Wololoo!
Lomapäivä. Keitin äsken vähän kahvia ja kävin tupakalla. Parvekkeella yksinäni mietin, että pitäsköhän sitä pitkästä aikaa repästä oikein kunnon blogimerkintä. Aiheitahan olis nyt vaikka millä mitalla, koska en tosiaan oo tänne kirjotellut aikoihin. Viimesin merkintä näytti olevan 22. lokakuuta.
Niin no, mistähän sitä sit alottais.. Käydään taas ekaks vaikka vähän läpi tota koulunkäyntiä. Ihan vaan siltä kantilta, että miten se nyt on mennyt ja tälleen.
Tosiaan, täs alkaa olemaan jo kaks jaksoa takana tätä ensimmäistä luokkaa. Eka jakso meni silleen suhteellisen mukavasti, mut oishan sitä tosiaan enemmän voinu panostaa kaikkeen. Jos jaksosta saa numeron 2, ni kertoo se jotain keskinkertasuudesta. Onhan siellä tietenki opittu kaikkee uutta, mut mitä ilmeisemmin kaikki tieto ei oo jääny pääkoppaan.
Toisaalt se on mulle ihan sama mitä numeroit mä saan kokeesta, koska ei ne oo silleen mun mielestä niin tärkeitä. Se on tärkeetä, mitä oppii käytännössä. Vaikka siis tuleehan siellä teoriatunneillakin tärkeetä tietoo, mut nii.. En mä tiedä mitä mä taas selitän. Sanotaan nyt vaikka niin, että ekan jakson jälkeen ois voinu vaan parantaa, mut must tuntuu ettei siin käyny ihan niinkään.
Toinen jakso oli lähinnä vaan käytäntöä, eikä niinkään teoriatunteja. Mut siin oli vaan semmonen juttu, et ku jokin asia ei kiinnosta, niin se ei sitten kiinnosta. Toisaalt täs vaihees jo rupee pelottaa toi oikee työelämä sit. Eri paikkoihin meneminen tuntuu olevan suhteellisen vaikeeta, koska ois paljon hauskempaa pysyy tutussa ja turvallisessa koulussa.
Ja sit tää toinen jakso on menny siltäkin kantilta aika penkin alle, koska tuli kaikkee ylimääräst mukaan elämään. Tottakai itseaiheutettua. Muutama hammaslääkärireissu ja pari vierailua terkkarilla ja omalla lääkärillä. Rokottaa aika paljon koulunkäyntiäkin kun saa kuulla, että verenpaine on suhteellisen korkee. Ja kun se korkea verenpaine aiheuttaa sit viel lievää huimausta ja semmosii epätodellisii olotiloja, ni ei siin hirveesti koulussa pysty keskittymään. Mut onneks täst pääsee sit vähän parempaan aiheeseen jatkamaan, koska noi terveyskeskusreissut on auttanu mua ainaki ymmärtää muutamii asioita.
Ennen terkkarilla käyntiä, olin lähes varma et mun päässä on jonkinlainen kasvain tai jotain. Just niinku huimaamisen perusteella ja ton epätodellisen olon takia. Terkkari sit onneks kerto, et nää oireet viittaa liian korkeeseen verenpaineeseen, joka sit tietenkin tarkistettiin siinä sit samantien. Ja niinhän se oli. Lähete labraan ja omalle lääkärille. Pelkästään jo toi terkkarilla käyminen sai mut miettiin mun elämäntapoja. Mä vaan istun koneella ja syön. Ei kuulosta kovin terveelliseltä.
Terkkarilla käynnin jälkeen mä pyysinki porukoilta kuntopyörää lainaan, jotta voisin alkaa tekee jotain muutaki ku vaa istua koneella ja syödä. Onneks mä sain sen pyörän lainaan, koska kyl se tuntuu jeesaavan oikeesti.
Vaikkei nyt silleen näytä taikka tunnu, että ois yhtään laihtunu, ni kyl veikkaan, et ainaki verenpainetta oon saanu jotenkin hallintaan. Kuntopyörän saapuessa ja ensimmäisillä pyöräreissuilla pyörän pulssimittari näytti aika usein 140-190. Nykyään se pyörii siinä 110-130 välissä kun polkee. Kai se kertoo jotain siitä, et jotain on tapahtunu. Vai? Mun mielestä se on ainakin ollu positiivinen asia.
Alotin sen kuntopyöräilyn siten, että poljin aluks semmosen 5 kilometriä/päivä. Sehän nyt on tosi vähän, mut pitäähän se jostain alottaa. Muutaman päivän päästä nostin sen 10 kilometriin/päivä ja nykyään se on 15kilometriä/päivä. 15 kilometriä kuntopyörällä hujahtaa semmosessa vähän päälle 30 minuutissa. Seuraavaks ois tarkotus nostaa sitä taas 5 kilometrillä, eli sinne 20km/päivä. Siitä sit niin kauan, että se ois ees sen joku 30 kilometriä/päivä, koska se veis about sen jonku 1 tunnin päivästä ja se kuulostais mun mielest ihan hyvältä.
Sit omalla lääkärillä käynti autto siihen, et oon ruvennu tarkkailee mun syömätottumuksia. Tai siis tajusin siellä, että mä syön aika usein enemmän kun on ees tarve. Tai siis söin. Ennen sitä omalla lääkärillä käymistä, aina kun oli hyvää ruokaa, ni mun oli pakko ottaa lisää vaan sen takia, että se maistu niin hyvälle. Maha saatto olla jo täynnä, mut ku ruoka oli hyvää. Nykyään oon osannu vähentää sitä semmost ylimääräst pupeltamista. Pyrkiny siihen, et ei lisää ruokaa, jos nälkä on ohi, ei vaikka ruoka ois kuinka hyvää.
Tottakai ku tää on näin alussa tää koko elämäntapahoito (niinku omalääkäri sen niin osuvasti sano), ni tässä on viel semmost pientä vastoinkäymistä. Ja toisaalt taas tuntuu, et mikään ei oo ees muuttunu. Mut kyl sen sit huomaa ku rupee miettimään. Kumminki, pari viikkoa sitte en liikkunu ku kävellen kouluun ja takasin, ja söin vaikka maha ois ollu kuinka täynnä. Nykyään kävelen kouluun, takasin koulusta ja vedän illalla 30 minuutin hikiliikunnan, enkä ota lisää ruokaa vaikka kuinka tekis mieli - tosin vieläkin on niitä pieniä poikkeuksia, mistä pitäs myös pystyä luopumaan.
Ja ideahan ois, et jos saa täs talven aikana painoa putoomaan ees vähän pois, ni se mahdollisesti motivois juokseen jonkinlaisia lenkkejä. Se ois ainaki tavote. Kuhan nyt vaa osais pitää tän, koska alku on ollu ainaki ihan lupaava. Ainakin siis siltä se on tuntunu. Vähä lisää viel liikuntaa, ni kyl se siitä.
Nii ja tähän lopuks vielä sen verran, että pyöräiltyjä kilometrejä takana ~170 km aikavälillä 9.11.-27.11.2012. Jokuhan vetää ton helposti vaikka päivässä. :-D
Terveisin,
Tekko
