä, ehkä. Pelin nimi on Pet Society ja luoja/julkaisija/mikä lie on Playfish.

Toisessa pelissä tarkoitus on luoda iso ja menestyvä maatila. Olen siinä jo ensimmäisen eläimeni saanut hommattua, vaikka ne maksaakin aika runsaita määriä rahaa. Ihan mielenkiintoista ajahukkaa, uskokaa tai älkää. Peli on jokin Country Story ja samalta luojalta, julkaisijalta tai joltain, eli Playfishiltä.

Terveisin,
Peliriippuvainen Tekko

23. kesäkuuta 2009

Kiirettä pitää


En ole hirveästi kerennyt tätä blogiani päivittelemään tässä viimeisimpien päivien aikana, koska on ollut paljon muuta turhaa tekemistä. Nykysin saatan päivitellä enemmän mun sarjakuvablogia http://tekkoukko.blogspot.com/.

Tekkoukko on Tekkomainen muunnelma tikku-ukosta. Se on nopeasti sutaistu erittäin yksinkertainen sarjakuva, joka kertoo nukahtelevasta kaverista.

Mutta jos tänne ei tule pitkään aikaan mitään, niin kannattaa tutkia tota Tekkoukko-blogia.



Terveisin,
Tekkoukko

17. kesäkuuta 2009

Oh noes!

Kieliongelma

Belgialainen 18-vuotias Kimberley Vlamincki sai harvinaisen ikävän opetuksen viestinnän selkeyden tärkeydestä käydessään tatuoija Rouslan Toumaniantzin vastaanotolla. Vain pienen tatuoinnin halunnut neiti Vlamincki sönkkäsi tatuoijalle niin epäselvää englantia ja ranskaa, ettei tämä käsittänyt nuoren naisen puheista yhtään mitään. Kun tatuoija ryhtyi sitten töihin, Vlamincki nukahti vain huomatakseen herätessään, että herra Toumaniantz oli tatuoinut totaalisen väärinymmärryksen seurauksena hänen kasvoihinsa 56 tähteä. "Se oli kauheaa. Minusta on tullut hirviö", valitti Vlaminck, joka on nyt haastanut tatuoijan oikeuteen naamansa tähdittämisestä.

Lähde: Iltalehti
Aijaij.. Ei varmastikkaan kovin mukava yllätys. Jos joskus otan tatuoinnin, niin teen sen ihan Suomessa, että en tule väärinymmärretyksi ja saa naamaani 56 tähteä.

Terveisin,
Tekko

15. kesäkuuta 2009

Vihdoinkin tyytyväinen

Oon hakannut netissä yhtä peliä nyt vissiin kolme päivää ja saanu tulokseks aina vaan tyyliin 0-150. Nyt pitkä näpyttely palkittiin kun sain jopa 332 pistettä ja pääsin päivän TOP 10-listalle.

Monesti meni hermot tota pelatessa, mutta enäämpä ei tarvia siihen koskea kun pääsi ees jonkinlaiseen tavotteeseensa.



Terveisin,
Peli-intoilija Tekko

14. kesäkuuta 2009

Last.fm -systeemi

Tässä ajattelin taas keksiä tänne blogiin hieman täytettä ja keksin mielestäni ihan hyvän idean. Listaan tänne kaikkien aikojen kuunnelluimmat artistit mun listalta.

Artistit (kaikkien aikojen):
1. Apulanta, kuunneltu 9492 kertaa.
2.
Leevi and the Leavings, kuunneltu 5783 kertaa.
3. Klamydia, kuunneltu
3882 kertaa.

Kappaleet
(kaikkien aikojen):
1.
Fintelligens - Sori, kuunneltu 210 kertaa.
2. JouGGis - Taistelusta toiseen, kuunneltu 196 kertaa.
3.
JouGGis - Takaisin, kuunneltu 189 kertaa.

Jottei lista jää näin lyhyeksi, niin lisätään joukkoon vielä viimeisen puolen vuoden muutokset.

Artistit (puolen vuoden):
1.
Leevi and the Leavings, kuunneltu 2134 kertaa.
2. Aknestik, kuunneltu 1121 kertaa.
3. Apulanta, kuunneltu 1089 kertaa.

Kappaleet (puolen vuoden):
1.
Aknestik - Tavallista elämää, kuunneltu 104 kertaa.
2. Aknestik - Maailma on naisia puolillaan, kuunneltu 103 kertaa.
3. Aknestik - Hellemaa, kuunneltu 102 kertaa.

Ja nyt kun vauhtiin päästiin, niin lisätään nyt vielä viimeisen viikon aikana tapahtuneet lisäykset.

Artistit (viimeisen viikon):
1.
Eminem, kuunneltu 51 kertaa.
2. Jukkapoika ja Jenkkarekka, kuunneltu 35 kertaa.
3. Leevi and the Leavings, kuunneltu 34 kertaa.

Kappaleet (viimeisen viikon):
1.
Eminem - Lose yourself, kuunneltu 7 kertaa.
2. Don Jusa - Ruusunnuppu, kuunneltu 5 kertaa.
3. Varasteleva puutarhakääpiö - Paniikin mittaiset tiet, kuunneltu 4 kertaa.

Lisätään tähän loppuun vielä se kokonaismäärä, että kuinka monta kappaletta olen kaikenkaikkiaan kuunnellut. Last.fm-sivun mukaan olen kuunnellut 115232 kappaletta.

Terveisin,
Musiikin suurkuluttaja Tekko

11. kesäkuuta 2009

Wnb taidekuvaaja


Lähettiin tossa Villen kanssa äsken liikenteeseen ihan vaan kävelemään, koska oli noin hyvä ilmakin ja sisällä alko olee jo todella väsynyt meininki. Pyysin Villeä ottamaan kameran mukaan ja siitähän se ajatus sitten lähti.

Kuvasarjan nimi on taiteellisesti "Yksinäisyys" (klikkaamalla kuvaa saat isomman ja tarkemman kuvan):

© Tekko

© Tekko

© Villezka

© Tekko
Terveisin,
Taiteilija Tekko

9. kesäkuuta 2009

Plaah

Nyt ei kuulu oikein hyvää. Mulla on kokoajan jotenkin huimaava olo ja kauhea väsymys päällä. En viihdy pajalla tai kotona. Tahtoisin liikkua jonnekkin, mutta en saa aikaan mitään ja toisinaan en edes jaksa. Tekis mieli jättää paja kesken, mutta se taas tietää sitä, että faijalta tulee semmosta suoraa huutoa, että ei sekään hyvä.

