Mun pääprioriteetit on ollut lapset/perhe, tekoälymusiikki/sanoittaminen ja koulutuksen saattaminen loppuun. Koulutukseen liittyvä asiakastyö on nyt palautettu viime perjantaina ja olen siitä erittäin huojentunut. Sanottakoon, että sen kanssa oli yhtä jos toista sellaista, että toisinaan on käynyt stressikäyrät vallan korkealla. Nyt se on ohi. Yksi koulutus taas koulutuksen täyteisessä elämässäni. Okei, vielä pitäisi saada arviointi, mutta siis käytännössähän se on siis ohi.
Asiakastyö tulee mun puolestani vielä jonkin tovin jatkumaan, koska haluan ne sivut täydellisen valmiiksi. Nyt oli vaan ensisijaisen tärkeää saada se aikapaine pois niskasta, jotta pystyn keskittymään paremmin mahdollisesti uuden oppimiseen, jota noi sivut tulee vaatimaan. Törmäsin sen kanssa semmosiin ongelmiin, joista ei oltu koulutuksen aikana millään oppitunnilla puhuttu. Kuten: Mitä jos se sivunrakennustyökalu ei toimikaan, jota vain osaat käyttää? Silleen aika oleellinen työkalu, että ei me olla tuolla muita työkaluja oikein edes opeteltu.. Ja sitten kun se ei suostu toimimaan asiakkaan palvelimella niin, öö.. No, ongelma on tavallaan ratkaistu, mutta sen takia pitää vielä jatkaa sivujen säätämistä.
Mutta silti, tuli semmoinen vapaa olo. Toki taas seuraava aihe stressiinkin, kun tässä jäädään taas tyhjän päälle, mutta aikapaine on aina mulle semmonen tosi stressaava asia. Tavallaan jos osaisi olla niin fiksu ihminen, että pyrkisi aina heti tekemään mahdollisimman pitkälle, eikä antaisi alkuun ajan valua käsistä liikaa.. Voisi olla helpompi sietää aikapainetta kun olisi jotain konkreettista heti alkuun. Kelatkaa sitä, että mä tein viimeisenä 3 päivänä koko 3 kuukauden asiakastyön. No, okei, ei se olisi onnistunut jos mulla ei olisi ollut hyvää suunnitelmaa, selkeitä säveliä ja tuotteita listattuna jo. Mutta käytännössä siis paketoin sen kaiken sitten lopulta kolmessa työpäivässä. Hyvä, mutta hölmö minä!
Mä tiedän, tai ainakin kuvittelen tietäväni, että siellä lukijoissa ei ole montaa, jota kiinnostaa toi mun tekoälyllä leikkiminen. Mutta koska se on tavallaan nyt yksi osa mua, niin mun on pakko siitäkin kirjoittaa. Mä oon lukenut paljon siitä, että tekoälymusiikki ärsyttää ihmisiä ja jakaa ihmisiä hyvin vahvasti kahteen leiriin; toiset näkee siinä mahdollisuuden ja toiset taas vain vihollisen.
Mulle itselleni tekoäly on nyt aika pitkän tovin ollut hyvä ystävä. Työkalu, jolla saan toteutettua itseäni hitusen verran enemmän. Mutta mitä mieltä mä olen tekoälymusiikista? No, en varsinaisesti puolesta, enkä vastaan. Mun mielestä tekoälymusiikki ei saa koskaan kehittyä niin pitkälle, että sitä ei erota oikeasta musiikista; eli tekoälyn laulaminen ei varsinkaan saa kehittyä liian pitkälle. Mä haluan, että se pysyy tunnistettavana, koska mä en halua, että siitä tulee mitenkään uusi normi. En halua, että radiossa soisi kohta tekoälymusiikkia tekoälymusiikin perään – tokikin mun biisejä saa siellä soittaa, köh, köh..
Miksi mä sitten teen tekoälymusiikkia jos en tavoittele sillä mitään musiikillista menestystä? Mä rakastuin tän tekoälymusiikin myötä sanoittamiseen. Mulle tässä koko hommassa se tärkein asia on se, että saan jollain tavalla mun sanoituksia ulos ihmisten kuunneltavaksi. Olen huomannut tässä, että ainakin omasta mielestäni mulla on lahjoja sanoittajana. Tällainen tavis kuten minä ei ikinä saisi omia sanojaan kenenkään artistin laulettavaksi, joten kaikki mun kirjoittamat tekstit tulisi jäämään vain ja ainoastaan omaan pöytälaatikkooni.
Mulla on sanottavaa, joten miksi en sanoisi sitä jonkinlaisten laulujen muodossa nyt kun mulla on siihen työkalukin? Mulla on työkalu, jolla mä saan mun sanoitukset soimaan. Mulla on työkalu, jolla mä saan "mun ääneni" kuuluviin, vaikka ääni kuuluukin tekoälylle.
Tää blogi oli mulle pitkään se, jolla mä sain mun ääneni kuuluviin. Mutta sitten tapahtui jotain; mä rupesin ajattelemaan enemmän ja enemmän sitä, että mitä jaan mun elämästä ulkopuolisille. Mä en halua jakaa täällä enää ihan kaikkea. Mä en halua, että ihan kuka tahansa voi täältä lukea, että miten mun lapsillani esimerkiksi menee. Ja jos en halua kirjoittaa lapsista, jotka on kuitenkin mun elämäni tärkein ja eniten aikaa vaativa asia, niin mistä mä voisin kirjoittaa? No, omista saavutuksistani. Siksi tämä blogi on viimeaikoina muuttunut enemmän ja enemmän käsittelemään tekoälyä. Toivon sille tokikin muutosta, mutta tiedättehän te mun tapani hurahtaa asioihin..
