Hyvää syntymäpäivää mulle!

Hei! Täällä ollaan! Viimeistä kertaa tässä kuussa. Putki on siis suhteellisen läpipelattu nyt, eikö? Juhannuksen kolme päivää sieltä uupuu, mutta se me ollaan jo käsitelty, ja anteeksi annettu.

Mulla on ollut tänään kiireinen päivä. Mä olen yrittänyt pitää vieraille seuraa tänään, ja siinä tää koko päivä on kokonaisuudessaan mennyt. Tai no, alkupäivä meni nukkuessa ja sitten käytiin vähän kaupoilla, mutta sen jälkeen tää on ollut yhtä hullunmyllyä – hyvällä tavalla. On aina kiva nähdä ihmisiä, vaikka en silleen mikään ihmistennäkijätyyppi olekaan. Mutta ehkä juuri siksi on kiva välillä nähdä niitä.. Uskoisin, että tässä pätee sama sääntö kun monessa muussakin asiassa mulla; kyllästyisin. No ei vaan! Vitsihuumoria.


Tää päivähän alkoi siis sillä, että mun puhelin soi. Odotin soittoa työkkäristä, mutta oliko tämä sellainen? Ei. Tämä soittaja oli taas puhelinmyyjä, joiden ei edes pitäisi käytännössä tietää mun numeroani, koska se on salainen..

Heräsin siis kuitenkin siihen. Eira koristeli keittiössä kakkuja ja toivotteli huomenet, kai. Mä nukuin viime yönä tosi, tosi huonosti ja tosi, tosi vähän, joten en ollut tänään ihan terävimmilläni – tai no, koska olisin..

Jos haluatte tietää syyn viime öiselle valvomiselleni, niin ilmeisesti ummetus. Olkaa hyvät. Tämän siitä saa kun säveltää itse pelisäännöt vähähiilihydraattiselle ruokavaliolle – josta muuten luovutaan nyt osittain. Rupean meinaan taas syömään ruisleipää. Se valvotti mua oikeesti koko yön, koska se oli aika pahanlaatuinen. Tää sama vaiva oli siis sillon joskus aikasemminkin kun kirjottelin teille, että "närästystä se vain.." Ei ollut. Ei lähtenyt nyt millään närästyslääkkeellä, vaikka kaikkia melkein purkilliset vetäsin. Tohtori Googlen seuraava diagnoosi oli sitten ummetus, joka ei olisi kyllä käynyt itselläni mielessäkään, koska koskaan ole kokenut moista.

Ei mennä siihen nyt sen enempää, ja jos ei näillä uusilla kotihoitokonsteilla häviä tämmöset vaivat, niin sitten mä oikeesti luovutan ja marssin raisaalaan.  Se olotila on kyllä niin epämukava, että en seuraavalla kerralla lähde enää itse arvailemaan. Ummetus siis sikäli osuu aika hyvin, että mun kuitujen saanti on ollut alle 10g päivä.. Useimmiten ehkä jopa nollassa. Ei pitänyt mennä siihen enää, mutta menin silti.


Mihinkäs sitä sitten hypätään, hmm.. No, mä kerroin teille, että tiedän mitä Eira on ostanut mulle synttärilahjaksi. Tiesinkin toisen osan, mutta toista osaa en osannut yhtään edes arvata. Vaikka siis ei ole ihan ennenkuulumatonta, että Eira ostaa mulle kengät, niin silti se oli kyllä täysin yllätys, en osannut odottaa mitään.

Minun!

Siis valkoiset Niket! Kyllä Eira tietää mistä minä tykkään! Tai no niin, mä en oo koskaan ollut mitenkään merkkiorientoitunut, mutta nyt mulla on omat Adidakset ja Niket. Mutta siis valkoiset kengät on aina ollut mulle semmonen the juttu, vaikka viime merkinnässä sanoin, ettei mulla semmosia oikeestaan ole.

Ja nyt te olette ihan kysymysmerkkinä siellä, että mikä se lahja oli, minkä jo tiesin? Haluatteko te senkin tietää? No, okei.

Ei se oikeesti oo niin kireellä kun miltä se näyttää. Ranne oli vaan semmosessa asennossa.

No sehän on tietenkin älykello! Tarkemmin, Garmin Vivoactive 3. En vaan tiedä mitä näin älykäs ihminen tekee älykellolla, mutta.. No ei vaan! Siis täähän on mahtava kapistus, nyt mä tiedän miten mulla menee! Tai siis.. No, stressit sun muut osaan nyt katsoa. Ja tää yrittää saada mut jopa välillä liikkumaan, mutta en ymmärrä sitä nalkutusta..

Sitten teitä varmasti kiinnostaa mitä muuta minä sain, eikö niin? Olette te sen verran uteliaita. No, minä sain yhdeltä ihmiseltä kortin ja yhden pelin, toiselta kukkia ja arvan, ja siinä kaikki. No ei ollut kaikki! Mä sain monelta muulta ihmiseltä läsnäolon, ja sekin on minulle riittävä lahja. Ainiin! Ja Eiralta tosiaan hyviä kakkuja, joiden tekemisessä kyllä eilen hieman autoin.

Voileipäkakkuni mun!

Ja täytekakkuni mun!

Oli voileipä- ja täytekakkua. Molemmat oli hyviä, mutta jos voittaja pitää valita, niin täytekakku vei tämän kierroksen. Mä saatoin itse hieman tota voileipäkakkua sabotoida eilen vahingossa, joten sen takia se jäi hieman jalkoihin, mutta ei sekään siis pahaa ollut. Tulen sitä huomenna syömään vaikka ja kuinka paljon lisää, koska vieraita ei vaan tällä kertaa riittänyt. Kakkuja kylläkin.

Ja siis, mulla oli oikein mukava synttäripäivä. No, omaa sukua ei näkynyt, mutta onnittelut tuli perille. Aluksi se vähän haittasi, mutta sitten mä ajattelin, että kai niillä on parempaakin tekemistä.. No ei vaan! Tiedän syitä minkä takia ei ketään kuulunut tai näkynyt; kyytiongelmia, muuttohommia ja ilmeisesti jonkinlaista vatsapöpöä.


Ja sit mun on pakko laittaa tähän perään semmonen hauska juttu mitä oon tässä yrittänyt kärsivällisesti luoda. Nyt vasta noin kolme vuotta vissiin olen yrittänyt joka syntymäpäivä laittaa Instagramiin kuvan itsestäni saatesanoilla "Ai tältä ihminen näyttää __-vuotiaana." Tänä vuonna sekin meinasin unohtua kiireen keskellä. Onneksi tämä myöhäinen ilta on vielä kuitenkin samaa päivää, ja pystyin perinnettä jatkamaan.

Laitankin tähän – koska olen hyvin päässyt kuvien makuun – nyt kuvat peräkkäin eri vuosilta. Koska koskaan ei voi olla liian varma, etteikö Instagramkin voisi kaatua ja kadottaa kaikkia kuvia.. Hui!

Ai tältä ihminen näyttää 28-vuotiaana.

Ai tältä ihminen näyttää 29-vuotiaana.

Ai tältä ihminen näyttää 30-vuotiaana.

Ai tältä ihminen näyttää 31-vuotiaana.

Anteeksi valehteluni, olinkin ottanut niitä jo neljänä vuonna! Näin se ikä tuo uusia ongelmia, nyt ei enää muistikaan pelitä. Tai no, eihän se ole aikoihin..

Kuten ehkä saatatte huomata, niin väsymys näkyy uusimmasta synttärinaamasta. Ja itseasiassa jos oikein tutkii, niin väsymys on läsnä monessa muussakin kuvassa silmäpussien muodossa. Ilmeisesti toi 30-vuotias minä on ollut virkeä, tai sitten valoitus on ollut armollinen. Aika hauska huomio myös tohon 28-vuotiaaseen meikäläiseen, joka on vielä jotenkin niin lapsenkasvoinen, kun vertaa 29-vuotiaaseen ja myöhempiin minuihin. Tää mun tutkimus siis tulee jatkumaan jatkossakin, jos vaan muisti vielä jaksaa pelittää.


Ja tämmöinen oli syntymäpäivämerkintä, joka oli siis samalla viimeinen kesäkuuputkimerkintä. Kiitoksia onnitteluista vielä täälläkin ja ihmetellään elämää taas seuraavan kerran kun eksyn kirjoittamaan. Haluaisin uskoa, että se on taas pian, koska tämä on taas ollut kovin kivaa.

Terveisin,
Tekko

Putkesta, kahvista ja the asioista

Sehän olisi ihmiset nyt niin, että huomenna on päivä kun minusta tulee 31-vuotias ja samalla tämä kesäkuuputki päättyy. Vaikka tää nyt ei täysin ehjä ollutkaan, niin silti suhteellisen hyvin olen jaksanut näitä kirjoitella.

Muistattekos vielä minkä takia mä tähän edes ryhdyin? No, minäpä vielä muistutan. Mua siis vähän jännitti sillon ennen kesäkuuta, että multa on häviimässä jonkinlainen ote tähän blogiin. Alottelin aika usein kirjottamaan jotain, mutta pyyhin kaiken pois ja laitoin blogin taas odottamaan seuraavaa välähdystä, jota ei sitten tullutkaan. Tai jos tuli, niin saatoin taas kirjoittaa tovin ja sitten taas pyyhkiä kaiken pois. Joko aiheen kiinnostavuus vaan katosi kesken kirjoituksen, tai sitten multa vaan katkesi ajatus, joka pakotti luovuttamaan. Ajattelinkin, että jos hetken aikaa pakotan itseni kirjottamaan juttua mistä tahansa, niin ehkä mun ote taas palaa tähän hommaan – ja mä luulen, että se ote on taas löytynyt.

Tän kesäkuun aikana mä en oo vissiin kertaakaan joutunut pyyhkimään mitään jo kirjoittamaani pois. Joka siis tarkoittaa sitä, että mun ajatus ei ole katkennut missään kohtaa tekstiä kirjoitellessa niin pahasti, että olisi ollut parasta vaan pyyhkiä kaikki pois. Ja siihen tässä kai suurimmalta osalta siis pyrittiin, halusin treenata mun aivojani; kirjoitusta ja keskittymistä.

Tänään taas pitkästä aikaa mun teki mieli kahvia, joten mä otin ja keitin sitä. Mä en oo aikoihin juonut kahvia enää maidon kanssa, mutta tänään Eiran painostuksesta johtuen mä lorautin maitoa mun kahviini – ja mä en pidä tästä. Musta on tullut ihminen, joka juo kahvinsa mustana tai ei ollenkaan.

Joka siis sinällään on suuri ihme, koska mulle aina aikasemmin naurettiin kun mä käytin maitoa mun kahvissani.. Ei siis sen takia, että se tapa itsessään olisi mitenkään väärin tai naurettavaa, mutta mun kahvi oli usein lähinnä maitoa kahvilla, kun kahvia maidolla. Nykyään maito vaan pilaa kahvin. Jos haluan nopeasti kahvini juoda, niin yleensä keitän vaan sen verran vahvempaa, että voin sitä lorauksella vettä viilentää. Tai no siis, nykyään en halua kahvia nopeasti juoda, koska kahvista on tullut semmonen the hetki, että siitä on otettava kaikki ilo irti, eikä sen ole tarkoitus olla "juon tämän äkkiä, jotta herään"-ainetta. Siihen ei mennä tällä kertaa sen syvemmin, koska muistaakseni tätä aihetta jo tässä lähiaikoina käsittelin.

Sitten mulla olisi semmoinen juttu, että mulla on vielä 50 euroa tatuointilahjakorttia jäljellä. Siinä on päiväys mennyt, mutta mulle sanottiin, että "ei se haittaa". Mä luulen, että sille annettiin semmosta määräajatonta lisäaikaa sen takia, että tässä on ollut tämä korona ja kaikki on ollut piirun verran vaikeampaa.

