18. joulukuuta 2013

18. Luukku


Mahtavaa. Menetin otteeni täysin tätä epäaktiivisuutta vastaan. Näin on tapahtunu joka vuosi mun "joulukalentereissa".

Jossain vaiheessa kun unohtaa sen yhden luukun, niin siitä on lähes mahdoton enään palata takaisin siihen aktiivisuuteen, mitä se ennen sitä unohdusta oli. Taas pahahti tommonen tauko, että luukut 16 ja 17 jäi välistä täysin.

Se ei todellakaan ole ajanpuutetta, vaan ehkä lähinnä mielenkiinnonpuutetta. Siitä tulee semmonen kierre. Kun unohdat yhden, ajattelet, että ei toisellakaan ole väliä.. Ja niin on noidankehä syntynyt.

Mut jos mennään ihan itse aiheeseen. Tänään oli taas tämmönen päivä, ettei vaan millään saanut itseään ylös ajoissa. Huonosti nukuttu yö ja herääminen negatiiviseen ilmapiiriin ei ole hyvä yhdistelmä. Sillon sitä mielummin heittää peittoa takasin korville ja jatkaa koisimista.

Vaikka luulis, että siihenkin voi tottua, niin ei.. Tää sama kaava toistu jo aikoinaan kun vielä vanhemmilla asuin. Sillonkin välillä piti herätä niin negatiiviseen ilmapiiriin, että ei kyllä ois millään tehny mieli. Vaikka se ei todellisuudessa edes ole niin negatiivinen ilmapiiri, kun sitä heti herättyään ajattelee.. Sehän on vaan sitä, että halutaan se toinen hereille ja arjen askareisiin. Mulla on siis joku ongelma sitä kohtaan.

Haluisin herätä hyvin nukutun yön jälkeen siihen, kun mulle tuodaan kahvi sänkyyn ja hempeillään hetki. Hehe, noin kärjistetysti ajatellen siis. Onko "kärjistetty" edes oikea sana? No, kai se on. Mut mikä olisi oikeesti mukavampaa kun herätä positiivisella mielellä? Ehkä se herääminen on tarkotettu vaan jouluaatoiksi.

Mä oon oikeesti aika jouluihminen. Vaikka oon saakelin laiska, enkä yleensä jaksa panostaa joulun laittoon, niin silti se on kivaa. Lahjat on tietenkin ihan kiva lisä, mutta mulle pääasia on olla perheen kanssa. Harmi vaan, että sekään ei oo aikoihin ollu se koko perhe. Joillain kun sattuu olemaan se oma perhe (toinen osapuoli ja lapsia). Onhan mullakin se toinen osapuoli, josta olen hyvinkin onnellinen.. Mutta se omassa asunnossa vietettävä joulu varmasti vaatisi ne pienet veitikat, jotka tekee siitä joulusta sen joulun. En tiedä.

Toisinaan se olis vaan niin hemmetin siistiä palata lapsuuden jouluihin.. Ai että. Sitä mä yleensä haen takaa sillä, kun menen porukoille yökylään ja herään sitten aamulla puurolle, kinkun tuoksuun ja jouluhössötykseen. Se on se joulu. Vielä kun saisi irrotettua kaikki sisarukset samaan taloon, pois omista jouluistaan, niin se olisi unelma joulu.

Siinä mielessä ja itseasiassa aika monessa muussakin mielessä mä olen jäänyt tavallaan lapsen tasolle. Tahdon olla se pieni poika, joka olin silloinkin.. Ja tahdon takaisin ne ajat. Yksi päivä vuodesta riittäisi aivan mainiosti.

Nykyään kun ollaan kaikki aikuisia ja muilla on ne omat perheet, niin joulu on muuttunut aikalailla. Ne muutamat sukulaiset ja riittävästi alkoholia.. Toisaalta, on sekin ihan mukavaa ihan vain yhdessä vietettävän ajan vuoksi, mutta ei se ole sitä mitä mä joululta toivon.

Tää oli nyt tämmönen jaarittelu. Vähän enemmän tekstiä, koska välipäivät.