Jotenkin musta tuntuu, etten saa nykysin enää mitään suoritettua loppuun asti. Pajalla on ihan mukavaa, mutta taas sinäänsä haluais olla kotona. Kotona ei oo mitään tekemistä ja haluis olla jossain muualla. Ahdistavaa.

Nyt ei voi edes sänkyyn mennä löhöömään ja miettimään asioita, koska muuten nukahdan ja taas tulee yksi liian pitkä yö eteen.

Osaako kukaan kertoa mikä mulla on? Mitään ei jaksa, ahistaa ja väsyttää. En mä tätä kaikkea voi väsymyksen piikkiinkään laittaa, vaikka tässä nyt pari yötä on nukuttukin todella huonosti. Mitähän tässäkin tulee vielä käymään, plaah. Nyt ei todellakaan jaksa mitään, ei mitään.

Terveisin,
Tekko

5. kesäkuuta 2009

Tuoli projekti

Kerran eräällä muuttokeikalla pelastin vanhan tuolin, joka oli joutumassa kaatopaikalle. Ajattelin, että tästä teen itselleni uuden ja uljaan istuimen. Näin alkoikin suuri tuoli projekti:


Kuva 01: Tässä penkki on vielä täysin koskematon. Kuten huomaatte, tuolin päälinenkin oli kärsinyt kaikenlaisia haittoja. Siihen oli joko kaadettu jotain tai sitten se voi olla jopa virtsaa, hyi. Päälinenkin vaihtoon siis.


Kuva 02: Aloitin projektin irroittamalla kaikki osat mitkä oli helppo irroittaa ja sitten aloitin rankan hiomisurakan. Tässä kuvassa tuoli on jo jokseenkin hiottu, mutta vaikeita pintoja vielä jäljellä.


Kuva 03: Tässä kuvassa tuoli on jo hiottu ja lakattu kokonaan. En muistanut ottaa kuvia joka työvaiheesta, joten tuli tällainen hyppy. Tuolin istuinosan päälinen irroitettu ja kuvassa näkyy nyt pehmusteet.


Kuva 04: Tuoli hiottuna, lakattuna ja uudelleen päälystettynä. Ja kaikenlisäksi tuoli vihdoin kotona. Tuhlasin tähän aikaan ainakin yhden viikon kaikenkaikkiaan. 6 tunnin työpäiviä ja aina välillä jotain muuta puuhattavaa. Verhoilun hoidin kotona porukoiden avustuksella - tai ainakin jossain määrin porukoiden avustuksella. Huomaako eron alkuperäisestä?

Terveisin,
Entisöijä Tekko

3. kesäkuuta 2009

Vapaaseurakuntanuoret kokoontuu / osa 2

Uutisia vanhasta virastotalosta

Kuka kirjoittikaan vähän aikaa sitten merkinnän tänne samaisesta rakennuksesta? Itse kutsun sitä vanhaksi postitaloksi, mutta samainen rakennus on kyseessä. Ja mitä tulee tähän uutiseen niin ainakin yhden epäkohdan huomasin:
Poliisi on joutunut puuttumaan kevään aikana Hyvinkäällä nuorison tihutöihin, jotka ovat kohdistuneet Hämeenkadun varrella sijaitsevaan vanhaan virastotaloon.
Poliisi on puuttunut asiaan ehkä muutaman kerran, mutta ei mitenkään erityisemmin. Meiän pajaohjaaja kävi yks päivä ilmottamassa poliisille asiasta, että siellä hengaa nuoria, jotka rikkoo paikkoja. Poliisit oli kuulemma vaan kysässeet, että "Onko siellä rikoksia tehty?" Jos mä oikein muistan niin joskus paikkojen rikkominen ei ainakaan ollut kovin luvallista.

Vaikka siellä rikottiin ikkunoita ja muuta tällästä niin poliisit puuttuivat asiaan vasta kun sinne linnottauduttiin. En siis tiedä miten totta toi linnottautumisjuttu on, mutta niin mulle sanottiin. Kuulin vaan juttua, että sinne olis jotkut nuoret linnottautuneet tossa yks viikonloppu ja poliisi oli joutunut tulemaan paikalle.

Ja nyt vasta sitten alettiin toimiin kun tämä tulipalon sytyttäminen tapahtui. Nyt siellä on alimmissa ikkunoissa vaneerit, joiden tarkotus on kai estää teinejä pääsemästä sisään. Kai ne on sit vissiin lukinnut ne ovetkin jotenkin - ainakin toivottavasti.

Ja sitten päästiinkin vähän iloisempiin aiheisiin:

Poliisi on kirjannut tapauksen tuhotyönä, jonka entinen nimike oli murhapoltto.

–Siitä minimirangaistuskin on aika kova, Laine sanoo.

Ai jumpe mä kyllä nauttisin jos tää '92-syntynyt pelle sais syytteen murhapoltosta. Olen mä jo jonkinaikaa toivonut, että jotain tapahtuis. Kaikki tämä vaan sen takia, että mua ärsyttää ne lasinsirut siellä pajan pihalla, koska mä menen yleensä pyörällä töihin ja siinä on aina se vaara, että kumit puhkee.

Vankilaan jokainen pelle, joka siellä on yhdenkin pullon, ikkunan tai edes silmälasinsa rikkonut. Toiveajattelua, älkää liian tosissanne ottako.

Terveisin,
Tekko

1. kesäkuuta 2009

Hyvää kesäkuuta!

Terve ihmiset.

Mulla ei ollut muutakaan tekemistä niin uppasin uusimman kuvani tänne.

Ville sai uuden kameran valmistujaislahjaksi ja sitä oli pakko heti päästä kokeilemaan. Aika pirun tarkkoja kuvia saa.

Ei mulla muuta. Jossain vaiheessa pitäis jaksaa kirjotella viime viikonlopusta, eli Villen päättäjäisistä. Mukava humalatila ja muutamia mustia aukkoja. Älkää odottako sitä tekstiä, koska en ole varma jaksanko sitä tänne kirjoittaa.


Terveisin,

Tekko

29. toukokuuta 2009

Vapaaseurakuntanuoret kokoontuu

Tässä tänään sain hyvän päähänpiston. Lähin kiertelemään vanhan postirakennuksen käytäville ja pääsin samalla tutustumaan vapaaseurakuntanuorten tapaan pitää hauskaa. Tai siis en nähnyt, että miten ne pitää hauskaa vaan näin, että miten ne on pitänyt hauskaa.

Vanhan postirakennuksen sisällä oli vain pari ehjää ovea. Päätin siinä sit samalla ottaa muutaman kuvan, että saisin teille vähän kuvamateriaalia kerrankin tänne.