Mä en vaan tiedättekös keksi mitään ideaa. Mä todellakin haluaisin käyttää sen 50 euroa, ehkä laittaa siihen päällekin vielä jotain jos tarve vaatii, johonkin kivaan tatuointiin. Oon miettinyt, että jopa pohkeeseen.. Taas saattaa tulla vanhaa tietoa, mutta mulle hyvä tatuoinnin sijainti on semmonen, että en itse sitä kokoaika näe. Mä oon ihminen joka kyllästyy helposti tommosiin asioihin, enkä sen takia halua tatuointejani nähdä kokoaika. Ehkä ootte saattanut huomata sen Facebookin kansikuvien suhteen tai sitten ihan tän blogin ulkoasun kanssa.

On kyl siis tosi ristiriitaista, että minkä takia tämmönen kyllästyjä haluaa tatuointeja.. Mutta uskokaa tai älkää, niin tää mun juttuni toimii. Mä nään tota mun kädessäni olevaa tatuointipläjäystä harvoin, ja silloin kun sen näen, niin olen hyvinkin iloinen siitä.

Pohjehan olisi siksi oikein hyvä seuraava paikka tatuoinnille. Tai niska, selkä tai joku muu harvoin itselle näkyvä paikka. Mutta jos mä vaan jotenkin keksisin, että mitä mä haluan.. Lisää pääkalloja? Ei. Mä haluun säästää pääkalloteeman vaan tähän mun oikeeseen käteen ja jos muualle jotain haluan, niin sitten ihan eri idealla. Millä idealla? Niinpä..

Ja taas kerran mä toistan itseäni, koska kertaus on opintojen äiti. Mä siis kadehdin ihmisiä, joilla on joku asia mistä ne todella tykkää, ja voi sen kautta ajatella itselleen uusia tatuointeja tai muuta. Miksi minulla ei ole mitään semmosta?

Mulle ei oo muistettu laittaa minkäänlaista fanituskulttuuria mukaan kun mut on luotu. Mä oon monesti yrittänyt olla jonkun asian suuri fani, mutta se lopahtaa aina kesken. Viimeisin ehkä Pittsburgh Penguins-jääkiekkojoukkue NHL:ssä. Se ikäänkuin lähti vitsistä ja mä yritin sitä jossain vaiheessa jollain tapaa ylläpitää, mutta ei siitä koskaan tullut semmosta juttua. Kahteen mestaruuteen asti jaksoin ajatella itseäni jonkinlaisena fanina, mutta ei, en sen jälkeen. Joillekin noi jutut on lähes elämäntapa, ja se on jotenkin ehkä kadehdittavaa omistatumista. Minä itse henkilökohtaisesti en lähtisi kyllä NHL-aiheista tatuointia ottamaan, vaikka se mulle maksettaisiin. Ei vaan ole tarpeeksi lähellä sydäntä.

Ja sitten on kaikki bändihommat; mua ei oo ikinä kiinnostanut mikään bändi tai artisti niin paljoa, että olisin ollut kiinnostunut maksamaan siitä, että näkisin livenä. Okei, jos Leevi and the Leavings olisi Göstaa myöten kasassa, niin siinä olisi kyllä semmonen, että lähtisin ihan koska vaan. Ja siis sitä kautta mä olen jopa ajatellut, että seuraava tatuointi voisi olla Leevi and the Leavingsiin jollain tapaa liittyvä.. Mutta sitä pitää kyllä harkita kauan ja hartaasti. Ellen sitten ota kyyhkystä ja kyykäärmettä meidän symboliksi salaiseksi, merkiksi rakkauden. Ja vielä olkapäähän molempien, tai molempiin. Vitsiksihan se meni.

Äitillä on perhoset ja joutsenet, siskolla delfiinit.. Hetkinen, onko se joku naisten juttu? En nimittäin miettimälläkään keksinyt iskälle enkä veljillenikään mitään semmosta isoa juttua, mistä lähettäisiin koska vaan tatuointia ottamaan. Eli olenkohan sittenkin ihan normaali miespuolinen henkilö? Ja harmittelen tässä turhaan, että mulla ei ole mitään semmosta the juttua..

Ja siis ei tässä muuten mitään, mutta uskoisin, että tällä alkaa olemaan kohta jo kiire. En usko, että toi lahjakortti ihan loputtomiin on voimassa, vaikka sille lisäaikaa käytännössä annettiinkin. Jotain pientä kivaa pitäisi varmaan jo pikapuoliin keksiä. No, pitää pistää todelliseen mietintään.

Ja tähän kai mä päätän tän toiseksi viimeisen kesäkuuputki-merkinnän. Jos tätä merkintää sattuu lukemaan iskä tai joku veljistä, niin kertokaa ihmeessä jotenkin, että onko teillä joku aihe/asia, että jos olisi pakko ottaa tatuointi, niin se ehdottomasti. Olisi nimittäin kiva kuulla. Ja siis saa muutkin, todellakin! Oon kiinnostunut kuulemaan kaikilta, että onko teillä semmosia asioita, mitkä on ihan ylikivoja tai vastaavaa.

Terveisin,

Tekko

P.S. jos jollekin on epäselvää mitä tarkoitan the-liitteellä asioiden edessä, niin selvitykseksi annettakoon semmoinen, että se on niin kuin iso asia.. Tai siis silleen, öö, sille ei oikein ole kai suomenkielistä vastinetta.. Kääntäjästä sain semmosen ulos kun "juuri oikea", ja se on kai se mitä itse hain, mutta sekin on vähän niin ja näin. Se on niinkuin se, mutta isolla kirjoitettuna, eli SE. SE sun juttu, mutta ei se juttu mikä sanasta "se" tulee ekana mieleen.. Onpas vaikeeta, mutta toivottavasti ymmärsitte.

Lempiaiheeni parissa!

Mulla on tuolla ruoka tällä hetkellä hautumassa, muhimassa tai mitä se ikinä nyt onkaan. Eli siis tein ruoan valmiiksi ja jätin sen kuitenkin vielä pienellä teholla hellalle maustumaan tai tekeytymään. Kanan jauhelihaa, jalapenoja, vihreitä papuja, medium salsadippiä ja ripaus cheddar-juustoraastetta. En tiedä mikä toi ruoka on nimeltään, mutta mun vaan teki mieli noita kaikkia, joten noita kaikkia vaan päätin laittaa pannulle. Eikö se ole sitä ruoanlaittoa parhaimmillaan kun vaan kokeillaan? Ainakin minusta.

Ja jos mä olisin oikein rohkea niin mä keittäisin itselleni joko pastaa tai riisiä tohon kylkeen, mutta toistaiseksi vielä pysyttäydyn hiilariövereistä kaukana. Menee toi sotku tolleinkin alas. Ja siis tässä hiilarittomuushommassa joutuu oikeesti tosi paljon säveltää, koska jos syö vaan yhtä ja samaa ruokaa kokoaika, niin sitä kyllä kyllästyy hyvin nopeesti. Jos vetää yhtä ja samaa ruokaa, mutta valmistaa sen aina uudella erikoisella tavalla, niin mielenkiinto säilyy. Mulla nimittäin alkais muuten tulemaan jo toi kanan jauheliha korvista ulos..

Ja jos puhutaan korvista ulos tulemisesta, niin puhutaan hetki vaikka siitä, että mitä mä söisin koko loppuelämäni jos pitäisi syödä vain yhtä settiä. En tiedä miksi mä semmosta mietin, mutta mulla on olemassa vastaus. Nimittäin, jos mun pitäisi syödä koko loppuelämä yhtä ja samaa ruokaa/ravintoa, ilman että tarvitsisi kyllästymistä tai painon nousua pelätä, niin mä söisin ihan perus suolaisia perunalastuja ja medium salsadippiä. Toi kombo vaan on mun suurin heikkouteni. Salsa itsessään ei ole paha pahe, mutta perunalastut on se ongelma.. Niitä voi vetää helposti vaikka pussillisen jos on salsaa johon niitä dipata, ja perunalastut niin suurena määränä kerralla nautittuna.. No, on aika paljon kaloreita ja hiilaria.

Mä usein jopa saatan haaveilla semmosesta hetkestä, että lösähdän sohvalle ja mulla on perunalastuja ja salsadippiä niin paljon kun vaan jaksan syödä. Tuijottaisin telkkaria ja mussuttaisin. Se se olisi elämää!

Nyt vaan kun on tämä projekti tässä päällä, niin ei oo hirveesti sohvan nurkassa sipsiä syöty ja salsaa nuoltu.. Tää ottaa ehkä kovemmalle kun tupakasta luopuminen aikoinaan. Tai no en tiedä.. Vaikea verrata. Tupakkaa teki aikoinaan mieli kokoaika, mutta tätä sipsi-salsa-komboa useimmiten vain viikonloppuisin, joten.. No, sanotaan, että on silti vaikeempaa olla ilman sipsi-salsa-komboa.

Mulla on nälkä, sen takia tää juttu meni vähän tämmöseksi. Mä käyn tässä välissä syömässä ja katotaan, että mihin tää teksti lähtee sen jälkeen kehittymään.

Namnam!

Kiitos, että maltoitte odottaa.. Öh, no, niin.. Ruoka oli oikein maistuvaa! Siinä oli oikein hyvä tulisuus, joka vieläkin hieman kihelmöi suussa. Taitoin sitä tulisuutta hieman turkkilaisella jugurtilla ja se oikeestaan kruunasi koko annoksen. Nam, pakko laittaa resepti talteen johonkin aivolohkoon. Vai jakaisinko sen teidän kanssa? No, saitte ylipuhuttua.

400g kananjauhelihaa, 100g vihreitä papuja paloina, 50g jalapenoja ja keskivahva salsadippi (Pirkka). Jos mä tota jatkossa teen, niin jätän suosiolla sen juuston pois, joten en sitä tähän reseptiinkään haluaisi kirjottaa, koska se oli vaan turhia kaloreita, eikä se vaikuttanut mitenkään makuun tai koostumukseen. Mutta jos haluatte sitä sinne väkisin tunkea, niin tunkekaa edes enemmän kun mitä minä laitoin. 50g Juustomestarin Cheddar juustoraastetta.

Paistetaan jauheliha, lisätään loput aineet halutussa järjestyksessä, koska en usko sillä olevan mitään merkitystä. Sit mä annoin ite olla noin 30 minuuttia sen miedolla lämmöllä siinä ilman kantta, ja kävin välillä sekottelemassa.

Ilman hiilarilisukkeita tosta voi hyvillä mielin syödä kaksi annosta. Jos lisäät hiilaria pastan tai jonkun muun muodossa, niin voi olla, että hyvässä lykyssä riittää neljäänkin ruokailukertaan. Mä tosiaan itse söin tosta määrästä äsken puolet, joka on siis noin 430 kcal.

Ja siis jos haluatte muita kohtia muuttaa, niin ihan vapaasti, mutta älkää menkö sotkemaan mitään muuta salsadippiä siihen sekaan. Toi Pirkan keskivahva salsadippi on oikeesti kaupan paras, uskokaa salsamaisteria. Mä olen kokeillut lähes kaikki kauppojen salsat ja siis mikään ei pääse lähellekään tota (Lidlillä oli aikoinaan hyvin samankaltainen resepti luulisin, mutta ne jossain kohtaa vaihto sitä ja se jäi silloin ihan hyväksi kakkoseksi).


Vielä on pakko hieman jatkaa ruoka-aiheella, koska se on mun lempipuheenaiheeni. Mä siis lähes joka päivä, siinä kello 13 kun saan alkaa syömään, paistan itselleni pekonia ja kananmunia. Uusin villitys pekonin kanssa on se, että mä paistan ne pieninä paloina rapeahkoiksi ja lisään sen jälkeen sinne lorauksen vaahterasiirappia, ja paistan vielä hetken lisää.

Sinne vaan!

