Minulla on joulufiilis!

Siis mun joulufiilis, se vaan kasvaa.. Mä haluaisin alkaa jo tekemään mun blogijoulukalenteria! En tiedä mitä sinne tulen tänä vuonna tunkemaan, mutta haluan tehdä sen nyt!

Suosituimpiin oli pongahtanut vuoden 2017 joulukalenterin luukku 16, jonka minä heti lukemaan. Virhe. Sisällöltään se ei ollut semmonen, että "nyt joulu heti!", vaan siitä tuli mulle semmonen kiva fiilis; tunsin jotenkin sen kaiken jouluun liittyvän sisälläni.

Mä olen hyvin paljolti jouluihminen, sanon vaan vielä kerran, koska eihän se varmasti ole vielä selvää kaikille. Mutta mä en kuitenkaan ole se jouluihminen, joka alkaa ihan liian aikaisin soittamaan joululauluja ja koristelemaan taloa, ei. Mä tykkään jopa enemmän siitä, että venytetään niiden kaikkien tavottamista mahdollisimman pitkälle, jotta se kaikki ei kerkeä kulumaan heti.

Mä kylläkin siis taas tykkään siitä, että kaikki muut on pistänyt paikkansa joulukuntoon. On hienoa kulkea pimeellä jossain ja nähdä ihmisten joulu..


Ensimmäistä kertaa ikinä mä jätän blogin kirjottamisen nyt kesken, mutta sillä ajatuksella, että tulen tätä vielä joskus jatkamaan. Mä oon jotenkin ihan liian väsynyt ja "kiireinen" nyt. Huomaan vaan sen siitä, että kirjaimet hyppii silmissä. Tää edeltävä pätkä on kirjotettu 28.10.2019, ja jatkan tätä sitten joskus kun kirjaimet ei enää hypi ja saan tästä tekstistä taas kiinni.

31.10.2019:

Onnistuiskohan tää tänään? Nyt ainakaan toistaiseksi ei kirjaimet hypi silmille ja muutenkin ehkä vähän parempi keskittymiskyky.

Halusin jatkaa tätä vielä siis siten, että mulle tulee semmonen joulufiilis ihan ihmeellisistä asioista. Yks aamu olin yksin kotona ja keittelin kahvia. Keittiössä oli semmonen pakkasaamun viileys (joo, siis ei sisällä ihan jääkylmä ollut, mutta viileä). Otin kupin kahvia ja istuin keittiönpöydän ääreen ja jäin tuijottamaan kahvikuppia; yhtäkkiä mut valtas joulumieli. Se viileys, meiän keittiön vaalea sisustus, aamu, aamuväsymys, ulkoa tulviva kirkkaus ja kaikki se, se oli yhtäkkiä joulua. Mä koin isoa onnellisuutta ja hymyilin yksikseni keittiönpöydän ääressä.

Yks päivä satoi lunta – okei, se saattoi olla räntääkin – ja mä tuijottelin sitä eteisen ikkunasta. Osa siitä lumesta jopa jäi maahan ja sekin oli mahtavaa. Maa oli jossain vaiheessa saanut pienen valkoisen peitteen ja mä olin ihan jouluissa. Se lumipeite tosissaan kylläkin vielä hävisi, mutta kerkesin mä siitä hetken nauttimaan.

Mä tiedän, että tässä on vielä pitkä marraskuu ennen kun on edes joulukuu.. Mutta mä odotan jo innolla! Nyt saan onneksi sivusta seurata kun ihmiset laittaa pihoilleen joulukoristeita ja valoja. Pääsen nauttimaan niistä salaa.

Joululaulujen kanssa kun maltettaisiin odotella sinne joulukuuhun asti niin olisin kovinkin tyytyväinen. Ne oikeesti kuluu ja sit niistä ei saa sitä semmosta fiilistä enää niin vahvasti. Toisaalta mua pelottaa tän mun oman joulufiiliksen kanssa aika paljon jo nyt, koska se on nyt vahvana, niin riittääkö siitä joulukuulle?

Kyllä mä ehkä uskon, että sitä riittää sinnekin, mutta varma ei voi koskaan olla.

Mun tekis hirveesti mieli jatkaa tätä vielä siten, että "mitä odotan tältä joululta" ja vaikka mitä. Mä en kuitenkaan lähe viemään tätä enää sinne, koska pitäähän nyt vähän malttaa näiden ajatusten kanssa.

Mutta musta tosiaan tuntuu, että mä odotan tätä tän vuoden joulua enemmän kun oon aikasemmin jouluja odottanut. Mun tekis mieli avata teille mun tän hetkistä päänsisäistä maailmaa taas vähän enemmän, mutta mä luulen, että mun täytyy järjestää mun pää ensin kuntoon. Sanotaanko näin, että mulla on aika iso stressi päällä tällä hetkellä, enkä oikeestaan ole ihan varma miksi. Kun saan ajatukset kirkkaiksi niin kerron sitten teillekin. Onhan meillä tässä sopimus?

Jatketaan tästä tosiaan sitten paremmalla ajalla.

Tai no joo, jos tahdotte, voitte jättää mielipiteenne (tänne, tai Facebookiin) tästä uudesta ulkoasusta. Mä oon koko blogin historian ajan pitänyt noi tiedot vaan yhdellä puolella, oikealla. Nyt ajattelin olla hurja ja vähän jakaa niitä; nyt niitä on sekä oikealla, että vasemmalla. Omaan silmään se ehkä vähän selkeytti sivua, tai siis ainakin teki jotenkin informatiivisemman. Yhdellä silmäsyllä näkee enemmän ja on ehkä vähän kivemman näkönenkin.

Tää on se oikee lopetus.

Terveisin,

Tekko

Pitkä ja hidas lauantaiaamu

Mä oon yrittänyt muuttaa mun suhtautumistani viikonloppuihin. Näiden kuuluukin olla hitaita ja rentouttavia, joita ne nyt hiljalleen alkaa olemaan. Sen jälkeen kun arvotin alkoholin uudestaan, on viikonlopuista tullut hiljalleen rentouttavampia.

Se kun ei tarvitse miettiä seuraavan viikonlopun juomista ja juomaseuraa on poistanut ison "taakan" harteilta. Voi keskittyä vaan olemiseen. Ja tää vaan oleminen on nyt viikonloppujen se isoin juttu.

Tänään mä heräsin, harvinaisen myöhään, kello 9 aikaan. Arkisin pyrin heräämään 6:15-7:00 välillä, joten nukkuminen kello yhdeksään asti on jo hurja suoritus ja toisaalta se on ihan mahtavaa. Näinä viikonloppuaamuina en pue ensimmäisenä vaatteita päälle, vaan hengailen mahdollisimman pitkään aamutakissa. Se jotenkin vaan kuuluu tähän asiaan.

Kahvia ja tosi tumma reissumies naamaan. Aamupalaa ei pidä unohtaa, vaikka onkin viikonloppu. Toinen kuppi kahvia mukaan ja sohvalle olemaan. Tv päälle ja pää tyhjäksi, tuijottelee vaan jotain todellista aivot narikkaan-ohjelmaa. Tätä voi jatkaa ihan huoletta vaikka kuinka pitkään.

Oon yrittänyt tavotella sitä lapsen huolettomuutta näillä pitkillä, hitailla aamuilla. Kaikki stressi vaan sivuun. Ja musta tuntuu, että oon aika hyvin siinä onnistunut. Mä en mieti mitään stressaavaa tälläkään hetkellä, joten mulla on aika hyvä fiilis. 

Lapsena viikonloput oli ihan mahtavia. Pysty olee vaikka pelkillä kalsareilla koko päivän ja katella vaan piirrettyjä. Teininä viikonloput oli lähinnä tietokoneella istumista ja roskaruoan syömistä. Nuorena aikuisena löytyi alkoholi ja se alkoi viemään kaiken ajan viikonlopuilta. Ei se itse juominen tietenkään vienyt koko viikonloppua, mutta jälkitauti saattoi aiheuttaa yhden päivän "pyyhkiytymisen".

Sitä kestikin sitten kauan, n. 1/3 elämästä.. Nyt koen sen pahimman olevan takana, ja sen takia nää ns. uudet viikonloput on ollut ihan mahtavia.

Mä en tiiä hehkutanko mä täällä mun blogissani nykyään liikaa sitä, että mun elämäntavat on muuttunut aika paljon. Kuitenkin hei; oon lopettanut tupakoinnin, oppinut jonkinlaisen fiksun päivärytmin, opetellut syömään, priorisoinut alkoholin toisella tapaa ja alkanut hieman jo lenkkeilemäänkin. Kaikki kuitenkin oikeestaan vaan hyviä asioita.

Se miksi mä sitä hehkutan, on siinä, että tää ei ole tapahtunut itsestään. Nää on suorituksia, joiden eteen mä olen joutunut ponnistelemaan.

Mä mietin sillon tosiaan kun Riihimäelle muutettiin, että tää on ikäänkuin "uusi mahdollisuus". Mitään ei kuitenkaan silti tapahtunut ensimmäisenä vuonna. Se jatkui aikalailla ihan samallaisena ja mä olin vähän pettynyt siihen.

Isoin käännekohta taisi olla siinä, kun pääsin mukaan Nuorisoteatterin toimintaan. Kuntouttavaan työtoimintaan, jonka todella koen kuntouttaneen. Siellä pääsin tutustumaan ihmisiin, jotka ei tuominnut – tai ainakin ekaa kertaa musta tuntui siltä. Kun pystyin olemaan suhteellisen paljon oma itseni, niin pystyin luopumaan paniikkihäiriölääkkeistä, jonka jälkeen oonkin tullut lähinnä ylöspäin ihmisenä.