Tässä on hyvä esimerkki siitä, että miten hienolta siellä nykyään näyttää. Siis tuhotaanhan se jokatapauksessa kohta pois siitä, mutta ei sitä kumminkaan näin ois kuulunut alottaa.

Todella heikkoja tageja on heitetty sinne tänne. Mutta eihän se olisi autiorakennus ilman rumaa tussin tuhrimaa jälkeä. Hienoa, todella hienoa.




Yhessä kerroksessa kaikki oli oikeesti niin kappaleina, että ei mitään rajaa. Oviin oli potkittu reikiä ja joitain ovia oli heitelty pitkin poikin sitä käytävää. Sitten yks seinä oli niin kappaleina, että ei oikeesti mitään rajaa. Toisella puolella rikkinäistä seinää oli tuhottu kopiokone tai joku.

Muutenkin sieltä on kaikki sinne jäänyt irtaimisto rikottu ja jotkut jopa heitetty pitkin pihaa. Monia ikkunoita oltiin rikottu ja muuta tällaista. Mahtavaa jälkeä vapaaseurakuntanuorilta. Ehkä ei kannatakkaan tuhota sitä kalliilla työvoimalla vaan antaa sen olla hetki paikoillaan niin kyllä sieltä kohta tulee jalkoja betoniseinästäkin ulos. Ei se siinä kauaa pystyssä pysyis.

Ja miksi mä välitän? No, meidän paja toimii vielä tässä samaisessa rakennuksessa. Onneksi sitä ei olla vielä pistetty palasiksi, ihme että on ikkunat pysynyt vielä ehjinä. Lähes kaikki muu on kun hurrikaanin jäljiltä.

Terveisin,
Tekko

28. toukokuuta 2009

Ohjaajat ei osaa olla tyytyväisiä mihinkään

Tänään mun pajapäivä alko siten, että mä vaan joko löhösin sohvalla tai istuin tietokoneella. Sitten jossain vaiheessa muhun iski semmonen työntekotahti, että siinä ois kuule kunnostettu kokonainen työpaja uuteen uskoon.

Mulla oli vaihtoehtoina odottaa ohjaajaa tyhjänpanttina tai mennä tekemään töitä ja kysästä sitten ohjaajalta yhestä petsipurkista. Mä valitsin sitten työnteon ja menin hiomaan mun tuolia työpuolelle. Siinä sain hiottua pirunmoista vauhtia sitä tuolia ja sitten Mauno tulee mun selän taakse, kattoo siinä hetken ja kysyy: "Tuliko ne laatikot jo petsattua?" vastasin rehellisesti, että ei tullu ei, koska en tienny mitä petsiä niihin piti käyttää. Sitten se vaan sano, että "kysyminenhän on tietysti kiellettyä.." (sarkastisella äänensävyllä tietenkin)

Kysyminen on hyvin vaikeeta jos ohjaaja on ensin teillä tietämättömillä ja sitten kun se on paikalla niin mä olen tiedottomana siitä painamassa hommia toisella puolella rakennusta.

No mä en jaksanu hirveesti kiinnittää huomioo siihen ja jatkoin työntekoa kovaa tahtiani siinä ja sitten vielä päivän lopuks kun kokoonnuttiin yhteiseen tilaan ni nää sano, että on muutama juttu ennen kotiinpääsyä. "Ensin se, että älkää olko myöhässä! Ja toisena, jos teillä on pajan puolella omia töitä ja talon omia töitä, niin talon omat työt tehdään ennen omia!"

Joo, siis kyllähän mä ymmärrän mitä mulle sanotaan, ja osaan toteuttaa sitten sen mukaan mitä kykenen, mutta ilman petsiä on vaikea petsata.

Terveisin,
Työhönsä pikkuhiljaa kyllästyvä Tekko

26. toukokuuta 2009

Maanantaiyö - aikaa miettiä elämää suurempia asioita

Tiedättekös, mun unirytmi otti sitten kesäajat huomioon. Oon taas vissiin viime, öö, torstaista asti menny vasta jälkeen puolen yön nukkumaan ja sitten heränny hirveellä vaivalla joskus vähää vaille 9 ja lähteny pajalle.

Sitten taas tuun kotiin, puuhailen kaikkea ja yritän saada itteni väsymään, mutta nukahtaminen venyy silti aina tosi myöhään. Kattelen tässä sitten aina öisin elokuvia ja ihmettelen maailman menoa. Mietin ihmisiä, tulevaisuutta, kesää ja sitä, että jos en kesällä saa nukkua kertaakaan missään mökillä, teltassa tai muuten vaan jossain jännässä paikassa niin mie kyllä masentelen koko talven.

Talvihan on muutenkin masentelun aikaa, eiköstä?

Niin ja tuli semmonen juttu mieleen, että mä tulen aina vaan varmemmaks siitä, että mä olen helvetin kömpelö ihminen. Joo, siis yleensähän lihavuus ja kömpelyys kulkee käsi kädessä, mutta en mä ennen ollu näin kömpelö. Ensin siellä bileissä pistin sen sängyn palasiksi ja nyt sitten yritin hypätä tasajalkaa semmoselle tasanteelle ja korkeus ei riittänyt sillä seuraamuksella, että polvet kolahti aikasmoista vauhtia tasanteen reunaan. Polvet on nyt pienesti turvoksissa ja näin päin pois.

Tekis mieli hakee vähän sairaslomaa ja yrittää saada unirytmi kuntoon ja parannella vähän polviakin, mutta kun ei sitten taas tiedä. En tiedä onko toi pätevä syy sairaslomalle, että polvet on turvoksissa? Jossain määrin se kyllä vaikeuttaa työn tekoa kun pitää jalkoja kumminkin jonkunverran käyttää, mutta taas toisaalta.. Ei murtumia tai mitään - ainakaan tietääkseni - niin eihän kellään ole mitään syytä pistää mua sairaslomalle..

Toisaalta taas mietin sitä, että haluisin jo päästä ammattikouluun takasin. Haluisin "toteuttaa itseäni", niinkun on tapana sanoa. Olis niin paljon kaikkia juttuja mielessä, että olis kiva päästä johonkin rakentelemaan niitä pois pääkopan uumenista. Toi pajahan on tommonen puutyöpainotteinen, mutta ei ne koneet - tai siis kone - oikein ole tarkotettu mitenkään isompien töiden tekemiseen. Eihän siellä saa aikaan kun linnunpönttöjä ja määrämittaan sahattuja kappaleita. Monesti kokeillu jotain muuta, mutta yleensä päätynyt heittämään koko roskan seinään, koska siitä ei ole tullut mitään.