Kyllä, luitte oikein, vaahterasiirappia. Joku päivä vaan mä olin taas lähes kyllästymisen partaalla kun ruoka maistuu aina samalta, halusin jotain vaihtelua. Tutkin jääkaappia, ja ainut mikä sieltä jollain tapaa kutkutteli, oli toi vaahterasiirappi. Sitä sitten pekonin sekaan.

Sitä ei tosin kannata laittaa sinne liikaa, koska se menee sitten yli. Ihan muutama pieni loraus riittää. Olen meinaan kokeillut myös överimäärällä, ja se oli lähes ihan hirvittävää.

Ja siis paras aamupala nykyään on juurikin 70g pekonia pieneksi pilkottuna ja paistettuna, loraus vaahterasiirappia sinne ja sitten parin kananmunan rakenne rikotaan lasissa haarukalla, ja se sitten kaadetaan vaan pekonien päälle. Kansi paikoilleen, levy kiinni ja hetken päästä siellä on herkkuruoka valmiina. Sen voi yrittää taittaa lautaselle niinkuin munakkaat, mutta joku siinä rakenteessa on hyvin erilaista, ja tällä tavaralla on jonkinlainen oma tahto mennä aina hyvin epätäydellisesti. Se on silti hyvää, vaikka se olisi mutkalla.


Ja olisikohan tämä merkintä sitten aikalailla tässä? En ainakaan toistaiseksi keksi enää mitään sanottavaa ruoasta, enkä jaksa tähän enää alkaa uutta aihettakaan keksimään. Jep, tämä oli tässä.

Terveisin,
Tekko

Kuulumisiako taas?

Tämäpä tulee taas tänään hieman myöhempään, koska en ole yksinkertaisesti jaksanut vaivautua avaamaan konetta. Syy siihen on hyvin kaikessa yksinkertaisuudessaan se, että eilen päästiin sinne mökille. No okei, syy jaksamattomuuteen on oikeesti se neste mitä siellä mökillä piti juoda – kyllä, minulla on jälkitauti, eli jonkinlainen krapulanpoikanen.

Mentiin siis sinne mökille ja melkein heti laiturilta pieneen lampeen uimaan. Siinä meni kivasti ensimmäiset pari tuntia pulikoidessa. Mä olen jotenkin nyt löytänyt ton uimisen uudestaan, se on vaan niin kivaa! Uinnin jälkeen saunaan ja sitten oikeestaan alkoi se illanvietto-osuus.

Aamulla heräsin lähes paahtavasta kuumuudesta pienen päänsäryn kanssa miettien, että miksi taas piti juoda? No joo, sen takia, että se on kivaa siinä hetkessä. Aamulla harvemmin enää. Siirsin kuitenkin sängystä paksun peiton lattialle ja kapusin itse perässä, koska lattiatasossa oli paljon viileämpi olla. Tarkoitus oli siis vielä jatkaa unia, jotta tuo päänsärkypeikko katoaisi.

Vaan jatkuiko uni? No ei. Yks kaveri oli herännyt ja sillä on välillä vähän semmonen tapa, että sen pitää saada sitten kaikki muutkin hereille. Tällä kertaa taktiikkana toimi musiikki ja nimien huuteleminen. Se siis laittoi musiikin hyvin kovalle (=todella kovalle) soimaan keittiössä, jonka jälkeen se huuteli jokaisen yksitellen hereille. Hereillä oli hetken päästä kolme viidestä.

Siitä sitten vaan päivää aloittelemaan, koska ei sitä untakaan enää riittänyt – ja jos olisi yrittänyt, niin olisi yksi sankari ollut hetken päästä repimässä taas ylös. Tyydyin siispä jäämään hereille. Ihme, että kaksi uneliainta sai kun saikin jäädä nukkumaan..

Lähettiin melkein siitä sitten samantien lammelle, koska uimaan piti päästä. Siellä sitten taas pulikoitiin tovi jos toinenkin, kunnes tuli sitten kotiinlähdön aika. Lammelle oli saapunut tässä kohtaa jo neljäskin hahmoista, mutta se hiipi hiljaa kotaan ja nukahti uudelleen. Jätettiin se sitten sinne nukkumaan ja lähdettiin itse pois.

Mä luulin, että saan kyydin vaan Hyvinkäälle, mutta mut vietiinkin ihan kotiin asti. Hauskaahan siinä oli sitten se, että edellispäivänä jätin avaimet kotiin, koska oli tarkoitus tulla Eiran kanssa sitten samaa matkaa. No, eikai siinä, koti pihalla vaan riippukeinuun makoilemaan ja podcasteja kuuntelemaan. Ja sieltä sitten se Eirakin lopulta jossain vaiheessa saapui, mutta ei mua enää huvittanut sisälle päästäkään, vaan jäinkin siis vielä muutamaksi hetkeksi pihalle riippukeinuun lojumaan. Vai onko se riippumatto? Mua häiritsee nyt hyvin paljon, koska käytän noita molempia sanoja siitä yhdestä ja samasta kapistuksesta.

Jossain vaiheessa sitten jaksoin siirtyä sisätiloihin, koska aurinko oli sen verran siirtynyt, että se paahtoi mua. Katsoin helpommaksi siirtyä itse sisään, kun siirtää riippumattoa noin metrillä.. Sisällä sitten rojahdin sohvalle ja jatkoin podcastien kuuntelua. Välillä oon syönyt jotain, mutta muuten tää on ollut tämmöstä lojumista vaan.

Eirahan jossain vaiheessa kyllätyi alkoholin kanssa läträämiseen siitä syystä (nykyään jo toisestakin syystä jättää juomatta), että seuraava päivä menee ihan hukkaan. Siinä se on hyvin oikeessa, tää päivä on mennyt hyvin pitkälti hukkaan. Aamupäivä oli kyllä ihan hauska kun oltiin vielä siellä mökillä, mutta sen jälkeen tää on ollut vähän plääh. Hieno aurinkoinen päivä, mutta siitä ei osaa sillein nauttia, koska se lämpö tuntuu vaan inhottavan paahtavalta krapulaisessa ihmisessä. Ja siis nyt mä aattelinkin, että nyt kun on kaikki kesän (alkoholia "vaativat") juhlat juhlittu, niin voisin ihan hyvin itsekin olla taas tovin koskematta alkomaholiin. Se on kaikinpuolin hyvä ratkaisu.

Huomenna meinaan taas selviää, että paljonko toi yksi kostea ilta kiloja lisää. Näitä juomisen jälkeisiä punnituspäiviäkään en kovin suurella intohimolla odota, koska ne on aina niin järkyttäviä. Ei koskaan selviä ilman yhtäkään lisäkiloa..

Nyt mulla ei muuta lisättävää.

Terveisin,
Tekko

Ajatuspankki on tyhjä.

Aattelin nyt tulla tässä kohtaa päivää kirjottelemaan jotain, koska en ole yhtään varma, että tapahtuuko tänään jotain. Vieläkin siis haaveilen siitä mökkireissusta, mutta hyvin epävakaalla pohjalla se on, koska kaikille kaikki muu tuntuu olevan ensisijaisempaa. Elättelen kuitenkin toiveita siitä, että tämä viimeinen vaihtoehto, eli tässä tapauksessa tämä mökkireissu, tapahtuisi.

Mä oon vähän semmonen ihminen, että kun on mökinmakuun päästy, niin sitten sinne pitäisi päästä kokoaika, tai mikä olisi parasta, niin sieltä ei tarvitsisi hetkeen edes palata. Tai oikeestaan en oo ees varma, että onko se itsessään se mökki, vai olisko se kulttuuri. Tai siis tiedättekös kun oon puhunut siitä, että haalitaan aina kaveriporukka ja lähetään sillä viettämään aikaa.. Niin se, se on sen jutun suola. Se mökkikommuunielämä on se mistä salaa ehkä aina haaveilen. Se on niin erilaista kun mitä elämä kotona on. Vaikka ei siis kodissakaan mitään vikaa ole, kyllä täällä viihtyy hyvin ne loput päivät vuodesta kun ei mökkiä ole tarjolla.

Mutta mökille, kiitos, nam.


Oliskohan mulla tälle päivälle jotain asiaa, hmm.. Tuntuu jotenkin, että kaikki asia mitä mulla oli, tuli jo. Jos mä oon sitä ajatuspankin kuivuutta tässä kesän mittaan valitellut, tai ainakin sillon alkuun valittelin, niin siis nyt se on tyhjä. Tyhjä kuin.. Jokin todella tyhjä asia.. Yritän aina kovasti keksiä vertauksia, mutta sitten loppuu aina luovuus kesken.

Periaatteessa mä oon aika yllättynyt siitä, että miten kivuton tää kesäkuuputki on ollut. Oon meinaan aika hyvin lopulta keksinyt kirjotettavaa (lähes) joka päivälle. Hirveesti mitään aiheellisia merkintöjä ei ole tullut, mutta ei niitä ole kukaan sanonut kaipaavansakaan, joten ihan hyvin voidaan mennä näin. Ja mitä sitä suotta liikoja ponnistelemaan, merkintöjä jostain aiheesta tulee kun on tullakseen.


Hmm, mitähän te vielä haluaisitte kuulla.. Öö.. Kaiken muun hyvän lisäksi keskityin äsken hetken ihan muihin hommiin ja oon vaan entistä tyhjempi.

No siis kaikkihan tietää; mulla on synttärit 30.6. elikkäs ihan nurkilla jo ollaan. Mä en oo oikein tänä vuonna osannut tehdä asian eteen mitään. Mähän olen siis hyvin vahvasti synttäri-ihminen ja haluaisin sitä aina jotenkin viettää ja juhlistaa, mutta tänä vuonna en oo edes oikeestaan ajatellut asiaa.. Väännetäänkö ihmisen päässä 30. ikävuoden jälkeen jotain kytkintä, joka päättää, että "nyt sun ei tarvii juhlia enää sun ikääntymistäsi!" Mua vähän ehkä harmittaa.

Mutta jos jotain kiinnostaa, niin kai mä voin luvata kahvit keittää jos kylään pistäytyy. Ja mä ainakin itse kovasti toivoisin jotain voileipäkakkua siihen kyytipojaksi, että semmonen se on kai leipastava tässä jossain vaiheessa. En ookkaan aikoihin saanut voileipäkakkua.. Tuli ihan vesi kielelle kun edes ajatteli asiaa. Ja sillon on kyllä pidettävä semmonen huijauspäivä, koska sitä kakkua pitää voida syödä niin paljon kun haluaa ja tekee mieli. Niin paljon, että ei enää tee mieli aikoihin mitään.

Ja hei, mä tiedän jo vähän mitä mä saan Eiralta lahjaksi, mutta se ei voinut silti antaa sitä ennakkoon.. Ensin yhdessä keksitään ja sitten se pitää väkisin pitää salaisuutena. Höh! No okei, se sano, että siihen liittyy vielä jotain muutakin, joten ei sen takia anna, niin ehkä mä maltan mieleni ja odotan vielä muutaman päivän.

Tää ei toki silti tarkottanut sitä, etteikö mahdollisille kakkukahveille saisi tulla ilman lahjusta. Lahjat ei oo tärkeetä, mutta ihmisten näkeminen edes kerran vuodessa on.


Ja tältä päivältä merkintä alkaakin olemaan paketissa. Turha sitä on väkisin enää venyttää kun ei vaan keksi mitään. Tämä olkoon hyvä..

Jestas! Mä meinasin tän tässä ihan julkasemalla julkasta, mutta erehdyin vielä tutkimaan yhtä asiaa. Ja tätä asiaa tutkimalla selvisikin, että tämä on mun blogihistorian 700. blogimerkintä! Tää olis pitänyt kyllä selvittää ennen tätä tekstiä, koska olis voinut sit sen perusteella kehitellä jotain ideaa tähän, mutta no.. Tehty mikä tehty. Tää juhlamerkintä nyt oli vaan tämmönen tylsä arkimerkintä.