Ja vaikka tää nyt voisi vaikuttaa siltä, että eläisin jotenkin ihan huippumahtavaa elämää, niin ei. Vaikka iso osa elämästä onkin tällä hetkellä tosi hyvin, niin on yksi asia, johon en itse voi mitenkään vaikuttaa, mutta se latistaa silti. Anteeksi, että otin sen taas esille, enkä aio sitä vieläkään täällä sen isommin avata.. 

Nähtävästi tää kirjottaminen johti mut nyt kuitenkin hieman stressaamaan.. Pfft.

Mun alkuperäinen tarkotus oli tulla kertomaan teille siitä, että miten hienoja nää viikonloput nykyään on. Se johti sitten kertomaan siitä, miten mahtavaa elämä tällä hetkellä on. Sitten se johti ajattelemaan asiaa, joka palauttaa taas siihen, että ei elämä aina ole niin ruusuilla tanssimista.. Päädyin rentoutuneesta mielentilasta suhteellisen stressaantuneeksi.. Ei ollut ilmeisesti hyvä ajatus kuitenkaan tulla kirjoittamaan.

Nyt koitan palata takaisin rentoutumis-tilaan ja lopetan tän kirjottamisen!

Terveisin,

Tekko

Romanttisia alkuasukkaita

Mä en koskaan ikinä tykkää sorkkia muurahaispesää, mutta ehkä mäkin voin joskus kirjottaa joitain mun mielipiteitä ylös? Mä olen hyvin helposti provosoituva ja sit mun sisälle jää palamaan outo tunne, jonka haluaisin vaan pois. Yleensä jätän sen tunteen sisälleni, koska oman mielipiteensä tuominen julki ei nyt aina ole se järkevin asia – ainakaan näillä mun mielipiteillä. Nyt mä kuitenkin päästän jotain pois ja katotaan miten käy.


Mä muistan, että olen joskus kirjottanut rasismista, mutta en muista mihin.. Ja että teinkö sen ihan itsenäni vai anonyymisti.. Kuitenkin, nyt haluan sanoa jotain siitä.

Itsestäänselvyyksiä, kuten; "elintasopakolaiset pitäisi ajaa pois Suomesta", en tule tässä heittelemään. Tai no, sen kirjoitinkin jo, mutta eikö se ole meidän kaikkien yhteinen kanta? Ei kukaan halua, että tänne tulee ihmisiä pakolaisina vaan sen takia, että täältä on niin helppo nyhtää rahaa? Mä en tiedä miten tunnistaa oikeesti hädänalaisen, eikä varmaan tunnista kukaan muukaan, ja siksi tämä ongelma on.

Mun haluni kirjoittaa heräsi pienemmästä ongelmasta; Brunbergin suukot. Sen paketin ulkoasu on nyt rasistinen, jonkun mielestä. Mun omasta mielestä se edellinen nimikään ei ollut rasistinen, mutta ei sillä ole nyt mitään väliä. Asiat, jotka on ennen ollut ihan normaaleja, on nykyään rasistisia. Mä en ole ikinä, ikinä nähnyt mitään rasistista sen paketin ulkoasussa. Kaksi tummaa ihmistä suutelee alkuasukkaiksi pukeutuneena, ja? Missä on ongelma?

Se, joka tän renkaan oli potkassut liikkeelle kirjoitti, että: "Hei Suomi, ihan oikeesti?! Onko tässä maassa ihan oikeasti hyväksyttyä esittää afrikkalaiset ihmiset romanttisina alkuasukkaina?" Mä en tiedä muista, mutta mun mielestä tossa ei lue missään, että noi olisi ensinnäkään afrikkalaisia? Saati, että ne olisi romanttisia?

Jos asiaa ajatellaankin niin, että kyseessä olisikin vaikka naamiaiset. Siinähän onkin kaksi suomalaista ihmistä pukeutuneena alkuasukkaiksi – ai niin, sekin saattaa olla rasistista ja loukkaavaa. Tai mitä tohon romanttisuuteen tulee, niin mitäpä jos noi valmistautuukin vaan syömään toisiansa? (Tässä kohtaa lähtee laukalle.)


Toki ymmärrän sen, että on hienoa nykypäivänä loukkaantua kaikesta, mutta joku raja. Ja ymmärrän sen, että ajat muuttuu. Mutta miksi, kysyn vaan, miksi kaikki pitää vaan tehdä vaikeemmaks?

Mä ehdotan, että jos lähdetään tämmöselle linjalle, niin poistetaan kaikista Suomessa myytävistä tuotteista kaikki ihmismäiset hahmot. Tummat, vaaleat ja keltaiset, kaikki.


Musta Pekka-pelikortit on nykyään Pekka-pelikortit, mutta niissä on vielä tosi rasistinen kuva ihmisestä. Uncle Ben's on matkustanut pitkän matkan tosi rasistinen naama pakkauksessaan. Ja jos lähetään oikein rasistisia kuvia hakemaan, niin Elovena! Niissä pakkauksissa on tosi rasistinen kuva ihmisestä! Onko hienoa, että suomalaiset nähdään pellolla hengailevina vaaleatukkaisina naisina (anteeksi, henkilöinä!)? Huh huh.. Ai niin, missään ei kylläkään lue, että se olisi suomalainen se henkilö..

Mitäs näitä muita on, mitkä halventaa ihmisiä? Hmm.. Tiedättekö nää "Pikkuveljen (sen pitäisi olla pikkuhenkilön, koska veli viittaa poikaan) paras"-toffeesekoitus yms. tuotteet? Sinne on varmaan ihan turha edes lähteä, koska niissä paketeissa on kaikissa ihmishahmot – kaikki vielä tosi suomalaisen näköisiä. Musta ei oo kivaa, että suomalaiset nähdään herkkuja syövinä, pelloilla hengailevina pellavapäinä.

Mulla on oikeus pahoittaa mieleni niistä, eikö niin? Ja vaatia sitä, että Suomessa ei vuonna 2019 tapahtuisi enää tämmöistä!


Mutta tosissaan; Elovena-pakkaukset on oikeestaan paras vastike Brunbergin suukkoja-pakkauksille. Mä koen, että Elovena-tyttö (anteeksi, henkilö!) on suomalainen alkuasukas. Miten tämä voi sitten olla oikein? Koska kyllä, rasismia on myös vaaleita kohtaan. Mutta onko meillä oikeus suuttua siitä? Vai pitääkö meidän pahottaa mielemme vain muun väristen puolesta?

Okei, joo, vaaleaihoiset ei ole Suomessa vähemmistöä, joo. On tietenkin paljon enemmän väärin käyttää vähemmistön jäsentä mainostamaan omaa tuotettaan. Mitä mä edes ajattelin?


Mutta vakava ehdotukseni on silti se, että poistetaan ihmishahmot kaikesta. Ehkä eläinhahmotkin, koska jokuhan voi loukkaantua niistäkin? Pääasiassa kuitenkin ihmishahmot. Tai miten olisi, jos kaikki pakkaukset olisivatkin identtisiä keskenään? Jokin neutraali väri ja vain tuotteen nimi? Ehkä elämä olisi siten helpompaa kaikilla.

Ja koska tässä on samalla myös toinenkin todella vakava aihe tapetilla, niin otetaan kaikesta tosiaan pois myös poika- ja tyttö-viitteet. Eli; neutraalin väriset paketit, joissa vain tuotteen nimi ja jos tuotteen nimi sisältää mitään sukupuoleen vihjaavaa, niin muutetaan se vaikka henkilöksi; esim. pyykkipoika = pyykkihenkilö.


Mä alotin tän siten, että mun sisälläni kupli viha typeryyttä kohtaan, mutta mä muutin tän aika nopeesti vitsiksi. Miksi mä en osaa ottaa asioita vakavasti? Okei, no en aio ottaa näin typerää asiaa vakavasti, koska ei se oikeesti ole vakavaa. Menkää maailmalle tutkimaan mitä se rasismi oikeesti on, ja tulkaa sitten takaisin kertomaan miten tumma hahmo ei voi mainostaa suklaata tai lakua. "Rasismia voi olla eri mittakaavoissa" joo, mutta silti, yrittäkää edes tulla toimeen.

Ja siis kyllä, rasismi on vakavaa, en sitä sanonut. Älkää ymmärtäkö väärin. Mä vaan haluaisin elää Suomessa, jossa ei ole tummia. NO EI TIETENKÄÄN! Ton oli siis tarkoitus olla osa vitsiä, älkää nyt oikeesti loukkaantuko. Mitä piti sanomani, oli se, että mä haluaisin elää Suomessa, jossa mielensä pahoittaminen (varsinkaan toisten puolesta) ei olisi niin isossa roolissa.

Mä voisin ihan koska vaan ottaa tänne muutaman oikeesti apua tarvitsevan ihmisen, jos lähetetään samalla yks kaikesta mielensä pahoittava henkilö sinne sen tilalle. NO EI TIETENKÄÄN! Voidaan lähettää, mutta ei oo pakko.


Mutta kyllä; postimerkki takapuoleen mielensäpahoittajille. Mun on kyllä ollut ihan helppo hengittää täällä, vaikka täällä on mainostettu tuotteita milloin milläkin nimellä ja kuvalla. Ehkäpä mä en vaan ole tarpeeksi empaattinen tai jotain, että voisin loukkaantua muiden puolesta..

No, tämä oli nyt tässä. Onnea ja menestystä, mutta mä pakkaan ihan kohta mun raketin ja muutan pois tältä planeetalta.