Terveisin,
Tekko

15. joulukuuta 2013

15. Luukku


Moi. Olen taas erittäinkin pettynyt itseeni. Alku oli niin lupaava ja päivä päivältä sitä kaikkea tuli tänne blogiin. Perjantai.. No, tiedätte kyllä. Perinteinen kaava.

Perjantaina ku otti muutaman oluen tyhjään vatsaan, ni oli blogimerkintä samantien historiaa. Kirjotus ei oikein luistanut. Ei tosiaan. Facebookissa tietäjät tietää.

Perjantai oli kyl ihan siisti silleen.. Alessa käytiin muutamalla, vaikka olin luovuttamassa jo aikasimmin, koska ei tavallaan ois tehny mieli, ku tuli huono olo. Silti, silti lähdin mukaan. Alessa maistelin vaa juomia, mutta en muistaakseni juomalla juonu mitään. Muistaakseni. Alen vessassa joku jätkä tuli selittää, että olin tutun näkönen ja se oli nähny mut jossain.. Sillee, ihan mielenkiintosta.

Tultiin sit jossain vaiheessa pizzerian kautta kotiin nukkumaan. Kävin vessassa ja oli pakko oksentaa. En muista aikoihin oksentaneeni -ja nyt taas. Ihan siistii.. No en tiedä.

Lupailin teille lauantaiks jotain isompaa häppeninkiä, mutta sit huomasin kusevani senkin. Lauantaina ei vaan kyenny tekemään yhtään mitään. Tai vaikka ois kyennykki, ni ei huvittanu. Oli sen verran mielenkiintoset olotilat, että oli pakko vaa vetää kaikkee mättöö ja makaa sohvalla tuijottamassa leffoja.

Itseasias oon tehny sitä samaa tänäänki. Röhnötän tässä ja tuijotan leffoja. Itseasias onneks, koska törmäsin tosi hyvään leffaan. "Dead Snow". En teille siitä kerro sen enempää, mutta suosittelen kattomaan. Mira vois ainakin tykätä. Hoho.

Nyt mulla pyörii tossa joku "Shrooms". En oo jaksanu oikeestaan keskittyy tohon ollenkaan. Eli ei voi olla kovin hyvä. Tai no en tiedä. Jos vaan jaksais tosiaan kiinnittää huomionsa siihen, eikä tehä kaikkee muuta samalla.. Kai siitä vois joku saada jotain irti.

Mut nyt ei voi enää auttaa. Kaks päivää jäi nyt tästäkin kalenterista uupumaan, enkä haluu niitä jälkeenpäin enää ruveta väkertämään. Mokasin.

Enkä viitti ruveta enää lupailee mitään, että teen sillon ja sillon jotain ja jotain. Ehkä mä annan tän mennä taas omalla painollaan loppuun. Tää on nyt tämmönen, ja seuraava joko on tai ei ole.

Näin se sitten menee.

Terveisin,
Tekko

12. joulukuuta 2013

12. Luukku


Mä oon oikeesti jo ihan petikamaa. En meinannu jaksaa ees raahautuu tähän koneelle, mutta oli pakko. Tää blogi pakotti.

En tiedä, minkä takia pakotan itteni tähän, vaikka ei ois mitään järkevää sanottavaa. Nyt ei oo sanottavaa, eikä edes videota. Mutta on saatava se luukku 12.

Anteeks nyt tosiaan. Oon liian tarkka jättääkseni tän väliin, mutta nyt liian väsynyt keksimään tai kykenemään mitään.

Lupaan viimeistään lauantaiksi jotain hienompaa kun tämä. Anteeksi ainainen vähättely ja nihkeys. Ei nää nyt oikein tunnu miltään semmosilta luukuilta, mitä ois kiva käydä avaamassa.. Mutta tää nimenomaan vaan sen takia, että en haluu jättää päivääkään väliin. Liian tarkka sen suhteen.

Terveisin,
Tekko

11. joulukuuta 2013

11. Luukku


Oikeesti oon sitte niin väsyny tänään, etten kykene mihinkään erikoiseen. Siksi multa tuleekin tähän luukkuun vaan yks tosi väsyneenä tehty video. Nyt tää on taas tätä tämmöstä vähättelyä, mutta nyt ei auta muukaan.