Mutta joo, mä koitan mennä nukkumaan, että saa edes vähän yöunta. Aamulla kuitenkin melko aikanen herätys ja pölyntäyteinen työpäivä edessä.

Terveisin,
Tekko

21. toukokuuta 2009

Naapurisopua

Ärsyttää kun en voi tehdä eräälle asialle mitään, mutta se silti häiritsee minua lähes joka ilta. Minulla on sellainen ongelma kuin naapuri. Naapuri joka käy tupakilla melkein meidän ikkunan alla. Täällä huoneessa on kuuma vaikka pitäisin ikkunaa auki, miettikää mitä käy kun kaveri käy tupakalla tossa ja joudun sulkemaan ikkunan? Tännehän läkähtyy.

Kyseisellä henkilöllä ei ole asunnossaan parveketta ja siksi se joutuu käymään tossa alhaalla tupakalla. En siis voi tehdä asialle mitään, koska missään ei vissiin kielletä polttamasta tossa etupihalla.

Oon kuitenkin yrittäny paukauttaa ikkunan siihen malliin kiinni, että heppu tajuis ottaa vaikka muutaman pitkän askeleen kauemmaks tosta ikkunalta, mutta ei mitään ole tapahtunut. Musta vaan tuntuu, että sillä on päivä päivältä vaan isompi porukka tupakoimassa tossa, koska esimerkiksi äsken mua ei tupakansavu ärsyttänyt vaan se kauhea meteli.

Todella uusi naapuri, mutta tässä vaiheessa musta tuntuu, että sais muuttaa niin kauas pois kun mahdollista. Ehkä se kumminkin jossain vaiheessa tajuaa, että se tupakansavu tulee meille tosta hemmetin helposti ja ampuu ittensä vaikka maata kiertävälle radalle.

Terveisin,
Tupakansavusta päänsärkyä saava Tekko

20. toukokuuta 2009

No huh huh!

Mietin tässä sellasta jännää asiaa mikä mua aina mietityttää kun käyn kaupassa. Siellä kun kattoo leivänpäälisiä, niin nykysin löytyy ohuen ohuita leivänpäällismakkaroita, mutta miksi? Ei se auta mitään. Ainut mitä se aiheuttaa niin on hermojen menettämistä kun yrittää ottaa yhtä niin se repeilee ja sitten leivän päällä on vaan kasa epämääräsen näkösiä suikaleita. Ja miten voi tyytyä vain yhteen? Eihän se ees maistu missään. Paperikin menis paremmin leivän päällä, koska siinä nyt on sentään joku pieni maku, vaikka onkin niin ohutta.

Tässä pitäis säästää, mutta ei. Rahaa menee entistä enemmän kun pitää käyttää entistä enemmän. Ohuesta tulee hyvä vasta kun siinä on muutama kappale antamassa vähän sitä makuakin.

Toinen asia on tää jäätelöjuttu. Jäätelöiden koot pienenee, mutta hinnat pysyy lähes samoina. Saattaa niistä joku 20-40 senttiä hintaa lähteä, mutta koosta on lähtenyt paljon enemmän. Ja vielä miten sitä mainostetaan.. Ihankun se pienentyminen olisi joku "wau, mahtavaa!"-kokemus. "NYT ENTISTÄ PIENEMPÄNÄ!", huoh.

Kohta syön leivän kuivana ja jäätelöt jätän suosiolla altaaseen. Tällästä tänään.

Terveisin,
Ohuen ohuisiin leikkeisiin kyllästynyt Tekko

19. toukokuuta 2009

Työnteko - Pelkkää koheltamista

Mun pitää vissiin lopettaa työnteko. Siihen on hyvinkin pätevä syy. Mulla on aina sormet täynnä kipeitä haavoja, koska kaikki tavarat viiltää aina vaan mua - ja välillä muitakin, mutta se on hyvin harvinaista.

Mulla on sormet taas kaikkia paperi- ja pahviviiltoja täynnä. Ei oo kivaa kun niistä tulee aina sitten illemmalla hieman kipeähköt. Muutenkin mun sormet alkaa oleen jo siinä kunnossa, että jos sama tahti jatkuu niin kohta mulla ei ole sormia ollenkaan.

Työt ei kannata jos haluaa säilyttää terveytensä.

Terveisin,
Viilletty Tekko

17. toukokuuta 2009

Sunnuntaipäivitys

Terve ja heipä hei!

Tiedättekös ihmiset miten turha olo mulla taas on? Viikonloppu on melkein ohi ja mitään järkevää en ole aikaan saanut. Istunut, juonut alkoholia, istunut taas vähän lisää, katellut muutaman jakson Pasilan toisesta tuotantokaudesta, tekstiviestitellyt, taas vähän istunut ja lopuksi vielä pelannut monta tuntia netissä näitä ihme tower defence-pelejä.

Sitten mun mp3-soittimelle on käynyt jotain ikävää ja puhelinkin helisee jotenkin kummallisesti ja syytä näihin asioihin en tiedä. Miten yhtäkkiä mp3-soittimesta voi tulla turha toimimaton kapistus ja puhelimesta vauvan helistin? En vain ymmärrä.

Raha-asianikin olen taas onnistunut sotkemaan vaikka ensin ajattelin, että nyt tämä alkaa taas toimia. Raha vaan sokaisee aina niin pahasti, että muka omat huvit velkojen edelle, mutta plaah.. Alkaahan se jossain vaiheessa sitten vähän nakertamaankin.

No sen verran kyllä voin sanoa saaneeni aikaan, että tutustuin muutamaan ihmiseen aikaisempaa paremmin kun eilen kävin vähän bilettämässä. Mutta tapani mukaan onnistuin senkin sitten sotkemaan sillä, että menin illan isännän vanhempien sängystä läpi, ihan vaan kivasti hyppäämällä siihen. Toivottavasti joku silti kutsuu mut vielä joskus johonkin, vaikka vähän kömpelö joskus olenkin. Tai no kömpelö ja kömpelö, mutta jotain ei niin mukavaa kumminkin.

Viikonlopusta on oikeestaan vaan melko karvas maku suussa. Soitin rikki, puhelimessa helisee jokin, rahat on loppu ja ehkä jokunen ihminen inhoaa mua entistä enemmän. Voisi jättää alkoholin tai jotain.

Eikai mulla tässä sitten muuta.

Terveisin,
Tekko

15. toukokuuta 2009

Pasila!