Terveisin,
Tekko

Uudesta televisiosta lenkkeilyyn

Mulle jäi jotenkin niin tyhjä olo sen jälkeen kun "Vanhat blogimerkinnät" loppui. Mitä mä nyt teen? En keksinyt mitään, joten ajattelin siispä kokeilla ihan vaan ilman ajatusta. Ainahan nää merkinnät on johonkin asti lentänyt!

Ensin keksitään yksi asia, mistä lähdetään kirjoittamaan. Hmm, mikähän se olisi? Kirjotan teille siitä, että ostettiin uusi televisio! Katsotaan, että mihin tää loppujen lopulta eksyy, vai eksyykö mihinkään..


Tosiaan, meillä on ollut kovin pitkään jo tommonen Sony Bravia televisio, Eira sanoo, että se on 43  tuumainen. Se voi olla mahdollista, mutta minä en voi sitä mitenkään varmistaa. Ostettiin toi joskus aikoinaan mun vanhemmilta. Tai no, minä ostin. Eira ei yleensä oo perustanut televisioista, joten se ei osallistunut siihen mitenkään.

Toi televisio on palvellut meitä täydellisesti; se on toiminut kun sen on tarvinnut toimia. Välillä ehkä jotain kaapeliongelmia, mutta ne viat ei ole televisiossa. Se on aina näyttänyt kuvaa kun on tarvinnut. Mä olen käyttänyt sitä pelaamiseen tosi paljon ja se on siihenkin ollut ihan omiaan. Jännä.


Me ei olla oikeestaan mitään tv:n orjia, mutta! Vuodessa on yksi pätkä kun televisiosta tulee iso osa elämää, ja se pätkä on syksy. Syksyisin televisiosta tulee kaikkea! Ollaan nyt katsottu vaikka mitä! Tai siis.. Ollaan katottu BB:n koosteet..

Ja palatakseni siis siihen, että miksi me nyt tarvittiin toimivan telkkarin tilalle uusi telkkari, niin toi uusi on tommonen älykäs versio. Voidaan katsoa sen kautta helposti ohjelmia esimerkiksi Ruudusta ja Katsomosta (joka ei taida enää kyllä olla katsomo, vaan MTV). Ja siis sitä kautta tota televisiota on nyt käytetty aika paljon.

Meillä on ollut kovan silmäilyn alla Ruudun kautta Syke-sarja. Se on ihan mahtava! Väittäisin, että se on 2010-luvun paras ohjelma. Ehkä jopa 2000-luvun paras ohjelma. 1990-luvulle se ei kylläkään mitenkään pärjää, koska sillon tuli kaikki parhaat sarjat mitä katsotaan vieläkin.


Toi uus telkkari on 49 tuumainen. Saatiin siispä 6 tuumaa lisää, jos Eiraan on uskominen ton vanhan telkkarin kanssa. Ei toi ton tv:n koko oikeesti ole edes millään tasolla tärkeä asia, mutta kun melkein samalla hinnalla sai, kun mitä olisi saanut paljon pienemmän, niin miksi ei..

379 € tais olla suhteellisen tarkka hinta. Mä maksoin siitä 200 € ja Eira suostui tällä kertaa maksamaan loput, huh. Se väittää kovasti, ettei se sitä tarvitse mihinkään, mutta kyllä viime päivät on kertonut muuta. Okei, ei se sitä katso katso, koska se kutoo villasukkaa samalla.. Mutta kuuntelee senkin edestä. Ehkä? Kuuntelee ainakin välillä.


Aika vahvaa sohvaperunoitumista.. Ei noin voi sanoa.. No, sanon silti. Aika vahvaa sohvaperunoitumista tämä nyt on ollut. Herään aamulla, käyn töissä, tulen kotiin ja jämähdän tv:n ääreen. Sitä on niin mukava katsoa kun se on niin uusi ja kiva! Ja voi katsoa netistä ohjelmia! Ja hyvällä kuvanlaadulla! Ja.. No, oon mä malttanut sen kerran jättää lenkin takia.

Kävin meinaan pari päivää sit lenkillä. Ai että, oli muuten hyvä lenkki. Sairastelin tossa viime viikon lopun ja lenkkeily ei ollut oikein mahdollista sillon.. Mutta nyt kun olin jo suhteellisen terve, niin oli se mukava käydä! Nyt tässä mietin, että pitäiskö sitä tänäänkin, mutta epäilen.. Mä unohdan aina venyttelyn ja oon lenkin jälkeen pari päivää rikki.

Ehkä mä kohta opin sen, että se venyttely on vaan hyvä asia. Ehkä lenkkiä seuraava päivä ei ole ihan niin tuskaisa kun mitä ne nyt on ollut..

Mutta siis nää lenkit.. Musta on niin mahtavaa ja mukavaa huomata oma kehittyminen! Joka lenkillä jaksaa enemmän ja enemmän. Muistan kun viime vuonna juoksin yhen lamppuvälin ja olin niin ylpeä itsestäni.. Siis yksi lamppuväli.. Mitähän se on metreissä? 25-50 metriä? Ei se kuitenkaan ole paljon mitään, mutta mä olin ylpeä siitä, että mä ns. juoksin sen matkan.

Tossa mun lenkkipätkällä on semmonen kohta missä tykkään kokeilla juoksua/hölkkää. Se on suhteellisen pitkä, tasainen ja se on vaan kävelijöille/pyöräilijöille. Sitä pätkää mä viime vuonna katsoin sillein, että "vau, sit ku mä tän jaksan juosta ni oon kyl paras!" No, pari päivää sitten mä juoksin sen pätkän kokonaan.

Laskeskelin äsken Google Mapsin kautta, että ei se pätkä ole kun 300 metriä.. Mutta hei! Ei se ollut ainut pätkä mitä jaksoin juosta tolla 5 kilometrin lenkkipolullani. Mä oon pyrkinyt siihen, että juoksen n. 3 kertaa sen lenkin aikana. Ja mitä pidemmälle, sen parempi. Oon oikein tahallani jatkanut oman jaksamisen ylikin. Eli voisin väittää, että juoksen tosta 5 kilometrin lenkistä ehkä sen n. 900 m.

Viime vuoden (mulla oli sama kolmen juoksuspurtin sääntö) tulokseen verrattuna toi on jo paljon! Viime vuoden juoksut oli jotain 75-150 metrin välillä.. Joten eikö voida puhua ihan hyvästä kehityksestä kumminkin? En tee tätä mitenkään järjestelmällisesti, vaan vahvasti nimenomaan oman jaksamisen mukaan, joten kehitys voi olla hyvinkin hidasta. Mutta se sentään on kehitystä! Ja mä pidän siitä!

Oon tosiaan käynyt noilla lenkeillä vaan lähinnä syksyisin, joten sen takia toi kehitys tuntuu kun se olis tosi suurta ja tapahtunut lyhyessä ajassa. Talvella saatan kanssa käydä vähän, mutta kevät ja kesä on mennyt täysin ilman. Että jos teistä tuntuu nyt siltä, että tää mun kehitys on harvinaisen hidasta, niin ottakaa huomioon tämä pointti.


Ja mä huomaan, että mä käytän tosi paljon sanaa "juoksu". Ei se ole juoksua se mitä mä teen, vaan pikemminkin hölkkää. Korjaan sen "juoksu"-sanan välillä sanalla "hölkkä" ja sen jälkeen tää kirjotus näyttää tosi tyhmältä, kun niitä molempia sanoja on siellä.. Mutta näillä mennään nyt.


Mutta edelleenkin omaan tavotteeseen on pitkä matka. Oon sen takia rakentanut itselleni välietappeja, tai välitavotteita. Mun tavotehan on loppujen lopuksi se, että jaksaisin joskus hölkätä ton koko 5 km. Toistaiseksi olen todennut, että toi hölkkä on vielä hieman liian raskasta näin kookkaalle miehelle, joten oon ottanut tavotteeksi kasvattaa mun perusvauhtia.

Mun keskinopeus on nyt ollut n. 5,8 km/h. Haluaisin, että mun perusvauhti olisi 6 km/h, koska oon jotenkin aina ajatellut päässäni, että se on ihmisen keskinopeus.. Nyt itseasiassa pitää etsiä jostain, että mikä on ihmisen oikea keskinopeus.. Mitä ihmettä? Ihmisen keskinopeus on 4,8 km/h? Mähän menen siis jo nyt "ylinopeutta"? No silti, haluan nähdä joskus, että olen mennyt ton matkan keskinopeutenani 6 km/h. Se on yksi välitavoite, joten siihen pyritään.


Mä jotenkin pidän siitä, että mulla on nyt inspiraatiota tämmöseen lenkkeilyyn. Haluunkin sen takia pitää sen niin, että en pakottamalla pakota itseäni – ainakaan vielä. Annan tän mennä tälleen alkuun tosi paljon omalla painollaan. Ja koska en tästä niin isoa stressiä ota, niin on tosi tosi kivaa nähdä, että jo tämä kehittää valtavasti!


No, nyt ei jauheta siitä sen enempää, koska nähtävästi tätä tekstiä tuli jo jonkin verran.. Mun piti tässä samalla vahtia meiän takkaa, mutta unohduin hetkeksi täysin kirjoitusmoodiin ja takka meinasi sammua.. Sain sen onneksi vielä pelastettua.

