Kuten oon maininnut aiemmin sen, että olin ennen tätä muutosta hyvinkin laiska ihminen. Mua ei huvittanut mikään, ei kiinnostanut mikään ja en myöskään jaksanut mitään. Miten se on nyt sitten muuttunut?
Sanotaan näin, että ainakin toi rullaluistimien hommaaminen hoiti ton "mua ei huvittanut mikään"-kohdan pois. Suhteellisen hyvin pohditut ruokailutottumukset poisti aika hyvin "en myöskään jaksanut mitään"-kohdan pois. Ja nyt kun mua huvittaa ja jaksan tehdä asioita, niin arvatkaapa onko toi "ei kiinnostanut mikään"-kohtakin aikalailla karsiutunut pois.
Eli aika vahvasti voin sanoa, että ihan omasta päästä lähtenyt idea parantaa elämänlaatua on tosissaankin toiminut. Mulla ei todellakaan ole enää niin usein tylsää kun "edellisessä elämässä". Mä jaksan touhuta ja kaikki on jotenkin parempaa.
Näitä asioita pohdittuani tovin rupesin miettimään lisää. Mulla on tosiaan toi paniikkihäiriö. Se on vaivannut mua jo pitkään. Se todennäkösesti on iskenyt muhun aikoinaan sen takia, että mun itseluottamus oli täysin kadonnut.
Nyt kun on huomannut pystyvänsä elämässään asioihin, niin mä väittäisin, että mun itseluottamuskin on kasvanut. Se ei tosin ole vielä täysin poistanut paniikkihäiriön tunnusmerkkejä, mutta ainakin pystyn kulkemaan paljon paremmin mielin ulkona.
Vielä viime kesänä mulla oli ongelma; mulla oli aina pakko olla huppari päällä, koska "se peitti sen miltä näytän oikeasti". Lihava, epämääräisen näköinen heppu. Luojan kiitos sitä ei ole enää. Mä olen jopa oppinut pitämään ulkonäöstäni, vaikka se vieläkin pulleanpuoleinen on.
Toisaalta mä en ole varma olenko mä koskaan oikeasti häpeillyt ylipainoani - ei se mulle ole koskaan ollut ongelma. Mua on vaan häirinnyt se, miten muut ihmiset mut mieltää. Lihava on jotenkin muiden silmissä jotenkin huono (en siis itse ole tätä mieltä, mutta jotenkin joku on sen iskenyt mun päähän).
Oikeastaan tää projekti on avannut mun silmiä silläkin saralla, että ei pitäisi ottaa stressiä siitä mitä muut ajattelee. Se vaan on helpompi sanoa kun ottaa käytäntöön. Tottakai mä sitä vieläkin pohdin, mutta ehkä kun kirjottaa asiat taas ylös, niin niihin jotenkin osaa helpommin ottaa täysillä kontaktin.
Muistan myös ne ajat kun olin ite se, joka katto muita pahasti ja oli sitä mieltä, että "toi on ruma". Toisaalta se saatto olla vaan kostoa koko maailmaa kohtaan, koska se oli kohdellut mua huonosti - ja toisaalta se olin vaan minä, joka olin kohdellut itseäni huonosti. Itsehän mä olen kuoreen vetäytynyt kun olen ajatellut ihmisten olevan musta jotain mieltä, mitä ne ei ehkä ole. Syvällistä, mutta täyttä totta.
Vaikka mä näitä tavotteita olen tähän itselleni jo aika paljon kerryttänyt, niin täytyy sanoa, että tossa vois olla kyllä jo aikamoinen etappi. Saavuttaa se tila, että ei yritä lukea muiden ajatuksia, koska mitä olen itseäni oppinut tuntemaan, niin luen sieltä vain ne huonot kohdat, jotka haukkuu mua.
Mä olen ollut tyytyväinen itseeni oikeestaan aika pitkään semmosena kun olen (no, nyt se on sanottu), mutta en siitä ole osannut nauttia, koska ihmismassa on asettanut normit joiden mukaan muka pitäisi mennä.
Vaikka sanoin, että olin miettinyt nää asiat etukäteen, niin nyt täytyy myöntää, että lähti se vähän lapasesta. Iso osa tästä edeltävästä tekstistä tuli hetkessä. Ja tiedättekö mitä? Mulla on sitä valmiiksi mietittyä tekstiä vielä jäljellä. No, toivottavasti jaksatte lukea. Pitäkää vaikka paussi.
Yksi asia mitä pohdin oli se, että kun ihminen omistautuu jollekin asialle, niin jotenkin sitä alkaa tuputtamaan muille. Joo, mä olen itsekin tällä saralla vielä amatööri, mutta silti mulla on hirmuinen hinku kertoa kaikille siitä, että miten hienoa elämä voi olla kun tekee pieniä muutoksia. Muuttaa ruokatottumuksiaan ja katsoo vähän mitä syö.
Mä tiedän, se voi olla ärsyttävää. Mua ei sen takia kannata vihata - mä olen vain innoissani.
Mä itsekin joskus luin miten joku oli muuttanut elämäänsä vähän ja sen jälkeen kaikki on ollut hienoa. Musta se oli sillon liibalaabaa. Mutta tiedättekö mitä? Ei se oikeesti ole liibalaabaa. Ne artikkelit vaan ei koskaan antanut sitä kosketuspintaa niin paljon, että siitä olisi saanut kiinni. Toivon, että edes mietitte: Jos olette lukenut mun blogia jo pitkään, tiedätte mimmonen mä olen ollut ja mimmonen mä olen nyt. Te tiedätte myös mitä asioita olen muuttanut.
Okei, okei. En mäkään koskaan tarttunut mihinkään syöttiin vaan kaikki on nyt lähtösin omasta itsestä. Se on itseasiassa paras tapa toimia. Asioista ei todellakaan kannata ottaa stressiä, vaan tehä asiat niinkuin itsestä hyvältä tuntuu.
Eikä siinä vielä kaikki! Tahtoisin vielä tähän loppuun kertoa vähän siitä, että en mäkään olis varmaan koskaan pystynyt tähän kaikkeen ilman tätä blogia - ja teiltä saamiani palautteita. Kun kirjoittaa asioita muistiin niin on helpompi pitää asiat mielessä - fakta. Vaikkei näitä joka viikko lukisikaan, niin silti ne on paljon paremmin mielessä kirjotuksen jälkeen.
Ei se tietenkään ole kaikille samanlaista, mutta tämä on toinen asia jolle olen omistautunut ja jota tykkään tuputtaa muille. Blogin kirjottamisessa ei ole mitään rajoja ja se on ilmaista tilaa omille ajatuksille.
Hetkinen, nyt mä meinasin täysin unohtaa ton yhen aiheen. Huijasin! Ehkä tässä oli jo tarpeeksi tekstiä yhteen merkintään. Toivottavasti et kyllästynyt ja jaksoit lukea ajatuksella läpi - vaikka tämä väsymyksen takia vähän ehkä "laidasta laitaan"-tekstiä olikin. Se vaan kun ajatuksen antaa viedä, niin se vie milloin minnekin.
Ja omistautumisen voi huomata siitä, että kello on nyt 4:44 ja luulin kirjoittavani lyhyesti. Ja jos tuntuu siltä, että siellä on jotain katkonaisia asioita; kysymällä saa lisätietoja.
Terveisin,
Tekko