Terveisin,
Tekko

Kuulumisia päivän mittaan

14:30: Mä kokeilen tänään tämmöstä taktiikkaa, että teen tän merkinnän osissa. Oon koko aamupäivän lähestulkoon hengaillut tossa meiän pihalla, mutta nyt tuli ihan liian kuuma, joten tulin hetkeksi sisään. Ajattelinkin, että jos aina välillä tuun sisälle vilvottelemaan, niin voin tehdä täällä sillä aikaa jotain hyödyllistä. Tai no, hyödyllistä ja hyödyllistä.. Mitään oikeesti hyödyllistä ei kyllä jaksa mitenkään tehdä, joten se hyödyllistä on siis kirjoittaa blogiin jotain.

En tiedä onko tosta kellonajasta kenellekään mitään hyötyä, tuskin, mutta ajattelin vaan omaksi ilokseni sen tänne merkata.

Ihan ensimmäiseksi haluan sanoa, että olen melkein onnistunut pudottamaan kaikki juhannuskilot pois! Enää 0,4 kiloa pois ja sitten ollaan maalissa. Ei siis siinä maalarin litkussa, vaan tavoitteessa. En tiedä kelle mä ton oikein selitin.. Kai itselleni, aurinko on pehmittänyt pään.

Muistuttaisinkin tässä kohtaa.. Tai no, sit kun mä tän julkaisen, niin se voi tavallaan olla myöhäistä tän päivän osalta, mutta.. No, muistuttaisin, että muistakaa juoda vettä. Mä itse pyrin edelleenkin siihen, että 2 kertaa päivässä 1,5 litran pullollinen vettä (ei siis putkeen, mutta olis tärkeetä tyhjentää ne pullot päivän aikana), mutta näin kesäkuumalla mua ei haittaa yhtään, vaikka se menisi yhdellä pullolla yli. Ja muistakaa myös syödä, koska vaikka toi kuumuus voi ruokahalun viedä mukanaan, niin se ruoka on aika tärkeä asia.

Mä söinkin itse aamupalaksi tossa just äsken semmosen hyvän munakas-tyyppisen ratkaisun. Pilkoin pekonit pieneksi ja pistin pannulle. Sen jälkeen pilkoin sipulit pieneksi ja laitoin ne pekonien kanssa pannulle. Sitten rikoin kaksi kananmunaa mukiin ja vatkasin ne vaan rikki siellä (ei mitään maitoa tai nesteitä sinne sekaan, ei tarvitse). Hetken aikaa kun pekonit ja sipulit oli paistuneet, mä lisäsin pannulle lorauksen vaahterasiirappia. Annoin hetken niiden pekonien ja sipulien maustua siinä ja lopulta lisäsin sen kananmunasotkun siihen päälle. Pannuun kansi päälle, hella pois päältä ja pilkoin sillä välin tomaattia pieneksi. Siellä kannen alla se munakashommeli paistui ja hyytyi loppuun, joten tomaatit vaan siihen päälle ja taittaa koko homman lautaselle. Oli muuten hyvää (ja kalorit jää alle 500)!

Namnam mikä aamupala.

Nyt mä meen taas hetkeksi tekemään jotain muuta. Ehkä sulamaan tonne pihalle.


16:30: Mun toinen pullollinen vettä on jo melkein puolessa välissä, ja päivää on vaikka ja kuinka vielä jäljellä. Hmm. Pitää hyvin suurella todennäköisyydellä ottaa vielä yksi pullo tänään, koska olo on kokoaika aivan kuiva.

Söin muuten äsken taas vähän. Eira grillaili tuolla ja se väsäskin mulle semmoset grillipossupihvit, että kyllä taas kelpaa. Söin kolme pihviä ja kaloreita vain 378.. Noilla pihveillähän sitä ihmisen kannattaisi itsensä ruokkia – saa syödä vaikka ja kuinka paljon ilman, että tulee ihan hirveetä kaloriöveriä.

Tästä tän päivän merkinnästähän näyttää hiljalleen tulevan jonkinlainen ruokapäiväkirjamerkintä, hups.

Tossa muuten äsken kun lojuttiin pihalla, niin nostin kissan hetkeksi syliini riippumattoon. Silittelin sitä siinä aikani ja se nautti kuin hullu. Sit kun nousin itse siitä pois, niin jätin kissan riippumattoon vielä oleilemaan, ja se viihtyi siinä. Sinne se jäi vaan lojumaan ja tuijottamaan.

Kissa riipuksissa.

Ja nyt taas jatkan päivääni.. Jotenkin. En tiedä miten, koska mitään en jaksaisi. Huvittais kyllä lähtee vaikka rullaluistelulenkille, mutta arvatkaa huvittaako se tossa lämpötilassa? No, se jää nähtäväksi.


18:10: Tulin taas tähän koneelle, koska siis mulla on nyt tuolla keittiössä meneillään semmonen projekti, että mun ruokaa muhii hetken aikaa. Laitoin siihen hieman liikaa nestettä ja nyt se saa siellä pienellä lämpötilalla haitua.

Tää on kyllä yhtä syömistä tää meikäläisen päivä.. Tai no niin, paaston jälkeenhän mä olen parin tunnin välein syömässä, joten joo, sitähän tää on. Paastolla sitten ollaan syömättä ja miettimättä ruokaa.

Päivän ruoat numero 3 ja 4.

Tossa yllä on siis mun seuraava ruoka. Joo, en aio tota koko annosta syödä yhdeltä istumalta, mutta kahdella istumalla kylläkin. Toi on tommonen mielenkiintoinen sotku mitä oon tässä nyt parina päivänä väsännyt, koska siinä on vähän hiilareita ja sen voi tehdä aina hieman erimakuiseksi. Siinä on siis n. 100g porkkanaa, 100g herneitä, 100g vihreitä papuja, 400g kanan jauhelihaa ja pieni sipuli. Mausteena ihan vaan suola, pippuri ja vähän erikoisempi punainen currytahna.

Ilman, että lasken currytahnan kaloreita, niin tossa koko setissä on noin 666 kcal. Hmm, paholaisen luku.. Onneksi jaan sen kahteen osaan ja saan siis kaksi kertaa 333 kcal. Tosin, musta tuntuu, että otan siihen kylkeen vielä 200g raejuustoa, jotta saan vähän ylöspäin noita kaloreita tälle päivälle. Saan siitä sitten 471 kcal x 2, eli 942 kcal yhteensä. Ja se taas tarkoittaa sitä, että päivän saalis on yhteensä 1816 kcal. Siihen mä olen tyytyväinen, ja sillä painon pitäisi tippua.

Nyt mä menen tästä syömään mun herkkuruokaani. Ihmetellään tänään vielä kertaalleen jossain vaiheessa.. Vaikka siis teille tää on yks ja sama ihmettely koko merkintä, mutta ajatelkaa se silleen hauskasti.


20:10: Nyt on kaikki päivän ruokailut pois alta ja vatsa oikein täynnä. Kello on kyllä vielä sen verran, että ruoka-aikaa olisi vielä noin 50 minuuttia jäljellä.. Ehkä mä kuitenkin aloitan paaston jo nyt, koska eihän se nyt pahaa tee.

Mitähän tässä nyt kerkesi tapahtumaan ton edellisen pätkän jälkeen.. Hmm, no, ainakin käytiin Lidlissä. Eiralle iski joku herkkuhimo, jota ei siis saisi ruokkia, mutta minkäs teet; sen piti saada suklaata, karkkia ja jäätelöä – joten suklaata, karkkia ja jäätelöä haettiin. Ei se niitä onneksi ihan ahtamalla ahda naamaansa, että sikäli tuo kai sallittakoon. Ja kunhan ei ota tavaksi.

Öö.. Jotain vielä.. No, sää on vieläkin aivan liian kuuma. Meillä täällä sisällä on nyt tän kesän ollut silleen suhteellisen viileää, ilman ilmalämpöpumppuakin, mutta nyt jotenkin alkaa vaikuttaa siltä, että ilmis pitää käynnistää tulevaksi yöksi. Trooppiset yöt, todellakin.. Ihan pelkkä paikallaan olokin hikoiluttaa.


Mä tossa yritin suunnitella semmosta kaveriporukan yhden yön mökkireissua yhden kaverin mökille, mutta alkaa kyllä vahvasti vaikuttaa siltä, että ne ajat on jo takana päin. Kaikilla tuntuu olevan omia menojaan, eikä joillekin ilmeisesti edes vanha kaveriporukka enää kelpaa. Harmittaahan se, mutta kai se kuuluu tähän elämään.

Toki myönnän sen, että aika myöhään tässä ollaan liikenteessä, mutta siis niin se aina ennenkin meni. Ei tarvinnut kun laittaa "tänään mökille?"-kyselyä ilmoille ja oli kasapäin mökille lähtijöitä. Ja mä jo luulin, että musta on tullut se vanha ja kaikista syrjään vetäytyvä ihminen, joka ei halua mitään yhteistä tekemistä.. Pah, minä sanonkin.


Ja tähän päättyy tämä merkintä tällä kertaa. Tää tapa ei ehkä kumminkaan ollut mikään oma suosikki, vaikka tälleen sai aika paljon tekstiä. Ja tää jotenkin pisti lisäämään enemmän kuviakin, joten kai se olis silleen ihan hyvä.. Mutta tää on kuitenkin ehkä pois omalta mukavuusalueelta, joten en tiedä..

Terveisin,
Tekko

Vähän tämmösiä kuulumisia

Tänään sitten kirjotellaan hieman myöhemmin, koska.. No, tää päivä on lähes tulkoon kokonaisuudessaan mennyt pihalla. Mä en saisi oleskella auringossa ton tatuoinnin takia paljoa, mutta en mä voi jättää käyttämättä noin hyviä säitä. Lojuinkin siksi aamupäivän ja lähes koko loppu päivän siihen päälle riippumatossa.

Itseasiassa ennen kun siirryin pihalle aurinkoon makaamaan, niin tein aamutreenin. 10 minuuttia kahvakuulilla ylävartaloharjotteita. Joo, ei se varmaan kestoltaan kuulosta miltään, mutta mulle se on ainakin alku. Ja kun sanoin, että jos 3-4 kertaa viikossa tekisi jotain kahvakuulaharjotteita, niin no.. Mä olen nyt tehnyt tän viikon aikana jo 3 kertaa. Mä meen ilmeisesti sittenkin ihan vaan fiiliksen mukaan, koska nyt tää näyttää sujuvan ihan hyvin.


Hmm, tänään tuolla pihalla maatessamme Eira ehdotti jossain vaiheessa, että voitaisiin pelata Yatzya. Mä olin vähän skeptinen, koska Yatzya kuuluu pelata kovaa alustaa vasten, jollaista ei tossa lojumisalueella ole. Siksipä mä kaivoin puhelimen esille ja etsin sovelluskaupasta Yatzy-sovelluksen ja asennettiin se kummankin kännykkään. Sen parissa tuolla pihalla on nyt tunti jos toinenkin vierähtänyt.

Joo, se voi kuulostaa väärältä, että roikutaan puhelimilla kokoaika pihamaalla, mutta olipahan jotain tekemistä siinä lojumisen ohella. Ja kun se oli vielä ihan kivaakin.

Ennen tän sovelluksen latausta Eira olisi kylläkin halunnut lähteä hakemaan Hyvinkäältä jotain, jolla voitaisiin pelata sitä Yatzya pihallakin.. (mä en vaan jaksanut enää istua autossa, joten se siirtyi tulevaisuuteen.) Se oli nimittäin jostain aikaisemmin kuullut jostain piha-Yatzysta, jonka se aikoo huomenna meille hommata. Isot nopat ja, no.. Ei niiden pistetaulukoiden varmaan tarvitse paljon isompia olla. Mutta siis nopat, jotka soveltuu ulkokäyttöön ja ilmeisesti nurmikolla viskottaviksi.. Mä en vaan edelleenkään luota siihen, että noppia heitellään nurmikolla.. No, huomenna kaikki ehkä selviää.