Mä olen ollut kohta vuoden täysin hurahtanut sanoittamiseen. Ajatelkaa.. Vuoden mittainen hurahdusjakso. Vai olisiko niin, että olen viimein löytänyt jotain mistä oikeasti tykkään? Luonnollisesti kun on aina tykännyt, melkein jopa rakastanut, kirjoittamista, niin jännä juttu, että ei ollut aiemmin löytynyt sitä sellaista liekkiä tohon laulujen kirjoittamiseen. Nykyään mä tituleeraan itseäni lauluntekijäksi. Halusitte te sitä tai ette, mutta sellainen mä olen. Mä olen kirjoittanut yli 39 laulua. Omasta mielestäni kaikki on olleet omalla tavallaan hyviäkin, koska miksi kukaan kirjottaisi omasta mielestään huonoja lauluja? Tai tekisi ylipäätään mitään omasta mielestään huonoa? Miettikääpä sitä seuraavan kerran kun kuuntelette tai katselette jotain mielestänne huonoa taideteosta. Joku on antanut siihen palan itsestään.
Tämän myötä pitääkin pyytää anteeksi viime blogimerkinnässäni mainintaa toisen ihmisen kappaleesta, koska puhuin siinä sitten vähän epäkunnioittavaan sävyyn siitä. Taas toisaalta, en mä kai sitä kappaletta itsessään niin haukkunut vaan otin käytännössä kantaa siihen, että nykyään mistään ei meinaa saada mitään selvää. Mulle lauluissa tärkeintä on sanat, niin on aina ollut, mun on tärkeetä saada sanoista selvää. Mä en missään nimessä halua mollata ketään, enkä varsinkaan ketään, joka tekee sitä mistä tykkää.
Kaikelle taiteelle on yleisönsä ja se on hyvä. Miettikää nyt esimerkiksi teipillä seinään liimattua banaania, sillekin löytyi hinta. Ja jos kysyt; onko se taidetta? Niin kyllä, se on taidetta, halusit sitä tai et. Joku on tehnyt sen, joku on laittanut siihen ajatusta ja mun mielestä se täyttää taiteen määritelmän. Miksiköhän tämä merkintä menee tällaiseen suuntaan? Ihan kuin puolustelisin omaa oikeuttani olla lauluntekijä, joka siis eittämättä olen
Tähän väliin tahdon mainita; tekoälyn tuottamat kuvat eivät ole taidetta omasta mielestänikään. Se ei ole ihmisen tekemää, se on tietokoneen leikkaa & liimaa -työ. Siitä puuttuu sielu. Mä käytän tekoälyn tuottamia kuvia aika paljon omissa musavideoprojekteissani, mutta mä olen käsittänyt asian niin, että teen niistä omaa taidettani. Luon tekoälyn luomille kuville tarinan. Teen käytännössä kollaasin, joka voidaan sellaisenaan mieltää jonkinlaiseksi taiteeksi, mutta siihenkin sopii suhtautua kriittisesti.
Mitä tarkoitan sielulla? No, tavallaan kai sitä, että jonkun elävän asian täytyy antaa sen eteen jotain. Joku ajatus, joka johtaa sen taiteen syntymiseen. Se ajatus voi tulla vaikka jälkikäteen, mutta se ajatus kuitenkin on siellä. Miettikää vaikka sellaista tilannetta, että kahvi kaatuu valkoiselle paperille ja muodostaa kivan muodon. Ei se ole taidetta, se on sotku. Ihminen ajattelee sitä, että se on kyllä kaunis muoto. Nyt se on taidetta, sille on tavallaan annettu sielu kun sitä on joku ajatellut taiteellisesta näkökulmasta. Tiedättekö mitä mä tarkoitan? Tavallaan joo tätä voidaan soveltaa myös noihin tekoälykuviinkin, mutta siinäpä se juuri on se ongelma itselläni. Mä tuppaan ajattelemaan aina liian pitkälle ja sitten epäilen omia ajatuksianikin. Ja haluttiimpa mee sitä tai emme niin myös graffitit on taidetta. Ja vaikka itsekin tahdon ajatella, että ei ne nopeasti suhaistut tägit ole mitään taidetta niin kyllä ne on. Ei se ole siihen penkkiin vain ilmestynyt, joku on antanut sen eteen ajatusta, palan itsestään, ja kokenut vaarantuntua. Se on mielestäni silloin taidetta.
Tämä lätinä oli varmaan hyvä alustus sille, että mulla on nykyään oma kotisivu. Se on tavallaan kai jonkinlainen portfolio siitä mitä teen tai olen tehnyt. Mitä tykkään tehdä. En pakota ketään, eikä tämä varsinaisesti ole mikään mainos muutenkaan, mutta osoitteessa www.Vesa-Matti.fi pääset tutustumaan mun taiteelliseen puoleeni.
Ja tämän myötä voin sanoa myös, että kohta on tulossa Spotifyihin albumillinen uutta musiikkiakin. Kauhea, mä en tykkää tämmöisestä itseni mainostamisesta niin yhtään.. Siitä tulee kyllä sitten oma merkintänsä, koska tapani mukaan haluan selitellä sanoituksia jollekin. Omasta mielestäni vallan hyvää lyriikkaa on taas kirjoitettu, joten toivon niille löytyvän myös kuuntelijoita. Kunhan saan vielä raavittua kasaan yhten kappaleen sanoitukset niin albumi on valmis, koska olen pyrkinyt siihen 13 kappaleeseen per albumi. Joku laskutaitoinen voisi siis sanoa, että mulla on jo 12 kappaletta valmiina.
Mitäs muuta, hmm.. No, eikai mitään muuta.
Terveisin,