Toivottavasti saatte videosta edes jotain irti. :)

Video: KATSO!

Terveisin,
Tekko

10. joulukuuta 2013

10. Luukku


Ollaan jo hienosti kymmenennessä luukussa. Vielä 14 luukkua avaamatta! En tiedä, onko se sitten hyvä vai huono asia..

Mitä ootte pitäny näistä mun merkinnöistä? Se on varmasti ainakin positiivista, että näitä on tullu joka päivä. Ei samaan tahtiin kun yleensä. Yks tuolla, toinen täällä. Jos muutenkin sais taas vähän puhtia tohon kirjottamiseen.. Voihan se olla, että alkuvuodestakin tulee taas hirveesti tarinaa, mut sit se jossain vaiheessa taas lopahtaa ja saattaa tulla kuukaudenkin taukoja. Eiku hei.. En tiedä oliko mulla tänä vuonna ainuttakaan kuukauden taukoa.. Tai siis silleen, etteikö joka kuukausi ois tullu edes yhtä.

Mulla on tuolla Youtubessa tältä päivältä kaksi (2) videoo latautumassa, mutta en tiedä miksi ne menee niin hitaasti? Olin itseasiassa kattovinani, että Iltalehdessä ois ollu jotain juttua jostain nettijutusta.. Odottakaas..

No, en nyt löytäny sitä. Mutta mun mielestä oli jotain tekstiä, että Elisan netti toimii tänään huonosti? No, siltä musta alkaa ainakin pikkuhiljaa tuntumaan. Odotellu tota ekaa videoo sen pari tuntia.. Mitä on tapahtunu? 31% ladattu. Se ois menny jo pariin kertaan, jos se toimis normaalisti.

No täytyy nyt seurailla tota ja toivoa, ettei se ole kokonaan jumissa.. Koska muuten joutuu alottaa koko operaation kokonaan alusta - sad.

Odotellaan nyt kumminkin. Jos ne menee tänään vielä, ni editoin linkit tähän - jos ei, ni en.

Edit: Kesä- ja lokakuulta ei merkintöjä. Eli oli yli kuukauden taukoja. 

Edit 2: Nyt ne videot on Youtubessa.
Video 1: KATSO!
Video 2: KATSO!

Terveisin,
Tekko

9. joulukuuta 2013

9. Luukku


Tänään teitä vlogini ystäviä hellitään. Multa tulee nyt kaksi videota tähän luukkuun. Ensimmäinen ihan perus höpinää ja toisessa käsitellään yhtä kirjaa.

Jos kiinnostaa, ni kannattaa tsiikaa.

Tekstin ystäville tulossa kanssa tottakai jossain vaiheessa jotain. Nyt vaan hirvee innostus vlogien tekoon. Kiitos.

Vlog nro. 4 
Vlog nro. 5

Tsiigaillaan.

Terveisin,
Tekko

8. joulukuuta 2013

8. Luukku


Eilinen.. Huh huh.

Eiran synttäreitä tosiaan vietettiin ja kuten mä sanoin, alkoholia tuli nautittua. Toiset hieman runsaammin kun toiset - mutta ei siitä sen enempää. Itse vältyin nyt suhteellisen hyvin tappeluilta, vaikka välillä äänen korottaminen oli lähes pakollista.

Vieraita tais olla parhaimmillaan, hmm, 11 (+ me)? Oli kyllä sen verran kaunis kenkäkasa eteisessä, että ei mitään rajaa. Ei ihmekkään, että multa on nyt toinen kappale mun uusista kengistä omilla teillään. Toivottavasti se joskus löytää tiensä kotiin, voi pientä.

Takki palautui tänään kyllä suhteellisen onnellisena kotiin. Sillä oli vielä kaikki omaisuuskin mukana - kaikki mitä siellä säilytän. Olihan se mielenkiintoista, että vaatteet on lähteny kävelemään.