Telkkarista päästiin hienosti lenkkisaavutuksiin, ja tässä on just tää ilman ideaa kirjottamisen alottamisen hauskuus. Ajatuksia syntyy matkalla ja teksti seikkailee sitten minne sitä ikinä huvittaakaan. Ja aika usein, eli siis oikeestaan aina, mä nimeän nää merkinnät vasta tässä kohtaa, joten te ette edes välttämättä tajua, että olen kirjottanut tän tajunnanvirrassa uidessani.

Ja huomasin just, että viimeisin samanlainen merkintäni kantoi nimeä "Isoveljen bileistä lenkkeilyyn", hmm.. Onkohan toi lenkkeily nyt jotenkin tapetilla?

Se siitä nyt oikeesti sit.

Terveisin,
Tekko

Vanhat blogimerkinnät | Osa 7

Mun pitäis varmaan osata päätellä noista viime merkinnän lukukerroista, että te ette halua lukea mun muistelua vanhoista blogimerkinnöistä. Mutta mä päättelenkin niistä sen, että te ette vaan löytäneet sitä viime merkintää! Tottakai te siis haluatte lukea mun muistelua vanhoista blogimerkinnöistä, mutta mä julkaisin sen huonoon kellonaikaan! Näinhän se on? Onhan? No, mä kokeilen vielä kerran ja jos lukijoita ei tule enempää kun viimeksi, (3 lukijaa, joista todennäkösesti 2 olin minä itse (puhelin ja tietokone lasketaan erikseen)) niin sitten mä mietin tän jatkamista uudestaan.

Jos haluutte tätä vielä jatkossa, niin edes lukekaa näitä. Kommentteja te ette kirjoita, mutta osaan mä lukukerroistakin jotain päätellä. Joten vain vaikuttamalla voitte vaikuttaa..! Nyt vielä siis kuitenkin mennään kaivelemaan vähän vanhoja! 

14. Kesäkuuta 2009 – Last.fm -systeemi

Mulla oli kausi kun mä kuuntelin/pidin päällä musiikkia lähinnä sen takia, että sain kasvatettua mun tilastoja tuolla Last.fm-sivustolla. Mulla oli jatkuvasti musat päällä koneella, vaikka itse olin jossain muualla. Toi sivustohan siis muistaakseni seuras kaikkea musiikkia mitä kuuntelin (asennetun lisäosan avulla) ja teki niistä tilastoja.

Mutta silti tuolta on havaittavissa, että 2009 mulla oli aika kovassa kuuntelussa; Apulanta, Fintelligens, Leevi and the Leavings ja Eminem. Kaikki varsin hyviä vieläkin, joten paljoa ei ole 10 vuoden aikana tapahtunut musiikkimaussa.

Yritin käydä tuolla sivustolla nyt, mutta se on kyllä harvinaisen sekava.. En löytänyt sieltä mitään vanhoja listoja tai mitään. Liekö enää edes sama idea kun ennen..?

15. Kesäkuuta 2009 – Vihdoinkin tyytyväinen

Mä odotin tän otsikon alta jotain hienoa avautumista jostain.. Petyin, petyin suuresti. Toi on ehkä yks maailmankaikkeuden typerimpiä merkintöjä! Lyhyt kuin mikä, eikä mitään viihdearvoa – tai oikeestaan muutakaan arvoa.

Huomaa vielä, että Irc-Galleria-meininki on vielä ollut läsnä Bloggerissakin. Merkinnän voi tehdä mistä vaan, eikä sillä ole väliä, että mitä se pitää sisällään. Ei läpäisisi nykystandardeja mitenkään päin. Hyi.

Niin, jotta ette joutuisi avaamaan tota edes mielenkiinnosta, niin siis siellä on vaan joku kuva, että olen päässyt jossain nettipelissä kymmenen parhaan joukkoon.. Vau.

17. Kesäkuuta 2009 – Oh noes!

Toinen pettyminen ja vielä ihan heti putkeen. Olin varma, että tämmösen otsikon takana olisi joku tarina suuresta pettymyksestä tai edes pienestä pettymyksestä. Otsikon takaa ei löydy edes pienen pientä pettymystä.. Vaikkakin se nyt on hyvin suuri pettymys.. Hmm.. En kohta enää ymmärrä itsekään mitä olen kirjoittamassa.

Tuolla on siis taas vaan lainattu pätkä jostain Iltalehdestä ja muutama oma sana sinne loppuun. Todella turha, eikä myöskään pääsisi mitenkään päin mun blogiini enää tänä päivänä.. Hmph.

Kaikenlaista sitä minä olenkin tänne julkaissut..

23. Kesäkuuta 2009 – Kiirettä pitää

Oon ollut 6 päivää kirjoittamatta blogiin mitään ja olen ollut jo itse huolissani.. "En oo hirveesti kerennyt"..

Ja tavallaan tämäkin merkintä, mitä olin pantannut 6 päivää, oli kovinkin turha. Vaikkakin! Vaikkakin tuossa esittelin ensimmäistä kertaa mun silloisen sarjakuvani; Tekkoukon. Tuttavapiirissä se aiheutti hieman hymyilyä, joka kaiketi oli tarkoituskin. Tekkoukko oli siis tikku-ukko + minä, eli Tekko. Todella yksinkertaista piirtelyä ja todella.. Eh.. No, todella hauskaa huumoria. Jaksoin sitäkin tehdä jonkin aikaa, mutta perus meikäläinen kyllästyy aina kaikkeen jossain vaiheessa..

Tunnen kummallista kiusaantumista jos yritän niitä nykypäivänä itse lueskella, mutta aikanaan ne oli kyllä suurta hupia – lähinnä siis niiden tekeminen ja palaute.

25. Heinäkuuta 2009 – Holla, i'm back!

Ensinnäkin, taas, otsikointi. Ei ole mitenkään minun tapaistani yrittää sotkea suomenkieliseen blogiin englantia missään muodossa. Joitan lainasanoja voi käyttää, mutta toi otsikko on liikaa.

Kuukausi vierähtänyt siitä kun olin hädissäni 6 päivän tauosta.. No, aina ei voi voittaa. Mulla on jotenkin semmonen muistikuva, että olisin siirtynyt hetkellisesti takaisin Irc-Gallerian blogiin ja tekemään kaikkea muutakin. 

Mutta joo, en taaskaan kovin ylpeä voi merkinnästä olla.. Miksi näitä ei nyt osaa jotenkin yhtään arvostaa? Ne on pala mun blogin historiaa ja niiden pitäisi tuntua jotenkin hienolta.. Vaan ei, ei kaikki.

Mutta mä muistan hyvin ton pelin mitä oon kertonut pelanneeni tuolla! Olen kirjottanut siihen kivasti, että: "Ajatella, että sellaiseen voi addiktoitua tämmöinen 20-vuotias mies, vaikka pelit vaikuttaa enemmän tyyliin 6-13-vuotiaille tytöille suunnitelluilta." Ja kyllä, se peli ei todellakaan ollut 20-vuotiaille miehille suunnattu, mutta mä pelasin sitä.. Jotenkin olettaisin, että liittyy jotenkin The Sims -fanittamiseen, koska kaikenlainen hahmojen pukeminen ja asumusten rakentelu/kehittely on aina jollain tapaa kiehtonut. Se oli semmoinen ajanjakso ja onneksi kasvoin siinä jossain kohtaa yli. Olisi todella surullista sanoa, että "ajatella, että 30-vuotias mies voi pelata 6-13 vuotiaille tytöille suunniteltua peliä.."

EXTRA: 27. Heinäkuuta 2009 – Aika kummallista

Otan tän mukaan tähän merkintään, koska näin saadaan toi heinäkuukin käsiteltyä kokonaan ja tässä on muutenkin ollut käsittelyssä vähän mitään sanomattomat merkinnät. Siksi siis tämä extra..

Puuala ja itseäni nuoremmat opiskelutoverit oli muistaakseni tuon blogimerkinnän takana. Muistan hyvin, kuinka aina välillä jollain siellä oli jonkinlainen uhmaikä päällä, joka tavallaan kai kuuluu siihen 15-16-vuotiaiden elämään. Sain kuulla jatkuvasti jotain koostani, ja kyllä siellä ihmiset käytti ihan fyysistäkin väkivaltaa välillä – se vaan miellettiin aina leikiksi. "Et sä nyt tommosesta leikkilyönnistä voi suuttua". Olin ehkä helppo kohde, mene ja tiedä.

Mä oon kumminkin aika lepposa kaveri, mutta on mullakin päiviä kun menee tunteisiin. Ja toi blogimerkintä taitaa olla todiste siitä, että joku on päässyt ihon alle. Ai kappas, olinkin käyttänyt "olen leppoisa"-kortin jo silloinkin, hauskaa.

Noin, semmoset sieltä sitten. Vaikkakin aika paljon todella turhaa, niin olihan silti kiva käydä tuolla muistelumatkalla taasen. Miten on, maistuiko teille?

Tajusin juuri, että olikin tavallaan virhe lisätä toi extra tähän.. Mulla on 2 blogimerkintää vuodelta 2009 käymättä läpi.. Hmm, laitetaanko nyt kumminkin vielä 2 extraa lisää, jotta saadaan vuosi 2009 pakettiin..? No saitte ylipuhuttua!

EXTRA: 2. Syyskuuta 2009 – Mielenkiintoista

Tuon otsikon takana on elämää ihmettelevä Tekko 2009. Ihmettelin unen määrän vaikuttamista olemiseeni, tietokoneen käynnistymättömyyttä ja aikaansaamattomuuttani. Eli en mitään kovin ihmeellistä. 

