Marraskuisia kuulumisia

Tää kuukausi on ollut aika hiljainen, mutta eikai se ole niin vakavaa? Mähän kyllä alustavasti kerroinkin, että nyt saattaa tulla vähemmän tekstiä, koska vauvaan ja muuhun uuteen tutustuminen. Joka siis on ollut ihan mahdottoman mahtavaa aikaa! Toistaiseksi voidaan vielä sanoa, että tää on ollut yllättävän helppoa ja kivaa – menee ikäänkuin omalla painollaan.

Mä oon ihan alusta asti ihmetellyt, että miten luonteva äiti Eira onkaan. Se on alusta asti ottanut homman lähes täydellisesti haltuunsa. En siis vähättele omaakaan panostani, mutta Eira kyllä aika hyvin kuljettaa tätä alusta. Tuntuu osaavan tän homman kun olisi tehnyt tätä aina.

Mutta on myös hetkiä, jolloin Eira ei voi tehdä mitään, koska.. Hmm, en oikeestaan tiedä syytä, mutta siis on hetkiä jolloin vauva hiljenee vasta mun sylissä. Ja yritänkin aina mahdollisuuksien mukaan ottaa itkevän vauvan itselleni, jos kyseessä ei siis ole nälkä.

Semmonen itku, jolle me ei vanhempina keksitä mitään syytä, yleensä menee ohi sillä, että vauvaa "roikotetaan" sylissä ja kävellään ympäri asuntoa. Laitoin roikotukseen lainausmerkit siksi, että ei se ole semmosta roikottamista kun mitä roikottamisesta ensimmäisenä tulee mieleen. Se on semmosta, hmm, roikottamiselta näyttävää, mutta silti hyvin tuettua, jossa vauva rauhoittuu tosi nopeesti. Sitä voi joutua kävelemään taloa ympäri helposti puolisen tuntiakin ja vasta sitten vauva alkaa osoittamaan nukahtamisen merkkejä. Mä luulen kyllä, että nää tän hetken noin 30 minuutin "roikottelut" on vasta alkua, ja kohta saa kävellä taloa ympäri monta tuntia putkeen.. Sitä odotellessa.

On myös ollut muutama ihan mahdottomalta tuntuva itku, että oikein mikään ei ole siihen auttanut.. Silloin sitä tuntee itsensä kovin avuttomaksi.. Sitten sitä vaan kävellään ja kuunnellaan päättymättömältä tuntuvaa huutoa, välillä kokeillen erilaisia asentoja, ruokailua ja vaikka mitä. Toistaiseksi se on aina jollain tavalla mennyt ohi, huh.


Hmm, mitähän vielä.. Mun blogi tuntuu nyt täyttyvän vauvapäivityksistä, koska sitähän tää elämä nyt tällä hetkellä on. Ja omaa elämäänihän minä tänne päivitän.

Ja.. No, mä oon sitä ihmetellyt tässä, että yleensä mun marraskuut on ollut semmosia synkkiä ja tosi harmaita mielelle, mutta tänä vuonna oon onnistunut välttämään sen. Olisko vauvalla jotain tekemistä senkin kanssa? Mä oon ollut yllättävän hyvällä mielellä koko tän kuukauden. Oikeestaan.. Mä oon ollut aika hyvillä mielin koko tän vuoden. Uskoisin, että tolla painonpudotuksellakin on oma vaikutuksensa elämänlaatuun.. Ehkä tää vuosi 2020 on kuitenkin mulle henkilökohtaisella tasolla aika mahtava? Vaikka tässä ympärillä on tätä koronaa ja muuta, niin kyllä mä koen olevani aika onnellinen.

Jos kysytään, että mikä mut tekisi vielä onnellisemmaksi, niin vastaisin, että paluu Hyvinkäälle ja vihdoinkin sen oikeen työpaikan löytyminen.