Kävin poistamassa Anttilasta Pasilan 2. tuotantokauden. Vihdoinkin, tätä on jo odotettu.

Nyt vaan innokkaasti odottelemaan 3. tuotantokautta, jos sellasta koskaan tulee. Toivotaan, toivotaan.

Ja pitää toivoa vielä sellastakin, että mun 1. tuotantokausi tulee ehjänä takasin, koska se on edelleen lainassa jossain.



Terveisin,

Tekko

14. toukokuuta 2009

Pojoing

Mie totesin tuossa äsken, että footbag on hauska, mutta vaarallinen laji - ainakin mun jaloille. Temppuilen liikaa ja sit kaadun ja keräilen itteeni maasta.

Sit mie totesin, että huomenna on nollauspäivä. Eihän se oo ku vasta vaikka kuinka mones kerta tän kuukauden aikana. Jos 20 eurolla kävis hakemassa ainakin 10 kpl gold-lonkeroita Lidlistä. Sit taas mietin, et riittääkö se mihinkään?

Sit mie mietin, että kun juon huomenna niin missä seurassa? Yksin kotona Virtual Fighteria pelaten? Se kuulostaa kyllä hyvin, hyvin houkuttelevalta. Oikeestaan tykkäsin viime lauantaina alotella yksin. Istuin koneella ja vedin alkoholipitoista juomaa, välillä vähän näpytin siinä välissä Virtual Fighteria.

Mut sit oli kiva saada seuraa loppuillaksi. Se oli oikein mukavaa. Jospa ottaisin ilmasen uusinnan? Tai no jaa, ei se niin ilmanen oo. Mut tää meni nyt tähän tämmöseen pohdintaan, joten mä lopettelen.

Terveisin,
Tekko

11. toukokuuta 2009

Äitienpäivä-merkintä jälkikäteen

Tuli tässä mieleen, että en ole pitkään aikaan päivitellyt kuulumisiani tai kertonut tekemisistäni. Tässä tätä nyt sitten taas alkaa tulemaan.



Äitienpäivänä käytiin isukin ja veljenpojan, Aleksin, kanssa mammaa ja pappaa katsomassa Sälinkäällä. Automatka meni ihmetellessä maisemia, koska en ollut pitkään aikaan mennyt sitä reittiä, koska en ollut pitkään aikaan käynyt siellä.

Siellä oli vähän muuttunut paikat. Paikkaa ei vissiin nykysin enään hoideta niin hyvin kun ennen, mutta ymmärtäähän sen. Hienoja muistoja kylläkin oli. Kiertelin siellä kattelemassa kaikkia vanhoja paikkoja, missä on tullu joskus pienenä pelleiltyä tai jotain vastaavaa. Yritin jopa ettiä ilmakivääriä, että olisin taas päässyt ammuskelemaan, mutta se oli viety jo pois sieltä.

Syötiin siellä sit vähän kakkua ja juotiin muutamat kupit kahvia. Kateltiin hetki kun Aleksi touhus siinä ja tällein. Jossain vaiheessa sitten lähettiin kotia kohti. Harmittaa jossain määrin, että en ollu tajunnu tarpeeks aikasin ostaa/askarrella äitienpäiväkortteja ja jäi sit antamatta sellaset kenellekkään.

Terveisin,
Tekko

9. toukokuuta 2009

Äänestyksen tuloksia

Mulla oli täällä pieni kysely käynnissä siitä, että lukeeko tätä kukaan. Äänestys päätty vissiin eilen, mutta mulla ei ollut aikaa päivitellä tänne mitään, joten teen sen tässä nyt tänään sitten.

Kaikenkaikkiaan ääniä annettiin huikeat 11 kappaletta ja ne jakautuivat seuraavasti:
  • Käyn päivittäin tarkastamassa onko tullut uusia merkintöjä, 5 ääntä (45% kaikista äänistä).
  • Jos muistan niin sillon tulee luettua, 5 ääntä (45% kaikista äänistä).
  • Ensimmäinen ja viimenen kerta kun täällä käyn, 1 ääni (10% kaikista äänistä)
Täytyy sit kattoa, että tekeekö jatkossa minkäänlaisia äänestyksiä, kun vastaajia on kuitenkin noin runsaasti. Mutta joo, en jaksa kirjottaa nyt enempiä.

Terveisin,
Tekko

7. toukokuuta 2009

Tällänen bongaus

Vihainen vanhus

Saksan poliisi sai tutkittavakseen mystisen tapauksen, kun Goslarissa asuva eläkeläinen hälytti virkavallan kotiinsa. 82-vuotiaan vireän vanhuksen mukaan naapurit härnäsivät häntä tahallaan soittamalla jatkuvasti ärsyttävää musiikkia. Asiaa ryhdyttiin selvittämään, mutta musiikin lähdettä ei löydetty ikäihmisen naapureista. Lopulta selvisi, että miehen kuulema musiikki oli lähtöisin soivasta onnittelukortista, joka oli hänen ikkunalaudallaan ja jonka tuuli aina silloin tällöin avasi soida rimputtamaan. Ikämies oli tyytyväinen siitä, etteivät naapurit yrittäneetkään ajaa häntä hulluksi.

Iltalehti

Taas piti lisätä tämmönen pätkä tänne, koska alko taas vähän naurattamaan. On ne ikäihmiset joskus vaan sen verran hajamielisiä, että näin voi käydä.

Toivottavasti musta ei tuu yhtä hajamielistä kun tästä vähän vanhenen. En haluu mennä hakkaa naapureita sen takia, että mulla on stereot täysillä.

Terveisin,
Ei-niin-hajamielinen Tekko

Hyvää yötä!

Kattelin tässä rauhallisesti äsken elokuvaa, elokuvaa jonka lainasin eilen Villeltä. Olin näkevinäni pitkin iltaa kokoajan, että katossa ois menny sinisiä valoja, että jossain lähellä olis ollu poliisiauto tai joku vastaava hätäajoneuvo.

Yhtäkkiä tää koko huone vilkku sinisenä ja katoin ikkunasta niin poliisit oli ajamassa meiän takapihalle. Menin tietenkin heti sitten keittiön ikkunaan kattomaan, että mitä täällä oikein tapahtuu. Näin kun poliisi nousi ajoneuvostaan ja huomasin sit, et siel pihalla oli toinenkin vieras ajoneuvo. Poliisi käveli sen ajoneuvon luokse ja kävi hakemassa kuskilta avaimet pois. Sen jälkeen autosta nousi miespuolinen henkilö jonkinlaisessa humalassa, koska suoraan kävelemisestä ei meinannut tulla mitään.