En muista, että olisin tota blogimerkintää koskaan kirjoittanut, mutta kun se kerta on olemassa, niin olen sen todennäköisesti kirjottanut. Muistin kyllä, että joskus olen johonkin blogimerkintään lainannut "Ihme ja kumma"-biisin sanoja alkuun, mutta en muistanut että se olisi ollut tuo.. No, tämäkin on nyt kovin ihmeellistä ja kummallista.

EXTRA: 3. Syyskuuta 2009 – Ahaaha

Hienoa otsikointia! Hienosti hoidettu. Ton otsikon takaa löytyy kuva minusta, tukka sliipattuna taakse. Mulla on jotenkin semmonen muistikuva, että toi vois olla pikkuveljen ottama kuva? Jotenkin vielä muistelisin, että meiän yhteinen kaveri oli kuvan ottamishetkellä meillä kylässä?

Mulle tuli silloin tosta kuvasta mieleen rockabillyt ja sitä kautta Leevi and the Leavingsin kappale Viisitoista vuotta myöhemmin. Joten eikö olekin oikein hyvä idea blogimerkinnälle, että laitetaan kuva menemään ja siihen vähän lyriikoita kyseisestä kappaleesta? No, silloin se ilmeisesti oli hyvä idea..

Ja vaikka tuolla lukee, että se on mennyt toisessa järjestyksessä, että muka ensin kappale on iskenyt ja sit oon yrittänyt olla rockabilly, niin ei. Mä muistan sen kovin vahvasti, että se meni nyt kertomallani tavalla. Oon vaan halunnut kirjottaa sen noin päin jostain syystä..

Näin saadaan tää teksti loppuun toista kertaa! Ja näin saadaan myös vuosi 2009 käsiteltyä kokonaisuudessaan. Kuten varmaan nyt huomaatte, niin mä olen kirjottanut tätä aikalailla kiinni hetkessä. Alussa sanoin, että jos haluutte lisää, niin lukekaa, mutta ei se mene ihan niin. Lukemalla tätä, ette saa lisää vuoden 2009 blogimerkintöjen läpikäymistä..

Voin harkita vuoden 2010 blogimerkintöjen läpikäymistä jos niin vaaditte, mutta en aio alottaa sitä itse. Jos siis haluatte näitä, niin joo, voin alkaa käymään niitä läpi vielä tän vuoden puolella, mutta muuten.. Hmm.. Vaikka ette toivoisikaan jatkoa näille, niin voi olla, että alan käydä vuotta 2010 läpi vuonna 2020.. Jos tästä tulis joku tämmönen "10 vuotta sitten"-sarja? Oliko tarpeeksi epäselvästi kirjoitettu?

Nyt äkkiä pois täältä! Ei teidän tarvitse, mutta.. Toi oli niinku tän merkinnän lopetus.

Terveisin,

Tekko

Vanhat blogimerkinnät | osa 6

Mä hiukan epäilen olevani tulossa kipeäksi tai jotain. Mulla on aina välillä oireita, kuten nenänvuotoa, paljon aivastuksia ja silmien ja nenän kirvelyä. Mutta nää on siitä jänniä, että yhtenä aamuna näitä on ja sitten toisessa hetkessä ei. Sit ne voi olla seuraavana päivänä vaikka iltapäivällä ja sit niitä ei taas ole.

Eilen mulle ilmestyi siihen vielä päänsärky, jonka ajattelin silloin olevan niskaperäistä. Tänään se taas ilmestyi kesken päivän.. Ja siihen päälle vielä semmonen mukavuus kuin veto pois. Ei oikein jaksa mitään, tekis mieli vaan nukkua. Vaan kun en viitsi keskellä päivää nukkua, niin pakko pysyä hereillä.

Kaks päivää olis viel työviikkoa jäljellä ja sit olis mahdollisuus sairastaa. Nyt jotenkin todella odotan viikonloppua.. Hmm, ehkä jos tänään menee aikasin nukkumaan, niin jaksaa vielä huomisen ja jos huomenna tekee saman, niin jaksaa vielä perjantain.. Toivotaan.

Mutta oli mulla nyt tälle päivälle vähän aihettakin; kuten otsikosta käy ilmi. Nyt ollaan jaariteltu niitä näitä vaikka ja kuinka, joten eiköhän käydä vähän kaivelemassa vanhoja!



1. Kesäkuuta 2009 – Hyvää kesäkuuta!

Siinäpä vasta tärkeä merkintä. Toi oli ikäänkuin vain ilmoitus mahdollisesti tulevasta blogimerkinnästä.. Miksi olen niin tehnyt?

No joo, on siellä myös kuva minusta. Ilmeisesti siis se oli tuorein kuva minusta sillä hetkellä. Oli otettu kaverini Villen uudella kameralla ja oli oikein taiteellinen. Vaikee kyllä nähdä itseään siinä, mutta minä se kaiketi olen. Oon niin tottunut parrakkaaseen ja iäkkäämpään naamaani.

Nyt lähinnä vaan turhaan venytän tätä.. Joten vaihdetaan seuraavaan.


3. Kesäkuuta 2009 – Vapaaseurakuntanuoret kokoontuu / osa 2

Mä olin vähän erilainen nuori; mä en tenhnyt itse pahoja asioita oikeestaan, koska mä toivoin vaan, että kaikki jäis omista pahoista asioistaa kiinni. Ja jos joku joskus jäi kiinni jostain typeryydestään niin kyllä, mä olin hyvin paljon "vahingoniloinen".

En tiedä miten toi tarina aikoinaan päättyi, mutta mä olin hyvin lähellä sitä toisinaan seuraamassa. En vanhaan postitaloon linnottautumista nähnyt, mutta näin, että ne tyypit touhus siellä melkein joka päivä jotain tuhojaan. Linnottautuminen oli vaan se viimenen niitti sit ilmeisesti poliiseillekin, joita mikään rakennukseen liittyvä ei aikaisemmin hetkauttanutkaan.

Muistan kuinka mua ärsytti se, että millekään ei voitu tehdä mitään. Tyypit sai rellestää ja meiän piti vaan sietää. Ja jos pyöränkumi puhkes rikotun ikkunan lasinsiruun niin se oli aikalailla vaan "ihan henkilökohtainen voi voi". Se oli kyllä hurjaa.. Mitä lie noista nuorista tullut näin kymmenessä vuodessa.. Ehkä ihan perus kansalaisia, ehkä osa on vankilassa? Ei ehkä suoraan ton takia, mutta kyllä se meno oli siellä välillä niin hurjaa, että ei se varmasti jäänyt siihen.


5. Kesäkuuta 2009 – Tuoli projekti

Mua ensinnäkin niin paljon ärsyttää toi otsikko.. En haluaisi sitä tuossa muodossa tänne, mutta aion pitää tän "aitona". Kirjottaisin sen nykypäivänä ehkä kuitenkin ihan yhteen; Tuoliprojekti. No, se nyt on mitä on.

Mä muistan hyvin ton projektin, koska tein sitä pajalla tosi suurella intohimolla. Olin tosi innoissani siitä, että pääsin entisöimään jotain. Kokeilin sen parissa myös ekaa kertaa verhoilua (, tosi pienessä mittakaavassa ja helpoimmalla mahdollisella tavalla, mutta kokeilin silti).

Lopputulos miellytti mua itseäni ehkä päivän tai pari, ja olisin halunnut tehdä sen uudestaan. Ehkäpä se tekeminen siinä olikin mielenkiintoisempaa kun valmiiksi saaminen.. Vaikka yleensä mulle tärkeintä on valmiiksi saaminen, eikä tekeminen niinkään.. Oon hyvin kärsimätön ihminen, olin jo silloin, mutta en tiedä miksi toi proggis vei mukanaan.


9. Kesäkuuta 2009 – Plaah

Elin silloin paniikkihäiriön kanssa, mutta en vielä tiennyt, että mulla on myös taipumusta jonkinlaiseen masennukseen. Oon tuolla kuvaillut aika hyvin sen, mimmosena mä olen masennuskauden yleensä kokenut; mikään ei ole eikä tunnu hyvältä. Jälkikäteen kaiken muistaa vaan harmaana.

Ei mulle ole koskaan masennusta diagnosoitu, mutta mä uskoisin vahvasti, että toi on nimenomaan ollut sitä. Hyvin harmaata aikaa kun mikään ei oikeesti kiinnosta, eikä mitään vaan huvita tehdä. Onneksi mulla siihen ei kovin usein liittynyt mitään itsensä/muiden vahingoittamista.

Mut en selkeestikään halunnut vaipua siihen masennukseen syvemmälle, koska yritin kuitenkin pitää unirytmistäkin kiinni. Se on aina sillon tuntunut vaikeelta, mutta oon onnistunu useimmiten pitää pään pinnalla, ja siitä voi olla vaan ylpeä nyt. Hyvä Tekko 2009!


11. Kesäkuuta 2009 – Wnb taidekuvaaja

Villen uusi kamera pääsi jo toisen kerran tosi toimiin; lähdettiin kävelemään ja kuvailemaan. Napsittiin kuvia kaikesta mahdollisesta. Sain kuvat jossain kohtaan itselleni ja sieltähän löytyi selkeästi jonkinlainen teema; yksinäisyys.

Kuvia, joissa jotain asiaa on yksi. Tottakai yksinäisyys, miksi ei? Noi kuvat on hyvin selkeesti amatöörien ottamia ja ne ei edes ole oikeesti mitenkään erikoisia. Sillon se vaan saattoi tuntua siltä, koska oli kamera ja vain taivas rajana. Ja toisaalta, taide on katsojan silmässä, joten kyllä, ne on voinut tuntua mulle silloin taiteelta. Nykyään ne on vaan kuvia kuvien seassa.