Ja hei, parissa päivässä mä olen onnistunut pudottamaan yli puolet niistä juhannuskiloista. Niitähän tuli tosiaan se 3,4 kiloa, mutta nyt mä olen saanut pois jo 1,8 kiloa, joten suunta on taas oikea. En siis nyt niinkään niitä hiilareita vahdi, mutta pidän siis suhteellisen matalana. Nyt mä pidän lähinnä vaan tarkkaa ruokapäiväkirjaa, jonka avulla yritän pitää päivän kalorit alle 2000 kcal.

Mä just äsken tutkin, että mä saisin muka hyvällä omalla tunnolla syödä 3232 kcal/päivä, jos haluaisin ylläpitää nykyistä painoani. Mä sanon, että höpö höpö. Joskus aikasemmin jos oon erehtynyt syömään yli 2000 kalorin päivässä, niin paino on vain noussut. Okei, ehkä sekin vaikuttaa, että mistä niitä kaloreita hankkii, koska onhan rasvanen ruoka sitten aina rasvaista ruokaa..

Mutta mä en silti usko, että voisin syödä yli 3000 kcal päivä.. Joo, jos mä jonkun aikaa söisin tota määrää, niin jossain vaiheessa se voisi vakiintua, mutta nyt ei, ei niin millään. Mä oon ehkä totuttanut mun kaloritarpeeni jotenkin alhaiseksi, joten se ei tykkää jos mennään hirveesti sitä ylittämään.


Ja aina nää mun kuulumiset menee tohon ruokaan, jollain tapaa.. Lupasin pitää nää Minulla on nälkä-jutut kuukausiraportissa.. Hetkinen, en muuten luvannut. Lupasin vain, että MON-päivityksiä ei tule kun kerran kuukaudessa, en kieltänyt itseäni kirjoittamasta aiheesta muissa merkinnöissä. Olenpas ovela. Ei vaan, mutta kuten oon monesti aikaisemminkin kirjoittanut, niin mä kirjotan aika paljon lähinnä siitä mikä on nyt mulle silleen pinnalla. Nää jutut on tänä vuonna ollut ja tulee toistaiseksi vielä olemaan. Nää on iso osa mun kuulumisia, jos kuulumisia haluan kirjoittaa.

Ja jos mä aina kirjotan siitä, että miten mua itseäni häiritsee, että kirjoitan jostain aiheesta, niin nyt mun on pakko kirjoittaa siitä, kuinka mua häiritsee se, että mua häiritsee kun kirjotan jostain mikä mua häiritsee.. Tai jotain sinne päin? Nyt kun nimittäin mietin, niin nämä samat asiat on aika monen merkinnän lopussa käyty joskus jo läpi. Jotenkin silti tulee aina tarve pyydellä jotain kirjoittamaani anteeksi, vaikka ei tarvitsisi. Ja myös tämä on aika varmasti joskus jo täällä kirjoitettu.

Miksen mä vaan anna itselleni lupaa tuottaa sisältöä semmoisena kun se tulee ulos? Tai siis niinhän mä teen, mutta usein hieman oikoluettuani tajuan, että nyt taas jankutan samoja asioita tai jotain, ja sitten alan jankuttaa taas uusia vanhoja asioita uudestaan, koska jokin häiritsee. Minkään asian ei pitäisi häiritä, koska harva näitä merkintöjä lähtee taaksepäin lukemaan ja tarkistamaan, että "onko toi oikeesti joskus sanonut noin?"

Tää on hassu harrastus. Tulee kaikenlaisia ajatuksia, jotka johtaa uusiin ajatuksiin ja yhtäkkiä on tämmönen aivopieru kasassa. Kaiken muun lisäksi mun piti lopettaa tää merkintä "jos kuulumisia haluan kirjoittaa."-kohdan jälkeen.. No, lopetan tämän nyt.

Terveisin,
Tekko

P.S. Mua oikeesti hei kiinnostaa, että onko joku joskus tehnyt ns. aikamatkoja tän mun blogin parissa? Siis palannut lukemaan vaikka jotain vuoden 2008 merkintöjä, koska niin voi tehdä, tai on vaan kiinnostanut? 

Paluu arkeen

Nyt on palattu arkeen. Tai no, eilenhän sitä jo aloteltiin silleen kivasti, mutta tänään tuntuu, että ollaan oikeesti tehty jotain sen eteen, että ei oltais enää ihan juhannuksessa. Oliko tarpeeksi epäselvästi ilmaistu?

Te tiedätte, että mulla on ollut tää laihdutusprojekti tässä meneillään ja mä taas itse tiesin, että juhannus tulee olemaan sille kovasti iso kolaus. Ja niinhän se olikin, huh. Mä onnistuin keräämään juhannuksena vaa'an mukaan 3,4 lisäkiloa.. +3,4 kg! Viime viikko siis kokonaisuudessaan oli katastrofi tän projektin suhteen.

Mutta ei anneta sen häiritä, koska siis nyt kun on arkeen palattu, niin on palattu myös täysillä tähän hommaankin. Eilisestä mä onnistuin ihan vaan oikeenlaisella nesteellä ja pitämällä kalorit alhaisena, poistamaan itseltäni jo 1 kilon. Tein mä myös 15 minuutin kahvakuulatreenin, joka siis poltti multa hurjat 150 kcal (sovelluksen mukaan). Mä mietinkin, että olisiko nyt jo korkea aika lisätä taas sitä liikuntaa?

Mä oon aikalailla tätä painoa pudottanut vain ja ainoastaan pätkäpaastolla ja erilaisilla dieeteillä, mutta liikuntaa mä en ole mitenkään aktiivisesti harrastanut. Silloin tällöin pyöräilyä, rullaluistelua tai nyrkkeilysäkin hakkaamista, mutta mitään ideaa mulla ei ole ollut niissä mukana. Niitä on vain tehty, koska on tehnyt mieli.

Aattelinkin, että jos edes ton kahvakuulahomman tois jotenkin aktiiviseks harrasteeksi, koska siinä nyt ainakin tulee hiki ja sovellus väittää, että kalorit palaa. Mietin, että oisko alkuun joku 3-4 kertaa viikossa ja siitä lähtee sitten nostamaan kertoja, tai jotain.. Koska siis, jos ootte ikinä tehnyt kahvakuulatreeniä (tai jotain toista ponnistelua vaativaa juttua) kylmilteen, niin te tiedätte, että seuraava päivä on aika tuskanen. Toi mun sovellus vielä pakottaa aika paljon kyykkyihin, niin niitä on nyt eilen ainakin tehty, ja sen huomaa hyvin portaita noustessa tai laskeutuessa.

Mulla on tässä vain yksi dilemma (jos sellaista sanaa voidaan käyttää). Mä haluaisin harrastaa aamulla/aamupäivällä, koska silloin keho vissiin polttaisi paremmin ja muutenkin musta tuntuu, että oon semmonen aikainen mato linnun nappaa-ihminen. Ja sit taas toisaalta, mä en ole yhtään semmonen ihminen, koska mun pitää ensimmäiset pari tuntia heräämisestä vaan olla. Kyllä, vaan olla. Niinpä mä joudun jättämään tän mahdollisen harrasteen aina myöhäisempään ajankohtaan, ja se ei silloin ole musta enää niin kivaakaan.

Sitten kun tulee taas kylmemmät ilmat ja pihalla viitsii kävelläkin, niin sitten mä tykkään taas tehdä kävelylenkkejä yms. nimenomaan illalla. Kesällä aamulla, muulloin illalla. Ja siis tästä syystä johtuen mun pää kokoaika siirtää sitä harrasteen aloittamista – siis koskaan ei vaan ole hyvä hetki.

Mutta jos nyt koittais asennoitua oikein, koska siitähän tässä nyt on kyse. Mä voisin ja pystyisin vaikka mihin, jos mun asenne vaan olisi toisenlainen. Aamulla, vaikka ei yhtään huvittais ja kiukuttaa vaan, niin ei muuta kun kahvakuulat käteen ja jumpalle! Vartti ei ole edes pitkä aika. Ja jos se ei aamulla asennoitumisesta huolimatta kiinnosta, niin sitten jätetään se illalle ja silloin ei enää kysellä vaan tehdään!

Mua vaan aina, siis ihan aina, vainoaa toi mun kausiluonteisuus. Mä innostun jostain asiasta ja teen sitä yhden satunnaisen mittaisen kauden, ja sitten se on ohi. Kiinnostun jostain muusta ja siinä mulla on taas uusi kausi. Ja tämä kehä jatkuu.

Mä tossa yhessä vaiheessa innostuin käymään koiran kanssa luonnossa, se on siis oikeesti tosi kivaa ja rentouttavaa, mutta kun kausi oli ohi, niin pam, ei enää. Jos kausi loppuu, niin sen jälkeen vaikka kuinka haluaisi tehdä sitä asiaa uudestaan, niin se on sitten taas itsensä pakottamista. Ja mä en ymmärrä miten ihmismieli voi samaan aikaan haluta jotain, mutta silti sen pitää pakottaa itsensä siihen.. Vai toimiiko se kaikilla näin? Kivasta asiasta tulee muka-epämukava, mutta sitten itseään pakottamalla siitä saa taas kivan, vai mitä mun pitää tehdä? Oon itse todennut, että pitää vaan odottaa uutta innostusta asiaa kohtaan, eli uutta samanlaista kautta.

Mä kumminkin sain ton paastonkin toimimaan siten, että se on ennemminkin elämäntapa kun jokin dieetti, että miksi en muka saisi jotain liikuntaharrastusta tai muuta harrastusta pysymään? Nyt kokeillaan ihan oikeesti sitten. Mä pidän teidän ajantasalla tässä hommassa, jos jokin lähtee nyt kulkemaan ns. oikeaan suuntaan.


Tämä merkintä oli sitten tässä. Ilman ajatusta alotin, mutta löydyttyään se ajatus taas kulki kuin.. Joku, hauska, jossain.. En minä tiedä. Huh.

Terveisin,
Tekko

Mökkielämää!

Joskos sitä nyt sitten alkaisi kirjottelemaan niitä jonkinlaisia mökkikuulumisia, kun tuli eilen hieman lupailtua. Viime yö, hmm, no, nukuin mä paremmin kun mökillä. Mä olin koko päivän taas aivan väsynyt ja halusin vaan nukkumaan, mutta sängyssä kävi perinteiset, eli uni ei heti tullutkaan. Mutta sitten kun se tuli, niin se oli hyvää ja kesti ihan aamuun asti.

Ja.. No, mitä sitä suotta väkisin vääntämään mitään aloitusta tähän; käydään suoraan aiheen kimppuun.


Meillä on tosiaan jo jokusen vuoden ollut semmonen mökkiporukka, koska eikö semmonen kuulu kaikilla olla? Se on koottu vanhoista hyvistä kavereista, ja välillä sinne otetaan sitten vierailevia tähtiä mukaan. Tänä vuonna mentiin aika perinteisellä porukalla ja meitä oli 7 lähtijää. Perjantaiaamuna noin puolet porukasta kasasi auton täyteen Riihimäellä ja toinen puolikas kasasi autonsa täyteen Hyvinkäällä.

Kellonaikoja multa älkää vaatiko, koska en mä pysynyt kärryllä yhtään. Kai me joskus 10-11 aikaan lähdettiin Riihmäeltä kohti Kuhmoista. Saavuttiin perille sitten kun saavuttiin perille, ja siitä alkoi sitten auton tyhjennys.