Tässä vaiheessa mä juoksin takasin omaan huoneeseen ja herätin vasta nukahtaneen Jounin ja sanoin, että tules kattomaan, että takapihalla tapahtuu kummia. Jouni ihan unenpöpperössä käveli siitä sitten keittiöön ja huomas, että siellä vilkku valot. Kerroin sille tilanteen ja sit se valitti, et oli just nukahtamassa ja sit tullaan herättämään.

Kerrankin meiän pihalla tapahtuu jänniä ja tää vaan vinkuu takasin sänkyyn. Mutta joo, nyt meidän takapihalla on auto tyhjillään tai sitten poliisit vei sen pois. En tiiä kun en jaksanut jäädä kattomaan.

Nyt jatkamaan elokuvaa. Öitä.

Terveisin,
Tekko

5. toukokuuta 2009

Tällästä tänään

Menin pajalle tietosena siitä, että mulla tulee olemaan pitkä päivä edessä, koska ilmottauduin semmoseen vapaaehtoseen taidepläjäykseen. Mutta pajalla se ei enään kuulostanukkaa niin pahalta, koska meidän "ilmotustaulussa" luki, että keskiviikko ja torstai on etäpäiviä.

Pajalla vaan istuin, join kahvia, piirtelin ja kirjottelin. Olis siel vissii hommiakin ollu, mut ei ollu oikein semmonen fiilis, et olis jaksanu alkaa hiomaan mitään penkkejä.

Sitten pääsin juttelemaan semmosen naishenkilön kanssa, joka hoitaa näitä koulutusasioita. Siinä aikamme juteltiin ja sit se soitti yhden puhelun Hyvinkään ammattikoulun rehtorille ja kerto tilanteesta. Arvatkaa kuka lähtee opiskelemaan puualaa? Meitsi palaa ens lukukauden alussa koulun penkille ja vielä samalle luokalle Jounin ja Henrin kanssa - ja niiden muiden pikkuteinien.

Sitten mä taas jatkoin istuskelua, kahvittelua, piirtelyä ja kirjottelua - ehkä vähän isompi hymy naamalla. Tuli jotenkin parempi fiilis kun ei tarvii alottaa ihan ykköseltä ja ettei tarvii olla välttämättä ihan yksin kokoaikaa. Tää vaikuttaa musta ihan hyvältä. Porukatkin vissiin tykkäs.

Kolmen maissa kaikki muut pajalaiset lähti kotiinsa, mutta mä menin hakee jääkaapista vähän popsittavaa, koska mun päivä jatku vielä muutamalla tunnilla. Aluks luulin, että se kestää 4 tuntia, mutta muistin tunnin väärin, koska se kestikin vaan 3 tuntia. Siellä me taas höpöteltiin meiän projektista ja päätettiin et sen toteuttaminen alkaa ens viikolla.

Sitten lähin kotiin ja mutsi oli paistellu mulle täällä vähän ruokaa. Ja nyt mä tulin koneelle ja halusin kertoa kaiken teille.. Teille? Onko siellä edes lukijoita? :D

Terveisin,
Tekko

4. toukokuuta 2009

Iltalehden hullu maailma-osio on hyvää luettavaa

Kissavaras

Brittiläisen Loughboroughin kaupungin eräässä naapurustossa ihmeteltiin varsin erikoista varkausaaltoa. Ihmisten sukat tuntuivat katoavan eriskummallisilla tavoilla. Lopulta syyllinen sukkavarkauksiin löytyi. Rouva Louise Brandon huomasi kissansa hiippailevan ulkona sukka suussaan ja asiaa tarkemmin tutkittaessa löytyi peräti 50 sukkaa, jotka katti oli varastoinut piiloon sänkynsä taakse. Brandonin mukaan kisumirri oli varastanut sukat muun muassa naapureiden pyykkinaruilta.

Olipas kerrassaan hauska juttu. Naurahdin taas pitkästä aikaa ihan ääneen tälle Iltalehden hullu maailma-osiolle. Missähän meiän Mirrin sukkapiilo oikein on? Kyllä näitä sukkia on jo sen verran kadonnut, että nyt on aika syyttää jo kissaa.

Terveisin,
Tekko

Aamuharrastukset

Oon huomannut, että mulla on näitä netissä pelattavia pelejä kertynyt ehkä vähän liikaa. Joka aamu kun pääsen sängystä ylös ja saan jotain syötyä, niin mun on mentävä koneelle ja käytävä jokaisessa pelissä kattomassa, että miten siellä menee. Aattelin nyt vähän listata tähän:
Ja kun päästiin tälle linjalle, niin laitetaan vähän lisää linkkejä. Aamusin mun on myös kerettävä käymään seuraavilla sivuilla:
Näin paljon mun pitää keretä aamuisin tekemään. Jos en kerkeä niin sitten suoritan osan niistä pajalla, koska siellä on ihan toimivat koneet. Tekemistä riittää aamulle ja sen takia mä yleensä myöhästynkin pajalta. Nyt oli vähän enemmän aikaa niin oon kerennyt tekee tän kaiken jo kahteen kertaan.

Terveisin,
Kiireinen Tekko

3. toukokuuta 2009

GTA 4-aiheinen merkintä

Ostin tossa jokunen aika sitten yheltä kaverilta Xbox 360-konsolin pois ja nyt oon pelannut sillä jo 42 tuntia GTA 4-peliä.

Mulla ei oo nyt muutakaan tekemistä niin ajattelin merkata vähän ylös näitä mun "saavutuksia". Tää kertoo niin tarkasti kaiken mitä pelissä oon tehnyt, joten otetaan ne nyt käyttöön.

Peliä on pelattu läpi 46,89 %, joka on todella vähän, koska peliä on pelattu kumminkin jo 42 tuntia. Poliisit on napannut mut tasan 1 kerran, mutta sairaalassa oon vieraillut sitten senkin puolesta, jopa 89 kertaa. Ihmisiä oon tappanut 720 kappaletta ja rikollisia niistä on ollut 104.

Autoja oon varastanut 335, mopoja 40, veneitä 5 ja helikoptereita peräti 1 kappaleen. 6 tähden etsintäkuulutusta oon paennut 7 minuuttia 24 sekuntia.

Suosikki liikkumistapa on ollut autot. Suosikkiauto on ollut Turismo, suosikkimopo Freeway, suosikkivene Reefer ja helikopteri Maverick. Kävellen on tullut taitettua 86,93 mailin pituinen matka, autolla 259,46 mailia, uiden 1,19 mailia, mopolla 49,86 mailia, helikopterilla 11,48 mailia, veneellä 1,06 mailia, junalla 1,05 mailia ja taksin kyydissä on tullut istuttua jopa 456,84 mailin verran.