Mitä sitten tulee noihin rikottuihin esineisiin.. No, meillä on suihkussa semmonen pidike lastalle seinällä. Tai siis oli. Se oli onnistuttu pistämään kappaleiksi. Suihkusta vielä sen verran, että siellä oli lennelly myös kaikki tavarat pitkin poikin. Siellä on semmonen saippuateline.. Se löyty aamulla saunan lauteitten alta, että en tiedä mitä siellä on oikein tapahtunut. Sitten itseasiassa suihkun lattialta löyty myös rikkinäinen tuoppi. Mikä siinä suihkussa nyt oikein kiehtoo?

No tossa oli onneks kaikista isoimmat vauriot. Tai no, pikkueteisen ja eteisen välisen välioven alareunasta oli lähteny jonkinlainen palanen irti. Ei iso homma korjata, mutta turhauttavaa. Ainiin ja eteisessä loju kasa vaatteita illan aikana lattialle, koska yks naulakko oli irronnut paikaltaan. Liikaako vaatteita yhteen koukkuun? Kuka tietää.

Pääpiirteittäin siis ihan onnistunut ilta. Ei ihan heti uudestaan. Kiitos.

Terveisin,
Tekko

7. joulukuuta 2013

7. Luukku


En kerkeä tänään videoimaan mitään, enkä oikein kirjottamaankaan. Teen tän nyt tässä vaiheessa päivää, koska illalla se vois olla hankalampaa - johtuen kaiketi humalatilasta. Eli tänään Eiran synttärit.

Viime yönä kun en saanut unta, niin kävin väsäämässä Eiralle kirjekuoren keittiön pöydälle. Aamulla sitten viattomasti kysyin, että "Ootko sä käyny jo tuol?" tarkoittaen keittiötä. Ei ollut Eira vielä käynyt ja mä sit sanoin, että kannattanee käydä.

Eira hyppäsi sängystä ylös, kipitti keittiöön ja hetken päästä ilonen ilme kasvoillaan takaisin makuuhuoneeseen, kiitoksien kera.

Omasta mielestäni lahja oli suhteellisen tylsä, koska viime vuoden lahja ei hirmuisesti eronnut tästä - Eiran mielestä se ei ollut tylsä. Mutta se on pääasia.

Eikä siinä vielä kaikki! Vein Eiran syömään.. Tai no siis.. Eirahan meidät sinne ajoi ja oikeestaan teki tilauksenkin.. Minä olin vain maksumiehenä. Eli Eira vei meiät syömään ruokaa, jonka minä tarjosin sille. Lehtipihvit ranskalaisten kera, uh. Oli muuten hemmetin hyvää. Tässä kuva aterioista:

Lehtipihvi ja ranskalaiset. Maustevoiiiii!

Mutta päätän tarinani ruuasta siihen, että oli ihan saamarin hyvää.

No, tosiaan kuten tossa aikasemmin totesin, niin illemmalla saattaa olla humalatila. Porukkaa tulee taas enemmän kun asuntoon mahtuu, mutta toivottavasti osa porukasta viihtyy oven toisella puolella. No ei vaineskaan, kyllä tänne jotenkin saadaan kaikki mahdutettua - toivottavasti.

Boolia on, kakkua on, sipsiä ja dippiä on, pätkiksiä on, olutta on... Kaikkea on. Kauppareissutki verotti varmaan jonku 80-100 euroo. Tai no hemmetti, hmm, varmasti päälle 100 euroa, koska jos laskee aikasemmat kauppareissut, esim. Alko.

No ei sille voi mitään. Toivottavasti on edes hauskaa!

Terveisin,
Tekko

6. joulukuuta 2013

6. Luukku


Luukusta kuusi pompsahtaa itsepäisyyspäivä - vai mikä se oli?

Tänään sain kun sainkin videon aikaan, joten tämän päivän luukku tarjoillaan videon muodossa. Ja täältä se saapuu!

LINKKI! Menkää sinne!

- Ja ja ja...

Terveisin,
Tekko

5. joulukuuta 2013

5. Luukku


Viitosta vaa kaikille. Femmaa puskee.

En tiedä, älkää kysykö. Tänään tää tulee vähä myöhässä, eikä edes videona - täytyy kattoo jos huomenna kerkeisin. Huomenna saattaa tulla video. Odottakaa.