Kellonajat ei pahemmin jäänyt sen takia päähän, että puhelimet oli suurimmalla osalla jatkuvasti jossain muualla kun kädessä – niin kuin se mökkireissuilla kuuluukin. Mun puhelin oli jatkuvasti liitettynä johonkin Bluetooth-kaijuttimeen ja sieltä sitten biisejä vaihtelin, mutta en mä koskaan mitään kelloa muistanut/viitsinyt katsoa. Aika kului ilman sen tiedostamistakin.


Me oltiin taas varauduttu hyvin, koska meillähän oli siis pakastin täynnä kaikenlaista ruokaa, joka sai lähteä mukaan. Oli pihviä jos jonkinlaista ja sitten.. No, oli pihviä jos jonkinlaista. Tänä vuonna ei kiloja muistettu hirveesti laskeskella, mutta uskaltaisin väittää, että lihaa meiän pakastimesta lähti mukaan joku 5 kg. Sitten oli vielä muiden lihat, mutta ne ne söi itse. Meillä on joku semmonen ihmeellinen hamstrausvietti, että haetaan ilta-aleista halpaa lihaa ja sitten juhannuksena pistetään kaverit tuhoomaan ne.

Toisena päivänä nimittäin oli yks ruokailukerta, kun paistettiin lähinnä vain meidän ruokia ja ladattiinkin pöytä täyteen kaikkea.

Ja minä itse oikein kuuluvasti sanoin, että "pöydästä ei nousta, ennen kun kaikki on syöty".. No, minähän se ongelma siellä sitten lopulta olin. Mä en ilmeisesti muistanut, että mun vatsalaukku on saattanut pienentyä, joten latasin lautasen täyteen ruokaa, josta osa jäikin sitten syömättä. Ei sillä, ei kaikkea ruokaa muutenkaan saatu tuhottua, joten ei ollut yksinomaan mun syy.

Mutta hyvää oli! Juhannus on kyllä semmosta grilliruoan aikaa, että ei toista. Ja kun sanon ei toista, niin toivottavasti ei tule ihan heti toista, koska grilliruoka ei enää kyllä maistu hetkeen.


Mainitsin eilen, että lauantaiaamuna jäin kalaan vessareissun jälkeen. Se kalastaminen olikin jonkinlainen teema tuolla, koska tuntui, että kokoaika joku seisoo laiturin nokassa ja toivoo saavansa kalaa.

Mä itse sainkin silloin aamutuimaan kalaa, ja se oli aika jännää. Mä kun en ole mikään kalamies, mä olen käynyt lähinnä vaan joskus iskän kanssa ja sitten joskus veljien kanssa, mutta enhän mä koskaan ole tavallaan oppinut mitään. No, madon mä osaan laittaa koukkuun ja jotkut kalat saan irti koukusta, mutta muuten multa puuttuu aika paljon tietoa ja taitoa.

Tulikin hetki kun mun koukkuuni tarttui jättimäinen ahven. No, ainakin mulle se oli jättimäinen. Se vaan repi ja repi, ja mä olin varma, että ei se sieltä nouse. Ohjasin sen kuitenkin kohti rantaa ja nostin sen ylös sieltä kuin ammattilainen – vaan se piti saada vielä irti koukusta. Touhusin varmaan puoltuntia sen parissa ja silti se koukku oli vielä kalan nielemänä.. Pitkän kamppailun jälkeen sain myös sen koukun irti sieltä ja siitä tuli oikein mainio olo. Se oli elämäni isoin ahven, ehkä jopa elämäni isoin kala ylipäätään minkä olen saanut. Harmittaa, että en siitä jostain syystä ottanut kuvaa.. Otin sitä aikaisemmin kuvan semmosesta ihan pienenpienestä ahvenesta ja julkaisin sen tekstillä "sain kalan!", mutta sitten en voinut ottaa tai julkaista kuvaa elämäni isoimmasta saaliista? Missä on logiikka?

Olin ilmeisesti saanut myös toisen suhteellisen ison ahvenen, mutta en vain muistanut sitä? Ehkä musta tuli niin hyvä siinä, että en enää välittäny siitä mitä sain, kun vaan revin sitä kalaa sieltä kun hullu.. No, niin ei kyllä käynyt. Sain muutaman kelpo kalan, mutta unohdin niistäkin heti puolet..


Ja mitä se olisi juhannus ilman alkoholia? No, se olisi alkoholiton juhannus, mutta niin.. No, mun juhannus ei ollut niin alkoholin huuruttama kun olisi voinut olla. Musta oli jotenkin paljon mukavampi ylläpitää semmosta pientä humalaa ja olla täten parempaa seuraa. Parempaa seuraa siis verrattuna siihen, että olisin vetänyt yli ja ympäri.

Alottelin aina suhteellisen myöhään, join sitten silleen sopivasti tissutellen ja lopettelin molempina päivinä siellä kello yhden aikaan yöllä. Se kellonaika on jäänyt siksi mieleen, kun Roni sitä toisena iltana ihmetteli "se on näköjään niin, että yheltä menee aina viimesetki nukkumaan".

Meillä oli siis aikalailla kaikinpuolin rauhallinen meno kaikilla sen alkoholin suhteen. Ja hyvä näin, koska ainakin mulla oli kivaa. Ei tarvinnut holhota ketään ja kaikki osasi muutenkin käyttäytyä.


Me oltiin muuten varattu mökille mukaan myös pelejä. Okei, vaan Yatzy, Poliittisesti epäkorrektia ja pelikortit, mutta ne on pelejä. Paljonko me sitten pelattiin siellä? No, annas kun kerron. Hetki.

Ensimmäisenä iltana haluttiin ainakin Eiran kanssa pistää Poliittisesti epäkorrektia-peli käyntiin ja niin tapahtui. Päästiinköhän me 2-3 vuoroa eteenpäin siinä kun joku alkoi jo temppuilemaan, unohti kai miten sitä pelataan tai jotain. Sen jälkeen toinen ihminen halusi vaan lopettaa sen ja sitten päätettiin laittaa koko peli takaisin pakettiin. Se oli hyvä peli..

Toi oli jo toinen kerta kun meille käy noin; aloitetaan toi peli ja sitten jonkun/joidenkin "säännöt meni vähän ohi"-sekoilujen jälkeen vaan laitetaan peli pois. Toi olis kiva peli, mutta se pitää selvästikin ajoittaa alkuiltaan.


Hmm, mitähän vielä.. No siis niin, mullahan on nyt toi tatuointi, joka on vieläkin vahvasti paranemisvaiheessa. Multahan käytännössä kiellettiin sauna ja uiminen, mutta.. No, mä tein vähän molempia silti.

Mä muistan kun viime vuonna yritin uida, silloin siis noin 20 kiloa painavampana, ja mä en tykännyt siitä yhtään. Mun oli jotenkin tosi vaikea hengittää (pää pinnalla siis, veden alla en edes kokeillut) ja näin. Tänä vuonna mä ajattelin, että kyllähän se pitää talviturkki käydä heittämässä ja Eiralla oli suunnitelma sen varalle; pussi käteen ja teipillä tiiviiksi. Ei se pussi ihan ongelmaton ollut, mutta tatuointi ei ollut kertaakaan suorassa järvivesikosketuksessa, joten asiansa se käytännössä ajoi. No, mutta mitä mieltä mä olin uimisesta nyt? Se oli kivaa! En mä siis mikään hyvä uimari ole, mutta mä pysyn pinnalla ja pääsen eteenpäin, ja nyt mä pystyin jopa hengittämään silloin kun sukeltamisen jälkeen nousen takaisin pintaan! Tuli jotenkin tosi onnistunut olo siinäkin.

Kävinköhän mä lopulta sitten kolme kertaa siellä pulahtamassa? Ehkä. Uusi pussi vaan aina käteen ja teipillä tiiviiksi, uimisen jälkeen kuivaus, rasvaus ja kelmu äkkiä. Tatuointi voi hyvin ja minäkin voin hyvin.

Ja saunominen, no, kerran kävin pyyhe tatuoinnin ympärille käärittynä ylälauteella. Olin siellä ehkä 5 minuuttia ja poistuin. Muuten mä kävin sitten aina vaan seisoskelemassa siellä vain lämmittelymielessä.


Lauantai-iltana käytiin muuten pienellä veneretkellä. Mulla oli vielä viime vuoden traumat hyvin mielessä, mutta tällä kertaa ei tuullut yhtään. Viime vuonnahan siis, en muista olenko kertonut, me jouduttiin yhen kaverin kanssa täysin tuulen armoille siellä. Oltiin jumissa, eikä melkein päästy edes takaisin rantaan. Silloin mulla kävi mielessä, että hyppään veneestä ja uin siihen lähirannalle, mutta mulla oli puhelinkin taskussa ja kaikkea.. En joutunut sitä kumminkaan tekemään, vaan ehkä se tuuli siitä rauhoittui hieman tai sitten vaan soudin paljon ankarammin kohti omaa laituria, en muista tarkalleen.

Tällä kertaa oli tosiaan erittäin tyyntä. Ja nyt jätin jopa puhelimen rantaan, joka tällä kertaa lähinnä harmittaa, olisin nimittäin halunnut ottaa kuvia sieltä.. Siellä oli meinaan aika kaunista. Ehkä se hetki olisi pitänyt oikeestaan tallentaa videolle, koska siis, tyyntä ja hiljaista. Välillä jostain toiselta mökiltä kuului jotain puheensorinaa ja kerran joutsen pariskunta vaakkui menemään, mutta muuten oli hiljaista. Ja siis ne joutsenet ei ollut mikään miinus, koska se oli jotenkin jopa kivan kuulosta ja näköstä kun ne siinä meni.

Siitä sitten rantaan ja suoraan grillikotaan syömään itse kalastettua ahventa. Se oli hyvää, vaikka eihän kala silleen maistu mitenkään.. No, semmoselta säväyttävältä. Se maistui suolalle ja ahvenelle, mutta sitten siinä oli se "minä sain tämän"-mieliala tuomassa oman mausteensa.


Paljusta mä en nyt ole mitään kirjoittanut, koska se nyt oli vain palju. Tänä vuonna se oli vain palju, kun viime vuonna se oli maailman hienoin asia. Olihan siis paljussa kivaa ja näin, mutta se oli jo normi. Tänä vuonna ei edes leikitty "viemäriä", joka siis oli viime vuonna sitä, kun kaikki alkaa pyörimään samaan suuntaan paljussa ja sitten sinne syntyy semmonen kiva pyörre.. Tänä vuonna vaan istuttiin kiltisti ja juteltiin.


Ja tässähän nää aikalailla taisi olla? No, meiän pihalla kävi tänä vuonna vähän väliä naapurin isokokoinen koira, Reiska. Se ei ottanut ihmiskontaktia, mutta se tuli tälle kyseiselle pihalle tekemään vain kaikki tarpeensa. Sen verran mukava se oli. Toivon kovasti, että se on tehnyt sitä jo pidemmän aikaa, koska en siis tahdo sitä, että sieltä tulee kohta joku s-posti: "olette ulostaneet ympäri pihaa, miksi?"


Paluu ankeeseen ja harmaaseen kaupunkiin on aina yhtä typerää, oli myös tänä vuonna, mutta se nyt on aina edessä. Ehkä sen kanssa osaa joskus jotakuinkin elää.

Ja tähän päätän raporttini.

Terveisin,
Tekko

Haluan nukkumaan

Kyllähän siinä nyt niin kävi, että se kesäkuuputki vaan meni ja katkesi. Meillä oli tietokone mökillä mukana, mutta se oli koko reissun ajan Eiran repussa. Musta vaan olis jotenkin ollut hölmöä kaivaa se siellä esille ja ruveta 30-60 minuuttia näpyttelemään yksin jossain nurkassa jotain tekstiä. Alustavastihan mä olin muutenkin puhunut, että tämä putki tulee todennäköisesti katkeamaan ja jatkan sitä sitten siitä jos mieleni tekee – ja kyllä, mieleni tekee.