Luoteja on ammuttu yhteensä 13 601 kappaletta ja niistä 198 on osunut tappavasti päähän. Ilman aseita oon tappanut 90 ihmistä.

Siinä oli vähän tilastotietoa. Tiedän että tää on todella turha merkintä, mutta oli silti vaan keksittävä jotain tekemistä.

Terveisin,
Tekko Bellic

2. toukokuuta 2009

Vähemmän hauska lauantai

Tänään heräsin ensimmäisen kerran joskus 6 aikaan aamulla, kävin keittiössä ja vessassa ja menin jatkamaan unia.

Sitten mä heräsin joskus 12-13 aikaan ja kattosin ulos ku aurinko paisto niin kivasti ja aattelin, että tästä jos jostain tulee kiva päivä. Ajatuksena oli kävästä ostamassa jotain mässyä tai jotain ja sit vaan löhötä ja tsiikailla telkkaria tai leffoja.

Kävin mä Lidlistä hakemassa vähän mässättävää, mut sit taas ei ollu yhtään löhöily fiilis. Olis vaan tahtonu mennä pihalle tekee jotain, vaikka ihan vaan kävelemään, mut sit sitäkään ei saanu jostain syystä aikaseks.

Tälläset pitkät, turhalta tuntuvat päivät saa mut miettimään liikaa asioita. Mietin tässä jokunen aika sitten kariutunutta suhdetta ja sit fiilikset laski taas ihan liian alas. Oikeestaan ne laski todella alas vasta äsken kun kyseinen ihminen soitti mulle - olin siis koittanut soittaa sille aikasemmin, mut eipä tuo vastannut. Puhelu oli niin sekava.

Se mikä veti mun fiiliksen alas ni oli se, että ne oli bilettämässä siellä ja siihen liitty semmonen, että mut pyydettiin sinne mukaan sillon kun vielä oltiin yhdessä. Tuli taas niin turha olo, vaikka oon koittanut yrittää unohtaa.. Se vaan ei käy niin helposti..

Tunteet tuntuu kyllä tällä hetkellä taas niin turhilta, mutta eihän se ole ensimmäinen kerta.

Terveisin,
Alakuloinen Tekko

1. toukokuuta 2009

Vappu - kännipuheluiden kulta-aikaa

Olipas kerrassaan jännä vappu. Ensin mä istuin puol päivää kotona ja sit me istuttiin Villen kanssa toinen puol päivää kotona ja sit me lähdettiin Joonakselle juopottelemaan.

Vedin sitä viinaa siihen tahtiin, että ei ihme tosiaankaan, että rupes tekee mieli soitella ihmisille. Soitin ainakin Heinolaan, olisko ollu Oulukin ja sit juttelin tovin Mäntsälän kanssa. Sain kuulla ihan uusia ääniä ja ihan ihmeellisiä juttuja.

Jonkin aikaa siinä soiteltiin ja kiskottiin viinaa ennen kun saatiin päähän, että voitaisiinpa lähteä kaupungille. Mä en ole ihan varma, mutta saattaa olla, että menin pää edellä Joonaksen talon rappuset alas. Vissiin vielä ihan huvikseni.

Kaupungilla oli ihan hirvee meininki. Siellä oli teinejä enemmän kun Rovaniemen markkinoilla. Kirjaston aukio oli täynnä kaljaa tinttaavia alaikäsiä ja Jussintori oli täynnä kaljaa tinttaavia alaikäsiä. Siinä nähtiin jopa yks tappelu - toisen ihmisen sukupuolesta ei ole mitään selvyyttä, koska ei sitä oikeesti voinut ulkosesti tunnistaa, että kumpaa sukupuolta henkilö edustaa. Jollekkin laumalle kävin sanomassa, että eipäs homostella siinä, hmm. Sen jälkeen siitä pari lähti johonkin suuntaan ja ne tais sanoa, että ne lähtee ettimään homostelu paikkaa, tai jotain.

Sit mä näin siellä myös ihmisen, jonka kanssa olin jossain tekemisissä yläasteen aikaan. Juteltiin siinä ja tää väitti olevansa alaikänen vaikka sillä oli parta ja kaikkee - kyllä se sit todisti alaikäsyytensä ku näytti henkkareita. Sit me vissiin vaihettiin numerot siinä ja jatkettiin omiin suuntiimme. Mulla ei ollut mitään hajua kellon ajasta, mutta vauhti oli kova. Lähettiin takas Joonakselle, kai?

Tässä välissä mulla on mustaa, en muista käytiinkö me Joonaksella tai jos käytiin nii mitä me tehtiin siellä? En ees muista, että tulinko mä tällä kertaa vasta ne rappuset pää edellä vai oliks se toi aikasempi kerta. Mutta kuitenkin, sen jälkeen taas alan muistamaan ku oon Joonaksen portilla lähdössä pois päin. Että kyllä me kai sit Joonaksella oltiin? No lähettiin siitä kävelemään vissiin kotejamme kohti, mutta matkalla nähtiin ku yks hyypiö yritti hypätä pyöränsä selkään niin kuoseissa, että ei siitä touhusta näyttäny tulevan mitään.

Mentiin lähemmäks ja huomattiin, että sehän on tuttu ihminen. Tää oli tuhannen tuiterissa ja rupes siinä sit viemää pyörää kotiinsa takasin ja pyys meiät sinne sen pihalle. Istuttiin siellä sit jonkun aikaa ja tällä olis ollu hirvee kiire Parantolan puistoon. Mut ku oli kotimatka ni tottakai se myös pysy kotimatkana. Lähettiin sieltä pihalta jonkun ajan päästä ja sit mulla on taas kotimatka ihan mustaa ja niin on sekin, että miten mä oon päässy nukkumaan.

Aamulla sit heräsin pahemmassa krapulassa kun koskaan. Äsken sain vähän nukuttua sitä pois, mutta sitten tuli mulle krapulapuhelu Heinolasta. Sieltä kuulu ihan ihmeellisiä juttuja. Mutta joo, hyvää vappua kaikille tasapuolisesti.

Terveisin,
Krapulainen Tekko

29. huhtikuuta 2009

Paskantärkeä ylläpitäjä

Tuli tässä odottamaton käänne Irc-Gallerian Xbox 360-yhteisöön. Ennen siellä oli keskustelu niin lepposta ja aina kun sinne meni niin sai vähän jopa naurahtaa - kiitos huumorintajuisille ihmisille.