No.. Osuipas tälle päivälle jotenkin tosi tylsät merkinnät. Oikeestaan vaan "Plaah" herätti mussa semmosta kunnon muistelua ja muistamista, ja se sai vähän miettimäänkin. Muut tuntui jotenkin vahvasti täytemerkinnöiltä tai muuten turhilta. Ne on kuitenkin osa mun blogin historiaa, joten ne on mahtavia!

Laitetaas vielä vähän cliffhangeria, jotta saadaan teidät taas koukutettua odottamaan seuraavaa osaa! Seuraavassa Vanhat blogimerkinnät-blogimerkinnäsäni mm. seuraavat aiheet; Vihdoinkin tyytyväinen, Kiirettä pitää ja Holla, i'm back! 

Muistakaa siis olla kuulo.. lla.. Ei noin voi sanoa? Tai siis nimenomaan noin voi sanoa, mutta ei noin voi kirjoittaa. Ellei joku kopioi tätä tekstiä johonkin puhesyntetisaattoriin ja kuuntele tätä tietokoneen lukemana.. Mutta pysytään nyt ainakin, hmm, näkösällä? No jossain jotenkin.

Terveisin,
Tekko

Teit Meistä Kauniin = Mahtava!

Mä en nykyään enää hirveesti tee näitä "katsoin elokuvan ja olipa se niin hyvä, että haluaisin kirjoittaa siitä jotain"-merkintöjä. Joskus blogin alkuaikoina mä tein niin, tosin sillon mun kirjotustaito oli vielä suhteellisen huono, mutta tein silti; ne on tosi kökköjä, eikä niissä edes käsitellä sitä elokuvaa mitenkään. Oikeestaan ne oli ehkä leffasuosituksia mun lukijoilleni..

Kuitenkin, nyt mun on pakko tehdä jotain! Pakko kirjottaa jotain tosta "Teit meistä kauniin"-elokuvasta. Eilen katoin sen ja siis.. Mä vaan oon jotenkin tosi.. Vau.


Mä voisin kutsua itseäni suhteellisen isoksi Apulanta-faniksi. Mä oon aina tykännyt niiden musiikista, ja kuvittelisin, että olen kuullut niiden jokaisen kappaleen. En oo ollu semmonen fani, joka olisi kaivanut kaiken tiedon kaikesta bändiin liittyvästä, mutta toi elokuva laittoi mut tutkimaan asioita nyt.

Elokuvan tarina, eli siis ilmeisesti Apulannan alkutaipaleen tarina, on tosi mielenkiintonen. Bändi on ilmeisesti meinannut jäädä monta kertaa telakalle erinäisistä syistä. En tiennyt sitä. Ja joidenkin biisien historia aukes tosi hyvin ton elokuvan aikana. Jatkuvasti tuli semmosia "ahaa!"-elämyksiä kun jokin pala loksahti johonkin paikoilleen.

Ja sit noi näyttelijät.. Jotenkin mä vaan tykästyin siihen Tonia näytelleeseen ihmiseen (Tatu Sinisalo); siinä oli niin paljon sitä Tonia, jonka mä olen nähnyt tv:stä. Yks semmonen yksityiskohta oli esimerkiksi se kun elokuvan Toni soitti rajuisti kitaraa, niin se sen alahuuli.. Mä oon aika varma, että mä oon nähny Tonin tekevän ihan samaa. Ja sit se miten toi elokuva-Toni puhuu.. Sekin on aikapitkälti just semmosta kun oon Tonilta kuullu.


Isoin miinus elokuvassa on ehkä, mikäpä muukaan, kun naamansa kuluttanut Roope Salminen. Mä en missään vaiheessa pystynyt unohtamaan sitä, että se nimenomaan on Roope Salminen, eikä roolihahmonsa. Se häiritsi mua hyvin paljon. Mä yleensä pystyn unohtamaan näyttelijän ja keskittymään roolihahmoon, mutta en nyt.. Se kai tuli jo selväksi? Se ei osunut nappiin.

Toiseksi isoin miinus tulee Mandysta. En tiedä onko se oikeesti puhunut siten kun sitä näyttelevä ihminen (Mimosa Willamo) tossa elokuvassa puhuu, mutta ihan liian vahva suomalaisaksentti suomalaisissa sanoissa. Se kuulosti enemmänkin siltä, että suomalainen olisi tunkenut omaan puheeseensa turhan paljon englantia mukaan.. Vaikka oletan, että sen olisi pitänyt kuulostaa siltä, kun jenkkiläinen opettelisi puhumaan suomea puhuen molempia kieliä sekaisin. Nyt se vaan kuulosti tyhmältä ja kömpelöltä, ja se vähän söi tunnelmaa.


Mut onneksi elokuva on huonoistakin puolistaan huolimatta ihan mahtava. Siitä kertoo ehkä paljolti se, että mulla pyöri kylmät väreet jatkuvasti. Aina kun oivalsi jotain, niin niskakarvat pystyyn ja hrrhrr. Tosi mahtava, huh.


Ei pidä myöskään muuten unohtaa sitä, että elokuvasta on kiva bongata tuttuja näyttelijöitä ja/tai muuten tunnettuja ihmisiä. Yllätyin suuresti kun näin Dan "Uniikki" Tolppasen ja Kari "Brädi" Härkösen omissa sivurooleissaan. Ja kun nykyään tietää jotain, että mitä nää Apulannan heebot touhuaa, niin oli kiva bongata sieltä Jannika "Jannika B" Wirtanen ja Olga Temonenkin.

Nyt tutkittuani tota näyttelijälistaa, niin tuli kyllä yllätyksenä, että siellä oli itse Toni Wirtanen poliisina ja Niko Kivelä Jakena.

Ja yks henkilö, Roope Salmisen lisäksi, jota en olisi halunnut elokuvasta bongata, oli Tuomas "Tume" Kukkonen – rasittavin tubettaja jonka tiedän.


No joo.. Mutta kaikenkaikkiaan toi elokuva on parasta pitkään aikaan. Mä kun oon aina vähän tai vähän enemmän ihannoinut 90-luvun punk-kulttuuria, niin toi kyllä siltäkin kannalta osui ja upposi muhun. Mä olin vaan koko 90-luvun niin nuori, etten päässyt mukaan niihin kuvioihin, joten oon joutunut vaan tarinoista ja elokuvista päättelemään, että se on ollu hienoa aikaa! Vaikkakin varmasti välillä raskasta, mutta silti hienoa uskoisin.

Hmm, sanoinkohan mä kaiken mitä mun piti sanoa? Ehkäpä.. Mä luultavasti joudun nyt alkaa metsästämään Apulantaa käsittelevää kirjallisuutta, koska mä uskon, että tohon elokuvaan ei oo saatu kaikkea. Ja nyt mua todella kiinnostaa ottaa selvää kaikesta Apulantaa koskevasta!


Pakko vielä tähän loppuun mainita itsestäänselvyys; elokuvan musiikit oli todella hyvät. Tykkäsin tosi paljon siitä, että monia biisejä oltiin muutettu semmoseks taustamusa-tyyliseksi, mutta ne oli silti hyvin tunnistettavissa. Ja muutenkin jotkut versioinnit tossa elokuvassa oli vaan jotain mahtavaa.

Ja näihin sanoihin on hyvä tämä tästä nyt lopettaa. Suosittelen etsimään ton elokuvan käsiin, mikäli ette ole sitä vielä nähneet. Mä en usko, että sen kanssa voi kovinkaan helposti pettyä!

Terveisin,
Tekko

Vanhat blogimerkinnät | osa 5

Tämä blogimerkintä, jota tässä kirjoitan, on tän blogin 600. blogimerkintä! Ajatella.. Jos ajatellaan, että jokainen merkintä mahtuisi yhdelle kirjansivulle, niin tästä saisi painettua 600 sivuisen kirjan! Tai 600 irrallista sivua ilman kansia! 600 paperilennokkia varustettuna mun uniikeilla teksteillä! Ja itseasiassa heti ensimmäisessä lauseessa oli virhe.. Yleensä kirjansivut on kaksipuolisia, jolloin sivuja tulisi yhteensä vain 300.. Mutta kuitenkin, 600 on päivän sana!

Ja mikä olisi parempi tapa juhlistaa tätä kun kaivella vähän vanhoja! Kyllä, jos se ei vielä otsikosta selvinnyt, eikä tosta äskeisestä lauseesta, niin tänään mennään taas tutkimaan ja muistelemaan vanhoja blogimerkintöjä. Ja mennään sinne suoraan!

20. Toukokuuta 2009 – No huh huh!

Siellä se on alkanut, mun vihani ohuen ohuita leivänpäälisiä kohtaan.. En voi vieläkään sietää niitä. Mun elämä, tai ainakin päivä menee pilalle, jos jääkaappiin on erehdyksissä eksynyt ohuen ohuita keittokinkkuja.. Kuten oon tuolla kirjoittanut, niin ne on ajan- ja rahanhukkaa!

Kirjotin tuolla myös, että paperi menis paremmin leivän päällä, mutta hmm.. Sitä en ole itseasiassa edes kokeillut, mutta olen silti samaa mieltä 2009 vuoden itseni kanssa. Ohuen ohuet leikkeleet pitäisi kieltää lailla ja oon tiennyt sen hyvin jo silloin.