Toivon kovasti, että jo vuonna 2021 me asutaan Hyvinkäällä, ja että mulla on mieluinen työ. Toistaiseksi olen vielä sitä mieltä, että mikä vaan työ käy, mutta ajatuksissa olisi päästä mahdollisimman nopeesti semmoseen työhön, jota vois pitää ns. lopullisena. Semmoseen työhön, joka ei olisi pakkopullaa. Tällä hetkellä kelpaisi mikä tahansa pakkopullakin, jotta vain pääsisi takaisin työnmakuun. Ja niinhän sitä sanotaan, että on helpompi löytää uutta työtä jos on jo valmiiksi töissä.. Toivon koronan katoamista maapallolta ehkä eniten sen takia, että työmarkkinat parantuisi.. Tai, no, olisi hyvä saada stoppi jo turhille kuolemillekin, mutta siis henkilökohtaisella tasolla eniten auttaisi jos työpaikan saaminen olisi helpompaa.

Kuulostipa jotenkin kamalalta. En siis missään tapauksessa aseta omaa työllistymistäni tärkeämmäksi kuin taudin lopettaminen ja kuolemien pysäyttäminen.. Ehkä tätä ei kannata enää käännellä, mä vaan toivon, että ymmärsitte mitä mä ajoin takaa.

Työllistyminen näin korona-aikana on ollut todella mahdotonta, ainakin itselleni. Monia, hyvin monia työhakemuksia olen lähettänyt ja toivonut aina saavani paikan. Yleensä mulle ei vaan edes vastata ja parista paikasta tullut, että työnhakuaikaa on pidennetty koronan takia ja sitten muhun ei olla taas oltu missään yhteydessä. Tossa viimeksi kun työkkäristä soitettiin, niin kysyinkin, että olenkohan hoitanut työnhakujuttuni jotenkin väärin kun mulle ei usein edes vastata, mutta se on kuulema ihan normaalia. Olisi kuulema tosi ihanteellinen tilanne, jos edes puolet työnantajista vastaisi työnhakijalle jotain.


Olikohan mulla vielä jotain tähän? No ehkä sen verran, että kohta on tosiaan joulukuu. Mitä se tarkoittaa mun blogilleni? No, joulukalenteri-blogiputkea. Sillä on joka vuosi joku uusi nimi, koska en ole lanseerannut sille mitään virallista nimeä, koska.. No, ei siihenkään mitään syytä ole. Yleensä kutsun sitä ihan vaan joulukalenteriksi tai blogiputkeksi, mutta nyt ihan vaan selvyyden kannalta yhdistin ne sanat peräkkäin.

Tänä vuonna on jo yksi blogiputki pidetty ja se onnistuikin aika mahtavasti. Toivon samallaista menestystä myös joulukalenterilta! Nyt on siis mitä mainioin hetki auttaa mua taas, eikö? Mä uskon, tai ainakin haluan uskoa, että siellä on lukijoita, jotka on seurannut mun joulukalenteria edes vuoden tai parin ajan, joten kysynkin; mitä te haluatte mun vuoden 2020 joulukalenterilta?

Nyt on hyvä hetki suunnata tutkimaan mun vanhoja joulukalenteita ja katsoa sieltä, että mikä itseä kiinnostaa – jos siis mikään kiinnostaa. Muistaakseni siellä on ollut kaikkea ruoanlaitosta jouluoluiden maisteluun ja vaikka mitä.. Mä olen aika avoimin mielin sen suhteen, että mitä lukijat haluaa mun kirjottavan. EHKÄ tänä vuonna vihdoin olisi hyvä toteuttaa se kauan hautunut ajatus piparkakkutalosta? Tai kirjoitanko vaan joka päivä kuulumisia? Vai vastailenko netistä löytämiini kysymyspattereihin? En tiedä. Tässä on semmonen 15 päivää aikaa vaikuttaa, ja kyllä oikeestaan jokaiseen luukkuunkin saa vielä tulla kertomaan jos jotain erikoista haluaa.


No, nyt ei mulla muuta. Kiusallani kerron vielä semmosen asian, että mä alan hiljalleen olla sitä mieltä, että tämä on viimeinen vuosi Terveisin Tekko-blogia. Mutta tulevaisuus on tulevaisuutta, eikä siihen mennä tässä kohtaa sen syvemmin.

Terveisin,
Tekko