Tänää oli kiva päivä. Hyvä kaveri vuosien vuosien takaa tuli käymään Hyvinkäällä. Kierreltiin Willassa ja bongailtiin lahjoja. Mulla oli se suurin ongelma - Eiran synttärilahja. Ideoita ei oikein ollu, eikä meinannu syntyä millään. Mutta hei, mä tein sen. Löysin sen, ja uskon Eiran pitävän siitä. Vaikkakin, no... Näkee sitten. Kyllä se siitä pitää.

Kiitoksia eilisistä kommenteista, uh! Kiitoksia. Kerrankin niitä tuli. Mielenkiintosta kuulla, että sisällön määrällä ei ole niin väliä. Kiva, että kelpaa välillä vähän lyhyempikin tekstinpätkä. Tai siis näin käsitin. En siispä valita siitä, että ei tule niin hirveesti sisältöä aina.

Mut en mä tiedä.. Oli siisti nähä Miraa. Oli siisti tietää, että ei se ilmeisesti vihaakaan mua. Jos vihais, ni ei se ois tänne tullu. Oli siistiä, uskotteko jo?

Sit käytii heittää Mira Riihimäen asemalle. Käytiin Prismassa ostaa Eiran isille lahja ja sit käytiin vielä sielläkin. Ja ainii, näkyhän toi Kosjo K. Kojoottikin. Ja perhana, olin jo unohtaa. näkyhän tänää Villezkaaki. Tänään näky paljon ihmisiä, joita ei oo taas toviin nähny. Siistii! Hyvä fiilis!

Eikä huomen tarvi herätä kouluun. Voi nukkua pidempään ja herätä kuvaamaan vlogia - mahdollisesti. Mut eikai siin sit. Näkyillään! Siistii.

Terveisin,
Tekko

4. joulukuuta 2013

4. Luukku


Trv. Tänään en oikein jaksa kyetä tekemään blogin eteen mitään. Ei vlogia, koska ei ollu aikaa. Ei kunnon blogia, koska väsyttää.

Tänään käytiin Järvenpään Tarjoustalossa pyörähtämässä, mistä tarttukin mukaan Eiralle kengät.

Ainiin, ja koulussa meillä on nyt koristemaalauskurssi, ni siellä tuli tänään sit sohellettua vähän epämäärästä kuvioo seinälle. Tapetontinäyttö arvioitiin tänään ja vähän tuli palautetta huolimattomuudesta. Minkäs sille voi, et se oli mun ensimmäinen ihan yksin tehty tapetointi. Aina mulla on ollu joku apuna, tai oikeestaan mä oon pyöriny siinä apuna - tai tiellisenä.

Tästä tuli nyt varmaan tosi epämukava ja huono merkintä, koska yritän tässä keskittyä pizzaan ja samalla Eira käskee mun kattoa samaan aikaan Hauskat Kotivideot-ohjelmaa. Siellä on kuulema kokoajan jotain hauskaa "KATO! Kato!"

Mut ei täs oikein sit muuta. Morsot kaikille.

Terveisin,
Tekko

P.S. Huomenna saattaa tulla taas vlogia, jos kerkeen. :) Se on vähä semmonen juttu, etten kehtaa sitä kenenkään läsnäollessa tehdä, ni täytyy kattoa senkin perusteella.

3. joulukuuta 2013

3. Luukku


Kolmas päivä, kolmas luukku. Mitäs muutakaan sieltä nyt paljastuisi, kun vlog! Kyllä, se on jotenkin koukuttavaa hömppää. Kai mä vielä joku päivä jaksan kirjottaakin jotain. Nää nyt on tämmösii.

Linkki videoon!

Terveisin,
Tekko

2. joulukuuta 2013

2. Luukku


Eilisessä tekstissä mainitsin mielenkiintoni tehdä videoblogia. Tänään sitten otin kameran käteeni, tai oikeestaan asettelin sen alustalle, painoin reciä ja aloin höpöttää.

Alukshan siitä ei meinannu tulla mitään, mutta kun hetken aikaa läpisi ja kokeili useampia ottoja niin kyllä sieltä tuli video, joka itseäni ainakin jollain tapaa miellytti.

Ja itseasiassa se oli aika miellyttävä tunne kun sai videon valmiiksi ja huomasi kuinka sai avautua "jollekin". Vaikka se olikin vain kamera.

