31102017 | Leipäkö?

Täydellisyyteen pyrkiminen, hmm, ei. Ehkä kumminkin täydelliseen itsensä miellyttämiseen pyrkiminen. Jos jokin asia ei ole omasta mielestä hyvin, niin se on erittäin todella huonosti. Ja ne on yleensä erittäin pieniä asioita, jotka on erittäin suuresti huonosti.

Mulle yksi asia, joka tuottaa suurta tuskaa, on leipien tekeminen. Nyt mä kirjoitan teille täydellisen leivän ohjeen!


Kun otat leivät pussista:
1. Ei kantapalaa, se ei ole muiden palojen kanssa samanlainen.
2. Jos leivät ovat toiselta reunalta tasaisia ja toiselta pyöreitä, niin leipien tulee ehdottomasti olla kaikkien samoinpäin pöydällä. pyöreät reunat samaan suuntaan.

Kun leivät (oletetaan vaikka, että 3 kpl) on täydellisesti pöydällä ja on aika aloittaa leipien täyttäminen:
1. Voitele leivät rivissä joko vasemmalta oikealle, tai oikealta vasemmalle. Älä missään nimessä aloita keskeltä, koska sitten voit edetä vain yhden leivän verran toiseen suuntaan ja yksi leipä jää ilman levitettä.
2. Sitten tulee mahdollinen leikkele. Miten sinä teet lämpimät voileivät? En usko, että juusto tulee niissäkään leikkeleen alle, eikä kaavaa voi muuttaa missään tapauksessa. Ei käy järkeen. Leikkele tulee asetella leivälle niin, että mahdollisimman vähän tulee yli leivän reunoista, mutta koko leipä peittyy. Ja sitä leipää ei siis saa näkyä yhtään!
3. Nyt tulee se juusto. Juustoa höylätessä tulee olla hyvin tarkka siitä, että laskette ne höylätyt siivut. Riippuen kuinka paljon juustoa käytät, niin ne asetellaan symmetrisesti. Jos käytätte yhden siivun / leipä, niin se tulee keskelle. Jos tulee kaksi, niin sen on muodostettava jokin symmetrinen kuvio. Ja jos siitä lähetään vielä lisäämään niin siinä kohtaa huomioidaan seuraava asia: Leikkele ei saa näkyä.

Muuta huomioitavaa:
1. Ei ole tilannetta, jossa tehdään vain yksi leipä.
2. Leipää voidellessa leipä ei saa mennä rikki. Jos se kuitenkin menee = pahoita mielesi, ja pahimmassa tapauksessa heitä leipä roskikseen sen epämiellyttävyyden takia.
3. Jos leikkelepaketti on lähes tyhjä ja pystytte laskemaan jäljelle jäävän määrän, niin epätasaluvun kohdalla syökää se ylimääräinen pois. Se tulee haittaaamaan teitä jatkossa.
4. Leikkelettä ei saa vaihtaa välissä! Ei yhteen leipään kinkkua ja toiseen meetwurstia – eikä varsinkaan sekaisin.
5. Juusto pitää höylätä ehjänä. Repaleiset siivut ovat jätettä. Ne ei voi mitenkään maistua suussa samalta.
6. Jos meinaat laittaa leivälle jotain muuta vielä.. Älä laita! Se sotkee kaiken ja joudut miettimään kaiken uusiksi.


Leivän tekemisestä saa ihan täyspitkän reseptin tehtyä, jos omistaa liian monimutkaiset aivot. Miettikää tätä sit suurempaan mittakaavaan. Tää oli taas tätä, että kuinka paljon mä käytän aivoistani turhaan.

Eikä sitten oteta liian vakavasti siellä. En aio osallistua keskusteluun: "juusto tulee leikkeleen alle", koska tiedätte itsekin olevanne väärässä. Jos käyttäisin hymiöitä blogissani, niin tähän loppuun tulisi se semmoinen, joka iskee silmää.

Terveisin,
Tekko

29102017 | Kuulumisiako?

Mä tässä rupesin miettimään, että mä olen laiminlyönyt monia asioita nyt. Ja mikä siihen on syy? Se, että mä olen koittanut saada kavereita täältä Riihimäeltä.