Vaikka toi mökkireissu lähes kaikilla muilla osa-alueilla oli mahtava ja muuta, niin uni siellä jäi todella vähälle. Ainakin mulla. Lauantaina heräsin siinä vähän ennen kello 6 aamulla, koska.. Uni vain loppui kesken? Nousin vessaan kyllä sillä ajatuksella, että tähtään siitä sitten takaisin nukkumaan, mutta toisin kävi. Matkalla ulkohuussiin näin millaista siellä pihalla oli; hyvin rauhallista. Otinkin vessareissun jälkeen mato-ongen matkaani ja suuntasin laiturille kalaan.

Myöhemmin samaisena päivänä menin nukkumaan noin 15 minuutiksi, koska mua jostain syystä väsytti kauheesti. Oli pakko vetästä powernäpit. Ne ilmeisesti auttoi, koska taas jaksoi touhuta yömyöhään asti kaikenlaista.

Lauantain ja sunnuntain välinen yö taas oli muutoin todella tuskainen. Meillä oli hyttysinvaasio mökissä sisällä ja siellä yks jos toinenkin heräsi ininään ja pistoihin. Yläkerrassa oli kuulemma ollut liian kuuma nukkua ja siellä oltiin sitten avattu parvekkeen ovi, josta hyttyset olivat keksineet tulla helppojen uhrien kimppuun.

Mua oikeesti rupes siinä yöllä jossain kohtaa ahdistamaan, koska mä olisin vaan halunnut nukkua, mutta hyttyset esti sen kyllä hyvin taidokkaasti. Aina kun silmät lupsahti kiinni, niin hetken päästä heräsin siihen, että mua kutittaa noin 304 eri paikasta, koska oli sen verran uusia pistoja tullut noin 5 minuutin aikana. Jouduin kahteen kertaan yöllä lisäämään itseeni hyttysmyrkkyä, jotta saisin nukkua edes hetken.

Toisella kertaa kun mun ahdistus kasvoi lähes sietämättömäksi, niin mä etsin YouTubesta videon, joka siis on oikeasti vain audioraita, joka sisältää ääntä, jota hyttyset ei kestä(?). En mä siihen uskonut, epätoivoissani vain kokeilin kaikkea, mutta jotenkin kummallisesti sen laittamisen jälkeen mä sain nukkua loppuyön suhteellisen rauhassa. Olisko siitä sitten oikeesti ollut jotain apua? Vai oliko se vain sattumaa, en tiedä.

Tänään sitten huonosti nukutun yön jälkeen aloitettiin matka kotiin. Autossa mä yritin ensin parhaani mukaan pitää silmät auki ja olla hereillä, mutta jouduin jossain kohtaa luovuttamaan. Mua vaan väsytti niin paljon. Autossa oli tällä kertaa myös hyvin huono nukkua ja heräilin automatkankin aikana kokoajan. Semmonen katkonainen uni on ehkä oikeesti vielä uuvuttavampaa kun se, että vaan tekisi kaikkensa pysyäkseen hereillä.. Vaikka mä lähes koko puoltoistatuntia nukuinkin, niin levännyt olo mulla ei ollut, ei todella.

Kotona.. No, syötiin jotain ja kokeiltiin vetää vielä täällä kotonakin pienet powernäpit, jos vaikka jaksaisi sinnitellä iltaan asti.. No, toistaiseksi tässä vielä ollaan jotakuinkin hereillä.. Mutta jos mä erehdyn hetkeksikään tilaan, jossa mä en keskity johonkin, niin mun silmät saattaa lupsahtaa kiinni. Ja makuuasentoon en voi mennä, en missään nimessä, koska se olisi sitten varmasti menoa nukkumatinmaahan.

Aattelinkin, että tulen tänään kuitenkin vielä kirjottamaan jotain, vaikka aluksi olin ajatellut, että väsymyksen takia pidän vielä tänäänkin vapaapäivän.. No, tänään tulikin sitten ihan hyvin juttua tästä nukkumisesta/nukkumattomuudesta, joten huomiselle jää kaikki muu. Huomenna on muutenkin semmonen päivä, että pitää palata ruotuun.. Ja astua juhannusviikonlopun jälkeen vaa'alle.. Se jos jokin kuumottaa.


Reissu oli tosiaan muuten mukava, mutta nukkua olisi voinut ehkä.. No, en sano enemmän, mutta levollisemmin ja paremmin. Juhannushan on semmosta aikaa, että valvotaan myöhään, joten ei tota unta hirveesti enempää olisi voinut toivoakaan. Mutta jankatakseni vielä: kunpa se vähäinen uni olisi ollut edes levollista ja palauttavaa.

Tänään en tosiaan mene mihinkään enää sen syvemmin. Kohta toteutan koko päivän kestäneen haaveeni; menen suihkuun, jonka jälkeen suuntaan lakanoiden väliin.

Terveisin,
Tekko

Kuulumisia taas!

Huomenna mennään mökkeilemään! Olen niin innoissani, tietäkää se. Oikeesti se, että saa pari päivää olla poissa kaupungin hälinästä ja perinteinen mökkiporukka on lähes kasassa, se on vaan mahtavaa. Grilliruokaa, olutta ja hyvää seuraa – siitä on juhannus tehty.

Harmittaa vaan kovasti aina se, että se juhannus on sitten hetkessä ohi ja paluu harmaaseen kaupunkiin on väistämätön.. Olis kiva jos juhannus vois kestää joskus vaikka viikon. Tosin en tiedä miten semmonen perinteinen mökkikommuunielämä toimisi pidempään kun pari päivää, mutta olisihan se joskus kiva selvittää.


Viime yöstä mun on taas sanottava sen verran, että se oli vielä enemmän takalistosta kun toissayö. Heräsin joskus hieman ennen kello 4, koska mua närästi taas ihan vietävästi. Nousin heti ylös ja menin nappaamaan Gavisconia – se auttoi poistamaan sen närästyksen tunteen kyllä. Vaan en tiedä mikä vielä jäi miestä vaivaamaan, kun ei siis yksinkertaisesti voinut mennä takaisin makuuasentoon. Nukuin sitten lyhyitä pätkiä istualteni, mutta aina heräsin siihen, kun joku olisi painanut mua ylävatsasta.

Aattelin nyt kattoa ton juhannuksen pois tosta alta ja jos toi oikeesti toistuu vielä joskus, niin ehkä mä sit lopetan olemasta liian perinteinen suomalainen mies, ja menen oikeesti lääkäriin. Mä tosin heräsin mahalleni, että en tiedä olinko vaan jotenkin onnistunut painamaan itteni kasaan tai jotain.. Aina sitä ajattelee kaikenlaista.

Istuma-asennossa mun oli hyvä olla, ja istuskelinkin johonkin aamu 8 asti – välillä simahdellen tosiaan istualteni. Siinä kahdeksan jälkeen mun olo oli helpottanut niin, että mua ei sattunut enää yhtään makuuasennossa, niinpä jatkoin nukkumista vähän paremmalla menestyksellä.

Tosi pelottavia tommoset heräämiset kun ei tiedä mikä vaivaa.. Yleensä toi tunne on ollut närästystä, mutta nyt se ei täysin mennyt ohi närästyslääkkeillä, joten en tiedä mikä lie olikaan. Sen tiedän, että en sitä kovin mielelläni enää kokisi.


Eilen söin tosiaan kolme kertaa, kuten eilen mainitsinkin. Kalorivajetta oli varmasti (otin tän viikon lomaa ruokapäiväkirjasta, joten en voi 100 % varma olla). Luulempa siis, että se eilinen hiilaripommi ranskanperunoiden muodossa oli vähän liikaa meikäläisen kropalle. Paino oli noussut eilisestä 0,7 kiloa..

Nyt nimittäin vähän jännittää, että tää viikko tulee olemaan tosi, tosi paha. Nyt jo paino on noussut ja edessä on vielä juhannus..

Voi olla, että juhannuksen jälkeen alkaa taas vähän tarkempi kuri tän homman kanssa. Paasto mulla ei enää lipsu, joten ei toi juhannuskaan tule olemaan aamusta iltaan makkaran syöntiä, mutta se ruoka-aika sitten aika varmasti on pelkkää grilliruokaa ja muuta epäterveellistä. Yleensä suositaan huijauspäivää, mutta mulla on nähtävästi nyt aika vahvasti huijausviikko meneillään, joka ei varmasti ole kaikista kannattavin asia..

Mutta kun mä tosiaan haluan nyt nauttia tosta juhannuksesta niin paljon kun vaan kykenen, onhan se vain kerran vuodessa, että nyt ei kyllä voi mitään jos painonpudotus järkkyy. Ja haluan uskoa siihen, että tämän viikon jälkeen palaan täydellisen takaisin ruotuun, ja pidän myös ne hiilarit mahdollisimman pois elämästäni.

Ja hei, tää tulee (hyvin todennäköisesti) olemaan mun ensimmäinen punainen viikko sitten 1.2. jälkeen. Sallittakoon se minulle, eikö?


Ja hei muuten ihmiset, me otetaan ilmeisesti Eiran läppäri mukaan mökille. Mä saan jättää rahahakemuksen lauantaina, joten voin sen hoitaa sitten sieltä mökiltä käsin, ja sitten mulla on myös mahdollisuus jatkaa kesäkuuputkea. Eli me ehkä saadaan täydellinen kesäkuuputki aikaan, ensimmäistä kertaa ikinä!

Sanoisinko, että nyt mulla ei muuta? No, voisin sanoa, koska nyt mulla ei muuta.

Terveisin,
Tekko

Tatskaa ja hiilaria

Tänäänhän oli siis tatuointiaika, jos joku ei vielä sitä tiennyt. Olin laittanut itelleni herätyskellot soimaan 9:15 lähtien vartin välein. Vaan jouduimpa ne aamulla perumaan, koska heräsin omia aikojani jo ~8:30.

Mä en tiedä vainosiko mun viime yön unia jonkinlainen stressi tästä tatuointihommasta, koska siis uni oli jotenkin tosi katkonaista ja jotain. En meinannut ensin edes nukahtaa, ja sitten kun nukahdinkin, niin ehkä puolen tunnin päästä silmät räpsähti auki. Sitten käänsin hieman kylkeäni ja nukahdin uudestaan; ja kohta taas silmät räpsähti auki. Ehkä kolmannen kerran jälkeen uni muuttui jotakuinkin rauhalliseksi ja nukuinkin sitten aamuun asti.

Ja jos se olisikin vaan ollut sitä, että heräsin ykskaks.. Mutta kun on ollut myös niin hiostava ilma, niin olin toki myös aivan lakanoissa kiinni. Ja asiaa ei myöskään auttanut se, että koira yritti kokoajan kylkeen kiinni nukkumaan.. Tiedättekö kun on hikinen ja sitten koira tulee siihen kylkeen vielä kyhnyttämään.. Ja vielä mitä! Jossain kohtaa yötä havahduin siihen, että olin hikinen, koira kiinni vasemmassa kyljessä ja nyt oli myös kissa kiinni oikeassa.. Saatoin ehkä hieman suutahtaa; että miksi nyt!? Se on yleensä ihan hellyyttävää ja kivaa, mutta ei silloin kun ei oikein osaa nukkua ja on aivan hikinen.

No, yöstä selvittiin, enkai mä tässä muuten olisi kirjottelemassa.


Sit mä melkein heti herättyäni rupesin tekemään itselleni ruokaa. Se on mainittava lähinnä siksi, että en oo moniin kuukausiin syönyt mitään ennen kello 13. Nyt mulla oli pekonia ja kananmunaa naaman edessä jo kello 9. Oli se jokseenkin shokki myös mun mahalle, koska se päätti alottaa pyörimisen ja mölisemisen sitten siinä kohtaa.