Joten tässä "joulukalenterin" toiseen luukkuun videopostaus. Kiitos, ja anteeksi.


Terveisin,
Tekko

1. joulukuuta 2013

1. Luukku



Rakas joulupukki.. Eiku, ootas hetki. Ei tää mikään kirje joulupukille kai ollu, mut ei se mitään. En oo vissiin ainakaan vuoteen kirjottanu minkäänlaista joulukalenteria. Nii-i, kirjottanu joulukalenteria.

Aikoinaan IRC-Galleriassa mulla oli tapana kirjottaa joka vuosi jouluisin vähintään se 24 päivää putkeen kaikkea turhaa, joten jos nyt kokeilisin tännekin. Tähän päivään ei oo oikein kerenny mahtua muuta kun Jumbo-reissu, joten jos se olisi ensimmäisen luukun aihe.

Mielenkiintosin asia mitä siellä Jumbossa huomasin, oli se, kun yleensä mulle tulee hirveessä väenpaljoudessa mun paniikkihäiriö hyvin esille - nyt ei tullu. Tai jos tulikin, niin se ilmoitti itsestään hieman erikoisella tavalla. Mua alko huvittaa. Mun silmät vilkuili jokaista vastaantulijaa, joten voitte kuvitella mimmosta vauhtia mun silmät on menny tänään. Ja kun huomasin tarkkailevani jokaista ihmistä, niin mua rupes naurattamaan.

Oikeestaan en tiedä mille nauroin. En sille, että mun silmät tarkkaili jokaista. En sille, että ihmisiä on niin monenlaisia. Eli en oikeestaan oikein millekään. Kunhan nauratti. Enkä mä ees nauranu silleen kovaäänisesti, vaan se oli semmosta itsekseen hihittelyä. Virnistyksen näki varmasti kaikki.

Aina kun pysähdyttiin johonkin kauppaan, mun hymy lakkas siihen. Ja kun taas tultiin pois kaupasta ja jatkettiin matkaa, virnistely alkoi taas. Huvituin ihmisistä tai jostain.

Voihan se toisaalta olla sitäkin kun näkee kuinka kiire muilla ihmisillä on. Me kun ollaan oltu ajoissa ja hommattu suurin osa joululahjoista jo. Toiset alottanu vasta nyt ja juoksee päättöminä pitkin Jumboa, etsien lahjoja läheisilleen - voi voi sentään.

No, jos se siitä aiheesta. Pähkinänkuoressa voisin todeta, että joko lääkkeet on auttanu tai tehny musta jotenkin mieleltäni kieron.

Tää seuraava juttu on niin maailmaa mullistava, että se on pakko jakaa. Ostettiin mulle pipo! Mulla ei mun muistaakseni ainakaan n. 10 vuoteen ole ollut minkäänlaista pipoa, tai siis en ole omistanut. Kyllähän sitä on muiden pipoja tultu lainailtua (luvatta), mutta ei sen kummempaa. Mulla on nyt kumminkin oma pipo. Miettikää sitä.

Ja sit semmonen asia, mitä mä tänään rupesin tosissani miettimään.. Joskus multa kysyttiin, että koska alan tekemään vlogeja (blogia videoina). Mä kelasin, että olisin voinut tehdä tän joulukalenterin vlog-tyylisenä, mutta en ainakaan tänään saanut semmosta aikaseks. Jos jostain iskee vaan tarpeeks hyvä inspiraatio, niin saattaa (HUOM! SAATTAA) joulukuussa muutama videopostauskin tulla. Inspiroikaa mua. En rupee tekemään videota ilman minkäänlaista pohjaa, koska en pidä vlogaajista, jotka uikuttaa jokaisessa videossaan sitä, että "en oikein tiedä, mitä sanoisin.." Tahdon aiheita ja ideoita.

Mut ei mulla oikein tässä muuta. Hyvää joulukuun ensimmäistä päivää kaikille tasapuolisesti! Ja nyt minä koitan tosissani pitää tän 24 päivän blogausputken! Ei saa katketa, tai tulee surku.

Terveisin,
Tekko