Sitten tänään.. Joku uus newari liitty yhteisöön ja ilmotti Gallerian ylläpidolle keskustelun laadusta ja sai yhteisöön ylläpito-oikeudet.

Nyt tämä paskantärkee ylläpitäjä on jakanut tähtiä kaikille, joilla havaitsi ruskean kielen ja paskan huumorintajun. Nyt Xbox 360-yhteisö on sellanen, että siellä vaan puhutaan, että mikä peli kannattaisi ostaa seuraavaksi ja että "tuolta sai halvalla pelin, kannattaa käydä".. Onhan se siis ihan asiallista keskustelua, mutta musta on tyhmää, että joku voi pätemällä päästä sotkemaan toisten hauskuuden.

Terveisin,
Entisen hauskan Xbox-yhteisön jäsen, Tekko

Vanhoja taustakuva kokeiluja

Tutkiskelin tässä innoissani taas koneeni sisältöä. Löysin muutaman omasta mielestäni hienon GIMP 2-ohjelmalla tekemäni taustakuvan. Ajattelin, että saan tänne taas vähän täytettä kun tuon niitä vähän näytille:

Tässä ensimmäinen. Mielestäni oikein onnistunut taustakuva. Vähän kokeilin uusia ominaisuuksia GIMP:llä ja siitä sitten syntyi tällainen.

Toinen olisi sitten tämän näköinen. Kokeilua, kokeilua. Nykysin en enään ole kerennyt taustakuvien kanssa leikkiä, mutta jospa tämä taas innostaisi.

Terveisin,
Taiteilija Tekko

28. huhtikuuta 2009

Muutama Xbox 360-peli myynnissä


Onko kenelläkään tarvetta Xbox 360-peleille? Mulla olis tässä muutama myytävänä ja rahan tarve raastaa. Käväsin näyttämässä noita pelejä Hyvinkään Vaihtopelit-liikkessää ja siellä ne sano tyyliin, että saan 10 euroa per peli, mutta kun sieltä ei saa rahaa vaan sieltä saa vain ja ainoastaan toisia pelejä tilalle.

Pelit:
  • TimeShift
  • Gears of War
  • Saints Row
  • Perfect Dark Zero
  • Lost Planet
  • WarTech
  • Shadowrun
Kaikkia pelejä on testattu ja niiden toimivuus on ihan uuden veroista. Levyissä ei naarmuja, mutta joissain koteloissa pieniä käytön jälkiä. Jos joku noista peleistä kiinnostaa vähänkään ja haluat lisätietoa niin kannattaa ottaa yhteyttä muhun sähköpostilla: Tekko89@gmail.com

Eli jokaisen pelin olisin valmis 10 eurolla myymään jos jotakuta kiinnostaa. Yhteyttä vaan, katsellaan niitä postimaksujakin sittemmin.

Terveisin,
Myyntimies Tekko

Väritysprojekti monien kuukausien takaa

Muistin tässä jokunen aika sitten kerran aloittaneeni värityrprojektin GIMP 2-ohjelmalla. Muistin, että kyseessä oli Turtles ja että olin päässyt jo todella pitkälle ennen kun innostukseni lopahti.

Tässä kuva kesken jääneestä väritysprojektista. Kuten huomaatte, siinä ei ole hirveästi enään väritettävää. Olen tosin jo unohtanut tavan jolla väritin sitä ja muutenkin värien uudelleen etsiminen ei innosta oikeastaan yhtään. Aattelin tarjota teille jotain vähän uutta kahen perustylsän kirjotuksen lisäksi.

Terveisin,
Taiteilija Tekko

27. huhtikuuta 2009

Sikainfluenssa?

Voihan nyt kissan perse. Luin joskus lehdista kaikkia ikäviä uutisia ja sit päätin, että nyt saa loppua, että en koske enään yhteenkään uutiseen, koska niissä ei oo nykysin enään mitään mukavaa.

Nyt sitten tein sen virheen, että pajan tylsällä ruokatunnilla avasin Iltalehden sivut ja luin sieltä uusimmat uutiset.. Eikö tietenkin ensimmäisenä iske silmään sieltä semmonen, että +100 ihmistä kuollut Mexikossa tai jossain johonkin sikainfluenssaan..

Nyt oon tässä sit koko päivän miettinyt, että pitäskö nyt vaan vetäytyä oman peiton alle ja seurata uutisista, että koska tää koko roska on taas ohi.. Rupee pelottaa liian helposti kaikki tälläset ja nyt kun vielä on jo enemmän kun 100 ihmistä kuollu siihen nii ei hyvä..

Voihan se olla, että ei siitä Suomeen koskaan tuu mitään sen isompaa, mutta silti se pelottaa.. Ja kun sen sanotaan olevan vielä todella helposti tarttuva systeemi niin ei kiva. Pitääkö mun varoa ihmisiä? Vetäytyä oikeesti peiton alle ja odottaa? Plah..

Terveisin,
Sikainfluenssapelon tuskissa viruva Tekko

24. huhtikuuta 2009

Hei!

Mä tässä ajattelin luoda blogin nyt johonkin vähän järkevämpään paikkaan kun II2 tai Irc-Galleria. Molempiin noista olen kirjoittanut merkintöjä jo pienen tovin (itseasiassa ensin kirjoittelin II2:seen ja sitten siirryin Galleriaan kun kaikki muutkin siirtyi sinne) ja siksi nyt vähän viisaampana luon blogin paikkaan, joka on sille tarkoitettu.

Mulle tulee aika usein semmosia tunteita, että haluun avautua jollekkin. Sen takia blogit on ollu mun hyviä ystäviä jo muutaman vuoden ajan. II2:sessa kirjottamisen lopetin sen takia, koska mulla ei ollut koskaan ketään lukijaa ja nyt Irc-Galleria on ruvennut kyllästyttämään, koska tekstiä ei voi muotoilla mitenkään. Mutta tämä, tämähän on oikein hyvä paikka! Tekstiäkin voi muotoilla miten kerkiää tai tahtoo. Voi lihavoida ja kursivoida.. On se vaan aika herkkua kun on tottunut pelailemaan Irc-Gallerian parissa.

Mutta joo, olkoon tämä aloituspuhe tässä. Kai te kaikki jo tiedätte miten tämä toimii. Mutta toivon, että en kirjota tätä ihan turhaan, että mulla olis edes lukijoita! Joten muistakaa pysyä perässä.

Terveisin,
Uuden kivan blogisivuston löytänyt Tekko