Mä en oo esimerkiksi pystynyt kirjottamaan tänne blogiin mitään pitkään aikaan, mä en ole myöskään pitkään aikaan jaksanut tehdä mitään graafista ja siihen päälle vanhat kaverisuhteet on jäänyt vähän unholaan.

Mä oon ehkä jo liiankin usein toistanut täällä sitä, että olen kausi-ihminen. Ja olen toistanut jopa sitä, että olen toistanut olevani kausi-ihminen (mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan). Mutta se mä olen. Mun viimesin kausi on ollut siis se, että olen pistänyt kaikki voimavarani siihen, että löytäisin täältä "uudesta kaupungista" itselleni kavereita.

Mä en ole edes nähnyt omia sukulaisiani pitkään aikaan, koska multa ei ole löytynyt jaksamista kulkeutua Hyvinkäälle.


Olen siis kyllä viihtynyt täällä. Mä useimmiten herään hyvin mielelläni pajalle, koska siellä olen oppinut sosiaaliseksi. Mä saatan puhua pälpättää pajalla koko päivän ja sitten tuun kotiin ja olen vaan aivan umpiväsynyt ja tylsä ihminen.

Mä toivon, että tää sosiaalisuus nyt ei vaan katoa mihinkään. Sosiaalisten tilanteiden pelko saa nyt siirtyä unholaan. Mutta mä haluun kuitenkin jotain lisää. Mä en halua, että mun kaikki voimavarat menee siihen, että korjaan mun pelkoani. Mä haluaisin, että mä kykenisin vielä sen jälkeen olemaan kiva ihminen kotona. En se ihminen joka tulee kotiin, läsähtää sohvalle ja räpeltää puhelintaan loppupäivän, koska ei vaan yksinkertasesti jaksa muuta.


Mä luulen, että mun on pakko tehdä blogista taas itselleni suurempi harrastus. Täällä kirjoitetut asiat yleensä pysyy mun mielessä paremmin ja osaan toimia siten ehkä fiksummin. Lisää sisältöä elämään harrastamalla taas kirjoittamista. Multa on puuttunut se. Ehkä mä jaksan taas paremmin kun pääsen purkamaan ajatuksiani tänne, enkä jää niiden kanssa vaan lahoamaan.

Pieniä asioita ehkä joillekin, mutta mulle jonkinlainen suunnanmuutos. Voimavarojen keskittäminen laajemmalle. Se jotenkin lamauttaa ihmisen kun keskittyy vaan yhteen asiaan.


Mulla olis ollut tossa monia hyviä ajatuksia mitä mun olis pitänyt kirjottaa ylös, mutta ainakun tulin tietokoneelle niin tän blogin avaamisen välissä oli jokin suuri muuri. Nyt mä olen vellonut omien ajatuksieni kanssa koko viikonlopun ja päätin, että nyt riittää. Mä oon koko aamun miettinyt, että mitä mä tänne kirjotan, mutta ne ei jotenkin tullut siten kun halusin – kirjotin sittenkin aikalailla vaan tunnepohjasesti.


"Kohta" on joulukin ja mä olen suuri jouluihminen, joten tää lievä masentuneisuus saa nyt siirtyä syrjään. Nyt on aika ruveta jo suunnittelemaan tulevaa joulukalenteria! Ja lahjoja.. No, periaatteessa mulla on yks mun mielestä ihan hauska juttu Eiralle, joten sen toteuttaminen saa nyt myös alkaa. Mä yks ilta nimittäin havahduin siihen, että stressasin jo joululahjoja! Tosin se johtuu puhtaasti siitä, että Eira on hoitanut lahjahommat jo omalta osaltaan purkkiin. Itelle tulee "kiire".


Aika alkaa lopettelemaan nyt. Jatkoa ajatellen, mä tosiaan toivon iteltäni vaan sitä, että löydän motivaation kirjottamiselle (ja muulle) helpommin, eikä se ole muurin takana – vaan tulisi ikäänkuin itsestään. Ja että osaan keskittää tosiaan noita mun voimavarojani laajemmin – vähän pois toisesta ja paljon lisää toisiin.

Toivottavasti tää ei ollu kovin epäselvää tekstiä, sillä tää tosiaan vaan tuli. Vaikka asiat oli miettinyt omasta mielestään hyvin, niin ei ne nyt välttämättä tullut siinä muodossa ulos. Ehkä tää on jopa parempi näin? Kuka tietää.

Terveisin,
Tekko