Oon nähtävästi jatkanut hyvin kriittisenä, koska olen samassa aiheessa käsitellyt myös jäätelöiden pakettikokojen kutistumista – ja sitä, että hintaan se ei ole vaikuttanut paljoltikaan. Ihmisiä jekutettiin silloin, ja ihmisiä jekutetaan vieläkin. Ehkä paras jekutus oli joskus joku Felixin ketsuppimainos, jossa mainostettiin sitä, että 1 kg pakkaukseen on nyt lisätty juhlaetuna 0,25 kg lisää, mutta todellisuus oli se, että ne on alunperinkin ollut 1,25 kg pakkauksia.. Se vaan ehkä näytti ihmisistä houkuttelevammalta..

21. Toukokuuta 2009 – Naapurisopua

Voi kuinka minä muistankin tämän tekstinpätkän.. Mua ärsytti silloin suuresti. Mä olin itse ihan täysin tupakanvastainen henkilö silloin, ja mä jouduin silti kärsimään tupakansavusta. Ja mä huomaan miten toi kirjoitustyyli tuolla vaikutti muhun nytkin.. Jotenkin virallisempaa, miksiköhän?

Mä en tosin muista, että miten tossa lopulta kävi.. Kaiketi se tupakointi siinä loppui tai mä tyydyin pitämään ikkunan kiinni? Oli se silti aika raskasta, niin kauan kun se jatkui. Se naapuri kävi siinä alaovella tupakalla ja se mun (ja pikkuveljen) huoneen ikkuna oli ihan siinä vieressä.. Savu nousi suoraan siitä sisään, eikä tilanteelle noihin aikoihin voinut mitään – sai tupakoida melkein missä vaan.

Ja siis ehkä eniten mua ärsytti siinä se, että mä todella sain päänsärkyä tupakansavusta. Oon kirjottanut joskus, että oon jotenkin hajuaistiyliherkkä, ja se oli sillon hyvin vahvasti läsnä.. Sit jossain vaiheessa alotin ite tupakan ja hajuaisti ilmeisesti huononi sen verran, että jäljelle jäi vaan vahvat hajut tuottamaan päänsärkyä.. No, nykyään en enää tupakoi, mutta tupakansavusta ei tule päänsärkyä.. Ei ainakaan niin helposti.

26. Toukokuuta 2009 – Maanantaiyö - aikaa miettiä elämää suurempia asioita

Hirvee otsikko, hirvee, hyi. Mä en käsitä, että miten oon laittanut noin pitkän otsikon, koska mä en oo muistaakseni koskaan tykännyt otsikoida pitkästi! Ehkä toi on vaan ollut pakko laittaa noin? En muista sitä.

Oon tuolla marissut siitä, että mun unirytmi on ollut sitä, että nukahdan vasta puolenyön jälkeen.. Voi minua.. Nykyään se on ihan normaalia. Mä oon samaan aikaan yö-, että aamuihminen, joka on tosi huono kombo kai. Mä tykkään valvoa pitkään ja mä tykkään herätä aikasin. 00-07 on nykyään ihan normi, mutta tuolla on 00-09 ollut noin paha? Voi minua, voi voi..

Siellä oon haaveillut kesästä, mökkeilystä ja ulkona nukkumisesta.. Ulkona nukkuminen on haaveissa vieläkin, miksi se on niin vaikeeta toteuttaa? Telttailemaan vaan, ei voi olla niin vaikeeta.. 

Ja olen tajunnut olevani iso ja kömpelö. Sen kanssa on oppinut elämään ihan hyvin, vaikkakaan en usko olevani nykyään enää niin iso ja niin kömpelö kun olin silloin. Ehkä, tai sit se on vaan sitä, että oon tosiaan oppinut elämään sen kanssa.. Olipas sekava ajatus, mutta menkööt.

28. Toukokuuta 2009 – Ohjaajat ei osaa olla tyytyväisiä mihinkään

Jatketaan tätä huonoa otsikointia näköjään.. No, ei täällä niitä olla arvostelemassa. Mulla on ollut tuolla oikein työteliäs työpäivä, mutta tosin tein omaa projektiani työpajan työtehtävien sijaan. Muistan hyvin sen suuren ärsyyntymisen mikä mulle tuona päivänä heräsi.. Ohjaajat hävis paikalta ja jätti lähinnä vaan kysymysmerkkejä ilmoille. Vaihtoehdot on joko tehdä mahdollisesti väärin tai tehdä jotain, eli omaa projektia eteenpäin.. No, tein jotain ja se ei tietenkään ollut hyvä asia.

Hyvinkää aikoina noi pajaohjaajat oli tosi raskaita. En kiellä, etteikö siellä ois ollut hyviäkin seassa, mutta suurinosa oli ihan väärissä ammateissa. Kaikki me oltiin niille vain ilmaista työvoimaa, eikä meitä oikein edes kannustettu eteenpäin. Joskus silloin tällöin oli kehityskeskusteluita, joissa muka päästiin eteenpäin jossain, mutta oikeesti vaan jumitettiin paikallaan.. 

Onneksi Riihimäellä oli sitten paljon parempia ohjaajia ja meininkikin oli hyvin erilaista. Se ei tosin ole tämän blogin aihe, joten ei mennä siihen.

Noihin aikoihin aikalailla vaan alistuin siihen mitä ihmiset puhu, kärsin siinä hetkessä ja kirjoitin lopulta blogiin ajatukseni. Siinä hetkessä ei voinut mitään sanoa, koska kyky kommunikoida fiksusti oli tiessään. Pääasia kai, ettei jäänyt pahemmin patoutumia, kerta sen jotenkin kuitenkin on pystynyt purkamaan.

29. Toukokuuta 2009 – Vapaaseurakuntanuoret kokoontuu

Tän mä muistan hyvin! Oli tosi jännä fiilis mennä rakennukseen, joka on vasta saanut purkutuomion ja on tyhjillään. Vapaaseurakuntanuoret, kuten meidän ohjaaja niitä nuorisolaisia hauskasti nimitti, oli pistänyt paikan etukäteen jo purkuun. Se on kyllä jännä, että paikkoihin pitää murtautua ja tuhota kaikki mikä on tuhottavissa..

Mä pääsin sinne siis ovesta, joka oltiin murrettu auki. En murtautunut itse. Ja mä en tuhonnut sielä mitään, koska kaikki oli jo tuhottu – joten olenhan minä nyt parempi ihminen.

Se oli tosiaan Hyvinkään vanha postirakennus, joka sai lähteä uuden uljaan kauppakeskus Willan tieltä. Meiän työpaja oli samassa rakennuksessa, mutta eri rakennuksessa.. Se oli siis semmonen jännä ratkasu, ikäänkuin kaksi taloa oltaisiin vaan liimattu yhteen. Ehkä ne käytävät saattoi olla siellä jotenkin kytköksissä toisiinsa, mutta se ei koskaan mulle selvinnyt.. 

Se oli mielenkiintoinen päivä se! Ja jos totta puhutaan, niin mulla on ikävä Hyvinkään vanhaa katukuvaa.. Willa vaan jotenkin teki siitä liian.. Semmosen. Se oli paljon mukavamman näkönen semmosena kun mitä se oli vielä silloin.

Silleen me saatiin päätökseen tämä muisteluretki vuoteen 2009. Ihan mielenkiintoisia tekstejä, mutta otsikointi ei läpäisisi nykyisiä kriteerejäni. Ne pitää olla lyhyitä, mutta informatiivisia.. Tai ainakin lyhyitä.

Ja joo, päätetään tämä 600. merkintä tälleen tosi tylsästi vaan tähän. Eipäs! Ei tylsästi päätetä tätä kyllä nyt, koska en muistanut vielä laittaa edes cliffhangeria! Seuraavassa osassa järisyttävän hienoja tekstejä (en edes vielä tiedä mitä on tulossa..) ja todella mielenkiintoisia otsikoita (toivottavasti..), joista esimerkkinä seuraavat; Vapaaseurakuntanuoret kokoontuu / osa 2, Tuoli_projekti ja paljonkertova Plaah!

Noin, se oli siinä. Jännityksen täyteisiä hetkiä vaan kaikille lukijoilleni!

Terveisin,

Tekko

Jokaiselle jotakin (Syys-lokakuu)

Kyllä, siinä lukee "muuuta", mutta tajusin sen liian myöhään..

Uuden merkinnän aika! Tuntuu kyllä, että pitäis käydä ehkä tässä välissä haukkaamassa vähän happea, koska on jotenkin semmonen olo, et ei oo ihan tällä planeetalla. Mulla on taas peli-kausi meneillään.. Käytän kaiken ns. tyhjän ajan pelaamiseen. Ja tässä kun oon pelannut nyt viimesen noin 4 tuntia, niin kyllä se pistää vähän jumittamaan. En ees näe kunnolla..

Ja jos jotain kiinnostaa, niin pelaan tällä hetkellä semmosta peliä kun Oxygen Not Included. Se on ollu mulla vasta muutaman päivän, mutta oon pelannut sitä jo 20 tuntia.. Ehkä pitäisi löytää joku kohtuus.. Tommoset selviytymispelit vaan kiinnostaa mua liikaa ja keksin kokoaika uusia tapoja tehdä asioita.. Sit on pakko pelata.

No, mennään nyt kuitenkin itse aiheeseen, joka siis otsikostakin on varmasti jo kaikille selvinnyt.


Töistä: Toisaalta musta tuntuu, että mun on turha enää kirjottaa tästä.. Kesäteatteri on loppunut ja mun työnkuva on muuttunut itseään toistavaksi arjeksi. Jos jotain on pakko kirjoittaa ylös, niin oon saanut pidettyä omat homman hallinnassa. Omat hommat tulee hoidettua aina ensimmäisenä ja vasta sitten käyn muiden töiden kimppuun. Kukaan tai mikään ei ole päässyt mun omien hommien eteen, joka on jonkinlainen edistysaskel mulle itelle. Autan kyllä yhä ihmisiä ihan mielelläni, mutta priorisoin ne vasta seuraavaksi.