Mahakin siinä sitten jossain vaiheessa rauhottui kun kävin tässä välissä sitten suihkussa. Yritin hinkata ja hinkata mun oikeeta käsivartta kiiltävän puhtaaksi, koska se oli se tatuoitava kohta. Ja siis ei mun olis tarvinnut, mutta joku mun päässä pakotti mut tekemään niin. "Pese se nyt vaan kunnolla."

Suihkun jälkeen tarkistus, että kaikki on pakattu mitä tarvitsen, ja olihan ne. Rullaluistimet pihalta matkaan ja.. Niin, itsekin matkaan. Olin varannut itelleni ihan hyvin aikaa, koska en todella halunnut myöhästyä; ja semmonen mä vähän ihmisenä olen muutenkin. Olin teatteriaikoinakin töissä usein pari(kin)kymmentä minuuttia etukäteen, koska.. Niin, koska olen minä.

Olin asemalla ehkä 20 minuuttia etuajassa, hienoa. Sitten mä istuin vaan asemalla ja odottelin junaa. Juna saapuikin sitten ihan ajallaan ja hyppäsin kyytiin.

Hyvinkäällä olin 11:33 ja tatuointiaika oli varattu kello 12 – mitä mä teen noin 20 minuuttia? No, istuin Hyvinkään aseman lähellä olevalle puistonpenkille ja katselin vaan ympäröivää maailmaa. Ei se kovin kiintoisaa ollut, mutta menihän se aika lopulta sitten siihen.

Tatuointipaikassa sitten melkein heti ruvettiin iskemään siirtokuvia käsivarteen. Artisti oli piirrellyt pari pääkalloa valmiiksi, jotka sitten sommiteltiin (se sommitteli) mun käteen. Joo, siis mä annoin sille vaan referenssikuvan ja se sai tehdä loput. Kuvat oli paikalla ja alettiin raapimaan, niinkuin tatuoitsija itse sanoi.

Mä olin jostain syystä varautunut johonkin 4-5 tuntiin, koska mulle sanottiin aikaa varatessani, että "syöt sit sillon aamulla vaan tukevan aamiaisen ja tuut tänne". Mä en olis tarvinnut aamiaista tänään, koska mun tatuointi oli valmiina hieman vaille kello 13. Alle tunti.. Kuka ei sitä olisi nälässä kestänyt? Varsinkaan jos paasto on muutenkin osa elämää.

Viimeiset raapaisut tuli ihoon ja sit tatuoitsija sano vaan, että "vilkases sitä tosta peilistä, että onko hyvä?" Mä vaan käänsin käteni peiliä kohden ja olin mielessäni hetken: "Mitä IHMETTÄ sä olet tehnyt mun kädelle?!" Se näytti sillä hetkellä vain mustalta joltain mun kädessä.. Nousin kuitenkin ylös sanomatta mitään ja kävelin lähemmäs peiliä. "Huh!" se olikin paljon parempi kun miltä se ensisilmäykseltä näytti.

No joo, eihän tohon kuvaan nyt saa sitä silleen siististi näkymään, mutta olkoon. Siihen kuitenkin tehtiin siis kaksi pääkalloa ja hieman liekkejä lisää. Pääkallot on ainakin superhienoja omasta mielestä, joten voidaan kai sanoa, että olen tyytyväinen.

Toi ei kuitenkaan vieläkään "kadottanut" täysin tota peitettyä tatuointia, vaan mä ilmeisesti tulen sen itse sieltä aina näkemään.. Mutta onneksi siihen on jo jotakuinkin tottunut.

Ja sit kun toi parantuu kokonaan, niin ehkä siitä sitten saa taas vähän fiksumman kuvan muutenkin. Nyt toi kaikki punaisuus tuolla väleissä, musterippeet ja toi voidekin tota kuvaa selvästi pilaavat.

Mul heräs tästä semmonen hauska ajatus tulevaisuuden tatuointeja varten. Seuraava jatko tälle tatuoinnille on sitten lisää pääkalloja – tekijä vaan vaihtuu. Siis noi pääkallot on superhienoja, kuten jo sanottu, mutta se mun ajatus liittyykin just siihen, että aina kun haluun tota jatkattaa, niin etsin aina uuden tatuoijan, joka tekee mun tähän käteen uusia tai uuden pääkallon. Mä en tiedä miten hyvin istuu monen eri tatuoijan pääkallot toisiinsa, mutta ehkä niiden ei tarviikkaan? Jos aina voin vaan antaa artistille referenssikuvan ja se saa itse suunnitella pääkallot yms. niin tästä tulee ihan hauska varmasti.

Ja kyllä, pääkallot on ainut asia mitä keksin. Ajattomia ja hienoja. Ei mulla mitään sidettä pääkalloihin ole (paitsi omaani jonkinlainen), mutta kai ne sitten jollain tavalla kiehtoo.


Tatuoinnin saatuani lähdinkin sitten hieman rullailemaan Hyvinkään katuja ja hetken päästä päädyin isoveljen luokse kahville. Kahvia ja keskustelua jokunen tovi siinä sitten ja matka jatkukoon – toiselle isoveljelle. Siellä minä en saanut edes kahvia.. Vaikka tuskin olisin toista kupillista edes halunnutkaan, ja mulle kyllä sanottiin, että ei ehkä edes olekaan. Halusin silti vähän marista.

Jossain vaiheessa Eira sitten ilmoitti, että on lähestymässä kovaa vautia Hyvinkäätä ja mun pitäisi olla valmiina jo lähtemään. Olinkin, ja hyppäsinkin autoon, joka ajoi Hyvinkään Willalle. Siellä on semmonen ravintola kuin Ristorante Momento. Sieltä on aina saanut oikein maistuvaa lehtipihviä ja niin sai tänäänkin, huh!

Tää annos vaan sisälsi mun ensikosketuksen isoon määrään hiilareita toviin, koska lautasella oli pihvin lisäksi iso kasa ranskanperunoita. Mun luonteellani on vaikeeta jättää ruokaa lautaselle, joten kaikki oli syötävä. Tulin täyteen, en ähkyyn, mutta aristelin sitä hiilarimäärää vaan.

Ja sitten kun kotiin päästiinkin, niin mä en oikein tiedä mitä tapahtui.. Multa vaan hävis kaikki energia ja lyyhistyin sohvalle makaamaan. Eira yritti mun kanssa jotain keskustella, mutta mun puhekin oli semmosta ihmeellistä sönkötystä ja änkytystä, että ei tosikaan. Menin jotenkin ihan jumiin. Mä epäilen, että sillä hiilariannoksella oli jotain tekemistä ton kanssa, koska ei mulle ikinä käy noin.

Sitten käytiin vielä pieni juhannuskauppareissu tekemässä Lidliin ja sitten tultiinkin taas kotiin. Söin tossa äsken taas kanan jauhelihaa 400g ja uskoisin, että päivän ruokailut oli nyt siinä. Tänään syötiin vaan kolmesti, mutta ei mun tee yhtään enää mieli mitään, enkä jaksa lähteä pakottamaan.

Ja tämä merkintä, se alkaisi olla tässä.

Terveisin,
Tekko

Kelpaisko pikaiset kuulumiset?

Tänään on ollut taas tämmönen ajankulutuspäivä. Mutta tää päivä on ollut kyllä ilman suhteen suhteellisen erikoinen, oon nimittäin kärsinyt heräämisestä asti jonkinlaisesta hiostuksesta – joka yleensä aina tarkoittaa tulevaa ukonilmaa. Aamupäivä ja päivä oli semmosta aika selkeetä ilmaa, mutta oli semmonen pieni synkeys havaittavissa. Mutta äsken sitten se taivas repesi. Ensin jyrinää, sitten salamoita ja lopuksi järkyttävä vesisade.

Tää on kyllä ihan kamala tää hiostus, joten saisi tulla oikeesti kaikki alas vaan..


Kaveri kävi tossa äsken kahvilla, se oli ainut semmonen muutos mun normiin. Juteltiin siinä niitä näitä, ja muutama tuntihan siinä vierähti kuin siivillä. Noi on kyllä yleensä hyvin miellyttäviä tapaamisia, ja oli siis sitä nytkin. Jutellaan vaan kaikesta ja hörpitään kahvia, niin normaalilta se kuulostaa, mutta se on välillä oikeesti iso plussa tähän perusarkeen.

Hmm.. Jos mulla on aikasemmin ollut ajatuspankki tyhjä, niin nyt se on sitä vieläkin enemmän. Mä en keksi oikein mitään kirjoitettavaa..


Öö, huomenna on tatuointiaika. Vähän jännittää. Ei sen takia, että mä pelkäisin sitä konetta, mutta mua vanhana sosiaalisten tilanteiden pelkurina pelottaa se koko tilanne. Miten mun pitää siellä olla? Pitääkö mun jutella tatuoijan kanssa jotain sillä aikaa kun se tekee sitä tatuointia siinä? Vai voinko mä keskittyä siinä omiin asioihini, esim. vaikka Netflixin tuijotteluun? Ehkä mä otan sinne ainakin kuulokkeet mukaan, jotta voin vaikka edes kuunnella samalla jotain podcastia..

No, jos tosta reissusta selvii, ni sit tietää taas, että selvii monesta muustakin tilanteesta.. Tai ainakin semmosesta tilanteesta jos joskus tulee taas tarvetta tatuoinnille..

Mä tästä aikasemmin kirjottelinkin jo vähän tarkemmin, mutta siis niin, viime kerralla Eira oli mun mukana kun otin tatuointia. Se ikäänkuin piti seuraa sille tatuoijalle aina välillä, koska en siis itse osannut/osaa. Niin nyt siitä tosiaan puuttuu se lenkki, niin osaanko mä olla siellä? Hmm.. Tottakai mä voin heti alkuun sille kertoa kaikista näistä mun jännityksistä, mutta osaanko sitäkään? Olen hankala ihminen.

No, aamulla se on kuitenkin herätys joskus 9-10 aikaan ja sitten jokusen tovin päästä rullaluistimet (sään salliessa) jalkaan ja kiitäen asemalle. Aattelin, että jos lähen 11:25 junalla, niin olen Hyvinkäällä 11:32, joten olisin ainakin ajoissa. Sitten pitäisi vaan tuhlata parikymmentä minuuttia johonkin, ennen kun saan edes mennä sinne tatuointistudiolle. Siellä kun noudatetaan tarkkaa hygieeniaa ja muita turvatoimia koronan varalta.

Itseasiassa mulle iski toinen jännitys päälle nyt, juurikin tuon koronan takia.. En tiedä miksi, mutta aina kun mä olen rullaluistelemassa, ja kun mä sitten pysähdyn niillä, niin multa tulee aivastus/aivastuksia. No ei se ihan aina tule, mutta usein. Ni mitä jos saan jonkun allergiakohtauksen siinä studion aulassa ja sitten mun tatuointiaika perutaankin tai jotain.. Kai siinä tapauksessa voin maksaa sen tatuointini sillä lahjakortilla ainakin ja varata uuden ajan.. Koska siis tosiaan se lahjakortti vanhenee 20.6. joten aikaa ei hirveästi sähläyksiin olisi..

Mä nyt vaan olen tämmönen jännittäjäsielu. Ja tosiaan käyn kaiken tulevan aina mun päässäni moneen kertaan läpi, vaikka mulla ei olis pienintäkään hajua siitä, että mitä oikeesti tulee tapahtumaan. Se on välillä hyvin vaikeeta tän yliajattelun kanssa, uskokaa tai älkää. Oliskohan siitä joskus jotain hyötyäkin?


Yllätyittekö, että tämäkin on taas vain pikaiset kuulumiset -tyyppinen ratkaisu? En minäkään. Tää täyttää mun omat odotukset tältä kesäkuuputkelta, joten ei sen väliä. Ehkä tässä vielä päästään oikeen aiheenkin pariin joskus, mutta sitä kai on turha tässä pohtia sen enempää. Kaikki paino on sanalla ehkä.

Ja tämä oli tässä.

Terveisin,
Tekko