Jotain kehitystä kai.


Alle 2000 kcal: Hmm, onkohan mulla nyt joku kapina iskemässä päälle kun musta tuntuu, ettei mun oo järkeä kirjottaa tästäkään enää? Mä oon kuitenkin saanut pidettyä mun ruokarytmin lähes täydellisenä lähes aina. Ehkä pientä tarkkuutta vaaditaan vielä, mutta muuten se alkaa olemaan todella selvää ja tapahtuu kuin itsestään.

Okei, ehkä toi ensimmäinen ajatus oli vaan jotain kiirehtimistä.. Tottakai mun täytyy kirjottaa tästä, koska vain siten mä saan tätä ylläpidettyä. Mulla olis vaan kauhee kiire kirjottamaan noista kuukauden silmäilyistä, koska siellä on pari kivaa juttua.

Mutta joo, liittyen tähän projektiin, niin oon taas alottanut epäsäännölliset lenkkeilyt. Kävellen ja hieman hölkäten. Pitkä matka on vielä omiin tavotteisiin, mutta niitä kohti mennään.

Ruoka-asiat on pääpiirteittäin kunnossa ja syksy tuli sopivaan saumaan. Tykkään nimittäin lenkkeillä vaan syksyllä, oon aina tykänny. Illalla siinä joskus 20 maissa on paras aika lähteä, koska on pimeetä ja viileetä – siihen vielä pieni sade, ni ai että.. En oo hirveesti nyt noilla lenkeillä musiikkia kuunnellut, koska oon ollut semmosessa keskustelusovelluksessa kavereiden kanssa ja jutellut niiden kanssa lenkin ajan. Lenkki menee huomaamatta kun on lenkkiseuraa.

Mutta tiivistettynä; vielä vähän tarkkuutta joihinkin annoskokoihin ja vielä vähän enemmän motivaatiota lenkkeilyyn. Silleen siitä hyvä tulee.


Tähän väliin on pakko kertoa, että mä vasta tänään tajusin, että toi edellinen kuukausi oli syyskuu.. Se meni jotenkin ihan täysin vaan ohi. Tai no ei silleen ohi, mutta en vaan tajunnut missään vaiheessa, että mikä kuukausi on meneillään.. Tajuta nyt vasta lokakuussa, että syyskuu oli tossa välissä..


Syyskuun silmäilyt: Nyt päästään itse asiaan! Voi olla, että oon unohtanut merkata kaikki, mutta mulla on tuolla ainakin noi pari tosi isoa juttua itelle..

Tää kuukausi nimittäin alkoi kauan odotetulla Pitkä Kuuma Kesä-elokuvalla! Joka siis aikoinaan oli semmonen elokuva, jonka katsoin vähintään kerran vuodessa, koska se oli vaan niin hyvä. Ehdottomasti yks mun henkilökohtaisista lemppareista. Ei se tietenkään enää voi potkia niin kovaa, mutta hyvä se oli silti, eikä varmasti ollut viimeinen kerta kun kyseisen elokuvan katselen.

Kuukauden toinen elokuva kantoikin sitten nimeä Transke.. Transcente.. Transcendence. Tähän hätään en tosin muista siitä kun sen, että se Ronin kanssa katottiin ja ainakin Roni hypetti sitä elokuvaa sen jälkeen. Hmm.. Kai se oli hyvä? Kyllä se tais olla, joo. Ihan mielenkiintoinen tarinahan siinä ainakin oli.

Kolmas olikin sitten 1922. Sekin on vähän hämärän peitossa tällä hetkellä, mutta tästä muistan sen, että tästä Roni taas ei pitänyt yhtään. Mä saatoin pitää vähän? Joo, ehkä mä pidin siitä vähän. Laitoin leffan pyörimään oikeestaan vaan siksi, että jossain luki Stephen King. Yleensä siltä pohjalta on vaikeeta saada huonoa elokuvaa! Mutta ehkä, iso ehkä, toi leffa saattoi olla hieman laahaava.

Tässä välissä mulla oli taas kirjanpito lopahtanut, mutta oon aika varma, ettei sieltä puutu mitään. Ehkä se sen takia loppuikin, koska ei vaan tullut katottua mitään? No, neljäs elokuva olikin sitten taas suomalainen tekele, Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja. Leffa oli sinällään hyvin jännä taas, että se vei kyllä tunteita mukanaan. Oli hyvin lähellä, ettei jossain kohtaa elokuvan aikana olisi tullut tippa linssiin. Ja kyllä, Heikki Kinnunen sopii paljon paremmin Mielensäpahoittajan saappaisiin! Kyllä, kaikinpuolin leffa toimi kyllä itelle ja voin vaan suositella muille.

Tähän väliin voi kuulua joku elokuva, mutta en ole ihan 100% varma. Ehkä 75% varma vaan.. Mutta koska sitä ei tähän ole merkitty, niin mennään suoraan kuukauden ehdottoman oman suosikkini kimppuun!

Pet Sematary (2019). Herranjestas, huh. Mä olin tosi epäröivä tän kanssa alkuun, koska siis se alkuperäinen Pet Sematary vuodelta 1989 oli yks mun suosikeista lapsena. Kyllä, pidin kauhuleffasta pienenä, ja paljon pidinkin. Ainut mikä siinä silloin oikeestaan pelotti oli Zelda, mutta niissä kohdissa olikin hyvä pitää silmät kiinni. Tää uus Uinu uinu lemmikkini turvautui aika paljon säikäytyksiin, jotka kyllä melkein aina sai mut. Loppua kohden opin jo tunnistamaan tulevat säikäytykset ja varauduin niihin hyvin. Ja siis tää uus versio kyllä trollaa meitä, jotka olemme alkuperäisen nähneet.. Siin oli pari semmosta kohtaa mitkä muistin hyvin, mutta sitten niitä ei tapahtunutkaan.. Tai tapahtui, mutta ei samalla hetkellä/tavalla. Se oli jotenkin tosi huikeeta, koska "tiedän mitä nyt tapahtuu!!" ja sitten se ei tapahtunutkaan.. Ja ykskaks se tapahtuikin toisessa hetkessä! Ihan mahtava, tykkäsin todella.

Ja vaikka leffat päättyikin tähän, niin jatketaan sitten näillä muilla silmäilyillä. Koska siis, mä olin itse jo lopettamassa Big Brotherin katselun, koska se tuntui tosi tylsältä.. Kokeilin sitä 24/7-palvelua ja se piti mulle välillä seuraa, mutta se vaan muodostui tarpeettomaksi ja tylsäksi. Sit jossain vaiheessa edellistä kuuta Eira halusi ruveta niitä koosteita katsomaan ja no, niitä on nyt sitten itsekin tullut katsottua. Niitä jää aina semmonen kasa katsomatta syystä tai toisesta ja sit pidetään maratooni. Se on ihan hyvää ajankulua, jos ei muuta ole.

Ja koska 24/7-palvelu oli sama asia kun Ruutu+, niin tuli katsottua Ruudun kautta vähän muutakin. Mainittakoon nyt Kontio & Parmas. Sen sarjan huumori kyllä osuu itelle, joten oli pakko katsoa se toinenkin kausi, joka siis oli ton palvelun takana vielä toistaiseksi.

Netflixiin oli myös tullut uusi kausi Dicens.. Disencham.. Disenchantmentia.. Meniköhän se vieläkään oikein? No kuitenkin, sitä. Se on ollut semmosta "en jaksa pelata, enkä jaksa tehdä mitään.." katseltavaa, nautitaan pari jaksoa kerrallaan ja sit jaksaa taas tehdä muuta.

Yökatseltavana on mennyt vähän Metsolaa, Kyllä Isä Osaa(ta) ja Pirunpeltoa.


Muuta mukavaa: Onkohan mulla tähän mitään.. Vai lopettelisinko vaan äkkiä ja menisin hetkeksi terassille heilumaan tuulessa..? No voin kertoa sen, että kun jossain vaiheessa kirjottelin siitä mun tavasta aikoinaan mennä ostelemaan vähän dvd-elokuvia.. Niin nyt löysin sen tavan taas!

En tiedä onko se oikeesti huutomerkin arvoinen asia, mutta musta se oli taas kivaa. Mennä kaupan dvd-hyllylle ja tutkia elokuvia.. Se oli sillon kivaa ja se oli nyt kivaa! Nyt tein kaksi semmosta reissua ja molemmilta tarttui mukaan elokuvia. Kotimaisia, muut nähtyja ja yksi uusi tuttavuus. Sibelius, Prinsessa, Kaksipäisen kotkan varjossa (tästä oon muistaakseni joskus kirjottanut tänne blogiin jotain – tässä) ja Teit meistä kauniin (tätä en oo viel nähny).

Ehkäpä siis seuraavassa jokaiselle jotakinkissä(?) Näistä elokuvista jotain.

Sen pidemmittä puheitta lopetellaan tämä tältä osin, tai kokonaisuudessaan tähän tämä merkintä. Kiitos.

Musta tuntuu, että mulla saattaa olla tuolla paljon semmosia virheitä, että on pitänyt kirjottaa kaks samaa kirjainta peräkkäin, mutta oon jättänyt toisen kirjottamatta.. Sitä tapahtuu jostain syystä nyt kokoaika.. Pahoittelen.

Terveisin,
Tekko